Koeajo: MV Agusta Brutale 1000 RR

Kesäkuun alkupuolella oli taas Suuri koeajopäivä Helsingissä. Kuten aiempinakin vuosina, tilaisuus oli järjestetty Messukeskuksen ympäristössä. Paikassa on paljon hyvää, kuten keskeinen sijainti ja hyvät palvelut, mutta itse koeajoon Pasila on hankala, kun pyöriä voi ajaa vain kaupunkinopeuksissa. Koeajopäiviä järjestetään muuallakin Suomessa, mutta käytännön syistä minulla ei ole ollut mahdollisuutta ajaa tuohon aikaan muille paikkakunnille.

Ollaan kuitenkin iloisia, että moottoripyörien maahantuojat ja jälleenmyyjät järjestävät tällaisia tilaisuuksia. Milloin muuten olisi mahdollista nähdä ja kokeilla 14:ää eri merkkiä ja kymmeniä malleja samalla kertaa, kuten Messukeskuksessa oli? Sähköpolkupyöriäkin oli näytillä, mutta en viitsinyt ruveta riisumaan ajovarusteita koeajaakseni niitä, vaikka nekin kyllä kiinnostavat.

Olen sen verran pitkään ollut mukana, että kaikki kiinnostavimmat merkit ja mallit olen jo koeajanut, joten etukäteen olin rekisteröitynyt ja valinnut 3-4 pyörää, joita aion koettaa. Nyt kävi niin, että jonoa koeajoille oli sen verran, että vain yhtä pääsin ajamaan. Muun muassa Ducati Diavel V4 jäi ensi kertaan, ja BMW M1000R:ää en nähnyt ollenkaan. Tein YouTube-kanavalleni kuitenkin koostevideon päivästä, jossa on myös tuon ainoan pikakoeajoni eli MV Agusta Brutale 1000 RR:n tyypit, ja useita muita still-kuvia ja videon pätkiä leikattuina noin kolmen minuutin videoksi. Pidä äänet päällä videossa!

Tommi ja hurja MV Agusta Brutale 1000 RR.

Kun olin menossa Pasilaan, niin piipahdin Kehä III:lla ja kuutostiellä, jossa oli tarkoitus kuvata action-kameralla yhtä muuta juttua omalla pyörälläni, kun sattui pieni haaveri. Kameran yhden kiinnikkeen ruuvi murtui, joten en pystynyt ollenkaan kuvaamaan valjailla tai muutenkaan ajoa kyydistä. Onneksi huomasin ruuvin hajoamisen hyvässä kohtaa, ettei koko kamera lentänyt asvaltille.

MV Agusta on itselleni merkkinä tuttu, mutta koskaan en mitään sen mallia ollut ajanut. Brutale 1000 RR on nimensä mukaisesti brutaali superpyörä, ja vaikka siinä on vakioputket, niin äänet ovat pyörän arvon mukaiset eli todella upeat.

MV Agusta Brutale 1000 RR ja eri suuntiin harottavat neljä pakoputkea.

1000-kuutioinen rivinelonen, vain 186 kg kuivapaino, 208 hevosvoimaa 13 000 kierroksella ja 116,5 Nm vääntö 11 000 kierroksella ovat sellaisia lukuja, että kovin moni valmistaja ei niihin pysty. Toki myös pyörän hinta, Italiassa noin 38 000 euroa ja Suomessa ehkä 49 000 euroa, rajoittavat ostajakuntaa. Minusta Brutale on helppo ajettava, mutta se sopii vain kokeneelle kuskille, joka ei käytä yli 300 km/h huippunopeutta (paitsi radalla) eikä juuri kiihdyttele 0-100 km/h 3,15 sekunnissa.

MV Agustassa on kuusi vaihdetta, ketjuveto ja kaikki sähköiset herkut, kuten neljä ajotilaa, 8-asentoinen luistonesto, keulimisenesto ja lähtöavustin, vakionopeussäädin sekä viiden tuuman TFT-näyttö. 200 mm takarengas kertoo, että voimaa on, ja Brembon 320 mm jarrut edessä pysäyttävät pyörän nopeasti. Öhlins-iskunvaimennus, molempiin suuntiin toimiva vaihtoavustin ja sivusiivekkeet edessä tuovat käytännöllisyyttä ajoon, siivekkeet tosin vasta reilusti yli 200 km/h nopeuksissa.

Vaikka viimeistely ja muotoilu ovat huippuluokkaa, niin vaihteisto takkusi koeajolla aika pahasti. Vaihtoavustin kyllä toimi, mutta vapaan löytäminen oli joka pysähdyksellä vaikeaa. Se voi kyllä johtua myös pyörän vähistä ajokilometreistä. Kun on paljon ajanut yli 250 kg ja jonkin verran kokeillut jopa yli 350-400 kg painavia pyöriä, niin Brutalen uskomaton 186 kg kuivapaino teki suuren vaikutuksen. Kun jossain Pitäjänmäellä pysähdyin hetkeksi kuvaamaan, niin oli todella helppo tehdä kapealla kadulla U-käännös. Ihan kuin mopoa käsittelisi.

Ja ne äänet! Kun itselläkin on ollut superpyörä, niin kyllähän isoa, pitkälle viritettyä rivinelosta on ilo kuunnella. Siihen vielä jokin tehoputki, niin korvatulpille on tarvetta, vaikka ääni vaikuttava onkin.

Välitykset ovat erittäin onnistuneet. Päällä taisi koko ajan minulla on sport-ajotila, mutta kuutosvaihteellakin moottori veti jo 50-60 km/h vauhdissa hienosti. Kaikkiaan Brutale on tyypiltään kuin aiemmin koeajamani Triumph Speed Triple 1200 RR, mutta vielä brutaalimpi. Molemmat ovat erittäin onnistuneita tuotteita omassa lajissaan. MV Agustan ajoasento on hieman, muttei liikaa etukeno, joten lyhyellä ajolla se ei rasittanut yhtään.

Arvioni: MV Agusta Brutale 1000 RR ****

Plussaa:

-tehokas ja väännökäs moottori sekä onnistuneet välitykset
-luistonesto, vakionopeudensäädin, ajotilat ym. elektroniikka
-kevyt paino
-upeat äänet vakioputkillakin
-tärinöiden puute.

Miinusta:

-pienet peilit tankojen päissä
-ei katteita, ei laukkuja
-ketjuveto.

Aiempia koeajojani voit lukea tästä blogista hakusanalla ”koeajo”. Niitä on jo kymmeniä. Kuvia ja videon pätkiä muista pyöristä vuoden 2023 tapahtumassa on siis YouTube-kanavallani Motoblogi sekä runsaasti aiempia koeajoja ja muuta kiinnostavaa. Myös autojuttuja on jonkin verran, mutta niistä tubetan nykyään lähinnä YouTube-kanavalla Klassikkoblogi.

Suzuki Katana ja muita koeajoja

Helsingissä on jo pieni perinne, että kesäkuun alussa on Suuri koeajopäivä Pasilan Messukeskuksessa. Tänä vuonna se oli 7.6.2019. Aiempina vuosina olen kirjoittanut koeajoista tähän blogiin näin:

• Suuri koeajopäivä 2018
• 2017 Koeajopäivä: Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha
• Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 1(2)
• Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 2(2)

Tämän postauksen lopussa listaan kaikki blogini aiemmat koeajot, niin löydät helposti etsimäsi. Myös haku-toimintoa voi käyttää.

Itä-Pasilan Messukeskus on tavallaan hyvä, mutta toisaalta huono paikka tällaiselle tilaisuudelle. Siellä on tietenkin runsaasti pysäköintitilaa, moottoripyörille tapahtuman aikana jopa ilmaiseksi, hyvät wc-tilat ja ravintolat ym. Mutta se tärkein eli koeajo jää väkisin lyhyeksi. Ruuhkassa seisominen ja enimmäkseen 0-20 km/h tapahtuva ajaminen ei ole ihan sitä, mitä pitäisi. Kyllä moottoripyörää pitäisi päästä kokeilemaan myös moottoritiellä tai edes kehäteillä.

Kaikesta huolimatta kiitos järjestäjille ja maahantuojille. Luin juuri netistä, että Helsingissä tehtiin 850 koeajoa eli hyvä määrä!

Ensin otin koeajoon jo viime vuonna pariin kertaan ihmettelemäni Honda Monkey 125:n. Sen retro ulkomuoto on aika suoraan 1980-luvun Z50-Monkey-moposta, mutta nyt kyseessä on siis satapiikki moottoripyörä. Sen hinta on 3990 euroa.

Ennen liikkeelle lähtöä katsoin pyörän ympäri ja kokeilin hallintalaitteet. Kun vedin etujarrun pohjaan ja painoin keulaa, niin yllätys: se painui melkein pohjaan. Olen ihan keskipainoinen ja -pituinen, joten jousitus on todella veltto ja epämääräinen. Mittaristo on vaatimaton, edes vaihdenäyttöä tai kelloa ei ole. 1970-80-luvun kolmivaihteisen tilalla on nyt nelivaihteinen, kytkimellä varustettu vaihdelaatikko. Vanhahan oli jonkinlainen automaattikytkin eli kahvaa ei ollut.

Honda Monkey 125 on pirteä ilmestys.

Monkeyyn oli asennettu Yoshimuran pakoputki, joka piti kovaa papatusta ja teinin mielestä se ehkä lisää tunnelmaa, mutta aikuisen korvassa se kuulosti aika kauhealta. Suorituskyvyn suhteen en juuri mitään odottanutkaan, mutta kun palasin Hakamäentietä itään päin, niin olemattomassa ylämäessä Monkey alkoi jo hyytyä.

Nelitahtisessa Monkeyssä on edessä ABS-jarrut, polttoaineen ruiskutus ja led-valot. 11 Nm vääntö ja noin 9 hevosvoimaa eivät ole kovin hurjia, mutta Honda painaakin vain 107 kg. Muotoilu on onnistunut ja siitä Monkey saa toisen tähtensä arviossani. Teinille joka haaveilee mopon jälkeen oikeaa moottoripyörää, tämä voi olla juuri hyvä valinta. Itse en kuulu kohderyhmään, mutta kyllä aikuinenkin mökkitiellä tai pienessä kaupunkipyörittelyssä tälle käyttöä keksii. Pahin puute on horjuvuus, joka johtuu pienistä 12 tuuman pyöristä. Hyrrävoimien puuttuessa ajokki ei tunnu ollenkaan vakaalta.

Arvioni: Honda Monkey 125 **

Plussaa:

• retro muotoilu
• pieni kulutus
• asiallinen ajoasento
• keveys.

Miinusta:

• heikko suorituskyky
• mitoitus vain yhdelle
• pienten pyörien aiheuttama epävakaus.

Seuraava koeajettava olikin aivan eri tyyppinen, Suzuki GSX1000 Katana. Vuoden 2019 MP-messuilta jo kirjoitin siitä hieman. 1980-luvun 1100-kuutioista superpyörää on pienennetty 100 kuutiolla, tosin aiemmin oli myös pienempiä, mm. 650-kuutioisia Katanoita. On uudessa sentään 150 hevosvoimaa, kun kierroksia on 10 000 ja vääntöä 108 Nm 9500 kierroksella.

Suzuki GSX1000 Katana.

Katanassa on paljon samaa kuin 1980-luvun alun 1100-kuutioisessa, vaikka uuden muotokieli on 2010-lukua. Paino ajokunnossa on vain 215 kg. Brembon ABS-jarrut ovat asialliset ja muutenkin elektroniikka on tätä päivää. Koeajopyöräni musta väri pilasi Katanan kauniit muodot, alkuperäinen hopea on kyllä myös saatavissa.

Ajossa kone tuntuu pirteältä, vaikka mikään superpyörä ei enää olekaan kyseessä. Alavääntö on hieman heikko ja kerran onnistuin paikaltaan liikkeelle lähtiessäni kaistaa vaihtaessa jopa sammuttamaan vehkeen. Moottoritiellä Katana on varmasti parhaimmillaan ja pienet katteetkin suojaavat jonkin verran. Sateella meno on märkää. Bensatankki on vain 12 litraa, joten käyttösäde on pieni.

Motoblogi testasi myös Suzuki GSX1000 Katanan.

Arvioni: Suzuki GSX1000 Katana ****

Plussaa:

• retro muotoilu
• hyvä ajoasento
• vahva suorituskyky
• kuljettajaa avustava elektroniikka
• keveys.

Miinusta:

• pienet katteet
• ketjuveto
• pieni polttonestesäiliö.

Ajot jatkuivat ja otin alle Yamaha Tracer 900 GT:n. Olin testannut aiemmin samaa ilman GT-merkintää, mutta tässä eroa on siis lähinnä se, että GT:ssä on Yamahan omat sivulaukut.

Yamaha Tracer 900 GT on varustettu sivulaukuilla.

18 litran tankki on ihan sopivan kokoinen pyörälle, jolla ajetaan myös pitkää matkaa. Painoa Yamahassa on ajokunnossa 215 kg. Moottori on riittävän kokoinen matka-ajoon eli tarkkaan ottaen 847 kuutiota, tehoa on 115 hevosvoimaa 10 000:llä ja vääntöä 87,5 Nm 8500 kierroksella. Luistonesto, vaihdeavustin, lämpökahvat, vakionopeudensäädin, ABS-jarrut ym. herkut auttavat kuljettajaa. Hintaa tuotteella on noin 16 740 €. Jopa keskiseisontatuki on vakiona.

Ajossa Tracer tuntuu todella hyvältä. Moottorista puuttuu superpyörän repivyys, mutta vääntöä ja tehoa on tavalliseen ajoon riittävästi. Ja kuten aina japanilaisissa, niin kytkin ja vaihteet pelaavat hienon eleettömästi. TFT-värinäyttö tarjoaa hyvän informaation.

Kolmesylinterinen rivimoottori tekee pyörän kapeaksi ja käsiteltävyys on myös keveydestä johtuen hyvää. Ergonomiassa ei ole moittimista ja uskon, että tällä pelillä sujuvat useimmat käyttötilanteet niin kaupunkiin kuin moottoritielle.

Yamaha Tracer 900 GT ****

Plussaa:

• Keveys
• Ajotilojen säätö, vaihdeavustin, luistonesto, vakionopeudensäädin ym. varusteet
• Riittävän hyvä suorituskyky
• Keskiseisontatuki ja 18 litran bensatankki.

Miinusta:

• Ketjuveto
• Hieman vajaat katteet.

Viimeisenä ajoin Husqvarna Vitpilen 701:tä. Se on aika erikoinen tapaus, mutta muotoilultaan onnistunut valmistajalta, joka perinteisesti on tuottanut crossi- ja enduropyöriä. 693 kuutiosenttimetrin yksisylinterissä moottorissa on 75 hevosta 8500 kierroksella ja vääntöä on 72 Nm 6750 kierroksella.

Ajossa Vitpilen tuntui itselleni tosi oudolta, koska ajoasento on vahvasti eteenpäin nojaava, joten kädet rasittuvat aika nopeasti. Toisaalta koko ajan tuntui olevan väärä eli liian iso vaihde silmässä. Vääntöä ei oikein tuntunut löytyvän ja 6-vaihteista laatikkoa sai sohlata edestakaisin. Pieneen kaupunkiajoon Husqvarna ei sovi, mutta mutkatielle ja 80 rajoituksen maantielle se on ihan OK. Moottoritiellä voiman ja katteiden puute väsyttäisi nopeasti.

Husqvarna Vitpilen 701 erottuu muotoilultaan.

Hintaa on noin 13 705 euroa, jolla saa joukosta erottuvan pyörän. Ohjaamo on lähes tyhjä napeista, mutta pyörässä on silti ABS, luistonesto ja vaihdeavustin molempiin suuntiin. 12 litran tankilla ei pitkään aja, mutta kulutusta pienentää ja suorituskykyä parantaa vain 157 kg kuivapaino. Pyörästä on myös pienempi, 401-versio.

Arvioni: Husqvarna Vitpilen 701 **

Plussaa:

• onnistunut muotoilu
• kuljettajaa avustava elektroniikka
• keveys.

Miinusta:

• vaatimaton suorituskyky
• ei katteita
• ketjuveto
• pieni polttonestesäiliö
• etukeno ajoasento.

Koeajoista pitää aina muistaa, että mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Kuljettajan kokemus, käyttötilanteet, kuorman ja tavaroiden määrä, ajonopeudet jne. vaikuttavat suuresti arvosanoihin. Toisissa pyörissä sitä tuntee olevansa kuin kotonaan, toisissa taas ajo voi olla yhtä tuskaa.

Kokosin tähän myös kaikki aiemmat blogissani olleet koeajot aakkosjärjestykseen, jos haluat lukea lisää.

Aprilia Tuono 1100 V4 Factory

BMW R1200RS ja testin täydennys BMW R1200RS

BMW R1250R

BMW:n R NineT Urban G/S

BMW S1000XR

Ducati XDiavel 1300 Cruiser

Ducati Monster 1200

Honda CRF1000L Africa Twin

Honda GL 1800 Goldwing Tour

Honda Monkey 125 (tässä postauksessa)

Husqvarna Vitpilen 701 (tässä postauksessa)

Kawasaki 650 Vulcan S

Kawasaki Z 900 RS

KTM 1090 Adventure

Moto Guzzi Audace 1400

Suzuki GSX1000 Katana (tässä postauksessa)

Triumph Tiger 1200 XCA

Yamaha MT-09 Tracer

Yamaha MT-10

Yamaha Tracer 900 GT (tässä postauksessa)

Zero DS13.0 (sähköpyörä).

Lopuksi kolme kuvaa saman illan 7.6. Helsinki Cruising Night -tapahtumasta: Mercury Cougar, Dodge Charger R/T ja Ford Anglia. Kuvasin ja leikkasin Kauppatorilta myös videon, jossa tunnelmaa voi aistia. Seuraavaan kertaan!

Mercury Cougar Eliminator 1970.

Dodge Charger R/T 1960-70-luvun taitteesta.

Ford Anglia 1960-luvulta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suuri koeajopäivä 2018

 

Honda GL1800 Goldwing sai bloggaajankin suun hymyyn.

 

Messukeskus ja moottoripyörien maahantuojat ja myyjät järjestivät tänäkin vuonna suuren koeajopäivän, joka oli 8.6. Viime vuoden eli 2017 tapahtumasta bloggasin tänne. Silloin testissä olivat Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha.

Tänä vuonna tapahtuma oli ensin Tampereella ja Turussa, viimeisenä Helsingin Messukeskuksessa. Paikka on toisaalta hyvä eli sinne pääsee näppärästi julkisilla ja pysäköinti on tapahtuman aikana moottoripyörille ilmainen. Siihen hyvät puolet loppuvatkin. Varsinaiseen koeajoon ei ole yleensä aikaa kuin 20-30 minuuttia, joten syvällistä analyysia ei siinä ajassa tehdä eikä tärkeitä ominaisuuksia voi kovin tarkkaan eritellä. Tunnelmia koeajopäivästä on tällä videolla.

Kiitettävästi mp-merkkejä oli paikalla ajossa eli 16 ja pyöriä noin 100 kappaletta. Pääsin koeajamaan kolmesta haluamastani kaksi, ja vain Ducatin Multistrada 1260S:n puikkoihin en ehtinyt aikataulun ja jonojen takia.

 

Messukeskus houkutteli enemmän väkeä kuin vuoden 2017 kaamea keli, joten välillä oli pientä jonoakin.

 

Ensimmäisenä sain alle uuden Honda GL 1800 Goldwingin Tour-mallin. Se on yksi mp-maailman legendoja: iso, voimakas, kahdelle suunniteltu, pitkään matka-ajoon sopiva ja täysin varustettu pyörä. Hintaa uudella mallilla on 49 990 €.

 

Goldwing on iso, mutta silti paljon sirompi ja kevyempi kuin edeltäjänsä.

 

Ennalta hieman arvelutti, kun en erityisemmin tykkää ”ylipainavista” pyöristä. Uusi Goldwing on kuitenkin painoltaan noin 50 kg kevyempi kuin edellinen malli eli nyt se painaa ajokunnossa vain 383 kg. Kuten aina moottoripyörissä, heti pari metriä ajettua paino tavallaan katoaa ja tässä iso massa tuntuu vakaalta ja turvalliselta.

Goldwing on joka suunnasta katsottuna todella hyvännäköinen laite varsinkin perinteisenä Hondan punaisena. Edeltäjäänsä verrattuna se on suorastaan siro, minkä huomasin jo helmikuussa mp-messuilla. Siitä tapahtumasta kirjoitin tänne.

1800-kuutioinen bokseri on todellakin riittävä tähän pyörään, tehoa on 126,5 hevosvoimaa 5500 kierroksella ja vääntöä huimat 170 Nm 4500 kierroksella minuutissa. Myös äänet on onnistuttu rakentamaan jylhiksi; kun vääntää kaasua, niin mörähdys on komea. Yhdessä kohdassa kun väänsin kaasua hieman enemmän, niin ainakin kuvittelin, että keula nousi hieman ilmaan. Vääntöä siis oikeasti on.

 

Isosta Hondasta on vaikea keksiä mitään huomautettavaa.

 

Jousituksia voi vihdoin tässä Wingissä säätää sähköisesti. Esimerkiksi BMW K1200S:ssä se toteutettiin jo vuonna 2005 eli aika myöhässä japanilaiset ovat heränneet. Mutta lopputulos on hyvä eikä iso massa hötky ajossa, kun säädöt ovat kohdallaan. Tuulilasi nousee ja laskee sähköllä eli ilmavirrasta voi nauttia täysillä tai poistaa sen helposti melkein kokonaan.

Lisävarusteena koeajopyörässäni oli 7-vaihteinen DCT-automaattivaihteisto. Kytkinkahvaa ei siis ole ollenkaan. Liikkeelle lähdetään panemalla nappi D-asentoon ja sitten vain väännetään kaasua. Samantyyppisellä vaihteistolla olen ajanut autoillani vuodesta 2011 ja ollut erittäin tyytyväinen. Myös prätkässä ratkaisu toimii hienosti, tosin pieni viive liikkeellelähdössä on havaittavissa, mutta ehkä se on tehty turvallisuuden maksimoimiseksi ja renkaiden säästämiseksi. Toki Hondassa on luistonesto ja mäkilähtöavustin.

Goldwingin saa myös poljinvaihteilla kuusivaihteisena, mutta itse jos olisin sitä ostamassa, ottaisin DCT:n, niin vaivattomalta se tuntui. DCT-laatikossa on nerokas ryömintätoiminto sekä eteen- että taaksepäin. Avaimeton käynnistys ja keskuslukitus, turvatyyny, vakionopeudensäädin ja neljä ajotilaa – tour, sport, econ ja rain – ilahduttavat käyttäjää. Stereot, integroitu navigaattori ja monet sähköiset härpäkkeet tuovat Wingiin ylellisyyttä. Laukut ja bensiinitankki ovat pienemmät kuin vanhassa mallissa.

Ajossa Wing on automaisen helppo ja elektroniikka auttaa kuljettajaa keskittymään maisemiin. Moottorin ja jousituksen luonne sekä kaasuvaste muuttuvat ajotilojen mukaan, samoin kulutus.

Arvioni: Honda GL 1800 Goldwing Tour *****

Plussaa:

• mahtava voima jo tyhjäkäynniltä
• ajamisen helppous ja sitä tukeva elektroniikka: luistonesto, navigaattori, vakionopeudensäädin, sähkösäätöinen jousitus ja visiiri ym.
• upeat äänet
• kardaaniveto
• hyvät peilit ja jarrut.

Miinusta:

• vaihteiston pieni epäröinti liikkeellelähdössä
• hinta.

Seuraavaksi kävin BMW:n R NineT Urban G/S:n kimppuun. Se on ihan erilainen pyörä kuin Goldwing eli jäljittelee 1980-luvun alun yksinkertaista katuenduroa. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi pyörän keveyteen ja äärimmäiseen askeettisuuteen.

 

BMW R NineT Urban G/S on 80-luvun retrotyyliä.

 

1200-kuutioiseksi BMW painaa vähän eli 221 kg ajokunnossa. Tehoa on 110 hevosvoimaa 7750 kierroksella ja vääntöä 116 Nm 6000 kierroksella. Molemmat ovat laimennettuja lukemia periaatteessa samasta ilma-öljyjäähdytteisestä bokserista, joka on R 1200 GS:ssä ja RS:ssä. Niissä lukemat ovat 125 hv ja 125 Nm. Voimaa on kuitenkin Urbanissa sen verran, että ehkä alennettu teho on harkittu toimenpide soratiekäyttöön.

 

Nappularenkailla on varmasti käyttöä soratiellä.

 

Urbanissa on alla nimittäin nappularenkaat eli sillä voisi kuvitella huristavansa soratiellä tai metsäpolulla, mikä ei useimmilta nykypyöriltä onnistu. ABS:n ja luistoneston saa tarvittaessa pois päältä. Käsiä suojaavat maastossa suojukset. Hintaa on 17 990 €, ja pyörää voi varustella lisää vaikka pinnavanteilla, jos valuvanteet eivät miellytä.

 

R NineT:n pienet sivulaukut tuovat endurohenkeä.

 

Itse en tästä tuotteesta tykännyt. Ote tangosta on leveä ja ajoasento sinänsä hyvä, mutta jalkatapit osuvat aina jalkoja maahan laskiessa sääriin. Jalkatapeilla on toisaalta helppo seistä, kun ajaa metsäpolkua. Bokseri tärisee enemmän kuin sisarmallinsa ja pienistä peileistä ei näe mitään. Varusteet ovat niin perusmallia, että BMW:ssä en ole semmoisiin tottunut. Edes vaihdenäyttöä ei ole ja vilkkuvalojakin on mittaristossa vain yksi eli se vilkkuu molempiin suuntiin. Koeajoyksilössä oli kankaiset, pienet sivulaukut.

Arvioni: BMW R NineT Urban G/S **

Plussaa:

• keveys ja ketteryys
• hyvät kiihdytysäänet
• kohtuullinen suorituskyky, mutta laimennettu moottori
• nappularenkaat, jos aikoo soralle
• ABS ja luistonesto poiskytkettäviä.

Miinusta:

• tärinät
• onnettomat peilit
• mittaristo kuin 30-40 vuoden takaa, ei vaihdenäyttöä, kierroslukumittaria eikä oikein mitään muutakaan
• ajoasento osittain.

 

Koeajaja oli tyytyväinen päivän antiin.

 

Kun koeajopäivässä jäi yksi koeajo tekemättä aikataulun takia, niin lisään tähän muutamaa päivää aiemmin Kehä III:lla tekemäni kahden Kawasakin koeajot. Toivoisin että jatkossa prätkien maahantuojat miettisivät uudestaan koeajopäivän sijaintia, koska kyllähän moottoripyöriä olisi hyvä ehtiä käydä kokeilemassa myös moottoritiellä ja Kehillä, ei pelkästään Itä-Pasilan ja Etelä-Haagan välillä.

Kawasaki Vulcan S on 650-kuutioinen custom eli omiin koeajoihini harvinainen tapaus. Rivikakkonen moottori tuntuu vahvemmalta kuin 61 hevosta ja 63 Nm antaisivat ymmärtää. Lukemat tulevat ulos 7500 ja 6600 kierroksella minuutissa eli alhaalta vääntävä moottori jopa kiihdyttää ajokunnossa 228 kg painavaa pyörää yllättävän hyvin. Jarrut ovat ABS, tosin edessä on vain yksi levy.

 

Kawasaki Vulcan S on pienehkö ja matala custom.

 

Toisioveto on ketjulla ja kuusivaihteinen laatikko ja kytkin toimivat kevyesti, kuten aina japanilaisilla. Hihna olisi sopinut hyvin tähän pyörään. Tykkäsin takajousen paljaaksi jättävästä muotoilusta ja matala custom sopii hyvin myös lyhyemmille kuljettajille. Arrow:n pakoputki on lisävaruste ja tuo upeat äänet laitteeseen. Hintaa Vulcanilla on kohtuulliset 10 350 €.

 

Kawasakin 650-kuutioinen kone on ihan käypä kevyehköön pyörään.

 

Arvioni: Kawasaki Vulcan S ***

Plussaa:

• matala ja kevyehkö
• alhaalta vääntävä moottori
• nestejäähdytys
• Arrow-putkella hyvät äänet.

Miinusta:

• ketjuveto
• raskas ajaa moottoritiellä ilman katteita.

Lopuksi lainasin ajoon Kawasaki Z 900 RS:n. Sen 950-kuutioinen rivinelonen tarjoaa 111 hevosvoimaa 8500 kierroksella ja 98,5 Nm väännön 6500 kierroksella. Ne ovat hyviä lukemia ja ajossa Z tuntuu pirteältä ja tykkää kierroksista. Niin myös kuljettaja, koska vakiona oleva 4-1:een putki on suunniteltu kerta kaikkiaan hienosti: se on alhaisilla kierroksilla hiljainen, mutta kun kahvaa vääntää enemmän, äänet nousevat ujeltaviksi.

 

Kawasaki Z900RS edustaa tyyliltään 1970-luvun retroilua.

 

Ajoasento on väljä ja kuusivaihteinen vaihdelaatikko päättyy ketjuvetoon. Jarrut ovat riittävät ja painoa 215 kg voi sanoa kevyeksi. RS:n ulkonäkö on suoraan 1970-luvulta Z1-mallista ja erittäin sympaattinen. Värejä on useita ja myös Café-versio, jossa on pieni kate, löytyy valikoimista. Hintaa on 16 900 €.

 

Vihreässä RS:ssä moottorin koko on haluttu näyttää oikein isoin kirjaimin.

 

Uutta pyörässä on kaksiasentoinen luistonesto, joka 1970-luvulla olisi säästänyt monelta onnettomuudelta. Sen voi myös kytkeä pois.

Arvioni: Kawasaki Z 900 RS ***

Plussaa:

• pirteä moottori
• upeat ajoäänet vakiopakoputkella
• selkeä ja väljä ajoasento
• keveys
• luistonesto.

Miinusta:

• retrojen yleiset miinukset: ketjuveto, ei katteita.

Tällä videolla on vielä tunnelmia Suuresta koeajopäivästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koeajopäivä: Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha

Aprilia Tuono 1100 V4 Factory.

Kevään odotetuimpia motoristitapahtumia on suuri koeajopäivä, joka tänä vuonna oli perjantaina 2.6.2017.

Viime vuonna päivä oli ensimmäistä kertaa ja silloinkin olin mukana. Bloggasin vuoden 2016 tapahtumasta mm. tämän jutun. Tänä vuonna Pasilaan oli ajettu 21 merkin 115 mallia, joten valikoimaa riitti. Käytännössä kaikki kiinnostavat merkit ja mallit olivat paikalla.

Tässä linkki YouTube-kanavalleni, josta pääsee koeajopihan fiiliksiin ja mukaan tuuliseen päivään.

Lämmintä oli hädin tuskin kahdeksan astetta ja päälle puhalsi vielä kolea luoteistuuli, joten kesä edelleen odotutti itseään. Jätin moottoripyöräni Messukeskuksen parkkihalliin ja etukäteen olin jo rekisteröitynyt koeajajaksi netissä. Pysäköinti oli motoristeille ilmainen.

Ensimmäisenä pyysin alle Aprilia Tuono 1100 V4 Factoryn. Olen vuosien mittaan ajanut ja arvioinut kymmeniä mp-merkkejä, mutta muistaakseni en yhtään Apriliaa. Jo 200 mm leveästä takarenkaasta näki, että nyt ollaan superpyörä-luokassa.

V4 hörähti käyntiin yllättävän vaimeaan tyhjäkäyntiin. 175 hevosvoiman teho tuntui hyvänä kiihtyvyytenä, ja siitähän jokainen motoristi nauttii. Koeajoaikaa oli vain 15-20 minuuttia, joten siinä ajassa ei ehtinyt edes moottoriliikennetielle asti, joten nämä tyypit ovat varsin alustavia. Kaasua vääntäessä ilmeisesti jokin läppä aukeni pakoputkessa, koska silloin ääni muuttui oikein hienoksi murinaksi.

Kurvasin Hakamäentielle kohti Etelä-Haagaa, koska viime vuoden kokemuksen perusteella nelostien alkupään ruuhkaan oli turha yrittää. Myös YIT:n iso Tripla-työmaa ja Kalasataman Redi-työmaa haittaavat nyt niin paljon liikennettä, että niihin suuntiinkaan en mennyt.

Aprilia Tuonossa on elektroniikkaa riittävästi.

Vääntöä Tuonossa on 121 Nm eli hyvin ja etujarrut ovat huippua; Brembon 2×320-milliset eli samat ABS:t kuin omassa BMW:ssäni. Takajarrut Apriliassa ovat aika pienet eli vain 220-milliset, mutta onhan se kevyt pyörä, vain noin 209 kiloa ajokunnossa.

Väritys tässä yksilössä oli kirkas oranssi-valko-musta, joka näkyy liikenteessä hyvin. Kate suojaa kohtuullisesti ja moottorin ajomoodit eli esiasetukset road, track ja race tuovat moto-GP-tyyliä menoon. Pidin myös luiston- ja keulimisenestosta ja annan erityismaininnan vakionopeudensäätimestä.

Olin positiivisesti yllättynyt koeajostani ja tässä tuomio. Aprilia on teknisesti hieno tuote ja kauniisti muotoiltu.

Aprilia Tuono 1100 V4 Factory ****

Plussaa:

• Hurja suorituskyky ja upea V4-moottori.
• Hyvät turva- ja mukavuusvarusteet: mm. ajomoodit, luiston- ja keulimisenesto, vaihtoavustin ja vakionopeudensäädin.
• Keveys ja luonteva ajoasento.
• Värikäs maalaus saatavilla, muutenkin kaunis muotoilu.

Miinusta:

• Ketjuveto. Miksi katupyörässä pitäisi olla sellainen?
• Voima tulee melko korkeilla kierroksilla.
• Vaijerikytkin.

Sitten hyppäsin KTM 1090 Adventuren penkille. KTM:n 500-kuutioista maastopyörää olen joskus ajanut, mutta ne ovat ihan oma kategoriansa. 1090 on jättikatuenduro, tosin merkki myy vieläkin hurjempia tuotteita, esimerkiksi 1290 Adventure R:ää, jossa on on huimat 160 hevosta.

KTM 1090 Adventure on loistava yleispyörä.

Tässä 1090:ssä on ”vain” 125 hevosvoimaa eli sattumalta saman verran kuin Euroopan myydyimmässä moottoripyörässä BMW R1200GS:ssä eli Gessussa. Siksi halusin verrata Kotarin V2-konetta ja sen 109 Nm:n vääntöä Bemarin 2-sylinteriseen bokseriin ja sen 125 Nm:iin. Gessua olen koeajanut jo ennen tätä blogia.

KTM:n ajoasento on täysin onnistunut, väljä ja pysty. Selkä on rennossa asennossa ja katteet suojaavat hyvin. Voimaa tulee alhaisilta kierroksilta. 1090:n tuulilasin korkeutta voi säätää, mikä on aina tärkeä juttu. Jarrut ovat tehokkaat Brembot. Moottorin ajoasetuksia ovat rain, street ja sport. Lisävarusteena on vielä offroad.

KTM:n kate ja käsisuojat auttavat viimassa.

Harvoin alle sattuu niin helppoa ajettavaa kuin KTM 1090. Kaikki varusteet ovat paikoillaan vakionopeudensäätimestä lähtien. Tällä voisi lähteä niin soratielle kuin pitkälle asvalttimatkallekin. Paino ajokunnossa on vain 230 kilon paikkeilla, joten teho-painosuhde on jopa parempi kuin kardaanivetoisessa BMW R1200GS:ssä. Vetotapa voi muodostua valintaperusteeksi, jos näistä kahdesta katuendurosta valita pitäisi, mutta kyllä tuo painokin vaikuttaa. Lisää pitäisi vertailla, jotta valinnan voisi tehdä. Arvio tuotteesta:

KTM 1090 Adventure ****

Plussaa:

• Hyvä ja väljä ajoasento.
• Huippujarrut, muutenkin varusteet, mm. vakionopeudensäädin.
• Sopivasti voimaa ja se irtoaa alhaisilla kierroksilla.
• Kunnon katteet.
• Melko kevyt pyörä.

Miinusta:

• Ketjuveto, mutta menköön kun on enduro. Mutta kadullahan tällä ajetaan!

Testaaja Tommi kuvasi itsensä BMW K1600B Baggerin peilistä.

Otin seuraavaksi koeajoon Ducati Monster 1200:n. Jo pitkään on tehnyt mieli testata tuota isompaa hirviötä tai mörköä, sehän on jo aika legendaarinen prätkä.

Ducati Monster 1200.

Monster on hienosti muotoiltu ja jos pitää nakusta, niin tässä on kaikki osat kivasti näkyvillä. Kyllä italialaiset muotoilun osavat. Äänet ovat jyhkeän möreät ja kovat tärinät tuntuvat tyhjäkäynnistä vetoon ja korkeisiin kierroksiin, siis koko kierrosalueella. Ei hyvä, sillä pitemmän päälle tärinä väsyttää ajajaa, mutta katteettomalla Monsterilla ei muutenkaan viitsisi  pitkälle ajomatkalle juuri lähteä. Visiirin saa kyllä lisävarusteena.

Mitä tulee suorituskykyyn, se yllätti myönteisesti. Monster 1200 on ihan oikea muskelipyörä, jonka suorituskyky on hurja. 135 hevosvoimaa irtoaa jo 8750 kierroksella ja 118 Nm vääntö 7250:llä. Painoa on ajokunnossa vain 209 kg, joten tuote on ilahduttavan kevyt käsitellä. Tarjolla on myös S-malli, jossa tehoa on 150 hevosta.

Monsterin pakoputkisykkyrä on mielestäni hieno.

Ajomoodit urban, touring ja sport ja luistonesto sekä ABS-Brembot ovat tässäkin vehkeessä. Monster on matalilla nopeuksilla ja kurviteillä hauska ajettava. Arvioni siitä on:

Ducati Monster 1200 ***

Plussaa:

• Huima suorituskyky.
• Erottuva muotoilu, katso esimerkiksi pakoputkia.
• Vahvat äänet.
• Hyvät jarrut ja ajamista helpottava elektroniikka.
• Keveys.

Miinusta:

• Tärinät kaikilla kierroksilla.
• Ketjuveto.

Neljäntenä ja viimeisenä ehdin koeajaa vielä Yamaha MT-09 Tracerin. Se on lievempi versio MT-10:stä, jota koeajoin aiemmin keväällä. Tracerin penkin korkeutta ja visiiriä voi säätää ja sen mitat sopivat pienemmillekin kuljettajille.

Yamaha on pannut Traceriin vähän isommat, tosin edelleen aika reikäiset katteet verrattuna. Pyörä on kevyt, märkäpaino on 210 kg ja kapea johtuen vain kolmesta sylinteristä. Verrattuna räyhäkkääseen MT-10:iin, 09 on rauhallisempi, mutta kun kolmesta ajotilasta valitsee A-asennon, niin kyllä sekin liikahtaa ripeästi. Muut moodit ovat B ja STD. Tehoa on 115 hevosvoimaa ja vääntöä 87,5 Nm.

Yamaha MT-09 Tracer.

Tracerin katteet suojaavat kohtuullisesti sadetta ja viimaa vastaan ja pidin kovasti myös ajoasennosta. Tässäkin pyörässä taitaa olla jokin läppä, joka pakoputkessa aukeaa kaasua enemmän vääntäessä ja silloin mennään. Se kuuluu siis myös äänissä.

MT-09 Tracer on hyvin siro pyörä.

Tavalliseen, sekalaiseen kaupunki- ja maantieajoon Tracer on tuote parhaasta päästä. Siihen sopisi erittäin hyvin äänetön hihnaveto, mutta japanilaiset ovat tähänkin valinneet helpon ja halvan ratkaisun eli ketjun. Se näkyy tähdissä, jotka jäävät kolmeen.

Yamaha MT-09 Tracer ***

Plussaa:

• Keveys.
• Ajotilojen säätö ja vaihdeavustin.
• Riittävän hyvä suorituskyky.
• Keskiseisontatuki ja 18 litran bensatankki.

Miinusta:

• Ketjuveto.
• Vajavaiset katteet.

Taas oli siis merkittäviä uutuuksia tai muuten kiinnostavia pyöriä testattu. 2.6. oli muuten myös Prätkällä töihin -päivä, johon tarraan on hyvä lopettaa tämä postaus.

Prätkällä töihin 2.6.2017 -tarra Yamahan kyljessä.