Aprilia Tuono V4 1100 RR.
Sain Hondan uutiskirjeestä vinkin, että eilen Hämeenlinnassa, Ahveniston moottoriradalla on koeajopäivät. Sinnehän piti tietty ajaa, kun ilmakin oli poutainen ja lämpöä sentään 16 C.
Matkalla Helsingistä tunti pohjoiseen tuli muutama tippa vettä Nurmijärvellä ja Riihimäellä, mutta ei se ajoa haitannut. Saksalainen rivineloseni hyrisi tyytyväisyyttään, kun pääsi taas moottoritielle. Sinnehän se on varsinaisesti suunniteltu.
Ahveniston legendaarisesta radasta moni on kuullut, mutta usealle on yllätys se, että vuonna 1967 avattu rata vieläkin toimii. Se valmistui siis vuosi Keimolan jälkeen. Siitä olen blogannut aiemmin tänne. Ahveniston Radan verkkosivut ovat täällä. Koeajojen ja ajoharjoittelun lisäksi Ahvenistolla voi pitää kaksi- tai nelipyöräisten kilpailuja ja muita yleisötilaisuuksia. Radan nurkassa on pieni kahvila.
2840 metriä pitkän radan pääsuora on 280 metriä ja korkeusero peräti 32 metriä. Sen rataennätys on Marko Nevalaisen Dallara F397 -kilpa-autolla vuonna 2000 ajettu 1.13,226 minuuttia. F1-maailmanmestari Keke Rosberg on tosin kellottanut epävirallisesti 1.11,000 jo vuonna 1984, silloin auto oli Williams FW08C -formula.
Ala-asteella olin luokkaretkellä Hämeenlinnassa ja muistan hyvin, kuinka silloin me lapset pääsimme kiertämään radan bussissa. Moottori sauhusi mutkaista ja mäkistä rataa ylös ja alas ja se oli elämys, joka jäi mieleen.
En silloin arvannut, että pääsisin joskus itse kiertämään rataa moottoripyörällä. Siitä kiitos Otto Brandtille, joka eilisen järjesti.
Meitä oli joukko kiinnostuneita paikalla jo puolen päivän aikaan enkä ollut ainoa, joka kyseli, miten Hondia ja Aprilioita nyt sitten pääsee radalla testaamaan. Ehkä Brandtinkin oli alun perin tarkoitus päästää koeajajat radalle kiertämään, mutta kuulemma vakuutussyistä se ei onnistunutkaan. Koeajoja pääsi ajamaan vain varikolla tai kaupungilla. Mutta ei se mitään, sillä nyt päästiin ajamaan omilla pyörillä radalla. Se oli vieläkin hauskempaa!
Oma BMW K1200S valmiina radalle.
Kun minut liputettiin muutaman muun kanssa radalle, niin olo oli hieman outo. Ensin oli mitattu pakoputkesta desibelit, joiden pitää olla yli 750-kuutioisilla alle 95 dB 5000 kierroksella. Kilparadalla en ole koskaan ajanut, vaikka monenlaisia kisoja olen ollut katsomassa. Ainoastaan motocross- ja enduroratoja olen joskus mopolla ja moottoripyörällä lyhyesti kiertänyt. Asvalttikisoja olen ollut katsomassa Formula 1:tä myöten, mutta on ihan eri asia ajaa itse, joten kunnioitus lajin osaajia kohtaan nousi taas kummasti.
Mukanani oli myös action-kamera, mutta en viitsinyt sitä alkaa virittää, en ottanut myöskään takalaukkua pois, koska mitään kierrosennätyksiä ei ollut tarkoitus tehdä. Kilparadalla ajaminen taitaa olla vakuutusehdoissa rajoitettu niin, että jos jotain sattuu, vakuutus ei korvaa tai ainakin pienentää korvauksia. En siis ottanut mitään riskiä.
Varikolta lähtiessä heti ensimmäinen mutka ja jyrkkä ylämäki yllättivät. Kyseessä on tosiaan vaativan luokan kilparata, jonka asvaltti on ihan hyvässä kunnossa, mutta tuo ensimmäinen mutka on kyllä aikamoista nimismiehen kiharaa. Siitä eteenpäin radan pinta parani ja mietin mielessäni lapsuudessa bussilla tehtyä ratakierrosta.
En tiedä, mikä on moottoripyörillä tehty Ahveniston kierrosennätys, mutta sen täytyy olla paljon Nevalaisen ja Rosbergin aikoja hitaampi, niin mutkainen ja kapea rata on. Myös turva-alueet ovat lyhyet, joten itse ajoin lähinnä 3. ja 4. vaihteella, jossain kohtaa jopa kakkosella. Sinänsä K-sarjalaiseni suorituskyky riittää hyvin rata-ajoon, mutta näin lyhyellä ja mäkisellä radalla 167 hevosvoiman ja 139 Newtonmetrin hyödyntäminen ei ole helppoa. Hyvä kun pääsuoran päässä uskalsin kelata 130-140 km tunnissa. 5. ja 6. vaihdetta ei voinut käyttää ollenkaan.
Muutama kierros rata-ajoa riitti ja palasin tyytyväisenä varikolle. Olin vielä terve ja pyöräkin ehjä eli olin enemmän kuin riemuissani. Jätän jatkossakin rata-ajon moottoripyörällä ammattilaisille. Miksei autolla joskus jotain rataa voisi vielä kokeilla, mutta ajolinjoja täytyy parantaa. Hauskaa oli silti!
Pari koeajoakin piti tehdä, sitäkin varten Ahvenistolle oli tultu. Sain ajoon Aprilia Tuono V4 1100 RR:n. Koeajoin viime vuonna saman mallin 175-hevosvoimaista factory-versiota. Juttu on täällä. Myös RR-versio on upea tuote, joten en arvostele sitä enää erikseen, sekin saa neljä tähteä ****. Vahva ja väännökäs 121 Nm:n moottori tuntui hyvältä myös Hämeenlinnan kaduilla.
Aprilia Tuono V4 RR:ssä on samat 175 hv kuin factory-mallissa.
Toisena pyöränä valitsin alle Honda CB 1000 R Neo Sports Café:n. 1000-kuutioinen pyörä antaa 143 hv ja 104 Nm ja sen ajoasento on väljä, melko pysty ja kädet aika korkealla ja leveällä. Siis erinomainen asento ja Aprilian jälkeen hieman kesympi ja kuminauhamaisempi moottori, mutta käytännön ajossa loistava. Tykkäsin neliasentoisesta ajotila-asetuksesta, luistonestosta ja vakionopeudensäätimestä, mutta tavanomaiseen tapaan kaipaan pyörään katteita ja kardaanivetoa. Tässä on vain muotoiltu ajovalo, joka ei paljon ajoviimaa käännä ja perinteinen ketjuveto.
Honda CB 1000 R Neo Sports Café.
CB1000R on kevyt, vain 212 kg ja erittäin näppärä kaupungissa. Moottorin veto on mahtavaa ja välitys onnistunut, kuutosvaihdetta voi potkia sisään jo 45 km tuntinopeudessa. Potkia on ehkä väärä sana, koska vaihteet ja kytkin ovat kevyitä käyttää, kuten aina japanilaisissa. Myös jarrut ovat huippuluokkaa.
Myös ulkonäkö on onnistunut, vanhaa retrotyyliä on tavoiteltu, ja mm. moottorin ja vaihdelaatikon valut on tehty todella kauniiksi ja nykyaikaisiksi, joten yksityiskohdissa riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa. Neo Sports sopii hienosti hiljaisehkoon ajeluun, mutta katteiden puutteessa moottoritielle ei mielellään lähtisi.
Honda CB1000R on nestejäähdytteinen retro.
Honda CB 1000 R Neo Sports Café ****
Plussaa:
- Vahva moottori ja erinomainen vaihteisto
- Hyvät turva- ja mukavuusvarusteet: mm. neljä ajotilaa, luistonesto ja vaihtoavustin
- Keveys ja luonteva ajoasento
- Kaunis muotoilu.
Miinusta:
- Ketjuveto
- Café-retro-tyylisesti ei katteita
- Vaijerikytkin.
Ahvenistolla oli koeajossa myös Zeron sähköpyöriä ja näytillä uusi Honda Monkey, joka on 125-kuutioinen ja näyttää tältä, kuva on alla. Zeron koeajon olen tehnyt aiemmin, juttu on täällä.
Honda Monkey 125 näyttää hassulta pitkän mallinuken alla.
Takaisin kaupunkiin ajelin rauhallisesti hienoa kokemusta rikkaampana.
Motoblogi 