MP20-messuraportti

Iloista menoa KTM:n puikoissa.

Vuosi on vaihtunut, ja tänä vuonna Helsingin moottoripyörämessut oli 31.1.-2.2.2020. Nyt jo 12. vuotta putkeen olin taas Messukeskuksessa messuilemassa.

Aiempien vuosien messuraporttejani kuvineen voi lukea näistä linkeistä uusimmasta vanhimpaan:

https://motoblogi.wordpress.com/2019/02/02/mp19-messut/

https://motoblogi.wordpress.com/2018/02/07/mp18-messuilla/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/15/moottoripyoramessut-2017-22/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/05/moottoripyoramessut-2017-12/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/01/27/moottoripyoramessut-ovella/

Vuosi sitten ihmettelin Helsingin lumen paljoutta, mutta tänä vuonna tilanne on ihan toinen. Tammikuu oli mittaushistorian lämpimin eli leudoin 175 vuoteen. Tammikuussa oli vain yksi pakkaspäivä. Koko talvena lunta on ollut noin neljänä päivän hetken, enintään ehkä 3 cm. Lumitöitä ei ole tarvinnut tehdä kertaakaan, ja taloyhtiö on säästänyt pitkän pennin, kun lämmityskulut ovat ennätyspienet.

Toisaalta ei ole päässyt pulkkamäkeenkään, hiihdosta puhumattakaan. Kaupungissa on kyllä pari lumetuslatua ja Kivikon hiihtohalli, joihin hiihtämään pääsisi. Enemmän haittaa kuitenkin, että ulos ei ole päässyt luistelemaan. Tekojäitä on noin kymmenen, mutta kaikkiin on hieman matkaa, joten olen siirtynyt luistelemaan pelkästään jäähallissa. Se on kivaa, ja jää on huippuluokkaa.

Mutta asiaan, messuihin. Jos ei ole käynyt aiemmin MP-messuilla, niin asiaan pätee ennenkin kirjoittamani, että siellä näkee ja voi koeistua uusia pyöriä, tapaa samanhenkisiä motoristeja, voi ihailla taidolla rakennettuja retro- ja vintagepyöriä, pystyy koeajamaan pyöriä sisätiloissa asvaltilla, saa ostettua uusia tai käytettyjä ajovarusteita, kykenee miettimään mp-matkakohteita maailmalla, saa vakuutuksista hyviä tarjouksia, tuurilla voi voittaa jossain arvonnassa, kuulee kivoista kokoontumispaikoista kesäksi, löytää pyöräänsä monenlaisia tarvikeosia, pääsee seuraamaan Miss MP:n valintaa ja huomaa, kuinka lähellä kevät jo on.

Honda CRF1100L Africa Twin on kauden merkittävimpiä uutuuksia.

Honda oli lisännyt seikkailupyöräänsä sata kuutiota, joten Africa Twin on nyt 1100-kuutioinen. Se on aika monen koeajolistalla tänä keväänä.

Messujen tunnelmia ja monet uutuudet näkyvät tässä reilun neljän minuutin videokoosteessani, jonka kuvasin messuilla.

Muita kiinnostavia uusia malleja oli muun muassa Triumph Rocket III -mallit GT ja R, joiden kone on 2500-kuutioinen. 221 Nm vääntöä tarjoava motti olisi kiva kokeilla kesällä. Pyörän ulkoasu näyttää olevan pelkkää moottoria.

 

Triumph Rocket III GT.

Tänä vuonna myös moottorirata Kymiring oli tehnyt oman osastonsa, kun ensi kesäksi on varmistunut Suomen ensimmäisen MotoGP-ajon ajankohta eli 10.-12.7.2020. Ostin itsekin lipun ko. tilaisuuteen, vaikka lippujen hinnat ovat aika kalliit, niin kannatuksen vuoksikin sinne on mentävä. Kunpa Suomi saisi vielä oman, kilpailukykyisen kuljettajan sarjaan. Eli Iitissä nähdään heinäkuussa.

 

BMW:n uutuus oli F900XR eli F-sarja tuntuu kasvavan kokoa. Harley-Davidson oli tuonut näytille LiveWiren. Kyseessä on sähköpyörä, jonka kantama on 158 kilometriä.

Harley-Davidson LiveWire.

Suzuki esitteli kilpailijan mm. Honda Africa Twinille eli V-Strom 1050:n. Siinä on lisää voimaa, uusi, kulmikas muotoilu ja paljon enemmän varusteita kuin aiemmin.

Suomen vastaus H-D:n sähkömoottoripyörälle on vielä prototyyppi, mutta tuotantoa ilmeisesti valmistellaan jo kovasti. Aiemmin nimellä RMK E2 suunniteltu Verge TS on huimat 1000 Nm tarjoava malli, joka tuo mieleen jotkin tieteiselokuvat. Sähkömallit todellakin erottuvat liikenteessä.

Verge TS on suomalainen tutkielma sähköisestä prätkästä.

Ducati Panigale V4 on kaunista muotoilua.

Ducatin osastolla oli runsaasti hienoa italialaista muotoilua. Poliisilla oli näytillä sinipukuisten kalustoa, joka näyttää nyt olevan Kawasaki-voittoista. Pähein niistä on ZZR 1400, jossa on 210 hevosvoimaa. Eikä H2 mekaanisine ahtimineen paljon jää jälkeen.

Poliisin Kawasaki ZZR1400.

Rakennettujen pyörien hallissa oli monenlaista tarjolla, mutta eniten mieleen jäi 125-kuutioinen, käsin tehty kaksipyöräinen. Siinä on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä. Aika hurjaa.

Eri osista koottu ja paljon käsityötä vaatinut 125-kuutioinen, jossa on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä.

Tällä kertaa MP-messuilla kävi yli 55 000 ihmistä, joten vilkasta oli taas. Kevään ajokautta ja uusia koeajoja odotellessa voit ihailla kuvaamaani koostevideota MP20-näyttelystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

MotoGP-testit, Kymiring 19.-20.8.2019

Ensimmäisen kerran kuulin suunnitelmasta Kymiringin moottoriradaksi noin kymmenen vuotta sitten. Hanke lähti visiona liikkeelle jo vuonna 2007, ehkä aiemminkin.

Onhan noita toiveita ja suunnitelmia, moni ajatteli silloin. Niin olin itsekin epäilevä, koska täysimittaisen radan suunnittelu ja rakentaminen olisivat iso projekti. Vaadittaisiin aikaa, rahaa ja politiikkaa, jotta sinne saataisiin paitsi rata, myös kilpailuja.

YouTube-kanavallani on video ensimmäisen testipäivän tunnelmasta pääsuoran vierestä kuvattuna.

Vielä ei ole virallisesti päätetty vuodesta 2020 alkaen Kymiringillä ajettavasta MotoGP-kisasta, mutta elokuu 2019 toi unelman lähemmäksi kuin koskaan. Oli aika ajaa ensimmäiset viralliset, maksulliset testiajot. Aprilia, Ducati, Honda, KTM, Suzuki ja Yamaha olivat talleina paikalla.

Osa vieraista pääsi tutustumaan varikkotunnelmaan. Tässä Kallio Racing Junior-teamin Yamaha.

Olin ajatellut joka tapauksessa mennä Kymiringin avajaisiin, mutta tulin keväällä 2019 valituksi myös noin 150 vapaaehtoisen joukkoon, joka auttaisi tilaisuuden järjestelyissä. Varsinainen radan rakennustyöhän oli tehty jo viime vuosien aikana, mutta nyt testattaisiin kisajärjestelyjä: asiakaspalvelua, pysäköintiä, akkreditointia, logistiikkaa, cateringia, VIP-palveluja, viestintää, selostuksia, markkinointia, lehdistösuhteita ja kaikkea muuta, mitä ison tapahtuman toteuttaminen vaatii. Kuljettajat ja tiimit keskittyisivät jousituksen, renkaiden ja muiden ajoon vaikuttavien seikkojen säätämiseen, koska jokainen rata ja ajo-olosuhde on aina erilainen.

Vapaaehtoiset rekrytoi ammattitaitoisesti Lahti Events, joka on tottunut muun muassa Lahden Salpausselän kisojen organisointiin. Elokuun alussa meillä oli vapaaehtoisten koulutus, jossa kuultiin tapahtuman taustoja, tavoitteita ja saatiin ohjeita toimintaamme. Kuulemma Kymiring on ensimmäinen uusi, korkeimman tason rata Euroopassa 15 vuoteen. Koulutuksessa pääsin itse ensimmäistä kertaa näkemään Iitin Tillolassa sijaitsevan radan. Olin paikalla moottoripyörällä, mutta ajamaan radalle ei sentään päässyt.

Kymiring tilapäisestä VIP-katsomosta nähtynä.

Kymiringillä on kansainvälisen autoliiton FIA:n korkein Grade 1- ja kansainvälisen moottoripyöräliiton FIM:in korkein Grade A -luokitus. Tässä suhteessa se on Pohjois-Euroopan ainoa korkeimmat vaatimukset täyttävä GP-rata. Siellä voidaan ajaa kansainvälisiä kilpailuja niin kaksi- kuin nelipyöräisillä ja tuottaa ajokoulutusta ym. Nykyisiä tai tulevia lajeja ovat siis MotoGP, formulat, DTM, rallicross, motocross, speedway, jääspeedway, supermoto, karting ja enduro.

Aprilian kuljetusauto, taustalla KTM:n. Nuo pilvet satoivat kohta – ja ukkostivat.

Kymiringin pituus on noin 4,6 kilometriä ja pää- eli takasuoran noin 1,2 kilometriä. Pääsuora on GP-ratojen pisin Euroopassa. Noin 12-20 metriä leveää rataa kierretään myötäpäivään. Korkeuseroa on 23 metriä eli aika paljon. Alue on kaikkiaan 180 hehtaaria. Lisätietoa radasta on Kymiringin sivuilla.

Varsinaiseen testitapahtumaan minun piti myös ajaa kaksipyöräisellä, mutta koska sadetta oli luvattu jonkin verran molemmille päiville ja vaihtovaatteita, sateenvarjo ym. olisi pitänyt pakata mukaan, ajoin tällä kertaa Helsingistä Iittiin ja takaisin molempina päivinä autolla. Päivät olivat myös erittäin pitkiä, matkoineen noin kello 6-21 ja takaisin olisin ajanut iltamyöhään, niin päätin hieman säästää itseäni.

Ensimmäinen testipäivä oli siis maanantai 19.8. ja toimitsijoille oli järjestetty kyyti Lahdesta ja Kouvolasta, koska parkkipaikat olivat vielä hieman kesken. Näin maksavat vieraat mahtuivat paremmin pysäköimään. Itse jätin autoni Kouvolaan, jossa Matkakeskuksessa on peräti 72 tunnin ilmaisia paikkoja.

Pian saatiin akkreditointirannekkeet ja kaulakortit ja sitten vain töihin. Toimipaikkani oli VIP-teltta, joka oli pystytetty lähtösuoran viereen. Katsomosta näki hyvin varikolta tulevat pyörät. Varsinkin KTM:n Mika Kallio varikolta kiihdyttäessään tervehti lämpimästi yleisöä.

Motoblogin Tommi Simon VIP-hommissa. Taustalla Ajo Motorsportin 600-kuutioinen kisa-Honda.

Hoidin VIP-teltassa lähinnä ääntä ja TV-monitorien kuvaa. Ruuduissa pyöri non-stoppina MotoGP-oikeudet omistavan Dorna Sportsin videoita aiemmista osakilpailuista, ajajaesittelyjä, Mika Kallion haastattelu ja radan koeajo ym. Autoin myös teltan muun toimivuuden kanssa, opastin vieraita ja ratkoin pieniä ongelmia. VIP-vieraat pääsivät ajajien lopettaessa käymään opastetusti varikolla, ja me vapaaehtoiset huolehdimme aikataulutuksesta, opastuksesta ja kiertokäyntien turvallisuudesta. Välillä myös siivottiin, koska hiekkaa tuppasi kantautumaan sisälle, koska radan ympäristö on edelleen työmaata ja rakennukset keskeneräisiä.

Lounaan kävin nauttimassa VIP-aluetta vastapäätä, takasuoran vieressä olevalla Fan Zone -alueella. Siellä oli useita ravintolakojuja, Lahden moottoripyörämuseon noin 30 vanhaa moottoripyörää, mainosautoja ynnä muuta nähtävää. Jonoja syntyi, mutta pärjättiin.

Päiväliput asiakkailta maksoivat noin 50 euroa, 7-17-vuotiailta noin 20 euroa ja A-istumakatsomon paikka toi siihen 10-20 euroa lisää. Myös kahden päivän lippuja sai ja VIP-paikat maksoivat 290 euroa. VIP-teltassa oli oma juontaja, Kimi Räikkösen vanhan Lotus Renault -Formula 1 -auton simulaattori, jolla saattoi maksutta ajaa virtuaalisia kierroksia Kymiringin radalla, tasokkaammat, tosin tilapäiset WC-tilat, hyvä buffet ym. lisää sekä mahdollisuus varikkokävelyyn ja ratakierrokseen bussissa.

Lotuksen Formula 1 -simulaattori oli hyvin suosittu.

Tunnelma radalla ja yleisöalueilla oli kaikkiaan erittäin hyvä. Radan ja rakennelmien keskeneräisyys ei juuri haitannut, koska kaikki ymmärsivät, että kyseessä oli vasta harjoitus ja testi tulevia, oikeita kisoja varten. Juttelin testipäivien aikana niin radan rakentajien, suunnittelijoiden kuin muiden vapaaehtoisten ja vieraiden kanssa. Ensi vuoden heinäkuu on ajankohta, joksi MotoGP-kilpailua eniten toivotaan, mutta myös elokuu tai kesäkuu varmaan tulisi kyseeseen. Suomen lomaillessa heinäkuussa ja kun ilmatkin ovat yleensä lämpöisimmillään, heinäkuu olisi paras kuukausi.

Ensimmäisenä testipäivänä vettä tihuutti useaan otteeseen, mutta välillä kuljettajat pääsivät ajamaan rataa, ja pitäähän sitä sadekelin renkaita ja säätöjäkin testata. Toinen päivä eli tiistai oli poutainen noin kello 15 asti, jolloin tulin juuri varikkokierrolta. Sitten tuli voimakas ukkoskuuro ja rankkasade eikä kisakoneilla ajamaan enää päässyt. Lopuksi VIP-väki pääsi vielä pikkubussissa ajamaan kierroksen radan ympäri, mikä olikin monelle kohokohta hyvien buffet-ruokien ja tuttavien tapaamisten ohella.

VIP-teltassa oli tyylikäs punainen matto ja mm. ruokaa tarjolla.

Kierroksia järjestettiin monta, jotta kaikki halukkaat ehtivät mukaan. Myös me vapaaehtoiset pääsimme lopulta kyytiin. Bussi ei kovin lujaa ajanut, mutta käsityksen radasta sai hyvin. Asvaltti on erittäin tasainen ja uskon, että tekninen eli vaikea Kymiring saa paljon ystäviä myös kilpailijoista. Tähän asti rataan on uponnut noin 20 miljoonaa ja ennen vuoden 2020 GP:tä siihen menee vielä noin 10 miljoonaa euroa lisää. Myös mahdollinen hotelli ja ravintola odottavat vielä rakentamistaan, joten alue kehittyy tästä paljon tulevina vuosina. Ehkä jo ensi vuonna myös Jyväskylän Suurajojen (Neste Rally) osakilpailu ajetaan Iitissä.

Nopeimmat huiput takasuoralla ajoi Ducatin italialainen Michele Pirro, 340 km/h ja nopeimman kierrosajan teki tietojeni mukaan Aprilian britti Bradley Smith 1.47,540 minuuttia. Uusi rata on vielä hieman hankala, kunnes se kuluu sopivasti eikä osittain sateen liukastama rata ja noin 16-21 C lämpötila ollut paras keli nopeammille ajoille.

Toisen testipäivän tunnelmaa voit katsoa tästä YouTube-videostani.

Mutta Kymiringistä kuullaan vielä. MotoGP tuonee sinne ensi vuodesta lähtien 50 000 – 100 000 katsojaa per osakilpailu. Oli hienoa olla osa sen ensimmäisiä testipäiviä. Kiitos rahoittajille, suunnittelijoille, rakentajille, Lahti Eventsille ja muille vapaaehtoisille, jotka teitte päivästä mahdollisen. Sekä tietenkin motoristeille ja muille asiakkaille, jotka saavuitte paikalle.

 

 

 

MP19-messut

Bloggaaja ja Yamaha MT10SP.

Kevät on sen verran pitkällä, että Helsingin moottoripyörämessut ovat tänä viikonloppuna. Tämä vuosi onkin 11. kerta putkeen, kun kävin näillä messuilla eli vuodesta 2009 lähtien siellä on tullut uskollisesti käytyä.

Aiemmista messuista olen kirjoittanut blogiini vuodesta 2017 alkaen, tässä artikkelien linkit uusimmasta vanhimpaan.

MP18-messuilla 7.2.2018

Moottoripyörämessut 2017 2/2 15.2.2017

Moottoripyörämessut 2017 1/2 5.2.2017

Moottoripyörämessut ovella 27.1.2017

Kun nyt katsoo ulos, niin ajokausi tuntuu olevan todella kaukana. Lunta on Helsingissä noin 45 cm ja lisää on pyryttämässä ennusteen mukaan huomenna. Silti MP-messujen ajankohta on hyvä, kun talven selkä on melkein jo taittunut ja valoa kohti mennään. Joka vuosi Messukeskuksessa käy noin 60 000 motoristia ja hengailijaa näillä messuilla.

Tällä kertaa olin ostanut lipun jo marraskuussa netistä, kun sen sai kympillä. Normaalihinta ovelta on 20 €. Olin ovella tulostamani lipun kanssa, mutta QR-koodi ei kelvannutkaan lukijalle, vaan minut ohjattiin lipunmyyjälle, joka taas ei osannut neuvoa, mitä lipun kanssa tehdään. Hän sentään ohjasi minut taas ihan eri puolelle aulaa, josta ystävällinen rouva päästi minut vihdoin sisään.

Narikan hinta oli noussut 50 % eli se oli nyt 3 euroa. Sisään päästyä jo helpotti, kun näki yleisömassat ja lukuisat kaksipyöräiset.

Ensin katsastin uutuudet ja muut uudet pyörät. Muutama kiinnitti sen verran huomiota, että osaan niistä pitää palata keväämmällä koeajon kanssa. Esimerkiksi Husqvarna Vitpilen 701 on kauniisti muotoiltu, yksisylinterinen keskikokopyörä. Siitä en ottanut kuvaa, mutta ”isolohkon” uuden Bemarin, R1250RS:n kuvasin eri suunnilta. Perinteinen 1200-kuutioinen kaksisylinterinen bokseri on tälle kaudelle isontunut 50 kuutiolla. Uudet teholukemat ovat 136 hevosvoimaa ja vääntöä 143 Nm.

 

BMW R1250RS oli saanut myös lisävarusteiset, alumiiniset venttiilinkopat.

 

Ducati Panigale 1100 V4 ja joku neito.

Panigalen muotoilija on ollut tehtäviensä tasalla eikä myöskään insinööriosastolla ole laiskoteltu. Tehoa on 214 hevosvoimaa ja tehoputkella kuulemma 226.

 

Ducati Diavel 1260.

Uusi Diavel on entistä isompi ja olen aina tykännyt sen väännökkäästä moottorista ja upeasta takavanteesta. Yksityiskohdilla on väliä.

Suzuki Katana oli 1980-luvulla jonkinlainen superien super. Jossain auto- tai mp-lehdessä otsikoitiin sen ensiesittelyssä legendaarisesti: ”Hätänen Katana”. Nyt siitä on tullut ihan uusi painos. Käytännössä sama 1000 kuution ja 150 hevosvoiman moottori näyttää olevan monessa muussakin uudessa Suzukissa, joten ihan vanhalle maineelle ei ole ehkä katetta. Vanhasta hyvästä harmaasta väristä on luovuttu, ainakin esillä ollut malli oli synkän musta. Netissä on kyllä kuvia harmaastakin mallista. Mutta kerron lisää, kun koeajo on tehty. 

 

Edessä uusi, takana vanha Suzuki GSX1100S Katana.

 

Indian FTR 1200.

FTR 1200 on upeimpia uusia customeja niiden ystäville. Cruisailuun sopivaan vehkeeseen täytyy myös tutustua tarkemmin.

 

Tommi ja Yamaha MT10SP, jossa on säädettävä jousitus.

MT10:iä voisi testata uudestaan, se on kevyt ja varsin pirteä ilmestys ihan asiallisella moottorilla.

Tässä yksi Honda.

 

 

Kawasaki Ninja H2 SX SE.

Hurjimpia teholukuja messuilla taisivat olla Kawasaki H2:n yli 200 hv, joidenkin tietojen mukaan jossain versiossa jopa paljonkin yli. Kyllä alkaa riittää.

 

Honda CB750 Tuutti ja sivuvaunu.

Yllä oleva sivuvaunu-Honda ja monta muuta kaunista yksilöä oli Japsistarojen osastolla. Samassa hallissa oli myös paljon rakenneltuja pyöriä. Sen sijaan myytäviä, käytettyjä pyöriä oli tällä kertaa tosi vähän.

 

Jarno Saarinen -nukke ja Yamaha TD250, jolla Jarno voitti pronssia TT-maailmanmestaruussarjassa.

Muutama tunti messuilla sai pään pyörälle, vaikka tälläkään kertaa en viitsinyt kokeilla sinänsä hyvää ideaa, asvaltoitua sisäkoeajorataa. Ohessa kuitenkin video siitä, joka on nyt YouTube-kanavallani.

 

 

 

 

 

 

Ahveniston moottoriradalla

Aprilia Tuono V4 1100 RR.

Sain Hondan uutiskirjeestä vinkin, että eilen Hämeenlinnassa, Ahveniston moottoriradalla on koeajopäivät. Sinnehän piti tietty ajaa, kun ilmakin oli poutainen ja lämpöä sentään 16 C.

Matkalla Helsingistä tunti pohjoiseen tuli muutama tippa vettä Nurmijärvellä ja Riihimäellä, mutta ei se ajoa haitannut. Saksalainen rivineloseni hyrisi tyytyväisyyttään, kun pääsi taas moottoritielle. Sinnehän se on varsinaisesti suunniteltu.

Ahveniston legendaarisesta radasta moni on kuullut, mutta usealle on yllätys se, että vuonna 1967 avattu rata vieläkin toimii. Se valmistui siis vuosi Keimolan jälkeen. Siitä olen blogannut aiemmin tänne. Ahveniston Radan verkkosivut ovat täällä. Koeajojen ja ajoharjoittelun lisäksi Ahvenistolla voi pitää kaksi- tai nelipyöräisten kilpailuja ja muita yleisötilaisuuksia. Radan nurkassa on pieni kahvila.

2840 metriä pitkän radan pääsuora on 280 metriä ja korkeusero peräti 32 metriä. Sen rataennätys on Marko Nevalaisen Dallara F397 -kilpa-autolla vuonna 2000 ajettu 1.13,226 minuuttia. F1-maailmanmestari Keke Rosberg on tosin kellottanut epävirallisesti 1.11,000 jo vuonna 1984, silloin auto oli Williams FW08C -formula.

Ala-asteella olin luokkaretkellä Hämeenlinnassa ja muistan hyvin, kuinka silloin me lapset pääsimme kiertämään radan bussissa. Moottori sauhusi mutkaista ja mäkistä rataa ylös ja alas ja se oli elämys, joka jäi mieleen.

En silloin arvannut, että pääsisin joskus itse kiertämään rataa moottoripyörällä. Siitä kiitos Otto Brandtille, joka eilisen järjesti.

Meitä oli joukko kiinnostuneita paikalla jo puolen päivän aikaan enkä ollut ainoa, joka kyseli, miten Hondia ja Aprilioita nyt sitten pääsee radalla testaamaan. Ehkä Brandtinkin oli alun perin tarkoitus päästää koeajajat radalle kiertämään, mutta kuulemma vakuutussyistä se ei onnistunutkaan. Koeajoja pääsi ajamaan vain varikolla tai kaupungilla. Mutta ei se mitään, sillä nyt päästiin ajamaan omilla pyörillä radalla. Se oli vieläkin hauskempaa!

Oma BMW K1200S valmiina radalle.

Kun minut liputettiin muutaman muun kanssa radalle, niin olo oli hieman outo. Ensin oli mitattu pakoputkesta desibelit, joiden pitää olla yli 750-kuutioisilla alle 95 dB 5000 kierroksella. Kilparadalla en ole koskaan ajanut, vaikka monenlaisia kisoja olen ollut katsomassa. Ainoastaan motocross- ja enduroratoja olen joskus mopolla ja moottoripyörällä lyhyesti kiertänyt. Asvalttikisoja olen ollut katsomassa Formula 1:tä myöten, mutta on ihan eri asia ajaa itse, joten kunnioitus lajin osaajia kohtaan nousi taas kummasti.

Mukanani oli myös action-kamera, mutta en viitsinyt sitä alkaa virittää, en ottanut myöskään takalaukkua pois, koska mitään kierrosennätyksiä ei ollut tarkoitus tehdä. Kilparadalla ajaminen taitaa olla vakuutusehdoissa rajoitettu niin, että jos jotain sattuu, vakuutus ei korvaa tai ainakin pienentää korvauksia. En siis ottanut mitään riskiä.

Varikolta lähtiessä heti ensimmäinen mutka ja jyrkkä ylämäki yllättivät. Kyseessä on tosiaan vaativan luokan kilparata, jonka asvaltti on ihan hyvässä kunnossa, mutta tuo ensimmäinen mutka on kyllä aikamoista nimismiehen kiharaa. Siitä eteenpäin radan pinta parani ja mietin mielessäni lapsuudessa bussilla tehtyä ratakierrosta.

En tiedä, mikä on moottoripyörillä tehty Ahveniston kierrosennätys, mutta sen täytyy olla paljon Nevalaisen ja Rosbergin aikoja hitaampi, niin mutkainen ja kapea rata on. Myös turva-alueet ovat lyhyet, joten itse ajoin lähinnä 3. ja 4. vaihteella, jossain kohtaa jopa kakkosella. Sinänsä K-sarjalaiseni suorituskyky riittää hyvin rata-ajoon, mutta näin lyhyellä ja mäkisellä radalla 167 hevosvoiman ja 139 Newtonmetrin hyödyntäminen ei ole helppoa. Hyvä kun pääsuoran päässä uskalsin kelata 130-140 km tunnissa. 5. ja 6. vaihdetta ei voinut käyttää ollenkaan.

Muutama kierros rata-ajoa riitti ja palasin tyytyväisenä varikolle. Olin vielä terve ja pyöräkin ehjä eli olin enemmän kuin riemuissani. Jätän jatkossakin rata-ajon moottoripyörällä ammattilaisille. Miksei autolla joskus jotain rataa voisi vielä kokeilla, mutta ajolinjoja täytyy parantaa. Hauskaa oli silti!

Pari koeajoakin piti tehdä, sitäkin varten Ahvenistolle oli tultu. Sain ajoon Aprilia Tuono V4 1100 RR:n. Koeajoin viime vuonna saman mallin 175-hevosvoimaista factory-versiota. Juttu on täällä. Myös RR-versio on upea tuote, joten en arvostele sitä enää erikseen, sekin saa neljä tähteä ****. Vahva ja väännökäs 121 Nm:n moottori tuntui hyvältä myös Hämeenlinnan kaduilla.

Aprilia Tuono V4 RR:ssä on samat 175 hv kuin factory-mallissa.

Toisena pyöränä valitsin alle Honda CB 1000 R Neo Sports Café:n. 1000-kuutioinen pyörä antaa 143 hv ja 104 Nm ja sen ajoasento on väljä, melko pysty ja kädet aika korkealla ja leveällä. Siis erinomainen asento ja Aprilian jälkeen hieman kesympi ja kuminauhamaisempi moottori, mutta käytännön ajossa loistava. Tykkäsin neliasentoisesta ajotila-asetuksesta, luistonestosta ja vakionopeudensäätimestä, mutta tavanomaiseen tapaan kaipaan pyörään katteita ja kardaanivetoa. Tässä on vain muotoiltu ajovalo, joka ei paljon ajoviimaa käännä ja perinteinen ketjuveto.

Honda CB 1000 R Neo Sports Café.

CB1000R on kevyt, vain 212 kg ja erittäin näppärä kaupungissa. Moottorin veto on mahtavaa ja välitys onnistunut, kuutosvaihdetta voi potkia sisään jo 45 km tuntinopeudessa. Potkia on ehkä väärä sana, koska vaihteet ja kytkin ovat kevyitä käyttää, kuten aina japanilaisissa. Myös jarrut ovat huippuluokkaa.

Myös ulkonäkö on onnistunut, vanhaa retrotyyliä on tavoiteltu, ja mm. moottorin ja vaihdelaatikon valut on tehty todella kauniiksi ja nykyaikaisiksi, joten yksityiskohdissa riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa. Neo Sports sopii hienosti hiljaisehkoon ajeluun, mutta katteiden puutteessa moottoritielle ei mielellään lähtisi.

Honda CB1000R on nestejäähdytteinen retro.

Honda CB 1000 R Neo Sports Café ****

Plussaa:

• Vahva moottori ja erinomainen vaihteisto
• Hyvät turva- ja mukavuusvarusteet: mm. neljä ajotilaa, luistonesto ja vaihtoavustin
• Keveys ja luonteva ajoasento
• Kaunis muotoilu.

Miinusta:

• Ketjuveto
• Café-retro-tyylisesti ei katteita
• Vaijerikytkin.

Ahvenistolla oli koeajossa myös Zeron sähköpyöriä ja näytillä uusi Honda Monkey, joka on 125-kuutioinen ja näyttää tältä, kuva on alla. Zeron koeajon olen tehnyt aiemmin, juttu on täällä.

 

Honda Monkey 125 näyttää hassulta pitkän mallinuken alla.

Takaisin kaupunkiin ajelin rauhallisesti hienoa kokemusta rikkaampana.

 

Suuri koeajopäivä 2018

 

Honda GL1800 Goldwing sai bloggaajankin suun hymyyn.

 

Messukeskus ja moottoripyörien maahantuojat ja myyjät järjestivät tänäkin vuonna suuren koeajopäivän, joka oli 8.6. Viime vuoden eli 2017 tapahtumasta bloggasin tänne. Silloin testissä olivat Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha.

Tänä vuonna tapahtuma oli ensin Tampereella ja Turussa, viimeisenä Helsingin Messukeskuksessa. Paikka on toisaalta hyvä eli sinne pääsee näppärästi julkisilla ja pysäköinti on tapahtuman aikana moottoripyörille ilmainen. Siihen hyvät puolet loppuvatkin. Varsinaiseen koeajoon ei ole yleensä aikaa kuin 20-30 minuuttia, joten syvällistä analyysia ei siinä ajassa tehdä eikä tärkeitä ominaisuuksia voi kovin tarkkaan eritellä. Tunnelmia koeajopäivästä on tällä videolla.

Kiitettävästi mp-merkkejä oli paikalla ajossa eli 16 ja pyöriä noin 100 kappaletta. Pääsin koeajamaan kolmesta haluamastani kaksi, ja vain Ducatin Multistrada 1260S:n puikkoihin en ehtinyt aikataulun ja jonojen takia.

 

Messukeskus houkutteli enemmän väkeä kuin vuoden 2017 kaamea keli, joten välillä oli pientä jonoakin.

 

Ensimmäisenä sain alle uuden Honda GL 1800 Goldwingin Tour-mallin. Se on yksi mp-maailman legendoja: iso, voimakas, kahdelle suunniteltu, pitkään matka-ajoon sopiva ja täysin varustettu pyörä. Hintaa uudella mallilla on 49 990 €.

 

Goldwing on iso, mutta silti paljon sirompi ja kevyempi kuin edeltäjänsä.

 

Ennalta hieman arvelutti, kun en erityisemmin tykkää ”ylipainavista” pyöristä. Uusi Goldwing on kuitenkin painoltaan noin 50 kg kevyempi kuin edellinen malli eli nyt se painaa ajokunnossa vain 383 kg. Kuten aina moottoripyörissä, heti pari metriä ajettua paino tavallaan katoaa ja tässä iso massa tuntuu vakaalta ja turvalliselta.

Goldwing on joka suunnasta katsottuna todella hyvännäköinen laite varsinkin perinteisenä Hondan punaisena. Edeltäjäänsä verrattuna se on suorastaan siro, minkä huomasin jo helmikuussa mp-messuilla. Siitä tapahtumasta kirjoitin tänne.

1800-kuutioinen bokseri on todellakin riittävä tähän pyörään, tehoa on 126,5 hevosvoimaa 5500 kierroksella ja vääntöä huimat 170 Nm 4500 kierroksella minuutissa. Myös äänet on onnistuttu rakentamaan jylhiksi; kun vääntää kaasua, niin mörähdys on komea. Yhdessä kohdassa kun väänsin kaasua hieman enemmän, niin ainakin kuvittelin, että keula nousi hieman ilmaan. Vääntöä siis oikeasti on.

 

Isosta Hondasta on vaikea keksiä mitään huomautettavaa.

 

Jousituksia voi vihdoin tässä Wingissä säätää sähköisesti. Esimerkiksi BMW K1200S:ssä se toteutettiin jo vuonna 2005 eli aika myöhässä japanilaiset ovat heränneet. Mutta lopputulos on hyvä eikä iso massa hötky ajossa, kun säädöt ovat kohdallaan. Tuulilasi nousee ja laskee sähköllä eli ilmavirrasta voi nauttia täysillä tai poistaa sen helposti melkein kokonaan.

Lisävarusteena koeajopyörässäni oli 7-vaihteinen DCT-automaattivaihteisto. Kytkinkahvaa ei siis ole ollenkaan. Liikkeelle lähdetään panemalla nappi D-asentoon ja sitten vain väännetään kaasua. Samantyyppisellä vaihteistolla olen ajanut autoillani vuodesta 2011 ja ollut erittäin tyytyväinen. Myös prätkässä ratkaisu toimii hienosti, tosin pieni viive liikkeellelähdössä on havaittavissa, mutta ehkä se on tehty turvallisuuden maksimoimiseksi ja renkaiden säästämiseksi. Toki Hondassa on luistonesto ja mäkilähtöavustin.

Goldwingin saa myös poljinvaihteilla kuusivaihteisena, mutta itse jos olisin sitä ostamassa, ottaisin DCT:n, niin vaivattomalta se tuntui. DCT-laatikossa on nerokas ryömintätoiminto sekä eteen- että taaksepäin. Avaimeton käynnistys ja keskuslukitus, turvatyyny, vakionopeudensäädin ja neljä ajotilaa – tour, sport, econ ja rain – ilahduttavat käyttäjää. Stereot, integroitu navigaattori ja monet sähköiset härpäkkeet tuovat Wingiin ylellisyyttä. Laukut ja bensiinitankki ovat pienemmät kuin vanhassa mallissa.

Ajossa Wing on automaisen helppo ja elektroniikka auttaa kuljettajaa keskittymään maisemiin. Moottorin ja jousituksen luonne sekä kaasuvaste muuttuvat ajotilojen mukaan, samoin kulutus.

Arvioni: Honda GL 1800 Goldwing Tour *****

Plussaa:

• mahtava voima jo tyhjäkäynniltä
• ajamisen helppous ja sitä tukeva elektroniikka: luistonesto, navigaattori, vakionopeudensäädin, sähkösäätöinen jousitus ja visiiri ym.
• upeat äänet
• kardaaniveto
• hyvät peilit ja jarrut.

Miinusta:

• vaihteiston pieni epäröinti liikkeellelähdössä
• hinta.

Seuraavaksi kävin BMW:n R NineT Urban G/S:n kimppuun. Se on ihan erilainen pyörä kuin Goldwing eli jäljittelee 1980-luvun alun yksinkertaista katuenduroa. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi pyörän keveyteen ja äärimmäiseen askeettisuuteen.

 

BMW R NineT Urban G/S on 80-luvun retrotyyliä.

 

1200-kuutioiseksi BMW painaa vähän eli 221 kg ajokunnossa. Tehoa on 110 hevosvoimaa 7750 kierroksella ja vääntöä 116 Nm 6000 kierroksella. Molemmat ovat laimennettuja lukemia periaatteessa samasta ilma-öljyjäähdytteisestä bokserista, joka on R 1200 GS:ssä ja RS:ssä. Niissä lukemat ovat 125 hv ja 125 Nm. Voimaa on kuitenkin Urbanissa sen verran, että ehkä alennettu teho on harkittu toimenpide soratiekäyttöön.

 

Nappularenkailla on varmasti käyttöä soratiellä.

 

Urbanissa on alla nimittäin nappularenkaat eli sillä voisi kuvitella huristavansa soratiellä tai metsäpolulla, mikä ei useimmilta nykypyöriltä onnistu. ABS:n ja luistoneston saa tarvittaessa pois päältä. Käsiä suojaavat maastossa suojukset. Hintaa on 17 990 €, ja pyörää voi varustella lisää vaikka pinnavanteilla, jos valuvanteet eivät miellytä.

 

R NineT:n pienet sivulaukut tuovat endurohenkeä.

 

Itse en tästä tuotteesta tykännyt. Ote tangosta on leveä ja ajoasento sinänsä hyvä, mutta jalkatapit osuvat aina jalkoja maahan laskiessa sääriin. Jalkatapeilla on toisaalta helppo seistä, kun ajaa metsäpolkua. Bokseri tärisee enemmän kuin sisarmallinsa ja pienistä peileistä ei näe mitään. Varusteet ovat niin perusmallia, että BMW:ssä en ole semmoisiin tottunut. Edes vaihdenäyttöä ei ole ja vilkkuvalojakin on mittaristossa vain yksi eli se vilkkuu molempiin suuntiin. Koeajoyksilössä oli kankaiset, pienet sivulaukut.

Arvioni: BMW R NineT Urban G/S **

Plussaa:

• keveys ja ketteryys
• hyvät kiihdytysäänet
• kohtuullinen suorituskyky, mutta laimennettu moottori
• nappularenkaat, jos aikoo soralle
• ABS ja luistonesto poiskytkettäviä.

Miinusta:

• tärinät
• onnettomat peilit
• mittaristo kuin 30-40 vuoden takaa, ei vaihdenäyttöä, kierroslukumittaria eikä oikein mitään muutakaan
• ajoasento osittain.

 

Koeajaja oli tyytyväinen päivän antiin.

 

Kun koeajopäivässä jäi yksi koeajo tekemättä aikataulun takia, niin lisään tähän muutamaa päivää aiemmin Kehä III:lla tekemäni kahden Kawasakin koeajot. Toivoisin että jatkossa prätkien maahantuojat miettisivät uudestaan koeajopäivän sijaintia, koska kyllähän moottoripyöriä olisi hyvä ehtiä käydä kokeilemassa myös moottoritiellä ja Kehillä, ei pelkästään Itä-Pasilan ja Etelä-Haagan välillä.

Kawasaki Vulcan S on 650-kuutioinen custom eli omiin koeajoihini harvinainen tapaus. Rivikakkonen moottori tuntuu vahvemmalta kuin 61 hevosta ja 63 Nm antaisivat ymmärtää. Lukemat tulevat ulos 7500 ja 6600 kierroksella minuutissa eli alhaalta vääntävä moottori jopa kiihdyttää ajokunnossa 228 kg painavaa pyörää yllättävän hyvin. Jarrut ovat ABS, tosin edessä on vain yksi levy.

 

Kawasaki Vulcan S on pienehkö ja matala custom.

 

Toisioveto on ketjulla ja kuusivaihteinen laatikko ja kytkin toimivat kevyesti, kuten aina japanilaisilla. Hihna olisi sopinut hyvin tähän pyörään. Tykkäsin takajousen paljaaksi jättävästä muotoilusta ja matala custom sopii hyvin myös lyhyemmille kuljettajille. Arrow:n pakoputki on lisävaruste ja tuo upeat äänet laitteeseen. Hintaa Vulcanilla on kohtuulliset 10 350 €.

 

Kawasakin 650-kuutioinen kone on ihan käypä kevyehköön pyörään.

 

Arvioni: Kawasaki Vulcan S ***

Plussaa:

• matala ja kevyehkö
• alhaalta vääntävä moottori
• nestejäähdytys
• Arrow-putkella hyvät äänet.

Miinusta:

• ketjuveto
• raskas ajaa moottoritiellä ilman katteita.

Lopuksi lainasin ajoon Kawasaki Z 900 RS:n. Sen 950-kuutioinen rivinelonen tarjoaa 111 hevosvoimaa 8500 kierroksella ja 98,5 Nm väännön 6500 kierroksella. Ne ovat hyviä lukemia ja ajossa Z tuntuu pirteältä ja tykkää kierroksista. Niin myös kuljettaja, koska vakiona oleva 4-1:een putki on suunniteltu kerta kaikkiaan hienosti: se on alhaisilla kierroksilla hiljainen, mutta kun kahvaa vääntää enemmän, äänet nousevat ujeltaviksi.

 

Kawasaki Z900RS edustaa tyyliltään 1970-luvun retroilua.

 

Ajoasento on väljä ja kuusivaihteinen vaihdelaatikko päättyy ketjuvetoon. Jarrut ovat riittävät ja painoa 215 kg voi sanoa kevyeksi. RS:n ulkonäkö on suoraan 1970-luvulta Z1-mallista ja erittäin sympaattinen. Värejä on useita ja myös Café-versio, jossa on pieni kate, löytyy valikoimista. Hintaa on 16 900 €.

 

Vihreässä RS:ssä moottorin koko on haluttu näyttää oikein isoin kirjaimin.

 

Uutta pyörässä on kaksiasentoinen luistonesto, joka 1970-luvulla olisi säästänyt monelta onnettomuudelta. Sen voi myös kytkeä pois.

Arvioni: Kawasaki Z 900 RS ***

Plussaa:

• pirteä moottori
• upeat ajoäänet vakiopakoputkella
• selkeä ja väljä ajoasento
• keveys
• luistonesto.

Miinusta:

• retrojen yleiset miinukset: ketjuveto, ei katteita.

Tällä videolla on vielä tunnelmia Suuresta koeajopäivästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aleksis Kiven jäljillä

 

Oma BMW K1200S Aleksin Kiven synnyinkodin edustalla.

Kesän 2017 ajokausi lähestyy vääjäämättä loppuaan, mutta kelejä on toivottavasti vielä muutamaksi viikoksi. Tässä postauksessa ajelen eri puolilla Helsingin seutua eli Helsingissä, Vantaalla ja Nurmijärvellä. Lopussa on raportti kesän viimeisestä isosta kokoontumisesta Haltialassa 13.9.

Haltialan tunnelmaan voi virittyä kuuntelemalla ja katselemalla sieltä tekemääni videota tästä. Toinen linkki on jutun lopussa.

Aloitan Helsingistä, jossa tapanani on seurata, miten kaupunki rakentuu ja mitä arkkitehtuuriin tänään kuuluu. Yksi iso, rakenteilla oleva alue on Kruunuvuorenranta Laajasalossa. Sinne on tullut taas paljon lisää kerrostaloja, myös pientaloja ja uusi uimaranta sekä ratikka- ja pyöräsilta tulee jossain vaiheessa.

 

Kruunuvuorenrannassa on eri värisiä pysäköintitaloja eli autot pannaan fiksusti maan alle. Tässä on sininen pysäköintilaitos. Asensin Bemariini uuden, kirkkaan visiirin, siksi tämä kuvakulma.

Toinen suurlähiö, jota nyt rakennetaan, on Jätkäsaari. Se tunnetaan ennestään Länsisatamasta eli Tallinnan-lauttojen päälähtöpaikasta. Jätkäsaari on kerrostalovaltainen paikka, johon pääsee nyt jo raitiovaunulla ja arkkitehtuuri on nykyaikaisen värikästä. Kun se valmistuu 10-15 vuoden sisällä, niin sitä voi verrata Aurinkolahteen ja muihin uusiin, laadukkaisiin ja merellisiin kaupunginosiin.

 

Jätkäsaaressa lähellä Clarion-hotellia on tämmöinenkin silta.

 

Yhtenä päivänä lähdin ajamaan ja katsomaan, miten Vantaan uusien alueiden rakentuminen etenee. Vuonna 2015 Kivistössä oli asuntomessut ja oli aika poiketa tarkistamassa, miten alue on edennyt. Puut ja pensaat olivat kasvaneet ja messujen pääalue, pientalot Tiikerinsilmä-kadun ympärillä, olivat mukavan näköisiä.

 

 

Urheilukenttää vielä rakennetaan ja Kivistö on saanut paljon uusia asukkaita sekä pien- että kerrostaloihin Kivistön aseman läheisyyteen. Siitähän pääsee Kehärataa pitkin sekä pääradalle että lentoasemalle ja Helsinkiin. Näppärää.

Kivistön Aurinkokiven koulu ja oma BMW:ni. Värikästä arkkitehtuuria.

Vantaalta ajoin pienen matkan Hämeenlinnanväylää eli kolmostietä pohjoiseen ja käännyin Palojoentielle. Jotenkin olen aina ajatellut, että Nurmijärvi on kaukana, mutta päätin kuitenkin etsiä Aleksis Kiven synnyinmökin, jota en ole koskaan nähnyt.

Kiven talo ei todellakaan ole kaukana Helsingistä ja sille on hyvät opasteet. Kaunista, kumpuilevaa maaseututietä kun ajaa jonkin matkaa ja ylittää pari kertaa Vantaanjoen, niin onkin jo perillä.

Ympäristö on todella rauhallinen ja Nurmijärvi ja muut maanomistajat ovat ymmärtäneet pitää sen melko rakentamattomana, joten seutu on lähes sellainen, kuin se oli vuonna 1834, kun kansalliskirjailijamme Kivi siellä syntyi.

Aleksis Kiven synnyinkoti on Nurmijärven Palojoella.

Nurmijärveltä pääsee pikkuteitä pitkin Vantaalle, jossa kävin kääntymässä valtion Königstedtin edustuskartanon portilla. Ilman kutsua sinne ei ole asiaa ja alue on aidattu ja valvottu, joten tähän en kuvaa siitä saanut.

Kolmostien länsipuolella on entinen Keimolan formula-rata, jolla mm. Keke Rosberg, Mika Häkkinen, Niki Lauda, Frank Williams ja Jim Clark ovat kilpailleet. Rata oli käytössä v. 1966-78 ja vielä kolme vuotta sitten kiersin metsittyneen reitin ympäri.

Keimolan entisen formula-radan torni ja BMW K1200S.

Kuvan valvontatorni korjataan myöhemmin taideteokseksi, mutta nyt se on rujo jäänne vanhasta moottoriharrastajien pyhätöstä. Ympärille on kaavoitettu runsaasti lähinnä kerrostaloja, joista kuva alhaalla.

Uutta Keimolanmäkeä, jolla nimellä paikkaa nyt kutsutaan. Pelkkä Keimola olisi riittänyt.

Kesäkauden päättäjäiset Helsingin Haltialassa 13.9.

Syyskuun puolivälin keskiviikko oli yksi vilkkaimmista Haltialan motoristikeskiviikoista tänä vuonna. En laskenut pyöriä yksin kappalein, mutta olen tehnyt tarkan laskelman muutaman  kerran, ja kyllä prätkiä oli paikalla yli 550, koska piha oli täynnä ja kaksipyöräisiä tursusi ympäristöön asti.

Ducati 1299 Panigalea on joskus tullut kokeiltua vai olisiko kokeilemani yksilö ollut 1199? Hieno muotoilu ja moottori.

Triumph oli saanut uutta väriä ym.

 

Honda Gold Wingejä oli niin, että ne olivat melkein päällekkäin.

 

Norton Commando on myös 850-kuutioisena.

 

H-D ja kiilto.

 

Oma pyörä on aina se kaunein.

 

Olinhan siellä minäkin eli bloggaaja Tommi.

 

 

Sunbeam Alpine cabriolet.

Sunbeam on Suomen teillä niin harvinainen merkki nykyään, että jututin vähän omistajaa. Se on ihan Suomi-auto eli ratti vasemmalla jne. Sadepeitto esti näkyvyyden mittaristoon, joka on runsas.

Itselläni oli aikoinaan Sunbeam Alpine GT eli Fastback vm. 1971, mutta tämä punainen on vuodelta 1964, tosin siihen on vaihdettu moottori. Lohko on 1725-kuutioinen nelonen tuplakaasuttimilla eli sama kuin 1970-luvun taitteen malleissa. USA:ssa oli tarjolla myös Tiger, jossa oli Fordin V8. Niitä tuotiin Suomeen tiettävästi kaksi.

 

Sunbeam Alpine on joskus maalattu ja se on hyvässä kuosissa.

 

BMW K1200S ja ilta-auringon viime säteet.

Taas oli tullut nautittua Haltialan Wanha Pehtoori -ravintolan tarjoiluista ja munkkikahvien lisäksi päättäjäisten kunniaksi oli tarjolla paistettua makkaraa á 1 €. Bändi Saltwater Jinx soitti kantrimusaa ja meininki oli hyvä.

Tässä vielä tunnelmia YouTuben videoiden muodossa:

Kesäkauden päättäjäiset Haltialassa.

Kesäkausi päättyi Haltialassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Moottoripyöriä laskemassa

 

Moottoripyörät maatilan traktorien, kaivurin ja peräkärryjen lomassa.

 

Eilen 23.8. oli motoristikeskiviikko Haltialan maatilalla  Pohjois-Helsingissä. Viime syksynä yhden kerran jo laskeskelin, minkämerkkisillä moottoripyörillä nykyään ajetaan. 18.10.2016 tein postauksen asiasta blogiini otsikolla ”Syksy saa, ajokausi päättyy”. Laskupäivänä lokakuussa paikalla oli silloin enää 150-200 pyörää.

Nyt halusin päivittää tilannetta ja arvioida hieman aiemmin eli jo loppukesän puolella, millä kalustolla väki oikein ajaa. Tämä siksi, että elokuussa pyöriä on enemmän liikkeellä ja siksi tulos on edustavampi.

Otos on eilisillalta noin 18 ja 19 väliltä eikä se ole tilastollisesti oikeaoppinen. Aluetta ei voinut tietty mitenkään sulkea, joten paljon pyöriä ehti lähteä pois ennen laskentaa. Toisaalta paikalle tuli kaksipyöräisiä vielä senkin jälkeen, kun lopetin laskemisen.

Kyllä, tässä Harleyssä on turbo. Ja pari muutakin osaa on vaihdettu.

Yritin olla laskematta pyöriä kahteen kertaan ja käydä kaikki rivit läpi eli suuntaa-antava tilasto on tässä aakkosjärjestyksessä. Kun luet eteenpäin, voit samalla kuunnella moottoreiden murinaa samasta paikasta YouTube-kanavaltani Motoblogi. Video on kuvattu 9.8.2017.

Moottoripyörämerkkejä Helsingin Haltialassa ke 23.8.2017

• AJS 1
• Ariel 2
• Aprilia 3
• Bimota/Kawasaki 1
• BMW 44
• BSA 1
• Buell 1
• Cagiva 1
• Ducati 11
• Harley-Davidson 63
• Honda 65
• Indian 3
• Kawasaki 26
• KTM 2
• Lambretta 1
• Moto Guzzi 4
• MV Agusta 1
• MZ 1
• Suzuki 29
• Triumph 18
• Vespa 3
• Victory 5
• Yamaha 33.

Yhteensä oli 319 pyörää. Mopoja en laskenut enkä kolmipyöräisiä, mutta jälkimmäisiä ei nyt ollutkaan. Skootterit laskettiin, mm. vanha Lambretta, samoin sivuvaunulliset. Bimota oli tehty Kawasakin tekniikan päälle 1970-80-luvun cafe racer -tyyppiseksi.

Osa pyöristä oli niin rakenneltuja, että kaikki merkit oli selvästi haluttu häivyttää niistä. 3-5 pyörää en oikein tunnistanut (onnea rakentajille), mutta kyllä ne taisivat mennä Harley-Davidson-kohtaan. H-D:thän ovat suosittuja rakentelun kohteita ja niiden määrä on tilastossa muutenkin suuri eli Hurli-Durli on kakkosena. Honda kuitenkin ”voittaa” tilaston ja BMW on kolmas.

Kaikkiaan illan aikana Haltialassa kävi ehkä noin 400-450 pyörää eli ihan hyvin, mutta esimerkiksi 9.8. laskin paikalla yhtä aikaa 468 pyörää plus ne, joita en ehtinyt laskea siihen päälle eli 550-600 oli silloin kaikkiaan. Huimaa!

Tätäkin voi kommentoida!

Pannaan perään toinen video myös aiemmalta keskiviikolta 9.8.2017.

Ainoa MV Agusta oli mallia F4. Italialaista muotoilua parhaimmillaan.

Rivissä oli samanlainen BMW K1200S kuin itselläni (oma pyörä taustalla), mutta vanhempi ja hieman eri varustein.

Oma K1200S ja taustalla siis melkein samanlainen BMW.

Muskeliosastoa edusti myös Yamaha MT-01.

Kolmas video YouTube-kanavallani on vielä vilkkaammasta illasta 9.8., jolloin paikalla oli todellista ruuhkaa.

Parhaimmillaan kaksipyöräisiä on pysäköity kauemmaksikin, mutta eilen mahduttiin kaikki pihaan.

Jaguar 4,2 l E-Type on ollut täällä ennenkin.

Loppuun vielä remmiahdettu Auburn Speedster 1936.

Taas oli kiva ilta Haltialassa. Enkä edes maininnut vielä kolmen euron motoristikahvia ja munkkia, jotka aina pitää nauttia. Ensi kerralla taas.

Koeajopäivä: Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha

Aprilia Tuono 1100 V4 Factory.

Kevään odotetuimpia motoristitapahtumia on suuri koeajopäivä, joka tänä vuonna oli perjantaina 2.6.2017.

Viime vuonna päivä oli ensimmäistä kertaa ja silloinkin olin mukana. Bloggasin vuoden 2016 tapahtumasta mm. tämän jutun. Tänä vuonna Pasilaan oli ajettu 21 merkin 115 mallia, joten valikoimaa riitti. Käytännössä kaikki kiinnostavat merkit ja mallit olivat paikalla.

Tässä linkki YouTube-kanavalleni, josta pääsee koeajopihan fiiliksiin ja mukaan tuuliseen päivään.

Lämmintä oli hädin tuskin kahdeksan astetta ja päälle puhalsi vielä kolea luoteistuuli, joten kesä edelleen odotutti itseään. Jätin moottoripyöräni Messukeskuksen parkkihalliin ja etukäteen olin jo rekisteröitynyt koeajajaksi netissä. Pysäköinti oli motoristeille ilmainen.

Ensimmäisenä pyysin alle Aprilia Tuono 1100 V4 Factoryn. Olen vuosien mittaan ajanut ja arvioinut kymmeniä mp-merkkejä, mutta muistaakseni en yhtään Apriliaa. Jo 200 mm leveästä takarenkaasta näki, että nyt ollaan superpyörä-luokassa.

V4 hörähti käyntiin yllättävän vaimeaan tyhjäkäyntiin. 175 hevosvoiman teho tuntui hyvänä kiihtyvyytenä, ja siitähän jokainen motoristi nauttii. Koeajoaikaa oli vain 15-20 minuuttia, joten siinä ajassa ei ehtinyt edes moottoriliikennetielle asti, joten nämä tyypit ovat varsin alustavia. Kaasua vääntäessä ilmeisesti jokin läppä aukeni pakoputkessa, koska silloin ääni muuttui oikein hienoksi murinaksi.

Kurvasin Hakamäentielle kohti Etelä-Haagaa, koska viime vuoden kokemuksen perusteella nelostien alkupään ruuhkaan oli turha yrittää. Myös YIT:n iso Tripla-työmaa ja Kalasataman Redi-työmaa haittaavat nyt niin paljon liikennettä, että niihin suuntiinkaan en mennyt.

Aprilia Tuonossa on elektroniikkaa riittävästi.

Vääntöä Tuonossa on 121 Nm eli hyvin ja etujarrut ovat huippua; Brembon 2×320-milliset eli samat ABS:t kuin omassa BMW:ssäni. Takajarrut Apriliassa ovat aika pienet eli vain 220-milliset, mutta onhan se kevyt pyörä, vain noin 209 kiloa ajokunnossa.

Väritys tässä yksilössä oli kirkas oranssi-valko-musta, joka näkyy liikenteessä hyvin. Kate suojaa kohtuullisesti ja moottorin ajomoodit eli esiasetukset road, track ja race tuovat moto-GP-tyyliä menoon. Pidin myös luiston- ja keulimisenestosta ja annan erityismaininnan vakionopeudensäätimestä.

Olin positiivisesti yllättynyt koeajostani ja tässä tuomio. Aprilia on teknisesti hieno tuote ja kauniisti muotoiltu.

Aprilia Tuono 1100 V4 Factory ****

Plussaa:

• Hurja suorituskyky ja upea V4-moottori.
• Hyvät turva- ja mukavuusvarusteet: mm. ajomoodit, luiston- ja keulimisenesto, vaihtoavustin ja vakionopeudensäädin.
• Keveys ja luonteva ajoasento.
• Värikäs maalaus saatavilla, muutenkin kaunis muotoilu.

Miinusta:

• Ketjuveto. Miksi katupyörässä pitäisi olla sellainen?
• Voima tulee melko korkeilla kierroksilla.
• Vaijerikytkin.

Sitten hyppäsin KTM 1090 Adventuren penkille. KTM:n 500-kuutioista maastopyörää olen joskus ajanut, mutta ne ovat ihan oma kategoriansa. 1090 on jättikatuenduro, tosin merkki myy vieläkin hurjempia tuotteita, esimerkiksi 1290 Adventure R:ää, jossa on on huimat 160 hevosta.

KTM 1090 Adventure on loistava yleispyörä.

Tässä 1090:ssä on ”vain” 125 hevosvoimaa eli sattumalta saman verran kuin Euroopan myydyimmässä moottoripyörässä BMW R1200GS:ssä eli Gessussa. Siksi halusin verrata Kotarin V2-konetta ja sen 109 Nm:n vääntöä Bemarin 2-sylinteriseen bokseriin ja sen 125 Nm:iin. Gessua olen koeajanut jo ennen tätä blogia.

KTM:n ajoasento on täysin onnistunut, väljä ja pysty. Selkä on rennossa asennossa ja katteet suojaavat hyvin. Voimaa tulee alhaisilta kierroksilta. 1090:n tuulilasin korkeutta voi säätää, mikä on aina tärkeä juttu. Jarrut ovat tehokkaat Brembot. Moottorin ajoasetuksia ovat rain, street ja sport. Lisävarusteena on vielä offroad.

KTM:n kate ja käsisuojat auttavat viimassa.

Harvoin alle sattuu niin helppoa ajettavaa kuin KTM 1090. Kaikki varusteet ovat paikoillaan vakionopeudensäätimestä lähtien. Tällä voisi lähteä niin soratielle kuin pitkälle asvalttimatkallekin. Paino ajokunnossa on vain 230 kilon paikkeilla, joten teho-painosuhde on jopa parempi kuin kardaanivetoisessa BMW R1200GS:ssä. Vetotapa voi muodostua valintaperusteeksi, jos näistä kahdesta katuendurosta valita pitäisi, mutta kyllä tuo painokin vaikuttaa. Lisää pitäisi vertailla, jotta valinnan voisi tehdä. Arvio tuotteesta:

KTM 1090 Adventure ****

Plussaa:

• Hyvä ja väljä ajoasento.
• Huippujarrut, muutenkin varusteet, mm. vakionopeudensäädin.
• Sopivasti voimaa ja se irtoaa alhaisilla kierroksilla.
• Kunnon katteet.
• Melko kevyt pyörä.

Miinusta:

• Ketjuveto, mutta menköön kun on enduro. Mutta kadullahan tällä ajetaan!

Testaaja Tommi kuvasi itsensä BMW K1600B Baggerin peilistä.

Otin seuraavaksi koeajoon Ducati Monster 1200:n. Jo pitkään on tehnyt mieli testata tuota isompaa hirviötä tai mörköä, sehän on jo aika legendaarinen prätkä.

Ducati Monster 1200.

Monster on hienosti muotoiltu ja jos pitää nakusta, niin tässä on kaikki osat kivasti näkyvillä. Kyllä italialaiset muotoilun osavat. Äänet ovat jyhkeän möreät ja kovat tärinät tuntuvat tyhjäkäynnistä vetoon ja korkeisiin kierroksiin, siis koko kierrosalueella. Ei hyvä, sillä pitemmän päälle tärinä väsyttää ajajaa, mutta katteettomalla Monsterilla ei muutenkaan viitsisi  pitkälle ajomatkalle juuri lähteä. Visiirin saa kyllä lisävarusteena.

Mitä tulee suorituskykyyn, se yllätti myönteisesti. Monster 1200 on ihan oikea muskelipyörä, jonka suorituskyky on hurja. 135 hevosvoimaa irtoaa jo 8750 kierroksella ja 118 Nm vääntö 7250:llä. Painoa on ajokunnossa vain 209 kg, joten tuote on ilahduttavan kevyt käsitellä. Tarjolla on myös S-malli, jossa tehoa on 150 hevosta.

Monsterin pakoputkisykkyrä on mielestäni hieno.

Ajomoodit urban, touring ja sport ja luistonesto sekä ABS-Brembot ovat tässäkin vehkeessä. Monster on matalilla nopeuksilla ja kurviteillä hauska ajettava. Arvioni siitä on:

Ducati Monster 1200 ***

Plussaa:

• Huima suorituskyky.
• Erottuva muotoilu, katso esimerkiksi pakoputkia.
• Vahvat äänet.
• Hyvät jarrut ja ajamista helpottava elektroniikka.
• Keveys.

Miinusta:

• Tärinät kaikilla kierroksilla.
• Ketjuveto.

Neljäntenä ja viimeisenä ehdin koeajaa vielä Yamaha MT-09 Tracerin. Se on lievempi versio MT-10:stä, jota koeajoin aiemmin keväällä. Tracerin penkin korkeutta ja visiiriä voi säätää ja sen mitat sopivat pienemmillekin kuljettajille.

Yamaha on pannut Traceriin vähän isommat, tosin edelleen aika reikäiset katteet verrattuna. Pyörä on kevyt, märkäpaino on 210 kg ja kapea johtuen vain kolmesta sylinteristä. Verrattuna räyhäkkääseen MT-10:iin, 09 on rauhallisempi, mutta kun kolmesta ajotilasta valitsee A-asennon, niin kyllä sekin liikahtaa ripeästi. Muut moodit ovat B ja STD. Tehoa on 115 hevosvoimaa ja vääntöä 87,5 Nm.

Yamaha MT-09 Tracer.

Tracerin katteet suojaavat kohtuullisesti sadetta ja viimaa vastaan ja pidin kovasti myös ajoasennosta. Tässäkin pyörässä taitaa olla jokin läppä, joka pakoputkessa aukeaa kaasua enemmän vääntäessä ja silloin mennään. Se kuuluu siis myös äänissä.

MT-09 Tracer on hyvin siro pyörä.

Tavalliseen, sekalaiseen kaupunki- ja maantieajoon Tracer on tuote parhaasta päästä. Siihen sopisi erittäin hyvin äänetön hihnaveto, mutta japanilaiset ovat tähänkin valinneet helpon ja halvan ratkaisun eli ketjun. Se näkyy tähdissä, jotka jäävät kolmeen.

Yamaha MT-09 Tracer ***

Plussaa:

• Keveys.
• Ajotilojen säätö ja vaihdeavustin.
• Riittävän hyvä suorituskyky.
• Keskiseisontatuki ja 18 litran bensatankki.

Miinusta:

• Ketjuveto.
• Vajavaiset katteet.

Taas oli siis merkittäviä uutuuksia tai muuten kiinnostavia pyöriä testattu. 2.6. oli muuten myös Prätkällä töihin -päivä, johon tarraan on hyvä lopettaa tämä postaus.

Prätkällä töihin 2.6.2017 -tarra Yamahan kyljessä.