Kangasalan Mobiliassa

60-luvun pickup lienee Panhard tai Borgward.

Tampereen itäpuolella on Kangasalan kunta, jossa tulee varsin usein käytyä. Siellä asuu nimittäin useampikin sukulainen.

Kangasala tunnetaan hienoista harjuistaan, näkötorneistaan ja lukuisista järvistään. Siellä on myös merkittäviä museoita, joista tällä kertaa esittelen Mobilian.

Mobiliassa olen käynyt aiemmin vain kerran vuosia sitten. Olin silloin jonkin aikaa töissä Tielaitoksella ja teimme ekskursion tähän auto- ja tieliikennemuseoon. Sen näyttelyt vaihtuvat aika ajoin, joten paikalla kannattaisi käydä vähän useamminkin. Sama pätee muihinkin museoihin. Aina oppii jotain uutta.

1960-luvun Minin ralliversio.

Yleisnäyttelyn lisäksi Mobiliassa on heti alussa oma osastonsa rallin historialle. Ja se onkin suomalaisittain komeaa historiaa.

Rallia ovat viime vuosina hallinneet suvereenisti ranskalaiset, jotka pärjäävät niin asvaltilla kuin soralla. Myös tehdasmerkkien määrä on pudonnut hälyttävän alas. Vain pari merkkiä panostaa kunnolla ralliin, joten ralliurheilun arvostus ei mitenkään ole enää sama kuin aiemmin.

Lähivuosina tilanne ehkä muuttuu, kun moninkertaisen maailmanmestarin Tommi Mäkisen talli tulee taas mukaan MM-sarjaan.

Mobilian ralliosastolla oli hyvä katsaus Simo Lampisen ja Timo Mäkisen Mineistä Hannu Mikkolan Ford Escortin ja Michele Moutonin huikean Audi Quattron kautta Juha Kankkusen Toyotaan ja Ari Vatasen Peugeotiin.

Mobilia on onnistunut kokoamaan ison palan suomalaista ja kansainvälistä rallihistoriaa yhteen paikkaan. Noita autoja ja kuljettajia moni on ihaillut ja niellyt pölyä pikataipaleiden varrella. Asuin lapsena Pirkanmaalla yhden parhaista Jyväskylän suurajojen pikataipaleista varrella. Silloin ralli ajettiin osittain paljon etelämmässä kuin nykyään. Tai sehän on nykyään Neste Ralli, mutta kuitenkin.

Timo Mäkisen Ford Escort ja Michele Moutonin Audi Quattro.

Bloggari Tommi virtuaaliajossa.

Museoissa on usein mahdollisuus jotenkin itse kokeilla jotain laitetta tai osallistua johonkin, niin Mobiliassakin. Yksi ralliauto oli varustettu virtuaalilaseilla ja kuulokkeilla. Niiden kanssa pääsi ”ajamaan” 3-4 minuutin lumisen pikataipaleen. Kokemus oli hauska ja kuva pyöri sitä mukaa, kun päätä käänsi. Kartanlukijan nuotit kuuluivat korviin ja  niin sitä oli melkein kuin ralliautolla liikkeellä.

Toyota Celica ja Lancia muistetaan hyvin.

Volvo 142:n ralliversio.

Aikoinaan vanhemmilla oli oranssi Volvo 142. Samasta mallista oli värikkäästi teipattu ralliversio näytillä. Sen takana yläkuvassa on Isuzu Bellett GT. Myös ralliautot Saab 96 ja Talbot Sunbeam Lotus olivat nähtävillä.

Korsikan rallissa traagisesti kuolleelle Henri Toivoselle on omistettu oma nurkkauksensa.

Talbot Sunbeam Lotus ja Saab 96.

Dodge Adventurer oli aikansa nopein auto. Ei uskoisi pickupista.

Oldsmobilella on leveä hymy.

Mobilian päärakennuksesta pari sataa metriä sijaitsee erillinen halli, Auto Glym -klassikkojen kokoelma. Siellä autot ovat lasin takana, joten ne säilyvät siistimpinä. Niiden kuvaaminen on vaikeampaa varsinkin kännykällä, joten pahoittelen kuvien laatua. Lisäksi puhelimeeni tuli jokin ohjelmavirhe, joka aiheutti muutamiin kuviin raitoja. Kotona jouduin asentaman käyttöjärjestelmän uudelleen, jotta sain luurin taas toimimaan.

Museon vanhin auto on Ranskasta v. 1898. Siinä taisi olla 1000 kuutiota ja 1,5 hevosvoimaa.

Moottoripyöräpoliisin työkaluja oli museoitu useita, tässä BMW K1200RS.

Ehkä koko Mobilian helmi – ainakin minun mielestäni – on Urpo Lahtisen aikoinaan hankkima ja pojalleen Jepelle nyt kuuluva Mercedes-Benz 300SEL 6,3 litran V8 automaatti Waxenberger.

Mersu Waxenbergeriä tehtiin aikanaan vain viisi kappaletta, jotka kaikki ovat tuhoutuneet. Paitsi tämä museoitu suurharvinaisuus ja huhun mukaan myös Saksassa on vielä yksi alkuperäinen jäljellä.

Mercedes-Benz Waxenberger 300SEL.

Urpo Lahtinen ajeli mersullaan mm. Keimolan ja Ahveniston radoilla sekä kiihdytysajoa ja jäärataa. Aikamoinen nähtävyys tuo sedan-mersu kyllä on, iso ja painava, mutta äärimmäisen suorituskykyinen. Se oli oman aikansa nopeimpia autoja.

MB 300SEL 6,3 V8 Waxenberger.

Cadillac.

Mobilian vieressä on Keisarinharju, jossa oli vielä muutama vuosi sitten näkötorni. Se kuitenkin poltettiin ilkivaltaisesti ja nyt siellä on enää matala tasanne, josta ei juuri mitään näe. Ehkä jonain päivänä joku sponsoroisi siihen taas tornin, niin näkisi molempiin suuntiin järvet, kuten aiemmin.

Kangasalan jälkeen ajelin lyhyesti vielä vanhassa kotikunnassa Tampereella. Siellä on isot työmaat menossa, mm. rantatunneli Paasikiven-Kekkosentien vieressä ja ratikkasuunnitelmakin kai etenee.

Pyynikin näkötornilla oli joskus paljon motoristeja tiettynä iltana viikossa, mutta ne ajat ovat menneet. Olin vääränä päivänä eli sunnuntaina liikkeellä, joten lisäkseni ei ollut kuin pari pyörää, autoja sitäkin enemmän, joten munkkikahveille piti jonottaa.

Mutta niin hyviä Pyynikin munkit ovat, että pieni jonotus ei haitannut.

Pyynikin näkötorni, jossa alhaalla on munkkikahvila.

Oli tarkoitus ajella vähän pidempäänkin Tampereella, mutta tällä kertaa jätin ylimääräiset ajot väliin ja lähdin ajamaan kaatosateessa kohti Helsinkiä. Myös mennessä oli satanut koko ajan, joten ajovarusteiden kuidut olivat koetuksella.

Tankatessa ihmettelin, kun ajohanskat painoivat aika paljon. Otin ne pois ja niissä oli kummassakin noin puoli litraa vettä! Hansikkaat sinänsä pitävät vettä, mutta vesi valuukin hihoja pitkin alas ja täyttää pikku hiljaa hanskat, vaikka ne sulkisi nyöreillä miten tarkkaan. Onneksi oli kolmet hanskat mukana…

Forssan Picknick 7.8.

Elokuun alun tienoilla on ollut jo 34 kertaa yksi harrasteajoneuvojen ystävien suurimmista tilaisuuksista, Forssan piknik (tai picknick). Alun perin se oli Harrasteautopiknik, mutta kun siellä on moottoripyöriäkin ym. toimintaa, niin tilaisuus nimettiin harrasteajoneuvoille ja nyt puhutaan pelkästä piknikistä.

Kyseessä on tiettävästi Pohjoismaiden suurin yksipäiväinen alan tapahtuma. Itse olen ollut siellä noin kymmenen kertaa, tänä vuonna siis viime sunnuntaina.

Pilvenmäen ravirata täyttyi enimmäkseen jenkkiautoista.

Matkan varrella oli tietöitä sen verran, että ehdin paikalle vasta puolen päivän aikaan, jolloin oli jo täysi meno päällä. Kyseessä on todellakin piknik eli aika moni ottaa mukaansa viltin, grillin, lihat, juomat, tuolit ja pöydät ym. tilpehöörit ja nauttii siten kesäsäästä, autoista ja hyvästä seurasta.

Sää on vuosien varrella suositut tilaisuutta ja nytkin oli hyvät 23 asteen lukemat, mitä nyt ihan muutama vesipisara putoili. Pilvenmäki on siis ravirata ja laaksomainen ja aidattu sijainti varmistaa sen, että joskus on ollut liiankin kuuma, kun on ollut 30 C mittarissa. Onneksi ruoka-, juoma- ja jäätelökojuja on riittävästi ja muutenkin hyvät opasteet ja järjestelyt.

Harrikoitakin oli esillä, tässä pari kaunotarta.

Sympaattisin taisi olla 1930-luvun polkuauto, jonka näppärä peltiseppä aikoinaan itse teki. Siinä oli valot ja kaikki.

Cadillac Coupe de Ville arvioitavana. Palkinnot ovat kuitenkin sivuseikka rennossa tapahtumassa.

Chevy Corvette Stingray vm. 1965.

Mercedes-Benz SL190 oli pieni isojen jenkkien rinnalla, mutta minusta yksi kauneimmista autoista. Malli on 1960-luvun taitteesta.

Hieman chopattu malli, tunnistatko merkin ja mallin?

Yhden Ferrarin bongasin, taitaa olla 348TS.

Vette 1959 kilpamaalattuna. Tämän perässä ajoin hetken paluumatkalla.

Ford Mustang Boss 302.

Special-mallissa on erikoisen hieno takalasi. Voitko kertoa tästä lisää?

Chevy Bel Air Impala on kai vm. 1959.

DeSoto Firedome vm. ehkä 1955-56.

Tämän hienon Impalan voisi pysäköidä laituriksi ja hypätä siitä suoraan mereen!

Harvinainen BMW 630CS.

Rolls-Royce Silver Seraph vm. 1998 oli myynnissä, kuten muutama muukin peli. Tämä on varustettu BMW:n 5,4 litran V12-koneella.

Kuplia ym. kansanautojakin oli runsaasti joukossa, perinteisesti yksi rinne on täynnä eurooppalaisia ja japanilaisia harrasteautoja.

Tämän blogin kirjoittaja-kuvaaja oli matkassa prätkällä, mutta päivän ajaksi ajovaatteet kannatti riisua. Sen verran lämmin tuli kaaroja ihaillessa.

Jawa Cezeta vm. 1957-64.

Olin ilahtunut myös, kun näin ylläolevan Jawan. Isälläni oli jonkin aikaa ajossa sellainen 60-luvun alusta oleva, valkoinen yksilö. Kuutioita siinä oli 175. Siinä sitten istuin kyydissä pitkässä satulassa isosiskon kanssa. Luultavasti pelkäsin ja nautin yhtä paljon.

Tällainen lapsuuden kokemus vaikutti varmasti siihen, että myöhemmin minusta tuli motoristi ja nyttemmin aiheen blogisti. Tottakai omat mopot ja muiden moottoripyörät vaikuttivat myös, mutta tuolla vanhalla Cezetalla on ollut luultavasti suuri vaikutus asiaan.

Isä aikoinaan siirsi Jawan vakuutuksen perheen toiseen autoon ja Cezeta jäi ulkorakennukseen pölyttymään. Pienenä leikin sillä ja se tuntui tosi isolta ja painavalta. Yhdessä vaiheessa oli tarkoitus entisöidä se, mutta sekä aika että osaaminen loppuivat kesken. Ainakin akku ja kytkinlevyt siihen olisi pitänyt uusia, mutta se jäi tekemättä. Joitakin  vuosia sitten Jawa myytiin eräälle harrastajalle entisöitäväksi, lieneekö se nykyään museorekisterissä?

Cezetan muotoilu on edelleen kiehtovaa avaruusajan designia. Sen muoto on kuin torpedo, hieno puskuri edessä, bensatankin korkki ja tavarateline etulokarin päällä. Nykyään Cezetaa tehdään Tsekissä sähkömoottorilla varustettuna. Taiteilija Alvar Gullichsen on tehnyt siitä Surf Scooter -version, joka oli ainakin alkukesästä nähtävillä Bonk-näyttelyssä Helsingin kaupungintalolla, kuva alla.

Alvar Gullichsenin Bonk-Jawa.

Kaveri Tuomo oli vaihtanut japanilaisen custominsa BMW R1150RT:hen, hieno matkapeli.

Saab Sonett n. vm. 1972 1,7 l V4. Taustalla BMW Isetta.

Kummisedällä oli joskus tällainen tähtiperä-Cortina.

Hienoimpia saksalaisia urheiluautoja oli MB SEC500 V8.

Naiskuljettajalla oli upea Volvo P1800 Pyhimys farmari.

Plymouth Barracuda taitaa olla vm. 1966. Komea takalasi.

Mustang sopii teille sinisenäkin.

Bloggaaja Tommi sonnustautui ajovehkeisiin ja hurautti takaisin kotiin. Olipa taas ollut onnistunut tapahtuma Forssassa!

Porkkalan-retkellä

Oma Bemari kahvilan edessä. Kannatti vahata pyörä.

Kesätiistaisin kannattaa ajella Kirkkonummen Porkkalan suuntaan, Café Porkkalaan. Siellä on iltapäivästä lähtien motoristien kokoontuminen.

Matkaa esimerkiksi Itä-Helsingistä on sopivat 60-70 kilometriä, joten reilu tuntihan siihen menee reitistä riippuen. Nopeusrajoitus matkalla vaihtelee 30-100 km/h välillä.

Yleensä ajan Kirkkonummelle keskustan kautta, tarkemmin sanoen Pohjoisrannan, Pohjoisespan ja Lönnrotinkadun kautta. Olen ollut sen verran monta vuotta keskustassa töissä, että on aina kiva katsastaa tutut nurkat, kun lähiöstä ei muuten kovin usein tule ajettua prätkällä keskustaan.

Siltoja pitkin meren yli tuli siis tälläkin kertaa ajettua neljästi jo ennen keskustaa: Vuosaari, Kipparlahti, Kulosaari ja Hakaniemi. Näistä Vuosaari remontoidaan lähivuosina ja Hakaniemen silta puretaan. Siihen tulee uusi silta, samoin Vuosaaren sillan viereen uusi kevyen liikenteen silta. Hyviä hankkeita liikenteen sujuvoittamiseksi.

Pohjoisespalla on suosittu mp-parkki ja oli siinä nytkin muutama pyörä, vaikka on loma-aika ja kaupungissa hiljaisin aika vuodesta. Itse Espa oli yhtä tukkoinen kuin aina, lieneekö mennyt 15-20 minuuttia ajaa sen läpi. Samalla voi bongata tuttuja puiston nurmikolta ja laskea patsaita: Manta, Runeberg, Leino jne.

Ruoholahdessa liikenne alkoi sujua, kun ei ollut isoa laivaa tulossa Länsisatamaan. Lauttasaaren jälkeen asutus harveni jyrkästi, olin Espoossa. Länsimetro – sitten kun se joskus valmistuu – lisää Espoon rakentamista varmasti paljon ja asukkaiden lisääntyessä siellä myös palvelut paranevat. Hyvää kehitystä siis metrokin. Se myös nostaa asuntojen hintoja reittinsä varrella.

Vielä enemmän asutus harveni, kun kantatie 51 eteni Kirkkonummelle. Vähän aikaa piti muistella, mistä se tie taas kääntyikään, mutta kyllä Porkkala oli hyvin merkitty kahden golfkentän väliseltä alueelta kääntyväksi.

Sitten alkoi tavallaan matkan hauskin osuus, mutkainen ja hieman mäkinenkin Porkkalantie. Sen rajoitus on 40-60 km/h eikä siinä lujempaa ole syytä ajaakaan. Pimeitä mutkia on useita eli sellaisia, joissa tie kääntyy jyrkästi ja pensaita ja oksia on liian lähellä tien reunaa. Niitä joku voisi vähän jo karsia.

Café Porkkalaa lähestyessä siitä kertovia kylttejä oli yhä taajemmassa ja kohta olinkin jo perillä. Tällä viikolla pyöriä ei ollut kuin muutama kymmenen iltakuuden maissa, mutta usein sinne hädin tuskin mahtuu, koska piha on kovin ahdas. Kahvila on laajentanut terassiaan, mutta se nyt ei tilaa juuri vie, hyvä että on uusi katos.

BMW K1200GT ja R1200RT.

Sen verran syrjässä paikka on, että tultuani piti heti kysellä paikalla olijoilta, missä on lähin huoltoasema. Sainkin hyviä neuvoja ja joku näytti jopa navigaattoristaan jokusen. Prätkissä kun on melkein järjestään liian pieni tankki kulutukseen nähden. Usein ajomatka on vain 170-200 km, ennen kuin pitää taas tankata. Harvoin itse pääsen maantieohjuksellani yli 300 kilometrin tankkausväliin. Onneksi ajotietokone on tarkka ja päivittää arvioitua ajomatkaa koko ajan.

Munkkikahvien jälkeen jäin juttelemaan liiankin pitkäksi aikaa, joten moni pyörä ehti lähteä, ennen kuin nappasin niistä kuvia. Siksi tämä postaus on tekstivoittoinen.

Porkkala on siis entistä Neuvostoliiton vuokra-aluetta, jona se oli 1940-50-luvuilla. Aika paljon on mökkejä, kuten Emäsalossa. Katso siitä matkasta aiempi postaukseni. Rannat ovat aika suljettuja enkä tällä kertaa ajanut pitemmälle niemeen, jossa on kyllä vierassatamakin, Porkkala Marin ja sen kahvila.

HD:itä oli useita ja monen muunkin merkkisiä pelejä paljon, kuten aina.

Aina on kiva bongata myös oman mallinen pyörä, tässä toinen BMW K1200S. Sehän edustaa pettämätöntä tyylitajua mp-maailmassa!

Ilta alkoi pikku hiljaa hämärtää ja hirvien vuoksi oli aika käynnistää moottori ja suunnata takaisin kaupunkiin. Itse asiassa bensa riitti hyvin Sörnäisiin, jossa vasta pysähdyin tankkaamaan. Samalla mittasin nykyisellä pyörälläni pienimmän bensankulutukseni, 4,89 litraa/100 km. Kyllä se yleensä on siinä 5,5-6 litran paikkeilla, ylikin.

Mikä sinusta on Helsingin seudun paras moottorikahvila tai tapahtuma ja miksi?