Koeajo: Honda CRF1100L Africa Twin

Honda CRF1100L Africa Twin perinteisenä punaisena.

Tämä kevät on koronan takia poikkeus aiempiin siinäkin mielessä, että moottoripyörien suuri koeajotilaisuus Pasilassa on tältä vuodelta peruttu. Olen kirjoittanut siitä monena vuotena blogiini. Kertomuksia ja arvioita on täällä:

2019: Suzuki Katana ja muita koeajoja

2018: Suuri koeajopäivä 2018

2017: Koeajopäivä: Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha

2016: Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 1(2)

2016: Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 2(2)

Tänä vuonna siis koeajot pitää perinteisesti itse sopia puhelimella tai vain ajaa liikkeeseen ja kysyä, onnistuuko. Ja onnistuu se yleensä, koska kauppaahan siinä tehdään.

Koleana toukokuun päivänä käynnistin pyöräni, kun Helsingissä rannikon lähellä oli vain kuusi astetta lämmintä. Kehä III:lla lämpöä oli enää vain kolme astetta, joten panin hetkeksi lämpökahvat päälle. Vaikka talvi oli leuto ja lumeton, niin kevät oli pikemminkin kolea kuin lämmin ihan tähän asti.

Honda CRF1100L Africa Twin edessä automaattina ja Adventure Sports -varusteilla, takana poljinvaihteilla.

Kauden tärkeimpiä uutuuksia on uusi, isompi versio Hondan Africa Twinistä. Testasin aiempaa, tuhatkuutioista versiota huhtikuun 2016 tapahtumassa, josta kirjoitin kaksi juttua. Hondaa arvioin niistä ensimmäisessä, ja annoin tuotteelle silloin neljä tähteä.

Nyt kaikkea on enemmän ja elektroniikka lähentelee tai ylittää jo parhaiden eurooppalaisten tason. Viimeksi koeajoin automaattivaihteista DCT-versiota, joten nyt oli sopiva kokeilla poljinvaihteista pyörää, jossa on perinteinen käsikytkin ja pedaalivaihteet.

6,5 ” kosketusnäyttö ja valtava nappiviidakko on näkyvintä uutta verrattuna sata kuutiota pienempään malliin. Bluetoothilla kännykän voi yhdistää näppärästi näyttöön. Vasen peukalo käyttää ohjaustangon pieniä nappeja, joihin miesten talvihanska kädessä on vaikea osua. Ergonomia ei ole ihan paras, jonkinlainen kiertorengas tai muu ratkaisu selkiyttäisi sitä.

Mutta ei nappeja vauhdissa paljon pitäisikään painaa, joten kyllä niiden kanssa pärjää. Vakionopeudensäädin on oudosti oikealla eli kaasukäden puolella, mutta pääasia että se on olemassa.

Honda 1100 Africa Twinin ohjaamo on täynnä nappeja.

Ajoasento on väljä, pysty ja kädet melko leveällä eli juuri sellainen kuin mielestäni pitääkin. Noin 180-senttinen kuljettaja saa vielä jalkansa kunnolla maahan, mutta tällaiset ”katumaasturit” sopivat mittojensa puolesta parhaiten pitkille ja painaville kuskeille. Saatavilla on onneksi korkea ja matala satula ja penkin korkeussäätö.

Kuten aina, ajossa paino tuntuu häviävän johonkin ja meno on leppoisaa. Toisiovälitys on ketjulla, ja se on niin sanottu moottoritievälitys. Eli vaihde x kymmenen on pienin sopiva nopeus, esimerkiksi kuutosella voi ajaa kuuttakymppiä. Sama välitys on omassakin pyörässä, joten siihen on jo tottunut. Vääntöä Hondassa on 105 Nm ja tehoa 102 hevosvoimaa. Mikään tykki se ei ole, mutta tällä välityksellä keskikierroksilta lähtien alkaa kyllä tapahtua.

Ainoa hyvä puoli ketjuvedossa on se, että välitystä on helppo säätää, itse muuttaisin sitä rattailla tiheämmäksi. Muuten twiniin sopisi hyvin kardaani, kuten osalla kilpailijoista.

Käyntiääni vakioputkella on kivan hiljainen, enkä kaivannut tehoputkea. Standardiputki sopii hyvin eleettömään Hondaan, jossa voima tulee muutenkin ulos tasaisen rauhallisesti.

Honda CRF1100L on kokoisekseen siro ilmestys.

Matala visiiri ei suojaa kypärämelulta, mutta katteet peittävät roiskeet rintaan ja jalkoihin ihan hyvin. Adventure Sports -version katteet ovat isommat ja tähän tavalliseenkin saa lisävarusteena isompaa lasia, jos haluaa. Perusversion hinta on 20 780 euroa, Adventure Sports DCT-vaihteilla ja sähköisellä EERA-jousituksella maksaa 27 990 euroa, että onhan siinä jo hintaa. Tankin koko on jopa 24,8 litraa, joten huoltoasemalla ei tarvitse yhtenään vierailla.

Paino ajokunnossa on vain 226 kiloa, mikä on keveydessään hyvä saavutus. Moni kilpailija on massaltaan kymmeniä kiloja enemmän, mikä tuntuu niissä polttonesteen kulutuksessa ja päästöissä, mutta myös ketteryydessä kaupunkiajossa. Africa Twin on ihan mukava pyöritellä pienessäkin tilassa, kunhan korkeussäädöt ovat kohdallaan. Soratiellä en sitä päässyt kokeilemaan, mutta kehätiellä ja moottoritiellä matka sujui hyvin.

Kaarre-ABS, ajotilat ja keulimisen- ja luistonesto ovat tätä päivää ja ne toimivat ilmeisen hyvin. Sähkösäätöinen EERA-jousitus tuo mieleen BMW:n ESA-järjestelmän. Tosin saksalaiset esittelivät sen tuotantopyörään jo 15 vuotta sitten. Ehkä japanilaiset halusivat testata jousitusta perusteellisesti? Tulos on kuitenkin hyvä eli parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Arvioni Honda CRF1100L Africa Twinistä ****

Plussaa

• monipuoliset sähköiset turva- ja mukavuusvarusteet sekä lisävarusteet
• väljä ja pysty ajoasento, käsisuojatkin on
• automaattivaihteisto ja eri korkuiset satulat saatavilla
• voima tulee ulos kivan tasaisesti
• keveys ja sirous verrattuna moniin kilpailijoihin
• iso tankki, pienehkö kulutus -> pitkä käyttösäde.

Miinusta

• nappuloiden ergonomiassa kehittämistä
• hinta huippuvarusteilla.

All road- ja jopa maastokäyttöön Africa Twin on kova kilpailija Euroopan ja Japanin vastaaville tuotteille. Jo perusvarustein rahalle saa hyvän vastineen ja tekniikka on ihan tätä päivää.

Huollon aika K-sarjalaiselle

BMW K1200S Kallion kirkon edustalla Helsingissä.

Yleensä olen maalis-huhtikuun vaihteessa aika pian raportoinut ensimmäisistä kevätajeluista, mutta tänä vuonna tilanne on tietysti toinen koronaviruspandemian takia.

Itse asiassa ensimmäistä kertaa vuosiin olen ajellut paljon enemmän polku- kuin moottoripyörällä, kilometreissä tosin edelleen enemmän moottoripyörällä. Kun yli kymmenen hengen tilaisuudet ja kokoontumiset ovat edelleen kiellettyjä tai vahvan suosituksen vastaisia, en ole itsekään sellaisiin tunkenut.

Ajokauden aloitin tänä vuonna 28.3., jolloin oli lumettoman talven jäljiltä jo kohtuullisen mukavat kevätkelit. Sen jälkeen Helsingissäkin satoi lunta tai räntää usean kerran, ja Uudenmaan maakunnan sulku osaltaan rajoitti ajelut muutenkin ihan minimiin. Uusimaa on sittemmin taas avattu, mutta kevät on ollut kaikkiaan vaisu ajamisen suhteen.

Ensimmäisellä ajoreissulla tänä keväänä piipahdin mm. Kaivopuistossa.

Eli nyt on ollut aikaa teettää 40 000 kilometrin määräaikaishuolto omaan kulkupeliin. BMW:llä se on lähinnä vikakoodien luku, turvatarkistus ja nesteiden sekä suodattimen vaihto. Lisäsin vielä vapaaehtoiset jarru- ja kytkinnesteen vaihdot, koska nekin itsekseen vanhenevat pikku hiljaa.

Teetin huollon Kehä III:lla tutussa liikkeessä, ja se oli valmis muutamassa tunnissa. Koska jouduin tulemaan kotiin raideliikennettä käyttäen, en ehtinyt hakea pyörää samana päivänä, vaan vasta seuraavana. Hyvä etten pidemmäksi aikaa ajokkia jättänyt, sillä jo pari päivää myöhemmin satoi taas reippaasti räntää. Onneksi renkaat ovat edelleen uutta vastaavat Pirelli Angel GT II:t, jotka syksyllä myöhään vaihdatin.

Pirelli Angel GT II vastaa vielä uutta rengasta.

Öljyksi Bemariin pantiin Advanced Ultimate 5W-40, jarrunesteeksi Castrol brake fluid DOT4 ja kytkinnesteeksi Hydraulic oil Hyspin V10. Ai mitäkö maksoi? Pienlisineen lasku oli noin 375 euroa, mutta nyt on tärkeät litkut taas kunnossa ja ajo voi jatkua. Nyt on taas merkkiliikkeen leima huoltokirjassa, jota seuraava omistaja toivottavasti arvostaa,  ja ammattilaisten tekemät toimet ja pikku tuki paikalliselle yritykselle, mikä näinä aikoina ei ole sekään merkityksetön.

Huoltomatkalla bongasin tämän komean BMW K1600 Grand American.

Tällä kertaa en lisää tähän juttuun videoita, kun en ole uusia kuvannut. Mutta kyllä se kevätaurinko ja koronarajoitusten aukeaminen pikku hiljaa taas vie enemmän tien päälle. On tietty harmi, että ostettu lippu muun muassa Kymiringin heinäkuun ajoihin jää käyttämättä siksi, että tilaisuus siirrettiin ensi vuoteen, mutta toivottavasti silloin kisaamaan päästään. Ilmeisesti rahat saa takaisin tai voi käyttää lipun vuoden 2021 kisassa.

Monta suurta tilaisuutta on peruttu tai siirretty, kuten Hymyilevän motoristin kevätpäivä Eurassa tai Liedon motoristikirkko. Blogistani voi hakusanalla etsiä tarinoitani aiempien vuosien tilaisuuksista.

Eniten kuitenkin harmittaa, jos odotettu ja loppuun myyty Hassisen koneen (tai Koneen) 40-vuotisjuhlakonsertti Ratinan stadionilla Tampereella peruuntuisi tai siirtyisi. Toivotaan parasta, se on kuitenkin vasta 8.8. Palataan taas ja pysytään terveinä!

K1200S rannalla, joka tänä vuonna ei jäätynyt ollenkaan.

 

Suuri koeajopäivä 2018

 

Honda GL1800 Goldwing sai bloggaajankin suun hymyyn.

 

Messukeskus ja moottoripyörien maahantuojat ja myyjät järjestivät tänäkin vuonna suuren koeajopäivän, joka oli 8.6. Viime vuoden eli 2017 tapahtumasta bloggasin tänne. Silloin testissä olivat Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha.

Tänä vuonna tapahtuma oli ensin Tampereella ja Turussa, viimeisenä Helsingin Messukeskuksessa. Paikka on toisaalta hyvä eli sinne pääsee näppärästi julkisilla ja pysäköinti on tapahtuman aikana moottoripyörille ilmainen. Siihen hyvät puolet loppuvatkin. Varsinaiseen koeajoon ei ole yleensä aikaa kuin 20-30 minuuttia, joten syvällistä analyysia ei siinä ajassa tehdä eikä tärkeitä ominaisuuksia voi kovin tarkkaan eritellä. Tunnelmia koeajopäivästä on tällä videolla.

Kiitettävästi mp-merkkejä oli paikalla ajossa eli 16 ja pyöriä noin 100 kappaletta. Pääsin koeajamaan kolmesta haluamastani kaksi, ja vain Ducatin Multistrada 1260S:n puikkoihin en ehtinyt aikataulun ja jonojen takia.

 

Messukeskus houkutteli enemmän väkeä kuin vuoden 2017 kaamea keli, joten välillä oli pientä jonoakin.

 

Ensimmäisenä sain alle uuden Honda GL 1800 Goldwingin Tour-mallin. Se on yksi mp-maailman legendoja: iso, voimakas, kahdelle suunniteltu, pitkään matka-ajoon sopiva ja täysin varustettu pyörä. Hintaa uudella mallilla on 49 990 €.

 

Goldwing on iso, mutta silti paljon sirompi ja kevyempi kuin edeltäjänsä.

 

Ennalta hieman arvelutti, kun en erityisemmin tykkää ”ylipainavista” pyöristä. Uusi Goldwing on kuitenkin painoltaan noin 50 kg kevyempi kuin edellinen malli eli nyt se painaa ajokunnossa vain 383 kg. Kuten aina moottoripyörissä, heti pari metriä ajettua paino tavallaan katoaa ja tässä iso massa tuntuu vakaalta ja turvalliselta.

Goldwing on joka suunnasta katsottuna todella hyvännäköinen laite varsinkin perinteisenä Hondan punaisena. Edeltäjäänsä verrattuna se on suorastaan siro, minkä huomasin jo helmikuussa mp-messuilla. Siitä tapahtumasta kirjoitin tänne.

1800-kuutioinen bokseri on todellakin riittävä tähän pyörään, tehoa on 126,5 hevosvoimaa 5500 kierroksella ja vääntöä huimat 170 Nm 4500 kierroksella minuutissa. Myös äänet on onnistuttu rakentamaan jylhiksi; kun vääntää kaasua, niin mörähdys on komea. Yhdessä kohdassa kun väänsin kaasua hieman enemmän, niin ainakin kuvittelin, että keula nousi hieman ilmaan. Vääntöä siis oikeasti on.

 

Isosta Hondasta on vaikea keksiä mitään huomautettavaa.

 

Jousituksia voi vihdoin tässä Wingissä säätää sähköisesti. Esimerkiksi BMW K1200S:ssä se toteutettiin jo vuonna 2005 eli aika myöhässä japanilaiset ovat heränneet. Mutta lopputulos on hyvä eikä iso massa hötky ajossa, kun säädöt ovat kohdallaan. Tuulilasi nousee ja laskee sähköllä eli ilmavirrasta voi nauttia täysillä tai poistaa sen helposti melkein kokonaan.

Lisävarusteena koeajopyörässäni oli 7-vaihteinen DCT-automaattivaihteisto. Kytkinkahvaa ei siis ole ollenkaan. Liikkeelle lähdetään panemalla nappi D-asentoon ja sitten vain väännetään kaasua. Samantyyppisellä vaihteistolla olen ajanut autoillani vuodesta 2011 ja ollut erittäin tyytyväinen. Myös prätkässä ratkaisu toimii hienosti, tosin pieni viive liikkeellelähdössä on havaittavissa, mutta ehkä se on tehty turvallisuuden maksimoimiseksi ja renkaiden säästämiseksi. Toki Hondassa on luistonesto ja mäkilähtöavustin.

Goldwingin saa myös poljinvaihteilla kuusivaihteisena, mutta itse jos olisin sitä ostamassa, ottaisin DCT:n, niin vaivattomalta se tuntui. DCT-laatikossa on nerokas ryömintätoiminto sekä eteen- että taaksepäin. Avaimeton käynnistys ja keskuslukitus, turvatyyny, vakionopeudensäädin ja neljä ajotilaa – tour, sport, econ ja rain – ilahduttavat käyttäjää. Stereot, integroitu navigaattori ja monet sähköiset härpäkkeet tuovat Wingiin ylellisyyttä. Laukut ja bensiinitankki ovat pienemmät kuin vanhassa mallissa.

Ajossa Wing on automaisen helppo ja elektroniikka auttaa kuljettajaa keskittymään maisemiin. Moottorin ja jousituksen luonne sekä kaasuvaste muuttuvat ajotilojen mukaan, samoin kulutus.

Arvioni: Honda GL 1800 Goldwing Tour *****

Plussaa:

• mahtava voima jo tyhjäkäynniltä
• ajamisen helppous ja sitä tukeva elektroniikka: luistonesto, navigaattori, vakionopeudensäädin, sähkösäätöinen jousitus ja visiiri ym.
• upeat äänet
• kardaaniveto
• hyvät peilit ja jarrut.

Miinusta:

• vaihteiston pieni epäröinti liikkeellelähdössä
• hinta.

Seuraavaksi kävin BMW:n R NineT Urban G/S:n kimppuun. Se on ihan erilainen pyörä kuin Goldwing eli jäljittelee 1980-luvun alun yksinkertaista katuenduroa. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi pyörän keveyteen ja äärimmäiseen askeettisuuteen.

 

BMW R NineT Urban G/S on 80-luvun retrotyyliä.

 

1200-kuutioiseksi BMW painaa vähän eli 221 kg ajokunnossa. Tehoa on 110 hevosvoimaa 7750 kierroksella ja vääntöä 116 Nm 6000 kierroksella. Molemmat ovat laimennettuja lukemia periaatteessa samasta ilma-öljyjäähdytteisestä bokserista, joka on R 1200 GS:ssä ja RS:ssä. Niissä lukemat ovat 125 hv ja 125 Nm. Voimaa on kuitenkin Urbanissa sen verran, että ehkä alennettu teho on harkittu toimenpide soratiekäyttöön.

 

Nappularenkailla on varmasti käyttöä soratiellä.

 

Urbanissa on alla nimittäin nappularenkaat eli sillä voisi kuvitella huristavansa soratiellä tai metsäpolulla, mikä ei useimmilta nykypyöriltä onnistu. ABS:n ja luistoneston saa tarvittaessa pois päältä. Käsiä suojaavat maastossa suojukset. Hintaa on 17 990 €, ja pyörää voi varustella lisää vaikka pinnavanteilla, jos valuvanteet eivät miellytä.

 

R NineT:n pienet sivulaukut tuovat endurohenkeä.

 

Itse en tästä tuotteesta tykännyt. Ote tangosta on leveä ja ajoasento sinänsä hyvä, mutta jalkatapit osuvat aina jalkoja maahan laskiessa sääriin. Jalkatapeilla on toisaalta helppo seistä, kun ajaa metsäpolkua. Bokseri tärisee enemmän kuin sisarmallinsa ja pienistä peileistä ei näe mitään. Varusteet ovat niin perusmallia, että BMW:ssä en ole semmoisiin tottunut. Edes vaihdenäyttöä ei ole ja vilkkuvalojakin on mittaristossa vain yksi eli se vilkkuu molempiin suuntiin. Koeajoyksilössä oli kankaiset, pienet sivulaukut.

Arvioni: BMW R NineT Urban G/S **

Plussaa:

• keveys ja ketteryys
• hyvät kiihdytysäänet
• kohtuullinen suorituskyky, mutta laimennettu moottori
• nappularenkaat, jos aikoo soralle
• ABS ja luistonesto poiskytkettäviä.

Miinusta:

• tärinät
• onnettomat peilit
• mittaristo kuin 30-40 vuoden takaa, ei vaihdenäyttöä, kierroslukumittaria eikä oikein mitään muutakaan
• ajoasento osittain.

 

Koeajaja oli tyytyväinen päivän antiin.

 

Kun koeajopäivässä jäi yksi koeajo tekemättä aikataulun takia, niin lisään tähän muutamaa päivää aiemmin Kehä III:lla tekemäni kahden Kawasakin koeajot. Toivoisin että jatkossa prätkien maahantuojat miettisivät uudestaan koeajopäivän sijaintia, koska kyllähän moottoripyöriä olisi hyvä ehtiä käydä kokeilemassa myös moottoritiellä ja Kehillä, ei pelkästään Itä-Pasilan ja Etelä-Haagan välillä.

Kawasaki Vulcan S on 650-kuutioinen custom eli omiin koeajoihini harvinainen tapaus. Rivikakkonen moottori tuntuu vahvemmalta kuin 61 hevosta ja 63 Nm antaisivat ymmärtää. Lukemat tulevat ulos 7500 ja 6600 kierroksella minuutissa eli alhaalta vääntävä moottori jopa kiihdyttää ajokunnossa 228 kg painavaa pyörää yllättävän hyvin. Jarrut ovat ABS, tosin edessä on vain yksi levy.

 

Kawasaki Vulcan S on pienehkö ja matala custom.

 

Toisioveto on ketjulla ja kuusivaihteinen laatikko ja kytkin toimivat kevyesti, kuten aina japanilaisilla. Hihna olisi sopinut hyvin tähän pyörään. Tykkäsin takajousen paljaaksi jättävästä muotoilusta ja matala custom sopii hyvin myös lyhyemmille kuljettajille. Arrow:n pakoputki on lisävaruste ja tuo upeat äänet laitteeseen. Hintaa Vulcanilla on kohtuulliset 10 350 €.

 

Kawasakin 650-kuutioinen kone on ihan käypä kevyehköön pyörään.

 

Arvioni: Kawasaki Vulcan S ***

Plussaa:

• matala ja kevyehkö
• alhaalta vääntävä moottori
• nestejäähdytys
• Arrow-putkella hyvät äänet.

Miinusta:

• ketjuveto
• raskas ajaa moottoritiellä ilman katteita.

Lopuksi lainasin ajoon Kawasaki Z 900 RS:n. Sen 950-kuutioinen rivinelonen tarjoaa 111 hevosvoimaa 8500 kierroksella ja 98,5 Nm väännön 6500 kierroksella. Ne ovat hyviä lukemia ja ajossa Z tuntuu pirteältä ja tykkää kierroksista. Niin myös kuljettaja, koska vakiona oleva 4-1:een putki on suunniteltu kerta kaikkiaan hienosti: se on alhaisilla kierroksilla hiljainen, mutta kun kahvaa vääntää enemmän, äänet nousevat ujeltaviksi.

 

Kawasaki Z900RS edustaa tyyliltään 1970-luvun retroilua.

 

Ajoasento on väljä ja kuusivaihteinen vaihdelaatikko päättyy ketjuvetoon. Jarrut ovat riittävät ja painoa 215 kg voi sanoa kevyeksi. RS:n ulkonäkö on suoraan 1970-luvulta Z1-mallista ja erittäin sympaattinen. Värejä on useita ja myös Café-versio, jossa on pieni kate, löytyy valikoimista. Hintaa on 16 900 €.

 

Vihreässä RS:ssä moottorin koko on haluttu näyttää oikein isoin kirjaimin.

 

Uutta pyörässä on kaksiasentoinen luistonesto, joka 1970-luvulla olisi säästänyt monelta onnettomuudelta. Sen voi myös kytkeä pois.

Arvioni: Kawasaki Z 900 RS ***

Plussaa:

• pirteä moottori
• upeat ajoäänet vakiopakoputkella
• selkeä ja väljä ajoasento
• keveys
• luistonesto.

Miinusta:

• retrojen yleiset miinukset: ketjuveto, ei katteita.

Tällä videolla on vielä tunnelmia Suuresta koeajopäivästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huoltoa ja avajaisia

Tällä kertaa kirjoitan Haltialan moottoripyöräkeskiviikon avajaisista, mutta sitä ennen vähän mp-huollosta – ja varustekaupasta.

Kovin paljon kilometrejä en valitettavasti ehdi ajokauden mittaan ajaa, hyvä jos muutama tuhat kilometriä. Aika paljon enemmän matkaa taittuu autolla, metrolla, raitiovaunulla ym. Mutta huhti-lokakuun välillä yritän käyttää prätkää niin paljon kuin mahdollista.

BMW:n K-sarjalaiseni kevätkuva on huhtikuun Kaivarin-reissulta.

Niinpä huoltoa ei tarvitse joka vuosi tehdä, kunhan katsoo ja säätää nestemäärät, jarrut, valot, renkaat ja muut tärkeät asiat itse silloin tällöin. Ilmanpainevalvonta-anturia pyörässäni ei ole, mutta autossa olen todennut sen hyödylliseksi varusteeksi. Sen sijaan K-sarjan BMW:ni on moottoripyöräksi sikäli edistyksellinen, että ajotietokoneesta näkee paitsi öljyn tai jäähdytysnesteen lämpötilan, myös öljyn oikean määrän OK-viestinä. Liikennevaloissa se tulee aika usein siis katsottua.

Tänä keväänä kilpailutin öljynvaihtohuollon Autojerry.fi:ssä, mutta yllätys yllätys, yhtään tarjousta ei tullut. Kyseinen sivusto on tehty varsinaisesti auton huoltoihin ym. ja niissä olen huomannut sen toimivaksi. Autojerryyn syötetään rekisteritunnus ja mitä palvelua halutaan, myös sijaintia ja aikataulua voi toivoa. Muutamassa päivässä tarjouksia tulee 2-3. Paitsi mp:n kanssa se ei näköjään tarjoa mitään.

Pyysin siis tarjouksen Kehä III:lta hyvin tuntemastani mp-liikkeestä. Tarjous oli kalliihko, mutta päätin hyväksyä sen, koska moottoriöljyn ja suodattimen lisäksi tällä kertaa halusin vaihtaa myös peräöljyt. Kardaanivetoisessa peräöljyt on hyvä vaihtaa 10-20 000 km välein, riippuen pyörästä ja käytöstä.

Olin sopinut että jään Kehän liikkeeseen odottamaan, koska operaation ei pitänyt kestää kuin pari tuntia. Kiertelin samalla kolmessa läheisessä varusteliikkeessä etsimässä uusia ajosaappaita, mutta niistä kohta lisää.

Kun pyörin liikkeiden tarjontaa katsomassa, niin huollon työnjohtaja tuli vetämään hihasta, että nyt tuli pieni ongelma. Kardaanin suojakumissa oli murtuma eikä osaa ollut hyllyssä. Sanoin että se pitää tietty vaihtaa. Osan saanti Ruotsista kestäisi viikon verran ja piti päättää, pyydänkö kokoamaan pyörän ja lähden rikkinäisellä osalla ajamaan. Vai jätänkö pyörän valohoitoon ja menen jollain vehkeellä kotiin.

Rikkoutunut osa eli kumihaitari näkyy BMW:n kardaanin loppupäässä oikealla.

Päädyin jälkimmäiseen ratkaisuun. Ystävällinen henkilökunnan jäsen heitti minut vielä reilun kilometrin päähän Aviapoliksen asemalle, kun kysyin, tietääkö kukaan, miten Vantaalta pääsee kaupunkiin ja hän oli menossa Aviapoliksen ohi.

En edes tajunnut, kuinka lähellä juna-asemaa huoltopaikka on, koska Kehärata on vasta avattu kesällä 2015. Sehän yhdistää näppärästi pääradan ja Vantaankosken radan. Jätin siis ajovarusteet huoltoliikkeeseen ja hyppäsin junaan. Kevätpäivä oli kaunis ja oli kiva katsella maisemia junan ikkunasta, kun se huristi Kivistöön 120 km/h ja siitä sitten mm. Malminkartanon ja Huopalahden kautta Helsinkiin.

Jouduin siis olemaan monta päivää ilman pyörää ja se on tuskaa näin hyvillä keleillä. Samalla oli kuitenkin aikaa tehdä loppuun ajosaapasostokset. Vanhat MP-asun saappaani olivat jo vuodelta 2009 eli hyvin ne olivat kestäneet, mutta nyt oli aika vaihtaa. Sopivien ajosaappaiden löytäminen on yksi vaikeimpia asioita varustekaupassa, jopa hankalampaa kuin hyvän kypärän löytäminen.

Olen jo parin vuoden ajan messuilla ja mp-varusteliikkeissä pyöriessäni kokeillut monen merkkisiä saappaita, mutta parhaita ei ole löytynyt. Kun vein BMW:tä huoltoon, olin jo melkein ostamassa Sweepit, mutta kauppa jäi kesken, kun jouduin jättämään pyörän ja muut varusteet huollon yhteyteen.

Lanternan lähellä Helsingissä olevasta kaupasta löysin vihdoin sopivat, Gaerne-merkkiset saappaat. En ole ennen edes kuullut ko. merkistä, mutta puolikorkeat bootsit tuntuivat heti kivoilta jalassa. Ne ovat italialaiset, tietenkin veden- ja tuulenpitävää nahkaa ja niissä on jopa heijastimet edessä ja takana.

Tällaiset Gaerne-saappaat tuli ostettua.

Olin matkoilla Tallinnassa, kun puhelin soi ja huollosta kerrottiin, että kardaanin kumihaitari olikin tullut luvattua nopeammin. En sinä iltana enää ehtinyt prätkää hakea enkä viikonloppunakaan, joten vasta maanantaina, kaksi päivää ennen arvioitua aikaa pääsin hakemaan menopelini. Kyllä oli hieno ajella uusilla öljyillä. Pitääpä seurata, laskeeko kulutus yhtään, kun moottorin sisäiset kitkat ovat nyt pienemmät.

16.5. oli Haltialan mp-iltojen avajaiset ja paikalla olikin arvioni mukaan noin 500 pyörää yhtä aikaa eli oikein hyvin.

19.30 paikkeilla oli jo väljempää, kun kello 18 maissa ei meinannut Haltialan pihaan mahtua.

Avajaisissa oli erikoisohjelmaa, muun muassa bändi soitti, oli kypäräesittelyä ja Harley-Davidsoneita ja Ducateja koeajossa. V4 Panigale olisi hieman poltellut koeajaa, mutta en nyt viitsinyt, onhan jotain Panigalea tullut aiemmin testattua.

Makkara oli hinnoiteltu 1 euron hintaiseksi, kuten myös motoristikahvi, jättikokoinen sokeririnkelimunkki irtosi 2 eurolla. Ja kylläpä se taas maistui hyvältä pitkän talven jälkeen.

Pyöriä oli laidasta laitaan, kuten aina. Täytyypä taas tehdä kesemmällä pieni laskelma käytössä olevista merkeistä.

Victory on suhteellisen harvinainen cruisailija.

Tämä taisi olla IC Planeta. Hyvin entisöity.

Möhkö-Kawasaki KZ1300:ia on aina useita, niissä on hieno rivikuutonen.

Kawasaki Z900 on Euroopan malli, KZ900 kai Amerikan. Melko samanlaiset veljekset kuitenkin ovat.

Tunnelmia avajaisista on videon muodossa YouTube-kanavallani Motoblogi.

Avajaisia ja koeajoja

BMW K1200S ja Helsingin tuomiokirkko.

Viime postauksen jälkeen on jo tullut kurattua pyörää kevään vaihtelevissa keleissä, mutta kauhean kauaksi ei ole vielä tänä keväänä ehtinyt. Tällä kertaa koeajan Triumph Tiger 1200 XCA:n ja täydennän hieman aiempaa koeajoani BMW R1200RS:stä.

Huhtikuun lopulla monet moottoripyöräliikkeet Etelä-Suomessa pitävät kauden avajaisiaan ja niissähän pitää tietty käydä. Helsingissä ei juuri mp-liikkeitä nykyään ole, kun mm. Herttoniemen H-D- ja Triumph-putiikki House of Bikes meni jo vuosia sitten konkurssiin ja Eurobiker muutti viime vuonna Pitäjänmäeltä Vantaan Kehä III:n mp-keskittymään Pakkalaan.

Ensin isoista merkeistä ehti avajaisia pitää Hondan Bike World. Kuumaa makkaraa oli tarjolla, mutta tällä kertaa en tehnyt koeajoja. Viime perjantaina Yamaha Center aloitti kevätkauttaan, sekin Kehä III:n varrella. Sielläkään en tehnyt koeajoa, mutta juttelin kuitenkin myyjien kanssa syvällisiä yhdestä myynnissä olevasta mallista.

Yamaha YZF-R1M on omaan makuuni vähän liian kyykky, mutta teknisesti hieno pyörä. Juttelin niin tiiviisti sen ominaisuuksista, etten huomannut edes kuvaa ottaa, mutta tuoltahan se löytyy: https://www.yamaha-center.fi/vaihdokit/maalla/yamaha-yzf-r1-41203. Tai sitten: https://www.yamaha-motor.eu/fi/products/motorcycles/supersport/yzf-r1m.aspx. 1000-kuutioinen on käytännössä kilpapyörä, on luistonesto ja launch control eli lähtöautomatiikka, paljon magnesium- ja titaaniosia ym., jonka vuoksi painoa on vain 201 kg. Kun tehoa on samat 200 hevosta, niin aika äkkinäinen peli on varmasti kyseessä.

Erikoisinta Yamahassa on se, että sen moottorin ja alustan säädöt voi tehdä älypuhelimella tai tabletilla. Siis kuin Power Commander, mutta Yamahan oma säätö. Veikkaan että 3-5 vuoden sisällä tuollainen voisi yleistyä vähän tavallisemmissakin pyörissä. Ajokilometrejä on 156. Aivan, siis kilometriä. Mutta en siis jättänyt tarjousta.

Välillä kävin Helsingin niin sanotulla isolla kirkolla kääntymässä.

Apua, pyörästäni kasvaa tuomiokirkko!

Kaivopuiston rannoilla oli vielä viikko, pari sitten hiljaista kaksipyöräisten osalta. Mutterikahvilan mp-parkkia ei ollut vielä edes avattu talven jäljiltä, joten eipä sillä pätkälläkään ollut ketään. Nyt vappuna tilanne on jo toinen ja kesäkulkupelit alkavat kummasti tulla kaivetuiksi talleista ja takapihoilta.

BMW oli helppo pysäköidä, kun oli vielä hiljaista Kaivarin rannassa.

28.4. oli lauantai ja edellisen päivän sateet olivat onneksi ohi. Biketeam edustaa mm. BMW:tä, Kawasakia, Triumphia ja muutamaa pienempää merkkiä ja sielläkin oli avajaiset. Sijainti on edelleen Vantaan Pakkala, lähellä Tuusulan- ja Hämeenlinnanväylää.

Väkeä oli kivasti paikalla ja olin etukäteen miettinyt vain kaksi koeajoa. Jonottaa piti, mutta se oli sen arvoista. Ensin otin pakasta vedetyn Triumph Tiger 1200 XCA:n. Toissa kesänä testasin jo sen pikkusiskoa, Tiger 800 XCX:ää, jonka arvio on täällä. Sen kohdalla moitin lähinnä hieman vaatimatonta suorituskykyä – siis ollakseen Tiger-niminen pyörä.

1200-kuutioinen Tiikeri-Trumppi on todella upea ilmestys. Miehekkään kokoinen peli on aika korkea noin 180-senttiselle, mutta kapea satula antaa hyvin mahdollisuuden ylettyä jalkoineen maahan. Painoa on pudotettu tähän uuteen malliin niin, että sitä on nyt kuivana 248 kg. Ei mikään keiju siis, mutta monia kilpailijoita kevyempi. Lisätietoa: www.triumphmotorcycles.com.au/bikes/adventure-and-touring/tiger/2018/1200/variants/tiger-1200-xca.

Triumph Tiger 1200 XCA marine-vihreänä.

Käynnistys on avaimeton eli älyavain vain pannaan taskuun ja sitten voi napista tehdä käynnistyksen. Kun vilkaisee ensi kerran Tiikerin kojetauluun, niin huomaa: onpa grafiikkaa ja nappuloita. Koeajolla kaikkeen ei ehdi tutustua, mutta tässä on mm. vakionopeudensäädin, kallistuksen huomioonottava ABS, luistonesto, mukautuvat kaarreajovalot ja sähköisesti monipuolisesti säädettävä jousitus. Ajotiloja on peräti kuusi, mikä taitaa olla ennätys: Rider, Off Road Pro, Off Road, Rain, Road ja Sport.

Moottori on rivikolmonen ja siinä on tehoa 141 hevosvoimaa väännön ollessa 123 Nm. Käyntiääni on aika omituinen, kuin moottorissa olisi hiekkaa sisällä. Mutta ehkä äänet pehmenevät kun pyörä saa kilometrejä alle. Tai sitten asia johtuu Arrow’n pakoputkesta, joka on vakiona.

1200-kuutioisen Triumph Tigerin jarrut ovat kunnon Brembot.

Ajoasento on loistava, väljä, pysty, kädet vähän ylhäällä ja leveällä. Ajoasento on aina makuasia, mutta itse pidän juuri tällaisesta tämän tyyppisessä pyörässä. Visiiri suojaa hyvin, tosin sateella en nyt päässyt ajamaan. Ja voimaa, sitä on. Kiihtyvyys ei ole huiman terävä, mutta Suomen kaikissa oloissa Tigerilla kerkiää paremmin kuin hyvin. Voima tulee ulos miellyttävän eleettömästi.

Ajaessani penkinlämmitin oli ensin päällä, mutta otin sen pois, koska lämmintä oli 10 astetta. Mutta kahvanlämmittimien katkaisijaa en Hämeenlinnanväylää ajaessani löytänyt mistään. Käytettävyysongelma on yleensä valmistajan vika eli käyttöliittymä ei siltä osin ole intuitiivinen. Sormia siis lämmitti, muttei liian kovaa.

Molemmat koeajopyöräni: Triumph Tiger 1200 ja BMW R1200RS.

Kiihdytyksessä vanhanaikaisesti ohjaustankoon kiinnitetyt peilit tärisivät aika paljon, mutta kuva kirkastui kyllä heti, kun kierrokset tasaantuivat. Tämä ilmiö on niin monessa pyörässä, että lieneekö se vika ollenkaan. Hyvä että kuva on selvä edes tasakaasulla.

Triumphin elektroniikka ei näy tässä ilman virtaa -kuvassa, mutta sitä on paljon.

Vakionopeudensäädintäkin tuli kokeiltua, tosin en heti keksinyt, miten sen saa pois. Kaikissa laitteissahan se katkaistaan tarvittaessa kytkintä tai jarrua painamalla, mutta kai siihen on jokin muukin menetelmä. BMW:n vastaava toteutus on tässä suhteessa intuitiivisempi. Mutta kaikkiaan Triumph on hyvä vaihtoehto BMW R1200GS:lle ja esimerkiksi KTM 1290:lle.

Arvioni: Triumph Tiger 1200 XCA****

Plussaa:

• voimaa riittävästi kaikkiin olosuhteisiin
• luistonesto, ajotilat, vakionopeudensäädin, sähköinen jousituksen säätö ja molempiin suuntiin toimiva vaihtoavustin ym. varusteet
• kardaaniveto
• hyvä kate.

Miinusta:

• peilien tärinä kiihdytyksessä
• käyttöliittymän pienet erikoisuudet
• mittarivalojen himmeys auringonpaisteessa.

Toisena pyöränä otin alle BMW R1200RS:n, jota olen jo aiemminkin koeajanut. Aiempi arvioni on täällä. Nyt oli kiva kokeilla sitä myös Kehä III:n ruuhkassa ja Hämeenlinnanväylällä moottoritievauhdissa.

BMW R1200RS oli varustettu Bemarin omilla sivulaukuilla.

BMW:n Reise Sport eli urheilumatkapyörä on hämmentävä ajettava jopa loistavan Triumphin jälkeen. Äskeisen 1200 kuution Triumphin huipputeho 141 hevosta tulee kierroksilla 9350 / min ja vääntö 123 Nm 7600 kierrosta minuutissa. BMW:n kaksisylinterinen bokseri antaa 125 hevosvoimaa 7750:llä kierroksella ja vääntää 125 Nm 6500 kierroksella. Lisätietoa pyörästä on esimerkiksi tässä.

Numerot eivät ehkä suoraan kerro, mutta BMW:n mukit vääntävät käytännössä tyhjäkäynniltä täysin puhtaasti ja koko ajan tuntuu, kuin voimaa olisi paljon enemmän kuin paperilla. Usein niin onkin, sillä saksalaiset tehtaat ovat monissa testeissä osoittautuneet pyöristävänsä teho- ja vääntölukemia jostain syystä alaspäin, kun taas joissakin maissa tehdään toisin päin.

 

BMW R1200RS:ssä on paljon toimintoja ajajalle opiskeltaviksi.

 

Pitkä akseliväli ja äärimmäisen matala painopiste yhdessä vahvan moottorin kanssa tekee ajamisesta melkein naurettavan helppoa. Peilit on kiinnitetty katteisiin, joten ne eivät tärise, muutenkin bokserin värinät on häivytetty johonkin ja pysykööt siellä. Kun panee vakionopeudensäätimen päälle, ajaminen on tasaista ja helppoa, vähän jo liikaakin. Säätimen ylös-alas-säätö on helppoa ja pois päältä sen saa pienellä sormen siirrolla.

 

Kirjoittaja Tommi ajoi varakypärällään, kun piti kokeilla uutta visiiriä.

 

Dynaaminen ESA eli sähköinen jousituksen säätö on tässäkin BMW:ssä, luistonesto ja Brembon ABS-jarrut, kolme ajotilaa, rengaspaineiden valvonta, avaimeton käynnistys ja molempiin suuntiin toimiva vaihtoavustin.

Annan edelleen tälle Bemarille ***** eli täydet viisi tähteä. Se aiempi koeajo on siis täällä ja moitin nyt lähinnä liian pieniä sivupeilejä, vasemmalla olevaa nopeusmittaria ja temppuilevaa vilkkukytkintä. Se nimittäin toimi vain noin joka kolmannella kerralla oikealle päin kääntyessä. Aiemmin myös BMW R1200RT:ssä olen törmännyt samanlaiseen ongelmaan. Huolestuttavaa, kun kyseessä on kuitenkin tärkeä turvaväline.

 

Punainen runkoputkisto parantaa näkyvyyttä valko-mustassa pyörässä.

 

RS:n visiiriä voi säätää vain käsin ja kahteen asentoon.

 

R1200RS:n pysäyttävät varmasti 320 mm:n tupla-Brembot.

Tästä se kevät ja ajot taas tiivistyvät. Yritän jossain vaiheessa saada tänne myös action-kameralla kuvattuja videoita liikenteestä, jos jotakuta kiinnostaa. Palataan!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kausi 2018 vihdoin käyntiin

 

BMW K1200S pääsi vihdoin kadulle. Meri oli vielä hieman jäässä.

 

Kevättalvi oli poikkeuksellisen kylmä. Helmi-maaliskuussa Helsingissä jopa meri jäätyi niin jämäkästi, että jäälle pääsi huoletta kävelemään muutaman viikon ajan. Tällaista ei ole tapahtunut kai 6-7 vuoteen.

Niin myös ajokauden aloitus viivästyi tänä vuonna melkein ennätyspitkälle. Vasta eilen 13.4. ja tänään ajoin ensimmäiset reilut sata kilometriä moottoripyörällä.

Kadut ovat olleet sulia jo pitkään, mutta kevään huolestuttavin ilmiö ajamisen kannalta, hiekka ja sepeli, ovat haitanneet ajokauden alkua. Lumen ja jään takia katuja ja teitä piti hiekoittaa tavallista enemmän tänä keväänä, niin ainakin luulen. Viime päivät katuja on kiitettävästi pesty ja harjattu kaupungin ja urakoitsijoiden toimesta, joten nyt oli hyvä hetki tehdä pyörälle pienet kevättoimet.

Ensin otin suojahupun ja kaikki laukut pois ja tarkistin silmämääräisesti, että kaikki on kunnossa: valot, jarrut, nesteet, voimansiirto, pultit ja mutterit ym. Latasin akkua kahtena päivänä muutaman tunnin. Koska rivinelonen-BMW ei tärise, mitään kiristyksiä ei ollut tarpeen tehdä, mutta hyvähän se on aina varmistaa.

Ainoa ongelma oli, että takalaukku tai oikeastaan -laatikko ei suostunut kiinnittymään takaisin paikalleen. Sen lukko oli hyhmettynyt talven pakkasissa. Suihkuttelin yleisvoiteluainetta, mutta ei auttanut. Ensimmäiseltä retkeltä eilen se piti jättää pois ja laittaa lompakko, puhelin ja avaimet ajohousujen taskuihin.

Nostin takalaukun yöksi kylpyhuoneen lattialämmityksen lämpöön ja kas, aamulla lukko oli notkeampi kuin koskaan. Tämän päivän ajoretkelle panin boksin takaisin tavaratelineelle. Laatikko on muuten Givin tuote, että se ei ollut BMW:n vika.

Sitten koitti aina jännittävä vaihe. Virta päälle, tappokytkin auki, kytkin pohjaan ja käynnistys. Kuten aina, prätkä hörähti käyntiin puolen sekunnin starttauksen jälkeen. Tämä on laatua. Itse asiassa kytkintä ei tarvitse käynnistäessä vetää pohjaan tässä pyörässä, mutta kyllä se helpottaa hieman kylmäkäynnistystä.

 

Kardaani on vaivaton toisioveto, joten huoltoa se ei juuri tarvitse, kunhan peräöljyt vaihtaa 10-40 000 km välein. 

 

 

Ensin ajelin varovaisesti lähikortteleissa ja tyhjillä parkkipaikoilla, pitäähän se aina ensin kokeilla jarrut, alustan toiminta ja muutenkin kuulostella, että voimansiirrossa on kaikki kunnossa. Tärkeää on myös ihan taas opetella talven jälkeen kaksipyöräisen ajo, vaikka takana on jo monen monta motoristivuotta. Talvella kun lähinnä istuu julkisissa tai omassa autossa seitsenvaihteisen automaatin hoitaessa vaihtamisen ja mukautuva vakionopeudensäädin melkein ajamisenkin, niin kyllä poljinvaihteinen moottoripyörä on erilainen kulkuneuvo. Suorituskyky, jarrutus, vilkut, kaikki on erilaista. Ja kytkintäkin pitää käyttää.

Niin, vilkut. Pyörässäni on ehkä huonoin asia, mikä BMW-merkillä oli monen vuoden ajan: kolme vilkkunappia. Yksi vasemmalle, yksi oikealle ja kolmas niiden katkaisu. Aivan, ei mitään järkeä. Uudemmissa malleissa BMW:kin on siirtynyt yhden vilkkunapin järjestelmään, joka on ehdottomasti parempi. Moottoritiellä kolmenappinen kyllä katkaisee itsensä ajastetusti, mutta kaupunkiajossa automaattikatkaisu on liian hidas.

Kun olin hieman lämmittänyt moottoria, oli aika kurvata huoltoasemalle, mutta mitä? Se olikin talven aikana muuttunut jonkinlaiseksi kylmäasemaksi, jossa ei ole mitään palveluja, ei edes kompressoria ilmaa varten. Jouduin siis ajamaan pari kilometriä seuraavalle asemalle ja Shelliltä ilmaa vielä sentään saa. Siinä jonottaessa ensimmäinen moottoripyörää katsova tuli juttelemaan. Näin käy usein varsinkin keväällä ja kerroinkin kysyjälle, että kevään ensimmäiset ajot ovat menossa.

 

Harvoin meri on enää jäässä, kun Helsingin ajot alkavat. En tiedä kumpi loistaa enemmän, kevätaurinko vai oma BMW!

 

Tänään jatkoin ajoja ja kävin parissa mp-liikkeessä tarkistamassa varustetilanteen. Mitään en vielä ostanut, mutta on se aina hyvä käydä hypistelemässä, kun varmasti jotain ajokamaa vanhemmasta päästä pitää kohta uusia.

Muita pyöriä oli jonkin verran liikkeellä, että pääsi jo räpylää heiluttamaan. Mitään ryysistä ei kuitenkaan alan liikkeissä tai teillä vielä ollut. Outoa on, että nyt lauantaina olisin halunnut kysyä keväthuoltoa, mutta Kehä III:n liike on lauantait suljettu. Eli silloin kun palvelua haluaisi, sitä ei saa.

 

Taustalla on vielä luntakin joissain kohdin, brr.

 

Samalla piipahdin parissa autoliikkeessä katsomassa lyhyesti kevään uutuuksia ja nauttimassa tarjoiluista. Tarkistin myös jonoja autonpesukoneisiin ja ne olivat parin tunnin luokkaa, joten auto jäi pesemättä tältäkin päivältä. Kaupungissa autoa ei saa pestä pihassa, kun taloyhtiössä ei ole mitään öljynerotuskaivoa tms. Muutenhan likavesi valuisi huleputkistojen mukana mereen. Siihen samaan, jossa muutaman viikon päästä uimme.

Ainoastaan jos on iso omakotitalo ja laaja nurmikko imeytystä varten, siinä voi pestä  auton. Sen verran nurmikkoa meiltäkin löytyy, että siinä voi varovasti silloin tällöin prätkää pestä, ihan luvan kanssa. Pidetään siis huolta ympäristöstä.

 

Bemariliike oli auki, mutta huoltopuoli ei lauantaisin.

 

Tottakai myös moottoritiellä piti käydä hieman tuulettamassa pölyjä. Alkukeväästä on syytä ajaa korostetun varovasti, onhan kaksipyöräinen autoilijoillekin taas uusi asia talven jälkeen. Yhdessä kohtaa Kehä III liittymässä olin juuri vaihtamassa kaistaa vasemmalle pää sinne käännettynä, painoin samalla vilkkunappulaa ja yritin ehtiä rekan edestä pois niin en ehtinyt huomata pitkittäistä halkeamaa asvaltissa. Onneksi se ei ollut kovin syvä, mutta taas tänä vuonna keväisiä halkeamia tuntuu olevan enemmän  kuin koskaan.

Ajokausi on siis käynnistynyt omalta osaltani. Jatkossa yritän saada taas kuvattua videoitakin ja haluan myös kokeilla uutta action-kameraani, josko sillä saisi kivoja fiiliksiä välitettyä tien päältä. Pysy kanavalla!

 

BMW-selfie ikkunan kautta.

 

 

 

 

Koeajossa BMW R1200RS

 

BMW R1200RS on Sports touring -luokan maantiennielijä.

Viikonloppuna Vantaalla, Kehä III:lla oli perinteikkäät Hemmon päivät mp-varusteliike AllRightissa ja sen viereinen moottoripyöräkauppa Biketeam oli mukana järjestelyissä. Kun ajankohta päiville on kivasti toukokuun lopussa ja vielä helatorstai oli pyhä, niin väkeä oli jo perjantaina aamukymmenestä lähtien runsaasti.

Oli tarkoitus koeajaa useampiakin yksilöitä, mutta Hemmon päivien suosio aiheutti sen, että joka paikkaan oli jonoa ja haluamiani pyöriä sai odottaa. Katsastin odottaessa uusien ja vaihtopyörien valikoiman, join kupin kahvia ja ihmettelin Prätkäpajan tehomittauspisteellä, millaisia lukemia tehopenkistä tulee. Meteli ainakin oli kova, kun kierroksia nostettiin punaisen rajalle, että dynamo sai mitattua arvot.

Tarjousteltoilla oli saappaita, takkeja, kypäriä ym. ja sisällä lisää. Itse asiassa uudet saappaat pitäisi jossain vaiheessa hankkia, joten hieman katselin niitä sillä silmällä. Piipahdin myös samalla kadulla olevassa Storm Motorissa ja ihan hiljattain Pakkalaan muuttaneessa Eurobikersissa, olisiko niissä sopivia ajosaappaita. Mutta vielä ei löytynyt.

Tällä hetkellä olen täysin tyytyväinen omaan K1200S:ääni, mutta ainahan sitä pitää pohtia, arvioida ja haaveilla, minkä pyörän seuraavaksi voisi ehkä ostaa. Tässä on monta jossia ja itsellä ajankäyttö on syy, miksi kilometrejä en ehdi kauheasti kerryttää ja kun autokin on oltava, niin välitöntä tarvetta pyörän vaihtoon ei heti ole.

Pihalla oli myös naku BMW R1200R.

Pihassa oli kymmenien koeajopyörien seassa myös yllä oleva katteeton R1200R, mutta juuri siitä syystä en sitä edes halunnut koeajaa. Ajan sen verran myös maantiellä ja moottoritiellä, että katteethan on oltava suojana. Ajan myös sateella ja kaikissa oloissa, joten naku ei muutenkaan sovellu omaan käyttööni.

Teen näitä arvioita ja koko blogia itsenäisesti ja riippumattomana, sponsoreitakaan en ole blogille hankkinut. Joten voin kirjoittaa miten haluan ja arviot ja tähdet ovat aina omiani.

Niin, otan nyt käyttöön tähtiluokituksen  yhdestä viiteen eli huonoin * ja paras *****. Lisään jossain vaiheessa myös aiempiin koeajoihini tähdet. Ja lisää koeajoja tulee jo ensi viikolla.

R1200RS kaupassa sisällä puna-valkoisena.

R1200RS edestä eli siinä on kohtuullisen kokoinen kate, jonka visiiri on säädettävissä kahteen asentoon.

Hyppäsin siis Bemarin tankoihin ja kiihdytin Kehä III:lle. Huomio kiinnittyi 1200-kuutoisen bokserin matalaan, hyvään painopisteeseen ja hiljaiseen ääneen vakioputkella. Voima tulee todella alhaisilla kierroksilla ja kuin itsestään, mitään huudatusta ei tarvita. Onpa miellyttävä moottori, ajattelin.

Nostin vauhtia ja ajoin jonkin matkaa Hämeenlinnanväylää pohjoiseen. Moottoritiellä kokeilin vakionopeudensäädintä ja sehän on aivan upea varuste. Se puuttuu nykyisestä pyörästäni ja juuri motarilla tai hiljaisessa liikenteessä se olisi jokaiselle hyödyllinen. Se myös säästää kaasukättä ja pelastaa turhilta sakoilta.

BMW R1200R:n ohjaamo. Tangon napit eivät kuvassa näy, mutta niitä on paljon!

Bemarin käyttöliittymä on tuttu aiemmista koeajoistani ja omasta pyörästäni, joten siinä ei ole muuta ihmeellistä kuin kolmen vilkkunapin (vasen, oikea ja palautus) vaihtuminen näissä uudemmista malleissa yhden vilkkunapin systeemiin. Muutos on pelkästään positiivinen.

Tässä RS:ssä oli lisävarusteita paljon, vakionopeudensäätimen lisäksi mm. rengaspaineen valvonta, ajotilat eli moodit sadekelille ja normaalille, luistonesto, sähköinen jousituksen säätö, keskijalka, avaimeton käynnistys ja vaihtoavustin, joka toimii sekä ylös että alas.

Olen hirveän kriittinen pyöriä kohtaan, koska haluan että ne toimivat juuri niin kuin haluan ja ne on varustettu riittävästi ja hyödyllisin varustein sekä turvallisuuden että käytettävyyden kannalta. Kun kyseessä on uusi pyörä, sen kanssa ei kannata paljon tehdä kompromisseja. Tietysti hinta on aina tärkeä tekijä ja BMW:t eivät varsinkaan runsain lisävarustein ole niitä halvimpia pyöriä, päinvastoin.

Bokserin kaksi sylinteriä tursuavat katteista ulos, mutta ne myös suojaavat ja lämmittävät jalkoja.

RS on matkapyöräksi jopa kevyt, ajovalmiina eli märkäpainoltaan vain noin 236 kiloa. Sen painopiste on alhaalla ja se on siksi helpompi käsitellä paikallaan kuin esimerkiksi painavammat R1200RT, jossa on paljon isommat katteet tai korkea enduro R1200GS.

Suorituskyky ei ihan yllä nopeimpien BMW:n superpyörien tasolle eli kun mm. K1200S, K1300S ja S1000RR kiihtyvät 0-100 km:iin tunnissa noin 2,8 sekuntia, niin R1200RS kelaa siihen 3,3 sekuntia. Ei ole hidasta senkään kyyti. RS:n huippunopeus ei yllä 280-300 km:iin tunnissa, mutta Suomessa aivan riittäväksi kuitenkin.

R1200RS:n keula on perinteinen teleskooppi, hidastimet Bemarin tapaan Brembon huippujarrut.

BMW R1200RS on todella miellyttävä ajaa, jarrut ja varusteet ovat huippuluokkaa ja lisävarusteena hienouksia saa paljon lisää. Tehoa (125 hv) ja vääntöä (125 Nm) on riittävästi ja todella alhaisilta kierroksilta lähtien.

Annan BMW R1200RS:lle täydet *****.  Tämän voisin ostaa.

Plussaa:

• Voima tulee hienosti jo alhaisilta kierroksilta ulos ja suorituskykyä riittää.
• Turva- ja mukavuusvarustelut loistavia: mm. luistonesto, ajomoodit, vakionopeudensäädin, sähköinen jousituksen säätö ja vaihtoavustin.
• Suojaavat katteet vakiona ja laukut saa myös.
• Kardaaniveto.
• Säädettävä visiirin korkeus.

Miinusta:

• Pienet sivupeilit.
• Lisävarusteiden hinta.

Päivitin tähän listaa aiemmista koeajoistani aakkosjärjestykseen ja lisäsin niihin tähdet.

BMW S1000XR ****

Ducati xDiavel 1300 Cruiser ***

Honda CRF1000L Africa Twin ****

Moto Guzzi Audace 1400 **

Triumph Tiger XCX800 ***

Yamaha MT-10 ****

Zero DS 13.0 **