Kauden 2019 sesonki alkoi

Tähän sopii otsikoksi: ”Baby, bring me home safety”.

Taidan toistaa itseäni, mutta tänäkin vuonna kevät tuntui pitkältä ja kylmältä. Se johtuu tietysti siitä, että moottoripyöräkauden aloitusta joutui odottamaan aika pitkään.

Viime vuosien ajokauden aloituksista olen kirjoittanut tänne ja tuonne. Sentään lumisateessa ei nyt tarvinnut aloittaa, kuten vuonna 2017, mutta kylmää oli nytkin.

Maaliskuussa oli kyllä jo 12 C kelejä Helsingissä ja ehkä siksi vaihdoin untuvatakin liian aikaisin kevytuntuvatakkiin. Niinpä onnistuin kehittämään itselleni ärsyttävän, kuivan yskän. Sen takia lykkäsin prätkän käynnistystä vielä yhdellä viikolla.

12.4.2019 oli sitten se päivä, kun panin oman BMW:ni tulille, niin kuin sanonta kuuluu. Latasin akkua päivän verran ja hienostihan pyörä hurahti käymään.

Tässä on lyhyt video käynnistysäänestä YouTube-kanavallani Laserin pakoputkella varustettuna.

Potkaisin vaihteen ykköselle ja ihan ensin ajoin huoltoasemalle lisäämään hieman painetta renkaisiin. Edessä 2,5 ja takana 2,9 baria ovat pyörääni sopivat ilmanpaineet. Katsoin toki ensin, että valot, jarrut, kulutuspinnat ym. tärkeät ovat kunnossa. Tarkistelin muttereiden, pulttien ja ruuvien kireyksiä, katsoin jarrujen ja kytkimen nestepinnat, maalipinnan kunnon ja sen sellaiset asiat. Kunnossa olivat.

Kevätauringolla on motoristiin mahtava voima. Liikkeelle!

Käännyin jo kotiin ensimmäiseltä kierrokselta, kun muistin että öljytkin olisi hyvä tarkistaa. BMW:ssä ajotietokone näyttää paikallaan ollessa noin minuutin tyhjäkäynnin jälkeen, että öljytaso on oikea. Varmistin vielä asian letkuasteikosta pyörän kyljestä.

Kaksi päivää myöhemmin olin taas ajamassa, kun ihmettelin mittaristossa palavaa lampun varoitusvaloa. Pysäköin moottoripyörän sataman lähelle pysäköintialueelle ja rupesin irrottelemaan lamppuja, johtoja ja vilkuttelemaan valoja yksi kerrallaan.

Nimittäin mittarivalo kertoi, että jokin lamppu oikealla (LampR) on rikki tai kosketus huono, mutta ei sen tarkemmin. Ongelma on, että kaikki valot toimivat eli en löytänyt vikaa. Se ei siis ollutkaan ongelma.

Siinä kun pyörää käynnistelin monta kertaa ja poltin ja vilkuttelin valoja, niin vehje ei sitten enää lähtenytkään käyntiin. Akku! Ongelma moottoripyörien akuissa on se, että niissä on niin vähän ampeeritunteja, tässä tapauksessa 12,6 Ah. Joskus akut kestävät vain alle kesän, joskus olen käyttänyt samaa akkua viisikin vuotta, kuten edellisessä moottoripyörässäni BMW F800ST. Akut ovat kulutusosia eli pitää varautua vaihtamaan ne yleensä 1-3 vuoden jälkeen.

Yuasan akku.

Varavirtajohtoja ei tietenkään ole koskaan mukana. Yritin työntää pyörää käyntiin ja sainkin sen liikkeelle 248 kilon painosta huolimatta, mutta moottorin puristukset ovat niin suuret, että edes 3.-6. vaihteilla joka kerran kun nostin kytkimen ”mäkilähtöä” varten, niin takapyörä lukittui eikä kone käynnistynyt.

Maasto ympärillä oli tasaista, paitsi yksi luiska alas mereen oli kyllä. Sattuneesta syystä en lähtenyt kokeilemaan starttia sitä ajaen. Olisin voinut soittaa johonkin ja pyytää käynnistysapua, mutta kävin kuitenkin puhuttamassa yhtä miestä, joka samalla parkkipaikalla oli vaihtamassa Ford-pakettiautoonsa kesärenkaita.

Mies oli myös entinen motoristi ja lupasi jotenkin auttaa. Odottelin rauhassa, että hän sai renkaat vaihdettua. Käynnistyskaapeleita ei ollut hänelläkään, mutta kuormaliinasta saatiin hinausköysi ja eikun BMW hinaukseen. Potkin isoimman vaihteen silmään ja jo pienen matkan jälkeen pyörä parahtikin käyntiin. Kiittelin kädestä pitäen avuliasta herraa ja kaarrettiin omille tahoillemme.

Hiekat oli teiltä jo harjattu, imetty ja kadut pesty hyvin.

Ajoin vielä Helsingin rannikoita pitkin vajaan tunnin, kuulostelin vaihteiden ja moottorin toimintaa, kokeilin sähköisen jousituksen säädön eli ESA:n asetuksia ja tavallaan opettelin taas ajamaan pitkän talven jälkeen. Enkä sammuttanut moottoria, koska akun tilanne oli epäselvä.

Eilen laitoin nettiin muutamaan paikkaan ilmoituksen vanhan akun myynnistä, kun olin ensin ostanut Motonetistä uuden samanlaisen. Hyvää tuossa Yuasassa on nimittäin se, että lyijyakuksi siinä on peräti 240 A:n käynnistysvirta. Motomaatissa myös mitattiin  vanha akku eli se on kyllä ehjä ja toimiva.

Jo eilen illalla yksi ostaja kävi hakemassa vanhan, heinäkuussa 2017 hapottamani akun omaan kakkospyöräänsä eli sivuvaunuiseen. Normaaliajossa sillä on vielä käyttöikää edessä.

Nyt sitten panen uuden, hapotetun ja ladatun akun paikalleen, niin ajokesä jatkuu taas. Kirjoitan tänne kesän ajan juttuja motoristin maailmasta nyt jo neljättä vuotta. Pysythän mukana.

 

Kausi 2018 vihdoin käyntiin

 

BMW K1200S pääsi vihdoin kadulle. Meri oli vielä hieman jäässä.

 

Kevättalvi oli poikkeuksellisen kylmä. Helmi-maaliskuussa Helsingissä jopa meri jäätyi niin jämäkästi, että jäälle pääsi huoletta kävelemään muutaman viikon ajan. Tällaista ei ole tapahtunut kai 6-7 vuoteen.

Niin myös ajokauden aloitus viivästyi tänä vuonna melkein ennätyspitkälle. Vasta eilen 13.4. ja tänään ajoin ensimmäiset reilut sata kilometriä moottoripyörällä.

Kadut ovat olleet sulia jo pitkään, mutta kevään huolestuttavin ilmiö ajamisen kannalta, hiekka ja sepeli, ovat haitanneet ajokauden alkua. Lumen ja jään takia katuja ja teitä piti hiekoittaa tavallista enemmän tänä keväänä, niin ainakin luulen. Viime päivät katuja on kiitettävästi pesty ja harjattu kaupungin ja urakoitsijoiden toimesta, joten nyt oli hyvä hetki tehdä pyörälle pienet kevättoimet.

Ensin otin suojahupun ja kaikki laukut pois ja tarkistin silmämääräisesti, että kaikki on kunnossa: valot, jarrut, nesteet, voimansiirto, pultit ja mutterit ym. Latasin akkua kahtena päivänä muutaman tunnin. Koska rivinelonen-BMW ei tärise, mitään kiristyksiä ei ollut tarpeen tehdä, mutta hyvähän se on aina varmistaa.

Ainoa ongelma oli, että takalaukku tai oikeastaan -laatikko ei suostunut kiinnittymään takaisin paikalleen. Sen lukko oli hyhmettynyt talven pakkasissa. Suihkuttelin yleisvoiteluainetta, mutta ei auttanut. Ensimmäiseltä retkeltä eilen se piti jättää pois ja laittaa lompakko, puhelin ja avaimet ajohousujen taskuihin.

Nostin takalaukun yöksi kylpyhuoneen lattialämmityksen lämpöön ja kas, aamulla lukko oli notkeampi kuin koskaan. Tämän päivän ajoretkelle panin boksin takaisin tavaratelineelle. Laatikko on muuten Givin tuote, että se ei ollut BMW:n vika.

Sitten koitti aina jännittävä vaihe. Virta päälle, tappokytkin auki, kytkin pohjaan ja käynnistys. Kuten aina, prätkä hörähti käyntiin puolen sekunnin starttauksen jälkeen. Tämä on laatua. Itse asiassa kytkintä ei tarvitse käynnistäessä vetää pohjaan tässä pyörässä, mutta kyllä se helpottaa hieman kylmäkäynnistystä.

 

Kardaani on vaivaton toisioveto, joten huoltoa se ei juuri tarvitse, kunhan peräöljyt vaihtaa 10-40 000 km välein. 

 

 

Ensin ajelin varovaisesti lähikortteleissa ja tyhjillä parkkipaikoilla, pitäähän se aina ensin kokeilla jarrut, alustan toiminta ja muutenkin kuulostella, että voimansiirrossa on kaikki kunnossa. Tärkeää on myös ihan taas opetella talven jälkeen kaksipyöräisen ajo, vaikka takana on jo monen monta motoristivuotta. Talvella kun lähinnä istuu julkisissa tai omassa autossa seitsenvaihteisen automaatin hoitaessa vaihtamisen ja mukautuva vakionopeudensäädin melkein ajamisenkin, niin kyllä poljinvaihteinen moottoripyörä on erilainen kulkuneuvo. Suorituskyky, jarrutus, vilkut, kaikki on erilaista. Ja kytkintäkin pitää käyttää.

Niin, vilkut. Pyörässäni on ehkä huonoin asia, mikä BMW-merkillä oli monen vuoden ajan: kolme vilkkunappia. Yksi vasemmalle, yksi oikealle ja kolmas niiden katkaisu. Aivan, ei mitään järkeä. Uudemmissa malleissa BMW:kin on siirtynyt yhden vilkkunapin järjestelmään, joka on ehdottomasti parempi. Moottoritiellä kolmenappinen kyllä katkaisee itsensä ajastetusti, mutta kaupunkiajossa automaattikatkaisu on liian hidas.

Kun olin hieman lämmittänyt moottoria, oli aika kurvata huoltoasemalle, mutta mitä? Se olikin talven aikana muuttunut jonkinlaiseksi kylmäasemaksi, jossa ei ole mitään palveluja, ei edes kompressoria ilmaa varten. Jouduin siis ajamaan pari kilometriä seuraavalle asemalle ja Shelliltä ilmaa vielä sentään saa. Siinä jonottaessa ensimmäinen moottoripyörää katsova tuli juttelemaan. Näin käy usein varsinkin keväällä ja kerroinkin kysyjälle, että kevään ensimmäiset ajot ovat menossa.

 

Harvoin meri on enää jäässä, kun Helsingin ajot alkavat. En tiedä kumpi loistaa enemmän, kevätaurinko vai oma BMW!

 

Tänään jatkoin ajoja ja kävin parissa mp-liikkeessä tarkistamassa varustetilanteen. Mitään en vielä ostanut, mutta on se aina hyvä käydä hypistelemässä, kun varmasti jotain ajokamaa vanhemmasta päästä pitää kohta uusia.

Muita pyöriä oli jonkin verran liikkeellä, että pääsi jo räpylää heiluttamaan. Mitään ryysistä ei kuitenkaan alan liikkeissä tai teillä vielä ollut. Outoa on, että nyt lauantaina olisin halunnut kysyä keväthuoltoa, mutta Kehä III:n liike on lauantait suljettu. Eli silloin kun palvelua haluaisi, sitä ei saa.

 

Taustalla on vielä luntakin joissain kohdin, brr.

 

Samalla piipahdin parissa autoliikkeessä katsomassa lyhyesti kevään uutuuksia ja nauttimassa tarjoiluista. Tarkistin myös jonoja autonpesukoneisiin ja ne olivat parin tunnin luokkaa, joten auto jäi pesemättä tältäkin päivältä. Kaupungissa autoa ei saa pestä pihassa, kun taloyhtiössä ei ole mitään öljynerotuskaivoa tms. Muutenhan likavesi valuisi huleputkistojen mukana mereen. Siihen samaan, jossa muutaman viikon päästä uimme.

Ainoastaan jos on iso omakotitalo ja laaja nurmikko imeytystä varten, siinä voi pestä  auton. Sen verran nurmikkoa meiltäkin löytyy, että siinä voi varovasti silloin tällöin prätkää pestä, ihan luvan kanssa. Pidetään siis huolta ympäristöstä.

 

Bemariliike oli auki, mutta huoltopuoli ei lauantaisin.

 

Tottakai myös moottoritiellä piti käydä hieman tuulettamassa pölyjä. Alkukeväästä on syytä ajaa korostetun varovasti, onhan kaksipyöräinen autoilijoillekin taas uusi asia talven jälkeen. Yhdessä kohtaa Kehä III liittymässä olin juuri vaihtamassa kaistaa vasemmalle pää sinne käännettynä, painoin samalla vilkkunappulaa ja yritin ehtiä rekan edestä pois niin en ehtinyt huomata pitkittäistä halkeamaa asvaltissa. Onneksi se ei ollut kovin syvä, mutta taas tänä vuonna keväisiä halkeamia tuntuu olevan enemmän  kuin koskaan.

Ajokausi on siis käynnistynyt omalta osaltani. Jatkossa yritän saada taas kuvattua videoitakin ja haluan myös kokeilla uutta action-kameraani, josko sillä saisi kivoja fiiliksiä välitettyä tien päältä. Pysy kanavalla!

 

BMW-selfie ikkunan kautta.

 

 

 

 

Ajokausi avattu – lumisateessa!

 

BMW K1200S valmiina kesään.

 

Monta viikkoa olen toiveikkaana katsonut aamun säätiedotuksen kännykästä. Täsmäsäässä on jatkuvasti kummitellut sinne kuulumaton asia: lumihiutale.

On hienoa, että Suomessa on neljä selkeää vuodenaikaa, mutta tämä kevät on ollut vähän liioittelua. En muista koskaan olleen näin kylmiä huhtikuun ensimmäisiä viikkoja. Alla on esimerkki Helsingin viime lauantain sääennusteesta.

 

10 päivän ennuste Helsingin rannikolla 15.4.2017. Brrrr.

Eilen 2. pääsiäispäivänä nyt sitten vihdoin kun olin ladannut akun ja katsonut että kaikki on muuten pyörässä kunnossa, käynnistin moottoripyörän ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

 

Hienostihan ratsu hörähti, tarkistin ajo- ja jarruvalojen sekä vilkkujen toiminnan ja tein 1,5 tunnin lenkin tuttuja katuja. Kuulostelin moottoria, testasin ajotietokoneen ja sähköisen ESA-jousitusjärjestelmän toiminnan, piipahdin huoltoasemalla panemassa hieman lisää painetta renkaisiin ja sitten olinkin jo moottoritiellä. Kevät!

 

Suunnittelijoiden huomaavaisuutta on, että K-sarjalaisessa etupyörän venttiili on käännetty sivulle. On näet helpompi säätää ilmaa.

Olen pitkään miettinyt, millä verbillä pyöräni moottorin (ja pakoputken) ääntä oikein kuvailisi. Siis siinä vaiheessa, kun se varsinaisesti herää eloon 4000-5000 kierroksen kohdalla. Mylvintä ja ulina on paras, mitä olen keksinyt. Ne eivät ehkä ole parhaita sanoja kuvaamaan ääntä, mutta jos sinulla lukija on parempia ehdotuksia, niin lisää ne kommentteihin.

 

Tässä Bemari sai vielä nauttia auringonpaisteesta.

Mylvinnän ja ulinan säestyksellä laukkasin siis 1200 tärisevää kuutiota reisien välissä moottoritietä pohjoiseen. Ai niin, saksalainen rivinelonen ei tärise… Siis 1200 hieman värisevää kuutiota kohti pohjoista.

Hyvältä se taas tuntui kokea kuinka prätkä taipuu kurviin, ohitukset sujuvat näppärästi ja kun Kehä III jälkeen nopeus nousee kesälukemiin 120 km/h:iin kuutosvaihteella vain pienellä ranteenkäännöllä. Kaikki tuntui toimivan hyvin ja kylmän talven ja kevään jälkeen pääsi taas lämmittämään moottoria. Pidin lämpökahvoja kakkosasennossa, koska viima oli aivan jäätävä, ajotietokone näytti ulkoilman lämpötilaksi vain 2,5-4 C.

Hyytävän ajon kestäessä tuli pikku yllätys, kun yhtäkkiä alkoi sataa lunta. Käännyin seuraavasta liittymästä takaisin, ei ole järkeä ottaa riskiä heti ensimmäisenä ajopäivänä.

 

Pyörä oli pesun ja kiillotuksen jäljiltä sellainen, kuin sen laitoin syksyllä hupun alle. Nam.

Jono pudotti nopeutensa kiltisti 120:stä 80:een ja niin tein minäkin. Lumisade ei ollut sakeaa eikä pitkäkestoista, mutta kyllä se vähän latisti tunnelmaa, enkä siis kovin monta kymmentä kilometriä välittänyt vielä ajaa. Ehtiihän tässä.

 

Kampelan huvimaja kera saksalaisen kaunottaren.

Tulin takaisin kaupunkiin ja kurvasin Aurinkolahden Kampelan Caféhen. Se ei ole mikään varsinainen motokahvila, koska parkkipaikkoja ei paljon ole, mutta kyllä siellä usein monta pyörää on.

Nyt autot olivat varanneet kaikki paikat ja ulkoterassi oli täynnä hyisestä kelistä huolimatta. Se tarkoittaa, että myös sisätilat ovat täynnä ja lasitettu terassi, joten otin vain parit kuvat ja jatkoin tällä kertaa matkaa.

 

Aurinkolahti ja joutsen kuvattuna Suorttio-nimisestä niemestä. Tämä on Helsingin kauneimpia paikkoja.

 

Tilaa pysäköidä oli vain veneluiskalla, joten siihen en voinut jäädä.

 

K-sarjalainen pääsi tällä kertaa aika helpolla lenkillä.

Kausi 2017 oli avattu ja toivottavasti siitä tulee yhtä kiva kuin aiemmat. Nyt kirjoitan taas tätä blogiani aktiivisemmin kuin talvella. Samoin teen silloin tällöin pieniä tallenteita Youtube-kanavalleni Motoblogi. Seuraa ja kommentoi myös sitä. Hyvää kevättä!