Pyynikin ajot 2018

Katsojia Pyynikin rinteillä oli tuhansia.

Yksi Suomen legendaarisimmista moottoripyöräkilpailuista oli Pyynikin ajot tai Pyynikinajot, joka ajettiin sotavuosia lukuun ottamatta vuosina 1932-71 peräti 34 kertaa. 1960-luvulla se oli myös MM-osakilpailu. Kirjoitan blogin lopussa myös käynnistä Vehoniemen automuseoon.

Pyynikinharjun kauniissa maisemissa ajettua kisaa on muisteltu perinnejoilla neljä kertaa: 1991, 2000, 2015 ja 2018. Tänä vuonna ajot olivat kaksipäiväiset 25.-26.8.2018 ja paikkana siis Tampereen Pyynikin seutu.

Saavuin paikalle moottoripyörällä sunnuntaina puolen päivän jälkeen ja pyörin hetken aikaa Eteläpuiston pohjoispuolisia kortteleita, kun en tiennyt, mihin asti pyörällä voi ajaa. Vastaan tuli yhä useampia suljettuja katuja, joten Pyynikintiellä kysyin järjestysmiehiltä, miten toimitaan. Kuulin että vartin päästä katu avataan puoleksi tunniksi ja sillä välin voi ajaa mp-parkkiin Pyynikin rantaan.

Paikalla oli muitakin motoristeja ja hetken aikaa kuuntelimme ensimmäistä, kaksitahtisten näytösajoa, kunnes oli aika käynnistää omat moottorit ja kaartaa näkötornin ohi ylös ja alas Pyynikintietä.

Hotelli Rosendahlin ja rannan pysäköintialueet oli varattu tapahtumalle niin, että auton olisi joutunut jättämään Eteläpuistoon tai Särkänniemen parkkipaikalle, josta olisi ollut bussikuljetus.

Sain prätkäni mp-parkkiin lähelle Rosendahlia, jossa oli jo satoja pyöriä ja lisää tuli koko ajan. Pysäköinti maksoi viisi euroa ja sillä sai myös hienon Pyynikin ajot 2018 -tarran.

Mp-parkki alkoi täyttyä kello 13 jälkeen.

Pyynikki on itselle tuttua seutua, tulihan Tampereella joskus asuttua, opiskeltua ja työskenneltyä. Usein käyn munkkikahvilla näkötornilla, mutta sinne ei perinneajon vuoksi nyt voinut ajaa.

Lähellä on Varalan urheiluopisto, jossa yhdestä työpaikasta meillä oli vakituinen salibandyvuoro. Opistolta on kaunis näköala Pyhäjärvelle.

Ruusiksen pubissa taas tuli aikoinaan pelattua opiskeluaikoina Trivial Pursuitia ja Pyynikin rannassa on tullut uitua lukuisia kertoja, onhan se ehkä kaupungin paras ranta nurmikoineen ja hiekkarantoineen.

Nuorempana minulla oli yhdessä vaiheessa 3-sarjan BMW, siis auto. Ajoin silloisen tyttöystäväni kanssa kerran syksyisenä iltana salaa juuri tälle rannalle, mentiin ahtaalle takapenkille ja tehtiin sitä, mitä nyt nuoret parit illan hämärässä tekevät.

Vuoden 2018 perinneajo toimi siis niin, että ensin kaksi- ja sitten nelitahtiset pyörät ajoivat neljä ratakierrosta noin puolen tunnin sisällä. Sitten oli puoli tuntia aikaa ajaa sisään tai ulos mp-parkkiin ja asukkaille mahdollisuus tulla ja mennä.

Heti kun sain Pyynikin pysäköintipaikalla kypärän pois päästä, siihen tuli vanha yliopistoaikojen opiskelukaveri Jaana, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Tuli vaihdettua kuulumiset ja sitten olikin aika lähteä tutustumaan varsinaiseen tapahtumaan.

Kesäteatterin pysäköintipaikka oli varattu varikoksi, jossa oli tunnelmaa ihan kuin oikeissa kilpailuissa. Kuljettajat viiksineen ja aavistuksen liian pienine nahkapukuineen, upeat klassikkopyörät, joita oli mm. Honda, Yamaha, AJS, BSA, Norton, BMW, Triumph, Yamaha ja niin edelleen, ihailijat ympärillä, bensakanisterit, varaosat, kuljetusautot ja trailerit sekä teltat ja katokset loivat tunnelmaa.

Varikko oli tehty kesäteatterin viereen.

Ensin kiipesin pieneen, tilapäiseen katsomoon ihan Rosendahlin sisäänkäynnin kohdalla. Siitä näki hyvin radan alas, vasemmalle kaartuvan mutkan, pienen suoran ja oikealle kaartuvan toisen mutkan.

Hotellin kohdalla oli katsomo, josta näki molempiin suuntiin.

Tässä on tunnelmia videon muodossa YouTube-kanavaltani.

Vauhtia, mutta ei sentään vaarallisia tilanteita.

Tauon jälkeen oli aikaa tutustua varikon lisäksi pyörävalmistelijan osastoihin, joita oli paikalla ainakin BMW, Triumph ja Yamaha. Kyselin uudesta R1250:stä, mutta siitä Bemarin myyjä ei vielä osannut tai voinut juuri mitään sanoa.

Näytteillä oli ajossa olevien lisäksi muitakin klassikkopyöriä kahdellakin alueella. Hondan CB500K3 oli samanlainen kuin itsellä joskus, mutta vanhempaa mallia. Oli Tuutti eli CB750, kuvan harvinainen Benelli ja Hondan VFR750R. Minulla oli joskus Honda VF750S eli Sports, jota joissain maissa myytiin nimellä 750 Sabre.

Benelli 650 ja Honda VFR750R.

Teuvo ”Tepi” Länsivuoren Suzuki ja ajamassa taisi olla Tepi itse.

Kun 4-tahtiset lähtivät uudestaan varikolta Pyynikintielle, niin menin vähän ylemmäs rinteeseen katsomaan. Paikka oli vaarallisesti ulkokaarteessa, mutta kun kyseessä ei ollut kilpailu, niin siinä uskalsi olla. Jos joku olisi suistunut radalta, niin kiire olisi tullut, joten katsoin valmiiksi pakenemisreitin selkäni takaa!

Onneksi kukaan kuski ei lähtenyt hölmöilemään. Pyynikki on oikeasti paksuine mäntyineen ja olemattomine turva-alueineen liian vaarallinen kisaamiseen varsinkin kaksipyöräisille.

Kuva radan ylempää rinteestä.

Ja vielä toinen, vähän pidempi video Pyynikiltä YouTube-kanavaltani.

Vehoniemen automuseossa

Samalla matkalla kun kävin Pyynikillä, piipahdin Kangasalan Vehoniemen automuseolla. Se on suosittu taukopaikka muutama kilometri Kangasalan keskustasta Lahdentietä itään.

Juotiin ensin kaverin kanssa munkkikahvit ja sitten kierrettiin näyttely, joka on ilmainen. Edellisestä käynnistäni saattoi olla pari vuotta, joten autot ja pyörät olivat hieman vaihtuneet.

Bloggaaja piipahti myös Vehoniemen automuseossa.

Oldsmobile vm. 1921 tuo mieleen Aku Ankan. Sympaattinen peli.

Vehoniemen mp-kalustoon kuuluu mm. AJS 1938, sota-ajan Zündapp-sivuvaunu ja useita ratapyöriä. Ehkä niillä on ajettu Pyynikilläkin.

Tampereen-reissu oli tullut päätökseen ja kotiin Helsinkiin lähdin moottoritietä ennen kello 16:tta. Sääennuste lupasi sateita illaksi, mutta ehdin vain Riihimäelle, kun alkoi sataa.

Sateessa ajaminen on tuttua kaikille motoristeille, mutta useat inhoavat sitä. Eikä katteita ikinä tunnu olevan tarpeeksi. Parin tunnin ajon aikana hieman aina kastuu, vaikka kuituvaatteet ovat periaatteessa vedenkestäviä. Nytkin kun sade muuttui rankkasateeksi Nurmijärvellä, vesi valui jonkin ajan päästä hihaa pitkin hanskoihin, jotka turposivat palloiksi.

Jonon nopeus laski 120 km/h:stä välillä 70:ään, kun ei meinannut nähdä mitään. Ajaessa nimittäin vesi roiskuu kypärään, jonka visiiri on täynnä usvaa, jota sitten yrität kädellä pyyhkiä.

Omassa K1200S:ssä on kyllä katteet, mutta ne ohjaavat lähinnä ilmavirtaa, eivät niinkään suojaa isolta sateelta, kuten K-sarjan GTL, R-sarjan RT tai isot Harley-Davidsonit. Tänä kesänä sadetta ei ole juuri tullut, joten poutaa alkoi kaivata hyvin nopeasti. Panin jopa vähäksi aikaa lämpökahvat päälle, vaikka lämmintä oli 18 C. Mutta olipahan tullut nähtyä Pyynikin perinneajo, hieno tapahtuma.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Liedon motoristikirkko 1(2)

 

Kokoontumisruuhkaa Turun Kupittaalla.

 

Jos jokin moottoripyörätapahtuma on legendaarinen, niin se on motoristikirkko. Niitä järjestetään monella paikkakunnalla Suomessa, mutta Lieto on se alkuperäinen, joka järjestettiin lauantaina 13.5.2017 jo 37. kerran.

Heti perään totean, että itse en ole koskaan ehtinyt, muistanut, päässyt tms. tilaisuuteen aiemmin. Syitä on monia, mutta yleensä kesäkuun alussa tai toukokuun lopussa mietin, milloin se motoristikirkko taas olikaan eli silloin se on jo mennyt ohi. Sattumalta monella sukulaisellani on syntymäpäivä tapahtuman aikaan äitienpäivämenoista puhumattakaan. Sekin on haitannut lähtemistä. Mutta tänä vuonna terästäydyin ja merkitsin jo hyvissä ajoin kalenteriin oikean päivämäärän.

Hyytävän kolean huhtikuun ja toukokuun alun jälkeen kirkkopäivä koitti onneksi aurinkoisena eli fiilis oli melkein paras mahdollinen. Lämpöä oli mennessä vain 8-12 astetta ja moottoritien viimassa totesin, että vieläkin lämpöisemmin olisin voinut pukeutua. Sentään lämpökahvoja ei tarvinnut käyttää.

 

Piikkiössä oli tankattava, taustalla näkyy pyöriä, joilla oli luultavasti sama osoite.

 

Matka Itä-Helsingistä Turun Kupittaalle sujui hyvin alle kahdessa tunnissa. Kupittaan kyllä tiesin, mutta ihan tarkkaan en kokoontumispaikkaa, Blombergin aukiota. Yksissä liikennevaloissa ajoin Pan-European-kuskin rinnalle ja kysyin, onko hän menossa motoristikirkkoon ja missä kokoontuminen on. Oli ja ajettiin peräkkäin Veritas-stadionin viereen. Ykköstien jossain kohtaa voisi ihan olla motoristikirkko-kyltti.

Paikka siis löytyi ja pyöriä tuli kello 12.30 jälkeen koko ajan lisää. Liikenteen ohjaus paikalla oli hyvää ja tiukkaan meidät pakattiinkin, jotta tuleva letka lähtisi jämäkästi liikkeelle. Musiikki soi ja odotellessa söin hieman kuumaa makkaraa lämmikkeeksi. Tuttuja en nähnyt, mutta mm. Moto Guzzi Norge 1200 -kuskin kanssa tuli verrattua kokemuksia.

 

BMW:ni löysi oman paikkansa 1. ajoletkan lopulta.

Aikaa pyörien ihailuun jäi vain tunti eli aiemminkin olisin voinut paikalle ajaa. Välillä piti ottaa kuvia blogia varten ja videota YouTubeen ym. Videoitani voi katsoa täältä ja niitä lisään vielä useita, kunhan ehdin.

 

Honda trike johti joukkoa.

Ensimmäisen ryhmän keulassa ajoi ristiä saattava Honda Gold Wing 1800 trike ja minä siis 1. letkan loppujoukossa. Kaikkiaan ryhmiä oli 3-4 ja risteyksissä mm. Turun Uudenmaankadulla ja Hämeenkadulla sekä 10-tiellä Hämeenlinnan suuntaan oli runsaasti poliiseja ja järjestäjiä ohjaamassa liikennettä.

Paraati Lietoon sujui erittäin hyvin leppoisalla nopeudella ja katselijoille vilkutellen. Myös yleisö piti näkemästään, nautti kevätsäästä ja vilkutteli takaisin.

 

Honda ST 1300 Pan-European eli Pannari.

 

Bloggaaja Tommi jo pian valmiina paraatiin.

 

Kromia ja muovia.

 

Aurinko häikäisi loistavasti – harvinaista tänä keväänä.

 

Tässä jo odotellaan kuumeisesti lähtöä.

 

Tommi on juuri saapunut Lietoon yhdessä 1. ryhmän kanssa. Hauskaa!

 

Liedon vanhan kirkon kellotapuli on vuodelta 1766.

 

Oma BMW K1200S palveli tämänkin matkan hyvin.

 

Edu Kettunen, Ninni Poijärvi ym. esiintyivät lavalla.

 

Kirkkopiha oli erittäin täynnä upean sään vallitessa.

 

Kirkon aidalta kuvattuna väkijoukosta ja prätkämäärästä sai parhaan käsityksen: meitä oli paljon, ehkä 2000-2500 pyörää.

Kirjoitan lähipäivinä vielä toisen postauksen tästä kevään suurtapahtumasta ja lisään videoita YouTube-kanavalleni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Moottoripyörämessut 2017 1/2

 

Suzuki GSX1000R ja mimmit.

Kevät on jo niin pitkällä, että MP17- eli Helsingin moottoripyörämessut olivat tänä viikonloppuna Pasilan Messukeskuksessa. Kyseessähän ovat Pohjois-Euroopan suurimmat alan messut, jotka viime vuonnakin vetivät 60 000 kävijää viikonlopun aikana.

Jos ei ole koskaan ko. messuilla käynyt, niin on monia syitä, miksi kannattaa mennä:

• näkee ja voi koeistua uusia pyöriä, jopa uutuuksia
• tapaa samanhenkisiä motoristeja
• voi ihailla taidolla rakennettuja retro- ja vintagepyöriä
• pystyy koeajamaan pyöriä sisätiloissa asvaltilla
• saa ostettua uusia tai käytettyjä ajovarusteita
• kykenee miettimään mp-matkakohteita maailmalla
• saa vakuutuksista hyviä tarjouksia
• tuurilla voi voittaa jossain arvonnassa
• kuulee kivoista kokoontumispaikoista kesäksi
• löytää pyöräänsä monenlaisia tarvikeosia
• kuulee livemusiikkia
• pääsee seuraamaan Miss MP:n valintaa
• huomaa kuinka lähellä kevät jo on.

Edellisestä listasta melkein kaikkea on tullut kokeiltua, mutta koeajoihin en tänäkään vuonna viitsinyt lähteä. Teen koeajot mieluummin ulkona liikenteen seassa, jossa pyörästä saa paremman käsityksen. Keväällä tulee taas mm. iso koeajopäivä 2.6., johon yritän ehtiä mukaan.

Sinänsä on hauska keksintö, että Messukeskus tarjoaa 500 metriä pitkän oikean asvalttiradan koeajajille nyt toista vuotta peräkkäin. Toki minäkin kävin katselemassa muiden koeajoja, mutta en viitsinyt jäädä itse kokeilemaan.

Messukeskukselle muuten on annettava miinus maailman typerimmästä tv-mainoksesta, jossa ärsyttävä piipitys säesti MP17-mainosta. Mainostoimistona en käyttäisi sitä minkäänlaisena referenssinä.

 

Indian Scout on valmistajan siisteimpiä luomuksia.

Olen muuten aloittanut oman YouTube-kanavan tekemisen eli sitä voi seurata osoitteessa https://www.youtube.com/channel/UCRQedbQjrtB6_6Fk6KM246A. Siellä on mm. pieni filmin pätkä alla olevasta Kawasakista.

 

Kawasaki Z1000SX oli kahden värisenä esillä.

 

Klassinen Tuutti eli Honda CB750 1970-luvulta.

Retropyöriä en saanut tänä vuonna juuri kuvattua, kun kännykän kamera alkoi temppuilla enkä saanut loppuiltapäivästä sitä enää toimimaan. Siksi myös videoita on aika vähän YouTubessani, kun mukanani messuilla ei painosyistä ollut parempaa kameraa.

 

Lopuksi hauska sheriffi-mallin Harley-Davidson.

Kirjoitan lähiaikoina vielä toisen postauksen MP17-näyttelystä, koska nähtävää siellä oli taas tosi paljon.

 

 

 

 

 

 

 

Syksy saa, ajokausi päättyy

 

BMW K1200S Stansvikin tammikujalla Laajasalossa.

Viimeisen parin viikon aikana on tullut aika jättää hyvästit ajokaudelle 2016. Viime kirjoituksessani lupasin tehdä hieman tilastoa siitä, minkämerkkisillä pyörillä Suomessa – tai Helsingissä – nykyään ajetaan.

 

Haltialan härdelliä 5.10.

 

Helsingin Haltialassa keskiviikkona 5.10. tein laskelman, paljonko mitäkin pyöriä oli paikalla. Tulokset ovat tässä aakkosjärjestyksessä:

• BMW 15
• Ducati 6
• Harley-Davidson 29
• Honda 40
• Indian 3
• Jawa 1
• Kawasaki 17
• KTM 1
• Moto-Guzzi 4
• Suzuki 17
• Triumph 12
• Vespa 5
• Victory 1
• Yamaha 16.

Laskelma ei ole tieteellinen, koska osa paikalla käyneistä pyöristä lähti ennen kuin ehdin sen kohdalle, osa taas tuli vasta sen jälkeen, kun itse lähdin paikalta. Yritin välttää laskemasta mitään kahteen kertaan. Tällä kertaa yhtään pyörää ei ollut sellaista, jota en olisi tunnistanut. Malleja en yrittänytkään kirjata ylös, koska niitä on niin paljon.

 

Muhkea Honda F6B.

 

Kaikkiaan hieman ekstrapoloiden paikalla oli siis Haltialan ajokauden päättäjäisissä noin 150-200 pyörää. Tällä kertaa siellä ei ollut mm. yhtään Arielia, BSA:ta eikä Nortonia. Muutama muukin yleensä kalustoon kuuluva oli poissa, toisaalta pihassa oli myös yksi Can-Am, mutta en oikein laskisi sitä moottoripyöräksi. Sivuvaunulliset olen laskenut.

 

Honda CB750 Tuutti 1970-luvulta.

Mielenkiintoinen laskelma kuitenkin, täytyypä toistaa se joskus, kun pyöriä on paikalla vähän enemmän.

 

Honda 750 ja hieno sivuvaunu.

 

Tätä Harrikkaa oli rakenneltu vähän enemmänkin.

 

Honda Goldwingeille on vakiintunut tämä paikka, jossa ne voi pysäköidä betonikannelle.

 

Kawasaki Z1300-6 eli Möhkö ja komea pakoputkirivistö.

Haltialan illan jälkeen ajelin vielä useamman päivän. 5-8 asteen lämpötila ei estä ajamista, kun nykyään itsellä on käytössä veden- ja tuulenkestävät kuidut, lämpökahvat ja katteet. Toisaalta näissäkin lämpötiloissa nelisylinterinen rivimoottori tuottaa sen verran lämpöä, että kun pysähtyy liikennevaloihin, niin kohta sähköflekti alkaa pyöriä ja jäähdyttää. Lämpökahvoja en itse käyttänyt syksyllä kertaakaan.

Se että ajokausi päättyy syksyllä, johtuu toki pääosin säästä. Kylmä asvaltti on liukas ja pudonneiden lehtien muodostama lehtikeli on suorastaan vaarallinen.

Monella on vuodenaikahinnoittelu vakuutuksissa, joten pyörä kannattaa syksyllä panna seisontaan talveksi. Sen voi tehdä näppärästi netissä.

 

Vanhankaupunginlahdella 9.10.

Syksyllä tuli ajeltua kaupungissa ihailemassa sellaisia paikkoja, kuten Vantaanjoen laskupaikka, ylhäällä. Keväällä se on vielä hurjempi, kun lumet sulavat, mutta kaunis myös syksyn väreissä.

 

Café Kampelan munkkikahvit.

Sitten ajoin Kehä I:n toiseen päähän, Aurinkolahteen, jossa legendaarinen munkkikahvi näköalalla piti taas ostaa. Usein paikalla on montakin motoristia, mutta kyllä syksy oli saanut aikaan sen, että nyt ei juuri muita ollut.

 

Oma ratsu Kampelan edessä.

Viime viikolla oli aika ajaa käytännössä viimeiset kilometrit tällä kaudella. Kiertelin Helsingin rantoja ja saaria katsomassa, miten kaupungin rakennustyöt etenevät. Mittariin tuli yhtenäkin päivänä vielä 90 kilometriä.

 

Helsingin satama Vuosaaressa.

 

Porvarinlahden lintutornilla, johon olisi kiva reitti myös polkupyörällä.

 

Karhusaari Itäsalmessa.

Itäsalmessa tai Östersundomissa ei ole juuri tapahtunut sen jälkeen, kun se liitettiin Sipoosta Helsinkiin muutama vuosi sitten. Pyörätie on kyllä parantunut ja bussireitit, mutta uusia asukkaita ei ole vielä ehditty sinne asuttaa. Kaavoitus on kaupungissa hidasta.

 

Stansvikin kartanon puistokuja Laajasalossa.

Yksi hieno paikka, jossa tulee joskus käännyttyä, on Stansvikin kartano. Se on Kruunuvuorenrannan uuden asuinalueen vieressä. Erityisesti miellyttää komea tammikuja, joka vie kartanon rantaan. Bemari on kuin tehty kuvattavaksi siellä, eikö totta?

 

BMW sammakkoperspektiivistä.

Kruunuvuorenrantaan on juuri päätetty rakentaa silta ja raitiovaunujärjestelmä. Siihen tosin menee monta vuotta, ennen kuin ne valmistuvat, mutta kovasti siellä on jo valmistakin ja ensimmäiset uudet asukkaat muuttaneet.

 

Puotilan venesatama on kaupungin suurimpia.

Vielä 1990-luvulla pidin moottoripyörän Tampereella vakuutuksessa tasan puoli vuotta, huhtikuusta syyskuun loppuun. Silloin viimeiset päivät piti ajaa melkein yötä päivää, kun pitkä talvi oli edessä ja suuri suru ajokauden loppumisesta.

Nykyään ajoaika on pidempi, täällä Helsingissä jopa 7-8 kuukautta, kunhan nyt ei ihan lunta tule. Tänä vuonnahan ensilumi satoi tammikuun puolivälissä. Käytännössä lokakuun puolivälissä on hyvä pestä pyörä ja tehdä muut syystoimet sekä saattaa se hellästi talvilepoon.

Nyt on siis aika lopettaa kausi, kiittää noin 1200 kävijää blogissani ja toivottaa lukijat ja kommentoijat tervetulleiksi taas, kun Motoblogin vuosi on vaihtunut. Aion kirjoittaa seuraavan postaukseni MP-messujen lähestyessä tammi-helmikuun vaihteessa. Kiitos tästä kaudesta!

 

 

 

K1200S ja Brembon 320-milliset ABS-tuplalevyt edessä. Näillä pysähtyy.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajokauden päättäjäiset Haltialassa

 

Haltialan rivistössä oli myös oma BMW K1200S:ni.

 

Keskiviikkoisin Pohjois-Helsingissä, Haltialan tilalla on motoristien kokoontuminen. Eilen se oli viimeistä kertaa tänä kesänä eli syksy on tulossa tännekin.

Wanha Pehtoori -ravintola tarjosi ystävällisesti 200 ensimmäiselle ilmaiset makkarat. Vaikken suuri makkaran ystävä olekaan, niin pitihän sellainen käydä pokkaamassa.

Alkukesästä en juuri ehtinyt näihin keskiviikkokarkeloihin, mutta nyt loppukesällä olen ollut siellä kaksipyöräiselläni melkein joka kerta. Isoin ruuhka oli muutama viikko sitten, kun Kawasaki juhli 50 vuottaan Suomessa. Silloin pelkästään niitä oli kai 300-400 kappaletta plus muutama sata muuta pyörää. Melkein tila loppui ja ympäröivät autoparkitkin piti ottaa jo käyttöön.

Viikko sitten keskiviikkona taas oli lähes syyskuun ainoa sadepäivä Helsingissä ja meitä oli vain 15 pyörää, joten kaikki mahduttiin sisällä Pehtooriin turisemaan.

Siksi eilen oli kiva yllätys, kun pyöriä ja kuskeja saapui taas kiitettävästi nauttimaan toistensa hyvästä seurasta ja ihmettelemään toinen toistaan hienompia pelejä.

Laskin suunnilleen paikalla olleet ja tein pienen tilastonkin merkeistä, mutta siitä kirjoitan tarkemmin seuraavassa postauksessani. Eli pysy kanavalla, seuraa blogiani WordPressin tai sähköpostin kautta.

Maamoottorien jyrinää.

Olen kuullut maamoottoreista, mutten oikeastaan tiennyt, mitä ne ovat ennen eilistä. Eli 1920-40-luvuilla maalla ei ollut vielä traktoreita, joten pumppuja, sahoja, puimakoneita ja ties mitä myllyjä käytettiin maassa käyvän ison moottorin ja sen vauhtipyörän avulla. Aina oppii uutta, eikä totta!

Tällä kertaa en kuvannut Haltialassa yhtään filmin pätkää, joten niiden käyntiääni jää mielikuvituksesi varaan. Harvakäyntiset koneet olivat tosi sympaattisia, mutta varmuuden vuoksi paikan päällä oli myös paloauto. Neljä jyhkeää moottoria herättivät kuitenkin motoristien mielenkiinnon ja ihailun.

Välillä piti tietty juoda Wanhan Pehtorin perinteiset ja motoristiystävälliset munkkikahvit, yhteensä kolme euroa. Ne eivät petä koskaan.

Kawasaki Touring ja Z tai KZ1300:t.

Aamulla kun starttasin kahdeksan maissa keskustaa kohti, Bemarin ajotietokone näytti 4,5 astetta. Matkalla näin enää kolme muuta moottoripyörää, joten moni on jo pannut omansa talviteloille. Mp-parkissakaan ei siis ollut ruuhkaa.

Haltialan illassa lämpöä oli kuitenkin 11 C, joten mikään kiire talviteloille ei vielä olisi.

 

”Hieman” rakenneltu Honda Goldwing – tai sitten ei.

Aina joskus tulee eteen pyörä, josta ei vielä kahdellakaan vilkaisulla näe, mikä malli tai edes merkki on kyseessä. Ylläoleva on sellainen, mutta Hondaksi sen laskin. Saa korjata, jos olen väärässä. Eiköhän tuo ole bokserikutonen.

Motoristiblogin syksy siis saa, mutta vielä on hieman asiaa ja kuvia kirjoittaa seuraavaan blogiin, joten pysy kanavalla.

 

 

Forssan Picknick 7.8.

Elokuun alun tienoilla on ollut jo 34 kertaa yksi harrasteajoneuvojen ystävien suurimmista tilaisuuksista, Forssan piknik (tai picknick). Alun perin se oli Harrasteautopiknik, mutta kun siellä on moottoripyöriäkin ym. toimintaa, niin tilaisuus nimettiin harrasteajoneuvoille ja nyt puhutaan pelkästä piknikistä.

Kyseessä on tiettävästi Pohjoismaiden suurin yksipäiväinen alan tapahtuma. Itse olen ollut siellä noin kymmenen kertaa, tänä vuonna siis viime sunnuntaina.

Pilvenmäen ravirata täyttyi enimmäkseen jenkkiautoista.

Matkan varrella oli tietöitä sen verran, että ehdin paikalle vasta puolen päivän aikaan, jolloin oli jo täysi meno päällä. Kyseessä on todellakin piknik eli aika moni ottaa mukaansa viltin, grillin, lihat, juomat, tuolit ja pöydät ym. tilpehöörit ja nauttii siten kesäsäästä, autoista ja hyvästä seurasta.

Sää on vuosien varrella suositut tilaisuutta ja nytkin oli hyvät 23 asteen lukemat, mitä nyt ihan muutama vesipisara putoili. Pilvenmäki on siis ravirata ja laaksomainen ja aidattu sijainti varmistaa sen, että joskus on ollut liiankin kuuma, kun on ollut 30 C mittarissa. Onneksi ruoka-, juoma- ja jäätelökojuja on riittävästi ja muutenkin hyvät opasteet ja järjestelyt.

Harrikoitakin oli esillä, tässä pari kaunotarta.

Sympaattisin taisi olla 1930-luvun polkuauto, jonka näppärä peltiseppä aikoinaan itse teki. Siinä oli valot ja kaikki.

Cadillac Coupe de Ville arvioitavana. Palkinnot ovat kuitenkin sivuseikka rennossa tapahtumassa.

Chevy Corvette Stingray vm. 1965.

Mercedes-Benz SL190 oli pieni isojen jenkkien rinnalla, mutta minusta yksi kauneimmista autoista. Malli on 1960-luvun taitteesta.

Hieman chopattu malli, tunnistatko merkin ja mallin?

Yhden Ferrarin bongasin, taitaa olla 348TS.

Vette 1959 kilpamaalattuna. Tämän perässä ajoin hetken paluumatkalla.

Ford Mustang Boss 302.

Special-mallissa on erikoisen hieno takalasi. Voitko kertoa tästä lisää?

Chevy Bel Air Impala on kai vm. 1959.

DeSoto Firedome vm. ehkä 1955-56.

Tämän hienon Impalan voisi pysäköidä laituriksi ja hypätä siitä suoraan mereen!

Harvinainen BMW 630CS.

Rolls-Royce Silver Seraph vm. 1998 oli myynnissä, kuten muutama muukin peli. Tämä on varustettu BMW:n 5,4 litran V12-koneella.

Kuplia ym. kansanautojakin oli runsaasti joukossa, perinteisesti yksi rinne on täynnä eurooppalaisia ja japanilaisia harrasteautoja.

Tämän blogin kirjoittaja-kuvaaja oli matkassa prätkällä, mutta päivän ajaksi ajovaatteet kannatti riisua. Sen verran lämmin tuli kaaroja ihaillessa.

Jawa Cezeta vm. 1957-64.

Olin ilahtunut myös, kun näin ylläolevan Jawan. Isälläni oli jonkin aikaa ajossa sellainen 60-luvun alusta oleva, valkoinen yksilö. Kuutioita siinä oli 175. Siinä sitten istuin kyydissä pitkässä satulassa isosiskon kanssa. Luultavasti pelkäsin ja nautin yhtä paljon.

Tällainen lapsuuden kokemus vaikutti varmasti siihen, että myöhemmin minusta tuli motoristi ja nyttemmin aiheen blogisti. Tottakai omat mopot ja muiden moottoripyörät vaikuttivat myös, mutta tuolla vanhalla Cezetalla on ollut luultavasti suuri vaikutus asiaan.

Isä aikoinaan siirsi Jawan vakuutuksen perheen toiseen autoon ja Cezeta jäi ulkorakennukseen pölyttymään. Pienenä leikin sillä ja se tuntui tosi isolta ja painavalta. Yhdessä vaiheessa oli tarkoitus entisöidä se, mutta sekä aika että osaaminen loppuivat kesken. Ainakin akku ja kytkinlevyt siihen olisi pitänyt uusia, mutta se jäi tekemättä. Joitakin  vuosia sitten Jawa myytiin eräälle harrastajalle entisöitäväksi, lieneekö se nykyään museorekisterissä?

Cezetan muotoilu on edelleen kiehtovaa avaruusajan designia. Sen muoto on kuin torpedo, hieno puskuri edessä, bensatankin korkki ja tavarateline etulokarin päällä. Nykyään Cezetaa tehdään Tsekissä sähkömoottorilla varustettuna. Taiteilija Alvar Gullichsen on tehnyt siitä Surf Scooter -version, joka oli ainakin alkukesästä nähtävillä Bonk-näyttelyssä Helsingin kaupungintalolla, kuva alla.

Alvar Gullichsenin Bonk-Jawa.

Kaveri Tuomo oli vaihtanut japanilaisen custominsa BMW R1150RT:hen, hieno matkapeli.

Saab Sonett n. vm. 1972 1,7 l V4. Taustalla BMW Isetta.

Kummisedällä oli joskus tällainen tähtiperä-Cortina.

Hienoimpia saksalaisia urheiluautoja oli MB SEC500 V8.

Naiskuljettajalla oli upea Volvo P1800 Pyhimys farmari.

Plymouth Barracuda taitaa olla vm. 1966. Komea takalasi.

Mustang sopii teille sinisenäkin.

Bloggaaja Tommi sonnustautui ajovehkeisiin ja hurautti takaisin kotiin. Olipa taas ollut onnistunut tapahtuma Forssassa!

Porkkalan-retkellä

Oma Bemari kahvilan edessä. Kannatti vahata pyörä.

Kesätiistaisin kannattaa ajella Kirkkonummen Porkkalan suuntaan, Café Porkkalaan. Siellä on iltapäivästä lähtien motoristien kokoontuminen.

Matkaa esimerkiksi Itä-Helsingistä on sopivat 60-70 kilometriä, joten reilu tuntihan siihen menee reitistä riippuen. Nopeusrajoitus matkalla vaihtelee 30-100 km/h välillä.

Yleensä ajan Kirkkonummelle keskustan kautta, tarkemmin sanoen Pohjoisrannan, Pohjoisespan ja Lönnrotinkadun kautta. Olen ollut sen verran monta vuotta keskustassa töissä, että on aina kiva katsastaa tutut nurkat, kun lähiöstä ei muuten kovin usein tule ajettua prätkällä keskustaan.

Siltoja pitkin meren yli tuli siis tälläkin kertaa ajettua neljästi jo ennen keskustaa: Vuosaari, Kipparlahti, Kulosaari ja Hakaniemi. Näistä Vuosaari remontoidaan lähivuosina ja Hakaniemen silta puretaan. Siihen tulee uusi silta, samoin Vuosaaren sillan viereen uusi kevyen liikenteen silta. Hyviä hankkeita liikenteen sujuvoittamiseksi.

Pohjoisespalla on suosittu mp-parkki ja oli siinä nytkin muutama pyörä, vaikka on loma-aika ja kaupungissa hiljaisin aika vuodesta. Itse Espa oli yhtä tukkoinen kuin aina, lieneekö mennyt 15-20 minuuttia ajaa sen läpi. Samalla voi bongata tuttuja puiston nurmikolta ja laskea patsaita: Manta, Runeberg, Leino jne.

Ruoholahdessa liikenne alkoi sujua, kun ei ollut isoa laivaa tulossa Länsisatamaan. Lauttasaaren jälkeen asutus harveni jyrkästi, olin Espoossa. Länsimetro – sitten kun se joskus valmistuu – lisää Espoon rakentamista varmasti paljon ja asukkaiden lisääntyessä siellä myös palvelut paranevat. Hyvää kehitystä siis metrokin. Se myös nostaa asuntojen hintoja reittinsä varrella.

Vielä enemmän asutus harveni, kun kantatie 51 eteni Kirkkonummelle. Vähän aikaa piti muistella, mistä se tie taas kääntyikään, mutta kyllä Porkkala oli hyvin merkitty kahden golfkentän väliseltä alueelta kääntyväksi.

Sitten alkoi tavallaan matkan hauskin osuus, mutkainen ja hieman mäkinenkin Porkkalantie. Sen rajoitus on 40-60 km/h eikä siinä lujempaa ole syytä ajaakaan. Pimeitä mutkia on useita eli sellaisia, joissa tie kääntyy jyrkästi ja pensaita ja oksia on liian lähellä tien reunaa. Niitä joku voisi vähän jo karsia.

Café Porkkalaa lähestyessä siitä kertovia kylttejä oli yhä taajemmassa ja kohta olinkin jo perillä. Tällä viikolla pyöriä ei ollut kuin muutama kymmenen iltakuuden maissa, mutta usein sinne hädin tuskin mahtuu, koska piha on kovin ahdas. Kahvila on laajentanut terassiaan, mutta se nyt ei tilaa juuri vie, hyvä että on uusi katos.

BMW K1200GT ja R1200RT.

Sen verran syrjässä paikka on, että tultuani piti heti kysellä paikalla olijoilta, missä on lähin huoltoasema. Sainkin hyviä neuvoja ja joku näytti jopa navigaattoristaan jokusen. Prätkissä kun on melkein järjestään liian pieni tankki kulutukseen nähden. Usein ajomatka on vain 170-200 km, ennen kuin pitää taas tankata. Harvoin itse pääsen maantieohjuksellani yli 300 kilometrin tankkausväliin. Onneksi ajotietokone on tarkka ja päivittää arvioitua ajomatkaa koko ajan.

Munkkikahvien jälkeen jäin juttelemaan liiankin pitkäksi aikaa, joten moni pyörä ehti lähteä, ennen kuin nappasin niistä kuvia. Siksi tämä postaus on tekstivoittoinen.

Porkkala on siis entistä Neuvostoliiton vuokra-aluetta, jona se oli 1940-50-luvuilla. Aika paljon on mökkejä, kuten Emäsalossa. Katso siitä matkasta aiempi postaukseni. Rannat ovat aika suljettuja enkä tällä kertaa ajanut pitemmälle niemeen, jossa on kyllä vierassatamakin, Porkkala Marin ja sen kahvila.

HD:itä oli useita ja monen muunkin merkkisiä pelejä paljon, kuten aina.

Aina on kiva bongata myös oman mallinen pyörä, tässä toinen BMW K1200S. Sehän edustaa pettämätöntä tyylitajua mp-maailmassa!

Ilta alkoi pikku hiljaa hämärtää ja hirvien vuoksi oli aika käynnistää moottori ja suunnata takaisin kaupunkiin. Itse asiassa bensa riitti hyvin Sörnäisiin, jossa vasta pysähdyin tankkaamaan. Samalla mittasin nykyisellä pyörälläni pienimmän bensankulutukseni, 4,89 litraa/100 km. Kyllä se yleensä on siinä 5,5-6 litran paikkeilla, ylikin.

Mikä sinusta on Helsingin seudun paras moottorikahvila tai tapahtuma ja miksi?

Haltialan mp-ilta

Oma BMW K1200S, oikealla K1200R.

Toimiva maatila keskellä Helsinkiä

Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Kesällä joka viikko keskiviikkoisin Pohjois-Helsingin Haltialan tilalla on moottoripyörien epämuodollinen kokoontuminen, on ollut jo vuosien ajan.

Löysin tapahtuman vasta jokin vuosi sitten, mutta sillä on pitkät perinteet. Välillä siellä tulee käytyä joka viikko, mutta 6.7. olin vasta ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Haltiala on todellakin tila eli maalaistalo eli kyllä niitä Helsingissäkin on. Navigaattorissa osoite on Laamannintie 17. Netissä on lisätietoa. Tilalla on lasten leikkipuisto, hevosia, lehmiä, lampaita, kanoja, kukko ym. nähtävää koko perheelle. Motoilta on lähinnä vain keskiviikko.

Monipuolinen pyörävalikoima

Hauskaa tässäkin tapahtumassa on sen monipuolisuus. Paikalla on erityisen paljon japsipyöriä, mm. Japsistarat-yhteisön kautta. 1970-1990-luvun japanilaisia näkee muutenkin paljon, mutta jotenkin Haltialassa niitä on erityisen paljon.

Näin esimerkiksi harvinaisen Honda GL 650 Silver Wingin vuodelta 1983. Sehän on kardaanivetoinen V2, jossa on nestejäähdytys. Kuvaa en ehtinyt ottaa.

Motoristihintaan lämmin munkki ja kahvi maksoivat yhteensä 3 €. Arvostan.

Ihan aluksi tulomatkan puolen tunnin ”rasituksista” toipuakseni piti ottaa munkkikahvit. Ne on tunnetusti hinnoiteltu sopivasti itsepalvelussa.

Isompaa kalustoa edusti Triumph Rocket III 2300 cc.

Japanilaisten lisäksi paikalla on laidasta laitaan eurooppalaisia, amerikkalaisia ym. kulkuneuvoja.

Moottoripyörien lisäksi Haltialaan saapuu jonkin verran mopoja, chopperpolkupyöriä ja on siellä muutama autokin. Keskiviikko on kuitenkin pyhitetty motoristeille, joita oli nyt paikalla yhtaikaa nopeasti laskien ehkä 250-300. Hyvänä iltana pyöriä käy paikalla jopa yli 700.

Kawasaki KZ1300.

Ylläoleva Kawa oli hienosti entisöity vaikuttavine 1-3-putkineen. Eli kummallakin puolella oli kolme äänenvaimenninta, kuten kuutoskoneeseen sopiikin. Pyörämallin lempinimihän on Möhkö.

Honda Valkyrie.

Toinen kuutonen, mutta bokseri oli Honda Valkyrie F6. Aika massiivinen myös äänten puolesta. Satuin paikalle, kun se poistui.

Honda Gold Wing.

Yllä oli yksi paikalla olleista Gold Wingeistä harvinaisella punaisella värityksellä. Varsinainen maantieristeilijä.

Pyöriä tulee koko ajan sisään ja menee ulos ja paikalla kannattaa olla noin kello 18 maissa tai vähän ennen, niin mahtuu paremmin sisään. Tarvittaessa pysäköinti onnistuu kyllä myöhemminkin, aina jonkin traktorin välistä tai virallisen autoparkkipaikan puolelta löytyy tilaa. Sopu sijaa antaa.

Yleiskuva pihasta.

H-D pop-maalattuna versiona.

Popkulttuurista kiinnostuneille Haltialassa oli myös Harley-Davidson, joka oli maalattu hieman erikoisemmin. Sen kyljissä olivat niin Bruce Springsteen, Beatles kuin Rolling Stones. Liikkuva taideteos!

Pihaa toiseen suuntaan kuvattuna.

Helsinkiläisillä, espoolaisilla ja vantaalaisilla on erityisen lyhyt matka Haltialan keskiviikkoon, mutta siellä on kävijöitä ympäri Suomea. Kaikki ovat tervetulleita ja nälän yllättäessä tilan oma Wanha Pehtoori -ravintola myy monenlaisia annoksia. Sitä emännöi entinen Miss Suomi perheineen.

Tänne suunnistan vielä uudestaankin tänä kesänä.