Motoblogi

Hyvästi, superpyörä!

Ihan ensiksi pahoittelen, etten ole päivittänyt tätä blogia sitten viime syksyn. Yleensä tammi-helmikuussa olen käynyt MP-messuilla ja kirjoittanut niistä, mutta koronatilanteen takia nekin peruttiin tältä vuodelta. Olen siis odotellut ajokauden alkua. Tänä vuonna aloitin sen 29.3., jolloin tiet olivat Helsingissä jo kuivat ja pääosin pesty ja harjattu hiekasta.

BMW K1200S ja jäätynyt meri, tämä kuva on aiemmalta keväältä.

Kun edellisen kerran vaihdoin moottoripyörää, minulla oli BMW F800ST alla, ja halusin isomman pyörän. MItään vikaa ST:ssä ei ollut, se on suorituskykyinen ja kevyt, hihnavetoinen kulkine, jonka bensankulutus on melkein olematon. Viitisen vuotta ajettuani kyllästyin hieman sen kaksisylinterisen Rotax-moottorin värinöihin, ja löysin tilalle K1200S:n, jossa on lähes värinätön, nelisylinterinen rivimoottori.

Kuvittelin alunperin, että K-sarjalainen on viimeinen pyöräni, kunnes jonain päivänä lopetan ja ostan ehkä avoauton tai jotain. Tyytyväisenä olen tähän asti sillä ajanut, mutta oikeastaan oston jälkeen vasta tajusin, että kyseessä on superpyörä.

Mikä sitten on superpyörä? Kiihtyvyys tulee itse ensimmäisenä mieleen, ja siihen vaikuttaa teho, vääntö, välitykset, paino, katteet ym. seikat. K1200S kiihtyy 0-100 km/h noin 2,8-2,9 sekunnissa. Kumma kyllä se jättää taakseen lähes kaikki Porschet, Lamborghinit, Ferrarit ym. nopeina pidetyt autot. Paitsi niiden parhaat, nelivetoiset versiot. Jotkin sähköurheiluautotkin voivat olla nykyään nopeampia kiihtymään.

Tässä on pieni video ja ääninäyte K1200S:stä paikallaan YouTube-kanavaltani. Tuota voisin kuunnella pitkäänkin.

Huippunopeus K-sarjalaisella on siellä 280 km/h yläpuolella, ja autoissa yli 300 km/h vauhtiin yltää jo useampikin malli. Mp-maailmassa K1200S:ää nopeampaa pyörää saa hakea, mutta kyllä niitäkin on. Käytännön merkitystä näillä lukemilla ei tietenkään ole. Mutta ajossa K tuntuu superpyörältä heti käynnistyksen yhteydessä. Osansa siihen on siinä alusta lähtien ollut Laserin tehoputki. Tyhjäkäynnillä ääni kuulostaa rallatuksella, pienillä kierroksilla moottori hieman viheltää, mutta yli 4000 kierroksen kone mylvii uskomattoman kauniisti. Tai siis omiin korviin se kuulostaa siltä. Kuitenkin tyhjäkäynnillä ja matalilla kierroksilla 167 hevosvoiman kone on sivistyneen kuuloinen.

BMW K1200S juuri ennen luovutusta uudelle omistajalle. Tähän lisättiin vielä sivulaukut ynnä muuta.

Tekniikan Maailma aikoinaan mittasi nopeiden matkapyörien vertailussa – jonka K1200S voitti – että sen vääntö ei ole 130 Nm, kuten ohjekirjassa kerrotaan, vaan peräti 139 Nm. Vahvaa vääntöä ei tosin täysin voi hyödyntää, koska 1. ja 2. vaihteen välitykset on tehtaalla suunniteltu liian pitkiksi kaupunkiliikenteeseen. Menoa joutuu välillä auttamaan kytkimellä. K1200S on kardaanivetoinen, joten välitystä ei voi vaihtaa. Tässä onkin ehkä kardaanin ainoa huono puoli verrattuna ketjuvetoisiin.

K1200S:ään saa hyvän ajoasennon, kun käyttää ohjaustangon nostajia eli risereitä. Satulan istuinkorkeus on noin 820 mm. eli keskipituiselle ihan hyvä, monelle taas liian korkea tai liian matala. Koska satulaa ei ole halpaa vaihtaa, niin nämä asiat jokaisen pitää itse testata koeajolla.

Varsinaista koeajoaraporttia en omasta pyörästäni koskaan ole kirjoittanut, enkä tee sitä nytkään. Blogissani on kymmeniä juttuja, kuvia ja videoita ajamistani matkoista K1200S:llä, joista saa hyvän käsityksen pyörästä, jos lukija joskus sellaisen haluaisi hankkia. Aiempia koeajojani muista pyöristä löytää blogista hakusanalla koeajo.

Teen kuitenkin tähän yhteenvedon hyvistä ja huonoista puolista.

BMW K1200S *****

Plussaa:

  • huikea suorituskyky, superpyörän olemus ja fiilis
  • huippuluokan Brembo-ABS-jarrut
  • äänet Laserin pakoputkella
  • irrotettavat laukut matkakäyttöön
  • kardaaniveto.

Miinusta:

  • 1. ja 2. vaihde ovat kaupunkiajoon liian harvoja
  • kulutukseen nähden pieni polttonestesäiliö.

Viime lauantaina päätin panna K-sarjalaiseni myyntiin, olin ottanut jo aiemmin kuvia, ja korostin ilmoituksessa mm. melkein uusia renkaita ja sitä, että pyörässä on tehdasasenteinen hälytin. Meni muutama tunti, niin yhteydenottoja alkoi tulla. Nettimoton kautta tuli viestejä, suoria ihan hyviä ostotarjouksia, tekstiviestejä ja soittoja. Olin hämmästynyt, kuinka paljon kiinnostusta pyöräni herätti. Myös Tori.fissä ja Facebookin parissa ryhmässä ilmoitin.

Osaltaan varmasti vaikutti se, että kuten ilmoituksessani mainittiin, pyörä oli minulla peräti noin kuusi vuotta, ja sillä oli ostaessani ajettu vain noin 30 000 km. Itse taas en ikuisesta ajanpuutteesta johtuen ehtinyt ajaa kuin sen verran, että mittarissa oli reilut 42 000 kilometriä. Se on vähän vuosimallille 2007. Kaikki huollot oli tehty merkkiliikkeissä ja säännöllisesti, lisävarusteita laukuista ja vaihdeavustimesta lähtien löytyi eikä pyörää ollut kaadettu tai kolaroitu. Olin myös käyttänyt pyörän myyntiä varten merkkiliikkeessä tarkistuksessa, että se on turvallisessa kunnossa, ja sen kehtaa myydä eteenpäin.

Sunnuntaina ja maanantaina vietin puhelimessa tunteja neuvotellen, ja kaupat lyötiin pian kiinni. Ostaja tuli Varsinais-Suomesta ja tarkastuksen ja koeajon jälkeen kaupat saatiin päätökseen jo tiistaina, kun hinnastakin päästiin pian yksimielisyyteen. Annoin mukaan mm. alkuperäisen pakoputken, joka näytti käyttämättömältä.

Oli haikeaa katsoa, kun viimeisen kerran takavalo katosi nurkan taakse ja tuttu pakoääni vaimeni kaupungin vilinään.

Moottoripyöräilyä en lopeta, ja seuraava menopelini on jo hankittu. Se on ehkä pieni yllätys blogin lukijoille, joita on taas talven aikana ollut tuhansia. Nyt keväällä kiristän hieman julkaisutahtia, ja seuraavassa postauksessa onkin aika esitellä ostokseni. Hyvää vappua kaikille!

Högbergetin luolassa

Kerron heti alkuun uutisen. Aloitin elokuussa 2020 myös toisen blogin, jonka nimi on Klassikkoblogi. Se on tässä osoitteessa ja se kertoo harrasteautoista.

Ei huolta, en aio tämän Motobloginkaan päivittämistä unohtaa, vaan pidän sitä yllä jatkossakin. Tämä on jo 62. postaukseni eli julkaistu artikkelini täällä. Lukukertoja blogilla on noin neljän vuoden aikana ollut lähes 18 000 ja kävijöitä lähes 13 000. Nyt voisin onnitella itseäni.

Tämän kerran retkeni kohdistui siis Kirkkonummen Porkkalantien varrella olevaan aivan erityiseen luolaan. Högbergetin eli Korkean vuoren luola on merkillinen luonnonilmiö, joka on syntynyt täysin itsekseen viime jääkauden jälkeen.

Högbergetin luolan suuaukko

Sulamisvedet ovat kovertaneet kallioon niin kummalliset muodot, että ne pitää itse nähdä. Mutta ensin luola pitää löytää, eikä se ole ihan helppoa. Internetistä löytyy kyllä linkki luolan sijaintiin vaikka Google Mapsista, mutta tieltä lyhin reitti luolalle on hankalasti yksityisen ratsutilan poikki. Karttaa ja ajoreittiä kannattaa tutkia tovi ennen kuin lähtee liikkeelle, jotta ei häiritse ratsutilan rauhaa.

Helsingistä luolalle ajaa noin 30-45 minuuttia ja pääreitit ovat joko Kehä I, Kehä III tai keskustan ja Lauttasaaren kautta. Mutta aina päädytään lopulta kantatielle 51 eli Hangontielle. Itse valitsin menoreitin Kehä I kautta.

Elokuun alkupuolella oli sopivat 20 C lämmintä, ja mennessä oli hyvä tarkkailla, kuinka Espooseen rakennetaan kovasti uutta varsinkin metroasemien läheisyyteen. Hyvä että harvaan asuttu Espoo näin tiivistyy, ja lähivuosina rakentaminen kiihtyy entisestään, kun länsimetron jatke valmistuu Kivenlahteen asti.

Kivenlahden jälkeen tulin Kirkkonummelle, josta olen kirjoittanut jutun Porkkalan-retkellä 4.8.2016. Silloin kävin Café Porkkalassa. Nyt en mennyt ihan sinne asti, vaan jätin pyörän pienen metsätien tuntumaan, koska tarkoitus oli lähestyä luolaa lännen kautta. Luin kävellessä välillä kännykän navigaattoria, koska olen usein huono suunnistamaan. Kuivahko mäntymetsä alkoi pikku hiljaa nousta, niin myös hiki ajovarusteissa.

Moottoripyörän jätin muutaman sadan metrin päähän

Olin päättänyt mennä suorinta tietä metsän poikki, niin en häiritse ratsutilan eloa. Rinne nousi ylös kalliolle yhä jyrkemmin, ja hevosten ratsastuspolut jäivät taakse. Muistan lukeneeni, että Högberget on 55 metriä meren pinnasta, ja merihän ei siitä ole kaukana. Peuramaan golfkenttä muuten näkyy vuorelta.

Högbergetin vuoren näkymiä Kirkkonummella

20-30 minuuttia kierreltyäni parkista lähtien tulin lopulta luolalle, joka ei ylhäältä lähestyen erotu mitenkään ympäristöstä. Ylhäällä oli pari luola-kylttiä opastamassa, mikä on kiva satunnaiselle kulkijalle. Maasto on louhikkoista, jylhää, jopa vaarallista. Varsinkin kun jalassa olivat aika liukaspohjaiset mp-saappaat. Niitähän ei ole tehty kalliokiipeilyyn.

Onneksi polkuja oli yllättävän paljon mistä arvasi, että sadat ja tuhannet muut ovat etsineet samaa luolaa vuosien varrella. Sitä lähestyessä nautin jokamiehen oikeudella vähän mustikoita, koska niiden sato oli tänä vuonna lähes ennätysmäinen.

Siinä se oli, Äiti Maan luolaksikin kutsuttu luonnonihme. Suuaukko näytti tavanomaiselta, ja sen edessä oli ehkä juuri se kivi, joka mannerjään sulaessa oli pyörinyt kallion kolossa aikansa ja muodostanut yhden maailman ihmeellisimmistä luolista. Suuaukon lähellä yksi mänty oli hauskasti kasvanut nojaamaan kalliota vasten, ikään kuin tukemaan sitä.

Salamalla otettu kuva Högbergetin luolasta

Luola on syntytavaltaan ehkä ainoa Suomessa, koska se on hiidenkirnujen tapaan veden ja kivien kuluttama, mutta ei pysty- vaan vaakasuoraan. Puhutaan virtauseroosiosta. Luolan ikä on siis ehkä 7000-9000 vuotta. Olisi ollut hauskaa, jos time-lapse-tekniikalla silloin olisi ollut joku kuvaamassa tapahtuman. Luolan synty on vienyt satoja, ehkä tuhansia vuosia. Joku geologi pystyisi kai arvioimaan tarkemmin.

Kirkkonummen Högbergetin luola luonnonvalossa

Kun astui sisään noin 6-7 metriä pitkään, metrin levyiseen ja parin metrin korkuiseen luolaan, hymy levisi kasvoille. Ei tarvitse olla edes gynekologi, vaan vähäisemmälläkin naisen anatomian ymmärryksellä poimuista tulee mieleen monenlaista. Netissä on erilaisia nimityksiä luolalle, joten en käy niitä tässä toistamaan.

Högbergetin Äiti Maan luola Kirkkonummella

Vaikuttava ja hauska luola on joka tapauksessa. Sen katossa on aukkoja, joista tulee valoa juuri sopivasti, ja seinät sulamisvedet ovat hioneet sileiksi. Otin itse useita kuvia ja onneksi paikalle sattui myös nelihenkinen suomenruotsalaisperhe, joka ystävällisesti otti minustakin pari kuvaa, koska olin yksin liikkeellä.

Bloggaaja Tommi mp-varusteissa sisällä Högbergetin luolassa

Takaisin pyörälle päätin tulla eri reittiä. Kävelin luolalta ensin etelään, sitten lounaaseen ja pohjoiseen välttäen näin sekä korkeimman kallion että yksityisen pihan. Onneksi tämäkin reitti löytyi lopulta ihan hyvin maaston polkuja seuraamalla, mustikoita syöden ja välillä kännykästä satelliittikuvaa katsoen. Eläköön tekniikka.

Helsinkiin ajoin yhtä jännää kokemusta rikkaampana Lauttasaaren kautta. Olin ollut Äiti Maan kohdussa.

Chevy Chevelle SS

Malmi cruising 3.7.2020

Ensin pari sanaa viime kuun kruisailusta. Kesäkuun cruising-ilta oli hiljainen, koska koronavirusrajoitukset olivat vielä voimassa. Lisäksi Malmin lentoaseman aita oli kiinni, joten vain pysäköintipaikalle mahtui jonkin verran autoja.

Olin kuitenkin paikalla, ja tässä video 5.6.2020 tilaisuudesta. Bloggauksen lopussa on video 3.7. illasta.

Keskikesän vilkkain päivä kruisailla on ollut heinäkuun ensimmäinen perjantai, niin tänäkin vuonna, koska vihdoin korona on hieman hellittänyt ja rajoituksia purettu.

Menin vasta melko myöhään eli vähän ennen iltaseitsemää lentoasemalle, ja siellä olikin täysi häkä päällä. Kiitoratoja oli avattu niin, että aika monta kilometriä tuli käveltyä. Eli cruisingissa saa myös liikuntaa.

Melkein ensimmäisenä bongasin Sunbeam Alpinen 1960-luvun alusta. Avomalliseen roadsteriin sopii hyvin punainen väri.

Sunbeam Alpine.

Sitten vastaan tuli Mustang GT:tä ja muuta jenkkirautaa. Yksi rautakauppa oli tehnyt vanhaan Fiat Unoon ihmeellisen virityksen ja muuttanut sen avaruusajan kulkuneuvoksi. Hauska toteutus ja yksityiskohtien ihmettelyssä meni tovi.

J. Suutarinen Oy:n avaruusajan Fiat ohjuksineen.

Kentällä oli myös Mercedes-Benz SL190, joka kiilteli pestynä ja vahattuna komeasti. Mustassa värissä on se huono puoli, että sitä joutuu pesemään useammin kuin ehkä mitään muuta väriä, jos sen haluaa pitää siistinä.

Mercedes-Benz SL190.

Chevy Chevelle SS tuli vastaan ja se on ihan parhaita klassikoita Chevroletin tehtaalta Corvetten ja Camaron ohella.

Chevy Chevelle SS.

Sitten pamahti oikein kunnolla. Ei siis fyysisesti, mutta tuli vastaan auto, josta en tiennyt edes merkkiä. Paikalla sattui olemaan omistaja, joka oli juuri tuonut alkuperäisen Innocenti C:n Etelä-Italiasta. Siinä oli vararengasta ja työkaluja myöten suunnilleen kaikki kuulemma alkuperäistä. Ja autoa on valmistettu vain jotain 795 kappaletta, niin ihme etten heti sitä tunnistanut. Vuosimalli on siis 1968, ja tehdas on sama, joka on valmistanut Lambretta-skoottereita.

Innocenti C vuodelta 1968.

1100-kuutioinen ja supermatala roadster oli keltaisena monen muunkin mielenkiinnon kohteena. Kesti hetken, ennen kuin sain otettua pari kuvaa niin, ettei kauheaa määrää ihmisiä ollut edessä.

Innocenti C on todella matala ilmestys, ja superharvinainen.

Sitten bongasin Buick Rivieran noin vuodelta 1972. Siinä on koko automaailman hienoimpia takaosia, niin sanottu veneperä eli kolmionmuotoinen takaluukun yläosa. Myös takalasi on taidokasta muotoilua.

Buick Riviera.

Punainen Cadillac dagmar-puskureineen oli sykähdyttävä ilmestys. Avomalli lienee vuoden 1956 paikkeilta.

Avo-Cadillac on 1950-luvun puolivälistä.

Leikkasin Malmin heinäkuun pre-cruisingista YouTubeen tämän videon, jossa näkyy monenlaista kalustoa. Varsinaista cruisingia ei perinteiseen tyyliin Helsingissä ollutkaan, koska Kaivopuiston rantatie on katkaistu moottoriajoneuvoliikenteeltä betoniporsain, ja Kauppatorille oli kuulemma tahallaan jätetty toriteltat pystyyn, joten sinnekään ei nyt voinut kokoontua.

Hieman outoa toimintaa kaupungilta, lieneekö korona syynä vai kulttuurihistorian ymmärryksen puute. Ainakin omasta mielestäni harrasteajoneuvojen yhtenä kesäiltana kuukaudessa tapahtuva kokoontuminen on ollut hyvää mainosta kaupungille, jonka vetovoimasta ja turismista periaatteessa yritetään pitää kiinni.

MP20-messuraportti

IMG_20200131_132259b

Iloista menoa KTM:n puikoissa.

Vuosi on vaihtunut, ja tänä vuonna Helsingin moottoripyörämessut oli 31.1.-2.2.2020. Nyt jo 12. vuotta putkeen olin taas Messukeskuksessa messuilemassa.

Aiempien vuosien messuraporttejani kuvineen voi lukea näistä linkeistä uusimmasta vanhimpaan:

https://motoblogi.wordpress.com/2019/02/02/mp19-messut/

https://motoblogi.wordpress.com/2018/02/07/mp18-messuilla/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/15/moottoripyoramessut-2017-22/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/05/moottoripyoramessut-2017-12/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/01/27/moottoripyoramessut-ovella/

Vuosi sitten ihmettelin Helsingin lumen paljoutta, mutta tänä vuonna tilanne on ihan toinen. Tammikuu oli mittaushistorian lämpimin eli leudoin 175 vuoteen. Tammikuussa oli vain yksi pakkaspäivä. Koko talvena lunta on ollut noin neljänä päivän hetken, enintään ehkä 3 cm. Lumitöitä ei ole tarvinnut tehdä kertaakaan, ja taloyhtiö on säästänyt pitkän pennin, kun lämmityskulut ovat ennätyspienet.

Toisaalta ei ole päässyt pulkkamäkeenkään, hiihdosta puhumattakaan. Kaupungissa on kyllä pari lumetuslatua ja Kivikon hiihtohalli, joihin hiihtämään pääsisi. Enemmän haittaa kuitenkin, että ulos ei ole päässyt luistelemaan. Tekojäitä on noin kymmenen, mutta kaikkiin on hieman matkaa, joten olen siirtynyt luistelemaan pelkästään jäähallissa. Se on kivaa, ja jää on huippuluokkaa.

Mutta asiaan, messuihin. Jos ei ole käynyt aiemmin MP-messuilla, niin asiaan pätee ennenkin kirjoittamani, että siellä näkee ja voi koeistua uusia pyöriä, tapaa samanhenkisiä motoristeja, voi ihailla taidolla rakennettuja retro- ja vintagepyöriä, pystyy koeajamaan pyöriä sisätiloissa asvaltilla, saa ostettua uusia tai käytettyjä ajovarusteita, kykenee miettimään mp-matkakohteita maailmalla, saa vakuutuksista hyviä tarjouksia, tuurilla voi voittaa jossain arvonnassa, kuulee kivoista kokoontumispaikoista kesäksi, löytää pyöräänsä monenlaisia tarvikeosia, pääsee seuraamaan Miss MP:n valintaa ja huomaa, kuinka lähellä kevät jo on.

IMG_20200131_115059

Honda CRF1100L Africa Twin on kauden merkittävimpiä uutuuksia.

Honda oli lisännyt seikkailupyöräänsä sata kuutiota, joten Africa Twin on nyt 1100-kuutioinen. Se on aika monen koeajolistalla tänä keväänä.

Messujen tunnelmia ja monet uutuudet näkyvät tässä reilun neljän minuutin videokoosteessani, jonka kuvasin messuilla.

Muita kiinnostavia uusia malleja oli muun muassa Triumph Rocket III -mallit GT ja R, joiden kone on 2500-kuutioinen. 221 Nm vääntöä tarjoava motti olisi kiva kokeilla kesällä. Pyörän ulkoasu näyttää olevan pelkkää moottoria.

 

IMG_20200131_110430

Triumph Rocket III GT.

Tänä vuonna myös moottorirata Kymiring oli tehnyt oman osastonsa, kun ensi kesäksi on varmistunut Suomen ensimmäisen MotoGP-ajon ajankohta eli 10.-12.7.2020. Ostin itsekin lipun ko. tilaisuuteen, vaikka lippujen hinnat ovat aika kalliit, niin kannatuksen vuoksikin sinne on mentävä. Kunpa Suomi saisi vielä oman, kilpailukykyisen kuljettajan sarjaan. Eli Iitissä nähdään heinäkuussa.

 

BMW:n uutuus oli F900XR eli F-sarja tuntuu kasvavan kokoa. Harley-Davidson oli tuonut näytille LiveWiren. Kyseessä on sähköpyörä, jonka kantama on 158 kilometriä.

IMG_20200131_132035

Harley-Davidson LiveWire.

Suzuki esitteli kilpailijan mm. Honda Africa Twinille eli V-Strom 1050:n. Siinä on lisää voimaa, uusi, kulmikas muotoilu ja paljon enemmän varusteita kuin aiemmin.

Suomen vastaus H-D:n sähkömoottoripyörälle on vielä prototyyppi, mutta tuotantoa ilmeisesti valmistellaan jo kovasti. Aiemmin nimellä RMK E2 suunniteltu Verge TS on huimat 1000 Nm tarjoava malli, joka tuo mieleen jotkin tieteiselokuvat. Sähkömallit todellakin erottuvat liikenteessä.

IMG_20200131_130313

Verge TS on suomalainen tutkielma sähköisestä prätkästä.

IMG_20200131_105116

Ducati Panigale V4 on kaunista muotoilua.

Ducatin osastolla oli runsaasti hienoa italialaista muotoilua. Poliisilla oli näytillä sinipukuisten kalustoa, joka näyttää nyt olevan Kawasaki-voittoista. Pähein niistä on ZZR 1400, jossa on 210 hevosvoimaa. Eikä H2 mekaanisine ahtimineen paljon jää jälkeen.

IMG_20200131_135738

Poliisin Kawasaki ZZR1400.

Rakennettujen pyörien hallissa oli monenlaista tarjolla, mutta eniten mieleen jäi 125-kuutioinen, käsin tehty kaksipyöräinen. Siinä on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä. Aika hurjaa.

IMG_20200131_124640

Eri osista koottu ja paljon käsityötä vaatinut 125-kuutioinen, jossa on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä.

Tällä kertaa MP-messuilla kävi yli 55 000 ihmistä, joten vilkasta oli taas. Kevään ajokautta ja uusia koeajoja odotellessa voit ihailla kuvaamaani koostevideota MP20-näyttelystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Uudet Pirelli-renkaat alle

Renkaiden muuttuminen kelvottomaksi tapahtuu kahdella tavalla. Ensinnäkin ne vanhenevat ajan myötä: kumiseos hapertuu ja kovettuu auringon, tiesuolan ynnä muiden seikkojen vaikutuksesta. Siksi renkaissa on pitkään jo ollut paistokuukauden merkintä, esimerkiksi 1219, joka kertoo sen valuviikon ja -vuoden, tässä viikko 12 vuonna 2019.

Riippuen ajoneuvosta ja käytöstä rengas säilyy hyvänä yleensä muutamia vuosia ja muutamia kymmeniä tuhansia kilometrejä, kaksipyöräisessä huomattavasti vähemmän. Oman pyöräni DOT-merkintää en tullut tarkistaneeksi, mutta vanhat Michelinit olivat ainakin 5-6 vuotta vanhat, koska ne olivat alla jo kesällä 2015, kun ostin BMW:n jätkäsaarelaisesta autoliikkeestä Helsingistä.

IMG_20190724_190651 (2)

Tässä BMW:ssä ovat vielä vanhat Michelin Pilot Roadit alla.

Toinen ja tärkeämpi seikka on, että renkaat tietysti kuluvat käytössä. Moottoripyörissä takarengas tuppaa kulumaan paljon nopeammin kuin eturengas, ihan kuten autossakin vetävät pyörät. Autossa voi joskus kierrättää renkaita eri puolille ja akseleille, mutta prätkässä niin ei voi tehdä, koska renkaat ovat eri levyiset ja joskus myös eri tuumakokoa.

Eli nyt oli aika etsiä Michelin Pilot Road -kumien tilalle jotain muuta. K1200S:n rengaskoko on takana 190/50ZR17 ja edessä 120/70ZR17. Punnitsin aika monia vaihtoehtoja kesän aikana, vertailin mp-liikkeitä ja nettikauppoja ja kilpailutin hintaa. Viimeksi kun edelliseen pyörään vaihdoin renkaat, asioin suoraan mp-liikkeessä, mutta nyt päätin kokeilla suomalaista verkkokauppaa.

Löysin uuden ja testeissä hyvin pärjänneen mallin Pirelli Angel GT II:n, joka sopii nopeaan matkapyörään eli sports touring -luokkaan, kuten K1200S. Sen pitäisi olla hyvä sekä kuivalla että märällä kelillä, ja jälkimmäisiähän Suomessa riittää.

Sain parin renkaita hintaan taka: 164 €, etu: 124 €, toimitus asennusliikkeeseen 25 € ja sitten vielä asennus alta alle ja tasapainotus 35 €/akseli. Yhteensä renkaat kustansivat siis noin 383 euroa. Panin hinnat tähän, niin niitä ei tarvitse erikseen kysyä.

P1110724b

BMW K1200S:n uudet renkaat ovat mallia Pirelli Angel GT II. Kuvio on aika hauska.

Eri liikkeissä ja eri aikaan vuodesta hinnat vaihtelevat ja monissa pyörissähän on kapeammat renkaat ja vanteet, joten niiden kanssa pääsee halvemmalla. Syksyllä hinnat voivat olla edullisemmat. Minusta tuo verkkokaupan hinta oli kohtuullinen, tosin niiden viestinnässä oli epäselvää, toimitetaanko kumit suoraan liikkeeseen vai kotiin. Jouduin vielä soittamaan asiasta kauppaan ja varmistamaan, että he olivat ymmärtäneet oikein. Muutenhan olisin saanut renkaat kotiin, joutunut viemään ne autolla liikkeeseen toiselle puolelle kaupunkia, ajamaan kotiin ja ajamaan prätkän asennusliikkeeseen vielä erikseen. Eli tarkkana kannattaa olla.

Asennuksen teki pitkän linjan motoristi ja entinen kilpa-ajaja, jonka kanssa oli hauska vertailla kokemuksia eri merkeistä, malleista ja kuulla erikoisia juttuja kilpailuista ja vähän muustakin.

Asennusliike oli oikein sellaista perinteistä mallia, eli 15 moottoripyörää enemmän tai vähemmän purettuna, moottoreita, vaihteistoja, katteita, uusia ja loppuun ajettuja renkaita, työkaluja, nostureita ym. sälää joka paikka täynnä. Todella mielenkiintoinen paikka motoristin silmin.

Aikaa asennukseen meni reilut puolitoista tuntia. Sisään ja ulos ajo oli vähän sumplimista, koska paikka on kerrostalon kellarissa ja sinne kuljetaan mm. tavarahissin läpi. Tasapainotusta tehdessä piti oikein kysyä asentajalta, eikö vanteisiin tule tasapainotuspainoja ollenkaan. Ei tullut, koska kun vanhojen Michelin-renkaiden painot otettiin pois, uudet Pirellit pyörivät tasapainotuskoneen akselilla kun enkelit. Se kertoo hyvästä koneistuksesta ja paistosta eli laadusta.

P1110722b

190-millinen Pirelli Angel GT II asennettuna BMW:n takavanteelle.

Kun lähdin pois upouudet kumit alla, niin meinasin pudota lastaussillan reunalta alas, kun etujarru ei vetäessä pitänytkään yhtään. Tästä asentaja olisi voinut varoittaa. Se johtuu siis siitä, että kun pyörät on irrotettu, niin jarruja pitää muutaman kerran pumpata, jotta jarruneste tasoittuu. Mutta opin asian heti ja sain pyörän pysähtymään ennen pudotusta. Ensimmäisissä liikennevaloissa jarrut toimivat jo, kuten pitää.

Leikkasin parikin videota nettiin renkaiden sisäänajosta:

tässä ensimmäinen video

tässä toinen YouTube-video.

Uusia renkaitahan on hyvä hetken lämmittää ja kuluttaa, jotta ne eivät ole niin liukkaat ajaessa. Jotkut jopa hiekkapaperilla raapivat niistä pintaa pois, mutta se nyt ei ole tarpeen.

P1110723

Edessä on 120-millinen Pirelli.

Vanteelle asentaessa renkaiden ja vanteiden väliin pannaan asennusnestettä, joka on kuin hilloa ja se on todella liukasta. Se kyllä kuivuu melko nopeasti, mutta jos heti asennuksen jälkeen vääntää surutta kaasua tai jarruttaa täydellä teholla, rengas voisi periaatteessa pyörähtää vanteella, rikkoa venttiilin ja mennä väärään asentoon. Lisäksi uuden renkaat seos on ensin vähän kiiltävä ja muutenkin liukas. Siksi suosittelen 200-300 kilometrin vähän rauhallisempaa ajoa, niin ei tule yllätyksiä. Toki siis voi ajaa moottoritiellä ym., mutta mainitut asiat mielessä pitäen.

Toivottavasti tästä postauksesta oli hyötyä renkaiden vaihtoa ajattelevalle. Kysy ja kommentoi!

 

Lättähattu-kahvilassa

Tällä kerta kirjoitan kahdesta aiheesta. Kävin kahvilla junanvaunussa, mutta en ihan tavallisessa. Piipahdin myös Haltialan motoristikeskiviikossa enkä meinannut mahtua pihaan.

Parin vuoden ajan olen kuullut juttuja ihmeellisestä paikasta melkein keskellä ei mitään. Joku oli suunnitellut Lopen Pilpalaan kahvilaa, mutta tavallisen rakennusluvan kanssa oli ongelmia. Niinpä yrittäjä Jaakko Hämäläinen mietti erikoisempaa ratkaisua, joka houkuttelisi jo miljööllään. Kahvila pitäisi kuulemma olla sukellusvene tai lentokone, mutta junakin kävisi.

IMG_20190816_132427

Muita motoristeja ei sillä kertaa Lättiksellä ollut, koska oli jo loppukesä.

Viimeksi mainittu sitten toteutui ja syntyi Café Lättähattu eli Lättis. Sinne on Helsingistä matkaa tunnin ja rapiat eli 80 kilometriä. Hämeenlinnanväylältä kun kääntyy Nurmijärven suuntaan ja siitä jatkaa hyviä, loivia asvalttiteitä 132 ja 134, niin pääsee Pilpalaan. Minulla ei ole pyörässä navigaattoria, niin kerran piti oikein pysähtyä ja kaivaa takalaukusta kännykkä sekä katsoa, paljonko matkaa on vielä jäljellä. Sitä oli enää 4-5 kilometriä, mutta melkein oli usko loppua, koska paikka on tosiaan aika syrjäinen.

Koska prätkien käyttösäde on aika lyhyt, niin kannattaa tarkistaa, että tankissa on bensaa myös paluumatkaa varten. Bensa-asemia on Klaukkalassa ABC ja toinen taisi olla Teboil ja vielä Neste, kun käännytään Karkkilantielle.

Kun pääsee Rautakoskentiellä sopivaan kohtaan, niin Lättistä ei voi olla huomaamatta. Sini-harmaa, vuoden 1960 lättähattu-junanvaunu on tien sivussa valmiina ottamaan vieraat vastaan. Olin paikalla perjantaina iltapäivällä eikä silloin muita motoristeja ollut, mutta vilkkaina aikoina pihaan tulee ehkä pari sataa pyörää, mitä olen netistä lukenut. Lättiksen verkkosivut ovat Facebookissa.

IMG_20190816_134454

Café Lättiksen pihalla oli käydessäni hyvin tilaa.

Muutamia autoilijoita ja pyöräilijöitä oli saapunut paikalle, joten ei kahvilassa yksin tarvinnut istuskella. Kahvia ja munkkia mutustellessa luin pöydissä selattavissa olevia mp-lehtiä. Pian oli aika lähteä kurvailemaan takaisin omia jälkiä. Nyt loppukesästä Lättis on muuten auki enää viikonloppuisin.

IMG_20190816_132500

Kahvila Lättis on hyvin entisöity, 1960-luvun junanvaunu.

Elokuun lopulla tuli käytyä taas Haltialan tilallakin. Päivä oli melkein helteinen ja ehkä siksi paikalla oli yhtä aikaa noin 700-800 pyörää tai enemmänkin. Oheisista kuvista ja tästä YouTube-videostani saa käsityksen ihmispaljoudesta.

IMG_20190828_181938

Haltialan pihalla oli todella ahdasta elokuun lopulla.

Hädin tuskin sain oman pyöräni tuikattua johonkin, ennen kuin menin kahvi- ja munkkijonoon. Siinä menikin tovi, mutta taustalla bändi soitti ja Haltialassahan kaikki ovat aina hyvällä tuulella, joten jonotuskin oli kivaa.

IMG_20190828_182043

Motoristikeskiviikon pyörävalikoimaa Helsingissä.

Sen verran kilometrejä olen pyörääni viime vuosina ajanut. että pian on edessä renkaiden vaihto. Muun muassa siitä kirjoitan seuraavassa blogitekstissäni.

 

 

 

MotoGP-testit, Kymiring 19.-20.8.2019

Ensimmäisen kerran kuulin suunnitelmasta Kymiringin moottoriradaksi noin kymmenen vuotta sitten. Hanke lähti visiona liikkeelle jo vuonna 2007, ehkä aiemminkin.

Onhan noita toiveita ja suunnitelmia, moni ajatteli silloin. Niin olin itsekin epäilevä, koska täysimittaisen radan suunnittelu ja rakentaminen olisivat iso projekti. Vaadittaisiin aikaa, rahaa ja politiikkaa, jotta sinne saataisiin paitsi rata, myös kilpailuja.

YouTube-kanavallani on video ensimmäisen testipäivän tunnelmasta pääsuoran vierestä kuvattuna.

Vielä ei ole virallisesti päätetty vuodesta 2020 alkaen Kymiringillä ajettavasta MotoGP-kisasta, mutta elokuu 2019 toi unelman lähemmäksi kuin koskaan. Oli aika ajaa ensimmäiset viralliset, maksulliset testiajot. Aprilia, Ducati, Honda, KTM, Suzuki ja Yamaha olivat talleina paikalla.

IMG_20190820_152215

Osa vieraista pääsi tutustumaan varikkotunnelmaan. Tässä Kallio Racing Junior-teamin Yamaha.

Olin ajatellut joka tapauksessa mennä Kymiringin avajaisiin, mutta tulin keväällä 2019 valituksi myös noin 150 vapaaehtoisen joukkoon, joka auttaisi tilaisuuden järjestelyissä. Varsinainen radan rakennustyöhän oli tehty jo viime vuosien aikana, mutta nyt testattaisiin kisajärjestelyjä: asiakaspalvelua, pysäköintiä, akkreditointia, logistiikkaa, cateringia, VIP-palveluja, viestintää, selostuksia, markkinointia, lehdistösuhteita ja kaikkea muuta, mitä ison tapahtuman toteuttaminen vaatii. Kuljettajat ja tiimit keskittyisivät jousituksen, renkaiden ja muiden ajoon vaikuttavien seikkojen säätämiseen, koska jokainen rata ja ajo-olosuhde on aina erilainen.

Vapaaehtoiset rekrytoi ammattitaitoisesti Lahti Events, joka on tottunut muun muassa Lahden Salpausselän kisojen organisointiin. Elokuun alussa meillä oli vapaaehtoisten koulutus, jossa kuultiin tapahtuman taustoja, tavoitteita ja saatiin ohjeita toimintaamme. Kuulemma Kymiring on ensimmäinen uusi, korkeimman tason rata Euroopassa 15 vuoteen. Koulutuksessa pääsin itse ensimmäistä kertaa näkemään Iitin Tillolassa sijaitsevan radan. Olin paikalla moottoripyörällä, mutta ajamaan radalle ei sentään päässyt.

IMG_20190820_111513

Kymiring tilapäisestä VIP-katsomosta nähtynä.

Kymiringillä on kansainvälisen autoliiton FIA:n korkein Grade 1- ja kansainvälisen moottoripyöräliiton FIM:in korkein Grade A -luokitus. Tässä suhteessa se on Pohjois-Euroopan ainoa korkeimmat vaatimukset täyttävä GP-rata. Siellä voidaan ajaa kansainvälisiä kilpailuja niin kaksi- kuin nelipyöräisillä ja tuottaa ajokoulutusta ym. Nykyisiä tai tulevia lajeja ovat siis MotoGP, formulat, DTM, rallicross, motocross, speedway, jääspeedway, supermoto, karting ja enduro.

IMG_20190820_153005

Aprilian kuljetusauto, taustalla KTM:n. Nuo pilvet satoivat kohta – ja ukkostivat.

Kymiringin pituus on noin 4,6 kilometriä ja pää- eli takasuoran noin 1,2 kilometriä. Pääsuora on GP-ratojen pisin Euroopassa. Noin 12-20 metriä leveää rataa kierretään myötäpäivään. Korkeuseroa on 23 metriä eli aika paljon. Alue on kaikkiaan 180 hehtaaria. Lisätietoa radasta on Kymiringin sivuilla.

Varsinaiseen testitapahtumaan minun piti myös ajaa kaksipyöräisellä, mutta koska sadetta oli luvattu jonkin verran molemmille päiville ja vaihtovaatteita, sateenvarjo ym. olisi pitänyt pakata mukaan, ajoin tällä kertaa Helsingistä Iittiin ja takaisin molempina päivinä autolla. Päivät olivat myös erittäin pitkiä, matkoineen noin kello 6-21 ja takaisin olisin ajanut iltamyöhään, niin päätin hieman säästää itseäni.

Ensimmäinen testipäivä oli siis maanantai 19.8. ja toimitsijoille oli järjestetty kyyti Lahdesta ja Kouvolasta, koska parkkipaikat olivat vielä hieman kesken. Näin maksavat vieraat mahtuivat paremmin pysäköimään. Itse jätin autoni Kouvolaan, jossa Matkakeskuksessa on peräti 72 tunnin ilmaisia paikkoja.

Pian saatiin akkreditointirannekkeet ja kaulakortit ja sitten vain töihin. Toimipaikkani oli VIP-teltta, joka oli pystytetty lähtösuoran viereen. Katsomosta näki hyvin varikolta tulevat pyörät. Varsinkin KTM:n Mika Kallio varikolta kiihdyttäessään tervehti lämpimästi yleisöä.

IMG_20190819_153548

Motoblogin Tommi Simon VIP-hommissa. Taustalla Ajo Motorsportin 600-kuutioinen kisa-Honda.

Hoidin VIP-teltassa lähinnä ääntä ja TV-monitorien kuvaa. Ruuduissa pyöri non-stoppina MotoGP-oikeudet omistavan Dorna Sportsin videoita aiemmista osakilpailuista, ajajaesittelyjä, Mika Kallion haastattelu ja radan koeajo ym. Autoin myös teltan muun toimivuuden kanssa, opastin vieraita ja ratkoin pieniä ongelmia. VIP-vieraat pääsivät ajajien lopettaessa käymään opastetusti varikolla, ja me vapaaehtoiset huolehdimme aikataulutuksesta, opastuksesta ja kiertokäyntien turvallisuudesta. Välillä myös siivottiin, koska hiekkaa tuppasi kantautumaan sisälle, koska radan ympäristö on edelleen työmaata ja rakennukset keskeneräisiä.

Lounaan kävin nauttimassa VIP-aluetta vastapäätä, takasuoran vieressä olevalla Fan Zone -alueella. Siellä oli useita ravintolakojuja, Lahden moottoripyörämuseon noin 30 vanhaa moottoripyörää, mainosautoja ynnä muuta nähtävää. Jonoja syntyi, mutta pärjättiin.

Päiväliput asiakkailta maksoivat noin 50 euroa, 7-17-vuotiailta noin 20 euroa ja A-istumakatsomon paikka toi siihen 10-20 euroa lisää. Myös kahden päivän lippuja sai ja VIP-paikat maksoivat 290 euroa. VIP-teltassa oli oma juontaja, Kimi Räikkösen vanhan Lotus Renault -Formula 1 -auton simulaattori, jolla saattoi maksutta ajaa virtuaalisia kierroksia Kymiringin radalla, tasokkaammat, tosin tilapäiset WC-tilat, hyvä buffet ym. lisää sekä mahdollisuus varikkokävelyyn ja ratakierrokseen bussissa.

IMG_20190819_120508

Lotuksen Formula 1 -simulaattori oli hyvin suosittu.

Tunnelma radalla ja yleisöalueilla oli kaikkiaan erittäin hyvä. Radan ja rakennelmien keskeneräisyys ei juuri haitannut, koska kaikki ymmärsivät, että kyseessä oli vasta harjoitus ja testi tulevia, oikeita kisoja varten. Juttelin testipäivien aikana niin radan rakentajien, suunnittelijoiden kuin muiden vapaaehtoisten ja vieraiden kanssa. Ensi vuoden heinäkuu on ajankohta, joksi MotoGP-kilpailua eniten toivotaan, mutta myös elokuu tai kesäkuu varmaan tulisi kyseeseen. Suomen lomaillessa heinäkuussa ja kun ilmatkin ovat yleensä lämpöisimmillään, heinäkuu olisi paras kuukausi.

Ensimmäisenä testipäivänä vettä tihuutti useaan otteeseen, mutta välillä kuljettajat pääsivät ajamaan rataa, ja pitäähän sitä sadekelin renkaita ja säätöjäkin testata. Toinen päivä eli tiistai oli poutainen noin kello 15 asti, jolloin tulin juuri varikkokierrolta. Sitten tuli voimakas ukkoskuuro ja rankkasade eikä kisakoneilla ajamaan enää päässyt. Lopuksi VIP-väki pääsi vielä pikkubussissa ajamaan kierroksen radan ympäri, mikä olikin monelle kohokohta hyvien buffet-ruokien ja tuttavien tapaamisten ohella.

IMG_20190819_120833

VIP-teltassa oli tyylikäs punainen matto ja mm. ruokaa tarjolla.

Kierroksia järjestettiin monta, jotta kaikki halukkaat ehtivät mukaan. Myös me vapaaehtoiset pääsimme lopulta kyytiin. Bussi ei kovin lujaa ajanut, mutta käsityksen radasta sai hyvin. Asvaltti on erittäin tasainen ja uskon, että tekninen eli vaikea Kymiring saa paljon ystäviä myös kilpailijoista. Tähän asti rataan on uponnut noin 20 miljoonaa ja ennen vuoden 2020 GP:tä siihen menee vielä noin 10 miljoonaa euroa lisää. Myös mahdollinen hotelli ja ravintola odottavat vielä rakentamistaan, joten alue kehittyy tästä paljon tulevina vuosina. Ehkä jo ensi vuonna myös Jyväskylän Suurajojen (Neste Rally) osakilpailu ajetaan Iitissä.

Nopeimmat huiput takasuoralla ajoi Ducatin italialainen Michele Pirro, 340 km/h ja nopeimman kierrosajan teki tietojeni mukaan Aprilian britti Bradley Smith 1.47,540 minuuttia. Uusi rata on vielä hieman hankala, kunnes se kuluu sopivasti eikä osittain sateen liukastama rata ja noin 16-21 C lämpötila ollut paras keli nopeammille ajoille.

Toisen testipäivän tunnelmaa voit katsoa tästä YouTube-videostani.

Mutta Kymiringistä kuullaan vielä. MotoGP tuonee sinne ensi vuodesta lähtien 50 000 – 100 000 katsojaa per osakilpailu. Oli hienoa olla osa sen ensimmäisiä testipäiviä. Kiitos rahoittajille, suunnittelijoille, rakentajille, Lahti Eventsille ja muille vapaaehtoisille, jotka teitte päivästä mahdollisen. Sekä tietenkin motoristeille ja muille asiakkaille, jotka saavuitte paikalle.

 

 

 

Forssan 37. Pick-Nick 4.8.

Tänä vuonna Forssan Harrasteajoneuvo-Pick-Nick tai piknik oli jo 37. kerran, ja se pidettiin 4.8.2019. Motoblogin Tommi on ollut siellä ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla, jolloin tosin bloggaamisesta tai internetistä ei tiedetty vielä mitään.

Kolmen aiemman vuoden piknikistä olen kirjoittanut nämä tarinat:

Forssan picknick 2018

Forssan Pick-nick 2017

Forssan Picknick 2016

Konsepti on selvä eli kyseessä on Pilvenmäen raviradalla pidettävä, yksipäiväinen ja maksuton tapahtuma. Pysäköinti on autoille 10 euroa ja moottoripyörille 5 euroa. Lisää tietoa on tapahtuman verkkosivuilla. Piknikin järjestää SMCF eli Street Machine Club Forssa ry.

YouTubessa on pätkä videotani, josta voi vähän aistia piknikin tunnelmia.

IMG_20190804_113615

Väenpaljous oli ennennäkemätön. Etualalla Austin Healey Mark III.

Tapahtuma vetää ympäri Suomea ja ulkomaita myöten loppukesän Forssaan noin 2500 harrasteajoneuvoa ja yleisön käyttöajoneuvot päälle. Tänä vuonna ruuhka oli ennenkokematon. Tarkkaa osallistujien määrää en ole kuullut raportoidun, mutta varmaan yli 30 000 ihmisen päästiin.

Sisääntuloni aamupäivän kello 11 maissa oli taas kerran liian myöhään, koska silloin ruuhka oli pahimmillaan. Moottoripyörällä onneksi oli helppo ohittaa seisovat autojonot. Päivän mittaan ennätysyleisön harrasteautot tukkivat jo melkein raviradan hiekkauran, ja rinnakkaispysäköintiä siinä en ole ennen nähnytkään. Eli autoja oli oikeastaan kolmessa jonossa, mutta hyvin siinä vielä mahtui kulkemaan. Mutta pakkohan vehkeet johonkin oli pysäköidä ja minusta liikenteenohjaus, rahastus ym. toimet sujuivat järjestäjiltä jälleen hienosti.

Yleisön pysäköinti oli radan ulkopuolella, johon sekä tavalliset autot että suurin osa moottoripyöristä oli parkkeerattu. Eurooppalaisille harrasteautoille oli oma lohkonsa, mikä selkeytti niiden tarkastelua. Sieltä oli hyvä bongata muun muassa sellaisia menopelejä, joita itsellä tai omassa perheessä on aikoinaan ollut.

Oman pyöräni sain kivasti parkkiin radan keskelle, jossa ruohoalustalla oli paljon muitakin prätkiä. Koska nurmikko on hyvin pehmeä, niin sain järjestäjiltä huomaavaisesti sivujalan alle palikan, jolla pyörä pysyi pystyssä.

IMG_20190804_113520

Euroautojen alueella, rinteessä oli Austin Healey.

Grillien käyttö ym. avotulen teko on ollut viime vuodet kiellettyä, niin nytkin. Jos tällaisessa tapahtumassa tuli pääsisi irti, se olisi ihan katastrofi ahtaalla radalla sekä yleisön että kulkuneuvojen osalta. Yksi pakettiauto rataa kiertäessään savusi tai höyrysi kyllä näyttävästi, mutta ehkä se oli vain kiehuvaa jäähdytinnestettä eikä palokuntaa tarvittu.

Eli varsinaiset piknik-eväät olivat syötävien lisäksi oluita, siidereitä ym. ja kuljettajilla lähinnä limonadeja. Myös Pilvenmäen omat ravintolat ja monet kojut möivät virvokkeita. Oma lounaani koostui tällä kertaa kanawokista ja Jaffasta.

Mitään huippuhellettä ei tänä vuonna ollut, eli lämpö oli sopivasti 20 C tai vähän yli. Pieni ripaus vettä tuli päivän mittaan, mutta ilma on jotenkin kummasti aina suosinut Forssan piknikiä.

.IMG_20190804_115307

Dodge Challenger 440 on muskeliautokauden huipentuma-ajalta, 1960-70-lukujen taitteesta.

Leppoisa kesäpäivä Hämeessä alkoi kääntyä lopuilleen. Oli aika päräyttää oma kulkine käyntiin, mutta ensin katsastettiin vielä rompetori ja tietenkin moottoripyörärivistöt. Siellä oli mm. oheinen Moto Guzzi, johon oli tehty omia katteita. En kehdannut koputtaa niitä, mutta kyllä ne kai peltiä olivat, eivät muovia! Huima peli.

IMG_20190804_120229

Moto Guzzi oli tehty futuristiseksi ”kilpapyöräksi”.

Lopuksi vielä Chevrolet Chevy Bel Air noin vuodelta 1955, joka viimeistelyltään ja väritykseltään edustaa komeasti sitä, mistä piknikissä on kysymys: autokulttuurista, menneen maailman nostalgiasta ja kovasta työstä, jolla saadaan näyttävää jälkeä.

IMG_20190804_120015

Chevrolet Bel Air station wagon 1955.

Seuraavaksi on tulossa jotain ihan uutta. Elokuun 19.-20. päivä Iitin uudella Kymiringillä on MotoGP-testiajot ja olen siellä vapaaehtoistyössä. Raportoin niistä seuraavassa postauksessa.

 

 

 

Suzuki Katana ja muita koeajoja

Helsingissä on jo pieni perinne, että kesäkuun alussa on Suuri koeajopäivä Pasilan Messukeskuksessa. Tänä vuonna se oli 7.6.2019. Aiempina vuosina olen kirjoittanut koeajoista tähän blogiin näin:

Tämän postauksen lopussa listaan kaikki blogini aiemmat koeajot, niin löydät helposti etsimäsi. Myös haku-toimintoa voi käyttää.

Itä-Pasilan Messukeskus on tavallaan hyvä, mutta toisaalta huono paikka tällaiselle tilaisuudelle. Siellä on tietenkin runsaasti pysäköintitilaa, moottoripyörille tapahtuman aikana jopa ilmaiseksi, hyvät wc-tilat ja ravintolat ym. Mutta se tärkein eli koeajo jää väkisin lyhyeksi. Ruuhkassa seisominen ja enimmäkseen 0-20 km/h tapahtuva ajaminen ei ole ihan sitä, mitä pitäisi. Kyllä moottoripyörää pitäisi päästä kokeilemaan myös moottoritiellä tai edes kehäteillä.

Kaikesta huolimatta kiitos järjestäjille ja maahantuojille. Luin juuri netistä, että Helsingissä tehtiin 850 koeajoa eli hyvä määrä!

Ensin otin koeajoon jo viime vuonna pariin kertaan ihmettelemäni Honda Monkey 125:n. Sen retro ulkomuoto on aika suoraan 1980-luvun Z50-Monkey-moposta, mutta nyt kyseessä on siis satapiikki moottoripyörä. Sen hinta on 3990 euroa.

Ennen liikkeelle lähtöä katsoin pyörän ympäri ja kokeilin hallintalaitteet. Kun vedin etujarrun pohjaan ja painoin keulaa, niin yllätys: se painui melkein pohjaan. Olen ihan keskipainoinen ja -pituinen, joten jousitus on todella veltto ja epämääräinen. Mittaristo on vaatimaton, edes vaihdenäyttöä tai kelloa ei ole. 1970-80-luvun kolmivaihteisen tilalla on nyt nelivaihteinen, kytkimellä varustettu vaihdelaatikko. Vanhahan oli jonkinlainen automaattikytkin eli kahvaa ei ollut.

IMG_20190607_132853

Honda Monkey 125 on pirteä ilmestys.

Monkeyyn oli asennettu Yoshimuran pakoputki, joka piti kovaa papatusta ja teinin mielestä se ehkä lisää tunnelmaa, mutta aikuisen korvassa se kuulosti aika kauhealta. Suorituskyvyn suhteen en juuri mitään odottanutkaan, mutta kun palasin Hakamäentietä itään päin, niin olemattomassa ylämäessä Monkey alkoi jo hyytyä.

Nelitahtisessa Monkeyssä on edessä ABS-jarrut, polttoaineen ruiskutus ja led-valot. 11 Nm vääntö ja noin 9 hevosvoimaa eivät ole kovin hurjia, mutta Honda painaakin vain 107 kg. Muotoilu on onnistunut ja siitä Monkey saa toisen tähtensä arviossani. Teinille joka haaveilee mopon jälkeen oikeaa moottoripyörää, tämä voi olla juuri hyvä valinta. Itse en kuulu kohderyhmään, mutta kyllä aikuinenkin mökkitiellä tai pienessä kaupunkipyörittelyssä tälle käyttöä keksii. Pahin puute on horjuvuus, joka johtuu pienistä 12 tuuman pyöristä. Hyrrävoimien puuttuessa ajokki ei tunnu ollenkaan vakaalta.

Arvioni: Honda Monkey 125 **

Plussaa:

  • retro muotoilu
  • pieni kulutus
  • asiallinen ajoasento
  • keveys.

Miinusta:

  • heikko suorituskyky
  • mitoitus vain yhdelle
  • pienten pyörien aiheuttama epävakaus.

Seuraava koeajettava olikin aivan eri tyyppinen, Suzuki GSX1000 Katana. Vuoden 2019 MP-messuilta jo kirjoitin siitä hieman. 1980-luvun 1100-kuutioista superpyörää on pienennetty 100 kuutiolla, tosin aiemmin oli myös pienempiä, mm. 650-kuutioisia Katanoita. On uudessa sentään 150 hevosvoimaa, kun kierroksia on 10 000 ja vääntöä 108 Nm 9500 kierroksella.

IMG_20190607_142009

Suzuki GSX1000 Katana.

Katanassa on paljon samaa kuin 1980-luvun alun 1100-kuutioisessa, vaikka uuden muotokieli on 2010-lukua. Paino ajokunnossa on vain 215 kg. Brembon ABS-jarrut ovat asialliset ja muutenkin elektroniikka on tätä päivää. Koeajopyöräni musta väri pilasi Katanan kauniit muodot, alkuperäinen hopea on kyllä myös saatavissa.

Ajossa kone tuntuu pirteältä, vaikka mikään superpyörä ei enää olekaan kyseessä. Alavääntö on hieman heikko ja kerran onnistuin paikaltaan liikkeelle lähtiessäni kaistaa vaihtaessa jopa sammuttamaan vehkeen. Moottoritiellä Katana on varmasti parhaimmillaan ja pienet katteetkin suojaavat jonkin verran. Sateella meno on märkää. Bensatankki on vain 12 litraa, joten käyttösäde on pieni.

IMG_20190607_181558_309

Motoblogi testasi myös Suzuki GSX1000 Katanan.

Arvioni: Suzuki GSX1000 Katana ****

Plussaa:

  • retro muotoilu
  • hyvä ajoasento
  • vahva suorituskyky
  • kuljettajaa avustava elektroniikka
  • keveys.

Miinusta:

  • pienet katteet
  • ketjuveto
  • pieni polttonestesäiliö.

Ajot jatkuivat ja otin alle Yamaha Tracer 900 GT:n. Olin testannut aiemmin samaa ilman GT-merkintää, mutta tässä eroa on siis lähinnä se, että GT:ssä on Yamahan omat sivulaukut.

IMG_20190607_142341

Yamaha Tracer 900 GT on varustettu sivulaukuilla.

18 litran tankki on ihan sopivan kokoinen pyörälle, jolla ajetaan myös pitkää matkaa. Painoa Yamahassa on ajokunnossa 215 kg. Moottori on riittävän kokoinen matka-ajoon eli tarkkaan ottaen 847 kuutiota, tehoa on 115 hevosvoimaa 10 000:llä ja vääntöä 87,5 Nm 8500 kierroksella. Luistonesto, vaihdeavustin, lämpökahvat, vakionopeudensäädin, ABS-jarrut ym. herkut auttavat kuljettajaa. Hintaa tuotteella on noin 16 740 €. Jopa keskiseisontatuki on vakiona.

Ajossa Tracer tuntuu todella hyvältä. Moottorista puuttuu superpyörän repivyys, mutta vääntöä ja tehoa on tavalliseen ajoon riittävästi. Ja kuten aina japanilaisissa, niin kytkin ja vaihteet pelaavat hienon eleettömästi. TFT-värinäyttö tarjoaa hyvän informaation.

Kolmesylinterinen rivimoottori tekee pyörän kapeaksi ja käsiteltävyys on myös keveydestä johtuen hyvää. Ergonomiassa ei ole moittimista ja uskon, että tällä pelillä sujuvat useimmat käyttötilanteet niin kaupunkiin kuin moottoritielle.

Yamaha Tracer 900 GT ****

Plussaa:

  • Keveys
  • Ajotilojen säätö, vaihdeavustin, luistonesto, vakionopeudensäädin ym. varusteet
  • Riittävän hyvä suorituskyky
  • Keskiseisontatuki ja 18 litran bensatankki.

Miinusta:

  • Ketjuveto
  • Hieman vajaat katteet.

Viimeisenä ajoin Husqvarna Vitpilen 701:tä. Se on aika erikoinen tapaus, mutta muotoilultaan onnistunut valmistajalta, joka perinteisesti on tuottanut crossi- ja enduropyöriä. 693 kuutiosenttimetrin yksisylinterissä moottorissa on 75 hevosta 8500 kierroksella ja vääntöä on 72 Nm 6750 kierroksella.

Ajossa Vitpilen tuntui itselleni tosi oudolta, koska ajoasento on vahvasti eteenpäin nojaava, joten kädet rasittuvat aika nopeasti. Toisaalta koko ajan tuntui olevan väärä eli liian iso vaihde silmässä. Vääntöä ei oikein tuntunut löytyvän ja 6-vaihteista laatikkoa sai sohlata edestakaisin. Pieneen kaupunkiajoon Husqvarna ei sovi, mutta mutkatielle ja 80 rajoituksen maantielle se on ihan OK. Moottoritiellä voiman ja katteiden puute väsyttäisi nopeasti.

IMG_20190607_145055

Husqvarna Vitpilen 701 erottuu muotoilultaan.

Hintaa on noin 13 705 euroa, jolla saa joukosta erottuvan pyörän. Ohjaamo on lähes tyhjä napeista, mutta pyörässä on silti ABS, luistonesto ja vaihdeavustin molempiin suuntiin. 12 litran tankilla ei pitkään aja, mutta kulutusta pienentää ja suorituskykyä parantaa vain 157 kg kuivapaino. Pyörästä on myös pienempi, 401-versio.

Arvioni: Husqvarna Vitpilen 701 **

Plussaa:

  • onnistunut muotoilu
  • kuljettajaa avustava elektroniikka
  • keveys.

Miinusta:

  • vaatimaton suorituskyky
  • ei katteita
  • ketjuveto
  • pieni polttonestesäiliö
  • etukeno ajoasento.

Koeajoista pitää aina muistaa, että mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Kuljettajan kokemus, käyttötilanteet, kuorman ja tavaroiden määrä, ajonopeudet jne. vaikuttavat suuresti arvosanoihin. Toisissa pyörissä sitä tuntee olevansa kuin kotonaan, toisissa taas ajo voi olla yhtä tuskaa.

Kokosin tähän myös kaikki aiemmat blogissani olleet koeajot aakkosjärjestykseen, jos haluat lukea lisää.

Aprilia Tuono 1100 V4 Factory

BMW R1200RS ja testin täydennys BMW R1200RS

BMW R1250R

BMW:n R NineT Urban G/S

BMW S1000XR

Ducati XDiavel 1300 Cruiser

Ducati Monster 1200

Honda CRF1000L Africa Twin

Honda GL 1800 Goldwing Tour

Honda Monkey 125 (tässä postauksessa)

Husqvarna Vitpilen 701 (tässä postauksessa)

Kawasaki 650 Vulcan S

Kawasaki Z 900 RS

KTM 1090 Adventure

Moto Guzzi Audace 1400

Suzuki GSX1000 Katana (tässä postauksessa)

Triumph Tiger 1200 XCA

Yamaha MT-09 Tracer

Yamaha MT-10

Yamaha Tracer 900 GT (tässä postauksessa)

Zero DS13.0 (sähköpyörä).

Lopuksi kolme kuvaa saman illan 7.6. Helsinki Cruising Night -tapahtumasta: Mercury Cougar, Dodge Charger R/T ja Ford Anglia. Kuvasin ja leikkasin Kauppatorilta myös videon, jossa tunnelmaa voi aistia. Seuraavaan kertaan!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

BMW R1250R:n koeajo ja Paippisten ajelu

IMG_20190518_141026

Paippisten Shell Sipoossa on ymmärtääkseni ihan yksityinen ”museo” nykyään.

Tällä kertaa aiheenani on neljä asiaa: uuden bokseri-Bemarin koeajo, Haltialan kesäkauden avaus, Paippisten Shellillä käynti ja Honda-tapaaminen. Tässä artikkelissa on pari YouTube-videotakin noilta matkoilta.

Pari viikkoa sitten Vantaan Biketeamissä oli kevään avaus. Samalla kuulin, että Allrightin liike, joka on toiminut samoissa tiloissa BMW:n, Kawasakin, Triumphin ja muiden moottoripyörien myymälän yhteydessä, on sulkenut talven aikana ovensa. Aikoinaan ostin kaikki ajovarusteeni Allrightiltä, mutta verkossa se sentään jatkaa ja ilmeisesti muualla Vantaalla. Pitääpä joskus poiketa uudessa osoitteessa.

Biketeamin liikettä vastapäätä on peräti kaksi isoa mp-varusteliikettä, Storm Motor ja Eurobiker, joten kauaksi ei vieläkään tarvitse lähteä. Vilkaisin niiden tarjonnan lyhyesti, mutta tällä kertaa mielenkiintoni kohdistui BMW:n uuteen, entistä isompaan bokserimoottoriin, jota nyt pääsin ensimmäistä kertaa koeajamaan.

IMG_20190510_114318

BMW R1250R on Bemarin uusi, iso bokseri. Pyörä on kooltaan siro verrattuna viereisiin K1600GT/GTL:ään ja Grand Americaan.

Mp-maailmassa on muutamia legendaarisia moottorityyppejä, kuten nelisylinteriset japanilaiset rivimoottorit, Harley-Davidsonin ja Moto Guzzin V2:t, Triumphin kolmesylinteriset ja BMW:n bokserit.

Viimeksi mainitut ovat kasvaneet pikku hiljaa kooltaan viime vuosikymmeninä. Jokin aika sitten ne olivat 1100-, sitten 1150- ja pitkään 1200-kuutioisia. Nyt markkinoille on tullut sarja R1250-pyöriä, joista Euroopan ostetuimpia on matkaenduro/yleispyörä R1250GS eli Gessu.

Samalla moottorilla varustettu, mutta ilman katteita oleva oli tällä kertaa koeajoni kohteena. Valitettavasti R1250RS:ää ei ollut koeajossa, koska kuulemma tehtaan kapasiteetti on niin täynnä, että niitä tulee Suomeen vasta syksyllä. Ilmeisesti tuotanto painottuu GS:ään, joka on tavallisempi malli Euroopassa.

R-malli vaikutti melkeinpä sirolta korkeiden Gessujen rinnalla ja onhan se paljon kevyempi ja painopiste alempana. Ajamani pyörä oli maalattu hienoilla sini-puna-valkoisilla HP-väreillä. Istuma-asento on pysty ja tanko leveä, joten meno on leppoisaa kaikilla nopeuksilla. Perushintaan 19699 € kuuluu monenlaista, kuten ABS-jarrut, luistonesto, Rain/Road-ajotilat, TFT-mittaristo bluetooth yhteydellä, mäkilähtöavustin ja kahvanlämmittimet.

Ajamassani mallissa oli vielä mm. Dynamic ESA -puoliaktiivinen jousitus, vakionopeudensäädin, keskijalka, avaimeton ajo, hälytin, rengaspainevalvonta, kaarre-ABS ja ajotilamoodi PRO. Lisävarustepakettien hinnat ovat 1481, 3725 ja 5336 €. Akrapovic-pakoputki maksaa 1284 €. Lisävarusteilla hinta kohoaa jo lähelle 30 000 € luokkaa.

IMG_20190510_114303

R1250R:n näyttävä HP-väritys ja mallille tyypilliset ulkonevat sylinterit.

Ajossa moottoria voisi kuvailla sanalla eleetön. Voimaa on kuin pienessä kylässä, mutta kone ei melua eikä tee itsestään numeroa suurilla kierroksilla. Moottoritiellä 120 km/h mittarinopeudessa kierroksia oli 4000 ja punainen alkaa 9000:ssä. Tehoa aiemmassa, 1200-mallissa oli 125 hevosvoimaa, mutta tässä on 136 hv 7750 kierroksella. Vääntöä oli toissa vuoden 1200-mallissa 125 Nm, kun nyt on 143 Nm nyt 6250 kierroksella. Ne ovat lukemia, joita on näillä kierroksilla vaikea ylittää.

Käytännössä voima tulee ulos helposti, ja pyörä liikahtaa melkein kuin ammus. Superpyörä se ei varsinaisesti ole, kun kiihtyvyys 0-100 km/h:ssa jää noin 3,3 sekuntiin. Rajana pitäisin itse tuota vajaata kolmea sekuntia. Mutta Suomen ja kaikkien muidenkin maiden tieliikenteessä R:llä ehtii paremmin kuin hyvin.

IMG_20190510_114254

BMW R1250R edestä.

Katteiden puuttuessa ainoa suoja kuljettajalle on mittaristo ja bokseri- eli vastaiskumoottorille ominaisesti ulkonevat sylinterit, jotka myös lämmittävät jalkoja kolealla kelillä, helteellä ehkä liikaakin.

Peilit ovat pienet ja ne on kiinnitetty ohjaustankoon, mutta silti ne eivät tärise. Muutenkin bokserit värinät on häivytetty jotenkin niin, että on melkein kuin rivinelosella ajelisi.

Kuljettajan ergonomia on hyvä ja muutama vuosi sitten myös BMW siirtyi vihdoin yhden vilkun systeemiin. Itsellä on K-sarjassa vielä kolmen vilkun systeemi, johon olen jo hyvin tottunut. Mutta uusi on mielestäni parempi. Ajotiloja tuli lyhyesti kokeiltua ja erinomaista, yhden sormen vakionopeudensäädintä. Kaiken kaikkiaan R on erinomainen tuote eli ostaisinko? No en, koska minun pyörässäni ja Suomen ilmastossa moottoripyörässä pitää olla katteet.

Arvioni: BMW R1250R ****

Plussaa:

  • voimakas moottori ja pieni kulutus
  • selkeä ja pysty ajoasento
  • keveys moottorin kokoon nähden
  • luistonesto, vakionopeudensäädin ym. sähköiset herkut
  • kardaaniveto.

Miinusta:

  • ei katteita
  • pienet peilit
  • hinta lisävarustein.

Haltialan tilan mp-kauden avajaiset olivat 15.5. Helsingin pohjoisosassa sijaitsevalla tilalla on kesäkeskiviikkoisin melkein aina 100-1000 moottoripyörää. Ehdin paikalle vasta kello 19 maissa ja vastaan tuli jo melko yhtenäisenä jonona pyöriä pois päin. Arvasin että väkeä on eivätkä kaikki edes mahtuneet pihaan. Yksi peltokin oli otettu parkkipaikaksi.

Ilma oli lämmin, bändi soitti rautalankaa ja Hurriganesia ja pääsin taas maistamaan motoristimunkkikahvit kolmen euron hintaan. Illan aikana paikalla kävi ainakin 700-800 kaksipyöräistä eli kauhea määrä.

IMG_20190515_192222

Honda CBX1000. Että voi teräs olla kaunista.

Yksi herra oli entisöinyt vuoden 1986 kaksitahtisen Yamaha RD500 YPVS:n hienoon kuntoon. Se on kilpa-replica. Ääninäytteen tallensin oheiseen Yamaha RD500 -videoon.

IMG_20190515_195112

Yamaha RD500 V4.

Pariin vuoteen en ole käynyt Sipoon Paippisissa, missä oli monta vuotta suosittu moottorikahvila. 18.5. kävin paikalla. Sinne pääsee Helsingin suunnasta Nikkilän kirkonkylältä, josta on mutkaista asvalttitietä viitisen kilometriä. Tien lisäksi vetonaula on 1930-luvulta peräisin oleva pikku huoltoasema ja bensamittari, jotka on suljettu jo vuonna 1969.

IMG_20190518_141429

Bloggaaja Tommi, BMW K1200S ja Paippisten entinen Shell.

Hyvin nostalgista on katsoa vanhaa bensa- ja huoltoasemaa ja miettiä, millaista elämä maalla oli ennen sotia. Nykyään huoltoasemat ovat vähän erilaisia ja niin ovat kulkuneuvotkin. Hyvin sympaattinen pikku huoltis saa kaikki hyvälle tuulelle.

 

Mutkatieltä kuvasin action-kameralla vähän tunnelmia hiljakseen kruisaillessani. Ohessa on siitä YouTube-video.

Päätin Sipoon-matkani vanhalle kirkolle, joka on omistettu Pyhälle Sigfridille. Se on noin 1450-luvulta. Erikoista kirkossa on maalattia. Kellotapuli on vuodelta 1811.

IMG_20190518_144703

BMW ja Sipoon vanha kirkko.

Palasin Haltialan tilalle tällä viikolla, kun siellä oli Honda CB750:n eli Tuutin 50-vuotisjuhlat. Pieni sateen uhka oli ilmassa, joten aika moni oli jäänyt kotiin. Ehkä vain 300-400 pyörää oli paikalla. Ensimmäisille oli luvattu jäätelötuutti (heh), joten niitä riitti osalle jopa kaksi.

IMG_20190522_182057.jpg

Honda CB750 Tuutti eri värisinä versioina. Komea rivi.

Tällaista tällä kertaa, pysy kanavalla, kun taas ehdin raportoida ja kuvata jotain kivaa.