MP24-moottoripyörämessut

Kevättä odotellessa motoristien suurtapahtuma MP24-moottoripyörämessut keräsi tänä vuonna 52 000 kävijää. Messut kestivät koko viikonlopun 2.-4.2.2024, mutta jännitystä aiheutti perjantaille osunut lakkopäivä, joka vaikeutti järjestelyjä. Lipun olin ostanut jo marraskuussa, joten missään nimessä en halunnut perua käyntiä. Toisaalta päättelin, että lakon takia perjantain kävijämäärä jää vähäisemmäksi, ja muutenkin viikonloppuna on aina eniten vieraita. Voin nyt kertoa, että myös perjantaina oli vilkasta.

Yleensä menen messuille julkisilla, mutta nyt metro, ratikka, juna tai bussi ei kulkenut. Messukeskus oli fiksusti järjestänyt eri puolilta pääkaupunkiseutua messubusseja, ja harkitsin jo sellaisen käyttöä. Perjantaiaamuna olisi päässyt kävelymatkan päästä bussikyytiin, mutta ensimmäinen paluubussi olisi ollut vasta klo 16. Muiden aikataulujen takia en voinut messubussia käyttää, joten ajoin autolla Pasilan Triplan parkkiin.

Videoni MP24-messuilta on tuttuun tyyliin YouTube-kanavallani. Leikkasin sen noin kolmeen minuuttiin, ole hyvä!

Messujen itselleni tärkein sisältö eli uusien pyörien ihmettely ja koeistuminen alkoi. Alan lehdistö on jo viikkoja hehkuttanut tiettyjä pyörämalleja, joista tässä muutamia. BMW:n uusi, iso katumaasturi on nyt R1300GS. Se oli yksi kuvatuimpia ja istutuimpia pyöriä, joten ainakin viisi kertaa kävin BMW:n osastolla yrittämässä kuvaa, mutta aina oli väkeä turhan paljon pyörän kimpussa. Tässä kuitenkin otoksia uudesta ”Gessusta” ja hienosta M-maalauksin varustetusta BMW M1000XR:stä.

Uusi isolohko BMW R1300GS ”Ilveksen” vihreäkeltaisissa väreissä.

Keväällä tulee taas Suuri koeajopäivä, joten jos siellä pääsisi kokeilemaan, miltä iso 1300-kuutioinen bokseri tuntuu reisien välissä. Omaan 1200-kuutioiseen verrattuna siinä on hieman enemmän tehoa ja vääntöä, mutta paljon painavampana se on hitaampi. Korkea GS on nyt yläosaltaan paljon sirompi kuin vanha versio, joten silmään se istuu hyvinkin kauniina.

BMW M1000XR taas on maalattu tai teipattu perinteisiin urheilumallien kolmiväriseen vaaleasini-sini-punaväreihin, joten ei jää epäselväksi, että suorituskykyinen malli on kyseessä. Ketjuvetoinen uutuus ei ole nopein BMW, mutta kyllä silläkin ehtii 201 hevosvoiman teholla, kun massaa on ajokunnossa vain 223 kiloa. M1000XR on katettu sports touring -matkapyörä, mutta se sopii myös radalle. Sivusiivekkeet kuulemma lisäävät kovassa vauhdissa downforcea eli ilmavirran tuottamaa painetta alaspäin.

Blogin kirjoittaja Tommi ja BMW M1000XR perinteisissä M-väreissä.

Tänä vuonna messut olivat kai pinta-alaltaan laajemmat kuin koskaan, ja muun muassa Suzukin ja Kawasakin osastot olivat eri paikassa kuin yleensä. Se auttoi hieman ruuhkiin pyörien ympärillä. Suzukilla oli mielenkiintoista nähtävää, kuten GSX1300R Hayabusa, joka viettää 25-vuotisjuhliaan tänä vuonna. Busan muotoilu sykähdyttää aina, ja onhan se hieman pudotetusta tehosta huolimatta edelleen yksi superpyörien superpyörä.

Suzuki GSX1300R Hayabusa 25th anniversary edition.

Hiljattain Bike-lehdessä oli vuotuinen Alpenmasters-vertailu eri kokoluokan pyöristä Alppien solissa ja serpentiineillä. Vertailun voitti Suzuki V-Strom 800 DE, ja se oli näytillä MP24-messuillakin. Bongasin myös sen isoveljen eli V-Strom 1050 DE:n, jonka kuva on alla.

Suzuki V-Strom 1050 DE.

Kawasaki oli tuonut näytille huippu-uutuuden, joka on Ninja 7 Hybrid. Se on 450-kuutioinen, kaksisylinterinen, myös sähkömoottorilla varustettu hybridi. Autoissa hybridit olivat vielä pari vuotta sitten kova juttu, mutta nythän sähköautot ovat syrjäyttämässä ne täysin. Hybrideissä on se huono puoli, että niissä on kaksi tai useampia moottoreita eri tekniikoilla, joten huollon tarve on ilmeisen iso. Toisaalta jos ajaa paljon pelkällä sähköllä, niin sylinterinkansi tai venttiilikoneisto ruostuvat helposti.

Moottoripyörää, jossa on hybridimoottori, en ole koskaan ajanut, joten tämäkin pitää panna koeajolistalle. Tässä blogissa olen kirjoittanut yhden sähköprätkän koeajosta lähes kahdeksan vuotta sitten. Muutenkin Kawan osastolla oli melkein enemmän ninjoja kuin Tokiossa, sillä miltei kaikkiin malleihin retroja lukuun ottamatta oli lisätty tuo legendaarinen sana.

Kawasaki Ninja 7 Hybrid.

Petrol Circuksen puolella eli rakennetuissa pyörissä oli useita upeita luomuksia, ja uutuutena MP-messuilla oli nuorille eli tuleville motoristeille suunnattu Jonnela. Siellä oli esillä sata mopoa, joita taitavat teinit olivat muokanneet. Kuvia messujen eri osastoilta on lisää noin kolmen minuutin videollani, johon kokosin tämän blogin kuvien lisäksi kymmeniä muita otoksia.

Myös ajovarusteista oli niin hyviä tarjouksia, että melkein harmitti, kun juuri nyt itsellä on hyvä varustetilanne ja hiljattain uusitut ajokamat. Jos olisi ollut enemmän aikaa, niin olisin jäänyt kuuntelemaan Tie vie -osaston esityksiä moottoripyöräreissuilta ympäri maailmaa. MP Motoball -turnausta tuli hetken seurattua, siinä kun tavallaan yhdistyy kaksi itselle läheistä harrastusta, moottoripyörät ja jalkapallo.

Messujen antia olivat niin ikään mönkijät ja sähköpolkupyörät, joista jälkimmäisiä pääsi koeajamaan Messukeskuksen sisäradalla.

Aiempien vuosien mp-messukirjoituksiani voi lukea uusimmasta vanhimpaan täällä:

MP23

MP20

MP19

MP18

MP17 osa 2

MP17 osa 1

MP-messuja aiemmilta vuosilta

MP23-messut

Kolmen vuoden pandemiatauon jälkeen viime viikonloppuna oli taas mahdollisuus nähdä ja kokea moottoripyöriä Helsingin Messukeskuksen näyttelyssä.

Patoutunutta tarvetta yleisöllä näyttikin olevan, sillä jo perjantai houkutteli paikalle ehkä 15 000 kävijää. Lauantai oli aivan mahdoton, ja silloin messuilla kävi kuulemma 31 000 paxia eli asiakasta. Vielä sunnuntainakin ihmisiä oli runsaasti.

Jotkut kuulemma ahdistuivat ruuhkista ja lähtivät pois tai eivät mahtuneet parkkihalleihin. Itse asioin tänäkin vuonna suosiolla kiskoliikenteen avustuksella. Ratikka tosin oli palatessa 20 minuuttia myöhässä, mutta siitäkin selvittiin.

Pientä jonottelua oli siis tiedossa narikasta lähtien, mutta olihan näitä messuja odotettu kolme vuotta. Edellisen kerran kirjoitin tähän blogiin MP-messuista 5.2.2020. Juttu on tässä linkissä. Artikkelissa on myös linkkejä aiempiin messupostauksiini.

Liitän tähän alkuun messuilla kuvaamani videon, jossa on retro- eli vanhempaa kalustoa ja näyttelypyöriä. Blogin lopussa on toinen video, jossa on näyttelyn uutta kalustoa.

Retrovideolla on muun muassa tämä hieno BMW K100RS vuodelta 1984. Keltainen väri kyllä sopii. Tätä tyyliä voi kai luonnehtia café raceriksi.

BMW K100RS vuodelta 1984.

Näytteillä oli myös uusi Royal Enfield 650 Interceptor, joka mallina toki on vuosikymmeniä vanha. Siksi sekin on retrovideossa.

Joku mestari oli askarrellut Volkswagen-mopon niin, että oli hitsannut Kuplan lokasuojia yhteen vierekkäin ja peräkkäin sekä lisännyt eteen ja taakse tupla-ajovalot ja vilkut. Lopputulos herätti hilpeyttä ja ihailua. Moottori jäi epäselväksi, enkä tavoittanut tekijää, mutta mopoksi tuotos oli rekisteröity. Siitä on videolla kuvia ja filmin pätkä.

Vakavampaa maailmantilannetta edusti Pappa-Tunturi, joka oli maalattu Ukrainan väreihin, ja Tunturi-teksti oli korvattu Ukraina-tekstillä ukrainaksi. Mopo huutokaupataan Ukrainan tukemiseksi sodassa Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi.

Japsistarat-yhdistys oli tuttuun tapaan paikalla, ja näytillä oli esimerkiksi Honda CB 750 Four K kullanvärisenä sekä hämäävästi samantapainen, mutta 1100-kuutioinen CB 1100 Four K11, joka lienee jippo. Japanilainen Whitehouse-yritys tietääkseni myy sellaisia valmiita sarjoja kyseiseen muutokseen. Hauska idea ja siisti toteutus!

Oudoimpia vintage-pyöriä oli Monowheel jostain 1900-luvun alusta. Siinä istutaan jättimäisen yksipyöräisen sisällä, jossa myös moottori sijaitsee. Videon lopussa on vielä sympaattinen Esso-mopo, joka lienee Honda Monkeysta rakennettu.

Retro- ja uutuuspyörien lisäksi messuilla oli Miss MP -tapahtuma, esillä oli varusteita ja vaatteita, matkakohteita motoristeille, poliisin ja vakuutusyhtiöiden osastot, jopa sähköpolkupyöriä ja niiden koeajorata. Viimeksi mainitut selittyvät sillä, että merkit Yamaha ja Harley-Davidson valmistajat myös polkupyöriä. Samoin vesiskoottereiden esilläolon syynä on sama maahantuoja kuin eräillä moottoripyörillä.

Varsinaista koeajorataa prätkille ei tänä vuonna ollut, mutta Motoball-rata tarjosi ennakkoon ilmoittautuneille ja motocross-varusteisille joukkueille mahdollisuuden yhdistää minimotoilla ajo jalkapallon pelaamiseen. Tästäkin on kuvamateriaalia videossani.

Ja pitihän sitä tänäkin vuonna ostaa Smoton arpa, jolla voi voittaa uuden moottoripyörän. Tai ainakin arvan hinta menee hyvään tarkoitukseen.

Itse ohitin sujuvasti kiinnostamattomat osastot, koska prätkiä oli kuitenkin todella paljon. Jos halusi kuvata, niin hyvää hetkeä tai koeistumista piti välillä odottaa. Pääosan kuvista olen siis koonnut YouTube-videoihin kanavallani Motoblogi.

Uusia pyöriä oli muun muassa Kawasaki Z900RS, kuva alla. Mahtavan kokoinen jäähdytin kiinnittää huomion, mutta tähänkin keltainen väri sopii yllättävän hyvin.

Kawasaki Z900RS

Saman merkin osastolla oli myös Ninja ZX10-R, joka oli näyttelyn tehokkaimpia pakkauksia: 213 hevosvoimaa. CFmotolla oli keskiluokan seikkailupyörä 800 MT kolmine laukkuineen. Itselle tuntemattomampi merkki, mutta joskus voisi sitäkin kokeilla.

Royal Enfieldiäkin taas myydään, ja onhan niissä kivan retro ilme hieman tekniikaltaan päivitettynä. Varsinkin 650 Interceptor oli omiin silmiini miellyttävä.

Suzukin osastolla oli nätti sininen GSX-S 1000 GT. Ei enää ihan uusi, mutta aina kiehtova GSX 1300 R Hayabusa eli Bussi tai Busa keräsi edelleen väkeä kuin kärpäsiä. Tätä uutta korimallia en ole vielä testannut. Viime keväänä piti ja olin jo sitä varten Tuusulassa liikkeessä. Mutta sitten iski ihme lumisade, joten jätin koeajon sillä kertaa väliin. Alla kuitenkin bloggaaja itse Busan puikoissa. Kuten näkyy, asento on eteen nojaava ja polvikulma tiukka, joten kaikille Hayabusa ei sovi.

Bloggaaja Tommi ja Suzuki GSX 1300 R Hayabusa.

Triumphin tiloissa oli upea, punainen Street Triple 765 RS. Siinä on jopa 130 hevosvoimaa, mikä kiehtoo kummasti niin pieneen moottoriin yhdistettynä. Lähes katteeton pyörä edustaa hyvin Trumpan nykytyyliä, jossa suorituskykyä on lisätty merkittävästi. Pitää varmaan tutkia sitä keväällä tarkemmin.

Messujen kallein pyörä oli kuulemma Ducati Superleggera V4, joka ilmeisesti ei ole myynnissä, mutta lapussa luki 143 150 euroa. Racing-putkistolla tehoa on 234 hevosvoimaa 15 500 kierroksella, mutta vääntöä ”vain” 119 Nm 11 750 kierroksella. Varsinainen kierroskone siis. Varsinainen jippo on tuotteen paino eli vain 152 kiloa.

Paljon sykähdyksiä aiheutti myös Ducati Diavel V4. Siinä oli ehkä parhaimman näköinen pakoputkisto, mitä olen koskaan nähnyt vakiopyörässä. Kuva alla kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tuosta voimacruiserista. 168 hevosvoimaa ja 126 Nm vääntö vievät uutuutta tarvittaessa ripeästi.

Ducati Diavel V4 ja uhkea putkisto.

Poliisi oli tuttuun tapaan myös paikalla, ja osastola näkin mm. Kawasaki H2 SX SE:n, jossa on mekaanisesti ahdettu moottori ja 200 hevosta. On laitteessa painoakin, kun on kaikki sähköiset tutkat ja muut vermeet kiinnitettyinä.

Paljon lisää still- ja liikkuvaa kuvaa on YouTube-videollani ”MP23-messujen uudet pyörät”, jonka tänään julkaisin. Sinne siis!

MP20-messuraportti

Iloista menoa KTM:n puikoissa.

Vuosi on vaihtunut, ja tänä vuonna Helsingin moottoripyörämessut oli 31.1.-2.2.2020. Nyt jo 12. vuotta putkeen olin taas Messukeskuksessa messuilemassa.

Aiempien vuosien messuraporttejani kuvineen voi lukea näistä linkeistä uusimmasta vanhimpaan:

https://motoblogi.wordpress.com/2019/02/02/mp19-messut/

https://motoblogi.wordpress.com/2018/02/07/mp18-messuilla/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/15/moottoripyoramessut-2017-22/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/05/moottoripyoramessut-2017-12/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/01/27/moottoripyoramessut-ovella/

Vuosi sitten ihmettelin Helsingin lumen paljoutta, mutta tänä vuonna tilanne on ihan toinen. Tammikuu oli mittaushistorian lämpimin eli leudoin 175 vuoteen. Tammikuussa oli vain yksi pakkaspäivä. Koko talvena lunta on ollut noin neljänä päivän hetken, enintään ehkä 3 cm. Lumitöitä ei ole tarvinnut tehdä kertaakaan, ja taloyhtiö on säästänyt pitkän pennin, kun lämmityskulut ovat ennätyspienet.

Toisaalta ei ole päässyt pulkkamäkeenkään, hiihdosta puhumattakaan. Kaupungissa on kyllä pari lumetuslatua ja Kivikon hiihtohalli, joihin hiihtämään pääsisi. Enemmän haittaa kuitenkin, että ulos ei ole päässyt luistelemaan. Tekojäitä on noin kymmenen, mutta kaikkiin on hieman matkaa, joten olen siirtynyt luistelemaan pelkästään jäähallissa. Se on kivaa, ja jää on huippuluokkaa.

Mutta asiaan, messuihin. Jos ei ole käynyt aiemmin MP-messuilla, niin asiaan pätee ennenkin kirjoittamani, että siellä näkee ja voi koeistua uusia pyöriä, tapaa samanhenkisiä motoristeja, voi ihailla taidolla rakennettuja retro- ja vintagepyöriä, pystyy koeajamaan pyöriä sisätiloissa asvaltilla, saa ostettua uusia tai käytettyjä ajovarusteita, kykenee miettimään mp-matkakohteita maailmalla, saa vakuutuksista hyviä tarjouksia, tuurilla voi voittaa jossain arvonnassa, kuulee kivoista kokoontumispaikoista kesäksi, löytää pyöräänsä monenlaisia tarvikeosia, pääsee seuraamaan Miss MP:n valintaa ja huomaa, kuinka lähellä kevät jo on.

Honda CRF1100L Africa Twin on kauden merkittävimpiä uutuuksia.

Honda oli lisännyt seikkailupyöräänsä sata kuutiota, joten Africa Twin on nyt 1100-kuutioinen. Se on aika monen koeajolistalla tänä keväänä.

Messujen tunnelmia ja monet uutuudet näkyvät tässä reilun neljän minuutin videokoosteessani, jonka kuvasin messuilla.

Muita kiinnostavia uusia malleja oli muun muassa Triumph Rocket III -mallit GT ja R, joiden kone on 2500-kuutioinen. 221 Nm vääntöä tarjoava motti olisi kiva kokeilla kesällä. Pyörän ulkoasu näyttää olevan pelkkää moottoria.

 

Triumph Rocket III GT.

Tänä vuonna myös moottorirata Kymiring oli tehnyt oman osastonsa, kun ensi kesäksi on varmistunut Suomen ensimmäisen MotoGP-ajon ajankohta eli 10.-12.7.2020. Ostin itsekin lipun ko. tilaisuuteen, vaikka lippujen hinnat ovat aika kalliit, niin kannatuksen vuoksikin sinne on mentävä. Kunpa Suomi saisi vielä oman, kilpailukykyisen kuljettajan sarjaan. Eli Iitissä nähdään heinäkuussa.

 

BMW:n uutuus oli F900XR eli F-sarja tuntuu kasvavan kokoa. Harley-Davidson oli tuonut näytille LiveWiren. Kyseessä on sähköpyörä, jonka kantama on 158 kilometriä.

Harley-Davidson LiveWire.

Suzuki esitteli kilpailijan mm. Honda Africa Twinille eli V-Strom 1050:n. Siinä on lisää voimaa, uusi, kulmikas muotoilu ja paljon enemmän varusteita kuin aiemmin.

Suomen vastaus H-D:n sähkömoottoripyörälle on vielä prototyyppi, mutta tuotantoa ilmeisesti valmistellaan jo kovasti. Aiemmin nimellä RMK E2 suunniteltu Verge TS on huimat 1000 Nm tarjoava malli, joka tuo mieleen jotkin tieteiselokuvat. Sähkömallit todellakin erottuvat liikenteessä.

Verge TS on suomalainen tutkielma sähköisestä prätkästä.

Ducati Panigale V4 on kaunista muotoilua.

Ducatin osastolla oli runsaasti hienoa italialaista muotoilua. Poliisilla oli näytillä sinipukuisten kalustoa, joka näyttää nyt olevan Kawasaki-voittoista. Pähein niistä on ZZR 1400, jossa on 210 hevosvoimaa. Eikä H2 mekaanisine ahtimineen paljon jää jälkeen.

Poliisin Kawasaki ZZR1400.

Rakennettujen pyörien hallissa oli monenlaista tarjolla, mutta eniten mieleen jäi 125-kuutioinen, käsin tehty kaksipyöräinen. Siinä on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä. Aika hurjaa.

Eri osista koottu ja paljon käsityötä vaatinut 125-kuutioinen, jossa on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä.

Tällä kertaa MP-messuilla kävi yli 55 000 ihmistä, joten vilkasta oli taas. Kevään ajokautta ja uusia koeajoja odotellessa voit ihailla kuvaamaani koostevideota MP20-näyttelystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

MP19-messut

Bloggaaja ja Yamaha MT10SP.

Kevät on sen verran pitkällä, että Helsingin moottoripyörämessut ovat tänä viikonloppuna. Tämä vuosi onkin 11. kerta putkeen, kun kävin näillä messuilla eli vuodesta 2009 lähtien siellä on tullut uskollisesti käytyä.

Aiemmista messuista olen kirjoittanut blogiini vuodesta 2017 alkaen, tässä artikkelien linkit uusimmasta vanhimpaan.

MP18-messuilla 7.2.2018

Moottoripyörämessut 2017 2/2 15.2.2017

Moottoripyörämessut 2017 1/2 5.2.2017

Moottoripyörämessut ovella 27.1.2017

Kun nyt katsoo ulos, niin ajokausi tuntuu olevan todella kaukana. Lunta on Helsingissä noin 45 cm ja lisää on pyryttämässä ennusteen mukaan huomenna. Silti MP-messujen ajankohta on hyvä, kun talven selkä on melkein jo taittunut ja valoa kohti mennään. Joka vuosi Messukeskuksessa käy noin 60 000 motoristia ja hengailijaa näillä messuilla.

Tällä kertaa olin ostanut lipun jo marraskuussa netistä, kun sen sai kympillä. Normaalihinta ovelta on 20 €. Olin ovella tulostamani lipun kanssa, mutta QR-koodi ei kelvannutkaan lukijalle, vaan minut ohjattiin lipunmyyjälle, joka taas ei osannut neuvoa, mitä lipun kanssa tehdään. Hän sentään ohjasi minut taas ihan eri puolelle aulaa, josta ystävällinen rouva päästi minut vihdoin sisään.

Narikan hinta oli noussut 50 % eli se oli nyt 3 euroa. Sisään päästyä jo helpotti, kun näki yleisömassat ja lukuisat kaksipyöräiset.

Ensin katsastin uutuudet ja muut uudet pyörät. Muutama kiinnitti sen verran huomiota, että osaan niistä pitää palata keväämmällä koeajon kanssa. Esimerkiksi Husqvarna Vitpilen 701 on kauniisti muotoiltu, yksisylinterinen keskikokopyörä. Siitä en ottanut kuvaa, mutta ”isolohkon” uuden Bemarin, R1250RS:n kuvasin eri suunnilta. Perinteinen 1200-kuutioinen kaksisylinterinen bokseri on tälle kaudelle isontunut 50 kuutiolla. Uudet teholukemat ovat 136 hevosvoimaa ja vääntöä 143 Nm.

 

BMW R1250RS oli saanut myös lisävarusteiset, alumiiniset venttiilinkopat.

 

Ducati Panigale 1100 V4 ja joku neito.

Panigalen muotoilija on ollut tehtäviensä tasalla eikä myöskään insinööriosastolla ole laiskoteltu. Tehoa on 214 hevosvoimaa ja tehoputkella kuulemma 226.

 

Ducati Diavel 1260.

Uusi Diavel on entistä isompi ja olen aina tykännyt sen väännökkäästä moottorista ja upeasta takavanteesta. Yksityiskohdilla on väliä.

Suzuki Katana oli 1980-luvulla jonkinlainen superien super. Jossain auto- tai mp-lehdessä otsikoitiin sen ensiesittelyssä legendaarisesti: ”Hätänen Katana”. Nyt siitä on tullut ihan uusi painos. Käytännössä sama 1000 kuution ja 150 hevosvoiman moottori näyttää olevan monessa muussakin uudessa Suzukissa, joten ihan vanhalle maineelle ei ole ehkä katetta. Vanhasta hyvästä harmaasta väristä on luovuttu, ainakin esillä ollut malli oli synkän musta. Netissä on kyllä kuvia harmaastakin mallista. Mutta kerron lisää, kun koeajo on tehty. 

 

Edessä uusi, takana vanha Suzuki GSX1100S Katana.

 

Indian FTR 1200.

FTR 1200 on upeimpia uusia customeja niiden ystäville. Cruisailuun sopivaan vehkeeseen täytyy myös tutustua tarkemmin.

 

Tommi ja Yamaha MT10SP, jossa on säädettävä jousitus.

MT10:iä voisi testata uudestaan, se on kevyt ja varsin pirteä ilmestys ihan asiallisella moottorilla.

Tässä yksi Honda.

 

 

Kawasaki Ninja H2 SX SE.

Hurjimpia teholukuja messuilla taisivat olla Kawasaki H2:n yli 200 hv, joidenkin tietojen mukaan jossain versiossa jopa paljonkin yli. Kyllä alkaa riittää.

 

Honda CB750 Tuutti ja sivuvaunu.

Yllä oleva sivuvaunu-Honda ja monta muuta kaunista yksilöä oli Japsistarojen osastolla. Samassa hallissa oli myös paljon rakenneltuja pyöriä. Sen sijaan myytäviä, käytettyjä pyöriä oli tällä kertaa tosi vähän.

 

Jarno Saarinen -nukke ja Yamaha TD250, jolla Jarno voitti pronssia TT-maailmanmestaruussarjassa.

Muutama tunti messuilla sai pään pyörälle, vaikka tälläkään kertaa en viitsinyt kokeilla sinänsä hyvää ideaa, asvaltoitua sisäkoeajorataa. Ohessa kuitenkin video siitä, joka on nyt YouTube-kanavallani.

 

 

 

 

 

 

Pyynikin ajot 2018

Katsojia Pyynikin rinteillä oli tuhansia.

Yksi Suomen legendaarisimmista moottoripyöräkilpailuista oli Pyynikin ajot tai Pyynikinajot, joka ajettiin sotavuosia lukuun ottamatta vuosina 1932-71 peräti 34 kertaa. 1960-luvulla se oli myös MM-osakilpailu. Kirjoitan blogin lopussa myös käynnistä Vehoniemen automuseoon.

Pyynikinharjun kauniissa maisemissa ajettua kisaa on muisteltu perinnejoilla neljä kertaa: 1991, 2000, 2015 ja 2018. Tänä vuonna ajot olivat kaksipäiväiset 25.-26.8.2018 ja paikkana siis Tampereen Pyynikin seutu.

Saavuin paikalle moottoripyörällä sunnuntaina puolen päivän jälkeen ja pyörin hetken aikaa Eteläpuiston pohjoispuolisia kortteleita, kun en tiennyt, mihin asti pyörällä voi ajaa. Vastaan tuli yhä useampia suljettuja katuja, joten Pyynikintiellä kysyin järjestysmiehiltä, miten toimitaan. Kuulin että vartin päästä katu avataan puoleksi tunniksi ja sillä välin voi ajaa mp-parkkiin Pyynikin rantaan.

Paikalla oli muitakin motoristeja ja hetken aikaa kuuntelimme ensimmäistä, kaksitahtisten näytösajoa, kunnes oli aika käynnistää omat moottorit ja kaartaa näkötornin ohi ylös ja alas Pyynikintietä.

Hotelli Rosendahlin ja rannan pysäköintialueet oli varattu tapahtumalle niin, että auton olisi joutunut jättämään Eteläpuistoon tai Särkänniemen parkkipaikalle, josta olisi ollut bussikuljetus.

Sain prätkäni mp-parkkiin lähelle Rosendahlia, jossa oli jo satoja pyöriä ja lisää tuli koko ajan. Pysäköinti maksoi viisi euroa ja sillä sai myös hienon Pyynikin ajot 2018 -tarran.

Mp-parkki alkoi täyttyä kello 13 jälkeen.

Pyynikki on itselle tuttua seutua, tulihan Tampereella joskus asuttua, opiskeltua ja työskenneltyä. Usein käyn munkkikahvilla näkötornilla, mutta sinne ei perinneajon vuoksi nyt voinut ajaa.

Lähellä on Varalan urheiluopisto, jossa yhdestä työpaikasta meillä oli vakituinen salibandyvuoro. Opistolta on kaunis näköala Pyhäjärvelle.

Ruusiksen pubissa taas tuli aikoinaan pelattua opiskeluaikoina Trivial Pursuitia ja Pyynikin rannassa on tullut uitua lukuisia kertoja, onhan se ehkä kaupungin paras ranta nurmikoineen ja hiekkarantoineen.

Nuorempana minulla oli yhdessä vaiheessa 3-sarjan BMW, siis auto. Ajoin silloisen tyttöystäväni kanssa kerran syksyisenä iltana salaa juuri tälle rannalle, mentiin ahtaalle takapenkille ja tehtiin sitä, mitä nyt nuoret parit illan hämärässä tekevät.

Vuoden 2018 perinneajo toimi siis niin, että ensin kaksi- ja sitten nelitahtiset pyörät ajoivat neljä ratakierrosta noin puolen tunnin sisällä. Sitten oli puoli tuntia aikaa ajaa sisään tai ulos mp-parkkiin ja asukkaille mahdollisuus tulla ja mennä.

Heti kun sain Pyynikin pysäköintipaikalla kypärän pois päästä, siihen tuli vanha yliopistoaikojen opiskelukaveri Jaana, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Tuli vaihdettua kuulumiset ja sitten olikin aika lähteä tutustumaan varsinaiseen tapahtumaan.

Kesäteatterin pysäköintipaikka oli varattu varikoksi, jossa oli tunnelmaa ihan kuin oikeissa kilpailuissa. Kuljettajat viiksineen ja aavistuksen liian pienine nahkapukuineen, upeat klassikkopyörät, joita oli mm. Honda, Yamaha, AJS, BSA, Norton, BMW, Triumph, Yamaha ja niin edelleen, ihailijat ympärillä, bensakanisterit, varaosat, kuljetusautot ja trailerit sekä teltat ja katokset loivat tunnelmaa.

Varikko oli tehty kesäteatterin viereen.

Ensin kiipesin pieneen, tilapäiseen katsomoon ihan Rosendahlin sisäänkäynnin kohdalla. Siitä näki hyvin radan alas, vasemmalle kaartuvan mutkan, pienen suoran ja oikealle kaartuvan toisen mutkan.

Hotellin kohdalla oli katsomo, josta näki molempiin suuntiin.

Tässä on tunnelmia videon muodossa YouTube-kanavaltani.

Vauhtia, mutta ei sentään vaarallisia tilanteita.

Tauon jälkeen oli aikaa tutustua varikon lisäksi pyörävalmistelijan osastoihin, joita oli paikalla ainakin BMW, Triumph ja Yamaha. Kyselin uudesta R1250:stä, mutta siitä Bemarin myyjä ei vielä osannut tai voinut juuri mitään sanoa.

Näytteillä oli ajossa olevien lisäksi muitakin klassikkopyöriä kahdellakin alueella. Hondan CB500K3 oli samanlainen kuin itsellä joskus, mutta vanhempaa mallia. Oli Tuutti eli CB750, kuvan harvinainen Benelli ja Hondan VFR750R. Minulla oli joskus Honda VF750S eli Sports, jota joissain maissa myytiin nimellä 750 Sabre.

Benelli 650 ja Honda VFR750R.

Teuvo ”Tepi” Länsivuoren Suzuki ja ajamassa taisi olla Tepi itse.

Kun 4-tahtiset lähtivät uudestaan varikolta Pyynikintielle, niin menin vähän ylemmäs rinteeseen katsomaan. Paikka oli vaarallisesti ulkokaarteessa, mutta kun kyseessä ei ollut kilpailu, niin siinä uskalsi olla. Jos joku olisi suistunut radalta, niin kiire olisi tullut, joten katsoin valmiiksi pakenemisreitin selkäni takaa!

Onneksi kukaan kuski ei lähtenyt hölmöilemään. Pyynikki on oikeasti paksuine mäntyineen ja olemattomine turva-alueineen liian vaarallinen kisaamiseen varsinkin kaksipyöräisille.

Kuva radan ylempää rinteestä.

Ja vielä toinen, vähän pidempi video Pyynikiltä YouTube-kanavaltani.

Vehoniemen automuseossa

Samalla matkalla kun kävin Pyynikillä, piipahdin Kangasalan Vehoniemen automuseolla. Se on suosittu taukopaikka muutama kilometri Kangasalan keskustasta Lahdentietä itään.

Juotiin ensin kaverin kanssa munkkikahvit ja sitten kierrettiin näyttely, joka on ilmainen. Edellisestä käynnistäni saattoi olla pari vuotta, joten autot ja pyörät olivat hieman vaihtuneet.

Bloggaaja piipahti myös Vehoniemen automuseossa.

Oldsmobile vm. 1921 tuo mieleen Aku Ankan. Sympaattinen peli.

Vehoniemen mp-kalustoon kuuluu mm. AJS 1938, sota-ajan Zündapp-sivuvaunu ja useita ratapyöriä. Ehkä niillä on ajettu Pyynikilläkin.

Tampereen-reissu oli tullut päätökseen ja kotiin Helsinkiin lähdin moottoritietä ennen kello 16:tta. Sääennuste lupasi sateita illaksi, mutta ehdin vain Riihimäelle, kun alkoi sataa.

Sateessa ajaminen on tuttua kaikille motoristeille, mutta useat inhoavat sitä. Eikä katteita ikinä tunnu olevan tarpeeksi. Parin tunnin ajon aikana hieman aina kastuu, vaikka kuituvaatteet ovat periaatteessa vedenkestäviä. Nytkin kun sade muuttui rankkasateeksi Nurmijärvellä, vesi valui jonkin ajan päästä hihaa pitkin hanskoihin, jotka turposivat palloiksi.

Jonon nopeus laski 120 km/h:stä välillä 70:ään, kun ei meinannut nähdä mitään. Ajaessa nimittäin vesi roiskuu kypärään, jonka visiiri on täynnä usvaa, jota sitten yrität kädellä pyyhkiä.

Omassa K1200S:ssä on kyllä katteet, mutta ne ohjaavat lähinnä ilmavirtaa, eivät niinkään suojaa isolta sateelta, kuten K-sarjan GTL, R-sarjan RT tai isot Harley-Davidsonit. Tänä kesänä sadetta ei ole juuri tullut, joten poutaa alkoi kaivata hyvin nopeasti. Panin jopa vähäksi aikaa lämpökahvat päälle, vaikka lämmintä oli 18 C. Mutta olipahan tullut nähtyä Pyynikin perinneajo, hieno tapahtuma.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suuri koeajopäivä 2018

 

Honda GL1800 Goldwing sai bloggaajankin suun hymyyn.

 

Messukeskus ja moottoripyörien maahantuojat ja myyjät järjestivät tänäkin vuonna suuren koeajopäivän, joka oli 8.6. Viime vuoden eli 2017 tapahtumasta bloggasin tänne. Silloin testissä olivat Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha.

Tänä vuonna tapahtuma oli ensin Tampereella ja Turussa, viimeisenä Helsingin Messukeskuksessa. Paikka on toisaalta hyvä eli sinne pääsee näppärästi julkisilla ja pysäköinti on tapahtuman aikana moottoripyörille ilmainen. Siihen hyvät puolet loppuvatkin. Varsinaiseen koeajoon ei ole yleensä aikaa kuin 20-30 minuuttia, joten syvällistä analyysia ei siinä ajassa tehdä eikä tärkeitä ominaisuuksia voi kovin tarkkaan eritellä. Tunnelmia koeajopäivästä on tällä videolla.

Kiitettävästi mp-merkkejä oli paikalla ajossa eli 16 ja pyöriä noin 100 kappaletta. Pääsin koeajamaan kolmesta haluamastani kaksi, ja vain Ducatin Multistrada 1260S:n puikkoihin en ehtinyt aikataulun ja jonojen takia.

 

Messukeskus houkutteli enemmän väkeä kuin vuoden 2017 kaamea keli, joten välillä oli pientä jonoakin.

 

Ensimmäisenä sain alle uuden Honda GL 1800 Goldwingin Tour-mallin. Se on yksi mp-maailman legendoja: iso, voimakas, kahdelle suunniteltu, pitkään matka-ajoon sopiva ja täysin varustettu pyörä. Hintaa uudella mallilla on 49 990 €.

 

Goldwing on iso, mutta silti paljon sirompi ja kevyempi kuin edeltäjänsä.

 

Ennalta hieman arvelutti, kun en erityisemmin tykkää ”ylipainavista” pyöristä. Uusi Goldwing on kuitenkin painoltaan noin 50 kg kevyempi kuin edellinen malli eli nyt se painaa ajokunnossa vain 383 kg. Kuten aina moottoripyörissä, heti pari metriä ajettua paino tavallaan katoaa ja tässä iso massa tuntuu vakaalta ja turvalliselta.

Goldwing on joka suunnasta katsottuna todella hyvännäköinen laite varsinkin perinteisenä Hondan punaisena. Edeltäjäänsä verrattuna se on suorastaan siro, minkä huomasin jo helmikuussa mp-messuilla. Siitä tapahtumasta kirjoitin tänne.

1800-kuutioinen bokseri on todellakin riittävä tähän pyörään, tehoa on 126,5 hevosvoimaa 5500 kierroksella ja vääntöä huimat 170 Nm 4500 kierroksella minuutissa. Myös äänet on onnistuttu rakentamaan jylhiksi; kun vääntää kaasua, niin mörähdys on komea. Yhdessä kohdassa kun väänsin kaasua hieman enemmän, niin ainakin kuvittelin, että keula nousi hieman ilmaan. Vääntöä siis oikeasti on.

 

Isosta Hondasta on vaikea keksiä mitään huomautettavaa.

 

Jousituksia voi vihdoin tässä Wingissä säätää sähköisesti. Esimerkiksi BMW K1200S:ssä se toteutettiin jo vuonna 2005 eli aika myöhässä japanilaiset ovat heränneet. Mutta lopputulos on hyvä eikä iso massa hötky ajossa, kun säädöt ovat kohdallaan. Tuulilasi nousee ja laskee sähköllä eli ilmavirrasta voi nauttia täysillä tai poistaa sen helposti melkein kokonaan.

Lisävarusteena koeajopyörässäni oli 7-vaihteinen DCT-automaattivaihteisto. Kytkinkahvaa ei siis ole ollenkaan. Liikkeelle lähdetään panemalla nappi D-asentoon ja sitten vain väännetään kaasua. Samantyyppisellä vaihteistolla olen ajanut autoillani vuodesta 2011 ja ollut erittäin tyytyväinen. Myös prätkässä ratkaisu toimii hienosti, tosin pieni viive liikkeellelähdössä on havaittavissa, mutta ehkä se on tehty turvallisuuden maksimoimiseksi ja renkaiden säästämiseksi. Toki Hondassa on luistonesto ja mäkilähtöavustin.

Goldwingin saa myös poljinvaihteilla kuusivaihteisena, mutta itse jos olisin sitä ostamassa, ottaisin DCT:n, niin vaivattomalta se tuntui. DCT-laatikossa on nerokas ryömintätoiminto sekä eteen- että taaksepäin. Avaimeton käynnistys ja keskuslukitus, turvatyyny, vakionopeudensäädin ja neljä ajotilaa – tour, sport, econ ja rain – ilahduttavat käyttäjää. Stereot, integroitu navigaattori ja monet sähköiset härpäkkeet tuovat Wingiin ylellisyyttä. Laukut ja bensiinitankki ovat pienemmät kuin vanhassa mallissa.

Ajossa Wing on automaisen helppo ja elektroniikka auttaa kuljettajaa keskittymään maisemiin. Moottorin ja jousituksen luonne sekä kaasuvaste muuttuvat ajotilojen mukaan, samoin kulutus.

Arvioni: Honda GL 1800 Goldwing Tour *****

Plussaa:

• mahtava voima jo tyhjäkäynniltä
• ajamisen helppous ja sitä tukeva elektroniikka: luistonesto, navigaattori, vakionopeudensäädin, sähkösäätöinen jousitus ja visiiri ym.
• upeat äänet
• kardaaniveto
• hyvät peilit ja jarrut.

Miinusta:

• vaihteiston pieni epäröinti liikkeellelähdössä
• hinta.

Seuraavaksi kävin BMW:n R NineT Urban G/S:n kimppuun. Se on ihan erilainen pyörä kuin Goldwing eli jäljittelee 1980-luvun alun yksinkertaista katuenduroa. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi pyörän keveyteen ja äärimmäiseen askeettisuuteen.

 

BMW R NineT Urban G/S on 80-luvun retrotyyliä.

 

1200-kuutioiseksi BMW painaa vähän eli 221 kg ajokunnossa. Tehoa on 110 hevosvoimaa 7750 kierroksella ja vääntöä 116 Nm 6000 kierroksella. Molemmat ovat laimennettuja lukemia periaatteessa samasta ilma-öljyjäähdytteisestä bokserista, joka on R 1200 GS:ssä ja RS:ssä. Niissä lukemat ovat 125 hv ja 125 Nm. Voimaa on kuitenkin Urbanissa sen verran, että ehkä alennettu teho on harkittu toimenpide soratiekäyttöön.

 

Nappularenkailla on varmasti käyttöä soratiellä.

 

Urbanissa on alla nimittäin nappularenkaat eli sillä voisi kuvitella huristavansa soratiellä tai metsäpolulla, mikä ei useimmilta nykypyöriltä onnistu. ABS:n ja luistoneston saa tarvittaessa pois päältä. Käsiä suojaavat maastossa suojukset. Hintaa on 17 990 €, ja pyörää voi varustella lisää vaikka pinnavanteilla, jos valuvanteet eivät miellytä.

 

R NineT:n pienet sivulaukut tuovat endurohenkeä.

 

Itse en tästä tuotteesta tykännyt. Ote tangosta on leveä ja ajoasento sinänsä hyvä, mutta jalkatapit osuvat aina jalkoja maahan laskiessa sääriin. Jalkatapeilla on toisaalta helppo seistä, kun ajaa metsäpolkua. Bokseri tärisee enemmän kuin sisarmallinsa ja pienistä peileistä ei näe mitään. Varusteet ovat niin perusmallia, että BMW:ssä en ole semmoisiin tottunut. Edes vaihdenäyttöä ei ole ja vilkkuvalojakin on mittaristossa vain yksi eli se vilkkuu molempiin suuntiin. Koeajoyksilössä oli kankaiset, pienet sivulaukut.

Arvioni: BMW R NineT Urban G/S **

Plussaa:

• keveys ja ketteryys
• hyvät kiihdytysäänet
• kohtuullinen suorituskyky, mutta laimennettu moottori
• nappularenkaat, jos aikoo soralle
• ABS ja luistonesto poiskytkettäviä.

Miinusta:

• tärinät
• onnettomat peilit
• mittaristo kuin 30-40 vuoden takaa, ei vaihdenäyttöä, kierroslukumittaria eikä oikein mitään muutakaan
• ajoasento osittain.

 

Koeajaja oli tyytyväinen päivän antiin.

 

Kun koeajopäivässä jäi yksi koeajo tekemättä aikataulun takia, niin lisään tähän muutamaa päivää aiemmin Kehä III:lla tekemäni kahden Kawasakin koeajot. Toivoisin että jatkossa prätkien maahantuojat miettisivät uudestaan koeajopäivän sijaintia, koska kyllähän moottoripyöriä olisi hyvä ehtiä käydä kokeilemassa myös moottoritiellä ja Kehillä, ei pelkästään Itä-Pasilan ja Etelä-Haagan välillä.

Kawasaki Vulcan S on 650-kuutioinen custom eli omiin koeajoihini harvinainen tapaus. Rivikakkonen moottori tuntuu vahvemmalta kuin 61 hevosta ja 63 Nm antaisivat ymmärtää. Lukemat tulevat ulos 7500 ja 6600 kierroksella minuutissa eli alhaalta vääntävä moottori jopa kiihdyttää ajokunnossa 228 kg painavaa pyörää yllättävän hyvin. Jarrut ovat ABS, tosin edessä on vain yksi levy.

 

Kawasaki Vulcan S on pienehkö ja matala custom.

 

Toisioveto on ketjulla ja kuusivaihteinen laatikko ja kytkin toimivat kevyesti, kuten aina japanilaisilla. Hihna olisi sopinut hyvin tähän pyörään. Tykkäsin takajousen paljaaksi jättävästä muotoilusta ja matala custom sopii hyvin myös lyhyemmille kuljettajille. Arrow:n pakoputki on lisävaruste ja tuo upeat äänet laitteeseen. Hintaa Vulcanilla on kohtuulliset 10 350 €.

 

Kawasakin 650-kuutioinen kone on ihan käypä kevyehköön pyörään.

 

Arvioni: Kawasaki Vulcan S ***

Plussaa:

• matala ja kevyehkö
• alhaalta vääntävä moottori
• nestejäähdytys
• Arrow-putkella hyvät äänet.

Miinusta:

• ketjuveto
• raskas ajaa moottoritiellä ilman katteita.

Lopuksi lainasin ajoon Kawasaki Z 900 RS:n. Sen 950-kuutioinen rivinelonen tarjoaa 111 hevosvoimaa 8500 kierroksella ja 98,5 Nm väännön 6500 kierroksella. Ne ovat hyviä lukemia ja ajossa Z tuntuu pirteältä ja tykkää kierroksista. Niin myös kuljettaja, koska vakiona oleva 4-1:een putki on suunniteltu kerta kaikkiaan hienosti: se on alhaisilla kierroksilla hiljainen, mutta kun kahvaa vääntää enemmän, äänet nousevat ujeltaviksi.

 

Kawasaki Z900RS edustaa tyyliltään 1970-luvun retroilua.

 

Ajoasento on väljä ja kuusivaihteinen vaihdelaatikko päättyy ketjuvetoon. Jarrut ovat riittävät ja painoa 215 kg voi sanoa kevyeksi. RS:n ulkonäkö on suoraan 1970-luvulta Z1-mallista ja erittäin sympaattinen. Värejä on useita ja myös Café-versio, jossa on pieni kate, löytyy valikoimista. Hintaa on 16 900 €.

 

Vihreässä RS:ssä moottorin koko on haluttu näyttää oikein isoin kirjaimin.

 

Uutta pyörässä on kaksiasentoinen luistonesto, joka 1970-luvulla olisi säästänyt monelta onnettomuudelta. Sen voi myös kytkeä pois.

Arvioni: Kawasaki Z 900 RS ***

Plussaa:

• pirteä moottori
• upeat ajoäänet vakiopakoputkella
• selkeä ja väljä ajoasento
• keveys
• luistonesto.

Miinusta:

• retrojen yleiset miinukset: ketjuveto, ei katteita.

Tällä videolla on vielä tunnelmia Suuresta koeajopäivästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huoltoa ja avajaisia

Tällä kertaa kirjoitan Haltialan moottoripyöräkeskiviikon avajaisista, mutta sitä ennen vähän mp-huollosta – ja varustekaupasta.

Kovin paljon kilometrejä en valitettavasti ehdi ajokauden mittaan ajaa, hyvä jos muutama tuhat kilometriä. Aika paljon enemmän matkaa taittuu autolla, metrolla, raitiovaunulla ym. Mutta huhti-lokakuun välillä yritän käyttää prätkää niin paljon kuin mahdollista.

BMW:n K-sarjalaiseni kevätkuva on huhtikuun Kaivarin-reissulta.

Niinpä huoltoa ei tarvitse joka vuosi tehdä, kunhan katsoo ja säätää nestemäärät, jarrut, valot, renkaat ja muut tärkeät asiat itse silloin tällöin. Ilmanpainevalvonta-anturia pyörässäni ei ole, mutta autossa olen todennut sen hyödylliseksi varusteeksi. Sen sijaan K-sarjan BMW:ni on moottoripyöräksi sikäli edistyksellinen, että ajotietokoneesta näkee paitsi öljyn tai jäähdytysnesteen lämpötilan, myös öljyn oikean määrän OK-viestinä. Liikennevaloissa se tulee aika usein siis katsottua.

Tänä keväänä kilpailutin öljynvaihtohuollon Autojerry.fi:ssä, mutta yllätys yllätys, yhtään tarjousta ei tullut. Kyseinen sivusto on tehty varsinaisesti auton huoltoihin ym. ja niissä olen huomannut sen toimivaksi. Autojerryyn syötetään rekisteritunnus ja mitä palvelua halutaan, myös sijaintia ja aikataulua voi toivoa. Muutamassa päivässä tarjouksia tulee 2-3. Paitsi mp:n kanssa se ei näköjään tarjoa mitään.

Pyysin siis tarjouksen Kehä III:lta hyvin tuntemastani mp-liikkeestä. Tarjous oli kalliihko, mutta päätin hyväksyä sen, koska moottoriöljyn ja suodattimen lisäksi tällä kertaa halusin vaihtaa myös peräöljyt. Kardaanivetoisessa peräöljyt on hyvä vaihtaa 10-20 000 km välein, riippuen pyörästä ja käytöstä.

Olin sopinut että jään Kehän liikkeeseen odottamaan, koska operaation ei pitänyt kestää kuin pari tuntia. Kiertelin samalla kolmessa läheisessä varusteliikkeessä etsimässä uusia ajosaappaita, mutta niistä kohta lisää.

Kun pyörin liikkeiden tarjontaa katsomassa, niin huollon työnjohtaja tuli vetämään hihasta, että nyt tuli pieni ongelma. Kardaanin suojakumissa oli murtuma eikä osaa ollut hyllyssä. Sanoin että se pitää tietty vaihtaa. Osan saanti Ruotsista kestäisi viikon verran ja piti päättää, pyydänkö kokoamaan pyörän ja lähden rikkinäisellä osalla ajamaan. Vai jätänkö pyörän valohoitoon ja menen jollain vehkeellä kotiin.

Rikkoutunut osa eli kumihaitari näkyy BMW:n kardaanin loppupäässä oikealla.

Päädyin jälkimmäiseen ratkaisuun. Ystävällinen henkilökunnan jäsen heitti minut vielä reilun kilometrin päähän Aviapoliksen asemalle, kun kysyin, tietääkö kukaan, miten Vantaalta pääsee kaupunkiin ja hän oli menossa Aviapoliksen ohi.

En edes tajunnut, kuinka lähellä juna-asemaa huoltopaikka on, koska Kehärata on vasta avattu kesällä 2015. Sehän yhdistää näppärästi pääradan ja Vantaankosken radan. Jätin siis ajovarusteet huoltoliikkeeseen ja hyppäsin junaan. Kevätpäivä oli kaunis ja oli kiva katsella maisemia junan ikkunasta, kun se huristi Kivistöön 120 km/h ja siitä sitten mm. Malminkartanon ja Huopalahden kautta Helsinkiin.

Jouduin siis olemaan monta päivää ilman pyörää ja se on tuskaa näin hyvillä keleillä. Samalla oli kuitenkin aikaa tehdä loppuun ajosaapasostokset. Vanhat MP-asun saappaani olivat jo vuodelta 2009 eli hyvin ne olivat kestäneet, mutta nyt oli aika vaihtaa. Sopivien ajosaappaiden löytäminen on yksi vaikeimpia asioita varustekaupassa, jopa hankalampaa kuin hyvän kypärän löytäminen.

Olen jo parin vuoden ajan messuilla ja mp-varusteliikkeissä pyöriessäni kokeillut monen merkkisiä saappaita, mutta parhaita ei ole löytynyt. Kun vein BMW:tä huoltoon, olin jo melkein ostamassa Sweepit, mutta kauppa jäi kesken, kun jouduin jättämään pyörän ja muut varusteet huollon yhteyteen.

Lanternan lähellä Helsingissä olevasta kaupasta löysin vihdoin sopivat, Gaerne-merkkiset saappaat. En ole ennen edes kuullut ko. merkistä, mutta puolikorkeat bootsit tuntuivat heti kivoilta jalassa. Ne ovat italialaiset, tietenkin veden- ja tuulenpitävää nahkaa ja niissä on jopa heijastimet edessä ja takana.

Tällaiset Gaerne-saappaat tuli ostettua.

Olin matkoilla Tallinnassa, kun puhelin soi ja huollosta kerrottiin, että kardaanin kumihaitari olikin tullut luvattua nopeammin. En sinä iltana enää ehtinyt prätkää hakea enkä viikonloppunakaan, joten vasta maanantaina, kaksi päivää ennen arvioitua aikaa pääsin hakemaan menopelini. Kyllä oli hieno ajella uusilla öljyillä. Pitääpä seurata, laskeeko kulutus yhtään, kun moottorin sisäiset kitkat ovat nyt pienemmät.

16.5. oli Haltialan mp-iltojen avajaiset ja paikalla olikin arvioni mukaan noin 500 pyörää yhtä aikaa eli oikein hyvin.

19.30 paikkeilla oli jo väljempää, kun kello 18 maissa ei meinannut Haltialan pihaan mahtua.

Avajaisissa oli erikoisohjelmaa, muun muassa bändi soitti, oli kypäräesittelyä ja Harley-Davidsoneita ja Ducateja koeajossa. V4 Panigale olisi hieman poltellut koeajaa, mutta en nyt viitsinyt, onhan jotain Panigalea tullut aiemmin testattua.

Makkara oli hinnoiteltu 1 euron hintaiseksi, kuten myös motoristikahvi, jättikokoinen sokeririnkelimunkki irtosi 2 eurolla. Ja kylläpä se taas maistui hyvältä pitkän talven jälkeen.

Pyöriä oli laidasta laitaan, kuten aina. Täytyypä taas tehdä kesemmällä pieni laskelma käytössä olevista merkeistä.

Victory on suhteellisen harvinainen cruisailija.

Tämä taisi olla IC Planeta. Hyvin entisöity.

Möhkö-Kawasaki KZ1300:ia on aina useita, niissä on hieno rivikuutonen.

Kawasaki Z900 on Euroopan malli, KZ900 kai Amerikan. Melko samanlaiset veljekset kuitenkin ovat.

Tunnelmia avajaisista on videon muodossa YouTube-kanavallani Motoblogi.

MP18-messuilla

Honda GL 1800 Gold Wing

Moottoripyörämessut pidettiin taas Helsingissä 2.-4.2.2018. Vuodesta 2009 lähtien olen ollut joka vuosi paikalla, niin nytkin. Tunnelmia messuilta on tällä YouTube-videollani.

Jonkinlainen kevään aloitus messuista on muodostunut, vaikka edellisenä päivänä voimakas lumipyry toi Helsinkiin parikymmentä senttiä lunta. Mutta keväthän on henkinen olotila, vähän kuin Suomen kesäkin monta kertaa.

Mitä messuilla voi tehdä? Katsoa ja hypistellä mm.:

• uusia moottoripyöriä
• vaihtopyöriä
• kypäriä, saappaita, ajovaatteita ym. mp-tarvikkeita
• paitoja, työkaluja jne.
• leluja ja lehtiä.

Sen lisäksi voi ihmetellä

• ajosimulaattoreita
• vakuutustarjouksia
• moottoripyöriä 600 metrin sisäkoeajoradalla
• Miss MP -tyttöjä
• surmanajoa teräspallossa
• rakennettuja pyöriä.

Itselle tärkeintä ovat aina olleet uudet pyörämallit, niin tänäkin vuonna. Tottakai muukin tarjonta tuli katsastettua ja käytetytkin pyörät käytyä läpi. Messut on niin laaja tapahtuma, että neljä tuntia meni hurauksessa, vaikken edes koeajoja tai simulaattoreita ehtinyt kokeilla.

Tärkein mitä halusin nähdä, oli uusi Honda GL 1800 Gold Wing. Sama oli mielessä aika monella muullakin, koska ko. pyörän kuvaaminen ei meinannut onnistua sitten millään. Aina oli hirveä härdelli ihmisiä edessä.

Uusikin Gold Wing on massiivinen kokonaisuus.

GL:n ohjaamo on automaisen runsas nappuloineen ja pylpyröineen.

Uudessa Gold Wingissä on 1800-kuutioinen kuutosbokseri ja paljon uutta airbagia myöten. Jousitus on sähkösäätöinen ja malli on keventynyt kymmenillä kiloilla. Siroksi GL:ää ei voi kutsua, mutta kyllä rönsyjen karsiminen on tehnyt hyvää muotoilulle ja käytettävyydelle.

Uusi GL 1800 Gold Wing on hieno tuote.

Pitkään matka-ajoon Gold Wingillä ei paljon kilpailijoita ole. Varsinkin kaksi päällä ja tavarat mukana ajettavaksi se on hyvä valinta, jos 49 990 € hinta ei kirpaise. Vaihteisto on DCT eli portaaton automaatti, kytkinkahvaa ei siis ole. Pakki luonnollisesti on.

Yksi kova, kilpaileva tuote on BMW:n osastolla ensiesittelyssä ollut K1600 Grand America. Siinä on ”vain” 1600-kuutioinen rivikuutoskone, mutta BMW:n tapaan se on silti tehokkaampi (160 hevosvoimaa versus Hondan 125) ja voimakkaampi (BMW:ssä vääntöä on 175 Nm, Hondassa 170).

BMW K1600 Grand America perustuu Baggeriin.

Molempien paino liikkuu luokassa 360-385 kg eli ne eivät ole mitään keijukaisia. Myös BMW:ssä on peruutusvaihde, mutta vaihteisto on muuten tavallisempi kuusivaihteinen eli kytkinkin on. BMW:n hinta on perusvarustein noin 39 000 € paikkeilla.

Triumph Tiger 1200

Ihan ensimmäisenä messuilla juttelin itse asiassa uudesta Tiger 1200:sta Triumphin osastolla. Komeasti varusteltu iso enduro on kardaanivetoinen ja kilpailee vielä tehokkaampana mm. BMW R1200GS:n kanssa. Myös KTM:n 1290 Super Duke ja Adventure kilpailevat kovasti uuden Triumphin kanssa, mutta voittavat Triumphin tehossa. Pääsisipä isoa Tigeria koeajamaan kesällä.

Yamaha 850 Niken

MP18-messujen omituisimpia ratkaisuja oli Yamahan kolmipyöräinen, 850-kuutioinen rivikolmonen, jossa on kaksi kallistuvaa etupyörää. Hauskan näköistä peliä voisi olla sitäkin kiva kesällä koeajaa. Niken ei ehkä edusta mp-maailman tulevaisuutta, mutta pitää nostaa hattua suunnittelijoille, kun ovat onnistuneet luomaan jotain ihan uutta.

Benelli Sei 750

Veteraanipyörien joukossa silmiin osui harvinaisuus, josta en ole kuullut aiemmin. Rivikuutonen Benelli 1970-luvulta oli varustettu 2×3 pakoputkilla ja se on aikamoinen superpyörä ollut varmasti aikoinaan. Tämä yksilö oli upeasti entistetty.

Kawasaki Z900RS

Kawasakin osastolla oli ihan uusi, mutta retrotyylinen Z900RS, joka varsinkin ruskea-punaisena oli ihan kuin paluu leveälahkeisten vuosikymmenelle. Komea naku.

Honda CBX1000

Hondan paremmin tunnettu vastaus 1970-luvun Benellille oli Japsistarojen osastolla: ränttätänttä eli ilmajäähdytteinen, rivikuutonen CBX1000. Super.

Valvoline-beibeillä oli hienot korot.

Suzuki-tyttöjä ja jokin pyörä.

Suzuki ehkä GSX1000R ja Bike-neito.

Honda CBR1000 Fireblade tai jokin sellainen.

Messuilla oli kiva miettiä, että ensi kuun jälkeen on jo huhtikuu ja viimeistään silloin tämä blogi palaa oikeiden ajojen merkeissä. Kaikkiaan MP18-messuilla muuten kävi Messukeskuksessa 59 000 ihmistä.

Viime kuussa latailin kesällä ostettua akkuani ja ainakin kerran se pitää vielä tehdä ennen kuin ajokausi starttaa maalis-huhtikuun taitteessa. Yritän tällä saada akun kestoa pidennettyä, kun viimeksi ostamani BMW:n alkuperäisakku ei kestänyt kuin yhden kesän. Katsotaan, kuinka Motonetin tarvikeakulle käy.

Kevättä odotellessa tilaa YouTube-kanavani ja katso sieltä viime vuoden videoitani, kanava on myös nimeltään Motoblogi.

Aleksis Kiven jäljillä

 

Oma BMW K1200S Aleksin Kiven synnyinkodin edustalla.

Kesän 2017 ajokausi lähestyy vääjäämättä loppuaan, mutta kelejä on toivottavasti vielä muutamaksi viikoksi. Tässä postauksessa ajelen eri puolilla Helsingin seutua eli Helsingissä, Vantaalla ja Nurmijärvellä. Lopussa on raportti kesän viimeisestä isosta kokoontumisesta Haltialassa 13.9.

Haltialan tunnelmaan voi virittyä kuuntelemalla ja katselemalla sieltä tekemääni videota tästä. Toinen linkki on jutun lopussa.

Aloitan Helsingistä, jossa tapanani on seurata, miten kaupunki rakentuu ja mitä arkkitehtuuriin tänään kuuluu. Yksi iso, rakenteilla oleva alue on Kruunuvuorenranta Laajasalossa. Sinne on tullut taas paljon lisää kerrostaloja, myös pientaloja ja uusi uimaranta sekä ratikka- ja pyöräsilta tulee jossain vaiheessa.

 

Kruunuvuorenrannassa on eri värisiä pysäköintitaloja eli autot pannaan fiksusti maan alle. Tässä on sininen pysäköintilaitos. Asensin Bemariini uuden, kirkkaan visiirin, siksi tämä kuvakulma.

Toinen suurlähiö, jota nyt rakennetaan, on Jätkäsaari. Se tunnetaan ennestään Länsisatamasta eli Tallinnan-lauttojen päälähtöpaikasta. Jätkäsaari on kerrostalovaltainen paikka, johon pääsee nyt jo raitiovaunulla ja arkkitehtuuri on nykyaikaisen värikästä. Kun se valmistuu 10-15 vuoden sisällä, niin sitä voi verrata Aurinkolahteen ja muihin uusiin, laadukkaisiin ja merellisiin kaupunginosiin.

 

Jätkäsaaressa lähellä Clarion-hotellia on tämmöinenkin silta.

 

Yhtenä päivänä lähdin ajamaan ja katsomaan, miten Vantaan uusien alueiden rakentuminen etenee. Vuonna 2015 Kivistössä oli asuntomessut ja oli aika poiketa tarkistamassa, miten alue on edennyt. Puut ja pensaat olivat kasvaneet ja messujen pääalue, pientalot Tiikerinsilmä-kadun ympärillä, olivat mukavan näköisiä.

 

 

Urheilukenttää vielä rakennetaan ja Kivistö on saanut paljon uusia asukkaita sekä pien- että kerrostaloihin Kivistön aseman läheisyyteen. Siitähän pääsee Kehärataa pitkin sekä pääradalle että lentoasemalle ja Helsinkiin. Näppärää.

Kivistön Aurinkokiven koulu ja oma BMW:ni. Värikästä arkkitehtuuria.

Vantaalta ajoin pienen matkan Hämeenlinnanväylää eli kolmostietä pohjoiseen ja käännyin Palojoentielle. Jotenkin olen aina ajatellut, että Nurmijärvi on kaukana, mutta päätin kuitenkin etsiä Aleksis Kiven synnyinmökin, jota en ole koskaan nähnyt.

Kiven talo ei todellakaan ole kaukana Helsingistä ja sille on hyvät opasteet. Kaunista, kumpuilevaa maaseututietä kun ajaa jonkin matkaa ja ylittää pari kertaa Vantaanjoen, niin onkin jo perillä.

Ympäristö on todella rauhallinen ja Nurmijärvi ja muut maanomistajat ovat ymmärtäneet pitää sen melko rakentamattomana, joten seutu on lähes sellainen, kuin se oli vuonna 1834, kun kansalliskirjailijamme Kivi siellä syntyi.

Aleksis Kiven synnyinkoti on Nurmijärven Palojoella.

Nurmijärveltä pääsee pikkuteitä pitkin Vantaalle, jossa kävin kääntymässä valtion Königstedtin edustuskartanon portilla. Ilman kutsua sinne ei ole asiaa ja alue on aidattu ja valvottu, joten tähän en kuvaa siitä saanut.

Kolmostien länsipuolella on entinen Keimolan formula-rata, jolla mm. Keke Rosberg, Mika Häkkinen, Niki Lauda, Frank Williams ja Jim Clark ovat kilpailleet. Rata oli käytössä v. 1966-78 ja vielä kolme vuotta sitten kiersin metsittyneen reitin ympäri.

Keimolan entisen formula-radan torni ja BMW K1200S.

Kuvan valvontatorni korjataan myöhemmin taideteokseksi, mutta nyt se on rujo jäänne vanhasta moottoriharrastajien pyhätöstä. Ympärille on kaavoitettu runsaasti lähinnä kerrostaloja, joista kuva alhaalla.

Uutta Keimolanmäkeä, jolla nimellä paikkaa nyt kutsutaan. Pelkkä Keimola olisi riittänyt.

Kesäkauden päättäjäiset Helsingin Haltialassa 13.9.

Syyskuun puolivälin keskiviikko oli yksi vilkkaimmista Haltialan motoristikeskiviikoista tänä vuonna. En laskenut pyöriä yksin kappalein, mutta olen tehnyt tarkan laskelman muutaman  kerran, ja kyllä prätkiä oli paikalla yli 550, koska piha oli täynnä ja kaksipyöräisiä tursusi ympäristöön asti.

Ducati 1299 Panigalea on joskus tullut kokeiltua vai olisiko kokeilemani yksilö ollut 1199? Hieno muotoilu ja moottori.

Triumph oli saanut uutta väriä ym.

 

Honda Gold Wingejä oli niin, että ne olivat melkein päällekkäin.

 

Norton Commando on myös 850-kuutioisena.

 

H-D ja kiilto.

 

Oma pyörä on aina se kaunein.

 

Olinhan siellä minäkin eli bloggaaja Tommi.

 

 

Sunbeam Alpine cabriolet.

Sunbeam on Suomen teillä niin harvinainen merkki nykyään, että jututin vähän omistajaa. Se on ihan Suomi-auto eli ratti vasemmalla jne. Sadepeitto esti näkyvyyden mittaristoon, joka on runsas.

Itselläni oli aikoinaan Sunbeam Alpine GT eli Fastback vm. 1971, mutta tämä punainen on vuodelta 1964, tosin siihen on vaihdettu moottori. Lohko on 1725-kuutioinen nelonen tuplakaasuttimilla eli sama kuin 1970-luvun taitteen malleissa. USA:ssa oli tarjolla myös Tiger, jossa oli Fordin V8. Niitä tuotiin Suomeen tiettävästi kaksi.

 

Sunbeam Alpine on joskus maalattu ja se on hyvässä kuosissa.

 

BMW K1200S ja ilta-auringon viime säteet.

Taas oli tullut nautittua Haltialan Wanha Pehtoori -ravintolan tarjoiluista ja munkkikahvien lisäksi päättäjäisten kunniaksi oli tarjolla paistettua makkaraa á 1 €. Bändi Saltwater Jinx soitti kantrimusaa ja meininki oli hyvä.

Tässä vielä tunnelmia YouTuben videoiden muodossa:

Kesäkauden päättäjäiset Haltialassa.

Kesäkausi päättyi Haltialassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Moottoripyöriä laskemassa

 

Moottoripyörät maatilan traktorien, kaivurin ja peräkärryjen lomassa.

 

Eilen 23.8. oli motoristikeskiviikko Haltialan maatilalla  Pohjois-Helsingissä. Viime syksynä yhden kerran jo laskeskelin, minkämerkkisillä moottoripyörillä nykyään ajetaan. 18.10.2016 tein postauksen asiasta blogiini otsikolla ”Syksy saa, ajokausi päättyy”. Laskupäivänä lokakuussa paikalla oli silloin enää 150-200 pyörää.

Nyt halusin päivittää tilannetta ja arvioida hieman aiemmin eli jo loppukesän puolella, millä kalustolla väki oikein ajaa. Tämä siksi, että elokuussa pyöriä on enemmän liikkeellä ja siksi tulos on edustavampi.

Otos on eilisillalta noin 18 ja 19 väliltä eikä se ole tilastollisesti oikeaoppinen. Aluetta ei voinut tietty mitenkään sulkea, joten paljon pyöriä ehti lähteä pois ennen laskentaa. Toisaalta paikalle tuli kaksipyöräisiä vielä senkin jälkeen, kun lopetin laskemisen.

Kyllä, tässä Harleyssä on turbo. Ja pari muutakin osaa on vaihdettu.

Yritin olla laskematta pyöriä kahteen kertaan ja käydä kaikki rivit läpi eli suuntaa-antava tilasto on tässä aakkosjärjestyksessä. Kun luet eteenpäin, voit samalla kuunnella moottoreiden murinaa samasta paikasta YouTube-kanavaltani Motoblogi. Video on kuvattu 9.8.2017.

Moottoripyörämerkkejä Helsingin Haltialassa ke 23.8.2017

• AJS 1
• Ariel 2
• Aprilia 3
• Bimota/Kawasaki 1
• BMW 44
• BSA 1
• Buell 1
• Cagiva 1
• Ducati 11
• Harley-Davidson 63
• Honda 65
• Indian 3
• Kawasaki 26
• KTM 2
• Lambretta 1
• Moto Guzzi 4
• MV Agusta 1
• MZ 1
• Suzuki 29
• Triumph 18
• Vespa 3
• Victory 5
• Yamaha 33.

Yhteensä oli 319 pyörää. Mopoja en laskenut enkä kolmipyöräisiä, mutta jälkimmäisiä ei nyt ollutkaan. Skootterit laskettiin, mm. vanha Lambretta, samoin sivuvaunulliset. Bimota oli tehty Kawasakin tekniikan päälle 1970-80-luvun cafe racer -tyyppiseksi.

Osa pyöristä oli niin rakenneltuja, että kaikki merkit oli selvästi haluttu häivyttää niistä. 3-5 pyörää en oikein tunnistanut (onnea rakentajille), mutta kyllä ne taisivat mennä Harley-Davidson-kohtaan. H-D:thän ovat suosittuja rakentelun kohteita ja niiden määrä on tilastossa muutenkin suuri eli Hurli-Durli on kakkosena. Honda kuitenkin ”voittaa” tilaston ja BMW on kolmas.

Kaikkiaan illan aikana Haltialassa kävi ehkä noin 400-450 pyörää eli ihan hyvin, mutta esimerkiksi 9.8. laskin paikalla yhtä aikaa 468 pyörää plus ne, joita en ehtinyt laskea siihen päälle eli 550-600 oli silloin kaikkiaan. Huimaa!

Tätäkin voi kommentoida!

Pannaan perään toinen video myös aiemmalta keskiviikolta 9.8.2017.

Ainoa MV Agusta oli mallia F4. Italialaista muotoilua parhaimmillaan.

Rivissä oli samanlainen BMW K1200S kuin itselläni (oma pyörä taustalla), mutta vanhempi ja hieman eri varustein.

Oma K1200S ja taustalla siis melkein samanlainen BMW.

Muskeliosastoa edusti myös Yamaha MT-01.

Kolmas video YouTube-kanavallani on vielä vilkkaammasta illasta 9.8., jolloin paikalla oli todellista ruuhkaa.

Parhaimmillaan kaksipyöräisiä on pysäköity kauemmaksikin, mutta eilen mahduttiin kaikki pihaan.

Jaguar 4,2 l E-Type on ollut täällä ennenkin.

Loppuun vielä remmiahdettu Auburn Speedster 1936.

Taas oli kiva ilta Haltialassa. Enkä edes maininnut vielä kolmen euron motoristikahvia ja munkkia, jotka aina pitää nauttia. Ensi kerralla taas.