Malmin cruising 2.9.

Ford Thunderbird, Chevy Camaro ja vilinää Malmilla perjantai-iltana.

 

Kesäisin kuukauden ensimmäinen perjantai on Helsingissä aina cruising-päivä, jolloin harrasteajoneuvoilijat lähtevät liikkeelle. Aiempia postauksiani aiheesta: Helsinki cruising 1.7.2016 ja Helsingin cruising-ilta 3.6.2016 ja Stadin cruising 6.5.

Väki kokoontuu Kauppatorille ja siellähän minäkin olen monena vuonna pyörinyt, mutta pre-cruising on jo ennen sitä Helsinki-Malmin lentoasemalla. Tällä kertaa menin kello 17.30 maissa Malmille enkä ajanut ollenkaan Kauppatorille. Ja se kannatti.

Ilma suosi, 20 C on hyvä lukema syyskuun alkuun ja ehkä myös yhä jatkuva epävarmuus ja huoli Malmin hienon, historiallisen lentoaseman tulevaisuudesta veti sadoittain ihmisiä ja harrasteautoja Malmille.

Takana vanha DC3, joka käynnistettiin illan aikana ja kone nousi myös ilmaan! Oli hieno kuulla sen potkurien pörinä. Sama kone oli viime kesänä Vantaan Kivistössä asuntomessuilla.

 

Tottakai olen jo netissä kannattanut Lex Malmia eli lakialoitetta Malmin lentoaseman ja -kentän suojelemiseksi nykykäytössään eli ilmailun piirissä. Aktiiviset nimienkerääjät kiersivät eilenkin yleisön joukossa kysymässä allekirjoituksia. Minultakin asiaa kysyttiin parissa tunnissa neljä kertaa.

Pyöreä funkisasema sisältää mm. kahvilan.

 

Kuka tahansa suomalainen voi vielä kannattaa Lex Malmia netissä pankkitunnuksin, linkki on tässä: Lex Malmin kansalaisaloite. Kannattajia on nyt jo 31 000 ja määrä kasvaa koko ajan. Tässä hieman taustaa asiasta.

Muutama helsinkiläinen poliitikko haluaa siis rakentaa Malmin lentokentän asunnoiksi, vaikka se on historiallisesti merkittävä kenttä, siellä toimii satoja eli alojen harrastajia, kyseessä on Pohjois-Helsingin viimeisiä avoimia kenttiä, joita ei ole tukittu kerrostaloilla, kenttä on tärkeä virkistysalue, Rajavartiolaitos toimii siellä  ja ennen kaikkea lentokentän pohja on savea, johon pitäisi rakentamista varten upottaa kymmeniä metrejä paaluja.

Rakentaminen olisi siis erittäin kallista ja hankalaa. Rakennusmaata on runsaasti esimerkiksi Helsingin Itäsalmessa tai Santahaminassa ja radanvarsilla Espoossa ja Vantaalla. Olen kirjoittanut tästä myös mm. Helsingin Sanomiin.

Mutta takaisin autoihin.

Ford taitaa olla 1920-luvulta.

Chevy De Luxe.

Hyviä kuvakulmia.

Harvinainen Dodge Phoenix.

Ford Fairlane Skyliner

Plymouth Barracuda sisältä.

Ford Mustang.

DeSoto Firedomen perät. Taustalla aseman päärakennus.

Tämä Ford ei ruostu, koska se on pääosin puuta!

Plymouth Satellite 383 ja Dodge Charger.

Corvetten kajuutta. Nättiä sinistä.

Cadillac Fleetwood sopii hyvin kuvaan Malmin lentoaseman kanssa.

Suihkulähde.

Eurooppaa ja moottoripyöriä oli myös mukana, vaikka tämä postaus sisältää pääosin jenkkiautoja.

Aika täydellinen Mersu SL280 Pagoda.

Ford Thunderbird ja perjantai-illan vilinää.

Lopuksi vielä 60-luvun Mini, jollainen vanhemmillani oli silloin joskus. Tosin tällaista kattoa ei silloin ollut kellään.

Aliisa, taitaisit tykätä tästä?

Voi olla, että seuraavallakin kerralla Kauppatori jää väliin, koska Malmilla on paremmin tilaa ja ehkä vieläkin enemmän autoja. Kansanliike sinne oli eilenkin niin suuri, että poliitikkojen on aika herätä ja lopettaa Malmin lentokentän tuhoamisajatukset. Kyllä ne uudet asunnot sopivat kaikkien mielestä ihan hyvin muuallekin. Lex Malmi ja muut suojeluponnistukset täytyy ottaa huomioon, kun kaupunkia suunnitellaan.

Pidetään Helsinki asuttavana jatkossakin eikä tuhota hienoa lentokenttää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Prätkällä Porvoossa

Vanhankaupungin reunalla prätkän puikoissa.

 

Kun lähtee Helsingistä mihin tahansa suuntaan, alkumatkan voi halutessaan ajaa moottoritietä. Tampereelle ja Turkuun pääsee koko matkan motaria. Jos on mieltynyt mutkateihin ja aikaa on enemmän, pikkuteitäkin on tarjolla.

Itse valitsen yleensä moottoritien, koska se on nopein, sujuvin ja turvallisin tapa edetä. Hirviaidat tien molemmin puolin ovat Etelä-Suomessa tarpeen. Toisaalta myös nykyinen pyöräni on tehty Saksan autobahneille ja se alkaa elää vasta moottoritievauhdissa. Pyrin ajamaan kuitenkin rajoitusten mukaan.

Vahattu saksalaiskaunotar.

Ennen matkaa pesin ja vahasin Bemarin. Vahaa se kaipaisi useamminkin, mutta kun ei aina kerkiä sitä laittamaan. Nyt tein homman pitkän kaavan mukaan eli vahasin myös mustat muoviosat mustavahalla, joten pinta on nyt näyttävä, vaikka itse sanonkin.

Laser-putkea tulee pidettyä, vaikka meteli on kyllä hieman kova.

 

 

Tällä kertaa retki suuntautui Porvoon suuntaan, koska muistin että Emäsalon sillan alta saisi hyviä kuvia. Saari on iso ja täynnä mökkejä, joten vapaita rantoja ei juuri ole. Syvemmällä saaressa on vierasvenesatama, mutta en ollut siis veneellä liikkeellä.

Emäsalossa on Tolkkisten satama ja taustalla näkyy Kilpilahti.

 

Emäsalon silta on 17,5 metriä korkea, 378 metriä pitkä ja sen molemmin puolin on varoitusmerkki kovasta tuulesta. Sillan piennar on niin kapea, etten viitsinyt pysäköidä siihen, vaikka maisemat molempiin suuntiin ovat komeat, katselin vain visiirin läpi.

Emäsalon silta ja K1200S.

Emäsalon siltaa vastapäätä toimii Rajavartiolaitos.

 

 

Sitten päätin suunnata Haikon kartanolle, jossa on joskus tullut romanttisesti yövyttyäkin. Outoa kyllä, Haikkoontiellä ei ole sinne opastetta, kun ajaa Emäsalosta päin. Mutta paikalliset kyllä tuntevat tien.

Kartanon pihassa oli väärin pysäköity, valkoinen Rolls Royce eli homma oli selvä. Häät. Kunnioitan ihmisten yksityisyyttä enkä tunkenut pihoille kuvaamaan, joten siitä ei siis kuvaa nyt ole tarjolla. Kartano on upea valkeassa loistossaan, ei tosin sisältä niin huikea kuin luulisi.

Ajoin siis saman tien Porvoon vanhaankaupunkiin, vaikka alun perin ei pitänyt. Porvoo on lähellä Helsinkiä, Kehä kolmelta kuutostien risteyksestä vain vartin ajomatkan päässä, mutta liian harvoin siellä tulee käytyä. Viimeksi oltiin kai kavereiden häissä vajaat vuosi sitten.

Tykki vanhankaupungin parkkipaikalla.

Ilma oli kerrankin tälle kesälle helteinen, mittarissa 26 C, joten en lähtenyt ajovarusteissa kiipeämään joen taakse upealle Tuomiokirkolle tai suklaakauppaan tms., vaan otin muutamat kuvat joen tältä puolelta ja palasin motaria takaisin Helsinkiin.

Sähköhydraulinen jousituksen säätö on hyödyllinen varuste.

Tuomiokirkko alkaa peittyä puiden taakse eli pitäisikö jo vähän raivata niitä?

Tunnelmallinen joenranta.

Kurtturuusut ja rantamakasiinit.

Porvoon tuomiokirkko näkyy tästä hieman paremmin.

Ne kuuluisat makasiinit.

Porvoo on niin hieno kohde, että kunnan pitäisi anoa sille asemaa Unescon maailmanperintöluettelossa. Eikun hakemus vetämään, niin edelleen edistäisi turismia. Ei sillä, etteikö erimaalaisia turisteja jo nyt ole siellä paljon, mutta varmasti mahtuu lisää.

Mitä ihmettä – sähköpyörä?

Zero DS13.0

 

Tulevaisuuden pyörä jo täällä

Olen nähnyt tulevaisuuteen. Tai ainakin melkein, sillä jokin päivä sitten tuli kokeiltua sellaista vehjettä, josta ei vielä äskettäin tiedetty mitään.

Sähköinen moottoripyörä on metka keksintö ja kun en ollut sellaista ikinä ajanut tai edes nähnyt, niin piti taas mennä Kehä III:lle, tällä kertaa Bike Worldiin.

Zero DSZF13.0

 

Jonkin aikaa piti jonottaa vehjettä vapautuvaksi, koska kiinnostusta oli muillakin. Järjestään kaikki koeajolta tulleet hihkuivat ihmetyksestä ja kehuivat laitteen suorituskykyä ja äänettömyyttä.

DSn ajoasento on melko korkea, enduromainen. Takaiskari on hieno sininen, joka kertoo voimanlähteestä eli sähköstä. Käyntiin se lähtee vääntämällä virta-avaimesta, mutta mitään ei tapahdukaan. Tai siis tapahtuu, mutta ääntä ei kuulu! Se juuri on omituisin piirre Zerossa.

Voimaa äänettömästi

Kun oma vuoro tuoli, niin väänsin kaasua ensin yltiövarovasti. Mitään ääntä Zero ei tosiaan pidä, paitsi hentoa metromaista surinaa. Alusta, renkaat ja nivelet ovat samoin hiljaisia, ja se kertoo laadusta.

Valmistajana Zero on vain kymmenen vuotta vanha ja sillä on itse asiassa useita nollapyöriä myynnissä. Koeajamani laite tarjoaa 54 hevosvoimaa, mutta vääntöä peräti 92 Nm. Nollasta sataan kiihtyvyys vastaa urheiluauton lukemia 5,7 sekuntia, mutta moottoripyöräksi lukema on aika vaatimaton. Kuivapaino on 187 kg eli sama kuin esimerkiksi BMW F800ST. Huippunopeus on kuulemma noin 160 km/h.

Ajomoodeja Zerossa on kolme eli eco, custom ja sport. Niiden välillä on selvät erot, joten koeajo kannatti aloittaa eco-asennolla. Sport-asennossa meno oli jo ripeää.

Voima tulee automaattivaihteilla ulos pehmeästi, alhaisilta kierroksilta, ja kiihtyvyys noin 50 km/h nopeudesta ylöspäin tuntuu paremmalta kuin numeroiden perusteella luulisi.

Katteita Zerossa ei ole ja kun paino on alhainen, niin hieman arasti sillä joutui pujottelemaan Kehällä ja Tuusulanväylällä rekkojen ja bussien välissä. Keveyteen kuitenkin tottuu nopeasti ja osaltaan se mahdollistaa ihan hyvän suorituskyvyn. Painopiste oli mielestäni liian korkealla, mikä vaikeutti ajamista. Ilmeisesti akku painaa paljon tankin sisällä.

Suomessa DS13.0 maksaa noin 18 000 e, joten aika paljon pitää olla sähköaatetta mukana, jotta ostopäätös syntyisi. Usein kun tekniikka kehittyy ja kysyntä lisääntyy, niin hinnat varmaan tulevat alas.

Voimakkaammassa Zero DSR-mallissa on 67 hv ja vääntöä 144 Nm. Jälkimmäinen lukema vastaa jo 1300-kuutioisen bensapyörän vääntöä.

Elektroninen Zero DS.

En epäile hetkeäkään, etteikö moottoripyörissä tulevaisuus olisi sähköpyörissä. Niihin sähkömoottori sopii jopa paremmin kuin autoihin, koska ajetaan vain kesällä ja painoa on vähän.

Annan Zero DS:lle tähtiä **.

Plussat

• moottorin, alustan ja renkaiden äänettömyys
• melko pirteä suorituskyky
• hihnaveto.

Miinukset

• vaativalle motoristille suorituskyky ei vielä riitä
• ei katteita
• toimintamatka vain noin 110-240 km ajomoodista ja -nopeudesta riippuen
• painopiste korkealla.

 

Noin 15-20 minuutin koeajoni aikana akkujen lataus putosi ajotietokoneen mukaan 63 > 49 prosenttiin. Ajotyyli oli melko reipas ja ajoon kuului siis motariajoakin. Lukema kuulostaa uskottavalta ja muutenkin ajotietokone on tarkka ja luotettava.

Bensapyörän tärinät, äänet ja pakokaasun haju Zerossa on poissa, ja se on monen mielestä huono puoli. Mutta nyt jo varsinkin kaupunkiajossa Zero olisi näppärä, hauska ja suorituskykyinen peli.

Kun sydämenlyönnit olivat tasaantuneet sykähdyttävästä koeajosta, niin mittailin vielä hetken aikaa ihan bensapyörienkin rivistöä. Alla parit makupalat niistä, vaikka tällä kertaa en koeajanutkaan yhtään bensapyörää.

Olen joskus miettinyt, voisivatko lasinpyyhkimet olla mahdollisia, mutta Honda Gold Wing  on jo pannut ne visiiriin!

KTM-kalustoa.

Indianin jenkkiversio.

Puhdaspiirteinen Indian Scout.

Kehä 3:lla koeajelemassa

Kun on useita vuosia harrastanut moottoripyöräilyä, niin vuosittain alkaa tulla osallistuneeksi samoihin tilaisuuksiin. Mutta ei se mitään, eipä aina tarvitse lähteä hakemaan tietoa niistä ympäri nettiä, vaan aika ja paikka on jo aika hyvin tiedossa muutenkin.

Niin siis suunnistin perjantaina 20.5. Kehä III:lle Ansatien suuntaan. Siellä alkoivat koko viikonlopun kestävät Hemmon päivät. Biketeamin ja Allrightin myymälöissä paikalla oli maskotti ”Hemmo” jakamassa makeisia, tilaisuudessa oli koeajoja, tuotemyyntiä ja muuta ohjelmaa.

Mutta ensin piti nauttia prätkäliikkeen yläkerran munkkikahvit ja pohtia taktiikkaa. Parvelta on myös hyvä priorisoida, mitä tekee ja missä järjestyksessä. Pahimmillaan jonot ovat hirveät, joten tänä vuonna olin paikalla jo perjantai-iltana, jolloin jonoa on vähemmän kuin lauantaina ja sunnuntaina.

Triumph Tiger XCX800

Triumph Tiger XCX800

Kaikilla motoristeilla on varmaan nuoruudestaan muistissa tarinoita, joita isot pojat ja tytöt ovat kertoneet. Naapurin Putte kertoi minulle pikkupoikana, kuinka toisella naapurilla, Heikillä, oli 1960-luvulla Tiikeri-Trumppi eli Triumph Tiger.

Tiikeri oli 500-kuutioinen ja kuulemma niin hurja, että sen aikaisilla sorateillä ei meinannut millään pysyä tiellä. Tehoa oli liikaakin ja vääntöä ihan toisella tavalla kuin sen ajan kilpailijoilla.

Myöhemmin ymmärsin, että kyseessä on täytynyt olla Tiger 100, jonka mallinumero tuli huhun mukaan sen huippunopeudesta maileina. Siihen aikaan 500-kuutioinen oli jo superpyörä, joten Puten tarina jäi mieleen kutkuttamaan vuosikausiksi.

Odotukset olivat siis ehkä liiankin kovat, kuten vedin kytkimen pohjaan ja käynnistin Tigerin 800-kuutioisen nykyversion. Aika paljon testaan isompia pyöriä ja omani on 1200-kuutioinen tehopakkaus, joten Tiikerin nimi on kyllä kärsinyt inflaation tässä pyörässä.

Lenkki Kehä III:lla ja Tuusulanväylällä antoi kyllä cityendurosta sinänsä hyvän kuvan, josta alla plussat ja miinukset perinteiseen tyyliin. Parasta on pyörän keveys eli se sopii jopa ihan oikeaan heittelyyn soratiellä. 196 kilon kuivapaino 95 hevosvoiman kuljetettavana on endurokäyttöön sopiva. Olkoon nyt tuo ketjuvetokin.

Lisää tehoa vaativalle Triumph tarjoaa myös 1050-kuutioisen 126-hevosvoimaisen version tai 1215 kuution 139-heppaisen. Jälkimmäinen sitten painaakin jo 253 kiloa.

Triumph Tiger XCX800:n arvio: ***

Plussat

• keveys
• vakionopeudensäädin,  monipuolinen ajotietokone ym. varusteet
• miehekäs ulkonäkö
• istuinkorkeus melko alhainen
• suojaava varttikate.

Miinukset

• melko vaatimaton suorituskyky ei vastaa Tiger-mielikuvaa.

Triumph Tiger 800:n ohjaamo.

Tehonmittaus jäi väliin

Harkitsin vieväni pyöräni ilmaiseen tehonmittaukseen, mutten viitsinyt jonotella. Testipenkin meno näytti sen verran häijyltä, etten halunnut rasittaa saksalaista kaunotartani, vaan kuuntelin vain muiden moottorien ulinaa. Täytyy todeta kuin ennen vanhaan Rolls Royce, että tuotteessani tehoa on ”riittävästi”.

Mahdollinen Power Commanderin ja tehoputken vaikutus omassa Bemussa jäi siis arvoitukseksi, mutta voi olla, että sieltä tulee vielä pieni lisäys alkuperäiseen lukemaan. Tässä kokoluokassa voimaa on aina tarpeeksi Suomen olosuhteisiin ja perille olen ehtinyt.

Kawasaki Z1000SX:n arvio ja yksi pieni kritiikki

Pihassa nappasin kuvan vielä yhdestä sinisestä pyörästä, kun perinteinen vihreä oli tänä vuonna näköjään vaihtunut siniseen Kawasakin Z1000SX-mallissa.

Kawasaki Z1000SX.

Perjantaina en kokeillut ajaa z1000:ta, koska se on tuttu jo ennestään. Tänä vuonna tehoa on nostettu 142 hevosvoimaan ja vääntökin 111 Newtonmetriin.

Kawa on kaikin puolin upea tuote, kiva ajaa, siihen saa katteet ja laukut ja hyvät varusteet. Se on kevyehkö, noin 230 kg ja hienosti muotoiltu.

Yhtä asiaa en ymmärrä. Miksi Japani tarjoaa tällaiseen matkapyörään ketjuvetoa? Ainoa hyvä puoli ketjuissa ja rattaissa on se, että välitystä voi itse säätää, mutta muuten niitä saa kiristää, rasvata, suunnata ja vaihtaa moneen kertaan verrattuna kardaani- tai hihnavetoisen vaivattomuuteen. Enkä pidä ketjujen rahinaa mitenkään kauniina äänenä.

Tottahan itselläkin oli pari ensimmäistä pyörää ketjuvetoisia, kun silloin ei paljon vaihtoehtoja pienemmässä koossa ollut. Jotkut BMW:t ja Harley-Davidsonit ja Hondan Gold Wingit olivat silloinkin kardaaneilla varustettuja, mutta pienissä tai keskikokoisissa piti ostaa ketjuvetoinen. Nyt tarjontaa on jo hieman paremmin myös ketjuja vältteleville.

Jos ajaa kilpaa radalla, niin kardaaniin hukkuu muutama hevosvoima, mutta yli 1000 kuution koossa ja kadulla asialla ei ole mitään merkitystä. Kardaaniin lisätään joskus vähän peräöljyä ja esimerkiksi edellisessä pyörässäni hihna vaihdettiin 40 000 kilometrin välein, siinä kaikki huolto.

Joten arvoisa japanilainen mp-insinööri! Tee tuote kuten Z1000SX, mutta pane siihen kardaani tai hihna, niin saatan itsekin joskus vielä palata japanilaiseen merkkiin. Kiitos!

Lopuksi kevennys Italiasta. Olen aina pitänyt Italian kielestä ja kulttuurista, mutta Stormilla törmäsin tällaiseen.

Tommasellin Tommi-ohjaustanko.

Jos ajaisin maastomallisella prätkällä, niin tottahan hankkisin tällaisen Tommi-logoisen tangon 🙂

Motoristin huhtikuu: avajaisia ja akkukauppoja

Vaihtopyöräosasto on kaunista katsottavaa.

 

Käynnistysongelmia ja hanska hukassa

Eilen lähdin yli viikon tauon jälkeen taas tien päälle. Öisin oli ollut pakkasta Helsingissäkin, joten starttia piti sahata aika pitkään. Olisiko akku jo aika vaihtaa?

250 kg painavaa pyörää ei oikein viitsi työntää käyntiin eikä katalysaattorikaan siitä pitäisi, joten latasin varmuuden vuoksi akkua tunnin. Samalla etsin hukassa olevaa hansikasta, joka löytyi eteisen hyllyltä.

Oma kajuutta näyttää tältä.

 

Kevät on – vai onko?

Panin akun takaisin paikoilleen ja suunnistin Kehä III:lle. Helsingissä lämmintä oli kuusi astetta, mutta Vantaalla taivas veti pilveen ja alkoi sataa. Lämpö putosi 1,5 asteeseen.

Ei se vielä mitään, mutta Pakkalassa alkoi tippua räntää. Ja pian on vappu!

Valkoista sohjoa alkoi kertyä kadun laitaan, joten viimeiset kilometrit Biketeamin kauden avajaisiin ajoin tosi varovasti. Onneksi räntäsade loppui pian.

Sisätiloissa on kiva tutkailla uusiakin pyöriä.

 

Akkukauppaa tekemässä

Juttelin Bikeateamin, Allrightin ja viereisen Storm Motorin myyjien kanssa akkutilanteesta ja tottahan ystävälliset heebot mielellään uuden akun olisivat myyneet.

Tosi mielenkiintoiselta kuulosti Stormin litium-akku, joka on kallis, mutta ei paina paljon mitään. Myös käynnistysvirta on hurjan korkea, yli 300 A. Sitä ei ollut hyllyssä, joten palasin Biketeamiin ja mietin asiaa rauhassa kahvikupin ääressä.

Myös paria muuta motoristia tuli jututettua asiasta ja päätös oli tehty.

Ostin BMW:n alkuperäisen akun pienen tinkimisen jälkeen. Se on vähän kalliimpi kuin tarvikelyijyakku, mutta sytytysvirtaa siinäkin luvataan 200 A, joka riittänee. Lisäksi se ei vaadi uutta laturia, vaan sitä voi ladata tarvittaessa talvella tavallisella Bentonilla tai Ctekillä.

Vähän ihmetytti se, että ohjekirjassa Bemarin akun pitäisi olla 14 Ah, mutta tarjolla oli pelkkää 12 Ah:a. Ehkä dokumentaatio oli vaihtunut vuosien varrella, joten en pitänyt tuota ongelmana. 12 Ah riittää, kun akku muuten on kooltaan sopiva ja käynnistysvirta riittävä.

Tällaistakin on tullut kokeiltua, mutta eilen ei ollut oikein koeajosää.

 

Kevätmotoristin iloja ja vaaroja

Ajoin siis takaisin kaupunkiin ja väistelin kaduilla olevia reikiä ja nastarenkaiden tekemiä uria. Niitä on taas siihen malliin, että kestää pitkälle kevääseen, ennen kuin ne on korjattu.

Itse vaihdoin autoon kitkarenkaat talveksi ensimmäistä kertaa vuonna 2011 enkä ole enää nastoja kaivannut. Ajan sekä kaupungissa, moottoritiellä että maantiellä eli melkein kaikissa oloissa ja kitkat ovat olleet hyvä valinta.

Moottoripyörällä on keväällä varottava uria, monttuja sekä aiemmin myös hiekkaa ja sepeliä. Nykyään kaupunki pesee ja harjaa kadut hyvissä ajoin, joten sepelistä ei ole suurta vaaraa.

Ajolinjat olen pitänyt alkuun sellaisina, että itsekin taas tottuu kaksipyöräiseen pitkän talven jälkeen. Sitäkin saa hieman varoa, että autoilijat eivät ole keväällä vielä tottuneet meihin motoristeihin. Yhteispelillä liikenne sujuu.

Monenlaista peliä oli roudattu koeajoriviin. Keli ei houkuttanut tällä kertaa.

 

Ajokausi on siis toden teolla avattu ja nyt odotan jo innolla ensi viikon isoa koeajopäivää Messukeskuksessa.