Motoblogi

Hyvästi, superpyörä!

Ihan ensiksi pahoittelen, etten ole päivittänyt tätä blogia sitten viime syksyn. Yleensä tammi-helmikuussa olen käynyt MP-messuilla ja kirjoittanut niistä, mutta koronatilanteen takia nekin peruttiin tältä vuodelta. Olen siis odotellut ajokauden alkua. Tänä vuonna aloitin sen 29.3., jolloin tiet olivat Helsingissä jo kuivat ja pääosin pesty ja harjattu hiekasta.

BMW K1200S ja jäätynyt meri, tämä kuva on aiemmalta keväältä.

Kun edellisen kerran vaihdoin moottoripyörää, minulla oli BMW F800ST alla, ja halusin isomman pyörän. MItään vikaa ST:ssä ei ollut, se on suorituskykyinen ja kevyt, hihnavetoinen kulkine, jonka bensankulutus on melkein olematon. Viitisen vuotta ajettuani kyllästyin hieman sen kaksisylinterisen Rotax-moottorin värinöihin, ja löysin tilalle K1200S:n, jossa on lähes värinätön, nelisylinterinen rivimoottori.

Kuvittelin alunperin, että K-sarjalainen on viimeinen pyöräni, kunnes jonain päivänä lopetan ja ostan ehkä avoauton tai jotain. Tyytyväisenä olen tähän asti sillä ajanut, mutta oikeastaan oston jälkeen vasta tajusin, että kyseessä on superpyörä.

Mikä sitten on superpyörä? Kiihtyvyys tulee itse ensimmäisenä mieleen, ja siihen vaikuttaa teho, vääntö, välitykset, paino, katteet ym. seikat. K1200S kiihtyy 0-100 km/h noin 2,8-2,9 sekunnissa. Kumma kyllä se jättää taakseen lähes kaikki Porschet, Lamborghinit, Ferrarit ym. nopeina pidetyt autot. Paitsi niiden parhaat, nelivetoiset versiot. Jotkin sähköurheiluautotkin voivat olla nykyään nopeampia kiihtymään.

Tässä on pieni video ja ääninäyte K1200S:stä paikallaan YouTube-kanavaltani. Tuota voisin kuunnella pitkäänkin.

Huippunopeus K-sarjalaisella on siellä 280 km/h yläpuolella, ja autoissa yli 300 km/h vauhtiin yltää jo useampikin malli. Mp-maailmassa K1200S:ää nopeampaa pyörää saa hakea, mutta kyllä niitäkin on. Käytännön merkitystä näillä lukemilla ei tietenkään ole. Mutta ajossa K tuntuu superpyörältä heti käynnistyksen yhteydessä. Osansa siihen on siinä alusta lähtien ollut Laserin tehoputki. Tyhjäkäynnillä ääni kuulostaa rallatuksella, pienillä kierroksilla moottori hieman viheltää, mutta yli 4000 kierroksen kone mylvii uskomattoman kauniisti. Tai siis omiin korviin se kuulostaa siltä. Kuitenkin tyhjäkäynnillä ja matalilla kierroksilla 167 hevosvoiman kone on sivistyneen kuuloinen.

BMW K1200S juuri ennen luovutusta uudelle omistajalle. Tähän lisättiin vielä sivulaukut ynnä muuta.

Tekniikan Maailma aikoinaan mittasi nopeiden matkapyörien vertailussa – jonka K1200S voitti – että sen vääntö ei ole 130 Nm, kuten ohjekirjassa kerrotaan, vaan peräti 139 Nm. Vahvaa vääntöä ei tosin täysin voi hyödyntää, koska 1. ja 2. vaihteen välitykset on tehtaalla suunniteltu liian pitkiksi kaupunkiliikenteeseen. Menoa joutuu välillä auttamaan kytkimellä. K1200S on kardaanivetoinen, joten välitystä ei voi vaihtaa. Tässä onkin ehkä kardaanin ainoa huono puoli verrattuna ketjuvetoisiin.

K1200S:ään saa hyvän ajoasennon, kun käyttää ohjaustangon nostajia eli risereitä. Satulan istuinkorkeus on noin 820 mm. eli keskipituiselle ihan hyvä, monelle taas liian korkea tai liian matala. Koska satulaa ei ole halpaa vaihtaa, niin nämä asiat jokaisen pitää itse testata koeajolla.

Varsinaista koeajoaraporttia en omasta pyörästäni koskaan ole kirjoittanut, enkä tee sitä nytkään. Blogissani on kymmeniä juttuja, kuvia ja videoita ajamistani matkoista K1200S:llä, joista saa hyvän käsityksen pyörästä, jos lukija joskus sellaisen haluaisi hankkia. Aiempia koeajojani muista pyöristä löytää blogista hakusanalla koeajo.

Teen kuitenkin tähän yhteenvedon hyvistä ja huonoista puolista.

BMW K1200S *****

Plussaa:

  • huikea suorituskyky, superpyörän olemus ja fiilis
  • huippuluokan Brembo-ABS-jarrut
  • äänet Laserin pakoputkella
  • irrotettavat laukut matkakäyttöön
  • kardaaniveto.

Miinusta:

  • 1. ja 2. vaihde ovat kaupunkiajoon liian harvoja
  • kulutukseen nähden pieni polttonestesäiliö.

Viime lauantaina päätin panna K-sarjalaiseni myyntiin, olin ottanut jo aiemmin kuvia, ja korostin ilmoituksessa mm. melkein uusia renkaita ja sitä, että pyörässä on tehdasasenteinen hälytin. Meni muutama tunti, niin yhteydenottoja alkoi tulla. Nettimoton kautta tuli viestejä, suoria ihan hyviä ostotarjouksia, tekstiviestejä ja soittoja. Olin hämmästynyt, kuinka paljon kiinnostusta pyöräni herätti. Myös Tori.fissä ja Facebookin parissa ryhmässä ilmoitin.

Osaltaan varmasti vaikutti se, että kuten ilmoituksessani mainittiin, pyörä oli minulla peräti noin kuusi vuotta, ja sillä oli ostaessani ajettu vain noin 30 000 km. Itse taas en ikuisesta ajanpuutteesta johtuen ehtinyt ajaa kuin sen verran, että mittarissa oli reilut 42 000 kilometriä. Se on vähän vuosimallille 2007. Kaikki huollot oli tehty merkkiliikkeissä ja säännöllisesti, lisävarusteita laukuista ja vaihdeavustimesta lähtien löytyi eikä pyörää ollut kaadettu tai kolaroitu. Olin myös käyttänyt pyörän myyntiä varten merkkiliikkeessä tarkistuksessa, että se on turvallisessa kunnossa, ja sen kehtaa myydä eteenpäin.

Sunnuntaina ja maanantaina vietin puhelimessa tunteja neuvotellen, ja kaupat lyötiin pian kiinni. Ostaja tuli Varsinais-Suomesta ja tarkastuksen ja koeajon jälkeen kaupat saatiin päätökseen jo tiistaina, kun hinnastakin päästiin pian yksimielisyyteen. Annoin mukaan mm. alkuperäisen pakoputken, joka näytti käyttämättömältä.

Oli haikeaa katsoa, kun viimeisen kerran takavalo katosi nurkan taakse ja tuttu pakoääni vaimeni kaupungin vilinään.

Moottoripyöräilyä en lopeta, ja seuraava menopelini on jo hankittu. Se on ehkä pieni yllätys blogin lukijoille, joita on taas talven aikana ollut tuhansia. Nyt keväällä kiristän hieman julkaisutahtia, ja seuraavassa postauksessa onkin aika esitellä ostokseni. Hyvää vappua kaikille!

Helsinki Bike Show 2020

Bike Show on järjestetty pääkaupungissa nyt jo 16 kertaa. Aiempina vuosina se on ollut muun muassa Hietarannan uimarannan tuntumassa ja Kaivopuistossa. Ajankohta on yleensä ollut kesäkuun alkupuoli, mutta tänä vuonna koronan takia tilaisuus siirrettiin syyskuulle.

Tähän blogiini en ole aiemmin kirjoittanut Bike Show’sta, mutta panen tähän yhden kuvan toissa vuoden näyttelystä, joka oli 9.6.2018.

Café racereitä vuoden 2018 Helsinki Bike Show’ssa Kaivopuistossa.

Tänä vuonna tilaisuuden fiilis oli ihan toinen kuin ajokauden alussa kesäkuussa olisi ollut. Mutta ei voi mitään ja järjestävä taho Modified Motorcycle Association of Finland oli tehnyt parhaansa lyhyellä varoitusajalla tapahtuman toteuttamiseksi. Kyllä syksylläkin tilaisuus veti kaksipyöräisten harrastajia.

Ajoin paikalle Helsingin Suvilahteen puolen päivän korvilla 5.9., ja paikalla oli ehkä reilut pari sataa moottoripyörää. Näyttelypyöriä oli kai kolmisen kymmentä eli vähemmän kuin yleensä. Joskus on ollut 150:kin pyörää.

Raleigh 15 vuodelta 1927 on 250-kuutioinen.

Raleigh 15 oli entisöity huolellisesti, ja se on esiintynyt aiemminkin näyttelyissä. Rekisterissä se ei ole, kun ymmärtääkseni siitä puuttuvat esimerkiksi jarrut.

Pitkäkeulaisten chopperien rivistössä oli tämä oranssi kaunotar. Muotoilu on selkeää.

Oranssi chopper.

Erikoisimpia menopelejä oli trike eli kolmipyörä, josta aina voi keskustella, onko se moottoripyörä ollenkaan. Mutta se sopii hyvin esimerkiksi prätkän osien kuljettamiseen tai majoittumiseen, koska siinä on perävaunu. Cavalcus-niminen peli oli Fordin moottorilla varustettu, ja siinä oli mm. viiden kilon kaasupullo, takavalot ehkä 1959 Cadillacista, sukset ja muita varusteita.

Ford Cavalcus on trike.
Cavalcuksessa on Focuksen moottori.

Cavalcuksesta ja rakentajan muista projekteista saa lisätietoa netistä hakusanalla Kylähullu tai Cavalcus. Kannattaa tutustua.

Sportster oli kokenut muodonmuutoksen.

Matala custom Harley-Davidson Sportster oli muuttunut täysin. Lisäpisteet se saa siitä, että vaikea mallinimi oli kirjoitettu tankin kylkeen ihan oikein. Lieneekö maailman ainoa supermoto-Sportster, en tiedä. Kun vuodesta 1957 lähtien tuotannossa ollut mallisarjan edustaja on saatu näin erikoiseksi, se on vaatinut ihan miettimistä.

Yleisöpyörien joukossa oli muun muassa tämä 1950-60-lukujen taitteesta oleva H-D.

Moottoripyörien rakentelu, tuunaaminen ja virittely on osalle pyöräilijöistä se tärkein osa harrastusta. Jotkut esillä olleista pyöristä ovat käyttöpyöriä jokapäiväisiin ajoihin, mutta osa elää vain talleissa ja näyttelyissä. Hyvä että meitä motoristeja on monenlaisia ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat.

Ehkä ensi vuonna Bike Show on taas omalla paikallaan kesän alussa. Seuraa myös uutta harrasteautojen blogiani Klassikkoblogi.

Högbergetin luolassa

Kerron heti alkuun uutisen. Aloitin elokuussa 2020 myös toisen blogin, jonka nimi on Klassikkoblogi. Se on tässä osoitteessa ja se kertoo harrasteautoista.

Ei huolta, en aio tämän Motobloginkaan päivittämistä unohtaa, vaan pidän sitä yllä jatkossakin. Tämä on jo 62. postaukseni eli julkaistu artikkelini täällä. Lukukertoja blogilla on noin neljän vuoden aikana ollut lähes 18 000 ja kävijöitä lähes 13 000. Nyt voisin onnitella itseäni.

Tämän kerran retkeni kohdistui siis Kirkkonummen Porkkalantien varrella olevaan aivan erityiseen luolaan. Högbergetin eli Korkean vuoren luola on merkillinen luonnonilmiö, joka on syntynyt täysin itsekseen viime jääkauden jälkeen.

Högbergetin luolan suuaukko

Sulamisvedet ovat kovertaneet kallioon niin kummalliset muodot, että ne pitää itse nähdä. Mutta ensin luola pitää löytää, eikä se ole ihan helppoa. Internetistä löytyy kyllä linkki luolan sijaintiin vaikka Google Mapsista, mutta tieltä lyhin reitti luolalle on hankalasti yksityisen ratsutilan poikki. Karttaa ja ajoreittiä kannattaa tutkia tovi ennen kuin lähtee liikkeelle, jotta ei häiritse ratsutilan rauhaa.

Helsingistä luolalle ajaa noin 30-45 minuuttia ja pääreitit ovat joko Kehä I, Kehä III tai keskustan ja Lauttasaaren kautta. Mutta aina päädytään lopulta kantatielle 51 eli Hangontielle. Itse valitsin menoreitin Kehä I kautta.

Elokuun alkupuolella oli sopivat 20 C lämmintä, ja mennessä oli hyvä tarkkailla, kuinka Espooseen rakennetaan kovasti uutta varsinkin metroasemien läheisyyteen. Hyvä että harvaan asuttu Espoo näin tiivistyy, ja lähivuosina rakentaminen kiihtyy entisestään, kun länsimetron jatke valmistuu Kivenlahteen asti.

Kivenlahden jälkeen tulin Kirkkonummelle, josta olen kirjoittanut jutun Porkkalan-retkellä 4.8.2016. Silloin kävin Café Porkkalassa. Nyt en mennyt ihan sinne asti, vaan jätin pyörän pienen metsätien tuntumaan, koska tarkoitus oli lähestyä luolaa lännen kautta. Luin kävellessä välillä kännykän navigaattoria, koska olen usein huono suunnistamaan. Kuivahko mäntymetsä alkoi pikku hiljaa nousta, niin myös hiki ajovarusteissa.

Moottoripyörän jätin muutaman sadan metrin päähän

Olin päättänyt mennä suorinta tietä metsän poikki, niin en häiritse ratsutilan eloa. Rinne nousi ylös kalliolle yhä jyrkemmin, ja hevosten ratsastuspolut jäivät taakse. Muistan lukeneeni, että Högberget on 55 metriä meren pinnasta, ja merihän ei siitä ole kaukana. Peuramaan golfkenttä muuten näkyy vuorelta.

Högbergetin vuoren näkymiä Kirkkonummella

20-30 minuuttia kierreltyäni parkista lähtien tulin lopulta luolalle, joka ei ylhäältä lähestyen erotu mitenkään ympäristöstä. Ylhäällä oli pari luola-kylttiä opastamassa, mikä on kiva satunnaiselle kulkijalle. Maasto on louhikkoista, jylhää, jopa vaarallista. Varsinkin kun jalassa olivat aika liukaspohjaiset mp-saappaat. Niitähän ei ole tehty kalliokiipeilyyn.

Onneksi polkuja oli yllättävän paljon mistä arvasi, että sadat ja tuhannet muut ovat etsineet samaa luolaa vuosien varrella. Sitä lähestyessä nautin jokamiehen oikeudella vähän mustikoita, koska niiden sato oli tänä vuonna lähes ennätysmäinen.

Siinä se oli, Äiti Maan luolaksikin kutsuttu luonnonihme. Suuaukko näytti tavanomaiselta, ja sen edessä oli ehkä juuri se kivi, joka mannerjään sulaessa oli pyörinyt kallion kolossa aikansa ja muodostanut yhden maailman ihmeellisimmistä luolista. Suuaukon lähellä yksi mänty oli hauskasti kasvanut nojaamaan kalliota vasten, ikään kuin tukemaan sitä.

Salamalla otettu kuva Högbergetin luolasta

Luola on syntytavaltaan ehkä ainoa Suomessa, koska se on hiidenkirnujen tapaan veden ja kivien kuluttama, mutta ei pysty- vaan vaakasuoraan. Puhutaan virtauseroosiosta. Luolan ikä on siis ehkä 7000-9000 vuotta. Olisi ollut hauskaa, jos time-lapse-tekniikalla silloin olisi ollut joku kuvaamassa tapahtuman. Luolan synty on vienyt satoja, ehkä tuhansia vuosia. Joku geologi pystyisi kai arvioimaan tarkemmin.

Kirkkonummen Högbergetin luola luonnonvalossa

Kun astui sisään noin 6-7 metriä pitkään, metrin levyiseen ja parin metrin korkuiseen luolaan, hymy levisi kasvoille. Ei tarvitse olla edes gynekologi, vaan vähäisemmälläkin naisen anatomian ymmärryksellä poimuista tulee mieleen monenlaista. Netissä on erilaisia nimityksiä luolalle, joten en käy niitä tässä toistamaan.

Högbergetin Äiti Maan luola Kirkkonummella

Vaikuttava ja hauska luola on joka tapauksessa. Sen katossa on aukkoja, joista tulee valoa juuri sopivasti, ja seinät sulamisvedet ovat hioneet sileiksi. Otin itse useita kuvia ja onneksi paikalle sattui myös nelihenkinen suomenruotsalaisperhe, joka ystävällisesti otti minustakin pari kuvaa, koska olin yksin liikkeellä.

Bloggaaja Tommi mp-varusteissa sisällä Högbergetin luolassa

Takaisin pyörälle päätin tulla eri reittiä. Kävelin luolalta ensin etelään, sitten lounaaseen ja pohjoiseen välttäen näin sekä korkeimman kallion että yksityisen pihan. Onneksi tämäkin reitti löytyi lopulta ihan hyvin maaston polkuja seuraamalla, mustikoita syöden ja välillä kännykästä satelliittikuvaa katsoen. Eläköön tekniikka.

Helsinkiin ajoin yhtä jännää kokemusta rikkaampana Lauttasaaren kautta. Olin ollut Äiti Maan kohdussa.

Koeajo: Honda CRF1100L Africa Twin

Honda CRF1100L Africa Twin perinteisenä punaisena.

Tämä kevät on koronan takia poikkeus aiempiin siinäkin mielessä, että moottoripyörien suuri koeajotilaisuus Pasilassa on tältä vuodelta peruttu. Olen kirjoittanut siitä monena vuotena blogiini. Kertomuksia ja arvioita on täällä:

2019: Suzuki Katana ja muita koeajoja

2018: Suuri koeajopäivä 2018

2017: Koeajopäivä: Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha

2016: Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 1(2)

2016: Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 2(2)

Tänä vuonna siis koeajot pitää perinteisesti itse sopia puhelimella tai vain ajaa liikkeeseen ja kysyä, onnistuuko. Ja onnistuu se yleensä, koska kauppaahan siinä tehdään.

Koleana toukokuun päivänä käynnistin pyöräni, kun Helsingissä rannikon lähellä oli vain kuusi astetta lämmintä. Kehä III:lla lämpöä oli enää vain kolme astetta, joten panin hetkeksi lämpökahvat päälle. Vaikka talvi oli leuto ja lumeton, niin kevät oli pikemminkin kolea kuin lämmin ihan tähän asti.

Honda CRF1100L Africa Twin edessä automaattina ja Adventure Sports -varusteilla, takana poljinvaihteilla.

Kauden tärkeimpiä uutuuksia on uusi, isompi versio Hondan Africa Twinistä. Testasin aiempaa, tuhatkuutioista versiota huhtikuun 2016 tapahtumassa, josta kirjoitin kaksi juttua. Hondaa arvioin niistä ensimmäisessä, ja annoin tuotteelle silloin neljä tähteä.

Nyt kaikkea on enemmän ja elektroniikka lähentelee tai ylittää jo parhaiden eurooppalaisten tason. Viimeksi koeajoin automaattivaihteista DCT-versiota, joten nyt oli sopiva kokeilla poljinvaihteista pyörää, jossa on perinteinen käsikytkin ja pedaalivaihteet.

6,5 ” kosketusnäyttö ja valtava nappiviidakko on näkyvintä uutta verrattuna sata kuutiota pienempään malliin. Bluetoothilla kännykän voi yhdistää näppärästi näyttöön. Vasen peukalo käyttää ohjaustangon pieniä nappeja, joihin miesten talvihanska kädessä on vaikea osua. Ergonomia ei ole ihan paras, jonkinlainen kiertorengas tai muu ratkaisu selkiyttäisi sitä.

Mutta ei nappeja vauhdissa paljon pitäisikään painaa, joten kyllä niiden kanssa pärjää. Vakionopeudensäädin on oudosti oikealla eli kaasukäden puolella, mutta pääasia että se on olemassa.

Honda 1100 Africa Twinin ohjaamo on täynnä nappeja.

Ajoasento on väljä, pysty ja kädet melko leveällä eli juuri sellainen kuin mielestäni pitääkin. Noin 180-senttinen kuljettaja saa vielä jalkansa kunnolla maahan, mutta tällaiset ”katumaasturit” sopivat mittojensa puolesta parhaiten pitkille ja painaville kuskeille. Saatavilla on onneksi korkea ja matala satula ja penkin korkeussäätö.

Kuten aina, ajossa paino tuntuu häviävän johonkin ja meno on leppoisaa. Toisiovälitys on ketjulla, ja se on niin sanottu moottoritievälitys. Eli vaihde x kymmenen on pienin sopiva nopeus, esimerkiksi kuutosella voi ajaa kuuttakymppiä. Sama välitys on omassakin pyörässä, joten siihen on jo tottunut. Vääntöä Hondassa on 105 Nm ja tehoa 102 hevosvoimaa. Mikään tykki se ei ole, mutta tällä välityksellä keskikierroksilta lähtien alkaa kyllä tapahtua.

Ainoa hyvä puoli ketjuvedossa on se, että välitystä on helppo säätää, itse muuttaisin sitä rattailla tiheämmäksi. Muuten twiniin sopisi hyvin kardaani, kuten osalla kilpailijoista.

Käyntiääni vakioputkella on kivan hiljainen, enkä kaivannut tehoputkea. Standardiputki sopii hyvin eleettömään Hondaan, jossa voima tulee muutenkin ulos tasaisen rauhallisesti.

Honda CRF1100L on kokoisekseen siro ilmestys.

Matala visiiri ei suojaa kypärämelulta, mutta katteet peittävät roiskeet rintaan ja jalkoihin ihan hyvin. Adventure Sports -version katteet ovat isommat ja tähän tavalliseenkin saa lisävarusteena isompaa lasia, jos haluaa. Perusversion hinta on 20 780 euroa, Adventure Sports DCT-vaihteilla ja sähköisellä EERA-jousituksella maksaa 27 990 euroa, että onhan siinä jo hintaa. Tankin koko on jopa 24,8 litraa, joten huoltoasemalla ei tarvitse yhtenään vierailla.

Paino ajokunnossa on vain 226 kiloa, mikä on keveydessään hyvä saavutus. Moni kilpailija on massaltaan kymmeniä kiloja enemmän, mikä tuntuu niissä polttonesteen kulutuksessa ja päästöissä, mutta myös ketteryydessä kaupunkiajossa. Africa Twin on ihan mukava pyöritellä pienessäkin tilassa, kunhan korkeussäädöt ovat kohdallaan. Soratiellä en sitä päässyt kokeilemaan, mutta kehätiellä ja moottoritiellä matka sujui hyvin.

Kaarre-ABS, ajotilat ja keulimisen- ja luistonesto ovat tätä päivää ja ne toimivat ilmeisen hyvin. Sähkösäätöinen EERA-jousitus tuo mieleen BMW:n ESA-järjestelmän. Tosin saksalaiset esittelivät sen tuotantopyörään jo 15 vuotta sitten. Ehkä japanilaiset halusivat testata jousitusta perusteellisesti? Tulos on kuitenkin hyvä eli parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Arvioni Honda CRF1100L Africa Twinistä ****

Plussaa

  • monipuoliset sähköiset turva- ja mukavuusvarusteet sekä lisävarusteet
  • väljä ja pysty ajoasento, käsisuojatkin on
  • automaattivaihteisto ja eri korkuiset satulat saatavilla
  • voima tulee ulos kivan tasaisesti
  • keveys ja sirous verrattuna moniin kilpailijoihin
  • iso tankki, pienehkö kulutus -> pitkä käyttösäde.

Miinusta

  • nappuloiden ergonomiassa kehittämistä
  • hinta huippuvarusteilla.

All road- ja jopa maastokäyttöön Africa Twin on kova kilpailija Euroopan ja Japanin vastaaville tuotteille. Jo perusvarustein rahalle saa hyvän vastineen ja tekniikka on ihan tätä päivää.

Lättähattu-kahvilassa

Tällä kerta kirjoitan kahdesta aiheesta. Kävin kahvilla junanvaunussa, mutta en ihan tavallisessa. Piipahdin myös Haltialan motoristikeskiviikossa enkä meinannut mahtua pihaan.

Parin vuoden ajan olen kuullut juttuja ihmeellisestä paikasta melkein keskellä ei mitään. Joku oli suunnitellut Lopen Pilpalaan kahvilaa, mutta tavallisen rakennusluvan kanssa oli ongelmia. Niinpä yrittäjä Jaakko Hämäläinen mietti erikoisempaa ratkaisua, joka houkuttelisi jo miljööllään. Kahvila pitäisi kuulemma olla sukellusvene tai lentokone, mutta junakin kävisi.

IMG_20190816_132427

Muita motoristeja ei sillä kertaa Lättiksellä ollut, koska oli jo loppukesä.

Viimeksi mainittu sitten toteutui ja syntyi Café Lättähattu eli Lättis. Sinne on Helsingistä matkaa tunnin ja rapiat eli 80 kilometriä. Hämeenlinnanväylältä kun kääntyy Nurmijärven suuntaan ja siitä jatkaa hyviä, loivia asvalttiteitä 132 ja 134, niin pääsee Pilpalaan. Minulla ei ole pyörässä navigaattoria, niin kerran piti oikein pysähtyä ja kaivaa takalaukusta kännykkä sekä katsoa, paljonko matkaa on vielä jäljellä. Sitä oli enää 4-5 kilometriä, mutta melkein oli usko loppua, koska paikka on tosiaan aika syrjäinen.

Koska prätkien käyttösäde on aika lyhyt, niin kannattaa tarkistaa, että tankissa on bensaa myös paluumatkaa varten. Bensa-asemia on Klaukkalassa ABC ja toinen taisi olla Teboil ja vielä Neste, kun käännytään Karkkilantielle.

Kun pääsee Rautakoskentiellä sopivaan kohtaan, niin Lättistä ei voi olla huomaamatta. Sini-harmaa, vuoden 1960 lättähattu-junanvaunu on tien sivussa valmiina ottamaan vieraat vastaan. Olin paikalla perjantaina iltapäivällä eikä silloin muita motoristeja ollut, mutta vilkkaina aikoina pihaan tulee ehkä pari sataa pyörää, mitä olen netistä lukenut. Lättiksen verkkosivut ovat Facebookissa.

IMG_20190816_134454

Café Lättiksen pihalla oli käydessäni hyvin tilaa.

Muutamia autoilijoita ja pyöräilijöitä oli saapunut paikalle, joten ei kahvilassa yksin tarvinnut istuskella. Kahvia ja munkkia mutustellessa luin pöydissä selattavissa olevia mp-lehtiä. Pian oli aika lähteä kurvailemaan takaisin omia jälkiä. Nyt loppukesästä Lättis on muuten auki enää viikonloppuisin.

IMG_20190816_132500

Kahvila Lättis on hyvin entisöity, 1960-luvun junanvaunu.

Elokuun lopulla tuli käytyä taas Haltialan tilallakin. Päivä oli melkein helteinen ja ehkä siksi paikalla oli yhtä aikaa noin 700-800 pyörää tai enemmänkin. Oheisista kuvista ja tästä YouTube-videostani saa käsityksen ihmispaljoudesta.

IMG_20190828_181938

Haltialan pihalla oli todella ahdasta elokuun lopulla.

Hädin tuskin sain oman pyöräni tuikattua johonkin, ennen kuin menin kahvi- ja munkkijonoon. Siinä menikin tovi, mutta taustalla bändi soitti ja Haltialassahan kaikki ovat aina hyvällä tuulella, joten jonotuskin oli kivaa.

IMG_20190828_182043

Motoristikeskiviikon pyörävalikoimaa Helsingissä.

Sen verran kilometrejä olen pyörääni viime vuosina ajanut. että pian on edessä renkaiden vaihto. Muun muassa siitä kirjoitan seuraavassa blogitekstissäni.

 

 

 

MotoGP-testit, Kymiring 19.-20.8.2019

Ensimmäisen kerran kuulin suunnitelmasta Kymiringin moottoriradaksi noin kymmenen vuotta sitten. Hanke lähti visiona liikkeelle jo vuonna 2007, ehkä aiemminkin.

Onhan noita toiveita ja suunnitelmia, moni ajatteli silloin. Niin olin itsekin epäilevä, koska täysimittaisen radan suunnittelu ja rakentaminen olisivat iso projekti. Vaadittaisiin aikaa, rahaa ja politiikkaa, jotta sinne saataisiin paitsi rata, myös kilpailuja.

YouTube-kanavallani on video ensimmäisen testipäivän tunnelmasta pääsuoran vierestä kuvattuna.

Vielä ei ole virallisesti päätetty vuodesta 2020 alkaen Kymiringillä ajettavasta MotoGP-kisasta, mutta elokuu 2019 toi unelman lähemmäksi kuin koskaan. Oli aika ajaa ensimmäiset viralliset, maksulliset testiajot. Aprilia, Ducati, Honda, KTM, Suzuki ja Yamaha olivat talleina paikalla.

IMG_20190820_152215

Osa vieraista pääsi tutustumaan varikkotunnelmaan. Tässä Kallio Racing Junior-teamin Yamaha.

Olin ajatellut joka tapauksessa mennä Kymiringin avajaisiin, mutta tulin keväällä 2019 valituksi myös noin 150 vapaaehtoisen joukkoon, joka auttaisi tilaisuuden järjestelyissä. Varsinainen radan rakennustyöhän oli tehty jo viime vuosien aikana, mutta nyt testattaisiin kisajärjestelyjä: asiakaspalvelua, pysäköintiä, akkreditointia, logistiikkaa, cateringia, VIP-palveluja, viestintää, selostuksia, markkinointia, lehdistösuhteita ja kaikkea muuta, mitä ison tapahtuman toteuttaminen vaatii. Kuljettajat ja tiimit keskittyisivät jousituksen, renkaiden ja muiden ajoon vaikuttavien seikkojen säätämiseen, koska jokainen rata ja ajo-olosuhde on aina erilainen.

Vapaaehtoiset rekrytoi ammattitaitoisesti Lahti Events, joka on tottunut muun muassa Lahden Salpausselän kisojen organisointiin. Elokuun alussa meillä oli vapaaehtoisten koulutus, jossa kuultiin tapahtuman taustoja, tavoitteita ja saatiin ohjeita toimintaamme. Kuulemma Kymiring on ensimmäinen uusi, korkeimman tason rata Euroopassa 15 vuoteen. Koulutuksessa pääsin itse ensimmäistä kertaa näkemään Iitin Tillolassa sijaitsevan radan. Olin paikalla moottoripyörällä, mutta ajamaan radalle ei sentään päässyt.

IMG_20190820_111513

Kymiring tilapäisestä VIP-katsomosta nähtynä.

Kymiringillä on kansainvälisen autoliiton FIA:n korkein Grade 1- ja kansainvälisen moottoripyöräliiton FIM:in korkein Grade A -luokitus. Tässä suhteessa se on Pohjois-Euroopan ainoa korkeimmat vaatimukset täyttävä GP-rata. Siellä voidaan ajaa kansainvälisiä kilpailuja niin kaksi- kuin nelipyöräisillä ja tuottaa ajokoulutusta ym. Nykyisiä tai tulevia lajeja ovat siis MotoGP, formulat, DTM, rallicross, motocross, speedway, jääspeedway, supermoto, karting ja enduro.

IMG_20190820_153005

Aprilian kuljetusauto, taustalla KTM:n. Nuo pilvet satoivat kohta – ja ukkostivat.

Kymiringin pituus on noin 4,6 kilometriä ja pää- eli takasuoran noin 1,2 kilometriä. Pääsuora on GP-ratojen pisin Euroopassa. Noin 12-20 metriä leveää rataa kierretään myötäpäivään. Korkeuseroa on 23 metriä eli aika paljon. Alue on kaikkiaan 180 hehtaaria. Lisätietoa radasta on Kymiringin sivuilla.

Varsinaiseen testitapahtumaan minun piti myös ajaa kaksipyöräisellä, mutta koska sadetta oli luvattu jonkin verran molemmille päiville ja vaihtovaatteita, sateenvarjo ym. olisi pitänyt pakata mukaan, ajoin tällä kertaa Helsingistä Iittiin ja takaisin molempina päivinä autolla. Päivät olivat myös erittäin pitkiä, matkoineen noin kello 6-21 ja takaisin olisin ajanut iltamyöhään, niin päätin hieman säästää itseäni.

Ensimmäinen testipäivä oli siis maanantai 19.8. ja toimitsijoille oli järjestetty kyyti Lahdesta ja Kouvolasta, koska parkkipaikat olivat vielä hieman kesken. Näin maksavat vieraat mahtuivat paremmin pysäköimään. Itse jätin autoni Kouvolaan, jossa Matkakeskuksessa on peräti 72 tunnin ilmaisia paikkoja.

Pian saatiin akkreditointirannekkeet ja kaulakortit ja sitten vain töihin. Toimipaikkani oli VIP-teltta, joka oli pystytetty lähtösuoran viereen. Katsomosta näki hyvin varikolta tulevat pyörät. Varsinkin KTM:n Mika Kallio varikolta kiihdyttäessään tervehti lämpimästi yleisöä.

IMG_20190819_153548

Motoblogin Tommi Simon VIP-hommissa. Taustalla Ajo Motorsportin 600-kuutioinen kisa-Honda.

Hoidin VIP-teltassa lähinnä ääntä ja TV-monitorien kuvaa. Ruuduissa pyöri non-stoppina MotoGP-oikeudet omistavan Dorna Sportsin videoita aiemmista osakilpailuista, ajajaesittelyjä, Mika Kallion haastattelu ja radan koeajo ym. Autoin myös teltan muun toimivuuden kanssa, opastin vieraita ja ratkoin pieniä ongelmia. VIP-vieraat pääsivät ajajien lopettaessa käymään opastetusti varikolla, ja me vapaaehtoiset huolehdimme aikataulutuksesta, opastuksesta ja kiertokäyntien turvallisuudesta. Välillä myös siivottiin, koska hiekkaa tuppasi kantautumaan sisälle, koska radan ympäristö on edelleen työmaata ja rakennukset keskeneräisiä.

Lounaan kävin nauttimassa VIP-aluetta vastapäätä, takasuoran vieressä olevalla Fan Zone -alueella. Siellä oli useita ravintolakojuja, Lahden moottoripyörämuseon noin 30 vanhaa moottoripyörää, mainosautoja ynnä muuta nähtävää. Jonoja syntyi, mutta pärjättiin.

Päiväliput asiakkailta maksoivat noin 50 euroa, 7-17-vuotiailta noin 20 euroa ja A-istumakatsomon paikka toi siihen 10-20 euroa lisää. Myös kahden päivän lippuja sai ja VIP-paikat maksoivat 290 euroa. VIP-teltassa oli oma juontaja, Kimi Räikkösen vanhan Lotus Renault -Formula 1 -auton simulaattori, jolla saattoi maksutta ajaa virtuaalisia kierroksia Kymiringin radalla, tasokkaammat, tosin tilapäiset WC-tilat, hyvä buffet ym. lisää sekä mahdollisuus varikkokävelyyn ja ratakierrokseen bussissa.

IMG_20190819_120508

Lotuksen Formula 1 -simulaattori oli hyvin suosittu.

Tunnelma radalla ja yleisöalueilla oli kaikkiaan erittäin hyvä. Radan ja rakennelmien keskeneräisyys ei juuri haitannut, koska kaikki ymmärsivät, että kyseessä oli vasta harjoitus ja testi tulevia, oikeita kisoja varten. Juttelin testipäivien aikana niin radan rakentajien, suunnittelijoiden kuin muiden vapaaehtoisten ja vieraiden kanssa. Ensi vuoden heinäkuu on ajankohta, joksi MotoGP-kilpailua eniten toivotaan, mutta myös elokuu tai kesäkuu varmaan tulisi kyseeseen. Suomen lomaillessa heinäkuussa ja kun ilmatkin ovat yleensä lämpöisimmillään, heinäkuu olisi paras kuukausi.

Ensimmäisenä testipäivänä vettä tihuutti useaan otteeseen, mutta välillä kuljettajat pääsivät ajamaan rataa, ja pitäähän sitä sadekelin renkaita ja säätöjäkin testata. Toinen päivä eli tiistai oli poutainen noin kello 15 asti, jolloin tulin juuri varikkokierrolta. Sitten tuli voimakas ukkoskuuro ja rankkasade eikä kisakoneilla ajamaan enää päässyt. Lopuksi VIP-väki pääsi vielä pikkubussissa ajamaan kierroksen radan ympäri, mikä olikin monelle kohokohta hyvien buffet-ruokien ja tuttavien tapaamisten ohella.

IMG_20190819_120833

VIP-teltassa oli tyylikäs punainen matto ja mm. ruokaa tarjolla.

Kierroksia järjestettiin monta, jotta kaikki halukkaat ehtivät mukaan. Myös me vapaaehtoiset pääsimme lopulta kyytiin. Bussi ei kovin lujaa ajanut, mutta käsityksen radasta sai hyvin. Asvaltti on erittäin tasainen ja uskon, että tekninen eli vaikea Kymiring saa paljon ystäviä myös kilpailijoista. Tähän asti rataan on uponnut noin 20 miljoonaa ja ennen vuoden 2020 GP:tä siihen menee vielä noin 10 miljoonaa euroa lisää. Myös mahdollinen hotelli ja ravintola odottavat vielä rakentamistaan, joten alue kehittyy tästä paljon tulevina vuosina. Ehkä jo ensi vuonna myös Jyväskylän Suurajojen (Neste Rally) osakilpailu ajetaan Iitissä.

Nopeimmat huiput takasuoralla ajoi Ducatin italialainen Michele Pirro, 340 km/h ja nopeimman kierrosajan teki tietojeni mukaan Aprilian britti Bradley Smith 1.47,540 minuuttia. Uusi rata on vielä hieman hankala, kunnes se kuluu sopivasti eikä osittain sateen liukastama rata ja noin 16-21 C lämpötila ollut paras keli nopeammille ajoille.

Toisen testipäivän tunnelmaa voit katsoa tästä YouTube-videostani.

Mutta Kymiringistä kuullaan vielä. MotoGP tuonee sinne ensi vuodesta lähtien 50 000 – 100 000 katsojaa per osakilpailu. Oli hienoa olla osa sen ensimmäisiä testipäiviä. Kiitos rahoittajille, suunnittelijoille, rakentajille, Lahti Eventsille ja muille vapaaehtoisille, jotka teitte päivästä mahdollisen. Sekä tietenkin motoristeille ja muille asiakkaille, jotka saavuitte paikalle.

 

 

 

BMW R1250R:n koeajo ja Paippisten ajelu

IMG_20190518_141026

Paippisten Shell Sipoossa on ymmärtääkseni ihan yksityinen ”museo” nykyään.

Tällä kertaa aiheenani on neljä asiaa: uuden bokseri-Bemarin koeajo, Haltialan kesäkauden avaus, Paippisten Shellillä käynti ja Honda-tapaaminen. Tässä artikkelissa on pari YouTube-videotakin noilta matkoilta.

Pari viikkoa sitten Vantaan Biketeamissä oli kevään avaus. Samalla kuulin, että Allrightin liike, joka on toiminut samoissa tiloissa BMW:n, Kawasakin, Triumphin ja muiden moottoripyörien myymälän yhteydessä, on sulkenut talven aikana ovensa. Aikoinaan ostin kaikki ajovarusteeni Allrightiltä, mutta verkossa se sentään jatkaa ja ilmeisesti muualla Vantaalla. Pitääpä joskus poiketa uudessa osoitteessa.

Biketeamin liikettä vastapäätä on peräti kaksi isoa mp-varusteliikettä, Storm Motor ja Eurobiker, joten kauaksi ei vieläkään tarvitse lähteä. Vilkaisin niiden tarjonnan lyhyesti, mutta tällä kertaa mielenkiintoni kohdistui BMW:n uuteen, entistä isompaan bokserimoottoriin, jota nyt pääsin ensimmäistä kertaa koeajamaan.

IMG_20190510_114318

BMW R1250R on Bemarin uusi, iso bokseri. Pyörä on kooltaan siro verrattuna viereisiin K1600GT/GTL:ään ja Grand Americaan.

Mp-maailmassa on muutamia legendaarisia moottorityyppejä, kuten nelisylinteriset japanilaiset rivimoottorit, Harley-Davidsonin ja Moto Guzzin V2:t, Triumphin kolmesylinteriset ja BMW:n bokserit.

Viimeksi mainitut ovat kasvaneet pikku hiljaa kooltaan viime vuosikymmeninä. Jokin aika sitten ne olivat 1100-, sitten 1150- ja pitkään 1200-kuutioisia. Nyt markkinoille on tullut sarja R1250-pyöriä, joista Euroopan ostetuimpia on matkaenduro/yleispyörä R1250GS eli Gessu.

Samalla moottorilla varustettu, mutta ilman katteita oleva oli tällä kertaa koeajoni kohteena. Valitettavasti R1250RS:ää ei ollut koeajossa, koska kuulemma tehtaan kapasiteetti on niin täynnä, että niitä tulee Suomeen vasta syksyllä. Ilmeisesti tuotanto painottuu GS:ään, joka on tavallisempi malli Euroopassa.

R-malli vaikutti melkeinpä sirolta korkeiden Gessujen rinnalla ja onhan se paljon kevyempi ja painopiste alempana. Ajamani pyörä oli maalattu hienoilla sini-puna-valkoisilla HP-väreillä. Istuma-asento on pysty ja tanko leveä, joten meno on leppoisaa kaikilla nopeuksilla. Perushintaan 19699 € kuuluu monenlaista, kuten ABS-jarrut, luistonesto, Rain/Road-ajotilat, TFT-mittaristo bluetooth yhteydellä, mäkilähtöavustin ja kahvanlämmittimet.

Ajamassani mallissa oli vielä mm. Dynamic ESA -puoliaktiivinen jousitus, vakionopeudensäädin, keskijalka, avaimeton ajo, hälytin, rengaspainevalvonta, kaarre-ABS ja ajotilamoodi PRO. Lisävarustepakettien hinnat ovat 1481, 3725 ja 5336 €. Akrapovic-pakoputki maksaa 1284 €. Lisävarusteilla hinta kohoaa jo lähelle 30 000 € luokkaa.

IMG_20190510_114303

R1250R:n näyttävä HP-väritys ja mallille tyypilliset ulkonevat sylinterit.

Ajossa moottoria voisi kuvailla sanalla eleetön. Voimaa on kuin pienessä kylässä, mutta kone ei melua eikä tee itsestään numeroa suurilla kierroksilla. Moottoritiellä 120 km/h mittarinopeudessa kierroksia oli 4000 ja punainen alkaa 9000:ssä. Tehoa aiemmassa, 1200-mallissa oli 125 hevosvoimaa, mutta tässä on 136 hv 7750 kierroksella. Vääntöä oli toissa vuoden 1200-mallissa 125 Nm, kun nyt on 143 Nm nyt 6250 kierroksella. Ne ovat lukemia, joita on näillä kierroksilla vaikea ylittää.

Käytännössä voima tulee ulos helposti, ja pyörä liikahtaa melkein kuin ammus. Superpyörä se ei varsinaisesti ole, kun kiihtyvyys 0-100 km/h:ssa jää noin 3,3 sekuntiin. Rajana pitäisin itse tuota vajaata kolmea sekuntia. Mutta Suomen ja kaikkien muidenkin maiden tieliikenteessä R:llä ehtii paremmin kuin hyvin.

IMG_20190510_114254

BMW R1250R edestä.

Katteiden puuttuessa ainoa suoja kuljettajalle on mittaristo ja bokseri- eli vastaiskumoottorille ominaisesti ulkonevat sylinterit, jotka myös lämmittävät jalkoja kolealla kelillä, helteellä ehkä liikaakin.

Peilit ovat pienet ja ne on kiinnitetty ohjaustankoon, mutta silti ne eivät tärise. Muutenkin bokserit värinät on häivytetty jotenkin niin, että on melkein kuin rivinelosella ajelisi.

Kuljettajan ergonomia on hyvä ja muutama vuosi sitten myös BMW siirtyi vihdoin yhden vilkun systeemiin. Itsellä on K-sarjassa vielä kolmen vilkun systeemi, johon olen jo hyvin tottunut. Mutta uusi on mielestäni parempi. Ajotiloja tuli lyhyesti kokeiltua ja erinomaista, yhden sormen vakionopeudensäädintä. Kaiken kaikkiaan R on erinomainen tuote eli ostaisinko? No en, koska minun pyörässäni ja Suomen ilmastossa moottoripyörässä pitää olla katteet.

Arvioni: BMW R1250R ****

Plussaa:

  • voimakas moottori ja pieni kulutus
  • selkeä ja pysty ajoasento
  • keveys moottorin kokoon nähden
  • luistonesto, vakionopeudensäädin ym. sähköiset herkut
  • kardaaniveto.

Miinusta:

  • ei katteita
  • pienet peilit
  • hinta lisävarustein.

Haltialan tilan mp-kauden avajaiset olivat 15.5. Helsingin pohjoisosassa sijaitsevalla tilalla on kesäkeskiviikkoisin melkein aina 100-1000 moottoripyörää. Ehdin paikalle vasta kello 19 maissa ja vastaan tuli jo melko yhtenäisenä jonona pyöriä pois päin. Arvasin että väkeä on eivätkä kaikki edes mahtuneet pihaan. Yksi peltokin oli otettu parkkipaikaksi.

Ilma oli lämmin, bändi soitti rautalankaa ja Hurriganesia ja pääsin taas maistamaan motoristimunkkikahvit kolmen euron hintaan. Illan aikana paikalla kävi ainakin 700-800 kaksipyöräistä eli kauhea määrä.

IMG_20190515_192222

Honda CBX1000. Että voi teräs olla kaunista.

Yksi herra oli entisöinyt vuoden 1986 kaksitahtisen Yamaha RD500 YPVS:n hienoon kuntoon. Se on kilpa-replica. Ääninäytteen tallensin oheiseen Yamaha RD500 -videoon.

IMG_20190515_195112

Yamaha RD500 V4.

Pariin vuoteen en ole käynyt Sipoon Paippisissa, missä oli monta vuotta suosittu moottorikahvila. 18.5. kävin paikalla. Sinne pääsee Helsingin suunnasta Nikkilän kirkonkylältä, josta on mutkaista asvalttitietä viitisen kilometriä. Tien lisäksi vetonaula on 1930-luvulta peräisin oleva pikku huoltoasema ja bensamittari, jotka on suljettu jo vuonna 1969.

IMG_20190518_141429

Bloggaaja Tommi, BMW K1200S ja Paippisten entinen Shell.

Hyvin nostalgista on katsoa vanhaa bensa- ja huoltoasemaa ja miettiä, millaista elämä maalla oli ennen sotia. Nykyään huoltoasemat ovat vähän erilaisia ja niin ovat kulkuneuvotkin. Hyvin sympaattinen pikku huoltis saa kaikki hyvälle tuulelle.

 

Mutkatieltä kuvasin action-kameralla vähän tunnelmia hiljakseen kruisaillessani. Ohessa on siitä YouTube-video.

Päätin Sipoon-matkani vanhalle kirkolle, joka on omistettu Pyhälle Sigfridille. Se on noin 1450-luvulta. Erikoista kirkossa on maalattia. Kellotapuli on vuodelta 1811.

IMG_20190518_144703

BMW ja Sipoon vanha kirkko.

Palasin Haltialan tilalle tällä viikolla, kun siellä oli Honda CB750:n eli Tuutin 50-vuotisjuhlat. Pieni sateen uhka oli ilmassa, joten aika moni oli jäänyt kotiin. Ehkä vain 300-400 pyörää oli paikalla. Ensimmäisille oli luvattu jäätelötuutti (heh), joten niitä riitti osalle jopa kaksi.

IMG_20190522_182057.jpg

Honda CB750 Tuutti eri värisinä versioina. Komea rivi.

Tällaista tällä kertaa, pysy kanavalla, kun taas ehdin raportoida ja kuvata jotain kivaa.

 

 

 

 

 

 

Haltialan päätösilta ja Honda 70

Ennätyslämmin kesä on kääntymässä lopuilleen ja erilaisia kesäkauden päättäjäisiä on taas ollut runsain mitoin.

Helsingissä Haltialan tilalla oli 19.9. motoristikeskiviikkojen päätös. Samalla siellä juhlittiin 70-vuotiasta Hondaa. Syntymäpäivistä kerron hieman lisää blogin lopussa.

IMG_20180919_191527

Kello 18.30 jälkeen piha oli vielä melkein tukossa. Tässä BSA- ja muita brittipyöriä.

Keväällä tuli hankittua action-kamera, jota olen vasta opetellut käyttämään. Siinä on pari ongelmaa. Erilaisia vipuja, imukuppeja ja kiinnityksiä kameraan on kymmeniä, mutta juuri mikään niistä ei kunnolla toimi. Parhaiten olen onnistunut kuvaamaan valjailla, jotka on ripustettu rinnan korkeudelle, jolloin kuva tulee hassusti visiirin läpi alhaalta. Hyvä puoli on se, että kameran linssiin ei lennä ötököitä.

Toinen huonon puoli on, että käytössäni ei ole mitään hyvää videonkäsittelyohjelmaa, ainoastaan ilmaisversio, joka kaatuu, jos käsittelee 4K:lla tai muulla hyvällä resoluutiolla kuvattua aineistoa. Niinpä kuvaan vähän alhaisemmalla laadulla.

Tässä on video saapumisesta moottoripyörällä Haltialaan Laamannintietä, kuvaus on tehty jo 29.8.2018.

 

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ajellut Haltialaan Tuusulanväylän ja Vantaanjoen kupeeseen monta kertaa, mutta koskaan en ole nähnyt sellaista määrää moottoripyöriä siellä kuin 19. päivä. Laamannintien koko pätkällä kaksipyöräisiä kiisi vastaan niin paljon, että mietin jo, onko koko tilaisuus peruttu, vai miksi kaikki ajavat sieltä pois.

Mutta ei, paikka oli niin täynnä pyöriä, että niitä oli pysäköity mitä ihmeellisimpiin koloihin. 18.30 jälkeen, kun ehdin paikalle, siellä oli arvioni mukaan vielä ainakin 700-800 pyörää ja eräiden mukaan koko iltana Haltialassa kävi 1200 prätkää. Komeat lukemat!

Kävijöille tarjottiin ilmaiset makkarat 500 ensimmäiselle, mutta se luku oli ylittynyt jo ennen kuin ehdin paikalle. Munkki- ja kahvijono kesti vajaat puoli tuntia, mutta ei se mitään, kun piha oli täynnä katseltavaa. Paikalle oli tuotu myös rokkibändi, joka soitteli taustalla, ilma oli melkein kesäinen, peräti 18,5 C ja oli muutenkin mukavaa.

IMG_20180919_191814

Suzuki Hayabusa päärakennukseen päin kuvattuna. Pihalla on aina hauskasti myös traktoreita, auroja, peräkärryjä ja muuta maatilan kalustoa.

Kun sain kahvit ja munkit nautittua, kiertelin perinteisesti juttelemassa ihmisten kanssa ja tarkistin, mitä kaikkea kalustoa pihaan ja viereisille parkkipaikoille, jopa pellolle, oli ajettu. Olen pari kertaa aiemmissa blogipostauksissa tehnyt oikein laskelmia, minkämerkkisillä pyörillä ihmiset ajavat, mutta 19.9. nähtävää oli niin paljon, että jätän tältä vuodelta laskelman tekemättä. Palaan asiaan ensi keväänä.

IMG_20180919_192316

Oma BMW K1200S ja tässä kuvasuunta on pois päin pihasta.

Pysäköinti tukki siis kaikki paikat Haltialan ympäristössä, mutta autoja tyhjään pihaan olisi mahtunut vain ehkä sata, niin paljon pienempään tilaan moottoripyörät saa pysäköidessä ”pakattua”. Olen kirjoittanut pysäköinnistä ja muista mp-asioista myös lausunnon valmisteilla olevaan LVM:n mopo- ja moottoripyörästrategiaan. Kirjoita sinäkin, vielä ehtii.

IMG_20180919_191714

Kello 19.30 mennessä iso osa prätkistä oli jo ajettu pois alueelta.

Pihassa alkoi ruuhka hellittää puoli kahdeksan maissa illalla. Tässä on video piha-alueelta.

Koska auringonlasku oli kaunis ja aina on kiva kuunnella jyhkeiden moottorien jyrinää, niin tässä video Haltialasta poistuvista pyöristä, jonka kuvasin kännykkäkameralla tilan edustalta.

Osansa Haltialan ruuhkaan oli sillä, että siellä juhli samalla myös Honda 70 vuottaan moottoreiden maailmassa. Sitä en tiennyt etukäteen.

Vaikka nykyään ajankin saksalaisella laatumerkillä, niin olin vuosien ajan henkeen ja vereen Honda-mies. Itselläni on ollut 125-, 500- ja 750-kuutioinen Honda. Minulla oli joskus myös Honda-auto, Prelude.

Merkki oli vuosia Suomen myydyin moottoripyörä ja on sillä vieläkin laaja mallisto ja laadukkaat tuotteet. Nykyisistä malleista lähinnä omaa makuani on VFR1200F, joka on tehokas, muodoiltaan siro, tosin aika painava matkapyörä. Hyvää siinä on myös kardaaniveto, joka on Hondissa jostain syystä erittäin harvinainen.

Japsistarat-yhdistyksen jäsenet olivat tuoneet paikalle useita menneiden vuosikymmenten pyöriä ja maahantuoja Brandt esitteli uusia malleja, kuten Monkey 125:ttä. En ehtinyt itse sitä koeajaa, mutta asia pitää joskus korjata.

Honda 70 vuotta

Varsinaiset 70-vuotissyntymäpäivät Brandt järjesti 24.9., jolloin tuli kuluneeksi nuo pyöreät vuodet siitä, kun Soichiro Honda perusti Honda Motor Companyn. Vuosien kuluessa Hondalla on ollut iso vaikutus varsinkin kaksipyöräisten kehitykseen ja olihan sillä sodan jälkeen sellainen iskulausekin kuin Yout meet the nicest people on a Honda.

Kehä III:n liike tarjosi juhlan kunniaksi hyvät kinuski-kermakakkukahvit ja piipahdin siellä minäkin. Katsastin uusien ja vaihtopyörien valikoiman ja lyhyesti varustepuolen.

IMG_20180924_175434

Honda CB1100.

Esillä oli mm. retro CB1100, jossa oli stereoperä, kahdet pakoputket, pinnavanteet ja moottori ja vaihteisto kauniisti esillä, kuten ennen. Epäilemättä tekniikka muuten on viimeisen päälle ja hiljaisiin nopeuksiin katteeton pyörä on varmasti ihan omiaan.

IMG_20180924_175630

Honda Monkey 125.

Nyt oli Haltialaa paremmin aikaa katsella Monkeytä, joita oli pari kappaletta, tosin ne olivat myytyjä enkä nyt viitsinyt pyytää kolmatta paikalla ollutta koeajoon. Pitää katsoa keväällä uudestaan.

Uuden Monkeyn mittasuhteet ovat venytettyjä vanhasta 50-kuutioisesta nelitahtimoposta, mutta samaa henkeä siinä on ja varmasti vehje on hauska ajettava.

Tyytyväisenä palasin kotiin Helsinkiin, kun illan sadekin oli jo lakannut. Alkaa olla aika lopettaa kesäkauden kirjoitukset, tosin ajokausi vielä jatkuu muutaman viikon. Kommentoi tai lähetä sähköpostia, jos olet viihtynyt blogissani. Lisään vielä kanavalleni YouTubeen syksyllä joitakin videoita, mutta blogi palaa näillä näkymin helmikuun MP19-messuilla. Siihen asti moi!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pyynikin ajot 2018

IMG_20180826_144615

Katsojia Pyynikin rinteillä oli tuhansia.

Yksi Suomen legendaarisimmista moottoripyöräkilpailuista oli Pyynikin ajot tai Pyynikinajot, joka ajettiin sotavuosia lukuun ottamatta vuosina 1932-71 peräti 34 kertaa. 1960-luvulla se oli myös MM-osakilpailu. Kirjoitan blogin lopussa myös käynnistä Vehoniemen automuseoon.

Pyynikinharjun kauniissa maisemissa ajettua kisaa on muisteltu perinnejoilla neljä kertaa: 1991, 2000, 2015 ja 2018. Tänä vuonna ajot olivat kaksipäiväiset 25.-26.8.2018 ja paikkana siis Tampereen Pyynikin seutu.

Saavuin paikalle moottoripyörällä sunnuntaina puolen päivän jälkeen ja pyörin hetken aikaa Eteläpuiston pohjoispuolisia kortteleita, kun en tiennyt, mihin asti pyörällä voi ajaa. Vastaan tuli yhä useampia suljettuja katuja, joten Pyynikintiellä kysyin järjestysmiehiltä, miten toimitaan. Kuulin että vartin päästä katu avataan puoleksi tunniksi ja sillä välin voi ajaa mp-parkkiin Pyynikin rantaan.

Paikalla oli muitakin motoristeja ja hetken aikaa kuuntelimme ensimmäistä, kaksitahtisten näytösajoa, kunnes oli aika käynnistää omat moottorit ja kaartaa näkötornin ohi ylös ja alas Pyynikintietä.

Hotelli Rosendahlin ja rannan pysäköintialueet oli varattu tapahtumalle niin, että auton olisi joutunut jättämään Eteläpuistoon tai Särkänniemen parkkipaikalle, josta olisi ollut bussikuljetus.

Sain prätkäni mp-parkkiin lähelle Rosendahlia, jossa oli jo satoja pyöriä ja lisää tuli koko ajan. Pysäköinti maksoi viisi euroa ja sillä sai myös hienon Pyynikin ajot 2018 -tarran.

IMG_20180826_133302

Mp-parkki alkoi täyttyä kello 13 jälkeen.

Pyynikki on itselle tuttua seutua, tulihan Tampereella joskus asuttua, opiskeltua ja työskenneltyä. Usein käyn munkkikahvilla näkötornilla, mutta sinne ei perinneajon vuoksi nyt voinut ajaa.

Lähellä on Varalan urheiluopisto, jossa yhdestä työpaikasta meillä oli vakituinen salibandyvuoro. Opistolta on kaunis näköala Pyhäjärvelle.

Ruusiksen pubissa taas tuli aikoinaan pelattua opiskeluaikoina Trivial Pursuitia ja Pyynikin rannassa on tullut uitua lukuisia kertoja, onhan se ehkä kaupungin paras ranta nurmikoineen ja hiekkarantoineen.

Nuorempana minulla oli yhdessä vaiheessa 3-sarjan BMW, siis auto. Ajoin silloisen tyttöystäväni kanssa kerran syksyisenä iltana salaa juuri tälle rannalle, mentiin ahtaalle takapenkille ja tehtiin sitä, mitä nyt nuoret parit illan hämärässä tekevät.

Vuoden 2018 perinneajo toimi siis niin, että ensin kaksi- ja sitten nelitahtiset pyörät ajoivat neljä ratakierrosta noin puolen tunnin sisällä. Sitten oli puoli tuntia aikaa ajaa sisään tai ulos mp-parkkiin ja asukkaille mahdollisuus tulla ja mennä.

Heti kun sain Pyynikin pysäköintipaikalla kypärän pois päästä, siihen tuli vanha yliopistoaikojen opiskelukaveri Jaana, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Tuli vaihdettua kuulumiset ja sitten olikin aika lähteä tutustumaan varsinaiseen tapahtumaan.

Kesäteatterin pysäköintipaikka oli varattu varikoksi, jossa oli tunnelmaa ihan kuin oikeissa kilpailuissa. Kuljettajat viiksineen ja aavistuksen liian pienine nahkapukuineen, upeat klassikkopyörät, joita oli mm. Honda, Yamaha, AJS, BSA, Norton, BMW, Triumph, Yamaha ja niin edelleen, ihailijat ympärillä, bensakanisterit, varaosat, kuljetusautot ja trailerit sekä teltat ja katokset loivat tunnelmaa.

IMG_20180826_135238

Varikko oli tehty kesäteatterin viereen.

Ensin kiipesin pieneen, tilapäiseen katsomoon ihan Rosendahlin sisäänkäynnin kohdalla. Siitä näki hyvin radan alas, vasemmalle kaartuvan mutkan, pienen suoran ja oikealle kaartuvan toisen mutkan.

IMG_20180826_131719

Hotellin kohdalla oli katsomo, josta näki molempiin suuntiin.

Tässä on tunnelmia videon muodossa YouTube-kanavaltani.

IMG_20180826_132359

Vauhtia, mutta ei sentään vaarallisia tilanteita.

Tauon jälkeen oli aikaa tutustua varikon lisäksi pyörävalmistelijan osastoihin, joita oli paikalla ainakin BMW, Triumph ja Yamaha. Kyselin uudesta R1250:stä, mutta siitä Bemarin myyjä ei vielä osannut tai voinut juuri mitään sanoa.

Näytteillä oli ajossa olevien lisäksi muitakin klassikkopyöriä kahdellakin alueella. Hondan CB500K3 oli samanlainen kuin itsellä joskus, mutta vanhempaa mallia. Oli Tuutti eli CB750, kuvan harvinainen Benelli ja Hondan VFR750R. Minulla oli joskus Honda VF750S eli Sports, jota joissain maissa myytiin nimellä 750 Sabre.

IMG_20180826_133843

Benelli 650 ja Honda VFR750R.

IMG_20180826_135444

Teuvo ”Tepi” Länsivuoren Suzuki ja ajamassa taisi olla Tepi itse.

Kun 4-tahtiset lähtivät uudestaan varikolta Pyynikintielle, niin menin vähän ylemmäs rinteeseen katsomaan. Paikka oli vaarallisesti ulkokaarteessa, mutta kun kyseessä ei ollut kilpailu, niin siinä uskalsi olla. Jos joku olisi suistunut radalta, niin kiire olisi tullut, joten katsoin valmiiksi pakenemisreitin selkäni takaa!

Onneksi kukaan kuski ei lähtenyt hölmöilemään. Pyynikki on oikeasti paksuine mäntyineen ja olemattomine turva-alueineen liian vaarallinen kisaamiseen varsinkin kaksipyöräisille.

IMG_20180826_143703

Kuva radan ylempää rinteestä.

Ja vielä toinen, vähän pidempi video Pyynikiltä YouTube-kanavaltani.

Vehoniemen automuseossa

Samalla matkalla kun kävin Pyynikillä, piipahdin Kangasalan Vehoniemen automuseolla. Se on suosittu taukopaikka muutama kilometri Kangasalan keskustasta Lahdentietä itään.

Juotiin ensin kaverin kanssa munkkikahvit ja sitten kierrettiin näyttely, joka on ilmainen. Edellisestä käynnistäni saattoi olla pari vuotta, joten autot ja pyörät olivat hieman vaihtuneet.

IMG_20180825_134853

Bloggaaja piipahti myös Vehoniemen automuseossa.

IMG_20180825_142613

Oldsmobile vm. 1921 tuo mieleen Aku Ankan. Sympaattinen peli.

IMG_20180825_143149

Vehoniemen mp-kalustoon kuuluu mm. AJS 1938, sota-ajan Zündapp-sivuvaunu ja useita ratapyöriä. Ehkä niillä on ajettu Pyynikilläkin.

Tampereen-reissu oli tullut päätökseen ja kotiin Helsinkiin lähdin moottoritietä ennen kello 16:tta. Sääennuste lupasi sateita illaksi, mutta ehdin vain Riihimäelle, kun alkoi sataa.

Sateessa ajaminen on tuttua kaikille motoristeille, mutta useat inhoavat sitä. Eikä katteita ikinä tunnu olevan tarpeeksi. Parin tunnin ajon aikana hieman aina kastuu, vaikka kuituvaatteet ovat periaatteessa vedenkestäviä. Nytkin kun sade muuttui rankkasateeksi Nurmijärvellä, vesi valui jonkin ajan päästä hihaa pitkin hanskoihin, jotka turposivat palloiksi.

Jonon nopeus laski 120 km/h:stä välillä 70:ään, kun ei meinannut nähdä mitään. Ajaessa nimittäin vesi roiskuu kypärään, jonka visiiri on täynnä usvaa, jota sitten yrität kädellä pyyhkiä.

Omassa K1200S:ssä on kyllä katteet, mutta ne ohjaavat lähinnä ilmavirtaa, eivät niinkään suojaa isolta sateelta, kuten K-sarjan GTL, R-sarjan RT tai isot Harley-Davidsonit. Tänä kesänä sadetta ei ole juuri tullut, joten poutaa alkoi kaivata hyvin nopeasti. Panin jopa vähäksi aikaa lämpökahvat päälle, vaikka lämmintä oli 18 C. Mutta olipahan tullut nähtyä Pyynikin perinneajo, hieno tapahtuma.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kausi 2018 vihdoin käyntiin

 

20180413_132931

BMW K1200S pääsi vihdoin kadulle. Meri oli vielä hieman jäässä.

 

Kevättalvi oli poikkeuksellisen kylmä. Helmi-maaliskuussa Helsingissä jopa meri jäätyi niin jämäkästi, että jäälle pääsi huoletta kävelemään muutaman viikon ajan. Tällaista ei ole tapahtunut kai 6-7 vuoteen.

Niin myös ajokauden aloitus viivästyi tänä vuonna melkein ennätyspitkälle. Vasta eilen 13.4. ja tänään ajoin ensimmäiset reilut sata kilometriä moottoripyörällä.

Kadut ovat olleet sulia jo pitkään, mutta kevään huolestuttavin ilmiö ajamisen kannalta, hiekka ja sepeli, ovat haitanneet ajokauden alkua. Lumen ja jään takia katuja ja teitä piti hiekoittaa tavallista enemmän tänä keväänä, niin ainakin luulen. Viime päivät katuja on kiitettävästi pesty ja harjattu kaupungin ja urakoitsijoiden toimesta, joten nyt oli hyvä hetki tehdä pyörälle pienet kevättoimet.

Ensin otin suojahupun ja kaikki laukut pois ja tarkistin silmämääräisesti, että kaikki on kunnossa: valot, jarrut, nesteet, voimansiirto, pultit ja mutterit ym. Latasin akkua kahtena päivänä muutaman tunnin. Koska rivinelonen-BMW ei tärise, mitään kiristyksiä ei ollut tarpeen tehdä, mutta hyvähän se on aina varmistaa.

Ainoa ongelma oli, että takalaukku tai oikeastaan -laatikko ei suostunut kiinnittymään takaisin paikalleen. Sen lukko oli hyhmettynyt talven pakkasissa. Suihkuttelin yleisvoiteluainetta, mutta ei auttanut. Ensimmäiseltä retkeltä eilen se piti jättää pois ja laittaa lompakko, puhelin ja avaimet ajohousujen taskuihin.

Nostin takalaukun yöksi kylpyhuoneen lattialämmityksen lämpöön ja kas, aamulla lukko oli notkeampi kuin koskaan. Tämän päivän ajoretkelle panin boksin takaisin tavaratelineelle. Laatikko on muuten Givin tuote, että se ei ollut BMW:n vika.

Sitten koitti aina jännittävä vaihe. Virta päälle, tappokytkin auki, kytkin pohjaan ja käynnistys. Kuten aina, prätkä hörähti käyntiin puolen sekunnin starttauksen jälkeen. Tämä on laatua. Itse asiassa kytkintä ei tarvitse käynnistäessä vetää pohjaan tässä pyörässä, mutta kyllä se helpottaa hieman kylmäkäynnistystä.

 

20180413_133013

Kardaani on vaivaton toisioveto, joten huoltoa se ei juuri tarvitse, kunhan peräöljyt vaihtaa 10-40 000 km välein. 

 

 

Ensin ajelin varovaisesti lähikortteleissa ja tyhjillä parkkipaikoilla, pitäähän se aina ensin kokeilla jarrut, alustan toiminta ja muutenkin kuulostella, että voimansiirrossa on kaikki kunnossa. Tärkeää on myös ihan taas opetella talven jälkeen kaksipyöräisen ajo, vaikka takana on jo monen monta motoristivuotta. Talvella kun lähinnä istuu julkisissa tai omassa autossa seitsenvaihteisen automaatin hoitaessa vaihtamisen ja mukautuva vakionopeudensäädin melkein ajamisenkin, niin kyllä poljinvaihteinen moottoripyörä on erilainen kulkuneuvo. Suorituskyky, jarrutus, vilkut, kaikki on erilaista. Ja kytkintäkin pitää käyttää.

Niin, vilkut. Pyörässäni on ehkä huonoin asia, mikä BMW-merkillä oli monen vuoden ajan: kolme vilkkunappia. Yksi vasemmalle, yksi oikealle ja kolmas niiden katkaisu. Aivan, ei mitään järkeä. Uudemmissa malleissa BMW:kin on siirtynyt yhden vilkkunapin järjestelmään, joka on ehdottomasti parempi. Moottoritiellä kolmenappinen kyllä katkaisee itsensä ajastetusti, mutta kaupunkiajossa automaattikatkaisu on liian hidas.

Kun olin hieman lämmittänyt moottoria, oli aika kurvata huoltoasemalle, mutta mitä? Se olikin talven aikana muuttunut jonkinlaiseksi kylmäasemaksi, jossa ei ole mitään palveluja, ei edes kompressoria ilmaa varten. Jouduin siis ajamaan pari kilometriä seuraavalle asemalle ja Shelliltä ilmaa vielä sentään saa. Siinä jonottaessa ensimmäinen moottoripyörää katsova tuli juttelemaan. Näin käy usein varsinkin keväällä ja kerroinkin kysyjälle, että kevään ensimmäiset ajot ovat menossa.

 

20180413_132921

Harvoin meri on enää jäässä, kun Helsingin ajot alkavat. En tiedä kumpi loistaa enemmän, kevätaurinko vai oma BMW!

 

Tänään jatkoin ajoja ja kävin parissa mp-liikkeessä tarkistamassa varustetilanteen. Mitään en vielä ostanut, mutta on se aina hyvä käydä hypistelemässä, kun varmasti jotain ajokamaa vanhemmasta päästä pitää kohta uusia.

Muita pyöriä oli jonkin verran liikkeellä, että pääsi jo räpylää heiluttamaan. Mitään ryysistä ei kuitenkaan alan liikkeissä tai teillä vielä ollut. Outoa on, että nyt lauantaina olisin halunnut kysyä keväthuoltoa, mutta Kehä III:n liike on lauantait suljettu. Eli silloin kun palvelua haluaisi, sitä ei saa.

 

20180413_132947

Taustalla on vielä luntakin joissain kohdin, brr.

 

Samalla piipahdin parissa autoliikkeessä katsomassa lyhyesti kevään uutuuksia ja nauttimassa tarjoiluista. Tarkistin myös jonoja autonpesukoneisiin ja ne olivat parin tunnin luokkaa, joten auto jäi pesemättä tältäkin päivältä. Kaupungissa autoa ei saa pestä pihassa, kun taloyhtiössä ei ole mitään öljynerotuskaivoa tms. Muutenhan likavesi valuisi huleputkistojen mukana mereen. Siihen samaan, jossa muutaman viikon päästä uimme.

Ainoastaan jos on iso omakotitalo ja laaja nurmikko imeytystä varten, siinä voi pestä  auton. Sen verran nurmikkoa meiltäkin löytyy, että siinä voi varovasti silloin tällöin prätkää pestä, ihan luvan kanssa. Pidetään siis huolta ympäristöstä.

 

20180414_105941

Bemariliike oli auki, mutta huoltopuoli ei lauantaisin.

 

Tottakai myös moottoritiellä piti käydä hieman tuulettamassa pölyjä. Alkukeväästä on syytä ajaa korostetun varovasti, onhan kaksipyöräinen autoilijoillekin taas uusi asia talven jälkeen. Yhdessä kohtaa Kehä III liittymässä olin juuri vaihtamassa kaistaa vasemmalle pää sinne käännettynä, painoin samalla vilkkunappulaa ja yritin ehtiä rekan edestä pois niin en ehtinyt huomata pitkittäistä halkeamaa asvaltissa. Onneksi se ei ollut kovin syvä, mutta taas tänä vuonna keväisiä halkeamia tuntuu olevan enemmän  kuin koskaan.

Ajokausi on siis käynnistynyt omalta osaltani. Jatkossa yritän saada taas kuvattua videoitakin ja haluan myös kokeilla uutta action-kameraani, josko sillä saisi kivoja fiiliksiä välitettyä tien päältä. Pysy kanavalla!

 

20180414_121056

BMW-selfie ikkunan kautta.