Moottoripyörämuseo, Lahti

Honda CB750 Tuutti ja muita japanilaispyöriä.

Sain kesällä Museokortin. Se on näppärä tuote, jolla pääsee moniin Suomen museoihin. Loppukesällä olen käynyt muun muassa kokemassa Ateneumin Ilja Repin -näyttelyn, pyörinyt kolme tuntia Seurasaaressa ja ihaillut Ismo Höltön valokuvia Hakasalmen huvilassa.

Jo pitkään on ollut mielessä piipahtaa Lahden Moottoripyörämuseossa. Itse asiassa kävin siellä viimeksi toiseksi edellisen prätkäni F800ST:n aikana eli 2015, koska muistan ottaneeni siitä sillä matkalla kuvan Vesijärven rannalla. Edellisellä K-sarjan BMW:lläni oli ilmeisesti aina niin vähän aikaa, että enpä käynyt sillä Lahdessa kertaakaan. Nykyisen R-sarjalaisen kävin kyllä keväällä hakemassa Lahden seudulta.

Monet motoristit välttävät moottoritietä melkein kuin ruttoa, ja tykkäävät ajella mutkaisia teitä mahdollisimman paljon. Tänä vuonna on ollut erityisen paljon hirvieläinonnettomuuksia, joten itse valitsin taas kerran suoran, tasaisen ja kieltämättä vähän tylsän Nelostien Helsingistä tuohon Euroopan ympäristöpääkaupunkiin. Moottoritiellä on turvallista ajella, kun on periaatteessa koko ajan hirviaitojen suojassa. Eiväthän ne sataprosenttisia ole, mutta liian moni tuttava on tänä vuonna ollut peuran, kauriin tai hirven kanssa nokakkain ja törmännytkin niihin.

Kurvasin siis reipasta vauhtia noin tunnissa Lahteen, ja olin kiinnittänyt oikein navigaattorin telineeseensä pyörän ohjaustangon tuntumaan. Moottoripyörämuseo sijaitsee keskustan ”takana” Suomen Hiivasta vielä eteenpäin. Loppukesän päivä oli lämmin, ajotietokoneen mukaan 21 C. Lounasaika oli käsillä, joten päätin syödä ennen museokierrosta sen yhteydessä olevassa Ace Caféssa hampurilaisen ranskalaisilla. Hyvää oli.

Vilautin kännykästäni Museokortti-sovellusta, ja astelin sisään. Museo on hyvin pieni, mutta siihen on joukkorahoituksella valmistunut hiljattain laajennusosa, jossa oli 1920-30-lukujen brittipyöriä. Osa niistä oli maailman harvinaisuuksia, kuten 500-kuutioinen Norton CS 1 vuodelta 1935, jota kyltin mukaan on vain 18 kappaletta koko maailmassa.

Norton CS 1 vuodelta 1935 on superharvinainen.

Museon näyttelyssä on viehättäviä mainos- ja lifestyle-kuvia vuosien varrelta sekä neonvaloja, ajovarusteita, latokrääsää, työkaluja, moottorisaha, mopoja, polkupyöriä, öljykannuja ja vaikka mitä. Jos pitää vanhoista esineistä ja niiden kulttuurihistoriasta, niin nähtävää riittää helposti tunniksi, kun nuuskii joka kolon. Itse tykkäsin, ja päänäyttelyhän vaihtuu vuoden välein.

Nämä hienot BSA:t ovat Goldstar 1957 ja Lightning Clubman 1964.

Kivaa museossa on myös se, että siellä pyörii parilla tietokoneen ruudulla prätkäaiheisia filmejä. Yhdessä Suurosen perhe ajaa surmanajoa tynnyrissä ja toisessa James Bond kurvailee BMW R1200C:llä elokuvassa Huominen ei koskaan kuole. Jarno Saarisen historiaa näkyy myös 1970-luvun alusta olevalla filmin pätkällä.

Moottoripyörämuseo on lavastettu upeasti, ja välillä tuntuu, kuin kävijä olisi jonkun autotallissa. Nurkat ovat ahtaita, mutta tavaraa ja yksityiskohtia riittää. Erityisesti jäi mieleen ehkä 1930-40-luvulta oleva, puhkiruostunut BMW, joka on varmasti vuosikymmeniä maannut sateessa, mutta sittemmin tuotu turvaan museoon.

Lisätietoa museosta ja Ace Cafésta on täällä. Myös ruokalistaa voi tarkastella Ace Cafén sivuilla, vähän harmi kun en ehtinyt nyt sitä munkkia maistaa.

Vaikka näyttely keskittyi brittipyöriin, paljon muidenkin maiden tuotantoa on esillä. Moto Guzzeja ja japanilaisia on useita. Imatranajoille on omistettu kokonainen nurkkaus.

Tällä YouTube-videollani on tunnelmia Moottoripyörämuseosta.

Pois päin ajelin keskustan kautta. Ajoin Vesijärvenkatua, jonka varrella siskoni joskus asui, ja Aleksanterinkatua, josta on tehty yksisuuntainen ja molemmin puolin hyvät kevyen liikenteen väylät sisältävä citykatu. Oman pyöräkuvani kävin tällä kertaa nappaamassa Pikku-Vesijärven puiston Vesiurkujen edessä.

Satama Sibeliustalon ympäriltä oli suljettu jonkin tilaisuuden takia, joten en päässyt ottamaan siinä perinteistä rantakuvaa. Tämä kuva on Vesiurkujen edustalta, jossa R1200RS:ni nojailee keskipäivän auringossa.

Automuseoita Suomessa on lukuisia, ja niissäkin on kaksipyöräisiä esillä, mutta Lahden Moottoripyörämuseolla on tärkeä rooli tuoda pääasiassa kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen historiaa esille. Suosittelen.

BMW R1200RS tuli taloon

Motoblogin Tommin uusi bokseri-Bemari, R1200RS.

Kun vaihdan jotain kulkuneuvoa tai teen muun ison hankinnan, niin tiedän seuraavan ostokohteen usein aika tarkasti jo 1-2 vuotta ennen hankintaa. Tällä kertaa eräs moottoripyörä kolahti tajuntaan niin perusteellisesti jo neljä vuotta sitten, että se piti nyt sitten hankkia.

Toukokuun lopulla vuonna 2017 satuin koeajamaan BMW:n uuden Reise Sport -luokan eli urheilumatkapyörän R1200RS:n, ja olin aivan ihmeissäni. Lue koeajoartikkelini tästä. Silloin minulla oli vielä edellinen pyörä K1200S, josta kirjoitin tähän blogiin kuukausi sitten. Neljän vuoden takaisessa koeajossani kirjoitin RS:stä muun muassa, että ”Tämän voisin ostaa”, ja annoin tuotteelle täydet viisi tähteä. Ja niin siinä sitten kävi, ja kerron nyt tarkemmin, miksi. Ensimmäistä koeajoa täydensin blogissani vielä huhtikuussa 2018. Juttu on tässä linkissä.

Oma moottoripyörähistoriani on sellainen, että ensin omistin peräkkäin kolme Hondaa: rivikakkosen, rivinelosen ja V4:n. Sitten harrastuksessa oli pitkä tauko, ja palasin motoristiksi hankkimalla 500-kuutioisen, yksisylinterisen maksiskootterin yhdeksi kesäksi. Koska ajaminen edelleen tuntui todella kivalta, ostin seuraavaksi BMW:n rivikakkosen F800ST:n. Sen vaihdoin rivineloseen superpyörään, K1200S:ään, joka oli alla peräti kuusi vuotta.

Jo viime syksynä eräs R1200RS-yksilö kiinnosti niin paljon, että tein sillä pitkän koeajoan, ja melkein jo kaupatkin. Päätin kuitenkin odottaa kevääseen ja katsoa vielä uudestaan markkinoita. Törmäsin tänä keväänä netissä yhdellä omistajalla olleeseen, vuoden 2016 malliin, joka siis juuri täytti viisi vuotta. Yksilöllä oli ajettu vain noin 25 000 kilometriä. Soitin heti myyjälle, joka oli yksityishenkilö, ja osasi kertoa pyörän historiasta kaiken tarpeellisen. Sain häneltä muutamia lisäkuvia ja pari videon pätkääkin pyörästä. Varusteet olivat juuri sellaiset kuin halusinkin ja jopa väri tuolle pyörälle paras eli sini-valko-musta.

Ongelma oli se, että pyörä oli Päijät-Hämeessä, ja juuri silloin suunniteltiin taas Uudenmaan sulkua. Toisaalta K-sarjalaiseni oli vielä myymättä. Päästiin R-sarjalaisen omistajan kanssa aika pian yhteisymmärrykseen hinnasta, ja maaliskuun lopussa hyppäsin junaan Helsingissä ja matkustin ajokamppeet kassissa Lahteen, josta myyjä poimi minut autoonsa ja vei autotallilleen. Tarkistin prätkän joka puolelta, tein koeajon ja kauppa oli selvä: tämä se on!

Motoblogin Tommin uusi moottoripyörä tässä vielä myyjän pihalla.

Niinpä huristelin uudella pyörälläni kotiin Helsinkiin, ja vasta siellä huomasin, että menipä matka äkkiä. Eli kesänopeusrajoitukset oli juuri vaihdettu, ja muutenkin matka meni rattoisasti, kun opettelin ajotietokoneen säätöjä samalla.

Olen nyt ajanut RS:llä sateessa, helteessä, viiden asteen lämmössä ja maantiellä, moottoritiellä ja kaupungissa. Siksi kirjoitan hankinnastani vasta nyt ja voin kertoa, että olen edelleen tyytyväinen siihen. Pyörä on vastannut sitä, mitä myyjä kertoi. Neljä vuotta sitten koeajossani moitin ainoastaan sitä, että sivupeilit ovat pienet ja (uutena ostaessa) lisävarusteet ovat kalliita. Ihmettelin myös vasemmalla olevaa nopeusmittaria, kun yleensä se on kaikissa pyörissä oikealla.

Ensimmäisiä startteja huhtikuisessa Helsingistä on YouTube-videollani, josta näkee myös pyörän ”ympärikävelyn” eli näkymiä eri puolilta, ja myös käyntiääntä.

Peilit olen sittemmin saaneet säädettyä ihan hyvään asentoon, ja BMW:n moniopuolinen ajotietokone on niinkin muokattava, että kierroslukumittarin saa paitsi graafisena, myös kokonaan pois näkyvistä. Bokseri on luonteeltaan sellainen, että kierroslukukumittaria ei juuri tarvitse seurata. Ja nopeusmittarin saa myös numeraaliseksi, jolloin se on oikealla paikalla eli oikealla. Sinänsä viisarinäyttöinen nopeusmittari on ihan selkeä. RS:n mittaristo on muokattava ja esimerkiksi kierroslukumittarin punainen alue riippuu siitä, onko moottori kylmä vai kuuma. Kylmällä se on jo 4000 kierrosta, kuumana vasta 9000.

Vaihteenvaihtoa varten on nuoli, joka kertoo suositellun vaihtoajankohdan, mutta esim. nelosella ja 4000 kierroksella se kehottaa vaihtamaan isommalle, joka moottorin äänestä ja käytöksestä päätellen on jo vedättämisen puolella. Niinpä poistin tietokoneen asetuksista ko. toiminnon kokonaan käytöstä. Ei se saksalainenkaan insinööri ihan kaikessa onnistu.

Sen sijaan olen iloinen, että RS:n 1. ja 2. vaihteen välitykset ovat tiheämpiä kuin K-sarjassa eli ruuhkassa ei tarvitse niin paljon luistattaa kytkimellä. Isot vaihteet 5 ja 6 ovat suunnilleen samanlaisia kuin edellisessä pyörässäni, mutta keskivaihteet 3 ja 4 harvempia kuin K:ssa. Mutta näihin välityksiin olen jo tottunut ja pystyn hyvin hyödyntämään mahtavaa alakierrosvääntöä. Matala painopiste ja pitkä akseliväli tekevät pyörästä myös erittäin vakaan ajettavan.

Yksi moite RS:ään on, että sen sivujalka on melko pitkä eli pyörä jää aika pystyyn asentoon. Pitää siis tosi tarkkaan katsoa, mihin sen pysäköi, ettei vehje kaadu. Voi myös tietty käyttää keskijalkaa, mutta sitä nyt ei tarvitse kuin tankatessa, pestessä tai renkaita vaihtaessa.

Mutta se moottori! Siinä on virallisesti 125 hevosvoimaa, mutta Tekniikan Maailma mittasi samalla koneella varustetusta R1200RT:stä 129 hevosta ja ilmoitetun 125 Nm sijaan vääntöä peräti 131 Nm. Parasta on, että voima tulee todella alhaisilla kierroksilla erittäin miellyttävästi ja eleettömästi. RS:ni pakoputki on vakio, mutta kromattu tehdaslisävaruste, ja ennen ostoa harkitsin vaihtavani sen tilalle jonkin tehoputken. Luultavasti kuitenkin pidän tämän putken, koska bokserin matala murina kyllä kertoo muulle liikenteelle, että iso moottori on tulossa eikä se muutenkaan ääneltään nouse sellaiseksi mylvinäksi kuin esimerkiksi K-sarja Laserin putkella. Eikä tarvitse välttämättä pitää korvatulppia edes moottoritiellä.

BMW R1200RS paapuurin puolelta katsottuna ja ilman laukkuja.

Erityisen paljon arvostan luistonestoa ja vakionopeudensäädintä. Koska RS:ssä on useita lisävarustepaketteja, niin muun muassa ajotiloja on neljä: Rain, Road, Dynamic ja User. Jälkimmäisen olen alkuun säätänyt niin, että luistonesto on täysillä eli pyörä ei periaatteessa sudi eikä keuli yhtään, ja kaasunvaste on Road eli hieman kevyempi kuin Dynamic-asennossa, joka onkin sitten todella urheilullinen.

Muita varusteita pyörässä on pitkä lista sähkösäätöisestä Dynamic ESA -alustasta BMW:n navigaattoriin ja rengaspainevalvonnasta huoltovälinäyttöön. Ja kun K-Bemari vei bensaa noin 5,5-7,2 litraa sadalla, niin RS:n ensimmäinen laskemani kulutus oli vain 4,9 litraa, ja tänään enimmäkseen kaupunkiajoa sisältänyt tankkausväli 5,03 litraa sadalla. Eli suorituskykyyn nähden kulutus on todella pieni.

Tämän pyörän seikkailut jatkuvat tässä blogissa. Olen nyt vaihtanut blogin ja YouTube-kanavani ylä- ja taustakuvat uuden pyöräni mukaisiksi. Pysytään kanavilla! Katso tästä vielä YouTube-video huhtikuiselta Kaivarin-ajelultani.

MotoGP-testit, Kymiring 19.-20.8.2019

Ensimmäisen kerran kuulin suunnitelmasta Kymiringin moottoriradaksi noin kymmenen vuotta sitten. Hanke lähti visiona liikkeelle jo vuonna 2007, ehkä aiemminkin.

Onhan noita toiveita ja suunnitelmia, moni ajatteli silloin. Niin olin itsekin epäilevä, koska täysimittaisen radan suunnittelu ja rakentaminen olisivat iso projekti. Vaadittaisiin aikaa, rahaa ja politiikkaa, jotta sinne saataisiin paitsi rata, myös kilpailuja.

YouTube-kanavallani on video ensimmäisen testipäivän tunnelmasta pääsuoran vierestä kuvattuna.

Vielä ei ole virallisesti päätetty vuodesta 2020 alkaen Kymiringillä ajettavasta MotoGP-kisasta, mutta elokuu 2019 toi unelman lähemmäksi kuin koskaan. Oli aika ajaa ensimmäiset viralliset, maksulliset testiajot. Aprilia, Ducati, Honda, KTM, Suzuki ja Yamaha olivat talleina paikalla.

Osa vieraista pääsi tutustumaan varikkotunnelmaan. Tässä Kallio Racing Junior-teamin Yamaha.

Olin ajatellut joka tapauksessa mennä Kymiringin avajaisiin, mutta tulin keväällä 2019 valituksi myös noin 150 vapaaehtoisen joukkoon, joka auttaisi tilaisuuden järjestelyissä. Varsinainen radan rakennustyöhän oli tehty jo viime vuosien aikana, mutta nyt testattaisiin kisajärjestelyjä: asiakaspalvelua, pysäköintiä, akkreditointia, logistiikkaa, cateringia, VIP-palveluja, viestintää, selostuksia, markkinointia, lehdistösuhteita ja kaikkea muuta, mitä ison tapahtuman toteuttaminen vaatii. Kuljettajat ja tiimit keskittyisivät jousituksen, renkaiden ja muiden ajoon vaikuttavien seikkojen säätämiseen, koska jokainen rata ja ajo-olosuhde on aina erilainen.

Vapaaehtoiset rekrytoi ammattitaitoisesti Lahti Events, joka on tottunut muun muassa Lahden Salpausselän kisojen organisointiin. Elokuun alussa meillä oli vapaaehtoisten koulutus, jossa kuultiin tapahtuman taustoja, tavoitteita ja saatiin ohjeita toimintaamme. Kuulemma Kymiring on ensimmäinen uusi, korkeimman tason rata Euroopassa 15 vuoteen. Koulutuksessa pääsin itse ensimmäistä kertaa näkemään Iitin Tillolassa sijaitsevan radan. Olin paikalla moottoripyörällä, mutta ajamaan radalle ei sentään päässyt.

Kymiring tilapäisestä VIP-katsomosta nähtynä.

Kymiringillä on kansainvälisen autoliiton FIA:n korkein Grade 1- ja kansainvälisen moottoripyöräliiton FIM:in korkein Grade A -luokitus. Tässä suhteessa se on Pohjois-Euroopan ainoa korkeimmat vaatimukset täyttävä GP-rata. Siellä voidaan ajaa kansainvälisiä kilpailuja niin kaksi- kuin nelipyöräisillä ja tuottaa ajokoulutusta ym. Nykyisiä tai tulevia lajeja ovat siis MotoGP, formulat, DTM, rallicross, motocross, speedway, jääspeedway, supermoto, karting ja enduro.

Aprilian kuljetusauto, taustalla KTM:n. Nuo pilvet satoivat kohta – ja ukkostivat.

Kymiringin pituus on noin 4,6 kilometriä ja pää- eli takasuoran noin 1,2 kilometriä. Pääsuora on GP-ratojen pisin Euroopassa. Noin 12-20 metriä leveää rataa kierretään myötäpäivään. Korkeuseroa on 23 metriä eli aika paljon. Alue on kaikkiaan 180 hehtaaria. Lisätietoa radasta on Kymiringin sivuilla.

Varsinaiseen testitapahtumaan minun piti myös ajaa kaksipyöräisellä, mutta koska sadetta oli luvattu jonkin verran molemmille päiville ja vaihtovaatteita, sateenvarjo ym. olisi pitänyt pakata mukaan, ajoin tällä kertaa Helsingistä Iittiin ja takaisin molempina päivinä autolla. Päivät olivat myös erittäin pitkiä, matkoineen noin kello 6-21 ja takaisin olisin ajanut iltamyöhään, niin päätin hieman säästää itseäni.

Ensimmäinen testipäivä oli siis maanantai 19.8. ja toimitsijoille oli järjestetty kyyti Lahdesta ja Kouvolasta, koska parkkipaikat olivat vielä hieman kesken. Näin maksavat vieraat mahtuivat paremmin pysäköimään. Itse jätin autoni Kouvolaan, jossa Matkakeskuksessa on peräti 72 tunnin ilmaisia paikkoja.

Pian saatiin akkreditointirannekkeet ja kaulakortit ja sitten vain töihin. Toimipaikkani oli VIP-teltta, joka oli pystytetty lähtösuoran viereen. Katsomosta näki hyvin varikolta tulevat pyörät. Varsinkin KTM:n Mika Kallio varikolta kiihdyttäessään tervehti lämpimästi yleisöä.

Motoblogin Tommi Simon VIP-hommissa. Taustalla Ajo Motorsportin 600-kuutioinen kisa-Honda.

Hoidin VIP-teltassa lähinnä ääntä ja TV-monitorien kuvaa. Ruuduissa pyöri non-stoppina MotoGP-oikeudet omistavan Dorna Sportsin videoita aiemmista osakilpailuista, ajajaesittelyjä, Mika Kallion haastattelu ja radan koeajo ym. Autoin myös teltan muun toimivuuden kanssa, opastin vieraita ja ratkoin pieniä ongelmia. VIP-vieraat pääsivät ajajien lopettaessa käymään opastetusti varikolla, ja me vapaaehtoiset huolehdimme aikataulutuksesta, opastuksesta ja kiertokäyntien turvallisuudesta. Välillä myös siivottiin, koska hiekkaa tuppasi kantautumaan sisälle, koska radan ympäristö on edelleen työmaata ja rakennukset keskeneräisiä.

Lounaan kävin nauttimassa VIP-aluetta vastapäätä, takasuoran vieressä olevalla Fan Zone -alueella. Siellä oli useita ravintolakojuja, Lahden moottoripyörämuseon noin 30 vanhaa moottoripyörää, mainosautoja ynnä muuta nähtävää. Jonoja syntyi, mutta pärjättiin.

Päiväliput asiakkailta maksoivat noin 50 euroa, 7-17-vuotiailta noin 20 euroa ja A-istumakatsomon paikka toi siihen 10-20 euroa lisää. Myös kahden päivän lippuja sai ja VIP-paikat maksoivat 290 euroa. VIP-teltassa oli oma juontaja, Kimi Räikkösen vanhan Lotus Renault -Formula 1 -auton simulaattori, jolla saattoi maksutta ajaa virtuaalisia kierroksia Kymiringin radalla, tasokkaammat, tosin tilapäiset WC-tilat, hyvä buffet ym. lisää sekä mahdollisuus varikkokävelyyn ja ratakierrokseen bussissa.

Lotuksen Formula 1 -simulaattori oli hyvin suosittu.

Tunnelma radalla ja yleisöalueilla oli kaikkiaan erittäin hyvä. Radan ja rakennelmien keskeneräisyys ei juuri haitannut, koska kaikki ymmärsivät, että kyseessä oli vasta harjoitus ja testi tulevia, oikeita kisoja varten. Juttelin testipäivien aikana niin radan rakentajien, suunnittelijoiden kuin muiden vapaaehtoisten ja vieraiden kanssa. Ensi vuoden heinäkuu on ajankohta, joksi MotoGP-kilpailua eniten toivotaan, mutta myös elokuu tai kesäkuu varmaan tulisi kyseeseen. Suomen lomaillessa heinäkuussa ja kun ilmatkin ovat yleensä lämpöisimmillään, heinäkuu olisi paras kuukausi.

Ensimmäisenä testipäivänä vettä tihuutti useaan otteeseen, mutta välillä kuljettajat pääsivät ajamaan rataa, ja pitäähän sitä sadekelin renkaita ja säätöjäkin testata. Toinen päivä eli tiistai oli poutainen noin kello 15 asti, jolloin tulin juuri varikkokierrolta. Sitten tuli voimakas ukkoskuuro ja rankkasade eikä kisakoneilla ajamaan enää päässyt. Lopuksi VIP-väki pääsi vielä pikkubussissa ajamaan kierroksen radan ympäri, mikä olikin monelle kohokohta hyvien buffet-ruokien ja tuttavien tapaamisten ohella.

VIP-teltassa oli tyylikäs punainen matto ja mm. ruokaa tarjolla.

Kierroksia järjestettiin monta, jotta kaikki halukkaat ehtivät mukaan. Myös me vapaaehtoiset pääsimme lopulta kyytiin. Bussi ei kovin lujaa ajanut, mutta käsityksen radasta sai hyvin. Asvaltti on erittäin tasainen ja uskon, että tekninen eli vaikea Kymiring saa paljon ystäviä myös kilpailijoista. Tähän asti rataan on uponnut noin 20 miljoonaa ja ennen vuoden 2020 GP:tä siihen menee vielä noin 10 miljoonaa euroa lisää. Myös mahdollinen hotelli ja ravintola odottavat vielä rakentamistaan, joten alue kehittyy tästä paljon tulevina vuosina. Ehkä jo ensi vuonna myös Jyväskylän Suurajojen (Neste Rally) osakilpailu ajetaan Iitissä.

Nopeimmat huiput takasuoralla ajoi Ducatin italialainen Michele Pirro, 340 km/h ja nopeimman kierrosajan teki tietojeni mukaan Aprilian britti Bradley Smith 1.47,540 minuuttia. Uusi rata on vielä hieman hankala, kunnes se kuluu sopivasti eikä osittain sateen liukastama rata ja noin 16-21 C lämpötila ollut paras keli nopeammille ajoille.

Toisen testipäivän tunnelmaa voit katsoa tästä YouTube-videostani.

Mutta Kymiringistä kuullaan vielä. MotoGP tuonee sinne ensi vuodesta lähtien 50 000 – 100 000 katsojaa per osakilpailu. Oli hienoa olla osa sen ensimmäisiä testipäiviä. Kiitos rahoittajille, suunnittelijoille, rakentajille, Lahti Eventsille ja muille vapaaehtoisille, jotka teitte päivästä mahdollisen. Sekä tietenkin motoristeille ja muille asiakkaille, jotka saavuitte paikalle.