BMW R1200RS tuli taloon

BMW R1200RS
Motoblogin Tommin uusi bokseri-Bemari, R1200RS.

Kun vaihdan jotain kulkuneuvoa tai teen muun ison hankinnan, niin tiedän seuraavan ostokohteen usein aika tarkasti jo 1-2 vuotta ennen hankintaa. Tällä kertaa eräs moottoripyörä kolahti tajuntaan niin perusteellisesti jo neljä vuotta sitten, että se piti nyt sitten hankkia.

Toukokuun lopulla vuonna 2017 satuin koeajamaan BMW:n uuden Reise Sport -luokan eli urheilumatkapyörän R1200RS:n, ja olin aivan ihmeissäni. Lue koeajoartikkelini tästä. Silloin minulla oli vielä edellinen pyörä K1200S, josta kirjoitin tähän blogiin kuukausi sitten. Neljän vuoden takaisessa koeajossani kirjoitin RS:stä muun muassa, että ”Tämän voisin ostaa”, ja annoin tuotteelle täydet viisi tähteä. Ja niin siinä sitten kävi, ja kerron nyt tarkemmin, miksi. Ensimmäistä koeajoa täydensin blogissani vielä huhtikuussa 2018. Juttu on tässä linkissä.

Oma moottoripyörähistoriani on sellainen, että ensin omistin peräkkäin kolme Hondaa: rivikakkosen, rivinelosen ja V4:n. Sitten harrastuksessa oli pitkä tauko, ja palasin motoristiksi hankkimalla 500-kuutioisen, yksisylinterisen maksiskootterin yhdeksi kesäksi. Koska ajaminen edelleen tuntui todella kivalta, ostin seuraavaksi BMW:n rivikakkosen F800ST:n. Sen vaihdoin rivineloseen superpyörään, K1200S:ään, joka oli alla peräti kuusi vuotta.

Jo viime syksynä eräs R1200RS-yksilö kiinnosti niin paljon, että tein sillä pitkän koeajoan, ja melkein jo kaupatkin. Päätin kuitenkin odottaa kevääseen ja katsoa vielä uudestaan markkinoita. Törmäsin tänä keväänä netissä yhdellä omistajalla olleeseen, vuoden 2016 malliin, joka siis juuri täytti viisi vuotta. Yksilöllä oli ajettu vain noin 25 000 kilometriä. Soitin heti myyjälle, joka oli yksityishenkilö, ja osasi kertoa pyörän historiasta kaiken tarpeellisen. Sain häneltä muutamia lisäkuvia ja pari videon pätkääkin pyörästä. Varusteet olivat juuri sellaiset kuin halusinkin ja jopa väri tuolle pyörälle paras eli sini-valko-musta.

Ongelma oli se, että pyörä oli Päijät-Hämeessä, ja juuri silloin suunniteltiin taas Uudenmaan sulkua. Toisaalta K-sarjalaiseni oli vielä myymättä. Päästiin R-sarjalaisen omistajan kanssa aika pian yhteisymmärrykseen hinnasta, ja maaliskuun lopussa hyppäsin junaan Helsingissä ja matkustin ajokamppeet kassissa Lahteen, josta myyjä poimi minut autoonsa ja vei autotallilleen. Tarkistin prätkän joka puolelta, tein koeajon ja kauppa oli selvä: tämä se on!

BMW R1200RS.
Motoblogin Tommin uusi moottoripyörä tässä vielä myyjän pihalla.

Niinpä huristelin uudella pyörälläni kotiin Helsinkiin, ja vasta siellä huomasin, että menipä matka äkkiä. Eli kesänopeusrajoitukset oli juuri vaihdettu, ja muutenkin matka meni rattoisasti, kun opettelin ajotietokoneen säätöjä samalla.

Olen nyt ajanut RS:llä sateessa, helteessä, viiden asteen lämmössä ja maantiellä, moottoritiellä ja kaupungissa. Siksi kirjoitan hankinnastani vasta nyt ja voin kertoa, että olen edelleen tyytyväinen siihen. Pyörä on vastannut sitä, mitä myyjä kertoi. Neljä vuotta sitten koeajossani moitin ainoastaan sitä, että sivupeilit ovat pienet ja (uutena ostaessa) lisävarusteet ovat kalliita. Ihmettelin myös vasemmalla olevaa nopeusmittaria, kun yleensä se on kaikissa pyörissä oikealla.

Ensimmäisiä startteja huhtikuisessa Helsingistä on YouTube-videollani, josta näkee myös pyörän ”ympärikävelyn” eli näkymiä eri puolilta, ja myös käyntiääntä.

Peilit olen sittemmin saaneet säädettyä ihan hyvään asentoon, ja BMW:n moniopuolinen ajotietokone on niinkin muokattava, että kierroslukumittarin saa paitsi graafisena, myös kokonaan pois näkyvistä. Bokseri on luonteeltaan sellainen, että kierroslukukumittaria ei juuri tarvitse seurata. Ja nopeusmittarin saa myös numeraaliseksi, jolloin se on oikealla paikalla eli oikealla. Sinänsä viisarinäyttöinen nopeusmittari on ihan selkeä. RS:n mittaristo on muokattava ja esimerkiksi kierroslukumittarin punainen alue riippuu siitä, onko moottori kylmä vai kuuma. Kylmällä se on jo 4000 kierrosta, kuumana vasta 9000.

Vaihteenvaihtoa varten on nuoli, joka kertoo suositellun vaihtoajankohdan, mutta esim. nelosella ja 4000 kierroksella se kehottaa vaihtamaan isommalle, joka moottorin äänestä ja käytöksestä päätellen on jo vedättämisen puolella. Niinpä poistin tietokoneen asetuksista ko. toiminnon kokonaan käytöstä. Ei se saksalainenkaan insinööri ihan kaikessa onnistu.

Sen sijaan olen iloinen, että RS:n 1. ja 2. vaihteen välitykset ovat tiheämpiä kuin K-sarjassa eli ruuhkassa ei tarvitse niin paljon luistattaa kytkimellä. Isot vaihteet 5 ja 6 ovat suunnilleen samanlaisia kuin edellisessä pyörässäni, mutta keskivaihteet 3 ja 4 harvempia kuin K:ssa. Mutta näihin välityksiin olen jo tottunut ja pystyn hyvin hyödyntämään mahtavaa alakierrosvääntöä. Matala painopiste ja pitkä akseliväli tekevät pyörästä myös erittäin vakaan ajettavan.

Yksi moite RS:ään on, että sen sivujalka on melko pitkä eli pyörä jää aika pystyyn asentoon. Pitää siis tosi tarkkaan katsoa, mihin sen pysäköi, ettei vehje kaadu. Voi myös tietty käyttää keskijalkaa, mutta sitä nyt ei tarvitse kuin tankatessa, pestessä tai renkaita vaihtaessa.

Mutta se moottori! Siinä on virallisesti 125 hevosvoimaa, mutta Tekniikan Maailma mittasi samalla koneella varustetusta R1200RT:stä 129 hevosta ja ilmoitetun 125 Nm sijaan vääntöä peräti 131 Nm. Parasta on, että voima tulee todella alhaisilla kierroksilla erittäin miellyttävästi ja eleettömästi. RS:ni pakoputki on vakio, mutta kromattu tehdaslisävaruste, ja ennen ostoa harkitsin vaihtavani sen tilalle jonkin tehoputken. Luultavasti kuitenkin pidän tämän putken, koska bokserin matala murina kyllä kertoo muulle liikenteelle, että iso moottori on tulossa eikä se muutenkaan ääneltään nouse sellaiseksi mylvinäksi kuin esimerkiksi K-sarja Laserin putkella. Eikä tarvitse välttämättä pitää korvatulppia edes moottoritiellä.

BMW R1200RS paapuurin puolelta katsottuna ja ilman laukkuja.

Erityisen paljon arvostan luistonestoa ja vakionopeudensäädintä. Koska RS:ssä on useita lisävarustepaketteja, niin muun muassa ajotiloja on neljä: Rain, Road, Dynamic ja User. Jälkimmäisen olen alkuun säätänyt niin, että luistonesto on täysillä eli pyörä ei periaatteessa sudi eikä keuli yhtään, ja kaasunvaste on Road eli hieman kevyempi kuin Dynamic-asennossa, joka onkin sitten todella urheilullinen.

Muita varusteita pyörässä on pitkä lista sähkösäätöisestä Dynamic ESA -alustasta BMW:n navigaattoriin ja rengaspainevalvonnasta huoltovälinäyttöön. Ja kun K-Bemari vei bensaa noin 5,5-7,2 litraa sadalla, niin RS:n ensimmäinen laskemani kulutus oli vain 4,9 litraa, ja tänään enimmäkseen kaupunkiajoa sisältänyt tankkausväli 5,03 litraa sadalla. Eli suorituskykyyn nähden kulutus on todella pieni.

Tämän pyörän seikkailut jatkuvat tässä blogissa. Olen nyt vaihtanut blogin ja YouTube-kanavani ylä- ja taustakuvat uuden pyöräni mukaisiksi. Pysytään kanavilla! Katso tästä vielä YouTube-video huhtikuiselta Kaivarin-ajelultani.

Motoblogi

Hyvästi, superpyörä!

Ihan ensiksi pahoittelen, etten ole päivittänyt tätä blogia sitten viime syksyn. Yleensä tammi-helmikuussa olen käynyt MP-messuilla ja kirjoittanut niistä, mutta koronatilanteen takia nekin peruttiin tältä vuodelta. Olen siis odotellut ajokauden alkua. Tänä vuonna aloitin sen 29.3., jolloin tiet olivat Helsingissä jo kuivat ja pääosin pesty ja harjattu hiekasta.

BMW K1200S ja jäätynyt meri, tämä kuva on aiemmalta keväältä.

Kun edellisen kerran vaihdoin moottoripyörää, minulla oli BMW F800ST alla, ja halusin isomman pyörän. MItään vikaa ST:ssä ei ollut, se on suorituskykyinen ja kevyt, hihnavetoinen kulkine, jonka bensankulutus on melkein olematon. Viitisen vuotta ajettuani kyllästyin hieman sen kaksisylinterisen Rotax-moottorin värinöihin, ja löysin tilalle K1200S:n, jossa on lähes värinätön, nelisylinterinen rivimoottori.

Kuvittelin alunperin, että K-sarjalainen on viimeinen pyöräni, kunnes jonain päivänä lopetan ja ostan ehkä avoauton tai jotain. Tyytyväisenä olen tähän asti sillä ajanut, mutta oikeastaan oston jälkeen vasta tajusin, että kyseessä on superpyörä.

Mikä sitten on superpyörä? Kiihtyvyys tulee itse ensimmäisenä mieleen, ja siihen vaikuttaa teho, vääntö, välitykset, paino, katteet ym. seikat. K1200S kiihtyy 0-100 km/h noin 2,8-2,9 sekunnissa. Kumma kyllä se jättää taakseen lähes kaikki Porschet, Lamborghinit, Ferrarit ym. nopeina pidetyt autot. Paitsi niiden parhaat, nelivetoiset versiot. Jotkin sähköurheiluautotkin voivat olla nykyään nopeampia kiihtymään.

Tässä on pieni video ja ääninäyte K1200S:stä paikallaan YouTube-kanavaltani. Tuota voisin kuunnella pitkäänkin.

Huippunopeus K-sarjalaisella on siellä 280 km/h yläpuolella, ja autoissa yli 300 km/h vauhtiin yltää jo useampikin malli. Mp-maailmassa K1200S:ää nopeampaa pyörää saa hakea, mutta kyllä niitäkin on. Käytännön merkitystä näillä lukemilla ei tietenkään ole. Mutta ajossa K tuntuu superpyörältä heti käynnistyksen yhteydessä. Osansa siihen on siinä alusta lähtien ollut Laserin tehoputki. Tyhjäkäynnillä ääni kuulostaa rallatuksella, pienillä kierroksilla moottori hieman viheltää, mutta yli 4000 kierroksen kone mylvii uskomattoman kauniisti. Tai siis omiin korviin se kuulostaa siltä. Kuitenkin tyhjäkäynnillä ja matalilla kierroksilla 167 hevosvoiman kone on sivistyneen kuuloinen.

BMW K1200S juuri ennen luovutusta uudelle omistajalle. Tähän lisättiin vielä sivulaukut ynnä muuta.

Tekniikan Maailma aikoinaan mittasi nopeiden matkapyörien vertailussa – jonka K1200S voitti – että sen vääntö ei ole 130 Nm, kuten ohjekirjassa kerrotaan, vaan peräti 139 Nm. Vahvaa vääntöä ei tosin täysin voi hyödyntää, koska 1. ja 2. vaihteen välitykset on tehtaalla suunniteltu liian pitkiksi kaupunkiliikenteeseen. Menoa joutuu välillä auttamaan kytkimellä. K1200S on kardaanivetoinen, joten välitystä ei voi vaihtaa. Tässä onkin ehkä kardaanin ainoa huono puoli verrattuna ketjuvetoisiin.

K1200S:ään saa hyvän ajoasennon, kun käyttää ohjaustangon nostajia eli risereitä. Satulan istuinkorkeus on noin 820 mm. eli keskipituiselle ihan hyvä, monelle taas liian korkea tai liian matala. Koska satulaa ei ole halpaa vaihtaa, niin nämä asiat jokaisen pitää itse testata koeajolla.

Varsinaista koeajoaraporttia en omasta pyörästäni koskaan ole kirjoittanut, enkä tee sitä nytkään. Blogissani on kymmeniä juttuja, kuvia ja videoita ajamistani matkoista K1200S:llä, joista saa hyvän käsityksen pyörästä, jos lukija joskus sellaisen haluaisi hankkia. Aiempia koeajojani muista pyöristä löytää blogista hakusanalla koeajo.

Teen kuitenkin tähän yhteenvedon hyvistä ja huonoista puolista.

BMW K1200S *****

Plussaa:

  • huikea suorituskyky, superpyörän olemus ja fiilis
  • huippuluokan Brembo-ABS-jarrut
  • äänet Laserin pakoputkella
  • irrotettavat laukut matkakäyttöön
  • kardaaniveto.

Miinusta:

  • 1. ja 2. vaihde ovat kaupunkiajoon liian harvoja
  • kulutukseen nähden pieni polttonestesäiliö.

Viime lauantaina päätin panna K-sarjalaiseni myyntiin, olin ottanut jo aiemmin kuvia, ja korostin ilmoituksessa mm. melkein uusia renkaita ja sitä, että pyörässä on tehdasasenteinen hälytin. Meni muutama tunti, niin yhteydenottoja alkoi tulla. Nettimoton kautta tuli viestejä, suoria ihan hyviä ostotarjouksia, tekstiviestejä ja soittoja. Olin hämmästynyt, kuinka paljon kiinnostusta pyöräni herätti. Myös Tori.fissä ja Facebookin parissa ryhmässä ilmoitin.

Osaltaan varmasti vaikutti se, että kuten ilmoituksessani mainittiin, pyörä oli minulla peräti noin kuusi vuotta, ja sillä oli ostaessani ajettu vain noin 30 000 km. Itse taas en ikuisesta ajanpuutteesta johtuen ehtinyt ajaa kuin sen verran, että mittarissa oli reilut 42 000 kilometriä. Se on vähän vuosimallille 2007. Kaikki huollot oli tehty merkkiliikkeissä ja säännöllisesti, lisävarusteita laukuista ja vaihdeavustimesta lähtien löytyi eikä pyörää ollut kaadettu tai kolaroitu. Olin myös käyttänyt pyörän myyntiä varten merkkiliikkeessä tarkistuksessa, että se on turvallisessa kunnossa, ja sen kehtaa myydä eteenpäin.

Sunnuntaina ja maanantaina vietin puhelimessa tunteja neuvotellen, ja kaupat lyötiin pian kiinni. Ostaja tuli Varsinais-Suomesta ja tarkastuksen ja koeajon jälkeen kaupat saatiin päätökseen jo tiistaina, kun hinnastakin päästiin pian yksimielisyyteen. Annoin mukaan mm. alkuperäisen pakoputken, joka näytti käyttämättömältä.

Oli haikeaa katsoa, kun viimeisen kerran takavalo katosi nurkan taakse ja tuttu pakoääni vaimeni kaupungin vilinään.

Moottoripyöräilyä en lopeta, ja seuraava menopelini on jo hankittu. Se on ehkä pieni yllätys blogin lukijoille, joita on taas talven aikana ollut tuhansia. Nyt keväällä kiristän hieman julkaisutahtia, ja seuraavassa postauksessa onkin aika esitellä ostokseni. Hyvää vappua kaikille!

Helsinki Bike Show 2020

Bike Show on järjestetty pääkaupungissa nyt jo 16 kertaa. Aiempina vuosina se on ollut muun muassa Hietarannan uimarannan tuntumassa ja Kaivopuistossa. Ajankohta on yleensä ollut kesäkuun alkupuoli, mutta tänä vuonna koronan takia tilaisuus siirrettiin syyskuulle.

Tähän blogiini en ole aiemmin kirjoittanut Bike Show’sta, mutta panen tähän yhden kuvan toissa vuoden näyttelystä, joka oli 9.6.2018.

Café racereitä vuoden 2018 Helsinki Bike Show’ssa Kaivopuistossa.

Tänä vuonna tilaisuuden fiilis oli ihan toinen kuin ajokauden alussa kesäkuussa olisi ollut. Mutta ei voi mitään ja järjestävä taho Modified Motorcycle Association of Finland oli tehnyt parhaansa lyhyellä varoitusajalla tapahtuman toteuttamiseksi. Kyllä syksylläkin tilaisuus veti kaksipyöräisten harrastajia.

Ajoin paikalle Helsingin Suvilahteen puolen päivän korvilla 5.9., ja paikalla oli ehkä reilut pari sataa moottoripyörää. Näyttelypyöriä oli kai kolmisen kymmentä eli vähemmän kuin yleensä. Joskus on ollut 150:kin pyörää.

Raleigh 15 vuodelta 1927 on 250-kuutioinen.

Raleigh 15 oli entisöity huolellisesti, ja se on esiintynyt aiemminkin näyttelyissä. Rekisterissä se ei ole, kun ymmärtääkseni siitä puuttuvat esimerkiksi jarrut.

Pitkäkeulaisten chopperien rivistössä oli tämä oranssi kaunotar. Muotoilu on selkeää.

Oranssi chopper.

Erikoisimpia menopelejä oli trike eli kolmipyörä, josta aina voi keskustella, onko se moottoripyörä ollenkaan. Mutta se sopii hyvin esimerkiksi prätkän osien kuljettamiseen tai majoittumiseen, koska siinä on perävaunu. Cavalcus-niminen peli oli Fordin moottorilla varustettu, ja siinä oli mm. viiden kilon kaasupullo, takavalot ehkä 1959 Cadillacista, sukset ja muita varusteita.

Ford Cavalcus on trike.
Cavalcuksessa on Focuksen moottori.

Cavalcuksesta ja rakentajan muista projekteista saa lisätietoa netistä hakusanalla Kylähullu tai Cavalcus. Kannattaa tutustua.

Sportster oli kokenut muodonmuutoksen.

Matala custom Harley-Davidson Sportster oli muuttunut täysin. Lisäpisteet se saa siitä, että vaikea mallinimi oli kirjoitettu tankin kylkeen ihan oikein. Lieneekö maailman ainoa supermoto-Sportster, en tiedä. Kun vuodesta 1957 lähtien tuotannossa ollut mallisarjan edustaja on saatu näin erikoiseksi, se on vaatinut ihan miettimistä.

Yleisöpyörien joukossa oli muun muassa tämä 1950-60-lukujen taitteesta oleva H-D.

Moottoripyörien rakentelu, tuunaaminen ja virittely on osalle pyöräilijöistä se tärkein osa harrastusta. Jotkut esillä olleista pyöristä ovat käyttöpyöriä jokapäiväisiin ajoihin, mutta osa elää vain talleissa ja näyttelyissä. Hyvä että meitä motoristeja on monenlaisia ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat.

Ehkä ensi vuonna Bike Show on taas omalla paikallaan kesän alussa. Seuraa myös uutta harrasteautojen blogiani Klassikkoblogi.

Högbergetin luolassa

Kerron heti alkuun uutisen. Aloitin elokuussa 2020 myös toisen blogin, jonka nimi on Klassikkoblogi. Se on tässä osoitteessa ja se kertoo harrasteautoista.

Ei huolta, en aio tämän Motobloginkaan päivittämistä unohtaa, vaan pidän sitä yllä jatkossakin. Tämä on jo 62. postaukseni eli julkaistu artikkelini täällä. Lukukertoja blogilla on noin neljän vuoden aikana ollut lähes 18 000 ja kävijöitä lähes 13 000. Nyt voisin onnitella itseäni.

Tämän kerran retkeni kohdistui siis Kirkkonummen Porkkalantien varrella olevaan aivan erityiseen luolaan. Högbergetin eli Korkean vuoren luola on merkillinen luonnonilmiö, joka on syntynyt täysin itsekseen viime jääkauden jälkeen.

Högbergetin luolan suuaukko

Sulamisvedet ovat kovertaneet kallioon niin kummalliset muodot, että ne pitää itse nähdä. Mutta ensin luola pitää löytää, eikä se ole ihan helppoa. Internetistä löytyy kyllä linkki luolan sijaintiin vaikka Google Mapsista, mutta tieltä lyhin reitti luolalle on hankalasti yksityisen ratsutilan poikki. Karttaa ja ajoreittiä kannattaa tutkia tovi ennen kuin lähtee liikkeelle, jotta ei häiritse ratsutilan rauhaa.

Helsingistä luolalle ajaa noin 30-45 minuuttia ja pääreitit ovat joko Kehä I, Kehä III tai keskustan ja Lauttasaaren kautta. Mutta aina päädytään lopulta kantatielle 51 eli Hangontielle. Itse valitsin menoreitin Kehä I kautta.

Elokuun alkupuolella oli sopivat 20 C lämmintä, ja mennessä oli hyvä tarkkailla, kuinka Espooseen rakennetaan kovasti uutta varsinkin metroasemien läheisyyteen. Hyvä että harvaan asuttu Espoo näin tiivistyy, ja lähivuosina rakentaminen kiihtyy entisestään, kun länsimetron jatke valmistuu Kivenlahteen asti.

Kivenlahden jälkeen tulin Kirkkonummelle, josta olen kirjoittanut jutun Porkkalan-retkellä 4.8.2016. Silloin kävin Café Porkkalassa. Nyt en mennyt ihan sinne asti, vaan jätin pyörän pienen metsätien tuntumaan, koska tarkoitus oli lähestyä luolaa lännen kautta. Luin kävellessä välillä kännykän navigaattoria, koska olen usein huono suunnistamaan. Kuivahko mäntymetsä alkoi pikku hiljaa nousta, niin myös hiki ajovarusteissa.

Moottoripyörän jätin muutaman sadan metrin päähän

Olin päättänyt mennä suorinta tietä metsän poikki, niin en häiritse ratsutilan eloa. Rinne nousi ylös kalliolle yhä jyrkemmin, ja hevosten ratsastuspolut jäivät taakse. Muistan lukeneeni, että Högberget on 55 metriä meren pinnasta, ja merihän ei siitä ole kaukana. Peuramaan golfkenttä muuten näkyy vuorelta.

Högbergetin vuoren näkymiä Kirkkonummella

20-30 minuuttia kierreltyäni parkista lähtien tulin lopulta luolalle, joka ei ylhäältä lähestyen erotu mitenkään ympäristöstä. Ylhäällä oli pari luola-kylttiä opastamassa, mikä on kiva satunnaiselle kulkijalle. Maasto on louhikkoista, jylhää, jopa vaarallista. Varsinkin kun jalassa olivat aika liukaspohjaiset mp-saappaat. Niitähän ei ole tehty kalliokiipeilyyn.

Onneksi polkuja oli yllättävän paljon mistä arvasi, että sadat ja tuhannet muut ovat etsineet samaa luolaa vuosien varrella. Sitä lähestyessä nautin jokamiehen oikeudella vähän mustikoita, koska niiden sato oli tänä vuonna lähes ennätysmäinen.

Siinä se oli, Äiti Maan luolaksikin kutsuttu luonnonihme. Suuaukko näytti tavanomaiselta, ja sen edessä oli ehkä juuri se kivi, joka mannerjään sulaessa oli pyörinyt kallion kolossa aikansa ja muodostanut yhden maailman ihmeellisimmistä luolista. Suuaukon lähellä yksi mänty oli hauskasti kasvanut nojaamaan kalliota vasten, ikään kuin tukemaan sitä.

Salamalla otettu kuva Högbergetin luolasta

Luola on syntytavaltaan ehkä ainoa Suomessa, koska se on hiidenkirnujen tapaan veden ja kivien kuluttama, mutta ei pysty- vaan vaakasuoraan. Puhutaan virtauseroosiosta. Luolan ikä on siis ehkä 7000-9000 vuotta. Olisi ollut hauskaa, jos time-lapse-tekniikalla silloin olisi ollut joku kuvaamassa tapahtuman. Luolan synty on vienyt satoja, ehkä tuhansia vuosia. Joku geologi pystyisi kai arvioimaan tarkemmin.

Kirkkonummen Högbergetin luola luonnonvalossa

Kun astui sisään noin 6-7 metriä pitkään, metrin levyiseen ja parin metrin korkuiseen luolaan, hymy levisi kasvoille. Ei tarvitse olla edes gynekologi, vaan vähäisemmälläkin naisen anatomian ymmärryksellä poimuista tulee mieleen monenlaista. Netissä on erilaisia nimityksiä luolalle, joten en käy niitä tässä toistamaan.

Högbergetin Äiti Maan luola Kirkkonummella

Vaikuttava ja hauska luola on joka tapauksessa. Sen katossa on aukkoja, joista tulee valoa juuri sopivasti, ja seinät sulamisvedet ovat hioneet sileiksi. Otin itse useita kuvia ja onneksi paikalle sattui myös nelihenkinen suomenruotsalaisperhe, joka ystävällisesti otti minustakin pari kuvaa, koska olin yksin liikkeellä.

Bloggaaja Tommi mp-varusteissa sisällä Högbergetin luolassa

Takaisin pyörälle päätin tulla eri reittiä. Kävelin luolalta ensin etelään, sitten lounaaseen ja pohjoiseen välttäen näin sekä korkeimman kallion että yksityisen pihan. Onneksi tämäkin reitti löytyi lopulta ihan hyvin maaston polkuja seuraamalla, mustikoita syöden ja välillä kännykästä satelliittikuvaa katsoen. Eläköön tekniikka.

Helsinkiin ajoin yhtä jännää kokemusta rikkaampana Lauttasaaren kautta. Olin ollut Äiti Maan kohdussa.

Chevy Chevelle SS

Malmi cruising 3.7.2020

Ensin pari sanaa viime kuun kruisailusta. Kesäkuun cruising-ilta oli hiljainen, koska koronavirusrajoitukset olivat vielä voimassa. Lisäksi Malmin lentoaseman aita oli kiinni, joten vain pysäköintipaikalle mahtui jonkin verran autoja.

Olin kuitenkin paikalla, ja tässä video 5.6.2020 tilaisuudesta. Bloggauksen lopussa on video 3.7. illasta.

Keskikesän vilkkain päivä kruisailla on ollut heinäkuun ensimmäinen perjantai, niin tänäkin vuonna, koska vihdoin korona on hieman hellittänyt ja rajoituksia purettu.

Menin vasta melko myöhään eli vähän ennen iltaseitsemää lentoasemalle, ja siellä olikin täysi häkä päällä. Kiitoratoja oli avattu niin, että aika monta kilometriä tuli käveltyä. Eli cruisingissa saa myös liikuntaa.

Melkein ensimmäisenä bongasin Sunbeam Alpinen 1960-luvun alusta. Avomalliseen roadsteriin sopii hyvin punainen väri.

Sunbeam Alpine.

Sitten vastaan tuli Mustang GT:tä ja muuta jenkkirautaa. Yksi rautakauppa oli tehnyt vanhaan Fiat Unoon ihmeellisen virityksen ja muuttanut sen avaruusajan kulkuneuvoksi. Hauska toteutus ja yksityiskohtien ihmettelyssä meni tovi.

J. Suutarinen Oy:n avaruusajan Fiat ohjuksineen.

Kentällä oli myös Mercedes-Benz SL190, joka kiilteli pestynä ja vahattuna komeasti. Mustassa värissä on se huono puoli, että sitä joutuu pesemään useammin kuin ehkä mitään muuta väriä, jos sen haluaa pitää siistinä.

Mercedes-Benz SL190.

Chevy Chevelle SS tuli vastaan ja se on ihan parhaita klassikoita Chevroletin tehtaalta Corvetten ja Camaron ohella.

Chevy Chevelle SS.

Sitten pamahti oikein kunnolla. Ei siis fyysisesti, mutta tuli vastaan auto, josta en tiennyt edes merkkiä. Paikalla sattui olemaan omistaja, joka oli juuri tuonut alkuperäisen Innocenti C:n Etelä-Italiasta. Siinä oli vararengasta ja työkaluja myöten suunnilleen kaikki kuulemma alkuperäistä. Ja autoa on valmistettu vain jotain 795 kappaletta, niin ihme etten heti sitä tunnistanut. Vuosimalli on siis 1968, ja tehdas on sama, joka on valmistanut Lambretta-skoottereita.

Innocenti C vuodelta 1968.

1100-kuutioinen ja supermatala roadster oli keltaisena monen muunkin mielenkiinnon kohteena. Kesti hetken, ennen kuin sain otettua pari kuvaa niin, ettei kauheaa määrää ihmisiä ollut edessä.

Innocenti C on todella matala ilmestys, ja superharvinainen.

Sitten bongasin Buick Rivieran noin vuodelta 1972. Siinä on koko automaailman hienoimpia takaosia, niin sanottu veneperä eli kolmionmuotoinen takaluukun yläosa. Myös takalasi on taidokasta muotoilua.

Buick Riviera.

Punainen Cadillac dagmar-puskureineen oli sykähdyttävä ilmestys. Avomalli lienee vuoden 1956 paikkeilta.

Avo-Cadillac on 1950-luvun puolivälistä.

Leikkasin Malmin heinäkuun pre-cruisingista YouTubeen tämän videon, jossa näkyy monenlaista kalustoa. Varsinaista cruisingia ei perinteiseen tyyliin Helsingissä ollutkaan, koska Kaivopuiston rantatie on katkaistu moottoriajoneuvoliikenteeltä betoniporsain, ja Kauppatorille oli kuulemma tahallaan jätetty toriteltat pystyyn, joten sinnekään ei nyt voinut kokoontua.

Hieman outoa toimintaa kaupungilta, lieneekö korona syynä vai kulttuurihistorian ymmärryksen puute. Ainakin omasta mielestäni harrasteajoneuvojen yhtenä kesäiltana kuukaudessa tapahtuva kokoontuminen on ollut hyvää mainosta kaupungille, jonka vetovoimasta ja turismista periaatteessa yritetään pitää kiinni.

Suzuki Katana ja muita koeajoja

Helsingissä on jo pieni perinne, että kesäkuun alussa on Suuri koeajopäivä Pasilan Messukeskuksessa. Tänä vuonna se oli 7.6.2019. Aiempina vuosina olen kirjoittanut koeajoista tähän blogiin näin:

Tämän postauksen lopussa listaan kaikki blogini aiemmat koeajot, niin löydät helposti etsimäsi. Myös haku-toimintoa voi käyttää.

Itä-Pasilan Messukeskus on tavallaan hyvä, mutta toisaalta huono paikka tällaiselle tilaisuudelle. Siellä on tietenkin runsaasti pysäköintitilaa, moottoripyörille tapahtuman aikana jopa ilmaiseksi, hyvät wc-tilat ja ravintolat ym. Mutta se tärkein eli koeajo jää väkisin lyhyeksi. Ruuhkassa seisominen ja enimmäkseen 0-20 km/h tapahtuva ajaminen ei ole ihan sitä, mitä pitäisi. Kyllä moottoripyörää pitäisi päästä kokeilemaan myös moottoritiellä tai edes kehäteillä.

Kaikesta huolimatta kiitos järjestäjille ja maahantuojille. Luin juuri netistä, että Helsingissä tehtiin 850 koeajoa eli hyvä määrä!

Ensin otin koeajoon jo viime vuonna pariin kertaan ihmettelemäni Honda Monkey 125:n. Sen retro ulkomuoto on aika suoraan 1980-luvun Z50-Monkey-moposta, mutta nyt kyseessä on siis satapiikki moottoripyörä. Sen hinta on 3990 euroa.

Ennen liikkeelle lähtöä katsoin pyörän ympäri ja kokeilin hallintalaitteet. Kun vedin etujarrun pohjaan ja painoin keulaa, niin yllätys: se painui melkein pohjaan. Olen ihan keskipainoinen ja -pituinen, joten jousitus on todella veltto ja epämääräinen. Mittaristo on vaatimaton, edes vaihdenäyttöä tai kelloa ei ole. 1970-80-luvun kolmivaihteisen tilalla on nyt nelivaihteinen, kytkimellä varustettu vaihdelaatikko. Vanhahan oli jonkinlainen automaattikytkin eli kahvaa ei ollut.

IMG_20190607_132853

Honda Monkey 125 on pirteä ilmestys.

Monkeyyn oli asennettu Yoshimuran pakoputki, joka piti kovaa papatusta ja teinin mielestä se ehkä lisää tunnelmaa, mutta aikuisen korvassa se kuulosti aika kauhealta. Suorituskyvyn suhteen en juuri mitään odottanutkaan, mutta kun palasin Hakamäentietä itään päin, niin olemattomassa ylämäessä Monkey alkoi jo hyytyä.

Nelitahtisessa Monkeyssä on edessä ABS-jarrut, polttoaineen ruiskutus ja led-valot. 11 Nm vääntö ja noin 9 hevosvoimaa eivät ole kovin hurjia, mutta Honda painaakin vain 107 kg. Muotoilu on onnistunut ja siitä Monkey saa toisen tähtensä arviossani. Teinille joka haaveilee mopon jälkeen oikeaa moottoripyörää, tämä voi olla juuri hyvä valinta. Itse en kuulu kohderyhmään, mutta kyllä aikuinenkin mökkitiellä tai pienessä kaupunkipyörittelyssä tälle käyttöä keksii. Pahin puute on horjuvuus, joka johtuu pienistä 12 tuuman pyöristä. Hyrrävoimien puuttuessa ajokki ei tunnu ollenkaan vakaalta.

Arvioni: Honda Monkey 125 **

Plussaa:

  • retro muotoilu
  • pieni kulutus
  • asiallinen ajoasento
  • keveys.

Miinusta:

  • heikko suorituskyky
  • mitoitus vain yhdelle
  • pienten pyörien aiheuttama epävakaus.

Seuraava koeajettava olikin aivan eri tyyppinen, Suzuki GSX1000 Katana. Vuoden 2019 MP-messuilta jo kirjoitin siitä hieman. 1980-luvun 1100-kuutioista superpyörää on pienennetty 100 kuutiolla, tosin aiemmin oli myös pienempiä, mm. 650-kuutioisia Katanoita. On uudessa sentään 150 hevosvoimaa, kun kierroksia on 10 000 ja vääntöä 108 Nm 9500 kierroksella.

IMG_20190607_142009

Suzuki GSX1000 Katana.

Katanassa on paljon samaa kuin 1980-luvun alun 1100-kuutioisessa, vaikka uuden muotokieli on 2010-lukua. Paino ajokunnossa on vain 215 kg. Brembon ABS-jarrut ovat asialliset ja muutenkin elektroniikka on tätä päivää. Koeajopyöräni musta väri pilasi Katanan kauniit muodot, alkuperäinen hopea on kyllä myös saatavissa.

Ajossa kone tuntuu pirteältä, vaikka mikään superpyörä ei enää olekaan kyseessä. Alavääntö on hieman heikko ja kerran onnistuin paikaltaan liikkeelle lähtiessäni kaistaa vaihtaessa jopa sammuttamaan vehkeen. Moottoritiellä Katana on varmasti parhaimmillaan ja pienet katteetkin suojaavat jonkin verran. Sateella meno on märkää. Bensatankki on vain 12 litraa, joten käyttösäde on pieni.

IMG_20190607_181558_309

Motoblogi testasi myös Suzuki GSX1000 Katanan.

Arvioni: Suzuki GSX1000 Katana ****

Plussaa:

  • retro muotoilu
  • hyvä ajoasento
  • vahva suorituskyky
  • kuljettajaa avustava elektroniikka
  • keveys.

Miinusta:

  • pienet katteet
  • ketjuveto
  • pieni polttonestesäiliö.

Ajot jatkuivat ja otin alle Yamaha Tracer 900 GT:n. Olin testannut aiemmin samaa ilman GT-merkintää, mutta tässä eroa on siis lähinnä se, että GT:ssä on Yamahan omat sivulaukut.

IMG_20190607_142341

Yamaha Tracer 900 GT on varustettu sivulaukuilla.

18 litran tankki on ihan sopivan kokoinen pyörälle, jolla ajetaan myös pitkää matkaa. Painoa Yamahassa on ajokunnossa 215 kg. Moottori on riittävän kokoinen matka-ajoon eli tarkkaan ottaen 847 kuutiota, tehoa on 115 hevosvoimaa 10 000:llä ja vääntöä 87,5 Nm 8500 kierroksella. Luistonesto, vaihdeavustin, lämpökahvat, vakionopeudensäädin, ABS-jarrut ym. herkut auttavat kuljettajaa. Hintaa tuotteella on noin 16 740 €. Jopa keskiseisontatuki on vakiona.

Ajossa Tracer tuntuu todella hyvältä. Moottorista puuttuu superpyörän repivyys, mutta vääntöä ja tehoa on tavalliseen ajoon riittävästi. Ja kuten aina japanilaisissa, niin kytkin ja vaihteet pelaavat hienon eleettömästi. TFT-värinäyttö tarjoaa hyvän informaation.

Kolmesylinterinen rivimoottori tekee pyörän kapeaksi ja käsiteltävyys on myös keveydestä johtuen hyvää. Ergonomiassa ei ole moittimista ja uskon, että tällä pelillä sujuvat useimmat käyttötilanteet niin kaupunkiin kuin moottoritielle.

Yamaha Tracer 900 GT ****

Plussaa:

  • Keveys
  • Ajotilojen säätö, vaihdeavustin, luistonesto, vakionopeudensäädin ym. varusteet
  • Riittävän hyvä suorituskyky
  • Keskiseisontatuki ja 18 litran bensatankki.

Miinusta:

  • Ketjuveto
  • Hieman vajaat katteet.

Viimeisenä ajoin Husqvarna Vitpilen 701:tä. Se on aika erikoinen tapaus, mutta muotoilultaan onnistunut valmistajalta, joka perinteisesti on tuottanut crossi- ja enduropyöriä. 693 kuutiosenttimetrin yksisylinterissä moottorissa on 75 hevosta 8500 kierroksella ja vääntöä on 72 Nm 6750 kierroksella.

Ajossa Vitpilen tuntui itselleni tosi oudolta, koska ajoasento on vahvasti eteenpäin nojaava, joten kädet rasittuvat aika nopeasti. Toisaalta koko ajan tuntui olevan väärä eli liian iso vaihde silmässä. Vääntöä ei oikein tuntunut löytyvän ja 6-vaihteista laatikkoa sai sohlata edestakaisin. Pieneen kaupunkiajoon Husqvarna ei sovi, mutta mutkatielle ja 80 rajoituksen maantielle se on ihan OK. Moottoritiellä voiman ja katteiden puute väsyttäisi nopeasti.

IMG_20190607_145055

Husqvarna Vitpilen 701 erottuu muotoilultaan.

Hintaa on noin 13 705 euroa, jolla saa joukosta erottuvan pyörän. Ohjaamo on lähes tyhjä napeista, mutta pyörässä on silti ABS, luistonesto ja vaihdeavustin molempiin suuntiin. 12 litran tankilla ei pitkään aja, mutta kulutusta pienentää ja suorituskykyä parantaa vain 157 kg kuivapaino. Pyörästä on myös pienempi, 401-versio.

Arvioni: Husqvarna Vitpilen 701 **

Plussaa:

  • onnistunut muotoilu
  • kuljettajaa avustava elektroniikka
  • keveys.

Miinusta:

  • vaatimaton suorituskyky
  • ei katteita
  • ketjuveto
  • pieni polttonestesäiliö
  • etukeno ajoasento.

Koeajoista pitää aina muistaa, että mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Kuljettajan kokemus, käyttötilanteet, kuorman ja tavaroiden määrä, ajonopeudet jne. vaikuttavat suuresti arvosanoihin. Toisissa pyörissä sitä tuntee olevansa kuin kotonaan, toisissa taas ajo voi olla yhtä tuskaa.

Kokosin tähän myös kaikki aiemmat blogissani olleet koeajot aakkosjärjestykseen, jos haluat lukea lisää.

Aprilia Tuono 1100 V4 Factory

BMW R1200RS ja testin täydennys BMW R1200RS

BMW R1250R

BMW:n R NineT Urban G/S

BMW S1000XR

Ducati XDiavel 1300 Cruiser

Ducati Monster 1200

Honda CRF1000L Africa Twin

Honda GL 1800 Goldwing Tour

Honda Monkey 125 (tässä postauksessa)

Husqvarna Vitpilen 701 (tässä postauksessa)

Kawasaki 650 Vulcan S

Kawasaki Z 900 RS

KTM 1090 Adventure

Moto Guzzi Audace 1400

Suzuki GSX1000 Katana (tässä postauksessa)

Triumph Tiger 1200 XCA

Yamaha MT-09 Tracer

Yamaha MT-10

Yamaha Tracer 900 GT (tässä postauksessa)

Zero DS13.0 (sähköpyörä).

Lopuksi kolme kuvaa saman illan 7.6. Helsinki Cruising Night -tapahtumasta: Mercury Cougar, Dodge Charger R/T ja Ford Anglia. Kuvasin ja leikkasin Kauppatorilta myös videon, jossa tunnelmaa voi aistia. Seuraavaan kertaan!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kauden 2019 sesonki alkoi

IMG_20190414_151442

Tähän sopii otsikoksi: ”Baby, bring me home safety”.

Taidan toistaa itseäni, mutta tänäkin vuonna kevät tuntui pitkältä ja kylmältä. Se johtuu tietysti siitä, että moottoripyöräkauden aloitusta joutui odottamaan aika pitkään.

Viime vuosien ajokauden aloituksista olen kirjoittanut tänne ja tuonne. Sentään lumisateessa ei nyt tarvinnut aloittaa, kuten vuonna 2017, mutta kylmää oli nytkin.

Maaliskuussa oli kyllä jo 12 C kelejä Helsingissä ja ehkä siksi vaihdoin untuvatakin liian aikaisin kevytuntuvatakkiin. Niinpä onnistuin kehittämään itselleni ärsyttävän, kuivan yskän. Sen takia lykkäsin prätkän käynnistystä vielä yhdellä viikolla.

12.4.2019 oli sitten se päivä, kun panin oman BMW:ni tulille, niin kuin sanonta kuuluu. Latasin akkua päivän verran ja hienostihan pyörä hurahti käymään.

Tässä on lyhyt video käynnistysäänestä YouTube-kanavallani Laserin pakoputkella varustettuna.

Potkaisin vaihteen ykköselle ja ihan ensin ajoin huoltoasemalle lisäämään hieman painetta renkaisiin. Edessä 2,5 ja takana 2,9 baria ovat pyörääni sopivat ilmanpaineet. Katsoin toki ensin, että valot, jarrut, kulutuspinnat ym. tärkeät ovat kunnossa. Tarkistelin muttereiden, pulttien ja ruuvien kireyksiä, katsoin jarrujen ja kytkimen nestepinnat, maalipinnan kunnon ja sen sellaiset asiat. Kunnossa olivat.

IMG_20190412_133138

Kevätauringolla on motoristiin mahtava voima. Liikkeelle!

Käännyin jo kotiin ensimmäiseltä kierrokselta, kun muistin että öljytkin olisi hyvä tarkistaa. BMW:ssä ajotietokone näyttää paikallaan ollessa noin minuutin tyhjäkäynnin jälkeen, että öljytaso on oikea. Varmistin vielä asian letkuasteikosta pyörän kyljestä.

Kaksi päivää myöhemmin olin taas ajamassa, kun ihmettelin mittaristossa palavaa lampun varoitusvaloa. Pysäköin moottoripyörän sataman lähelle pysäköintialueelle ja rupesin irrottelemaan lamppuja, johtoja ja vilkuttelemaan valoja yksi kerrallaan.

Nimittäin mittarivalo kertoi, että jokin lamppu oikealla (LampR) on rikki tai kosketus huono, mutta ei sen tarkemmin. Ongelma on, että kaikki valot toimivat eli en löytänyt vikaa. Se ei siis ollutkaan ongelma.

Siinä kun pyörää käynnistelin monta kertaa ja poltin ja vilkuttelin valoja, niin vehje ei sitten enää lähtenytkään käyntiin. Akku! Ongelma moottoripyörien akuissa on se, että niissä on niin vähän ampeeritunteja, tässä tapauksessa 12,6 Ah. Joskus akut kestävät vain alle kesän, joskus olen käyttänyt samaa akkua viisikin vuotta, kuten edellisessä moottoripyörässäni BMW F800ST. Akut ovat kulutusosia eli pitää varautua vaihtamaan ne yleensä 1-3 vuoden jälkeen.

IMG_20190415_090155

Yuasan akku.

Varavirtajohtoja ei tietenkään ole koskaan mukana. Yritin työntää pyörää käyntiin ja sainkin sen liikkeelle 248 kilon painosta huolimatta, mutta moottorin puristukset ovat niin suuret, että edes 3.-6. vaihteilla joka kerran kun nostin kytkimen ”mäkilähtöä” varten, niin takapyörä lukittui eikä kone käynnistynyt.

Maasto ympärillä oli tasaista, paitsi yksi luiska alas mereen oli kyllä. Sattuneesta syystä en lähtenyt kokeilemaan starttia sitä ajaen. Olisin voinut soittaa johonkin ja pyytää käynnistysapua, mutta kävin kuitenkin puhuttamassa yhtä miestä, joka samalla parkkipaikalla oli vaihtamassa Ford-pakettiautoonsa kesärenkaita.

Mies oli myös entinen motoristi ja lupasi jotenkin auttaa. Odottelin rauhassa, että hän sai renkaat vaihdettua. Käynnistyskaapeleita ei ollut hänelläkään, mutta kuormaliinasta saatiin hinausköysi ja eikun BMW hinaukseen. Potkin isoimman vaihteen silmään ja jo pienen matkan jälkeen pyörä parahtikin käyntiin. Kiittelin kädestä pitäen avuliasta herraa ja kaarrettiin omille tahoillemme.

IMG_20190412_133205

Hiekat oli teiltä jo harjattu, imetty ja kadut pesty hyvin.

Ajoin vielä Helsingin rannikoita pitkin vajaan tunnin, kuulostelin vaihteiden ja moottorin toimintaa, kokeilin sähköisen jousituksen säädön eli ESA:n asetuksia ja tavallaan opettelin taas ajamaan pitkän talven jälkeen. Enkä sammuttanut moottoria, koska akun tilanne oli epäselvä.

Eilen laitoin nettiin muutamaan paikkaan ilmoituksen vanhan akun myynnistä, kun olin ensin ostanut Motonetistä uuden samanlaisen. Hyvää tuossa Yuasassa on nimittäin se, että lyijyakuksi siinä on peräti 240 A:n käynnistysvirta. Motomaatissa myös mitattiin  vanha akku eli se on kyllä ehjä ja toimiva.

Jo eilen illalla yksi ostaja kävi hakemassa vanhan, heinäkuussa 2017 hapottamani akun omaan kakkospyöräänsä eli sivuvaunuiseen. Normaaliajossa sillä on vielä käyttöikää edessä.

Nyt sitten panen uuden, hapotetun ja ladatun akun paikalleen, niin ajokesä jatkuu taas. Kirjoitan tänne kesän ajan juttuja motoristin maailmasta nyt jo neljättä vuotta. Pysythän mukana.

 

MP19-messut


IMG_20190201_131948

Bloggaaja ja Yamaha MT10SP.

Kevät on sen verran pitkällä, että Helsingin moottoripyörämessut ovat tänä viikonloppuna. Tämä vuosi onkin 11. kerta putkeen, kun kävin näillä messuilla eli vuodesta 2009 lähtien siellä on tullut uskollisesti käytyä.

Aiemmista messuista olen kirjoittanut blogiini vuodesta 2017 alkaen, tässä artikkelien linkit uusimmasta vanhimpaan.

MP18-messuilla 7.2.2018

Moottoripyörämessut 2017 2/2 15.2.2017

Moottoripyörämessut 2017 1/2 5.2.2017

Moottoripyörämessut ovella 27.1.2017

Kun nyt katsoo ulos, niin ajokausi tuntuu olevan todella kaukana. Lunta on Helsingissä noin 45 cm ja lisää on pyryttämässä ennusteen mukaan huomenna. Silti MP-messujen ajankohta on hyvä, kun talven selkä on melkein jo taittunut ja valoa kohti mennään. Joka vuosi Messukeskuksessa käy noin 60 000 motoristia ja hengailijaa näillä messuilla.

Tällä kertaa olin ostanut lipun jo marraskuussa netistä, kun sen sai kympillä. Normaalihinta ovelta on 20 €. Olin ovella tulostamani lipun kanssa, mutta QR-koodi ei kelvannutkaan lukijalle, vaan minut ohjattiin lipunmyyjälle, joka taas ei osannut neuvoa, mitä lipun kanssa tehdään. Hän sentään ohjasi minut taas ihan eri puolelle aulaa, josta ystävällinen rouva päästi minut vihdoin sisään.

Narikan hinta oli noussut 50 % eli se oli nyt 3 euroa. Sisään päästyä jo helpotti, kun näki yleisömassat ja lukuisat kaksipyöräiset.

Ensin katsastin uutuudet ja muut uudet pyörät. Muutama kiinnitti sen verran huomiota, että osaan niistä pitää palata keväämmällä koeajon kanssa. Esimerkiksi Husqvarna Vitpilen 701 on kauniisti muotoiltu, yksisylinterinen keskikokopyörä. Siitä en ottanut kuvaa, mutta ”isolohkon” uuden Bemarin, R1250RS:n kuvasin eri suunnilta. Perinteinen 1200-kuutioinen kaksisylinterinen bokseri on tälle kaudelle isontunut 50 kuutiolla. Uudet teholukemat ovat 136 hevosvoimaa ja vääntöä 143 Nm.

 

IMG_20190201_121437

BMW R1250RS oli saanut myös lisävarusteiset, alumiiniset venttiilinkopat.

 

IMG_20190201_140524

Ducati Panigale 1100 V4 ja joku neito.

Panigalen muotoilija on ollut tehtäviensä tasalla eikä myöskään insinööriosastolla ole laiskoteltu. Tehoa on 214 hevosvoimaa ja tehoputkella kuulemma 226.

 

IMG_20190201_113532

Ducati Diavel 1260.

Uusi Diavel on entistä isompi ja olen aina tykännyt sen väännökkäästä moottorista ja upeasta takavanteesta. Yksityiskohdilla on väliä.

Suzuki Katana oli 1980-luvulla jonkinlainen superien super. Jossain auto- tai mp-lehdessä otsikoitiin sen ensiesittelyssä legendaarisesti: ”Hätänen Katana”. Nyt siitä on tullut ihan uusi painos. Käytännössä sama 1000 kuution ja 150 hevosvoiman moottori näyttää olevan monessa muussakin uudessa Suzukissa, joten ihan vanhalle maineelle ei ole ehkä katetta. Vanhasta hyvästä harmaasta väristä on luovuttu, ainakin esillä ollut malli oli synkän musta. Netissä on kyllä kuvia harmaastakin mallista. Mutta kerron lisää, kun koeajo on tehty. 

 

IMG_20190201_134339

Edessä uusi, takana vanha Suzuki GSX1100S Katana.

 

IMG_20190201_124423

Indian FTR 1200.

FTR 1200 on upeimpia uusia customeja niiden ystäville. Cruisailuun sopivaan vehkeeseen täytyy myös tutustua tarkemmin.

 

IMG_20190201_131952

Tommi ja Yamaha MT10SP, jossa on säädettävä jousitus.

MT10:iä voisi testata uudestaan, se on kevyt ja varsin pirteä ilmestys ihan asiallisella moottorilla.

IMG_20190201_131120

Tässä yksi Honda.

 

 

IMG_20190201_132513

Kawasaki Ninja H2 SX SE.

Hurjimpia teholukuja messuilla taisivat olla Kawasaki H2:n yli 200 hv, joidenkin tietojen mukaan jossain versiossa jopa paljonkin yli. Kyllä alkaa riittää.

 

IMG_20190201_125849

Honda CB750 Tuutti ja sivuvaunu.

Yllä oleva sivuvaunu-Honda ja monta muuta kaunista yksilöä oli Japsistarojen osastolla. Samassa hallissa oli myös paljon rakenneltuja pyöriä. Sen sijaan myytäviä, käytettyjä pyöriä oli tällä kertaa tosi vähän.

 

IMG_20190201_115647

Jarno Saarinen -nukke ja Yamaha TD250, jolla Jarno voitti pronssia TT-maailmanmestaruussarjassa.

Muutama tunti messuilla sai pään pyörälle, vaikka tälläkään kertaa en viitsinyt kokeilla sinänsä hyvää ideaa, asvaltoitua sisäkoeajorataa. Ohessa kuitenkin video siitä, joka on nyt YouTube-kanavallani.

 

 

 

 

 

 

Haltialan päätösilta ja Honda 70

Ennätyslämmin kesä on kääntymässä lopuilleen ja erilaisia kesäkauden päättäjäisiä on taas ollut runsain mitoin.

Helsingissä Haltialan tilalla oli 19.9. motoristikeskiviikkojen päätös. Samalla siellä juhlittiin 70-vuotiasta Hondaa. Syntymäpäivistä kerron hieman lisää blogin lopussa.

IMG_20180919_191527

Kello 18.30 jälkeen piha oli vielä melkein tukossa. Tässä BSA- ja muita brittipyöriä.

Keväällä tuli hankittua action-kamera, jota olen vasta opetellut käyttämään. Siinä on pari ongelmaa. Erilaisia vipuja, imukuppeja ja kiinnityksiä kameraan on kymmeniä, mutta juuri mikään niistä ei kunnolla toimi. Parhaiten olen onnistunut kuvaamaan valjailla, jotka on ripustettu rinnan korkeudelle, jolloin kuva tulee hassusti visiirin läpi alhaalta. Hyvä puoli on se, että kameran linssiin ei lennä ötököitä.

Toinen huonon puoli on, että käytössäni ei ole mitään hyvää videonkäsittelyohjelmaa, ainoastaan ilmaisversio, joka kaatuu, jos käsittelee 4K:lla tai muulla hyvällä resoluutiolla kuvattua aineistoa. Niinpä kuvaan vähän alhaisemmalla laadulla.

Tässä on video saapumisesta moottoripyörällä Haltialaan Laamannintietä, kuvaus on tehty jo 29.8.2018.

 

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ajellut Haltialaan Tuusulanväylän ja Vantaanjoen kupeeseen monta kertaa, mutta koskaan en ole nähnyt sellaista määrää moottoripyöriä siellä kuin 19. päivä. Laamannintien koko pätkällä kaksipyöräisiä kiisi vastaan niin paljon, että mietin jo, onko koko tilaisuus peruttu, vai miksi kaikki ajavat sieltä pois.

Mutta ei, paikka oli niin täynnä pyöriä, että niitä oli pysäköity mitä ihmeellisimpiin koloihin. 18.30 jälkeen, kun ehdin paikalle, siellä oli arvioni mukaan vielä ainakin 700-800 pyörää ja eräiden mukaan koko iltana Haltialassa kävi 1200 prätkää. Komeat lukemat!

Kävijöille tarjottiin ilmaiset makkarat 500 ensimmäiselle, mutta se luku oli ylittynyt jo ennen kuin ehdin paikalle. Munkki- ja kahvijono kesti vajaat puoli tuntia, mutta ei se mitään, kun piha oli täynnä katseltavaa. Paikalle oli tuotu myös rokkibändi, joka soitteli taustalla, ilma oli melkein kesäinen, peräti 18,5 C ja oli muutenkin mukavaa.

IMG_20180919_191814

Suzuki Hayabusa päärakennukseen päin kuvattuna. Pihalla on aina hauskasti myös traktoreita, auroja, peräkärryjä ja muuta maatilan kalustoa.

Kun sain kahvit ja munkit nautittua, kiertelin perinteisesti juttelemassa ihmisten kanssa ja tarkistin, mitä kaikkea kalustoa pihaan ja viereisille parkkipaikoille, jopa pellolle, oli ajettu. Olen pari kertaa aiemmissa blogipostauksissa tehnyt oikein laskelmia, minkämerkkisillä pyörillä ihmiset ajavat, mutta 19.9. nähtävää oli niin paljon, että jätän tältä vuodelta laskelman tekemättä. Palaan asiaan ensi keväänä.

IMG_20180919_192316

Oma BMW K1200S ja tässä kuvasuunta on pois päin pihasta.

Pysäköinti tukki siis kaikki paikat Haltialan ympäristössä, mutta autoja tyhjään pihaan olisi mahtunut vain ehkä sata, niin paljon pienempään tilaan moottoripyörät saa pysäköidessä ”pakattua”. Olen kirjoittanut pysäköinnistä ja muista mp-asioista myös lausunnon valmisteilla olevaan LVM:n mopo- ja moottoripyörästrategiaan. Kirjoita sinäkin, vielä ehtii.

IMG_20180919_191714

Kello 19.30 mennessä iso osa prätkistä oli jo ajettu pois alueelta.

Pihassa alkoi ruuhka hellittää puoli kahdeksan maissa illalla. Tässä on video piha-alueelta.

Koska auringonlasku oli kaunis ja aina on kiva kuunnella jyhkeiden moottorien jyrinää, niin tässä video Haltialasta poistuvista pyöristä, jonka kuvasin kännykkäkameralla tilan edustalta.

Osansa Haltialan ruuhkaan oli sillä, että siellä juhli samalla myös Honda 70 vuottaan moottoreiden maailmassa. Sitä en tiennyt etukäteen.

Vaikka nykyään ajankin saksalaisella laatumerkillä, niin olin vuosien ajan henkeen ja vereen Honda-mies. Itselläni on ollut 125-, 500- ja 750-kuutioinen Honda. Minulla oli joskus myös Honda-auto, Prelude.

Merkki oli vuosia Suomen myydyin moottoripyörä ja on sillä vieläkin laaja mallisto ja laadukkaat tuotteet. Nykyisistä malleista lähinnä omaa makuani on VFR1200F, joka on tehokas, muodoiltaan siro, tosin aika painava matkapyörä. Hyvää siinä on myös kardaaniveto, joka on Hondissa jostain syystä erittäin harvinainen.

Japsistarat-yhdistyksen jäsenet olivat tuoneet paikalle useita menneiden vuosikymmenten pyöriä ja maahantuoja Brandt esitteli uusia malleja, kuten Monkey 125:ttä. En ehtinyt itse sitä koeajaa, mutta asia pitää joskus korjata.

Honda 70 vuotta

Varsinaiset 70-vuotissyntymäpäivät Brandt järjesti 24.9., jolloin tuli kuluneeksi nuo pyöreät vuodet siitä, kun Soichiro Honda perusti Honda Motor Companyn. Vuosien kuluessa Hondalla on ollut iso vaikutus varsinkin kaksipyöräisten kehitykseen ja olihan sillä sodan jälkeen sellainen iskulausekin kuin Yout meet the nicest people on a Honda.

Kehä III:n liike tarjosi juhlan kunniaksi hyvät kinuski-kermakakkukahvit ja piipahdin siellä minäkin. Katsastin uusien ja vaihtopyörien valikoiman ja lyhyesti varustepuolen.

IMG_20180924_175434

Honda CB1100.

Esillä oli mm. retro CB1100, jossa oli stereoperä, kahdet pakoputket, pinnavanteet ja moottori ja vaihteisto kauniisti esillä, kuten ennen. Epäilemättä tekniikka muuten on viimeisen päälle ja hiljaisiin nopeuksiin katteeton pyörä on varmasti ihan omiaan.

IMG_20180924_175630

Honda Monkey 125.

Nyt oli Haltialaa paremmin aikaa katsella Monkeytä, joita oli pari kappaletta, tosin ne olivat myytyjä enkä nyt viitsinyt pyytää kolmatta paikalla ollutta koeajoon. Pitää katsoa keväällä uudestaan.

Uuden Monkeyn mittasuhteet ovat venytettyjä vanhasta 50-kuutioisesta nelitahtimoposta, mutta samaa henkeä siinä on ja varmasti vehje on hauska ajettava.

Tyytyväisenä palasin kotiin Helsinkiin, kun illan sadekin oli jo lakannut. Alkaa olla aika lopettaa kesäkauden kirjoitukset, tosin ajokausi vielä jatkuu muutaman viikon. Kommentoi tai lähetä sähköpostia, jos olet viihtynyt blogissani. Lisään vielä kanavalleni YouTubeen syksyllä joitakin videoita, mutta blogi palaa näillä näkymin helmikuun MP19-messuilla. Siihen asti moi!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pyynikin ajot 2018

IMG_20180826_144615

Katsojia Pyynikin rinteillä oli tuhansia.

Yksi Suomen legendaarisimmista moottoripyöräkilpailuista oli Pyynikin ajot tai Pyynikinajot, joka ajettiin sotavuosia lukuun ottamatta vuosina 1932-71 peräti 34 kertaa. 1960-luvulla se oli myös MM-osakilpailu. Kirjoitan blogin lopussa myös käynnistä Vehoniemen automuseoon.

Pyynikinharjun kauniissa maisemissa ajettua kisaa on muisteltu perinnejoilla neljä kertaa: 1991, 2000, 2015 ja 2018. Tänä vuonna ajot olivat kaksipäiväiset 25.-26.8.2018 ja paikkana siis Tampereen Pyynikin seutu.

Saavuin paikalle moottoripyörällä sunnuntaina puolen päivän jälkeen ja pyörin hetken aikaa Eteläpuiston pohjoispuolisia kortteleita, kun en tiennyt, mihin asti pyörällä voi ajaa. Vastaan tuli yhä useampia suljettuja katuja, joten Pyynikintiellä kysyin järjestysmiehiltä, miten toimitaan. Kuulin että vartin päästä katu avataan puoleksi tunniksi ja sillä välin voi ajaa mp-parkkiin Pyynikin rantaan.

Paikalla oli muitakin motoristeja ja hetken aikaa kuuntelimme ensimmäistä, kaksitahtisten näytösajoa, kunnes oli aika käynnistää omat moottorit ja kaartaa näkötornin ohi ylös ja alas Pyynikintietä.

Hotelli Rosendahlin ja rannan pysäköintialueet oli varattu tapahtumalle niin, että auton olisi joutunut jättämään Eteläpuistoon tai Särkänniemen parkkipaikalle, josta olisi ollut bussikuljetus.

Sain prätkäni mp-parkkiin lähelle Rosendahlia, jossa oli jo satoja pyöriä ja lisää tuli koko ajan. Pysäköinti maksoi viisi euroa ja sillä sai myös hienon Pyynikin ajot 2018 -tarran.

IMG_20180826_133302

Mp-parkki alkoi täyttyä kello 13 jälkeen.

Pyynikki on itselle tuttua seutua, tulihan Tampereella joskus asuttua, opiskeltua ja työskenneltyä. Usein käyn munkkikahvilla näkötornilla, mutta sinne ei perinneajon vuoksi nyt voinut ajaa.

Lähellä on Varalan urheiluopisto, jossa yhdestä työpaikasta meillä oli vakituinen salibandyvuoro. Opistolta on kaunis näköala Pyhäjärvelle.

Ruusiksen pubissa taas tuli aikoinaan pelattua opiskeluaikoina Trivial Pursuitia ja Pyynikin rannassa on tullut uitua lukuisia kertoja, onhan se ehkä kaupungin paras ranta nurmikoineen ja hiekkarantoineen.

Nuorempana minulla oli yhdessä vaiheessa 3-sarjan BMW, siis auto. Ajoin silloisen tyttöystäväni kanssa kerran syksyisenä iltana salaa juuri tälle rannalle, mentiin ahtaalle takapenkille ja tehtiin sitä, mitä nyt nuoret parit illan hämärässä tekevät.

Vuoden 2018 perinneajo toimi siis niin, että ensin kaksi- ja sitten nelitahtiset pyörät ajoivat neljä ratakierrosta noin puolen tunnin sisällä. Sitten oli puoli tuntia aikaa ajaa sisään tai ulos mp-parkkiin ja asukkaille mahdollisuus tulla ja mennä.

Heti kun sain Pyynikin pysäköintipaikalla kypärän pois päästä, siihen tuli vanha yliopistoaikojen opiskelukaveri Jaana, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Tuli vaihdettua kuulumiset ja sitten olikin aika lähteä tutustumaan varsinaiseen tapahtumaan.

Kesäteatterin pysäköintipaikka oli varattu varikoksi, jossa oli tunnelmaa ihan kuin oikeissa kilpailuissa. Kuljettajat viiksineen ja aavistuksen liian pienine nahkapukuineen, upeat klassikkopyörät, joita oli mm. Honda, Yamaha, AJS, BSA, Norton, BMW, Triumph, Yamaha ja niin edelleen, ihailijat ympärillä, bensakanisterit, varaosat, kuljetusautot ja trailerit sekä teltat ja katokset loivat tunnelmaa.

IMG_20180826_135238

Varikko oli tehty kesäteatterin viereen.

Ensin kiipesin pieneen, tilapäiseen katsomoon ihan Rosendahlin sisäänkäynnin kohdalla. Siitä näki hyvin radan alas, vasemmalle kaartuvan mutkan, pienen suoran ja oikealle kaartuvan toisen mutkan.

IMG_20180826_131719

Hotellin kohdalla oli katsomo, josta näki molempiin suuntiin.

Tässä on tunnelmia videon muodossa YouTube-kanavaltani.

IMG_20180826_132359

Vauhtia, mutta ei sentään vaarallisia tilanteita.

Tauon jälkeen oli aikaa tutustua varikon lisäksi pyörävalmistelijan osastoihin, joita oli paikalla ainakin BMW, Triumph ja Yamaha. Kyselin uudesta R1250:stä, mutta siitä Bemarin myyjä ei vielä osannut tai voinut juuri mitään sanoa.

Näytteillä oli ajossa olevien lisäksi muitakin klassikkopyöriä kahdellakin alueella. Hondan CB500K3 oli samanlainen kuin itsellä joskus, mutta vanhempaa mallia. Oli Tuutti eli CB750, kuvan harvinainen Benelli ja Hondan VFR750R. Minulla oli joskus Honda VF750S eli Sports, jota joissain maissa myytiin nimellä 750 Sabre.

IMG_20180826_133843

Benelli 650 ja Honda VFR750R.

IMG_20180826_135444

Teuvo ”Tepi” Länsivuoren Suzuki ja ajamassa taisi olla Tepi itse.

Kun 4-tahtiset lähtivät uudestaan varikolta Pyynikintielle, niin menin vähän ylemmäs rinteeseen katsomaan. Paikka oli vaarallisesti ulkokaarteessa, mutta kun kyseessä ei ollut kilpailu, niin siinä uskalsi olla. Jos joku olisi suistunut radalta, niin kiire olisi tullut, joten katsoin valmiiksi pakenemisreitin selkäni takaa!

Onneksi kukaan kuski ei lähtenyt hölmöilemään. Pyynikki on oikeasti paksuine mäntyineen ja olemattomine turva-alueineen liian vaarallinen kisaamiseen varsinkin kaksipyöräisille.

IMG_20180826_143703

Kuva radan ylempää rinteestä.

Ja vielä toinen, vähän pidempi video Pyynikiltä YouTube-kanavaltani.

Vehoniemen automuseossa

Samalla matkalla kun kävin Pyynikillä, piipahdin Kangasalan Vehoniemen automuseolla. Se on suosittu taukopaikka muutama kilometri Kangasalan keskustasta Lahdentietä itään.

Juotiin ensin kaverin kanssa munkkikahvit ja sitten kierrettiin näyttely, joka on ilmainen. Edellisestä käynnistäni saattoi olla pari vuotta, joten autot ja pyörät olivat hieman vaihtuneet.

IMG_20180825_134853

Bloggaaja piipahti myös Vehoniemen automuseossa.

IMG_20180825_142613

Oldsmobile vm. 1921 tuo mieleen Aku Ankan. Sympaattinen peli.

IMG_20180825_143149

Vehoniemen mp-kalustoon kuuluu mm. AJS 1938, sota-ajan Zündapp-sivuvaunu ja useita ratapyöriä. Ehkä niillä on ajettu Pyynikilläkin.

Tampereen-reissu oli tullut päätökseen ja kotiin Helsinkiin lähdin moottoritietä ennen kello 16:tta. Sääennuste lupasi sateita illaksi, mutta ehdin vain Riihimäelle, kun alkoi sataa.

Sateessa ajaminen on tuttua kaikille motoristeille, mutta useat inhoavat sitä. Eikä katteita ikinä tunnu olevan tarpeeksi. Parin tunnin ajon aikana hieman aina kastuu, vaikka kuituvaatteet ovat periaatteessa vedenkestäviä. Nytkin kun sade muuttui rankkasateeksi Nurmijärvellä, vesi valui jonkin ajan päästä hihaa pitkin hanskoihin, jotka turposivat palloiksi.

Jonon nopeus laski 120 km/h:stä välillä 70:ään, kun ei meinannut nähdä mitään. Ajaessa nimittäin vesi roiskuu kypärään, jonka visiiri on täynnä usvaa, jota sitten yrität kädellä pyyhkiä.

Omassa K1200S:ssä on kyllä katteet, mutta ne ohjaavat lähinnä ilmavirtaa, eivät niinkään suojaa isolta sateelta, kuten K-sarjan GTL, R-sarjan RT tai isot Harley-Davidsonit. Tänä kesänä sadetta ei ole juuri tullut, joten poutaa alkoi kaivata hyvin nopeasti. Panin jopa vähäksi aikaa lämpökahvat päälle, vaikka lämmintä oli 18 C. Mutta olipahan tullut nähtyä Pyynikin perinneajo, hieno tapahtuma.