Koeajo: Honda CRF1100L Africa Twin

Honda CRF1100L Africa Twin perinteisenä punaisena.

Tämä kevät on koronan takia poikkeus aiempiin siinäkin mielessä, että moottoripyörien suuri koeajotilaisuus Pasilassa on tältä vuodelta peruttu. Olen kirjoittanut siitä monena vuotena blogiini. Kertomuksia ja arvioita on täällä:

2019: Suzuki Katana ja muita koeajoja

2018: Suuri koeajopäivä 2018

2017: Koeajopäivä: Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha

2016: Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 1(2)

2016: Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 2(2)

Tänä vuonna siis koeajot pitää perinteisesti itse sopia puhelimella tai vain ajaa liikkeeseen ja kysyä, onnistuuko. Ja onnistuu se yleensä, koska kauppaahan siinä tehdään.

Koleana toukokuun päivänä käynnistin pyöräni, kun Helsingissä rannikon lähellä oli vain kuusi astetta lämmintä. Kehä III:lla lämpöä oli enää vain kolme astetta, joten panin hetkeksi lämpökahvat päälle. Vaikka talvi oli leuto ja lumeton, niin kevät oli pikemminkin kolea kuin lämmin ihan tähän asti.

Honda CRF1100L Africa Twin edessä automaattina ja Adventure Sports -varusteilla, takana poljinvaihteilla.

Kauden tärkeimpiä uutuuksia on uusi, isompi versio Hondan Africa Twinistä. Testasin aiempaa, tuhatkuutioista versiota huhtikuun 2016 tapahtumassa, josta kirjoitin kaksi juttua. Hondaa arvioin niistä ensimmäisessä, ja annoin tuotteelle silloin neljä tähteä.

Nyt kaikkea on enemmän ja elektroniikka lähentelee tai ylittää jo parhaiden eurooppalaisten tason. Viimeksi koeajoin automaattivaihteista DCT-versiota, joten nyt oli sopiva kokeilla poljinvaihteista pyörää, jossa on perinteinen käsikytkin ja pedaalivaihteet.

6,5 ” kosketusnäyttö ja valtava nappiviidakko on näkyvintä uutta verrattuna sata kuutiota pienempään malliin. Bluetoothilla kännykän voi yhdistää näppärästi näyttöön. Vasen peukalo käyttää ohjaustangon pieniä nappeja, joihin miesten talvihanska kädessä on vaikea osua. Ergonomia ei ole ihan paras, jonkinlainen kiertorengas tai muu ratkaisu selkiyttäisi sitä.

Mutta ei nappeja vauhdissa paljon pitäisikään painaa, joten kyllä niiden kanssa pärjää. Vakionopeudensäädin on oudosti oikealla eli kaasukäden puolella, mutta pääasia että se on olemassa.

Honda 1100 Africa Twinin ohjaamo on täynnä nappeja.

Ajoasento on väljä, pysty ja kädet melko leveällä eli juuri sellainen kuin mielestäni pitääkin. Noin 180-senttinen kuljettaja saa vielä jalkansa kunnolla maahan, mutta tällaiset ”katumaasturit” sopivat mittojensa puolesta parhaiten pitkille ja painaville kuskeille. Saatavilla on onneksi korkea ja matala satula ja penkin korkeussäätö.

Kuten aina, ajossa paino tuntuu häviävän johonkin ja meno on leppoisaa. Toisiovälitys on ketjulla, ja se on niin sanottu moottoritievälitys. Eli vaihde x kymmenen on pienin sopiva nopeus, esimerkiksi kuutosella voi ajaa kuuttakymppiä. Sama välitys on omassakin pyörässä, joten siihen on jo tottunut. Vääntöä Hondassa on 105 Nm ja tehoa 102 hevosvoimaa. Mikään tykki se ei ole, mutta tällä välityksellä keskikierroksilta lähtien alkaa kyllä tapahtua.

Ainoa hyvä puoli ketjuvedossa on se, että välitystä on helppo säätää, itse muuttaisin sitä rattailla tiheämmäksi. Muuten twiniin sopisi hyvin kardaani, kuten osalla kilpailijoista.

Käyntiääni vakioputkella on kivan hiljainen, enkä kaivannut tehoputkea. Standardiputki sopii hyvin eleettömään Hondaan, jossa voima tulee muutenkin ulos tasaisen rauhallisesti.

Honda CRF1100L on kokoisekseen siro ilmestys.

Matala visiiri ei suojaa kypärämelulta, mutta katteet peittävät roiskeet rintaan ja jalkoihin ihan hyvin. Adventure Sports -version katteet ovat isommat ja tähän tavalliseenkin saa lisävarusteena isompaa lasia, jos haluaa. Perusversion hinta on 20 780 euroa, Adventure Sports DCT-vaihteilla ja sähköisellä EERA-jousituksella maksaa 27 990 euroa, että onhan siinä jo hintaa. Tankin koko on jopa 24,8 litraa, joten huoltoasemalla ei tarvitse yhtenään vierailla.

Paino ajokunnossa on vain 226 kiloa, mikä on keveydessään hyvä saavutus. Moni kilpailija on massaltaan kymmeniä kiloja enemmän, mikä tuntuu niissä polttonesteen kulutuksessa ja päästöissä, mutta myös ketteryydessä kaupunkiajossa. Africa Twin on ihan mukava pyöritellä pienessäkin tilassa, kunhan korkeussäädöt ovat kohdallaan. Soratiellä en sitä päässyt kokeilemaan, mutta kehätiellä ja moottoritiellä matka sujui hyvin.

Kaarre-ABS, ajotilat ja keulimisen- ja luistonesto ovat tätä päivää ja ne toimivat ilmeisen hyvin. Sähkösäätöinen EERA-jousitus tuo mieleen BMW:n ESA-järjestelmän. Tosin saksalaiset esittelivät sen tuotantopyörään jo 15 vuotta sitten. Ehkä japanilaiset halusivat testata jousitusta perusteellisesti? Tulos on kuitenkin hyvä eli parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Arvioni Honda CRF1100L Africa Twinistä ****

Plussaa

• monipuoliset sähköiset turva- ja mukavuusvarusteet sekä lisävarusteet
• väljä ja pysty ajoasento, käsisuojatkin on
• automaattivaihteisto ja eri korkuiset satulat saatavilla
• voima tulee ulos kivan tasaisesti
• keveys ja sirous verrattuna moniin kilpailijoihin
• iso tankki, pienehkö kulutus -> pitkä käyttösäde.

Miinusta

• nappuloiden ergonomiassa kehittämistä
• hinta huippuvarusteilla.

All road- ja jopa maastokäyttöön Africa Twin on kova kilpailija Euroopan ja Japanin vastaaville tuotteille. Jo perusvarustein rahalle saa hyvän vastineen ja tekniikka on ihan tätä päivää.

HMKP 2016 14.5. osa 3(3)

HMKP2016:n logo.

Mäntsälän Hymyilevän motoristin kevätpäivä viime lauantaina oli siis saavuttanut huipennuksensa jo edellisessä postauksessani. Odotetuin kohta oli moottoripyörien paraati läpi Mäntsälän kunnan Juustoportilta Suurlavalle.

Oman prätkäni ajoin sorakentälle yhdessä muutaman muun kanssa.

Kun paraati oli omalta kohdalta ohi, oli aika mennä vielä kadun varteen katsomaan, kun jonojen loppupää saapui paikalle. Siinä oli monenlaista kulkupeliä: saksalaisia laatubemareita, japanilaisia Hondasta Yamahaan, italialaisia Ducateja ja Moto Guzzeja, yhdysvaltalaisia Harley-Davidsoneita, brittipyöriä Nortoneista lähtien ja itäpyöriä Jawasta alkaen. Varmaan oli sellaisiakin, joita en edes tunnistanut.

Kaikki olivat yhtä perhettä pyörän merkistä, koosta, iästä ja mallista riippumatta. Juuri se on hienoa motoristigenressä nykyään, että ketään ei ylenkatsota, vaan kaikille on paikkansa ja kaikkien valintoja ymmärretään.

Jossain vaiheessa tuli nälkä ja oli aika katsastaa ruokatarjonta. Tarjolla oli mm. pyttipannua Suurlavan edessä, makkaraa ja muuta, mutta itse päädyin seisovaan pöytään Suurlavan terassilla. Kahdeksalla eurolla sai maukkaan paisti-makaronilaatikkoannoksen lisukkeineen. Lavalla oli A-oikeudet, mutta ruoaksi riitti vesi, kun oli kaksipyöräisellä liikkeellä.

BMW K1200S:ni kiilsi kilpaa muiden kanssa komeassa rivistössä.

Ruoan jälkeen ehti taas jutella tuttujen kanssa ja kävellä pysäköintialueita päästä päähän. Tokihan paraatin lisäksi tärkeää on se, että voi tutkia muiden pyöriä ja ehkä löytää rivistä kulkupelin, jonka mallisen itse on joskus omistanut. Ne muistot!

Honda CB500 Four.

Yksi bongaamistani nostalgiapyöristä on kuvassa ylhäällä. Se on kai mallia 1975-77, mutta melko sama kuin oma CB500:ni oli aikoinaan. Oma pyöräni oli vuosimallia 1979. Hieno ja joustava rivinelonen jäi mieleen. Huonoja puolia olivat helposti ruostuvat pakoputket, kuten monissa CB-malleissa.

Sorakenttää rinteestä kuvattuna.

Myös trikeja, sivuvaunuja ym. oli mukana.

Asvalttiparkissakin oli monenlaista menopeliä.

Yhdet munkkikahvitkin piti juoda ja niitä myi sopivaan kolmen euron yhteishintaan Vääpelikilta. Heidän telttakatoksensa alla meitä oli aika monta sadetta pitämässä ja ihailemassa ohi lipuvia prätkiä.

Vääpelikilta myi munkkikahveja ja hernekeittoa.

Suurlava näytti tältä.

Koiraväkeäkin oli mukana, yhdenmukaisesti varusteltuna.

Lavalla oli iltaohjelmaakin, mutta en voinut jäädä niin pitkäksi aikaa. Iltapäivällä lähdin kohtalaisessa sateessa kolmen pyörän muodostelmassa ajamaan kohti kaupunkia. Tähän päättyy raporttini tämän vuotisesta HMKP:stä. Ensi vuonna HMKP on ilmeisesti Turussa.

Hymyilevän motoristin kevätpäivä 14.5.2016 1(3)

Hymyilevän motoristin kevätpäivä eli tuttavallisemmin HMKP on perinteinen motoristien kevättapahtuma. Se on ajokauden suurimpia tapahtumia osanottajamäärän perusteella.

HMKP vierailee joka kevät eri puolilla Suomea. Viimeksi olin itse mukana muutama vuosi sitten Lahdessa. Tänä vuonna oltiin Mäntsälässä, jossa järjestelyt hoiti hienosti paikallinen kerho Moosehead Bikers.

Blogin kirjoittaja Tommi lähdössä paraatiin.

 

Kokoontuminen ja lähtövalmistelut tehtiin Juustoportin alueella, johon oli opastus nelostieltä tienhaara 13:sta. Itse en paikkaa ennestään tuntenut, mutta hyvin se löytyi. Mooseheadin ja yhteistyökumppanien liikenteenohjaajat olivat paikalla näyttäen moottoripyörille paikat, jotta kaikki sujuisi hyvässä järjestyksessä.

Tätä 1. HMKP-raporttia kirjoittaessa en vielä tiedä mukana olleiden moottoripyörien määrää, mutta kyllä niitä usein noin 3000 on ollut.

Ilman selkeää opastusta ja liikenteenohjausta tilaisuus olisi ihan kaaos. Mäntsälän porukka selvisi mielestäni hienosti, eikä kuskien tarvinnut miettiä, mihin pyöränsä tunkee.

Juustoportin parkkipaikan vilskettä ennen paraatia.

Paraatiin oli pyydetty tulemaan kello 11-12.30 välisenä aikana. Itse olin paikalla puoli kahdentoista maissa, jolloin keli oli vielä kuiva ja lämmintä noin 15 C.

Iltapäiväksi oli luvattu pientä sadetta, mutta eihän se motoristeja haittaa, kun nykyään kaikilla on vedenpitävät kuitu- tai nahka-asut.

Totta kai fiilis olisi ollut vielä parempi auringon paahtaessa, mutta Juustoportin alueella oli kiva odotella ja pitää vaikka pieni välipalatauko.

Munkki ja musta kahvi tekee aina terää.

Kirjoitan lisää tilaisuudesta ensi viikolla, pysy kanavalla!

Stadin cruising 6.5.

Corvette StingRay punaisena…

…ja Corvette StingRay mustana.

 

Jo vuosikymmeniä Helsingissä on ollut harrasteajoneuvojen vapaamuotoinen katutapahtuma joka kesäkuukauden ensimmäisenä perjantaina. Ainakin siis toukokuusta syyskuulle on saatu nauttia lähinnä autojen, mutta joukossa myös moottoripyörien kauneudesta.

Viime perjantaina päräytin moottoripyörälläni Kauppatorille, jossa yleensä kello 18 jälkeen alkaa tapahtua, kun torialue on siivottu ja pesty. Itse ehdin mukaan vasta 19 jälkeen, mutta koko iltahan siinä oli aikaa.

Myös mp:tä oli mukana,  kuten tämä hieno Honda CB750C 1990-luvulta.

Cruising ei nykyään ole varsinaista kruisailua eli ympäriinsä ajelemista, vaikka perjantaina moni ottikin vauhtia Malmin lentoasemalta. Se oli kenties myös kannanotto sulku-uhan alla oleva hienon kentän puolesta. Enimmäkseen kyseessä on siis harrasteajoneuvopysäköinti, jos hieman kärjistän.

Ford Mustang 1965-70.

 

Suosituimpia jenkkiautoja Suomessa on pitkään ollut Ford Mustang ja nytkin niitä oli paikalla useita eri vuosilta.

Punainen Mustang sisältä.

Suurin osa Cruising Nightin autoista on 1950-70-luvun amerikanrautoja, mutta vanhempia ja uudempiakin jenkkejä on runsaasti. Torilla oli saksalaisia, italialaisia, englantilaisia ja japanilaisia harrasteautoja sekä -moottoripyöriä ja ihan käyttöautoja ja -moottoripyöriä.

Jensen Interceptor 1973 440 cid eli 7,2 l V8.

Vanhimmasta päästä oli 1940-luvun pickup-Chevy (?).

Moottoripyörät pysäköidään yleensä kuten tässä rantakiveykselle lähelle Suomenlinnan-lautan laituria.

Saksaa edusti hienosti 1980-luvun 500SEC 2DHT.

1959 Cadillac on kautta aikojen suosikkejani, niin myös monella muulla. Todellinen siipijenkki.

Plymouth Barracuda vm. 1966:ssa on automaailman hienoimpia takalaseja. Kaareva ja upea.

Lopuksi vielä Fiat 500L, joka veti peräkärryä, jolla oli Vespa 50. Kaikki vaaleansinisiä. Tyyliä!

Cruising-illassa soitti vakiobändi ja nykyään siellä on myös tarjolla herkullista pikaruokaa joka lähtöön. Sää suosi ja kesäkausi oli tältäkin osalta avattu.

Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 1(2)

Messukeskuksessa oli perjantaina yksi kevään odotetuimpia tapahtumia, kun 17 merkiltä sai kokeilla ja koeajaa noin sataa moottoripyörää.

Tilaisuus kesti koko päivän ja se oli sikälikin hyvin suunniteltu, että motoristit saivat pysäköidä ilmaiseksi pysäköintihalliin. Normaalistihan se on 12 € per päivä.

Aikamoista vilskettä Pasilassa olikin, kun pyöriä lipui alueelta sisään ja ulos jatkuvana virtana. Lähikortteleissa oli myös sinipukuisia virkaihmisiä turvaamassa liikennettä, joten varovasti oli ajettava.

Pasila on paikkana sikäli hyvä tällaiseen tapahtumaan, että sinne on hyvät yhteydet myös julkisilla. Osa kävijöistä ei vielä ole moottoripyörän omistajia, joten heille järjestäjät tarjosivat lainaksi ajovarusteita. Hyvin ajateltu.

Huono puoli Itä-Pasilassa ja perjantaissa on se, että osa koeajoista typistyi viikonloppuruuhkassa mateluun. Yleensä koeajoaika oli vain 20 minuuttia ja siinä ei ehtinyt kuin Tuusulanväylän alkupäähän tai hieman Käpylän suuntaan. Toinen vaihtoehto oli ajaa Hakamäentietä länteen, Vihdintien alkuun.

Kokeilin molempia reittejä, joten pyörien maantieominaisuudet jäivät kokematta. Jonkinlaisen käsityksen sai toki pienellä katukierroksellakin.

BMW S1000XR

 

Ensimmäisenä kokeilin BMW S1000XR:ää, joka tuli viime vuonna markkinoille sen verran myöhään, että silloin ei tullut sitä kokeiltua.

Iso matkaenduro on taattua BMW-laatua. 2010-luvulla Bemari on siirtynyt jopa yhden nappulan vilkkuun, mikä on hyvä asia. Omassa K-sarjalaisessani on vielä kolme vilkkunappia, mikä aiheuttaa satunnaiselle koeajajalle aina suurta hämmennystä.

Annan BMW S1000XR:lle ****.

Plussaa

• väljä ajoasento
• erinomainen varustetarjonta, esimerkiksi vakionopeuden säädin
• riittävä suorituskyky 160 hv:n rivinelosmoottorilla
• hyvä näkyvyys korkean pyörän päältä.

Miinusta

• suuri istumakorkeus ei sovi lyhytjalkaisille, penkkiä ja jalkatappeja voi kyllä säätää
• suuri massa endurokäyttöön syö ketteryyttä.

Normaalisti pitäisin ketjuvetoa miinuksena, mutta enduroon se nyt on hyväksyttävissä.

Bemarin voi varustella laukuista vaikka vaihdeavustimeen eli shifteriin, joka muuten toimii ilman kytkintä sekä ylös- että alaspäin. Hieno peli kuin mikä ja sopii parhaiten sekalaiseen yleiskäyttöön.

BMW S1000XR on cityendurojen aatelia.

 

Seuraavaksi kokeilin vakavaa kilpailijaa, kauden uutuutta Honda CRF1000L Africa Twin:iä, joka on jo napsinut vertailuvoittoja.

Honda CRF1000L Africa Twin on kova kilpailija BMW:n XR:lle.

Pyöriä oli kaksi, joten otin koeajoon erikoisemman niistä, sen jossa on DCT-kaksoiskytkinautomaattivaihteisto.

Vaihteisto on kuin autossa ja sitä voi käyttää täysin automaattisena D- tai S-asetuksella, joista jälkimmäinen on urheilullisempi. S siis vaihtaa korkeammilla kierroksilla isommalle.

Nappivaihteet ovat myös monesta autosta tuttuja eli miinuksella pienempää, plussalla isompaa laatikkoon. Plussa-nappi on piilossa tangon takana ja muutenkin napit ovat aika pieniä hanskat kädessä käyttää. Ja hanskathan ovat aina kädessä, kun ajetaan.

Africa Twinin kajuutta.

Arvioin Honda CRF1000L Africa Twin:in **** arvoiseksi tuotteeksi.

Plussaa

• monipuoliset varusteet ja lisävarustepaketit
• väljä ja mukava ajoasento
• automaattivaihteistoon tottuu nopeasti ja se on vaivaton
• voima tulee nätin tasaisesti ulos.

Miinusta

• DCT vaihtaa täysautomaattina tosi myöhään alaspäin
• lyhytjalkaiselle suuri istumakorkeus, tässäkin sitä voi kyllä säätää.

DCT:hen on myös sellainen varuste, että kahvasta voi valita manuaalivaihteet ja käyttää vasenta poljinta vaihtamiseen. Poljin on tosin sähköinen, mutta tuntuma muistuttaa kuulemma pedaalipyörää. Itse en ominaisuutta kokeillut ja se lienee aika turha.

Kytkinkahvan paikalla on käsijarru, joka on tuttu maksiskoottereista. Se on ihan hyödyllinen pysäköitäessä. Kieltämättä koeajon aikana vasen käsi hamusi liikennevaloissa useamman kerran kytkintä, jota ei ole. Onneksi käsijarru on sijoitettu kauas ylös, että vahingossa sitä ei kyllä vedä.

Ketjuveto Hondassakin on, joten ketjuja saa sitten rasvailla ja kiristellä. Itse luovuin ketjuvetoisista pyöristä joskus v. 1989 enkä ole sellaisia enää kaivannut. Olen pärjännyt kardaani- ja hihnavetoisilla.

 

Honda CRF:n muotoilua.

 

Tässä siis kaksi ensimmäistä koeajoa Pasilan-päivästä. Seuraavina päivinä kirjoitan vielä parin muun pyörän ajokokemukset ja arvostelut. Pysy kanavalla, seuraa ja kommentoi!

Motoristin huhtikuu: avajaisia ja akkukauppoja

Vaihtopyöräosasto on kaunista katsottavaa.

 

Käynnistysongelmia ja hanska hukassa

Eilen lähdin yli viikon tauon jälkeen taas tien päälle. Öisin oli ollut pakkasta Helsingissäkin, joten starttia piti sahata aika pitkään. Olisiko akku jo aika vaihtaa?

250 kg painavaa pyörää ei oikein viitsi työntää käyntiin eikä katalysaattorikaan siitä pitäisi, joten latasin varmuuden vuoksi akkua tunnin. Samalla etsin hukassa olevaa hansikasta, joka löytyi eteisen hyllyltä.

Oma kajuutta näyttää tältä.

 

Kevät on – vai onko?

Panin akun takaisin paikoilleen ja suunnistin Kehä III:lle. Helsingissä lämmintä oli kuusi astetta, mutta Vantaalla taivas veti pilveen ja alkoi sataa. Lämpö putosi 1,5 asteeseen.

Ei se vielä mitään, mutta Pakkalassa alkoi tippua räntää. Ja pian on vappu!

Valkoista sohjoa alkoi kertyä kadun laitaan, joten viimeiset kilometrit Biketeamin kauden avajaisiin ajoin tosi varovasti. Onneksi räntäsade loppui pian.

Sisätiloissa on kiva tutkailla uusiakin pyöriä.

 

Akkukauppaa tekemässä

Juttelin Bikeateamin, Allrightin ja viereisen Storm Motorin myyjien kanssa akkutilanteesta ja tottahan ystävälliset heebot mielellään uuden akun olisivat myyneet.

Tosi mielenkiintoiselta kuulosti Stormin litium-akku, joka on kallis, mutta ei paina paljon mitään. Myös käynnistysvirta on hurjan korkea, yli 300 A. Sitä ei ollut hyllyssä, joten palasin Biketeamiin ja mietin asiaa rauhassa kahvikupin ääressä.

Myös paria muuta motoristia tuli jututettua asiasta ja päätös oli tehty.

Ostin BMW:n alkuperäisen akun pienen tinkimisen jälkeen. Se on vähän kalliimpi kuin tarvikelyijyakku, mutta sytytysvirtaa siinäkin luvataan 200 A, joka riittänee. Lisäksi se ei vaadi uutta laturia, vaan sitä voi ladata tarvittaessa talvella tavallisella Bentonilla tai Ctekillä.

Vähän ihmetytti se, että ohjekirjassa Bemarin akun pitäisi olla 14 Ah, mutta tarjolla oli pelkkää 12 Ah:a. Ehkä dokumentaatio oli vaihtunut vuosien varrella, joten en pitänyt tuota ongelmana. 12 Ah riittää, kun akku muuten on kooltaan sopiva ja käynnistysvirta riittävä.

Tällaistakin on tullut kokeiltua, mutta eilen ei ollut oikein koeajosää.

 

Kevätmotoristin iloja ja vaaroja

Ajoin siis takaisin kaupunkiin ja väistelin kaduilla olevia reikiä ja nastarenkaiden tekemiä uria. Niitä on taas siihen malliin, että kestää pitkälle kevääseen, ennen kuin ne on korjattu.

Itse vaihdoin autoon kitkarenkaat talveksi ensimmäistä kertaa vuonna 2011 enkä ole enää nastoja kaivannut. Ajan sekä kaupungissa, moottoritiellä että maantiellä eli melkein kaikissa oloissa ja kitkat ovat olleet hyvä valinta.

Moottoripyörällä on keväällä varottava uria, monttuja sekä aiemmin myös hiekkaa ja sepeliä. Nykyään kaupunki pesee ja harjaa kadut hyvissä ajoin, joten sepelistä ei ole suurta vaaraa.

Ajolinjat olen pitänyt alkuun sellaisina, että itsekin taas tottuu kaksipyöräiseen pitkän talven jälkeen. Sitäkin saa hieman varoa, että autoilijat eivät ole keväällä vielä tottuneet meihin motoristeihin. Yhteispelillä liikenne sujuu.

Monenlaista peliä oli roudattu koeajoriviin. Keli ei houkuttanut tällä kertaa.

 

Ajokausi on siis toden teolla avattu ja nyt odotan jo innolla ensi viikon isoa koeajopäivää Messukeskuksessa.