Hiidenlinnaa ihmettelemässä

Hiidenlinna nähtynä kiipeilypuistosta.

 

Ei Turun, vaan Someron linna

Suomi on pullollaan nähtävyyksiä. Monesta niistä ei ole kuullut mitään, osa on sellaisia, että ne tietää, muttei vain ole tullut koskaan poikenneeksi. Someron Hiidenlinna kuuluu minulla jälkimmäisiin.

Satuin käymään sukulaistapaamisessa Punkalaitumella, joten palatessani kakkostietä takaisin oli hyvä tilaisuus piipahtaa kymmenen kilometriä valtatieltä sivuun ja käydä vihdoin katsomassa kuuluisaa Hiidenlinnaa.

Viimeiset lähes kymmenen kilometriä ovat kapeaa, mutta hyväpintaista soratietä, joten jos on moottoripyörällä matkassa, niin aika varovasti tietä saa kulkea. Mutkaa ja mäkeä on runsaasti, joten enduro sopisi tien pätkälle oikein mainiosti.

Pääportti on komea, puinen luomus.

Hiidenlinnan loi taiteilija Reino Koivuniemi ja se valmistui vuonna 1992. Kun ikää karttui, hän luopui siitä ja paikan omistaa nykyään entinen alppihiihtäjä Sami Uotila. Hän pitää onneksi linnaa yleisölle avoimena 12 euron maksua vastaan, joten Koivuniemen taiteeseen pääsee edelleen tutustumaan.

Mäenlaskun harrastus näkyy linnassa sen verran, että siellä on pieni hiihtomuseo. Suksia, monoja, pukuja ym. hiihtämiseen liittyvää voi tutkia pääsylipun hinnalla.

Isoimman työn Uotila on tehnyt siinä, että hän on rakennuttanut lasten – ja miksei aikuistenkin – ison kiipeilymaailman linnan maastoon. Sehän sijaitsee keskellä metsää, Särkijärven rannalla, joten tilaa on ollut rakentaa huimia kiipeilyratoja ympäriinsä. Niihin on erillinen pääsymaksu. Tällä kertaa ei tullut niitä kokeiltua, mutta hienoilta ne vaikuttivat.

Sisumetsän seikkailupuistosta on tietoja tuossa Hiidenlinnan linkissä ylempänä.

Viisimetrinen puukko.

Linnaan mennään takakautta ja ensimmäisenä kahvilassa huomaa maailman suurimman puukon, joka painaa 500 kiloa ja melkein täyttää portaikon. Pituutta sillä on jotain viisi metriä.

Alhaalla on myös tyrmä, jonka ovi on varsin massiivinen. Sisällä on myymälä, josta voi ostaa paikkaan liittyviä tuliaisia, leluja ym.

Tyrmän ovi.

Paras nähtävyys linnassa on pääsali, johon pääsee katsomaan. Lattian intarsiakuviot, katon monikerroksellisuus ja veistokset, huonekalut ym. ovat niin hienoa taidekäsityötä, että niitä ei oikein voi verrata mihinkään.

Uniikkia taidetta on myös biljardipöytä, puinen hirvenpää, kaapit ja sänky. Vain ylimpään kerrokseen ei pääse, se on yksityistilana.

Biljardipöytä, hirvenpää ja tapparat seinällä.

Hirvenpää.

Pöllö terassilla.

Kovin iso linna ei ole, joten sen kiertää jopa tunnissa, jos on kiire. Toisaalta museo, kiipeilypaikat, kahvilat ja maisemat saavat viihtymään siellä vaikka koko päivän.

Hiidenlinna järveltä päin.

Hiidenlinna on taiteilijan luomus ja erittäin kunnioitettava rakennuksena. Kaikki yksityiskohdat ovat viimeisteltyjä ja laadukkaista materiaaleista. Osaavan käsityön mestareita pitää aina kunnioittaa.

Kaappikello on myös taideteos. Puusepän poikana arvostan kovasti tällaista osaamista.

Keloaitta vie ajatukset Lappiin.

Pääsisäänkäynti on järven puolelta.

Seuraavassa postauksessa kerron matkasta Helsingissä, joka tehdäänkin erilaisella kulkuneuvolla. Hyvää juhannusta!

Mitä ihmettä – sähköpyörä?

Zero DS13.0

 

Tulevaisuuden pyörä jo täällä

Olen nähnyt tulevaisuuteen. Tai ainakin melkein, sillä jokin päivä sitten tuli kokeiltua sellaista vehjettä, josta ei vielä äskettäin tiedetty mitään.

Sähköinen moottoripyörä on metka keksintö ja kun en ollut sellaista ikinä ajanut tai edes nähnyt, niin piti taas mennä Kehä III:lle, tällä kertaa Bike Worldiin.

Zero DSZF13.0

 

Jonkin aikaa piti jonottaa vehjettä vapautuvaksi, koska kiinnostusta oli muillakin. Järjestään kaikki koeajolta tulleet hihkuivat ihmetyksestä ja kehuivat laitteen suorituskykyä ja äänettömyyttä.

DSn ajoasento on melko korkea, enduromainen. Takaiskari on hieno sininen, joka kertoo voimanlähteestä eli sähköstä. Käyntiin se lähtee vääntämällä virta-avaimesta, mutta mitään ei tapahdukaan. Tai siis tapahtuu, mutta ääntä ei kuulu! Se juuri on omituisin piirre Zerossa.

Voimaa äänettömästi

Kun oma vuoro tuoli, niin väänsin kaasua ensin yltiövarovasti. Mitään ääntä Zero ei tosiaan pidä, paitsi hentoa metromaista surinaa. Alusta, renkaat ja nivelet ovat samoin hiljaisia, ja se kertoo laadusta.

Valmistajana Zero on vain kymmenen vuotta vanha ja sillä on itse asiassa useita nollapyöriä myynnissä. Koeajamani laite tarjoaa 54 hevosvoimaa, mutta vääntöä peräti 92 Nm. Nollasta sataan kiihtyvyys vastaa urheiluauton lukemia 5,7 sekuntia, mutta moottoripyöräksi lukema on aika vaatimaton. Kuivapaino on 187 kg eli sama kuin esimerkiksi BMW F800ST. Huippunopeus on kuulemma noin 160 km/h.

Ajomoodeja Zerossa on kolme eli eco, custom ja sport. Niiden välillä on selvät erot, joten koeajo kannatti aloittaa eco-asennolla. Sport-asennossa meno oli jo ripeää.

Voima tulee automaattivaihteilla ulos pehmeästi, alhaisilta kierroksilta, ja kiihtyvyys noin 50 km/h nopeudesta ylöspäin tuntuu paremmalta kuin numeroiden perusteella luulisi.

Katteita Zerossa ei ole ja kun paino on alhainen, niin hieman arasti sillä joutui pujottelemaan Kehällä ja Tuusulanväylällä rekkojen ja bussien välissä. Keveyteen kuitenkin tottuu nopeasti ja osaltaan se mahdollistaa ihan hyvän suorituskyvyn. Painopiste oli mielestäni liian korkealla, mikä vaikeutti ajamista. Ilmeisesti akku painaa paljon tankin sisällä.

Suomessa DS13.0 maksaa noin 18 000 e, joten aika paljon pitää olla sähköaatetta mukana, jotta ostopäätös syntyisi. Usein kun tekniikka kehittyy ja kysyntä lisääntyy, niin hinnat varmaan tulevat alas.

Voimakkaammassa Zero DSR-mallissa on 67 hv ja vääntöä 144 Nm. Jälkimmäinen lukema vastaa jo 1300-kuutioisen bensapyörän vääntöä.

Elektroninen Zero DS.

En epäile hetkeäkään, etteikö moottoripyörissä tulevaisuus olisi sähköpyörissä. Niihin sähkömoottori sopii jopa paremmin kuin autoihin, koska ajetaan vain kesällä ja painoa on vähän.

Annan Zero DS:lle tähtiä **.

Plussat

• moottorin, alustan ja renkaiden äänettömyys
• melko pirteä suorituskyky
• hihnaveto.

Miinukset

• vaativalle motoristille suorituskyky ei vielä riitä
• ei katteita
• toimintamatka vain noin 110-240 km ajomoodista ja -nopeudesta riippuen
• painopiste korkealla.

 

Noin 15-20 minuutin koeajoni aikana akkujen lataus putosi ajotietokoneen mukaan 63 > 49 prosenttiin. Ajotyyli oli melko reipas ja ajoon kuului siis motariajoakin. Lukema kuulostaa uskottavalta ja muutenkin ajotietokone on tarkka ja luotettava.

Bensapyörän tärinät, äänet ja pakokaasun haju Zerossa on poissa, ja se on monen mielestä huono puoli. Mutta nyt jo varsinkin kaupunkiajossa Zero olisi näppärä, hauska ja suorituskykyinen peli.

Kun sydämenlyönnit olivat tasaantuneet sykähdyttävästä koeajosta, niin mittailin vielä hetken aikaa ihan bensapyörienkin rivistöä. Alla parit makupalat niistä, vaikka tällä kertaa en koeajanutkaan yhtään bensapyörää.

Olen joskus miettinyt, voisivatko lasinpyyhkimet olla mahdollisia, mutta Honda Gold Wing  on jo pannut ne visiiriin!

KTM-kalustoa.

Indianin jenkkiversio.

Puhdaspiirteinen Indian Scout.

Helsingin cruising-ilta 3.6.2016

Chevy Chevelle SS.

 

Perjantai-illan huumaa

Aina kesäkuukauden ensimmäisenä perjantaina Helsingin kaduilla on tavallista enemmän harrasteajoneuvoja liikkeellä.

Kesäkuun cruising-ilta oli tavallistakin juhlallisempi, koska monilla koulu päättyi ja ylioppilaat ja muut valmistuneet kirmasivat kesälaitumille. Moni päätyi ihailemaan vanhoja jenkkejä ja muita harvinaisuuksia Kauppatorille.

Ajoin paikalle iltaseitsemän pintaan ja se on melkeinpä paras aika. Tori tulee vähän ahtaaksi myöhemmin illalla, vaikka alkupään tulijoilta pikku hiljaa aina vapautuukin paikkoja. Moottoripyörälle paikka löytyy aina ja ne pysäköidään yleensä Suomenlinnan-laiturin viereisten kivitolppien väliin, niin ne eivät vie tilaa autoilta.

Ford Mustang v. 1965-70 on aika yleinen harrasteauto.

Chevyn keulakoristeita kutsutaan dagmareiksi. Takana taas yksi Mustang.

Chevyt ja Fordit ovat runsaslukuisia, mutta paljon on muutakin nähtävää. 1950-70-lukujen amerikkalaiset Chevroletit ja Fordit sekä Chryslerit ovat Kauppatorilla yleisiä, mutta aina on myös muita, jo lopetettujakin merkkejä sekä eurooppalaisia ja japanilaisia merkkejä.

 

 

Moottoripyöriä torilla on jonkin verran, mutta niistä kirjoitan blogissani muutenkin paljon, joten cruising-illoissa keskityn yleensä autoihin.

Chevy Bel Air n. v. 1955.

1959 Cadillaciä ei ikinä väsy katselemaan. Nämä siivet!

Dodge Challenger.

Dodge Charger.

Dodgen muskeliautot Charger ja Challenger 1960- ja -70-lukujen taitteesta ovat vieläkin hurjia ilmestyksiä.

Ford Mustang Shelby Cobra.

Mustang Fastback.

Vasemmalla ylhäällä on uudempi Mustang GT500 ja oikealla 1970-luvun alun Fastback, muodot ovat kummassakin kohdallaan.

Euroopan edustajaksi valitsin Mercedes SL230:n, taitaa olla vm. 1964.

…niin ja Lotus Espritistä tulee aina mieleen James Bond. Keltainen sopii tähän.

Saunapaloauto!

Moni hieroi silmiään torilla, kun sinne lipui saunapaloauto tai paloautosauna, en tiedä kumpi. Joku oli rakentanut Kontio-Sisun alustalle saunan, jossa on tietenkin puukiuas ja siinä tuli. Kokonaisuutta voi vuokrata, linkki Vetosaunaan tässä.

Saunapaloauto

Sauna-auto sisältä, kiukaassa tuli.

Erinomainen fish & chips tuli syötyä.

Vasemmalla Messerschmitt n. vm. 1955 ja -63 sekä Maico Mobil vm. 1950-58.

Willys Jeep.

Jeepin neljä vaihdekeppiä.

Willys Jeeppejä oli peräti kolme, joista yhden omistajan kanssa vaihdoin pari sanaa. En ollut ennen nähnyt neljää vaihdekeppiä. Yksi on ykkönen, toinen on varsinainen eli vaihteet 2-3 ja kolmas loikkari eli nelonen. Neljännellä säädetään etuakselien lukkoa. Hurja härdelli.

Checy Chevelle SS.

Chevy Bel Air.

Seuraava cruising on pe 1.7.2016.