Hyvästi, superpyörä!

Ihan ensiksi pahoittelen, etten ole päivittänyt tätä blogia sitten viime syksyn. Yleensä tammi-helmikuussa olen käynyt MP-messuilla ja kirjoittanut niistä, mutta koronatilanteen takia nekin peruttiin tältä vuodelta. Olen siis odotellut ajokauden alkua. Tänä vuonna aloitin sen 29.3., jolloin tiet olivat Helsingissä jo kuivat ja pääosin pesty ja harjattu hiekasta.

BMW K1200S ja jäätynyt meri, tämä kuva on aiemmalta keväältä.

Kun edellisen kerran vaihdoin moottoripyörää, minulla oli BMW F800ST alla, ja halusin isomman pyörän. MItään vikaa ST:ssä ei ollut, se on suorituskykyinen ja kevyt, hihnavetoinen kulkine, jonka bensankulutus on melkein olematon. Viitisen vuotta ajettuani kyllästyin hieman sen kaksisylinterisen Rotax-moottorin värinöihin, ja löysin tilalle K1200S:n, jossa on lähes värinätön, nelisylinterinen rivimoottori.

Kuvittelin alunperin, että K-sarjalainen on viimeinen pyöräni, kunnes jonain päivänä lopetan ja ostan ehkä avoauton tai jotain. Tyytyväisenä olen tähän asti sillä ajanut, mutta oikeastaan oston jälkeen vasta tajusin, että kyseessä on superpyörä.

Mikä sitten on superpyörä? Kiihtyvyys tulee itse ensimmäisenä mieleen, ja siihen vaikuttaa teho, vääntö, välitykset, paino, katteet ym. seikat. K1200S kiihtyy 0-100 km/h noin 2,8-2,9 sekunnissa. Kumma kyllä se jättää taakseen lähes kaikki Porschet, Lamborghinit, Ferrarit ym. nopeina pidetyt autot. Paitsi niiden parhaat, nelivetoiset versiot. Jotkin sähköurheiluautotkin voivat olla nykyään nopeampia kiihtymään.

Tässä on pieni video ja ääninäyte K1200S:stä paikallaan YouTube-kanavaltani. Tuota voisin kuunnella pitkäänkin.

Huippunopeus K-sarjalaisella on siellä 280 km/h yläpuolella, ja autoissa yli 300 km/h vauhtiin yltää jo useampikin malli. Mp-maailmassa K1200S:ää nopeampaa pyörää saa hakea, mutta kyllä niitäkin on. Käytännön merkitystä näillä lukemilla ei tietenkään ole. Mutta ajossa K tuntuu superpyörältä heti käynnistyksen yhteydessä. Osansa siihen on siinä alusta lähtien ollut Laserin tehoputki. Tyhjäkäynnillä ääni kuulostaa rallatuksella, pienillä kierroksilla moottori hieman viheltää, mutta yli 4000 kierroksen kone mylvii uskomattoman kauniisti. Tai siis omiin korviin se kuulostaa siltä. Kuitenkin tyhjäkäynnillä ja matalilla kierroksilla 167 hevosvoiman kone on sivistyneen kuuloinen.

BMW K1200S juuri ennen luovutusta uudelle omistajalle. Tähän lisättiin vielä sivulaukut ynnä muuta.

Tekniikan Maailma aikoinaan mittasi nopeiden matkapyörien vertailussa – jonka K1200S voitti – että sen vääntö ei ole 130 Nm, kuten ohjekirjassa kerrotaan, vaan peräti 139 Nm. Vahvaa vääntöä ei tosin täysin voi hyödyntää, koska 1. ja 2. vaihteen välitykset on tehtaalla suunniteltu liian pitkiksi kaupunkiliikenteeseen. Menoa joutuu välillä auttamaan kytkimellä. K1200S on kardaanivetoinen, joten välitystä ei voi vaihtaa. Tässä onkin ehkä kardaanin ainoa huono puoli verrattuna ketjuvetoisiin.

K1200S:ään saa hyvän ajoasennon, kun käyttää ohjaustangon nostajia eli risereitä. Satulan istuinkorkeus on noin 820 mm. eli keskipituiselle ihan hyvä, monelle taas liian korkea tai liian matala. Koska satulaa ei ole halpaa vaihtaa, niin nämä asiat jokaisen pitää itse testata koeajolla.

Varsinaista koeajoaraporttia en omasta pyörästäni koskaan ole kirjoittanut, enkä tee sitä nytkään. Blogissani on kymmeniä juttuja, kuvia ja videoita ajamistani matkoista K1200S:llä, joista saa hyvän käsityksen pyörästä, jos lukija joskus sellaisen haluaisi hankkia. Aiempia koeajojani muista pyöristä löytää blogista hakusanalla koeajo.

Teen kuitenkin tähän yhteenvedon hyvistä ja huonoista puolista.

BMW K1200S *****

Plussaa:

• huikea suorituskyky, superpyörän olemus ja fiilis
• huippuluokan Brembo-ABS-jarrut
• äänet Laserin pakoputkella
• irrotettavat laukut matkakäyttöön
• kardaaniveto.

Miinusta:

• 1. ja 2. vaihde ovat kaupunkiajoon liian harvoja
• kulutukseen nähden pieni polttonestesäiliö.

Viime lauantaina päätin panna K-sarjalaiseni myyntiin, olin ottanut jo aiemmin kuvia, ja korostin ilmoituksessa mm. melkein uusia renkaita ja sitä, että pyörässä on tehdasasenteinen hälytin. Meni muutama tunti, niin yhteydenottoja alkoi tulla. Nettimoton kautta tuli viestejä, suoria ihan hyviä ostotarjouksia, tekstiviestejä ja soittoja. Olin hämmästynyt, kuinka paljon kiinnostusta pyöräni herätti. Myös Tori.fissä ja Facebookin parissa ryhmässä ilmoitin.

Osaltaan varmasti vaikutti se, että kuten ilmoituksessani mainittiin, pyörä oli minulla peräti noin kuusi vuotta, ja sillä oli ostaessani ajettu vain noin 30 000 km. Itse taas en ikuisesta ajanpuutteesta johtuen ehtinyt ajaa kuin sen verran, että mittarissa oli reilut 42 000 kilometriä. Se on vähän vuosimallille 2007. Kaikki huollot oli tehty merkkiliikkeissä ja säännöllisesti, lisävarusteita laukuista ja vaihdeavustimesta lähtien löytyi eikä pyörää ollut kaadettu tai kolaroitu. Olin myös käyttänyt pyörän myyntiä varten merkkiliikkeessä tarkistuksessa, että se on turvallisessa kunnossa, ja sen kehtaa myydä eteenpäin.

Sunnuntaina ja maanantaina vietin puhelimessa tunteja neuvotellen, ja kaupat lyötiin pian kiinni. Ostaja tuli Varsinais-Suomesta ja tarkastuksen ja koeajon jälkeen kaupat saatiin päätökseen jo tiistaina, kun hinnastakin päästiin pian yksimielisyyteen. Annoin mukaan mm. alkuperäisen pakoputken, joka näytti käyttämättömältä.

Oli haikeaa katsoa, kun viimeisen kerran takavalo katosi nurkan taakse ja tuttu pakoääni vaimeni kaupungin vilinään.

Moottoripyöräilyä en lopeta, ja seuraava menopelini on jo hankittu. Se on ehkä pieni yllätys blogin lukijoille, joita on taas talven aikana ollut tuhansia. Nyt keväällä kiristän hieman julkaisutahtia, ja seuraavassa postauksessa onkin aika esitellä ostokseni. Hyvää vappua kaikille!

Högbergetin luolassa

Kerron heti alkuun uutisen. Aloitin elokuussa 2020 myös toisen blogin, jonka nimi on Klassikkoblogi. Se on tässä osoitteessa ja se kertoo harrasteautoista.

Ei huolta, en aio tämän Motobloginkaan päivittämistä unohtaa, vaan pidän sitä yllä jatkossakin. Tämä on jo 62. postaukseni eli julkaistu artikkelini täällä. Lukukertoja blogilla on noin neljän vuoden aikana ollut lähes 18 000 ja kävijöitä lähes 13 000. Nyt voisin onnitella itseäni.

Tämän kerran retkeni kohdistui siis Kirkkonummen Porkkalantien varrella olevaan aivan erityiseen luolaan. Högbergetin eli Korkean vuoren luola on merkillinen luonnonilmiö, joka on syntynyt täysin itsekseen viime jääkauden jälkeen.

Högbergetin luolan suuaukko

Sulamisvedet ovat kovertaneet kallioon niin kummalliset muodot, että ne pitää itse nähdä. Mutta ensin luola pitää löytää, eikä se ole ihan helppoa. Internetistä löytyy kyllä linkki luolan sijaintiin vaikka Google Mapsista, mutta tieltä lyhin reitti luolalle on hankalasti yksityisen ratsutilan poikki. Karttaa ja ajoreittiä kannattaa tutkia tovi ennen kuin lähtee liikkeelle, jotta ei häiritse ratsutilan rauhaa.

Helsingistä luolalle ajaa noin 30-45 minuuttia ja pääreitit ovat joko Kehä I, Kehä III tai keskustan ja Lauttasaaren kautta. Mutta aina päädytään lopulta kantatielle 51 eli Hangontielle. Itse valitsin menoreitin Kehä I kautta.

Elokuun alkupuolella oli sopivat 20 C lämmintä, ja mennessä oli hyvä tarkkailla, kuinka Espooseen rakennetaan kovasti uutta varsinkin metroasemien läheisyyteen. Hyvä että harvaan asuttu Espoo näin tiivistyy, ja lähivuosina rakentaminen kiihtyy entisestään, kun länsimetron jatke valmistuu Kivenlahteen asti.

Kivenlahden jälkeen tulin Kirkkonummelle, josta olen kirjoittanut jutun Porkkalan-retkellä 4.8.2016. Silloin kävin Café Porkkalassa. Nyt en mennyt ihan sinne asti, vaan jätin pyörän pienen metsätien tuntumaan, koska tarkoitus oli lähestyä luolaa lännen kautta. Luin kävellessä välillä kännykän navigaattoria, koska olen usein huono suunnistamaan. Kuivahko mäntymetsä alkoi pikku hiljaa nousta, niin myös hiki ajovarusteissa.

Moottoripyörän jätin muutaman sadan metrin päähän

Olin päättänyt mennä suorinta tietä metsän poikki, niin en häiritse ratsutilan eloa. Rinne nousi ylös kalliolle yhä jyrkemmin, ja hevosten ratsastuspolut jäivät taakse. Muistan lukeneeni, että Högberget on 55 metriä meren pinnasta, ja merihän ei siitä ole kaukana. Peuramaan golfkenttä muuten näkyy vuorelta.

Högbergetin vuoren näkymiä Kirkkonummella

20-30 minuuttia kierreltyäni parkista lähtien tulin lopulta luolalle, joka ei ylhäältä lähestyen erotu mitenkään ympäristöstä. Ylhäällä oli pari luola-kylttiä opastamassa, mikä on kiva satunnaiselle kulkijalle. Maasto on louhikkoista, jylhää, jopa vaarallista. Varsinkin kun jalassa olivat aika liukaspohjaiset mp-saappaat. Niitähän ei ole tehty kalliokiipeilyyn.

Onneksi polkuja oli yllättävän paljon mistä arvasi, että sadat ja tuhannet muut ovat etsineet samaa luolaa vuosien varrella. Sitä lähestyessä nautin jokamiehen oikeudella vähän mustikoita, koska niiden sato oli tänä vuonna lähes ennätysmäinen.

Siinä se oli, Äiti Maan luolaksikin kutsuttu luonnonihme. Suuaukko näytti tavanomaiselta, ja sen edessä oli ehkä juuri se kivi, joka mannerjään sulaessa oli pyörinyt kallion kolossa aikansa ja muodostanut yhden maailman ihmeellisimmistä luolista. Suuaukon lähellä yksi mänty oli hauskasti kasvanut nojaamaan kalliota vasten, ikään kuin tukemaan sitä.

Salamalla otettu kuva Högbergetin luolasta

Luola on syntytavaltaan ehkä ainoa Suomessa, koska se on hiidenkirnujen tapaan veden ja kivien kuluttama, mutta ei pysty- vaan vaakasuoraan. Puhutaan virtauseroosiosta. Luolan ikä on siis ehkä 7000-9000 vuotta. Olisi ollut hauskaa, jos time-lapse-tekniikalla silloin olisi ollut joku kuvaamassa tapahtuman. Luolan synty on vienyt satoja, ehkä tuhansia vuosia. Joku geologi pystyisi kai arvioimaan tarkemmin.

Kirkkonummen Högbergetin luola luonnonvalossa

Kun astui sisään noin 6-7 metriä pitkään, metrin levyiseen ja parin metrin korkuiseen luolaan, hymy levisi kasvoille. Ei tarvitse olla edes gynekologi, vaan vähäisemmälläkin naisen anatomian ymmärryksellä poimuista tulee mieleen monenlaista. Netissä on erilaisia nimityksiä luolalle, joten en käy niitä tässä toistamaan.

Högbergetin Äiti Maan luola Kirkkonummella

Vaikuttava ja hauska luola on joka tapauksessa. Sen katossa on aukkoja, joista tulee valoa juuri sopivasti, ja seinät sulamisvedet ovat hioneet sileiksi. Otin itse useita kuvia ja onneksi paikalle sattui myös nelihenkinen suomenruotsalaisperhe, joka ystävällisesti otti minustakin pari kuvaa, koska olin yksin liikkeellä.

Bloggaaja Tommi mp-varusteissa sisällä Högbergetin luolassa

Takaisin pyörälle päätin tulla eri reittiä. Kävelin luolalta ensin etelään, sitten lounaaseen ja pohjoiseen välttäen näin sekä korkeimman kallion että yksityisen pihan. Onneksi tämäkin reitti löytyi lopulta ihan hyvin maaston polkuja seuraamalla, mustikoita syöden ja välillä kännykästä satelliittikuvaa katsoen. Eläköön tekniikka.

Helsinkiin ajoin yhtä jännää kokemusta rikkaampana Lauttasaaren kautta. Olin ollut Äiti Maan kohdussa.

Forssan picknick 2018

Cadillac convertible 1950-60-lukujen vaihteesta.

Tänä kesänä Forssan Pilvenmäellä pidettävä, yksipäiväinen harrasteajoneuvotapahtuma picknick tai piknik oli sunnuntaina 5.8.2018. Viime vuosien tapahtumista kirjoitin tänne postauksen kuvineen elokuulta 2017  ja elokuulta 2016.

Elokuun alkuun mennessä Helsingissä oli ollut jo kolmisenkymmentä hellepäivää putkeen, mutta viime viikolla sää hieman viileni. Onneksi, sillä Pilvenmäen rata on kuin laakso umpiaitojen takana ja helteellä todellinen pätsi.

Menomatkani taittui tavalliseen tapaan vilpoisasti omalla K-sarjan BMW:llä Kehä I:tä, Turunväylää ja kakkostietä ajaen. Tietyöt olivat jonkin verran edistyneet sitten viime kesän, mutta Forssan eteläpuolella oli edelleen noin 12 kilometrin pätkä, jolla oli alennettu 80 km/h rajoitus. Siinä kohtaa valtatietä levennetään ja työ sekä maalaukset olivat vielä kesken. Teiden korjaaminen on hyvä asia ja 2-tie on oikeasti tosi kapea 100 km/h ajettavaksi, sen verran vanha se on. Eli paljon tuo kohta ei matkaa hidastanut.

Tänä vuonna autojen pysäköinti maksoi 10 € ja moottoripyöriltä oli myös ensimmäistä kertaa pysäköinnistä veloitus eli 5 euroa. Niin iso tapahtuma on kyseessä, että hyvään tarkoitukseen ja laajoihin järjestelyihin nuo maksut uppoavat helposti. Kuitenkin vapaaehtoisilla on tapahtumassa iso merkitys ja tätäkin kautta taas kiitos järjestäjille! Mm. liikenteenohjaus sujui notkeammin kuin koskaan, vaikka olin paikalla vasta suurimpaan ruuhka-aikaan klo 12 pintaan.

Tänä vuonna hätyyteltiin ehkä jopa yleisöennätystä, kun viime kesän kolean kelin jälkeen nyt oli sopivat 22 C lämmintä. Pieni sade alkoi vasta kello 15 maissa. Piknik oli nyt 36. kertaa ja siinä 30 000 kävijän paikkeilla se veti. Harrastejenkkejä oli noin 2500 autoa ja 300-400 eurooppalaista ja japanilaista päälle plus satoja moottoripyöriä sekä yleisön kulkuneuvot lisäksi. Kyllä tuommoinen on pienen kunnan bensa-asemille ja ravintoloille hyvä piristysruiske.

Dodge Challenger R/T 1970-luvun alusta on muskeliautoja parhaimmillaan.

Piknik oli nyt 36. kerran ja itselläsi tuli kymmenes kerta peräkkäin täyteen tässä hienossa tapahtumassa. Kun oma ajokortti oli ihan tuore, Forssan tilaisuudessa tuli käytyä jo paljon aiemminkin, mutta sitten tuli pitkä tauko. Näin laajaa katsausta jenkkeihin ja hienoimpiin eurooppalaisiin ja japanilaisiin harrasteautoihin ei kovin monessa paikassa Suomessa ole, ellei lasketa mukaan Hämeenlinnan Linna Cruisingia, johon olen harkitsemassa osallistua tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Pienempiä harrasteautojen kokoontumisia on useinkin, muun muassa Helsinki Cruising Night joka kesäkuukauden ensimmäisenä perjantaina. Niistä olen blogannut useasti, viimeksi 6.7. illasta tänne.

3 X VW Kupla oli onnistunut kokonaisuus.

Cadillac oli kokenut jonkin verran kustomointia sitten tehtaalta pääsynsä.

1940-luvun Chryslerissä oli hauska väriyhdistelmä: mattasininen ja mirra-katto.

Bloggaaja Tommi oli tässä jo lähdössä pois. Paluumatkalla Karkkilassa ukkoskuuro oli todella raju, mutta ykköstie oli kuiva.

Pilvenmäki on vuosien varrella osoittanut olevansa tilaisuus, joka on sopivaan aikaan kesän lämmössä, järjestelyt toimivat, suosio on huima, sijainti keskellä Etelä-Suomea ja paikka on muutenkin sopiva. Kun ei jaksa enää kiertää rompetoria, näyttelyautoja ja -pyöriä, niin raviradan kaltevalla reunalla voi pysähtyä kuuntelemaan ohiajavien menopelien moottorien hörpötystä. Tällä YouTube-videollani on tunnelmaa raviradan reunalta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ahveniston moottoriradalla

Aprilia Tuono V4 1100 RR.

Sain Hondan uutiskirjeestä vinkin, että eilen Hämeenlinnassa, Ahveniston moottoriradalla on koeajopäivät. Sinnehän piti tietty ajaa, kun ilmakin oli poutainen ja lämpöä sentään 16 C.

Matkalla Helsingistä tunti pohjoiseen tuli muutama tippa vettä Nurmijärvellä ja Riihimäellä, mutta ei se ajoa haitannut. Saksalainen rivineloseni hyrisi tyytyväisyyttään, kun pääsi taas moottoritielle. Sinnehän se on varsinaisesti suunniteltu.

Ahveniston legendaarisesta radasta moni on kuullut, mutta usealle on yllätys se, että vuonna 1967 avattu rata vieläkin toimii. Se valmistui siis vuosi Keimolan jälkeen. Siitä olen blogannut aiemmin tänne. Ahveniston Radan verkkosivut ovat täällä. Koeajojen ja ajoharjoittelun lisäksi Ahvenistolla voi pitää kaksi- tai nelipyöräisten kilpailuja ja muita yleisötilaisuuksia. Radan nurkassa on pieni kahvila.

2840 metriä pitkän radan pääsuora on 280 metriä ja korkeusero peräti 32 metriä. Sen rataennätys on Marko Nevalaisen Dallara F397 -kilpa-autolla vuonna 2000 ajettu 1.13,226 minuuttia. F1-maailmanmestari Keke Rosberg on tosin kellottanut epävirallisesti 1.11,000 jo vuonna 1984, silloin auto oli Williams FW08C -formula.

Ala-asteella olin luokkaretkellä Hämeenlinnassa ja muistan hyvin, kuinka silloin me lapset pääsimme kiertämään radan bussissa. Moottori sauhusi mutkaista ja mäkistä rataa ylös ja alas ja se oli elämys, joka jäi mieleen.

En silloin arvannut, että pääsisin joskus itse kiertämään rataa moottoripyörällä. Siitä kiitos Otto Brandtille, joka eilisen järjesti.

Meitä oli joukko kiinnostuneita paikalla jo puolen päivän aikaan enkä ollut ainoa, joka kyseli, miten Hondia ja Aprilioita nyt sitten pääsee radalla testaamaan. Ehkä Brandtinkin oli alun perin tarkoitus päästää koeajajat radalle kiertämään, mutta kuulemma vakuutussyistä se ei onnistunutkaan. Koeajoja pääsi ajamaan vain varikolla tai kaupungilla. Mutta ei se mitään, sillä nyt päästiin ajamaan omilla pyörillä radalla. Se oli vieläkin hauskempaa!

Oma BMW K1200S valmiina radalle.

Kun minut liputettiin muutaman muun kanssa radalle, niin olo oli hieman outo. Ensin oli mitattu pakoputkesta desibelit, joiden pitää olla yli 750-kuutioisilla alle 95 dB 5000 kierroksella. Kilparadalla en ole koskaan ajanut, vaikka monenlaisia kisoja olen ollut katsomassa. Ainoastaan motocross- ja enduroratoja olen joskus mopolla ja moottoripyörällä lyhyesti kiertänyt. Asvalttikisoja olen ollut katsomassa Formula 1:tä myöten, mutta on ihan eri asia ajaa itse, joten kunnioitus lajin osaajia kohtaan nousi taas kummasti.

Mukanani oli myös action-kamera, mutta en viitsinyt sitä alkaa virittää, en ottanut myöskään takalaukkua pois, koska mitään kierrosennätyksiä ei ollut tarkoitus tehdä. Kilparadalla ajaminen taitaa olla vakuutusehdoissa rajoitettu niin, että jos jotain sattuu, vakuutus ei korvaa tai ainakin pienentää korvauksia. En siis ottanut mitään riskiä.

Varikolta lähtiessä heti ensimmäinen mutka ja jyrkkä ylämäki yllättivät. Kyseessä on tosiaan vaativan luokan kilparata, jonka asvaltti on ihan hyvässä kunnossa, mutta tuo ensimmäinen mutka on kyllä aikamoista nimismiehen kiharaa. Siitä eteenpäin radan pinta parani ja mietin mielessäni lapsuudessa bussilla tehtyä ratakierrosta.

En tiedä, mikä on moottoripyörillä tehty Ahveniston kierrosennätys, mutta sen täytyy olla paljon Nevalaisen ja Rosbergin aikoja hitaampi, niin mutkainen ja kapea rata on. Myös turva-alueet ovat lyhyet, joten itse ajoin lähinnä 3. ja 4. vaihteella, jossain kohtaa jopa kakkosella. Sinänsä K-sarjalaiseni suorituskyky riittää hyvin rata-ajoon, mutta näin lyhyellä ja mäkisellä radalla 167 hevosvoiman ja 139 Newtonmetrin hyödyntäminen ei ole helppoa. Hyvä kun pääsuoran päässä uskalsin kelata 130-140 km tunnissa. 5. ja 6. vaihdetta ei voinut käyttää ollenkaan.

Muutama kierros rata-ajoa riitti ja palasin tyytyväisenä varikolle. Olin vielä terve ja pyöräkin ehjä eli olin enemmän kuin riemuissani. Jätän jatkossakin rata-ajon moottoripyörällä ammattilaisille. Miksei autolla joskus jotain rataa voisi vielä kokeilla, mutta ajolinjoja täytyy parantaa. Hauskaa oli silti!

Pari koeajoakin piti tehdä, sitäkin varten Ahvenistolle oli tultu. Sain ajoon Aprilia Tuono V4 1100 RR:n. Koeajoin viime vuonna saman mallin 175-hevosvoimaista factory-versiota. Juttu on täällä. Myös RR-versio on upea tuote, joten en arvostele sitä enää erikseen, sekin saa neljä tähteä ****. Vahva ja väännökäs 121 Nm:n moottori tuntui hyvältä myös Hämeenlinnan kaduilla.

Aprilia Tuono V4 RR:ssä on samat 175 hv kuin factory-mallissa.

Toisena pyöränä valitsin alle Honda CB 1000 R Neo Sports Café:n. 1000-kuutioinen pyörä antaa 143 hv ja 104 Nm ja sen ajoasento on väljä, melko pysty ja kädet aika korkealla ja leveällä. Siis erinomainen asento ja Aprilian jälkeen hieman kesympi ja kuminauhamaisempi moottori, mutta käytännön ajossa loistava. Tykkäsin neliasentoisesta ajotila-asetuksesta, luistonestosta ja vakionopeudensäätimestä, mutta tavanomaiseen tapaan kaipaan pyörään katteita ja kardaanivetoa. Tässä on vain muotoiltu ajovalo, joka ei paljon ajoviimaa käännä ja perinteinen ketjuveto.

Honda CB 1000 R Neo Sports Café.

CB1000R on kevyt, vain 212 kg ja erittäin näppärä kaupungissa. Moottorin veto on mahtavaa ja välitys onnistunut, kuutosvaihdetta voi potkia sisään jo 45 km tuntinopeudessa. Potkia on ehkä väärä sana, koska vaihteet ja kytkin ovat kevyitä käyttää, kuten aina japanilaisissa. Myös jarrut ovat huippuluokkaa.

Myös ulkonäkö on onnistunut, vanhaa retrotyyliä on tavoiteltu, ja mm. moottorin ja vaihdelaatikon valut on tehty todella kauniiksi ja nykyaikaisiksi, joten yksityiskohdissa riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa. Neo Sports sopii hienosti hiljaisehkoon ajeluun, mutta katteiden puutteessa moottoritielle ei mielellään lähtisi.

Honda CB1000R on nestejäähdytteinen retro.

Honda CB 1000 R Neo Sports Café ****

Plussaa:

• Vahva moottori ja erinomainen vaihteisto
• Hyvät turva- ja mukavuusvarusteet: mm. neljä ajotilaa, luistonesto ja vaihtoavustin
• Keveys ja luonteva ajoasento
• Kaunis muotoilu.

Miinusta:

• Ketjuveto
• Café-retro-tyylisesti ei katteita
• Vaijerikytkin.

Ahvenistolla oli koeajossa myös Zeron sähköpyöriä ja näytillä uusi Honda Monkey, joka on 125-kuutioinen ja näyttää tältä, kuva on alla. Zeron koeajon olen tehnyt aiemmin, juttu on täällä.

 

Honda Monkey 125 näyttää hassulta pitkän mallinuken alla.

Takaisin kaupunkiin ajelin rauhallisesti hienoa kokemusta rikkaampana.

 

Huoltoa ja avajaisia

Tällä kertaa kirjoitan Haltialan moottoripyöräkeskiviikon avajaisista, mutta sitä ennen vähän mp-huollosta – ja varustekaupasta.

Kovin paljon kilometrejä en valitettavasti ehdi ajokauden mittaan ajaa, hyvä jos muutama tuhat kilometriä. Aika paljon enemmän matkaa taittuu autolla, metrolla, raitiovaunulla ym. Mutta huhti-lokakuun välillä yritän käyttää prätkää niin paljon kuin mahdollista.

BMW:n K-sarjalaiseni kevätkuva on huhtikuun Kaivarin-reissulta.

Niinpä huoltoa ei tarvitse joka vuosi tehdä, kunhan katsoo ja säätää nestemäärät, jarrut, valot, renkaat ja muut tärkeät asiat itse silloin tällöin. Ilmanpainevalvonta-anturia pyörässäni ei ole, mutta autossa olen todennut sen hyödylliseksi varusteeksi. Sen sijaan K-sarjan BMW:ni on moottoripyöräksi sikäli edistyksellinen, että ajotietokoneesta näkee paitsi öljyn tai jäähdytysnesteen lämpötilan, myös öljyn oikean määrän OK-viestinä. Liikennevaloissa se tulee aika usein siis katsottua.

Tänä keväänä kilpailutin öljynvaihtohuollon Autojerry.fi:ssä, mutta yllätys yllätys, yhtään tarjousta ei tullut. Kyseinen sivusto on tehty varsinaisesti auton huoltoihin ym. ja niissä olen huomannut sen toimivaksi. Autojerryyn syötetään rekisteritunnus ja mitä palvelua halutaan, myös sijaintia ja aikataulua voi toivoa. Muutamassa päivässä tarjouksia tulee 2-3. Paitsi mp:n kanssa se ei näköjään tarjoa mitään.

Pyysin siis tarjouksen Kehä III:lta hyvin tuntemastani mp-liikkeestä. Tarjous oli kalliihko, mutta päätin hyväksyä sen, koska moottoriöljyn ja suodattimen lisäksi tällä kertaa halusin vaihtaa myös peräöljyt. Kardaanivetoisessa peräöljyt on hyvä vaihtaa 10-20 000 km välein, riippuen pyörästä ja käytöstä.

Olin sopinut että jään Kehän liikkeeseen odottamaan, koska operaation ei pitänyt kestää kuin pari tuntia. Kiertelin samalla kolmessa läheisessä varusteliikkeessä etsimässä uusia ajosaappaita, mutta niistä kohta lisää.

Kun pyörin liikkeiden tarjontaa katsomassa, niin huollon työnjohtaja tuli vetämään hihasta, että nyt tuli pieni ongelma. Kardaanin suojakumissa oli murtuma eikä osaa ollut hyllyssä. Sanoin että se pitää tietty vaihtaa. Osan saanti Ruotsista kestäisi viikon verran ja piti päättää, pyydänkö kokoamaan pyörän ja lähden rikkinäisellä osalla ajamaan. Vai jätänkö pyörän valohoitoon ja menen jollain vehkeellä kotiin.

Rikkoutunut osa eli kumihaitari näkyy BMW:n kardaanin loppupäässä oikealla.

Päädyin jälkimmäiseen ratkaisuun. Ystävällinen henkilökunnan jäsen heitti minut vielä reilun kilometrin päähän Aviapoliksen asemalle, kun kysyin, tietääkö kukaan, miten Vantaalta pääsee kaupunkiin ja hän oli menossa Aviapoliksen ohi.

En edes tajunnut, kuinka lähellä juna-asemaa huoltopaikka on, koska Kehärata on vasta avattu kesällä 2015. Sehän yhdistää näppärästi pääradan ja Vantaankosken radan. Jätin siis ajovarusteet huoltoliikkeeseen ja hyppäsin junaan. Kevätpäivä oli kaunis ja oli kiva katsella maisemia junan ikkunasta, kun se huristi Kivistöön 120 km/h ja siitä sitten mm. Malminkartanon ja Huopalahden kautta Helsinkiin.

Jouduin siis olemaan monta päivää ilman pyörää ja se on tuskaa näin hyvillä keleillä. Samalla oli kuitenkin aikaa tehdä loppuun ajosaapasostokset. Vanhat MP-asun saappaani olivat jo vuodelta 2009 eli hyvin ne olivat kestäneet, mutta nyt oli aika vaihtaa. Sopivien ajosaappaiden löytäminen on yksi vaikeimpia asioita varustekaupassa, jopa hankalampaa kuin hyvän kypärän löytäminen.

Olen jo parin vuoden ajan messuilla ja mp-varusteliikkeissä pyöriessäni kokeillut monen merkkisiä saappaita, mutta parhaita ei ole löytynyt. Kun vein BMW:tä huoltoon, olin jo melkein ostamassa Sweepit, mutta kauppa jäi kesken, kun jouduin jättämään pyörän ja muut varusteet huollon yhteyteen.

Lanternan lähellä Helsingissä olevasta kaupasta löysin vihdoin sopivat, Gaerne-merkkiset saappaat. En ole ennen edes kuullut ko. merkistä, mutta puolikorkeat bootsit tuntuivat heti kivoilta jalassa. Ne ovat italialaiset, tietenkin veden- ja tuulenpitävää nahkaa ja niissä on jopa heijastimet edessä ja takana.

Tällaiset Gaerne-saappaat tuli ostettua.

Olin matkoilla Tallinnassa, kun puhelin soi ja huollosta kerrottiin, että kardaanin kumihaitari olikin tullut luvattua nopeammin. En sinä iltana enää ehtinyt prätkää hakea enkä viikonloppunakaan, joten vasta maanantaina, kaksi päivää ennen arvioitua aikaa pääsin hakemaan menopelini. Kyllä oli hieno ajella uusilla öljyillä. Pitääpä seurata, laskeeko kulutus yhtään, kun moottorin sisäiset kitkat ovat nyt pienemmät.

16.5. oli Haltialan mp-iltojen avajaiset ja paikalla olikin arvioni mukaan noin 500 pyörää yhtä aikaa eli oikein hyvin.

19.30 paikkeilla oli jo väljempää, kun kello 18 maissa ei meinannut Haltialan pihaan mahtua.

Avajaisissa oli erikoisohjelmaa, muun muassa bändi soitti, oli kypäräesittelyä ja Harley-Davidsoneita ja Ducateja koeajossa. V4 Panigale olisi hieman poltellut koeajaa, mutta en nyt viitsinyt, onhan jotain Panigalea tullut aiemmin testattua.

Makkara oli hinnoiteltu 1 euron hintaiseksi, kuten myös motoristikahvi, jättikokoinen sokeririnkelimunkki irtosi 2 eurolla. Ja kylläpä se taas maistui hyvältä pitkän talven jälkeen.

Pyöriä oli laidasta laitaan, kuten aina. Täytyypä taas tehdä kesemmällä pieni laskelma käytössä olevista merkeistä.

Victory on suhteellisen harvinainen cruisailija.

Tämä taisi olla IC Planeta. Hyvin entisöity.

Möhkö-Kawasaki KZ1300:ia on aina useita, niissä on hieno rivikuutonen.

Kawasaki Z900 on Euroopan malli, KZ900 kai Amerikan. Melko samanlaiset veljekset kuitenkin ovat.

Tunnelmia avajaisista on videon muodossa YouTube-kanavallani Motoblogi.

Avajaisia ja koeajoja

BMW K1200S ja Helsingin tuomiokirkko.

Viime postauksen jälkeen on jo tullut kurattua pyörää kevään vaihtelevissa keleissä, mutta kauhean kauaksi ei ole vielä tänä keväänä ehtinyt. Tällä kertaa koeajan Triumph Tiger 1200 XCA:n ja täydennän hieman aiempaa koeajoani BMW R1200RS:stä.

Huhtikuun lopulla monet moottoripyöräliikkeet Etelä-Suomessa pitävät kauden avajaisiaan ja niissähän pitää tietty käydä. Helsingissä ei juuri mp-liikkeitä nykyään ole, kun mm. Herttoniemen H-D- ja Triumph-putiikki House of Bikes meni jo vuosia sitten konkurssiin ja Eurobiker muutti viime vuonna Pitäjänmäeltä Vantaan Kehä III:n mp-keskittymään Pakkalaan.

Ensin isoista merkeistä ehti avajaisia pitää Hondan Bike World. Kuumaa makkaraa oli tarjolla, mutta tällä kertaa en tehnyt koeajoja. Viime perjantaina Yamaha Center aloitti kevätkauttaan, sekin Kehä III:n varrella. Sielläkään en tehnyt koeajoa, mutta juttelin kuitenkin myyjien kanssa syvällisiä yhdestä myynnissä olevasta mallista.

Yamaha YZF-R1M on omaan makuuni vähän liian kyykky, mutta teknisesti hieno pyörä. Juttelin niin tiiviisti sen ominaisuuksista, etten huomannut edes kuvaa ottaa, mutta tuoltahan se löytyy: https://www.yamaha-center.fi/vaihdokit/maalla/yamaha-yzf-r1-41203. Tai sitten: https://www.yamaha-motor.eu/fi/products/motorcycles/supersport/yzf-r1m.aspx. 1000-kuutioinen on käytännössä kilpapyörä, on luistonesto ja launch control eli lähtöautomatiikka, paljon magnesium- ja titaaniosia ym., jonka vuoksi painoa on vain 201 kg. Kun tehoa on samat 200 hevosta, niin aika äkkinäinen peli on varmasti kyseessä.

Erikoisinta Yamahassa on se, että sen moottorin ja alustan säädöt voi tehdä älypuhelimella tai tabletilla. Siis kuin Power Commander, mutta Yamahan oma säätö. Veikkaan että 3-5 vuoden sisällä tuollainen voisi yleistyä vähän tavallisemmissakin pyörissä. Ajokilometrejä on 156. Aivan, siis kilometriä. Mutta en siis jättänyt tarjousta.

Välillä kävin Helsingin niin sanotulla isolla kirkolla kääntymässä.

Apua, pyörästäni kasvaa tuomiokirkko!

Kaivopuiston rannoilla oli vielä viikko, pari sitten hiljaista kaksipyöräisten osalta. Mutterikahvilan mp-parkkia ei ollut vielä edes avattu talven jäljiltä, joten eipä sillä pätkälläkään ollut ketään. Nyt vappuna tilanne on jo toinen ja kesäkulkupelit alkavat kummasti tulla kaivetuiksi talleista ja takapihoilta.

BMW oli helppo pysäköidä, kun oli vielä hiljaista Kaivarin rannassa.

28.4. oli lauantai ja edellisen päivän sateet olivat onneksi ohi. Biketeam edustaa mm. BMW:tä, Kawasakia, Triumphia ja muutamaa pienempää merkkiä ja sielläkin oli avajaiset. Sijainti on edelleen Vantaan Pakkala, lähellä Tuusulan- ja Hämeenlinnanväylää.

Väkeä oli kivasti paikalla ja olin etukäteen miettinyt vain kaksi koeajoa. Jonottaa piti, mutta se oli sen arvoista. Ensin otin pakasta vedetyn Triumph Tiger 1200 XCA:n. Toissa kesänä testasin jo sen pikkusiskoa, Tiger 800 XCX:ää, jonka arvio on täällä. Sen kohdalla moitin lähinnä hieman vaatimatonta suorituskykyä – siis ollakseen Tiger-niminen pyörä.

1200-kuutioinen Tiikeri-Trumppi on todella upea ilmestys. Miehekkään kokoinen peli on aika korkea noin 180-senttiselle, mutta kapea satula antaa hyvin mahdollisuuden ylettyä jalkoineen maahan. Painoa on pudotettu tähän uuteen malliin niin, että sitä on nyt kuivana 248 kg. Ei mikään keiju siis, mutta monia kilpailijoita kevyempi. Lisätietoa: www.triumphmotorcycles.com.au/bikes/adventure-and-touring/tiger/2018/1200/variants/tiger-1200-xca.

Triumph Tiger 1200 XCA marine-vihreänä.

Käynnistys on avaimeton eli älyavain vain pannaan taskuun ja sitten voi napista tehdä käynnistyksen. Kun vilkaisee ensi kerran Tiikerin kojetauluun, niin huomaa: onpa grafiikkaa ja nappuloita. Koeajolla kaikkeen ei ehdi tutustua, mutta tässä on mm. vakionopeudensäädin, kallistuksen huomioonottava ABS, luistonesto, mukautuvat kaarreajovalot ja sähköisesti monipuolisesti säädettävä jousitus. Ajotiloja on peräti kuusi, mikä taitaa olla ennätys: Rider, Off Road Pro, Off Road, Rain, Road ja Sport.

Moottori on rivikolmonen ja siinä on tehoa 141 hevosvoimaa väännön ollessa 123 Nm. Käyntiääni on aika omituinen, kuin moottorissa olisi hiekkaa sisällä. Mutta ehkä äänet pehmenevät kun pyörä saa kilometrejä alle. Tai sitten asia johtuu Arrow’n pakoputkesta, joka on vakiona.

1200-kuutioisen Triumph Tigerin jarrut ovat kunnon Brembot.

Ajoasento on loistava, väljä, pysty, kädet vähän ylhäällä ja leveällä. Ajoasento on aina makuasia, mutta itse pidän juuri tällaisesta tämän tyyppisessä pyörässä. Visiiri suojaa hyvin, tosin sateella en nyt päässyt ajamaan. Ja voimaa, sitä on. Kiihtyvyys ei ole huiman terävä, mutta Suomen kaikissa oloissa Tigerilla kerkiää paremmin kuin hyvin. Voima tulee ulos miellyttävän eleettömästi.

Ajaessani penkinlämmitin oli ensin päällä, mutta otin sen pois, koska lämmintä oli 10 astetta. Mutta kahvanlämmittimien katkaisijaa en Hämeenlinnanväylää ajaessani löytänyt mistään. Käytettävyysongelma on yleensä valmistajan vika eli käyttöliittymä ei siltä osin ole intuitiivinen. Sormia siis lämmitti, muttei liian kovaa.

Molemmat koeajopyöräni: Triumph Tiger 1200 ja BMW R1200RS.

Kiihdytyksessä vanhanaikaisesti ohjaustankoon kiinnitetyt peilit tärisivät aika paljon, mutta kuva kirkastui kyllä heti, kun kierrokset tasaantuivat. Tämä ilmiö on niin monessa pyörässä, että lieneekö se vika ollenkaan. Hyvä että kuva on selvä edes tasakaasulla.

Triumphin elektroniikka ei näy tässä ilman virtaa -kuvassa, mutta sitä on paljon.

Vakionopeudensäädintäkin tuli kokeiltua, tosin en heti keksinyt, miten sen saa pois. Kaikissa laitteissahan se katkaistaan tarvittaessa kytkintä tai jarrua painamalla, mutta kai siihen on jokin muukin menetelmä. BMW:n vastaava toteutus on tässä suhteessa intuitiivisempi. Mutta kaikkiaan Triumph on hyvä vaihtoehto BMW R1200GS:lle ja esimerkiksi KTM 1290:lle.

Arvioni: Triumph Tiger 1200 XCA****

Plussaa:

• voimaa riittävästi kaikkiin olosuhteisiin
• luistonesto, ajotilat, vakionopeudensäädin, sähköinen jousituksen säätö ja molempiin suuntiin toimiva vaihtoavustin ym. varusteet
• kardaaniveto
• hyvä kate.

Miinusta:

• peilien tärinä kiihdytyksessä
• käyttöliittymän pienet erikoisuudet
• mittarivalojen himmeys auringonpaisteessa.

Toisena pyöränä otin alle BMW R1200RS:n, jota olen jo aiemminkin koeajanut. Aiempi arvioni on täällä. Nyt oli kiva kokeilla sitä myös Kehä III:n ruuhkassa ja Hämeenlinnanväylällä moottoritievauhdissa.

BMW R1200RS oli varustettu Bemarin omilla sivulaukuilla.

BMW:n Reise Sport eli urheilumatkapyörä on hämmentävä ajettava jopa loistavan Triumphin jälkeen. Äskeisen 1200 kuution Triumphin huipputeho 141 hevosta tulee kierroksilla 9350 / min ja vääntö 123 Nm 7600 kierrosta minuutissa. BMW:n kaksisylinterinen bokseri antaa 125 hevosvoimaa 7750:llä kierroksella ja vääntää 125 Nm 6500 kierroksella. Lisätietoa pyörästä on esimerkiksi tässä.

Numerot eivät ehkä suoraan kerro, mutta BMW:n mukit vääntävät käytännössä tyhjäkäynniltä täysin puhtaasti ja koko ajan tuntuu, kuin voimaa olisi paljon enemmän kuin paperilla. Usein niin onkin, sillä saksalaiset tehtaat ovat monissa testeissä osoittautuneet pyöristävänsä teho- ja vääntölukemia jostain syystä alaspäin, kun taas joissakin maissa tehdään toisin päin.

 

BMW R1200RS:ssä on paljon toimintoja ajajalle opiskeltaviksi.

 

Pitkä akseliväli ja äärimmäisen matala painopiste yhdessä vahvan moottorin kanssa tekee ajamisesta melkein naurettavan helppoa. Peilit on kiinnitetty katteisiin, joten ne eivät tärise, muutenkin bokserin värinät on häivytetty johonkin ja pysykööt siellä. Kun panee vakionopeudensäätimen päälle, ajaminen on tasaista ja helppoa, vähän jo liikaakin. Säätimen ylös-alas-säätö on helppoa ja pois päältä sen saa pienellä sormen siirrolla.

 

Kirjoittaja Tommi ajoi varakypärällään, kun piti kokeilla uutta visiiriä.

 

Dynaaminen ESA eli sähköinen jousituksen säätö on tässäkin BMW:ssä, luistonesto ja Brembon ABS-jarrut, kolme ajotilaa, rengaspaineiden valvonta, avaimeton käynnistys ja molempiin suuntiin toimiva vaihtoavustin.

Annan edelleen tälle Bemarille ***** eli täydet viisi tähteä. Se aiempi koeajo on siis täällä ja moitin nyt lähinnä liian pieniä sivupeilejä, vasemmalla olevaa nopeusmittaria ja temppuilevaa vilkkukytkintä. Se nimittäin toimi vain noin joka kolmannella kerralla oikealle päin kääntyessä. Aiemmin myös BMW R1200RT:ssä olen törmännyt samanlaiseen ongelmaan. Huolestuttavaa, kun kyseessä on kuitenkin tärkeä turvaväline.

 

Punainen runkoputkisto parantaa näkyvyyttä valko-mustassa pyörässä.

 

RS:n visiiriä voi säätää vain käsin ja kahteen asentoon.

 

R1200RS:n pysäyttävät varmasti 320 mm:n tupla-Brembot.

Tästä se kevät ja ajot taas tiivistyvät. Yritän jossain vaiheessa saada tänne myös action-kameralla kuvattuja videoita liikenteestä, jos jotakuta kiinnostaa. Palataan!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Forssan Pick-nick 2017

 

Ford Model A vuodelta 1929.

 

Sunnuntaina 6.8.2017 Forssassa oli järjestyksessään jo 35. Harrasteajoneuvo-picknick. Sen konsepti on ollut aika lailla ennallaan jo 1980-luvulta lähtien. Itse olin siellä ensi kertaa 80-luvulla parina vuonna, kunnes oli pitkä tauko. Nyt olen ollut Forssan tapahtumassa taas noin kymmenen kertaa peräkkäin. Linkki YouTube-kanavalleni on tässä, siellä on lyhyt video vuoden 2017 tapahtumasta.

Elokuun ensimmäisen sunnuntain paikkeilla forssalaiset järjestävät harrasteautoille ja -moottoripyörille yksipäiväisen tapahtuman, joka on jo pitkään ollut alallaan tiettävästi Pohjoismaiden suurin. Viime vuoden tapahtumasta kirjoitin myös tässä blogissani.

Olin koko viikon katsonut huolestuneena säätiedotuksia, jotka lupailivat sadetta, ukkosta tai ainakin hyvin vaihtelevaa säätä Etelä-Suomeen. En muista, että aiemmin koskaan piknikissä olisi satanut. Pikemminkin päin vastoin eli hellettä ja paahdetta on riittänyt suojaisalla Pilvenmäen raviradalla, jossa tilaisuus pidetään.

No tänä vuonna sitten satoi. Olin moottoripyörällä liikkeellä, kuten yleensä ja tietty vedenkestävät kuituvarusteet päällä. Espoon-Kirkkonummen tienoilla taivas repesi oikein kunnolla. Kuituvarusteet kyllä kestävät vettä, mutta kaatosateessa niistä tai katteistakaan ei ole apua, kun vesi valuu hihoja pitkin sisälle hanskoihin. Oman muoviluotini kate ei loppujen lopuksi ole kovin iso, joten mieluummin sitä ajaisi aina aurinkoisella poutasäällä.

Mutta sade kuuluu Suomen kesään ja mukanani oli kahdet vaihtohanskat, joten ei se mitään. Forssaan pääsin vasta noin 1 h 40 minuutin ajon jälkeen, kun 1-tiellä oli edelleen tietöitä. Pisin hidastus oli kuitenkin 2-tien oudosti tien levennysprojektin takia suljettu toinen kaista noin sadan metrin matkalla ja sen päissä olevat liikennevalot. Niissä jouduttiin seisomaan paikallaan mennessä noin 10 minuuttia, palatessa peräti 15-20 minuuttia. Ja kun oli sunnuntai, niin mitään töitähän siellä ei tietenkään tehty…

 

Helmenvalkea-sininen Cadillac on 1950-luvun lopulta.

Poutaakin oli osan matkasta, mutta kyllä tänä vuonna perillä kastui oikein kunnolla, ellei ollut sadevarusteita, -takkia tai -varjoa mukana. Itse ostin paikan päältä pään suojaksi lippalakin, kun en viitsinyt varjoa kantaa. Välillä kyllä aurinkokin paistoi.

Vaihteleva keli aiheutti, että harrasteautoja oli vähemmän kuin yleensä, raviradan keskialueen nurmikolla oli tilaa vaikka kuinka ja mm. moottoripyörien parkkipaikalla oli hiljaista. Itse en tänä vuonna ajanut kulkuriani keskialueen nurmikolle, vaan mp-parkin asvaltille. Märkä ruohikko on nimittäin aika liukasta takapyörän alla, niin halusin varmistaa sujuvan pois pääsyn alueelta. Ja nurmialueelle johtavat polut olivat liejuisia.

Kauniita jenkkejä, japseja ja eurooppalaisia oli taas paljon, muttei 3000:tta, kuten joskus. Yleisöä kyllä oli tuhansia ja palvelut ja järjestelyt toimivat hyvin.

 

HD Panhead oli laitettu hienoksi, huomion kiinnitti ensiövedon hihna, jonka suojaksi oli muotoiltu ketju. Alun perin pyörä lienee 50-luvun lopulta.

 

Dodge Charger on tyylikkäimpiä muskeliautoja 1960-70-luvun taitteesta.

 

Buick on aitoa 1950-lukua.

 

Mercedes-Benz SL560 on kai Amerikan-malli, koska tietääkseni Euroopassa oli vain enintään 5 litran V8-moottori tarjolla eli SL500.

 

Plymouth Barracuda noin vuosimalli 1966 muistuttaa takaa ja sivulta aiempaa harrasteautoani, ”Euroopan Barracudaa” eli Sunbeam Alpine GT:tä. Oma Alpineni Fastback oli vm. 1971. Nuo roiskeläpätkin olivat samat, tosin Sunbeamin moottori oli 1,75 litran rivinelonen.

 

Desoto Firedome, takana Plymouth Fury.

 

MB SL350 Coupe on väliltä 1971-81.

 

Bloggari Tommi ja reipas ratsuni BMW K1200S. Huomaa uusi lippalakki sateen suojaksi.

Forssan tapahtumassa sade hieman hankaloitti kuvaamista, joten panin vain yhden lyhyen videon YouTubeen, se on täällä Motoblogi-kanavallani.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koeajossa BMW R1200RS

 

BMW R1200RS on Sports touring -luokan maantiennielijä.

Viikonloppuna Vantaalla, Kehä III:lla oli perinteikkäät Hemmon päivät mp-varusteliike AllRightissa ja sen viereinen moottoripyöräkauppa Biketeam oli mukana järjestelyissä. Kun ajankohta päiville on kivasti toukokuun lopussa ja vielä helatorstai oli pyhä, niin väkeä oli jo perjantaina aamukymmenestä lähtien runsaasti.

Oli tarkoitus koeajaa useampiakin yksilöitä, mutta Hemmon päivien suosio aiheutti sen, että joka paikkaan oli jonoa ja haluamiani pyöriä sai odottaa. Katsastin odottaessa uusien ja vaihtopyörien valikoiman, join kupin kahvia ja ihmettelin Prätkäpajan tehomittauspisteellä, millaisia lukemia tehopenkistä tulee. Meteli ainakin oli kova, kun kierroksia nostettiin punaisen rajalle, että dynamo sai mitattua arvot.

Tarjousteltoilla oli saappaita, takkeja, kypäriä ym. ja sisällä lisää. Itse asiassa uudet saappaat pitäisi jossain vaiheessa hankkia, joten hieman katselin niitä sillä silmällä. Piipahdin myös samalla kadulla olevassa Storm Motorissa ja ihan hiljattain Pakkalaan muuttaneessa Eurobikersissa, olisiko niissä sopivia ajosaappaita. Mutta vielä ei löytynyt.

Tällä hetkellä olen täysin tyytyväinen omaan K1200S:ääni, mutta ainahan sitä pitää pohtia, arvioida ja haaveilla, minkä pyörän seuraavaksi voisi ehkä ostaa. Tässä on monta jossia ja itsellä ajankäyttö on syy, miksi kilometrejä en ehdi kauheasti kerryttää ja kun autokin on oltava, niin välitöntä tarvetta pyörän vaihtoon ei heti ole.

Pihalla oli myös naku BMW R1200R.

Pihassa oli kymmenien koeajopyörien seassa myös yllä oleva katteeton R1200R, mutta juuri siitä syystä en sitä edes halunnut koeajaa. Ajan sen verran myös maantiellä ja moottoritiellä, että katteethan on oltava suojana. Ajan myös sateella ja kaikissa oloissa, joten naku ei muutenkaan sovellu omaan käyttööni.

Teen näitä arvioita ja koko blogia itsenäisesti ja riippumattomana, sponsoreitakaan en ole blogille hankkinut. Joten voin kirjoittaa miten haluan ja arviot ja tähdet ovat aina omiani.

Niin, otan nyt käyttöön tähtiluokituksen  yhdestä viiteen eli huonoin * ja paras *****. Lisään jossain vaiheessa myös aiempiin koeajoihini tähdet. Ja lisää koeajoja tulee jo ensi viikolla.

R1200RS kaupassa sisällä puna-valkoisena.

R1200RS edestä eli siinä on kohtuullisen kokoinen kate, jonka visiiri on säädettävissä kahteen asentoon.

Hyppäsin siis Bemarin tankoihin ja kiihdytin Kehä III:lle. Huomio kiinnittyi 1200-kuutoisen bokserin matalaan, hyvään painopisteeseen ja hiljaiseen ääneen vakioputkella. Voima tulee todella alhaisilla kierroksilla ja kuin itsestään, mitään huudatusta ei tarvita. Onpa miellyttävä moottori, ajattelin.

Nostin vauhtia ja ajoin jonkin matkaa Hämeenlinnanväylää pohjoiseen. Moottoritiellä kokeilin vakionopeudensäädintä ja sehän on aivan upea varuste. Se puuttuu nykyisestä pyörästäni ja juuri motarilla tai hiljaisessa liikenteessä se olisi jokaiselle hyödyllinen. Se myös säästää kaasukättä ja pelastaa turhilta sakoilta.

BMW R1200R:n ohjaamo. Tangon napit eivät kuvassa näy, mutta niitä on paljon!

Bemarin käyttöliittymä on tuttu aiemmista koeajoistani ja omasta pyörästäni, joten siinä ei ole muuta ihmeellistä kuin kolmen vilkkunapin (vasen, oikea ja palautus) vaihtuminen näissä uudemmista malleissa yhden vilkkunapin systeemiin. Muutos on pelkästään positiivinen.

Tässä RS:ssä oli lisävarusteita paljon, vakionopeudensäätimen lisäksi mm. rengaspaineen valvonta, ajotilat eli moodit sadekelille ja normaalille, luistonesto, sähköinen jousituksen säätö, keskijalka, avaimeton käynnistys ja vaihtoavustin, joka toimii sekä ylös että alas.

Olen hirveän kriittinen pyöriä kohtaan, koska haluan että ne toimivat juuri niin kuin haluan ja ne on varustettu riittävästi ja hyödyllisin varustein sekä turvallisuuden että käytettävyyden kannalta. Kun kyseessä on uusi pyörä, sen kanssa ei kannata paljon tehdä kompromisseja. Tietysti hinta on aina tärkeä tekijä ja BMW:t eivät varsinkaan runsain lisävarustein ole niitä halvimpia pyöriä, päinvastoin.

Bokserin kaksi sylinteriä tursuavat katteista ulos, mutta ne myös suojaavat ja lämmittävät jalkoja.

RS on matkapyöräksi jopa kevyt, ajovalmiina eli märkäpainoltaan vain noin 236 kiloa. Sen painopiste on alhaalla ja se on siksi helpompi käsitellä paikallaan kuin esimerkiksi painavammat R1200RT, jossa on paljon isommat katteet tai korkea enduro R1200GS.

Suorituskyky ei ihan yllä nopeimpien BMW:n superpyörien tasolle eli kun mm. K1200S, K1300S ja S1000RR kiihtyvät 0-100 km:iin tunnissa noin 2,8 sekuntia, niin R1200RS kelaa siihen 3,3 sekuntia. Ei ole hidasta senkään kyyti. RS:n huippunopeus ei yllä 280-300 km:iin tunnissa, mutta Suomessa aivan riittäväksi kuitenkin.

R1200RS:n keula on perinteinen teleskooppi, hidastimet Bemarin tapaan Brembon huippujarrut.

BMW R1200RS on todella miellyttävä ajaa, jarrut ja varusteet ovat huippuluokkaa ja lisävarusteena hienouksia saa paljon lisää. Tehoa (125 hv) ja vääntöä (125 Nm) on riittävästi ja todella alhaisilta kierroksilta lähtien.

Annan BMW R1200RS:lle täydet *****.  Tämän voisin ostaa.

Plussaa:

• Voima tulee hienosti jo alhaisilta kierroksilta ulos ja suorituskykyä riittää.
• Turva- ja mukavuusvarustelut loistavia: mm. luistonesto, ajomoodit, vakionopeudensäädin, sähköinen jousituksen säätö ja vaihtoavustin.
• Suojaavat katteet vakiona ja laukut saa myös.
• Kardaaniveto.
• Säädettävä visiirin korkeus.

Miinusta:

• Pienet sivupeilit.
• Lisävarusteiden hinta.

Päivitin tähän listaa aiemmista koeajoistani aakkosjärjestykseen ja lisäsin niihin tähdet.

BMW S1000XR ****

Ducati xDiavel 1300 Cruiser ***

Honda CRF1000L Africa Twin ****

Moto Guzzi Audace 1400 **

Triumph Tiger XCX800 ***

Yamaha MT-10 ****

Zero DS 13.0 **

Jenkkejä ja Jaguareja

 

Punavalkoinen sopii hyvin näidenkin korimallien Mustangeille.

Perjantai oli kesäkuukauden ensimmäinen perjantai eli Helsingin Kauppatorilla oli harrasteautojen Cruising Night. Iltakuuden pintaan ihmettelin paikalla yhden toisen motoristin kanssa, missä kaikki ovat. Kuultiin että suuri osa menopeleistä oli silloin vielä Pre-Cruisingissa eli Malmin lentoaseman kieppeillä.

Oli siis aikaa nauttia pikkusuolaista ja syödä kioskin hyvä megadog eli makkara sämpylällä á 4,5 €. Lokkeja välttääkseni söin sen teltassa ja samalla autoja alkoikin pikku hiljaa valua torille. Aurinko paistoi, mutta merituuli oli vielä viileä.

Puoli seitsemän pintaan kaarojen virta alkoi tiivistyä ja alkoi normaali meininki: silmänruokaa kaikille aisteille ja V8:n hörpötystä. Jenkkiautojen seassa oli taas kivasti myös eurooppalaisia ja japanilaisia harrastevehkeitä.

Videokuvaa tapahtumasta on YouTube-kanavallani Motoblogi.

 

Packard ja Hudson olivat ensimmäisiä torille tulijoita. Taustalla uusi Allas Sea Pool -merikylpylä.

Mitään ruuhkaa 5.5. kokoontumisessa ei vielä ollut. Kevät on ollut ennätyskylmä ja vielä huhtikuussakin Helsingissä on satanut monena päivänä lunta.

Tuntuu että tänä keväänä myös kadut ja tiet ovat ennätysreikäiset ja perinteiseen tyyliin nastarenkaat ovat raapineet asvaltin urille. Se ei kylläkään ole harrasteautojen vika, niillä kun ajetaan yleensä vain kesäisin eli nastoja niissä ei käytetä. Toisaalta museorekisteröinti sallii ajon vain 30 päivänä vuodessa, joten ei siinä teitä ehditä pilata. Teiden kuluminen ja saasteet tulevat siis ihan meidän tavallisten autonomistajien aiheuttamina.

 

Mustangien rivistöä.

 

Harvinaisuus Marmon Speedster 1927. Huomaa puiset pyöränpuolat.

Ylläoleva suurharvinaisuus on Marmon vm. 1927, joka on tietääkseni sama kuin TEK:in jutussa. Aalto-yliopiston teekkarien ylläpitämä autovanhus on vuokrattavissa vaikka hääajoon ja tämä yksilö on ollut aikoinaan mm. marsalkka Mannerheimin alla. Hauska nähdä tuommoisia klassikkoja vielä tien päällä.

 

Toyota Timangi 1000 v. 1976-77 ja legendaariset pisarapeilit. Yhdellä naapurilla oli joskus tuollainen uutena ostettu. Tämä on rakennettu yksilö.

 

Chevy Corvetteja oli mm. nämä Sting Rayt avo ja umpi.

 

Veljekset kuin ilvekset eli BMW K1300S ja edessä oma K1200S. Mm. italialaiset rouvat ihastelivat niitä suureen ääneen. Heillä on siis hyvä maku!

 

Parilla luokkakaverilla oli joskus puoliksi Ford Capri, tämä on oikein GT.

 

Taitaa olla Pontiac.

 

Aika harvoin torille on pysäköity vierekkäin kolme Jaguaria: vanhempi XJR, XK8 ja XKR.

 

Tätä ei kukaan tunne, mutta auto on Lorraine-Dietrich ehkä 1920-25 ja kone rivikuutonen.

 

Ford Thunderbird vm. 1956 ja upea pyöreä ikkuna. Yksi kauneimpia.

 

Yksi Ferrarikin oli joukossa.

YouTube-kanavallani Motoblogi on videoita 5.5.2017 Cruising Nightista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajokausi avattu – lumisateessa!

 

BMW K1200S valmiina kesään.

 

Monta viikkoa olen toiveikkaana katsonut aamun säätiedotuksen kännykästä. Täsmäsäässä on jatkuvasti kummitellut sinne kuulumaton asia: lumihiutale.

On hienoa, että Suomessa on neljä selkeää vuodenaikaa, mutta tämä kevät on ollut vähän liioittelua. En muista koskaan olleen näin kylmiä huhtikuun ensimmäisiä viikkoja. Alla on esimerkki Helsingin viime lauantain sääennusteesta.

 

10 päivän ennuste Helsingin rannikolla 15.4.2017. Brrrr.

Eilen 2. pääsiäispäivänä nyt sitten vihdoin kun olin ladannut akun ja katsonut että kaikki on muuten pyörässä kunnossa, käynnistin moottoripyörän ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

 

Hienostihan ratsu hörähti, tarkistin ajo- ja jarruvalojen sekä vilkkujen toiminnan ja tein 1,5 tunnin lenkin tuttuja katuja. Kuulostelin moottoria, testasin ajotietokoneen ja sähköisen ESA-jousitusjärjestelmän toiminnan, piipahdin huoltoasemalla panemassa hieman lisää painetta renkaisiin ja sitten olinkin jo moottoritiellä. Kevät!

 

Suunnittelijoiden huomaavaisuutta on, että K-sarjalaisessa etupyörän venttiili on käännetty sivulle. On näet helpompi säätää ilmaa.

Olen pitkään miettinyt, millä verbillä pyöräni moottorin (ja pakoputken) ääntä oikein kuvailisi. Siis siinä vaiheessa, kun se varsinaisesti herää eloon 4000-5000 kierroksen kohdalla. Mylvintä ja ulina on paras, mitä olen keksinyt. Ne eivät ehkä ole parhaita sanoja kuvaamaan ääntä, mutta jos sinulla lukija on parempia ehdotuksia, niin lisää ne kommentteihin.

 

Tässä Bemari sai vielä nauttia auringonpaisteesta.

Mylvinnän ja ulinan säestyksellä laukkasin siis 1200 tärisevää kuutiota reisien välissä moottoritietä pohjoiseen. Ai niin, saksalainen rivinelonen ei tärise… Siis 1200 hieman värisevää kuutiota kohti pohjoista.

Hyvältä se taas tuntui kokea kuinka prätkä taipuu kurviin, ohitukset sujuvat näppärästi ja kun Kehä III jälkeen nopeus nousee kesälukemiin 120 km/h:iin kuutosvaihteella vain pienellä ranteenkäännöllä. Kaikki tuntui toimivan hyvin ja kylmän talven ja kevään jälkeen pääsi taas lämmittämään moottoria. Pidin lämpökahvoja kakkosasennossa, koska viima oli aivan jäätävä, ajotietokone näytti ulkoilman lämpötilaksi vain 2,5-4 C.

Hyytävän ajon kestäessä tuli pikku yllätys, kun yhtäkkiä alkoi sataa lunta. Käännyin seuraavasta liittymästä takaisin, ei ole järkeä ottaa riskiä heti ensimmäisenä ajopäivänä.

 

Pyörä oli pesun ja kiillotuksen jäljiltä sellainen, kuin sen laitoin syksyllä hupun alle. Nam.

Jono pudotti nopeutensa kiltisti 120:stä 80:een ja niin tein minäkin. Lumisade ei ollut sakeaa eikä pitkäkestoista, mutta kyllä se vähän latisti tunnelmaa, enkä siis kovin monta kymmentä kilometriä välittänyt vielä ajaa. Ehtiihän tässä.

 

Kampelan huvimaja kera saksalaisen kaunottaren.

Tulin takaisin kaupunkiin ja kurvasin Aurinkolahden Kampelan Caféhen. Se ei ole mikään varsinainen motokahvila, koska parkkipaikkoja ei paljon ole, mutta kyllä siellä usein monta pyörää on.

Nyt autot olivat varanneet kaikki paikat ja ulkoterassi oli täynnä hyisestä kelistä huolimatta. Se tarkoittaa, että myös sisätilat ovat täynnä ja lasitettu terassi, joten otin vain parit kuvat ja jatkoin tällä kertaa matkaa.

 

Aurinkolahti ja joutsen kuvattuna Suorttio-nimisestä niemestä. Tämä on Helsingin kauneimpia paikkoja.

 

Tilaa pysäköidä oli vain veneluiskalla, joten siihen en voinut jäädä.

 

K-sarjalainen pääsi tällä kertaa aika helpolla lenkillä.

Kausi 2017 oli avattu ja toivottavasti siitä tulee yhtä kiva kuin aiemmat. Nyt kirjoitan taas tätä blogiani aktiivisemmin kuin talvella. Samoin teen silloin tällöin pieniä tallenteita Youtube-kanavalleni Motoblogi. Seuraa ja kommentoi myös sitä. Hyvää kevättä!