Kehä 3:lla koeajelemassa

Kun on useita vuosia harrastanut moottoripyöräilyä, niin vuosittain alkaa tulla osallistuneeksi samoihin tilaisuuksiin. Mutta ei se mitään, eipä aina tarvitse lähteä hakemaan tietoa niistä ympäri nettiä, vaan aika ja paikka on jo aika hyvin tiedossa muutenkin.

Niin siis suunnistin perjantaina 20.5. Kehä III:lle Ansatien suuntaan. Siellä alkoivat koko viikonlopun kestävät Hemmon päivät. Biketeamin ja Allrightin myymälöissä paikalla oli maskotti ”Hemmo” jakamassa makeisia, tilaisuudessa oli koeajoja, tuotemyyntiä ja muuta ohjelmaa.

Mutta ensin piti nauttia prätkäliikkeen yläkerran munkkikahvit ja pohtia taktiikkaa. Parvelta on myös hyvä priorisoida, mitä tekee ja missä järjestyksessä. Pahimmillaan jonot ovat hirveät, joten tänä vuonna olin paikalla jo perjantai-iltana, jolloin jonoa on vähemmän kuin lauantaina ja sunnuntaina.

Triumph Tiger XCX800

Triumph Tiger XCX800

Kaikilla motoristeilla on varmaan nuoruudestaan muistissa tarinoita, joita isot pojat ja tytöt ovat kertoneet. Naapurin Putte kertoi minulle pikkupoikana, kuinka toisella naapurilla, Heikillä, oli 1960-luvulla Tiikeri-Trumppi eli Triumph Tiger.

Tiikeri oli 500-kuutioinen ja kuulemma niin hurja, että sen aikaisilla sorateillä ei meinannut millään pysyä tiellä. Tehoa oli liikaakin ja vääntöä ihan toisella tavalla kuin sen ajan kilpailijoilla.

Myöhemmin ymmärsin, että kyseessä on täytynyt olla Tiger 100, jonka mallinumero tuli huhun mukaan sen huippunopeudesta maileina. Siihen aikaan 500-kuutioinen oli jo superpyörä, joten Puten tarina jäi mieleen kutkuttamaan vuosikausiksi.

Odotukset olivat siis ehkä liiankin kovat, kuten vedin kytkimen pohjaan ja käynnistin Tigerin 800-kuutioisen nykyversion. Aika paljon testaan isompia pyöriä ja omani on 1200-kuutioinen tehopakkaus, joten Tiikerin nimi on kyllä kärsinyt inflaation tässä pyörässä.

Lenkki Kehä III:lla ja Tuusulanväylällä antoi kyllä cityendurosta sinänsä hyvän kuvan, josta alla plussat ja miinukset perinteiseen tyyliin. Parasta on pyörän keveys eli se sopii jopa ihan oikeaan heittelyyn soratiellä. 196 kilon kuivapaino 95 hevosvoiman kuljetettavana on endurokäyttöön sopiva. Olkoon nyt tuo ketjuvetokin.

Lisää tehoa vaativalle Triumph tarjoaa myös 1050-kuutioisen 126-hevosvoimaisen version tai 1215 kuution 139-heppaisen. Jälkimmäinen sitten painaakin jo 253 kiloa.

Triumph Tiger XCX800:n arvio: ***

Plussat

• keveys
• vakionopeudensäädin,  monipuolinen ajotietokone ym. varusteet
• miehekäs ulkonäkö
• istuinkorkeus melko alhainen
• suojaava varttikate.

Miinukset

• melko vaatimaton suorituskyky ei vastaa Tiger-mielikuvaa.

Triumph Tiger 800:n ohjaamo.

Tehonmittaus jäi väliin

Harkitsin vieväni pyöräni ilmaiseen tehonmittaukseen, mutten viitsinyt jonotella. Testipenkin meno näytti sen verran häijyltä, etten halunnut rasittaa saksalaista kaunotartani, vaan kuuntelin vain muiden moottorien ulinaa. Täytyy todeta kuin ennen vanhaan Rolls Royce, että tuotteessani tehoa on ”riittävästi”.

Mahdollinen Power Commanderin ja tehoputken vaikutus omassa Bemussa jäi siis arvoitukseksi, mutta voi olla, että sieltä tulee vielä pieni lisäys alkuperäiseen lukemaan. Tässä kokoluokassa voimaa on aina tarpeeksi Suomen olosuhteisiin ja perille olen ehtinyt.

Kawasaki Z1000SX:n arvio ja yksi pieni kritiikki

Pihassa nappasin kuvan vielä yhdestä sinisestä pyörästä, kun perinteinen vihreä oli tänä vuonna näköjään vaihtunut siniseen Kawasakin Z1000SX-mallissa.

Kawasaki Z1000SX.

Perjantaina en kokeillut ajaa z1000:ta, koska se on tuttu jo ennestään. Tänä vuonna tehoa on nostettu 142 hevosvoimaan ja vääntökin 111 Newtonmetriin.

Kawa on kaikin puolin upea tuote, kiva ajaa, siihen saa katteet ja laukut ja hyvät varusteet. Se on kevyehkö, noin 230 kg ja hienosti muotoiltu.

Yhtä asiaa en ymmärrä. Miksi Japani tarjoaa tällaiseen matkapyörään ketjuvetoa? Ainoa hyvä puoli ketjuissa ja rattaissa on se, että välitystä voi itse säätää, mutta muuten niitä saa kiristää, rasvata, suunnata ja vaihtaa moneen kertaan verrattuna kardaani- tai hihnavetoisen vaivattomuuteen. Enkä pidä ketjujen rahinaa mitenkään kauniina äänenä.

Tottahan itselläkin oli pari ensimmäistä pyörää ketjuvetoisia, kun silloin ei paljon vaihtoehtoja pienemmässä koossa ollut. Jotkut BMW:t ja Harley-Davidsonit ja Hondan Gold Wingit olivat silloinkin kardaaneilla varustettuja, mutta pienissä tai keskikokoisissa piti ostaa ketjuvetoinen. Nyt tarjontaa on jo hieman paremmin myös ketjuja vältteleville.

Jos ajaa kilpaa radalla, niin kardaaniin hukkuu muutama hevosvoima, mutta yli 1000 kuution koossa ja kadulla asialla ei ole mitään merkitystä. Kardaaniin lisätään joskus vähän peräöljyä ja esimerkiksi edellisessä pyörässäni hihna vaihdettiin 40 000 kilometrin välein, siinä kaikki huolto.

Joten arvoisa japanilainen mp-insinööri! Tee tuote kuten Z1000SX, mutta pane siihen kardaani tai hihna, niin saatan itsekin joskus vielä palata japanilaiseen merkkiin. Kiitos!

Lopuksi kevennys Italiasta. Olen aina pitänyt Italian kielestä ja kulttuurista, mutta Stormilla törmäsin tällaiseen.

Tommasellin Tommi-ohjaustanko.

Jos ajaisin maastomallisella prätkällä, niin tottahan hankkisin tällaisen Tommi-logoisen tangon 🙂