Moottoripyörämuseo, Lahti

Honda CB750 Tuutti ja muita japanilaispyöriä.

Sain kesällä Museokortin. Se on näppärä tuote, jolla pääsee moniin Suomen museoihin. Loppukesällä olen käynyt muun muassa kokemassa Ateneumin Ilja Repin -näyttelyn, pyörinyt kolme tuntia Seurasaaressa ja ihaillut Ismo Höltön valokuvia Hakasalmen huvilassa.

Jo pitkään on ollut mielessä piipahtaa Lahden Moottoripyörämuseossa. Itse asiassa kävin siellä viimeksi toiseksi edellisen prätkäni F800ST:n aikana eli 2015, koska muistan ottaneeni siitä sillä matkalla kuvan Vesijärven rannalla. Edellisellä K-sarjan BMW:lläni oli ilmeisesti aina niin vähän aikaa, että enpä käynyt sillä Lahdessa kertaakaan. Nykyisen R-sarjalaisen kävin kyllä keväällä hakemassa Lahden seudulta.

Monet motoristit välttävät moottoritietä melkein kuin ruttoa, ja tykkäävät ajella mutkaisia teitä mahdollisimman paljon. Tänä vuonna on ollut erityisen paljon hirvieläinonnettomuuksia, joten itse valitsin taas kerran suoran, tasaisen ja kieltämättä vähän tylsän Nelostien Helsingistä tuohon Euroopan ympäristöpääkaupunkiin. Moottoritiellä on turvallista ajella, kun on periaatteessa koko ajan hirviaitojen suojassa. Eiväthän ne sataprosenttisia ole, mutta liian moni tuttava on tänä vuonna ollut peuran, kauriin tai hirven kanssa nokakkain ja törmännytkin niihin.

Kurvasin siis reipasta vauhtia noin tunnissa Lahteen, ja olin kiinnittänyt oikein navigaattorin telineeseensä pyörän ohjaustangon tuntumaan. Moottoripyörämuseo sijaitsee keskustan ”takana” Suomen Hiivasta vielä eteenpäin. Loppukesän päivä oli lämmin, ajotietokoneen mukaan 21 C. Lounasaika oli käsillä, joten päätin syödä ennen museokierrosta sen yhteydessä olevassa Ace Caféssa hampurilaisen ranskalaisilla. Hyvää oli.

Vilautin kännykästäni Museokortti-sovellusta, ja astelin sisään. Museo on hyvin pieni, mutta siihen on joukkorahoituksella valmistunut hiljattain laajennusosa, jossa oli 1920-30-lukujen brittipyöriä. Osa niistä oli maailman harvinaisuuksia, kuten 500-kuutioinen Norton CS 1 vuodelta 1935, jota kyltin mukaan on vain 18 kappaletta koko maailmassa.

Norton CS 1 vuodelta 1935 on superharvinainen.

Museon näyttelyssä on viehättäviä mainos- ja lifestyle-kuvia vuosien varrelta sekä neonvaloja, ajovarusteita, latokrääsää, työkaluja, moottorisaha, mopoja, polkupyöriä, öljykannuja ja vaikka mitä. Jos pitää vanhoista esineistä ja niiden kulttuurihistoriasta, niin nähtävää riittää helposti tunniksi, kun nuuskii joka kolon. Itse tykkäsin, ja päänäyttelyhän vaihtuu vuoden välein.

Nämä hienot BSA:t ovat Goldstar 1957 ja Lightning Clubman 1964.

Kivaa museossa on myös se, että siellä pyörii parilla tietokoneen ruudulla prätkäaiheisia filmejä. Yhdessä Suurosen perhe ajaa surmanajoa tynnyrissä ja toisessa James Bond kurvailee BMW R1200C:llä elokuvassa Huominen ei koskaan kuole. Jarno Saarisen historiaa näkyy myös 1970-luvun alusta olevalla filmin pätkällä.

Moottoripyörämuseo on lavastettu upeasti, ja välillä tuntuu, kuin kävijä olisi jonkun autotallissa. Nurkat ovat ahtaita, mutta tavaraa ja yksityiskohtia riittää. Erityisesti jäi mieleen ehkä 1930-40-luvulta oleva, puhkiruostunut BMW, joka on varmasti vuosikymmeniä maannut sateessa, mutta sittemmin tuotu turvaan museoon.

Lisätietoa museosta ja Ace Cafésta on täällä. Myös ruokalistaa voi tarkastella Ace Cafén sivuilla, vähän harmi kun en ehtinyt nyt sitä munkkia maistaa.

Vaikka näyttely keskittyi brittipyöriin, paljon muidenkin maiden tuotantoa on esillä. Moto Guzzeja ja japanilaisia on useita. Imatranajoille on omistettu kokonainen nurkkaus.

Tällä YouTube-videollani on tunnelmia Moottoripyörämuseosta.

Pois päin ajelin keskustan kautta. Ajoin Vesijärvenkatua, jonka varrella siskoni joskus asui, ja Aleksanterinkatua, josta on tehty yksisuuntainen ja molemmin puolin hyvät kevyen liikenteen väylät sisältävä citykatu. Oman pyöräkuvani kävin tällä kertaa nappaamassa Pikku-Vesijärven puiston Vesiurkujen edessä.

Satama Sibeliustalon ympäriltä oli suljettu jonkin tilaisuuden takia, joten en päässyt ottamaan siinä perinteistä rantakuvaa. Tämä kuva on Vesiurkujen edustalta, jossa R1200RS:ni nojailee keskipäivän auringossa.

Automuseoita Suomessa on lukuisia, ja niissäkin on kaksipyöräisiä esillä, mutta Lahden Moottoripyörämuseolla on tärkeä rooli tuoda pääasiassa kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen historiaa esille. Suosittelen.

Pyynikin ajot 2018

Katsojia Pyynikin rinteillä oli tuhansia.

Yksi Suomen legendaarisimmista moottoripyöräkilpailuista oli Pyynikin ajot tai Pyynikinajot, joka ajettiin sotavuosia lukuun ottamatta vuosina 1932-71 peräti 34 kertaa. 1960-luvulla se oli myös MM-osakilpailu. Kirjoitan blogin lopussa myös käynnistä Vehoniemen automuseoon.

Pyynikinharjun kauniissa maisemissa ajettua kisaa on muisteltu perinnejoilla neljä kertaa: 1991, 2000, 2015 ja 2018. Tänä vuonna ajot olivat kaksipäiväiset 25.-26.8.2018 ja paikkana siis Tampereen Pyynikin seutu.

Saavuin paikalle moottoripyörällä sunnuntaina puolen päivän jälkeen ja pyörin hetken aikaa Eteläpuiston pohjoispuolisia kortteleita, kun en tiennyt, mihin asti pyörällä voi ajaa. Vastaan tuli yhä useampia suljettuja katuja, joten Pyynikintiellä kysyin järjestysmiehiltä, miten toimitaan. Kuulin että vartin päästä katu avataan puoleksi tunniksi ja sillä välin voi ajaa mp-parkkiin Pyynikin rantaan.

Paikalla oli muitakin motoristeja ja hetken aikaa kuuntelimme ensimmäistä, kaksitahtisten näytösajoa, kunnes oli aika käynnistää omat moottorit ja kaartaa näkötornin ohi ylös ja alas Pyynikintietä.

Hotelli Rosendahlin ja rannan pysäköintialueet oli varattu tapahtumalle niin, että auton olisi joutunut jättämään Eteläpuistoon tai Särkänniemen parkkipaikalle, josta olisi ollut bussikuljetus.

Sain prätkäni mp-parkkiin lähelle Rosendahlia, jossa oli jo satoja pyöriä ja lisää tuli koko ajan. Pysäköinti maksoi viisi euroa ja sillä sai myös hienon Pyynikin ajot 2018 -tarran.

Mp-parkki alkoi täyttyä kello 13 jälkeen.

Pyynikki on itselle tuttua seutua, tulihan Tampereella joskus asuttua, opiskeltua ja työskenneltyä. Usein käyn munkkikahvilla näkötornilla, mutta sinne ei perinneajon vuoksi nyt voinut ajaa.

Lähellä on Varalan urheiluopisto, jossa yhdestä työpaikasta meillä oli vakituinen salibandyvuoro. Opistolta on kaunis näköala Pyhäjärvelle.

Ruusiksen pubissa taas tuli aikoinaan pelattua opiskeluaikoina Trivial Pursuitia ja Pyynikin rannassa on tullut uitua lukuisia kertoja, onhan se ehkä kaupungin paras ranta nurmikoineen ja hiekkarantoineen.

Nuorempana minulla oli yhdessä vaiheessa 3-sarjan BMW, siis auto. Ajoin silloisen tyttöystäväni kanssa kerran syksyisenä iltana salaa juuri tälle rannalle, mentiin ahtaalle takapenkille ja tehtiin sitä, mitä nyt nuoret parit illan hämärässä tekevät.

Vuoden 2018 perinneajo toimi siis niin, että ensin kaksi- ja sitten nelitahtiset pyörät ajoivat neljä ratakierrosta noin puolen tunnin sisällä. Sitten oli puoli tuntia aikaa ajaa sisään tai ulos mp-parkkiin ja asukkaille mahdollisuus tulla ja mennä.

Heti kun sain Pyynikin pysäköintipaikalla kypärän pois päästä, siihen tuli vanha yliopistoaikojen opiskelukaveri Jaana, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Tuli vaihdettua kuulumiset ja sitten olikin aika lähteä tutustumaan varsinaiseen tapahtumaan.

Kesäteatterin pysäköintipaikka oli varattu varikoksi, jossa oli tunnelmaa ihan kuin oikeissa kilpailuissa. Kuljettajat viiksineen ja aavistuksen liian pienine nahkapukuineen, upeat klassikkopyörät, joita oli mm. Honda, Yamaha, AJS, BSA, Norton, BMW, Triumph, Yamaha ja niin edelleen, ihailijat ympärillä, bensakanisterit, varaosat, kuljetusautot ja trailerit sekä teltat ja katokset loivat tunnelmaa.

Varikko oli tehty kesäteatterin viereen.

Ensin kiipesin pieneen, tilapäiseen katsomoon ihan Rosendahlin sisäänkäynnin kohdalla. Siitä näki hyvin radan alas, vasemmalle kaartuvan mutkan, pienen suoran ja oikealle kaartuvan toisen mutkan.

Hotellin kohdalla oli katsomo, josta näki molempiin suuntiin.

Tässä on tunnelmia videon muodossa YouTube-kanavaltani.

Vauhtia, mutta ei sentään vaarallisia tilanteita.

Tauon jälkeen oli aikaa tutustua varikon lisäksi pyörävalmistelijan osastoihin, joita oli paikalla ainakin BMW, Triumph ja Yamaha. Kyselin uudesta R1250:stä, mutta siitä Bemarin myyjä ei vielä osannut tai voinut juuri mitään sanoa.

Näytteillä oli ajossa olevien lisäksi muitakin klassikkopyöriä kahdellakin alueella. Hondan CB500K3 oli samanlainen kuin itsellä joskus, mutta vanhempaa mallia. Oli Tuutti eli CB750, kuvan harvinainen Benelli ja Hondan VFR750R. Minulla oli joskus Honda VF750S eli Sports, jota joissain maissa myytiin nimellä 750 Sabre.

Benelli 650 ja Honda VFR750R.

Teuvo ”Tepi” Länsivuoren Suzuki ja ajamassa taisi olla Tepi itse.

Kun 4-tahtiset lähtivät uudestaan varikolta Pyynikintielle, niin menin vähän ylemmäs rinteeseen katsomaan. Paikka oli vaarallisesti ulkokaarteessa, mutta kun kyseessä ei ollut kilpailu, niin siinä uskalsi olla. Jos joku olisi suistunut radalta, niin kiire olisi tullut, joten katsoin valmiiksi pakenemisreitin selkäni takaa!

Onneksi kukaan kuski ei lähtenyt hölmöilemään. Pyynikki on oikeasti paksuine mäntyineen ja olemattomine turva-alueineen liian vaarallinen kisaamiseen varsinkin kaksipyöräisille.

Kuva radan ylempää rinteestä.

Ja vielä toinen, vähän pidempi video Pyynikiltä YouTube-kanavaltani.

Vehoniemen automuseossa

Samalla matkalla kun kävin Pyynikillä, piipahdin Kangasalan Vehoniemen automuseolla. Se on suosittu taukopaikka muutama kilometri Kangasalan keskustasta Lahdentietä itään.

Juotiin ensin kaverin kanssa munkkikahvit ja sitten kierrettiin näyttely, joka on ilmainen. Edellisestä käynnistäni saattoi olla pari vuotta, joten autot ja pyörät olivat hieman vaihtuneet.

Bloggaaja piipahti myös Vehoniemen automuseossa.

Oldsmobile vm. 1921 tuo mieleen Aku Ankan. Sympaattinen peli.

Vehoniemen mp-kalustoon kuuluu mm. AJS 1938, sota-ajan Zündapp-sivuvaunu ja useita ratapyöriä. Ehkä niillä on ajettu Pyynikilläkin.

Tampereen-reissu oli tullut päätökseen ja kotiin Helsinkiin lähdin moottoritietä ennen kello 16:tta. Sääennuste lupasi sateita illaksi, mutta ehdin vain Riihimäelle, kun alkoi sataa.

Sateessa ajaminen on tuttua kaikille motoristeille, mutta useat inhoavat sitä. Eikä katteita ikinä tunnu olevan tarpeeksi. Parin tunnin ajon aikana hieman aina kastuu, vaikka kuituvaatteet ovat periaatteessa vedenkestäviä. Nytkin kun sade muuttui rankkasateeksi Nurmijärvellä, vesi valui jonkin ajan päästä hihaa pitkin hanskoihin, jotka turposivat palloiksi.

Jonon nopeus laski 120 km/h:stä välillä 70:ään, kun ei meinannut nähdä mitään. Ajaessa nimittäin vesi roiskuu kypärään, jonka visiiri on täynnä usvaa, jota sitten yrität kädellä pyyhkiä.

Omassa K1200S:ssä on kyllä katteet, mutta ne ohjaavat lähinnä ilmavirtaa, eivät niinkään suojaa isolta sateelta, kuten K-sarjan GTL, R-sarjan RT tai isot Harley-Davidsonit. Tänä kesänä sadetta ei ole juuri tullut, joten poutaa alkoi kaivata hyvin nopeasti. Panin jopa vähäksi aikaa lämpökahvat päälle, vaikka lämmintä oli 18 C. Mutta olipahan tullut nähtyä Pyynikin perinneajo, hieno tapahtuma.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Moottoripyöriä laskemassa

 

Moottoripyörät maatilan traktorien, kaivurin ja peräkärryjen lomassa.

 

Eilen 23.8. oli motoristikeskiviikko Haltialan maatilalla  Pohjois-Helsingissä. Viime syksynä yhden kerran jo laskeskelin, minkämerkkisillä moottoripyörillä nykyään ajetaan. 18.10.2016 tein postauksen asiasta blogiini otsikolla ”Syksy saa, ajokausi päättyy”. Laskupäivänä lokakuussa paikalla oli silloin enää 150-200 pyörää.

Nyt halusin päivittää tilannetta ja arvioida hieman aiemmin eli jo loppukesän puolella, millä kalustolla väki oikein ajaa. Tämä siksi, että elokuussa pyöriä on enemmän liikkeellä ja siksi tulos on edustavampi.

Otos on eilisillalta noin 18 ja 19 väliltä eikä se ole tilastollisesti oikeaoppinen. Aluetta ei voinut tietty mitenkään sulkea, joten paljon pyöriä ehti lähteä pois ennen laskentaa. Toisaalta paikalle tuli kaksipyöräisiä vielä senkin jälkeen, kun lopetin laskemisen.

Kyllä, tässä Harleyssä on turbo. Ja pari muutakin osaa on vaihdettu.

Yritin olla laskematta pyöriä kahteen kertaan ja käydä kaikki rivit läpi eli suuntaa-antava tilasto on tässä aakkosjärjestyksessä. Kun luet eteenpäin, voit samalla kuunnella moottoreiden murinaa samasta paikasta YouTube-kanavaltani Motoblogi. Video on kuvattu 9.8.2017.

Moottoripyörämerkkejä Helsingin Haltialassa ke 23.8.2017

• AJS 1
• Ariel 2
• Aprilia 3
• Bimota/Kawasaki 1
• BMW 44
• BSA 1
• Buell 1
• Cagiva 1
• Ducati 11
• Harley-Davidson 63
• Honda 65
• Indian 3
• Kawasaki 26
• KTM 2
• Lambretta 1
• Moto Guzzi 4
• MV Agusta 1
• MZ 1
• Suzuki 29
• Triumph 18
• Vespa 3
• Victory 5
• Yamaha 33.

Yhteensä oli 319 pyörää. Mopoja en laskenut enkä kolmipyöräisiä, mutta jälkimmäisiä ei nyt ollutkaan. Skootterit laskettiin, mm. vanha Lambretta, samoin sivuvaunulliset. Bimota oli tehty Kawasakin tekniikan päälle 1970-80-luvun cafe racer -tyyppiseksi.

Osa pyöristä oli niin rakenneltuja, että kaikki merkit oli selvästi haluttu häivyttää niistä. 3-5 pyörää en oikein tunnistanut (onnea rakentajille), mutta kyllä ne taisivat mennä Harley-Davidson-kohtaan. H-D:thän ovat suosittuja rakentelun kohteita ja niiden määrä on tilastossa muutenkin suuri eli Hurli-Durli on kakkosena. Honda kuitenkin ”voittaa” tilaston ja BMW on kolmas.

Kaikkiaan illan aikana Haltialassa kävi ehkä noin 400-450 pyörää eli ihan hyvin, mutta esimerkiksi 9.8. laskin paikalla yhtä aikaa 468 pyörää plus ne, joita en ehtinyt laskea siihen päälle eli 550-600 oli silloin kaikkiaan. Huimaa!

Tätäkin voi kommentoida!

Pannaan perään toinen video myös aiemmalta keskiviikolta 9.8.2017.

Ainoa MV Agusta oli mallia F4. Italialaista muotoilua parhaimmillaan.

Rivissä oli samanlainen BMW K1200S kuin itselläni (oma pyörä taustalla), mutta vanhempi ja hieman eri varustein.

Oma K1200S ja taustalla siis melkein samanlainen BMW.

Muskeliosastoa edusti myös Yamaha MT-01.

Kolmas video YouTube-kanavallani on vielä vilkkaammasta illasta 9.8., jolloin paikalla oli todellista ruuhkaa.

Parhaimmillaan kaksipyöräisiä on pysäköity kauemmaksikin, mutta eilen mahduttiin kaikki pihaan.

Jaguar 4,2 l E-Type on ollut täällä ennenkin.

Loppuun vielä remmiahdettu Auburn Speedster 1936.

Taas oli kiva ilta Haltialassa. Enkä edes maininnut vielä kolmen euron motoristikahvia ja munkkia, jotka aina pitää nauttia. Ensi kerralla taas.

Liedon motoristikirkko 2(2)

 

Liedon vanha kirkon aukio täyttyi ääriään myöten.

Edellisessä postauksessani kerroin jo, kuinka vihdoin tänä vuonna ehdin ja pääsin mukaan Liedon legendaariseen motoristikirkkoon. Paraatia oli vastaanottamassa järjestäjien eli mm. Liedon kunnan ja seurakunnan ja Lieto MC 2000:n edustajia. Pyörät ohjattiin todella tiiviisti alkaen kirkon edestä ja jos oli aikomus lähteä aiemmin pois, niin ihan siihen ei kannattanut pysäköidä. Tästä kuulin varoituksia jo Turun Kupittaalla, mutta oma aikatauluni oli 13.5. väljä, joten ajoin melko eturiviin, ihan siihen sumppuun kirkon aidan lähelle.

Videoita matkastani on YouTube-kanavalla Motoblogi.

Paraatissa oli jonkin tiedon mukaan 1850 moottoripyörää eli ei ilmeisesti ihan 2000-3000, niin kuin joissain arvioissa. Etukäteenhän määrää on vaikea arvioida tilaisuudessa, johon ei ole ilmoittautumista. Kirkkopäivä oli yksi kevään kauneimmista ja lämpimimmistä, joten huippumäärästä jäätiin ehkä sen takia, että kerta kaikkiaan kolean kevään takia monet eivät vielä olleet edes aloittaneet ajokautta 2017.

 

Bloggari Tommi ihailemassa pyörien paljoutta kirkon aidalla.

 

Kellotapuli on vuodelta 1766.

Itse asiassa motoristikirkko on ei pelkästään kevään avaus monelle motoristille, myös ihan oikea messu eli jumalanpalvelus. En yhtään ollut aikonut mennä ehtoolliselle, mutta kun aikaa oli ja todella moni muukin asettautui jonon jatkoksi, niin menin sitten minäkin. Samalla tuli tarkistettua upea kirkko myös sisältä.

Pyhälle Pietarille omistettu kirkko on hienossa kunnossa ja viimeksi olen ollut siellä vuosia sitten serkun häissä. Keskiaikainen kirkko on rakennettu Aurajoen törmälle arviolta vuonna 1480. Sitä ennen törmällä oli tiettävästi jo puukirkko, niin kuin usein kivikirkkojen edeltäjät ovat olleet.

Kirkossa sisällä on komeat holvaukset ja mm. katosta roikkuva votiivilaiva, jonka joku merimies on todennäköisesti rakentanut toivoessaan siunausta merimatkalleen. Pyhän Pietarin kirkossa on myös merkittäviä Liedon mestarin tekemiä puuveistoksia.

 

Liedon Pyhän Pietarin keskiaikainen kirkko ja ehtoollisjono.

 

Taitavat kattoholvaukset ja votiivilaiva.

 

Näkymä Liedon vanhan kirkon mäeltä Aurajoelle. Kuvassa on myös hauska saari.

 

Tässä varaudutaan messun ylistysosaan – se tehtiin perinteisesti moottoreilla.

Messun lopulla ylistysosa tehtiin perinteiseen tyyliin käynnistämällä moottorit hetkeksi ja kaasuttamalla hieman. Noin 1,5 miljoonan kuution murina oli komeaa kuultavaa.

 

Oma K-sarjalainen jo valmiina lähtöön.

 

Ylistyksen jälkeen oli aika ripeästi panna ajovarusteet päälle, koska olin tosiaan aika jumissa melko eturivissä eikä pyöräni ohi välttämättä olisi kunnolla päässyt, kun satoja prätkiä kohta alkaisi jyristä päälle. Olisin voinut käydä kääntymässä u-käännöksen tien kautta takaisin kirkon pihalle ja jatkaa päivän viettoa Liedossa, mutta olihan tilaisuus jo hyvin nähty ja hyväksi koettu.

 

Bloggaaja Tommi onnellisena lähdössä kohti Turkua.

Oli siis aika potkaista ykkönen silmään ja kuulla BMW:n vaihdelaatikon ainutlaatuinen kolahdus, kun se siirsi rattaat oikeaan asentoon. En koskaan lakkaa ihmettelemästä tätä karkeaa ääntä verrattuna aiempiin japanilaisiin pyöriini. Mutta olen jo parin Bemarin kanssa siihen niin tottunut, etten kauheasti enää ihmettele. Se ei ole vika, vaan ominaisuus, sanoisin.

Lieto jäi taakse ja kiihdytin kymppitielle kohti Turkua. Olin päättänyt jo etukäteen, että kiertelen hieman sielläkin, kun nyt oli aikaa. Aika hiljaiselta näytti, kuten aina, mutta kävin sentään tuomiokirkolla ottamassa edustuskuvat blogiin, ajoin Aurajoen yli tois’ pual’ jokke ja ihmettelin keskustan muuttuneita liikennejärjestelyitä.

 

Kaunis saksalaiseni vm. 2007 ja Turun tuomiokirkko, joka on Suomen kansallispyhäkkö 1200-1300-luvun taitteesta. Kirkkoa on myöhemmin muokattu ja laajennettu moneen otteeseen. Basilika on omistettu Neitsyt Marialle ja Pyhälle Henrikille.

 

Turun tuomiokirkon edustalla seisoo Walter Runebergin patsas Pietari Brahe. ”Olin maahan ja maa minuun hyvin tyytyväinen”, lausui aikoinaan Per Brahe.

Olin pohtinut, käynkö vielä kääntymässä linnassa asti, mutta tällä kertaa en viitsinyt. Turku nimittäin suruliputti juuri kuolleen entisen tasavallan presidentin, Mauno Koiviston, kunniaksi. Siniristiliput hohtivat sinistä taivasta vasten ja kunnioittivat Turun suuren pojan, kaukopartiomiehen, pankinjohtajan, poliitikon ja tohtorin muistoa. Jotenkin en halunnut pärinällä rikkoa suru-uutisen varjostamaa kaunista kevätpäivää sen enempää.

Suuntasin Helsingin-moottoritielle, jonka alkupäässä ajoin hetken Tesla Model S:n perässä. Senhän Tekniikan Maailma kellotti kiihtyvät nollasta sataan kilometriin 4,7 sekunnissa. Menin siis heittämällä ohi. Kyllähän kiihtyvyyksissä on eroa moottoripyörän ja auton välillä, vaikka Model S on autoksi kyllä erittäin nopea. Ja se on vielä sähköauto.

Paluumatka kotiin sujui kokemuksia sulatellen ja tyytyväisenä siitä, että kerrankin tuli lähdettyä ja päästyä Liedon motoristikirkkoon.

Pieniä videon pätkiä matkasta on tutusti YouTube-kanavallani Motoblogi tai suoraan esimerkkinä video, jossa 2. letka motoristeja saapuu Liedon kirkolle.