Askolan hiidenkirnut

Jokunen vuosi sitten kuulin, että itäisellä Uudellamaalla on sellainen nähtävyys kuin Askolan hiidenkirnut. Ihan sinne päin kun ei yleensä ole asiaa, niin tieto jäi jo melkein unohduksiin. Kunnes nyt kesäkuun helteillä hyppäsin moottoripyörän sarviin ihan varta vasten nähdäkseni ne.

Helsingistä ajelee paikalle nopeimmin kuutostietä Porvooseen päin, ja siitä pohjoiseen kantatietä 55. Kotona olin katsonut, että Google Maps tuntee alueen ihan hakusanalla Askolan hiidenkirnut, mutta BMW:n navigaattori V taas ei. Eli naviin olisi pitänyt tietää osoite, Hiidenkirnujentie 721, Korttian kylä, Askola. Muutenkin jostain syystä matkalla satelliitin signaali pätki kummallisesti, joten navista ei ollut ajaessa juuri apua.

Onneksi olin painanut mieleen reitin suurin piirtein, ja jo tiellä 55 oli kyltti oikealle reitille, tielle 1635, josta opasteet hyvin näyttivätkin reitin perille. Pikkutie on erinomaisessa kunnossa, asvaltti sileää, joten mikäs oli ajellessa lämpimänä kesäpäivänä läpi kauniin maaseudun. Bokseri murisi reisien välissä matalasti, ja oli ilo kartuttaa siihen taas hieman kilometrejä, kun olin pessyt kevään siitepölytkin pyörän pinnasta juuri pois.

Askolan hiidenkirnujen kartta.

Parkkipaikalla oli useita autoja ja karttakyltti, jossa oli hiidenkirnujen sijainti merkittynä. Ja Suomessa kun ollaan, niin kaikilla isoimmilla on oma nimi. On Professori Okkoa, Kattilaa, Kuppia ja Menninkäisen pesää. Paikallinen kirjailija Johannes Linnankoski on myös tullut muistetuksi kahdella nimellä eli Koskenlaskijalla ja Tulipunakukalla. Yksi kourumainen kuoppa on nimeltään Luiskahdus, ja luiskahdusta alueella pitääkin varoa, varsinkin tasapohjaiset ja liukkaahkot prätkäsaappaat jalassa.

Parkkipaikalta on noin 500 metrin pituinen polku Kirnukalliolle, joka viettää Porvoonjokilaaksoon. Jo matkalla selviää, että nyt ei ole ihan tavallinen metsäpolku kyseessä. Sadat tuhannet turistit ovat kuluttaneet maata aika paljon, ja jalkojen alla on aivan sileitä kallioita ja erikoisia kiviä, jotka eivät ole kuitenkaan ihmisten kuluttamia. Täällä ovat olleet suuremmat voimat kyseessä.

Hiidenkirnut ovat syntyneet jääkauden aikana tai sen jälkeen jäiden sulaessa, kivien, hiekan ja soran pikku hiljaa kuluttaessa kivikovaa kalliota. Prosessi on varmaankin kestänyt satoja, ehkä tuhansia vuosia, ja lopputulos on todella upea. Matkalla Kirnukalliolle polku ohittaa Hiidenkiven, joka on haljennut siirtolohkare. joka näyttää hymyilevän tai irvistävän ohikulkijalle.

Alue on aina auki, ja sinne on kahden euron pääsymaksu, jonka voi maksaa myös nykyaikaisesti Mobile Payllä. Mielellään sen maksaakin, siksi hieno paikka on kyseessä.

Askolan Kirnukallion Hiidenkivi.

Tielaitos on tukenut tämän hiidenkirnun kunnostusta, ja se onkin saanut nimekseen Jäävaurio.

Askolan hiidenkirnuja ei siis ole viisi tai kymmenen, vaan peräti 20. Kaikkia kourumaisia ja muuten pieniä tai vaatimattomia ei ole kuitenkaan nimetty, vaan niitä on oikeasti enemmänkin kuin parikymmentä. Ehkä tutkijat ovat kartoittaneet alueen tarkasti, mutta jollain maatutkalla hiidenkirnuja voisi löytyä lisääkin.

Todennäköisesti jo vuosina 1964-65 tehnyt kaivaukset ja tyhjennykset toivat kuitenkin esille merkittävimmät. Nykyäänkin hiidenkirnut tyhjennetään muutaman kerran vuodessa vedestä, moskasta ym. Uimataidottomille ne voisivat muuten olla vaarallisia, ja suurin Askolan kirnuista on peräti 10,2 metriä syvä ja 4,3 metriä leveä. Sen nimi on Jättiläisen kuhnepytty, ja siihen on turvallisuussyistä tuotu tikapuut varalle.

Motoblogin Tommi näyttää pieneltä isoimman hiidenkirnun partaalla. Tämä muodostelma on nimeltään Jättiläisen kuhnepytty.

Kolmoset eli Mylly, Kattila ja Kuppi.

Askolan hiidenkirnut ovat jyrkässä rinteessä, josta näkee hyvin taustalla oleva Porvoonjokilaakson ja sen takana olevan korkean kallion.

Motoristi itse suurimman hiidenkirnun, Jättiläisen kuhnepytyn edessä.

Aiemmin olen kirjoittanut Kirkkonummen vaakasuorasta hiidenkirnusta eli Högbergetin luolasta tähän blogiin, jos aihe kiinnostaa enemmän. Myös Helsingissä on useita hiidenkirnuja, joista suurin on Pihlajamäessä. Lisätietoa Askolan upeasta nähtävyydestä on usealla kielellä osoitteessa hiidenkirnut.fi. Sen mukaan hiidenkirnuja voi olla Suomessa jopa 5000! Siitä vain kiertämään kaikki, sijainteja on satoja, mutta Askolasta on hyvä aloittaa.

Retket Suvirantaan ja Tirmoon

 

BMW K1200S pestynä ja lähtökuopissa – kohta mennään.

Kesä 2018 jää mieleen lähes ennätyshelteistä. Esimerkiksi Helsingissä heinä-elokuussa oli 32 päivänä peräkkäin hellettä. Hyviä ajokelejä siis, jos nauttii lämpimästä kesätuulesta.

Autolla ajaessa lämpöä on ollut sen verran, että ilmastointiakin on päässyt käyttämään. Mutta moottoripyöräillessä ajovarusteita ei ole kovin järkevää vähentää kuumallakaan ilmalla. Suojaus ja turvallisuus ennen kaikkea. Itse en edes ottanut lämpövuoria pois, ainoastaan raotin ajotakin vetoketjuja ja avasin ajohousujen ”ilmastoinnin” eli polvien alapuolella olevat tuuletusvetoketjut. Niiden ansiosta moottoritievauhdissa ajoviima on miellyttävä.

Mutta jos ajaisi tunnin vain keskustan tai kehäteiden ruuhkissa, niin silloin ottaisin kuivalla kelillä lämpövuorin takista pois, sen verran lämpöä moottori kehittää. Joka tapauksessa moottorin sähköflekti eli tuuletin käynnistyy vähän väliä. Jopa 32  C helteellä koneen lämpötila pysyy hyvin asteikon puolessa välissä hitaassa kaupunkiajossakin.

Monena vuonna olen käynyt Janakkalan Suvirannassa, mutta pariin vuoteen siellä ei ole ollut oikein mitään toimintaa, kun paikan omistaja vaihtui. Mutta 2018 se on taas auki ja motoristipäivä on torstai. Heinäkuun lopulla ajoin sinne. Matkaa Helsingistä kertyy tunti moottoritietä pitkin. Mutkaisempiakin teitä ja hitaammin voi mennä, mutta aikataulusyistä menin taas Hämeenlinnanväylää.

Helle oli kova ja matkalla ajoin pitkään muodostelmassa yksien BMW R1200GS:n ja Honda VFR1200F:n kanssa. En tuntenut motoristejä ennestään, mutta arvasin, että Suvirantaan niidenkin matka vie. Arvasin oikein ja perillä pantiin pyörät parkkiin.

BMW K1200S ja Honda ST 1300 Pan-European.

Tilaa pihassa oli runsaasti.  Munkkia ja kylmää limonadia nauttiessa laskin, että vain muutamia kymmeniä pyöriä oli saapunut. Kaksipyöräisten määrä vaihtelee hirveästi ajankohdan, sään ym. suhteen, joten joskus on varmasti enemmänkin väkeä.

Janakkala on hyvällä paikalla, sama matka suunnilleen on ajaa sekä Helsingistä että Tampereelta ja Hämeenlinnasta vain pieni luikaus. Kun viimeksi olin paikassa ehkä kolme vuotta sitten, paikalla oli ainakin 300-400 pyörää. En siis kovin kauaa itsekään viihtynyt tarjoiluja nauttiessa, hikihän siinä tuli ajovarusteet päällä. Sisämaassa kun ei ollut edes tuulta yhtään.

Café Suvirannan kukkaistutuksia joen partaalla.

Suvirannan maisema on kaunis, kahvila on pienen joen varrella ja paikalliset tulevat sinne myös kävellen, polkupyörällä ja jopa veneellä, sen kun saa laituriin kahvilan viereen. Suviranta järjestää konsertteja ja tansseja ja monenlaista toimintaa.

Väkeä käy Suvirannassa myös veneillä ja vesiskoottereilla.

Polkaisin pian vaihteen ykköselle ja kiihdytin pikkutien kautta takaisin moottoritielle. Lyhyt lepohetki riitti tällä kertaa, oli aika ajaa takaisin kaupunkiin.

Kesällä törmäsin vahingossa netissä paikkaan nimeltä Tirmo. Se on Porvoossa oleva saaristokeskus, joka on Suomenlahden veneilijöille tuttu, mutta kaltaiseni maakrapu ei ollut siitä ennen kuullut. Elokuussa helteisenä päivänä päätin ajaa sinne moottoripyörällä lounaalle.

Ajoin kuutostietä itään ja Porvoon vanhan kaupungin tiehaaran jälkeen löysin liittymän 63, josta Tirmoon käännytään. Olin katsonut reittiä vain hatarasti kotona, kun luulin, että sinne olisi pian opasteet moottoritieltä käännyttäessä. Olin väärässä. Paikalliset varmasti tietävät paikan ja pian piti valita, kääntyykö vasemmalle Ilolaan vai oikealle Sannaisiin. Valitsin intuitiivisesti jälkimmäisen ja se oli oikea suunta. Sannaisten kartanon jälkeen tuli taas tenkkapoo eli Veckjärvi, Ylike vai Renum. Pysähdyin ja vilkaisin kännykän navigaattoria taskussa. Ylike oli oikea suunta.

Tie oli koko ajan asvalttia, tosin alkuun hyvin karkeapintaista. Nopeusrajoitus mutkaisella tiellä on 60-80 km/h eli hyvin ehti katsella kaunista maalaismaisemaa ja bongailla lisää kartanoita: Bosgård jne. Tien 1552 varrelle jäi myös liittymä Virvikin golfiin.

Yllättävän pitkä matka Tirmoon oli, taisi olla moottoritieltä mutkitellen 20-25 minuuttia. Lopulta tie päättyi sananmukaisesti mereen eli Pellingin lossiin. En ajanut sille asti, vaan jäin mantereelle. Myöhemmin katsoin kartasta, että Pellinkejä on Vähä-Pellinki ja isompi Suur-Pellinki. Ja voin kuvitella, että siellä on kivoja mökkejä.

Tirmon saaristokeskus. Ravintola ei näy kuvassa, mutta on vasemmalla.

Ja jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin Klovharun saari eli Haru on myös Pellingin saaristossa Porvoossa. Sehän oli kuuluisien kesäasukkaidensa, jo edesmenneiden Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän, kesäparatiisi kymmeniä vuosia. Siellä on muumeja kirjoiteltu ja muutakin taidetta tehty. Mutta sinne pitäisi olla se venekyyti.

Tirmossa nautin rauhassa lounaan ravintolassa, joka on ihan lossin mantereen puoleisessa päässä melko suojaisalla paikalla. Helteessä väkeä oli ihan kivasti ja palvelua sai sekä suomeksi että ruotsiksi. Viereisessä pöydässä kuulumisia vaihdettiin ruotsiksi, mikä lisäsi eksoottista tunnelmaa.

Tirmossa on useita laitureita, telttoja ja katoksia sekä pieni kauppa.

Söin savulohikiusauksen salaatteineen, mutta kuuma ilma ja hieman puristava ajopuku eivät oikein innostaneet syömään koko lautasellista tyhjäksi, vaikka ruoka hyvää olikin.

Puhtaalla BMW:llä on kiva ajaa. Ja on likaisellakin! Lossi Pellinkiin on taustalla.

En nytkään malttanut jäädä pitkäksi aikaa haahuilemaan, vaan otin muutaman kuvan ja nousin takaisin prätkän selkään suuntana Helsinki. Paluumatka mutkaista paikallistietä oli nautinto ajaa ja oli ilo nauttia K-sarjalaisen väännöstä.

Moottoritiellä huudatin hieman moottoria ja pian olinkin taas kotona. Sekä Suvirantaa että Tirmoa voi suositella Hämeen tai Uudenmaan päiväretkelle. Ensikertalaiselle pyörään integroitu navigaattori olisi hyvä, mutta sellaista ei ole tullut hankittua. Eihän sitä niin kiire ole, etteikö välillä voisi pysähtyä ja kaivaa kännykkää taskusta tai takalaukusta.

 

 

 

Porkkalan-retkellä

Oma Bemari kahvilan edessä. Kannatti vahata pyörä.

Kesätiistaisin kannattaa ajella Kirkkonummen Porkkalan suuntaan, Café Porkkalaan. Siellä on iltapäivästä lähtien motoristien kokoontuminen.

Matkaa esimerkiksi Itä-Helsingistä on sopivat 60-70 kilometriä, joten reilu tuntihan siihen menee reitistä riippuen. Nopeusrajoitus matkalla vaihtelee 30-100 km/h välillä.

Yleensä ajan Kirkkonummelle keskustan kautta, tarkemmin sanoen Pohjoisrannan, Pohjoisespan ja Lönnrotinkadun kautta. Olen ollut sen verran monta vuotta keskustassa töissä, että on aina kiva katsastaa tutut nurkat, kun lähiöstä ei muuten kovin usein tule ajettua prätkällä keskustaan.

Siltoja pitkin meren yli tuli siis tälläkin kertaa ajettua neljästi jo ennen keskustaa: Vuosaari, Kipparlahti, Kulosaari ja Hakaniemi. Näistä Vuosaari remontoidaan lähivuosina ja Hakaniemen silta puretaan. Siihen tulee uusi silta, samoin Vuosaaren sillan viereen uusi kevyen liikenteen silta. Hyviä hankkeita liikenteen sujuvoittamiseksi.

Pohjoisespalla on suosittu mp-parkki ja oli siinä nytkin muutama pyörä, vaikka on loma-aika ja kaupungissa hiljaisin aika vuodesta. Itse Espa oli yhtä tukkoinen kuin aina, lieneekö mennyt 15-20 minuuttia ajaa sen läpi. Samalla voi bongata tuttuja puiston nurmikolta ja laskea patsaita: Manta, Runeberg, Leino jne.

Ruoholahdessa liikenne alkoi sujua, kun ei ollut isoa laivaa tulossa Länsisatamaan. Lauttasaaren jälkeen asutus harveni jyrkästi, olin Espoossa. Länsimetro – sitten kun se joskus valmistuu – lisää Espoon rakentamista varmasti paljon ja asukkaiden lisääntyessä siellä myös palvelut paranevat. Hyvää kehitystä siis metrokin. Se myös nostaa asuntojen hintoja reittinsä varrella.

Vielä enemmän asutus harveni, kun kantatie 51 eteni Kirkkonummelle. Vähän aikaa piti muistella, mistä se tie taas kääntyikään, mutta kyllä Porkkala oli hyvin merkitty kahden golfkentän väliseltä alueelta kääntyväksi.

Sitten alkoi tavallaan matkan hauskin osuus, mutkainen ja hieman mäkinenkin Porkkalantie. Sen rajoitus on 40-60 km/h eikä siinä lujempaa ole syytä ajaakaan. Pimeitä mutkia on useita eli sellaisia, joissa tie kääntyy jyrkästi ja pensaita ja oksia on liian lähellä tien reunaa. Niitä joku voisi vähän jo karsia.

Café Porkkalaa lähestyessä siitä kertovia kylttejä oli yhä taajemmassa ja kohta olinkin jo perillä. Tällä viikolla pyöriä ei ollut kuin muutama kymmenen iltakuuden maissa, mutta usein sinne hädin tuskin mahtuu, koska piha on kovin ahdas. Kahvila on laajentanut terassiaan, mutta se nyt ei tilaa juuri vie, hyvä että on uusi katos.

BMW K1200GT ja R1200RT.

Sen verran syrjässä paikka on, että tultuani piti heti kysellä paikalla olijoilta, missä on lähin huoltoasema. Sainkin hyviä neuvoja ja joku näytti jopa navigaattoristaan jokusen. Prätkissä kun on melkein järjestään liian pieni tankki kulutukseen nähden. Usein ajomatka on vain 170-200 km, ennen kuin pitää taas tankata. Harvoin itse pääsen maantieohjuksellani yli 300 kilometrin tankkausväliin. Onneksi ajotietokone on tarkka ja päivittää arvioitua ajomatkaa koko ajan.

Munkkikahvien jälkeen jäin juttelemaan liiankin pitkäksi aikaa, joten moni pyörä ehti lähteä, ennen kuin nappasin niistä kuvia. Siksi tämä postaus on tekstivoittoinen.

Porkkala on siis entistä Neuvostoliiton vuokra-aluetta, jona se oli 1940-50-luvuilla. Aika paljon on mökkejä, kuten Emäsalossa. Katso siitä matkasta aiempi postaukseni. Rannat ovat aika suljettuja enkä tällä kertaa ajanut pitemmälle niemeen, jossa on kyllä vierassatamakin, Porkkala Marin ja sen kahvila.

HD:itä oli useita ja monen muunkin merkkisiä pelejä paljon, kuten aina.

Aina on kiva bongata myös oman mallinen pyörä, tässä toinen BMW K1200S. Sehän edustaa pettämätöntä tyylitajua mp-maailmassa!

Ilta alkoi pikku hiljaa hämärtää ja hirvien vuoksi oli aika käynnistää moottori ja suunnata takaisin kaupunkiin. Itse asiassa bensa riitti hyvin Sörnäisiin, jossa vasta pysähdyin tankkaamaan. Samalla mittasin nykyisellä pyörälläni pienimmän bensankulutukseni, 4,89 litraa/100 km. Kyllä se yleensä on siinä 5,5-6 litran paikkeilla, ylikin.

Mikä sinusta on Helsingin seudun paras moottorikahvila tai tapahtuma ja miksi?