MP24-moottoripyörämessut

Kevättä odotellessa motoristien suurtapahtuma MP24-moottoripyörämessut keräsi tänä vuonna 52 000 kävijää. Messut kestivät koko viikonlopun 2.-4.2.2024, mutta jännitystä aiheutti perjantaille osunut lakkopäivä, joka vaikeutti järjestelyjä. Lipun olin ostanut jo marraskuussa, joten missään nimessä en halunnut perua käyntiä. Toisaalta päättelin, että lakon takia perjantain kävijämäärä jää vähäisemmäksi, ja muutenkin viikonloppuna on aina eniten vieraita. Voin nyt kertoa, että myös perjantaina oli vilkasta.

Yleensä menen messuille julkisilla, mutta nyt metro, ratikka, juna tai bussi ei kulkenut. Messukeskus oli fiksusti järjestänyt eri puolilta pääkaupunkiseutua messubusseja, ja harkitsin jo sellaisen käyttöä. Perjantaiaamuna olisi päässyt kävelymatkan päästä bussikyytiin, mutta ensimmäinen paluubussi olisi ollut vasta klo 16. Muiden aikataulujen takia en voinut messubussia käyttää, joten ajoin autolla Pasilan Triplan parkkiin.

Videoni MP24-messuilta on tuttuun tyyliin YouTube-kanavallani. Leikkasin sen noin kolmeen minuuttiin, ole hyvä!

Messujen itselleni tärkein sisältö eli uusien pyörien ihmettely ja koeistuminen alkoi. Alan lehdistö on jo viikkoja hehkuttanut tiettyjä pyörämalleja, joista tässä muutamia. BMW:n uusi, iso katumaasturi on nyt R1300GS. Se oli yksi kuvatuimpia ja istutuimpia pyöriä, joten ainakin viisi kertaa kävin BMW:n osastolla yrittämässä kuvaa, mutta aina oli väkeä turhan paljon pyörän kimpussa. Tässä kuitenkin otoksia uudesta ”Gessusta” ja hienosta M-maalauksin varustetusta BMW M1000XR:stä.

Uusi isolohko BMW R1300GS ”Ilveksen” vihreäkeltaisissa väreissä.

Keväällä tulee taas Suuri koeajopäivä, joten jos siellä pääsisi kokeilemaan, miltä iso 1300-kuutioinen bokseri tuntuu reisien välissä. Omaan 1200-kuutioiseen verrattuna siinä on hieman enemmän tehoa ja vääntöä, mutta paljon painavampana se on hitaampi. Korkea GS on nyt yläosaltaan paljon sirompi kuin vanha versio, joten silmään se istuu hyvinkin kauniina.

BMW M1000XR taas on maalattu tai teipattu perinteisiin urheilumallien kolmiväriseen vaaleasini-sini-punaväreihin, joten ei jää epäselväksi, että suorituskykyinen malli on kyseessä. Ketjuvetoinen uutuus ei ole nopein BMW, mutta kyllä silläkin ehtii 201 hevosvoiman teholla, kun massaa on ajokunnossa vain 223 kiloa. M1000XR on katettu sports touring -matkapyörä, mutta se sopii myös radalle. Sivusiivekkeet kuulemma lisäävät kovassa vauhdissa downforcea eli ilmavirran tuottamaa painetta alaspäin.

Blogin kirjoittaja Tommi ja BMW M1000XR perinteisissä M-väreissä.

Tänä vuonna messut olivat kai pinta-alaltaan laajemmat kuin koskaan, ja muun muassa Suzukin ja Kawasakin osastot olivat eri paikassa kuin yleensä. Se auttoi hieman ruuhkiin pyörien ympärillä. Suzukilla oli mielenkiintoista nähtävää, kuten GSX1300R Hayabusa, joka viettää 25-vuotisjuhliaan tänä vuonna. Busan muotoilu sykähdyttää aina, ja onhan se hieman pudotetusta tehosta huolimatta edelleen yksi superpyörien superpyörä.

Suzuki GSX1300R Hayabusa 25th anniversary edition.

Hiljattain Bike-lehdessä oli vuotuinen Alpenmasters-vertailu eri kokoluokan pyöristä Alppien solissa ja serpentiineillä. Vertailun voitti Suzuki V-Strom 800 DE, ja se oli näytillä MP24-messuillakin. Bongasin myös sen isoveljen eli V-Strom 1050 DE:n, jonka kuva on alla.

Suzuki V-Strom 1050 DE.

Kawasaki oli tuonut näytille huippu-uutuuden, joka on Ninja 7 Hybrid. Se on 450-kuutioinen, kaksisylinterinen, myös sähkömoottorilla varustettu hybridi. Autoissa hybridit olivat vielä pari vuotta sitten kova juttu, mutta nythän sähköautot ovat syrjäyttämässä ne täysin. Hybrideissä on se huono puoli, että niissä on kaksi tai useampia moottoreita eri tekniikoilla, joten huollon tarve on ilmeisen iso. Toisaalta jos ajaa paljon pelkällä sähköllä, niin sylinterinkansi tai venttiilikoneisto ruostuvat helposti.

Moottoripyörää, jossa on hybridimoottori, en ole koskaan ajanut, joten tämäkin pitää panna koeajolistalle. Tässä blogissa olen kirjoittanut yhden sähköprätkän koeajosta lähes kahdeksan vuotta sitten. Muutenkin Kawan osastolla oli melkein enemmän ninjoja kuin Tokiossa, sillä miltei kaikkiin malleihin retroja lukuun ottamatta oli lisätty tuo legendaarinen sana.

Kawasaki Ninja 7 Hybrid.

Petrol Circuksen puolella eli rakennetuissa pyörissä oli useita upeita luomuksia, ja uutuutena MP-messuilla oli nuorille eli tuleville motoristeille suunnattu Jonnela. Siellä oli esillä sata mopoa, joita taitavat teinit olivat muokanneet. Kuvia messujen eri osastoilta on lisää noin kolmen minuutin videollani, johon kokosin tämän blogin kuvien lisäksi kymmeniä muita otoksia.

Myös ajovarusteista oli niin hyviä tarjouksia, että melkein harmitti, kun juuri nyt itsellä on hyvä varustetilanne ja hiljattain uusitut ajokamat. Jos olisi ollut enemmän aikaa, niin olisin jäänyt kuuntelemaan Tie vie -osaston esityksiä moottoripyöräreissuilta ympäri maailmaa. MP Motoball -turnausta tuli hetken seurattua, siinä kun tavallaan yhdistyy kaksi itselle läheistä harrastusta, moottoripyörät ja jalkapallo.

Messujen antia olivat niin ikään mönkijät ja sähköpolkupyörät, joista jälkimmäisiä pääsi koeajamaan Messukeskuksen sisäradalla.

Aiempien vuosien mp-messukirjoituksiani voi lukea uusimmasta vanhimpaan täällä:

MP23

MP20

MP19

MP18

MP17 osa 2

MP17 osa 1

MP-messuja aiemmilta vuosilta

MP23-messut

Kolmen vuoden pandemiatauon jälkeen viime viikonloppuna oli taas mahdollisuus nähdä ja kokea moottoripyöriä Helsingin Messukeskuksen näyttelyssä.

Patoutunutta tarvetta yleisöllä näyttikin olevan, sillä jo perjantai houkutteli paikalle ehkä 15 000 kävijää. Lauantai oli aivan mahdoton, ja silloin messuilla kävi kuulemma 31 000 paxia eli asiakasta. Vielä sunnuntainakin ihmisiä oli runsaasti.

Jotkut kuulemma ahdistuivat ruuhkista ja lähtivät pois tai eivät mahtuneet parkkihalleihin. Itse asioin tänäkin vuonna suosiolla kiskoliikenteen avustuksella. Ratikka tosin oli palatessa 20 minuuttia myöhässä, mutta siitäkin selvittiin.

Pientä jonottelua oli siis tiedossa narikasta lähtien, mutta olihan näitä messuja odotettu kolme vuotta. Edellisen kerran kirjoitin tähän blogiin MP-messuista 5.2.2020. Juttu on tässä linkissä. Artikkelissa on myös linkkejä aiempiin messupostauksiini.

Liitän tähän alkuun messuilla kuvaamani videon, jossa on retro- eli vanhempaa kalustoa ja näyttelypyöriä. Blogin lopussa on toinen video, jossa on näyttelyn uutta kalustoa.

Retrovideolla on muun muassa tämä hieno BMW K100RS vuodelta 1984. Keltainen väri kyllä sopii. Tätä tyyliä voi kai luonnehtia café raceriksi.

BMW K100RS vuodelta 1984.

Näytteillä oli myös uusi Royal Enfield 650 Interceptor, joka mallina toki on vuosikymmeniä vanha. Siksi sekin on retrovideossa.

Joku mestari oli askarrellut Volkswagen-mopon niin, että oli hitsannut Kuplan lokasuojia yhteen vierekkäin ja peräkkäin sekä lisännyt eteen ja taakse tupla-ajovalot ja vilkut. Lopputulos herätti hilpeyttä ja ihailua. Moottori jäi epäselväksi, enkä tavoittanut tekijää, mutta mopoksi tuotos oli rekisteröity. Siitä on videolla kuvia ja filmin pätkä.

Vakavampaa maailmantilannetta edusti Pappa-Tunturi, joka oli maalattu Ukrainan väreihin, ja Tunturi-teksti oli korvattu Ukraina-tekstillä ukrainaksi. Mopo huutokaupataan Ukrainan tukemiseksi sodassa Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi.

Japsistarat-yhdistys oli tuttuun tapaan paikalla, ja näytillä oli esimerkiksi Honda CB 750 Four K kullanvärisenä sekä hämäävästi samantapainen, mutta 1100-kuutioinen CB 1100 Four K11, joka lienee jippo. Japanilainen Whitehouse-yritys tietääkseni myy sellaisia valmiita sarjoja kyseiseen muutokseen. Hauska idea ja siisti toteutus!

Oudoimpia vintage-pyöriä oli Monowheel jostain 1900-luvun alusta. Siinä istutaan jättimäisen yksipyöräisen sisällä, jossa myös moottori sijaitsee. Videon lopussa on vielä sympaattinen Esso-mopo, joka lienee Honda Monkeysta rakennettu.

Retro- ja uutuuspyörien lisäksi messuilla oli Miss MP -tapahtuma, esillä oli varusteita ja vaatteita, matkakohteita motoristeille, poliisin ja vakuutusyhtiöiden osastot, jopa sähköpolkupyöriä ja niiden koeajorata. Viimeksi mainitut selittyvät sillä, että merkit Yamaha ja Harley-Davidson valmistajat myös polkupyöriä. Samoin vesiskoottereiden esilläolon syynä on sama maahantuoja kuin eräillä moottoripyörillä.

Varsinaista koeajorataa prätkille ei tänä vuonna ollut, mutta Motoball-rata tarjosi ennakkoon ilmoittautuneille ja motocross-varusteisille joukkueille mahdollisuuden yhdistää minimotoilla ajo jalkapallon pelaamiseen. Tästäkin on kuvamateriaalia videossani.

Ja pitihän sitä tänäkin vuonna ostaa Smoton arpa, jolla voi voittaa uuden moottoripyörän. Tai ainakin arvan hinta menee hyvään tarkoitukseen.

Itse ohitin sujuvasti kiinnostamattomat osastot, koska prätkiä oli kuitenkin todella paljon. Jos halusi kuvata, niin hyvää hetkeä tai koeistumista piti välillä odottaa. Pääosan kuvista olen siis koonnut YouTube-videoihin kanavallani Motoblogi.

Uusia pyöriä oli muun muassa Kawasaki Z900RS, kuva alla. Mahtavan kokoinen jäähdytin kiinnittää huomion, mutta tähänkin keltainen väri sopii yllättävän hyvin.

Kawasaki Z900RS

Saman merkin osastolla oli myös Ninja ZX10-R, joka oli näyttelyn tehokkaimpia pakkauksia: 213 hevosvoimaa. CFmotolla oli keskiluokan seikkailupyörä 800 MT kolmine laukkuineen. Itselle tuntemattomampi merkki, mutta joskus voisi sitäkin kokeilla.

Royal Enfieldiäkin taas myydään, ja onhan niissä kivan retro ilme hieman tekniikaltaan päivitettynä. Varsinkin 650 Interceptor oli omiin silmiini miellyttävä.

Suzukin osastolla oli nätti sininen GSX-S 1000 GT. Ei enää ihan uusi, mutta aina kiehtova GSX 1300 R Hayabusa eli Bussi tai Busa keräsi edelleen väkeä kuin kärpäsiä. Tätä uutta korimallia en ole vielä testannut. Viime keväänä piti ja olin jo sitä varten Tuusulassa liikkeessä. Mutta sitten iski ihme lumisade, joten jätin koeajon sillä kertaa väliin. Alla kuitenkin bloggaaja itse Busan puikoissa. Kuten näkyy, asento on eteen nojaava ja polvikulma tiukka, joten kaikille Hayabusa ei sovi.

Bloggaaja Tommi ja Suzuki GSX 1300 R Hayabusa.

Triumphin tiloissa oli upea, punainen Street Triple 765 RS. Siinä on jopa 130 hevosvoimaa, mikä kiehtoo kummasti niin pieneen moottoriin yhdistettynä. Lähes katteeton pyörä edustaa hyvin Trumpan nykytyyliä, jossa suorituskykyä on lisätty merkittävästi. Pitää varmaan tutkia sitä keväällä tarkemmin.

Messujen kallein pyörä oli kuulemma Ducati Superleggera V4, joka ilmeisesti ei ole myynnissä, mutta lapussa luki 143 150 euroa. Racing-putkistolla tehoa on 234 hevosvoimaa 15 500 kierroksella, mutta vääntöä ”vain” 119 Nm 11 750 kierroksella. Varsinainen kierroskone siis. Varsinainen jippo on tuotteen paino eli vain 152 kiloa.

Paljon sykähdyksiä aiheutti myös Ducati Diavel V4. Siinä oli ehkä parhaimman näköinen pakoputkisto, mitä olen koskaan nähnyt vakiopyörässä. Kuva alla kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tuosta voimacruiserista. 168 hevosvoimaa ja 126 Nm vääntö vievät uutuutta tarvittaessa ripeästi.

Ducati Diavel V4 ja uhkea putkisto.

Poliisi oli tuttuun tapaan myös paikalla, ja osastola näkin mm. Kawasaki H2 SX SE:n, jossa on mekaanisesti ahdettu moottori ja 200 hevosta. On laitteessa painoakin, kun on kaikki sähköiset tutkat ja muut vermeet kiinnitettyinä.

Paljon lisää still- ja liikkuvaa kuvaa on YouTube-videollani ”MP23-messujen uudet pyörät”, jonka tänään julkaisin. Sinne siis!

Koeajo: Honda CRF1100L Africa Twin

Honda CRF1100L Africa Twin perinteisenä punaisena.

Tämä kevät on koronan takia poikkeus aiempiin siinäkin mielessä, että moottoripyörien suuri koeajotilaisuus Pasilassa on tältä vuodelta peruttu. Olen kirjoittanut siitä monena vuotena blogiini. Kertomuksia ja arvioita on täällä:

2019: Suzuki Katana ja muita koeajoja

2018: Suuri koeajopäivä 2018

2017: Koeajopäivä: Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha

2016: Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 1(2)

2016: Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 2(2)

Tänä vuonna siis koeajot pitää perinteisesti itse sopia puhelimella tai vain ajaa liikkeeseen ja kysyä, onnistuuko. Ja onnistuu se yleensä, koska kauppaahan siinä tehdään.

Koleana toukokuun päivänä käynnistin pyöräni, kun Helsingissä rannikon lähellä oli vain kuusi astetta lämmintä. Kehä III:lla lämpöä oli enää vain kolme astetta, joten panin hetkeksi lämpökahvat päälle. Vaikka talvi oli leuto ja lumeton, niin kevät oli pikemminkin kolea kuin lämmin ihan tähän asti.

Honda CRF1100L Africa Twin edessä automaattina ja Adventure Sports -varusteilla, takana poljinvaihteilla.

Kauden tärkeimpiä uutuuksia on uusi, isompi versio Hondan Africa Twinistä. Testasin aiempaa, tuhatkuutioista versiota huhtikuun 2016 tapahtumassa, josta kirjoitin kaksi juttua. Hondaa arvioin niistä ensimmäisessä, ja annoin tuotteelle silloin neljä tähteä.

Nyt kaikkea on enemmän ja elektroniikka lähentelee tai ylittää jo parhaiden eurooppalaisten tason. Viimeksi koeajoin automaattivaihteista DCT-versiota, joten nyt oli sopiva kokeilla poljinvaihteista pyörää, jossa on perinteinen käsikytkin ja pedaalivaihteet.

6,5 ” kosketusnäyttö ja valtava nappiviidakko on näkyvintä uutta verrattuna sata kuutiota pienempään malliin. Bluetoothilla kännykän voi yhdistää näppärästi näyttöön. Vasen peukalo käyttää ohjaustangon pieniä nappeja, joihin miesten talvihanska kädessä on vaikea osua. Ergonomia ei ole ihan paras, jonkinlainen kiertorengas tai muu ratkaisu selkiyttäisi sitä.

Mutta ei nappeja vauhdissa paljon pitäisikään painaa, joten kyllä niiden kanssa pärjää. Vakionopeudensäädin on oudosti oikealla eli kaasukäden puolella, mutta pääasia että se on olemassa.

Honda 1100 Africa Twinin ohjaamo on täynnä nappeja.

Ajoasento on väljä, pysty ja kädet melko leveällä eli juuri sellainen kuin mielestäni pitääkin. Noin 180-senttinen kuljettaja saa vielä jalkansa kunnolla maahan, mutta tällaiset ”katumaasturit” sopivat mittojensa puolesta parhaiten pitkille ja painaville kuskeille. Saatavilla on onneksi korkea ja matala satula ja penkin korkeussäätö.

Kuten aina, ajossa paino tuntuu häviävän johonkin ja meno on leppoisaa. Toisiovälitys on ketjulla, ja se on niin sanottu moottoritievälitys. Eli vaihde x kymmenen on pienin sopiva nopeus, esimerkiksi kuutosella voi ajaa kuuttakymppiä. Sama välitys on omassakin pyörässä, joten siihen on jo tottunut. Vääntöä Hondassa on 105 Nm ja tehoa 102 hevosvoimaa. Mikään tykki se ei ole, mutta tällä välityksellä keskikierroksilta lähtien alkaa kyllä tapahtua.

Ainoa hyvä puoli ketjuvedossa on se, että välitystä on helppo säätää, itse muuttaisin sitä rattailla tiheämmäksi. Muuten twiniin sopisi hyvin kardaani, kuten osalla kilpailijoista.

Käyntiääni vakioputkella on kivan hiljainen, enkä kaivannut tehoputkea. Standardiputki sopii hyvin eleettömään Hondaan, jossa voima tulee muutenkin ulos tasaisen rauhallisesti.

Honda CRF1100L on kokoisekseen siro ilmestys.

Matala visiiri ei suojaa kypärämelulta, mutta katteet peittävät roiskeet rintaan ja jalkoihin ihan hyvin. Adventure Sports -version katteet ovat isommat ja tähän tavalliseenkin saa lisävarusteena isompaa lasia, jos haluaa. Perusversion hinta on 20 780 euroa, Adventure Sports DCT-vaihteilla ja sähköisellä EERA-jousituksella maksaa 27 990 euroa, että onhan siinä jo hintaa. Tankin koko on jopa 24,8 litraa, joten huoltoasemalla ei tarvitse yhtenään vierailla.

Paino ajokunnossa on vain 226 kiloa, mikä on keveydessään hyvä saavutus. Moni kilpailija on massaltaan kymmeniä kiloja enemmän, mikä tuntuu niissä polttonesteen kulutuksessa ja päästöissä, mutta myös ketteryydessä kaupunkiajossa. Africa Twin on ihan mukava pyöritellä pienessäkin tilassa, kunhan korkeussäädöt ovat kohdallaan. Soratiellä en sitä päässyt kokeilemaan, mutta kehätiellä ja moottoritiellä matka sujui hyvin.

Kaarre-ABS, ajotilat ja keulimisen- ja luistonesto ovat tätä päivää ja ne toimivat ilmeisen hyvin. Sähkösäätöinen EERA-jousitus tuo mieleen BMW:n ESA-järjestelmän. Tosin saksalaiset esittelivät sen tuotantopyörään jo 15 vuotta sitten. Ehkä japanilaiset halusivat testata jousitusta perusteellisesti? Tulos on kuitenkin hyvä eli parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Arvioni Honda CRF1100L Africa Twinistä ****

Plussaa

• monipuoliset sähköiset turva- ja mukavuusvarusteet sekä lisävarusteet
• väljä ja pysty ajoasento, käsisuojatkin on
• automaattivaihteisto ja eri korkuiset satulat saatavilla
• voima tulee ulos kivan tasaisesti
• keveys ja sirous verrattuna moniin kilpailijoihin
• iso tankki, pienehkö kulutus -> pitkä käyttösäde.

Miinusta

• nappuloiden ergonomiassa kehittämistä
• hinta huippuvarusteilla.

All road- ja jopa maastokäyttöön Africa Twin on kova kilpailija Euroopan ja Japanin vastaaville tuotteille. Jo perusvarustein rahalle saa hyvän vastineen ja tekniikka on ihan tätä päivää.

MP20-messuraportti

Iloista menoa KTM:n puikoissa.

Vuosi on vaihtunut, ja tänä vuonna Helsingin moottoripyörämessut oli 31.1.-2.2.2020. Nyt jo 12. vuotta putkeen olin taas Messukeskuksessa messuilemassa.

Aiempien vuosien messuraporttejani kuvineen voi lukea näistä linkeistä uusimmasta vanhimpaan:

https://motoblogi.wordpress.com/2019/02/02/mp19-messut/

https://motoblogi.wordpress.com/2018/02/07/mp18-messuilla/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/15/moottoripyoramessut-2017-22/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/05/moottoripyoramessut-2017-12/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/01/27/moottoripyoramessut-ovella/

Vuosi sitten ihmettelin Helsingin lumen paljoutta, mutta tänä vuonna tilanne on ihan toinen. Tammikuu oli mittaushistorian lämpimin eli leudoin 175 vuoteen. Tammikuussa oli vain yksi pakkaspäivä. Koko talvena lunta on ollut noin neljänä päivän hetken, enintään ehkä 3 cm. Lumitöitä ei ole tarvinnut tehdä kertaakaan, ja taloyhtiö on säästänyt pitkän pennin, kun lämmityskulut ovat ennätyspienet.

Toisaalta ei ole päässyt pulkkamäkeenkään, hiihdosta puhumattakaan. Kaupungissa on kyllä pari lumetuslatua ja Kivikon hiihtohalli, joihin hiihtämään pääsisi. Enemmän haittaa kuitenkin, että ulos ei ole päässyt luistelemaan. Tekojäitä on noin kymmenen, mutta kaikkiin on hieman matkaa, joten olen siirtynyt luistelemaan pelkästään jäähallissa. Se on kivaa, ja jää on huippuluokkaa.

Mutta asiaan, messuihin. Jos ei ole käynyt aiemmin MP-messuilla, niin asiaan pätee ennenkin kirjoittamani, että siellä näkee ja voi koeistua uusia pyöriä, tapaa samanhenkisiä motoristeja, voi ihailla taidolla rakennettuja retro- ja vintagepyöriä, pystyy koeajamaan pyöriä sisätiloissa asvaltilla, saa ostettua uusia tai käytettyjä ajovarusteita, kykenee miettimään mp-matkakohteita maailmalla, saa vakuutuksista hyviä tarjouksia, tuurilla voi voittaa jossain arvonnassa, kuulee kivoista kokoontumispaikoista kesäksi, löytää pyöräänsä monenlaisia tarvikeosia, pääsee seuraamaan Miss MP:n valintaa ja huomaa, kuinka lähellä kevät jo on.

Honda CRF1100L Africa Twin on kauden merkittävimpiä uutuuksia.

Honda oli lisännyt seikkailupyöräänsä sata kuutiota, joten Africa Twin on nyt 1100-kuutioinen. Se on aika monen koeajolistalla tänä keväänä.

Messujen tunnelmia ja monet uutuudet näkyvät tässä reilun neljän minuutin videokoosteessani, jonka kuvasin messuilla.

Muita kiinnostavia uusia malleja oli muun muassa Triumph Rocket III -mallit GT ja R, joiden kone on 2500-kuutioinen. 221 Nm vääntöä tarjoava motti olisi kiva kokeilla kesällä. Pyörän ulkoasu näyttää olevan pelkkää moottoria.

 

Triumph Rocket III GT.

Tänä vuonna myös moottorirata Kymiring oli tehnyt oman osastonsa, kun ensi kesäksi on varmistunut Suomen ensimmäisen MotoGP-ajon ajankohta eli 10.-12.7.2020. Ostin itsekin lipun ko. tilaisuuteen, vaikka lippujen hinnat ovat aika kalliit, niin kannatuksen vuoksikin sinne on mentävä. Kunpa Suomi saisi vielä oman, kilpailukykyisen kuljettajan sarjaan. Eli Iitissä nähdään heinäkuussa.

 

BMW:n uutuus oli F900XR eli F-sarja tuntuu kasvavan kokoa. Harley-Davidson oli tuonut näytille LiveWiren. Kyseessä on sähköpyörä, jonka kantama on 158 kilometriä.

Harley-Davidson LiveWire.

Suzuki esitteli kilpailijan mm. Honda Africa Twinille eli V-Strom 1050:n. Siinä on lisää voimaa, uusi, kulmikas muotoilu ja paljon enemmän varusteita kuin aiemmin.

Suomen vastaus H-D:n sähkömoottoripyörälle on vielä prototyyppi, mutta tuotantoa ilmeisesti valmistellaan jo kovasti. Aiemmin nimellä RMK E2 suunniteltu Verge TS on huimat 1000 Nm tarjoava malli, joka tuo mieleen jotkin tieteiselokuvat. Sähkömallit todellakin erottuvat liikenteessä.

Verge TS on suomalainen tutkielma sähköisestä prätkästä.

Ducati Panigale V4 on kaunista muotoilua.

Ducatin osastolla oli runsaasti hienoa italialaista muotoilua. Poliisilla oli näytillä sinipukuisten kalustoa, joka näyttää nyt olevan Kawasaki-voittoista. Pähein niistä on ZZR 1400, jossa on 210 hevosvoimaa. Eikä H2 mekaanisine ahtimineen paljon jää jälkeen.

Poliisin Kawasaki ZZR1400.

Rakennettujen pyörien hallissa oli monenlaista tarjolla, mutta eniten mieleen jäi 125-kuutioinen, käsin tehty kaksipyöräinen. Siinä on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä. Aika hurjaa.

Eri osista koottu ja paljon käsityötä vaatinut 125-kuutioinen, jossa on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä.

Tällä kertaa MP-messuilla kävi yli 55 000 ihmistä, joten vilkasta oli taas. Kevään ajokautta ja uusia koeajoja odotellessa voit ihailla kuvaamaani koostevideota MP20-näyttelystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

MotoGP-testit, Kymiring 19.-20.8.2019

Ensimmäisen kerran kuulin suunnitelmasta Kymiringin moottoriradaksi noin kymmenen vuotta sitten. Hanke lähti visiona liikkeelle jo vuonna 2007, ehkä aiemminkin.

Onhan noita toiveita ja suunnitelmia, moni ajatteli silloin. Niin olin itsekin epäilevä, koska täysimittaisen radan suunnittelu ja rakentaminen olisivat iso projekti. Vaadittaisiin aikaa, rahaa ja politiikkaa, jotta sinne saataisiin paitsi rata, myös kilpailuja.

YouTube-kanavallani on video ensimmäisen testipäivän tunnelmasta pääsuoran vierestä kuvattuna.

Vielä ei ole virallisesti päätetty vuodesta 2020 alkaen Kymiringillä ajettavasta MotoGP-kisasta, mutta elokuu 2019 toi unelman lähemmäksi kuin koskaan. Oli aika ajaa ensimmäiset viralliset, maksulliset testiajot. Aprilia, Ducati, Honda, KTM, Suzuki ja Yamaha olivat talleina paikalla.

Osa vieraista pääsi tutustumaan varikkotunnelmaan. Tässä Kallio Racing Junior-teamin Yamaha.

Olin ajatellut joka tapauksessa mennä Kymiringin avajaisiin, mutta tulin keväällä 2019 valituksi myös noin 150 vapaaehtoisen joukkoon, joka auttaisi tilaisuuden järjestelyissä. Varsinainen radan rakennustyöhän oli tehty jo viime vuosien aikana, mutta nyt testattaisiin kisajärjestelyjä: asiakaspalvelua, pysäköintiä, akkreditointia, logistiikkaa, cateringia, VIP-palveluja, viestintää, selostuksia, markkinointia, lehdistösuhteita ja kaikkea muuta, mitä ison tapahtuman toteuttaminen vaatii. Kuljettajat ja tiimit keskittyisivät jousituksen, renkaiden ja muiden ajoon vaikuttavien seikkojen säätämiseen, koska jokainen rata ja ajo-olosuhde on aina erilainen.

Vapaaehtoiset rekrytoi ammattitaitoisesti Lahti Events, joka on tottunut muun muassa Lahden Salpausselän kisojen organisointiin. Elokuun alussa meillä oli vapaaehtoisten koulutus, jossa kuultiin tapahtuman taustoja, tavoitteita ja saatiin ohjeita toimintaamme. Kuulemma Kymiring on ensimmäinen uusi, korkeimman tason rata Euroopassa 15 vuoteen. Koulutuksessa pääsin itse ensimmäistä kertaa näkemään Iitin Tillolassa sijaitsevan radan. Olin paikalla moottoripyörällä, mutta ajamaan radalle ei sentään päässyt.

Kymiring tilapäisestä VIP-katsomosta nähtynä.

Kymiringillä on kansainvälisen autoliiton FIA:n korkein Grade 1- ja kansainvälisen moottoripyöräliiton FIM:in korkein Grade A -luokitus. Tässä suhteessa se on Pohjois-Euroopan ainoa korkeimmat vaatimukset täyttävä GP-rata. Siellä voidaan ajaa kansainvälisiä kilpailuja niin kaksi- kuin nelipyöräisillä ja tuottaa ajokoulutusta ym. Nykyisiä tai tulevia lajeja ovat siis MotoGP, formulat, DTM, rallicross, motocross, speedway, jääspeedway, supermoto, karting ja enduro.

Aprilian kuljetusauto, taustalla KTM:n. Nuo pilvet satoivat kohta – ja ukkostivat.

Kymiringin pituus on noin 4,6 kilometriä ja pää- eli takasuoran noin 1,2 kilometriä. Pääsuora on GP-ratojen pisin Euroopassa. Noin 12-20 metriä leveää rataa kierretään myötäpäivään. Korkeuseroa on 23 metriä eli aika paljon. Alue on kaikkiaan 180 hehtaaria. Lisätietoa radasta on Kymiringin sivuilla.

Varsinaiseen testitapahtumaan minun piti myös ajaa kaksipyöräisellä, mutta koska sadetta oli luvattu jonkin verran molemmille päiville ja vaihtovaatteita, sateenvarjo ym. olisi pitänyt pakata mukaan, ajoin tällä kertaa Helsingistä Iittiin ja takaisin molempina päivinä autolla. Päivät olivat myös erittäin pitkiä, matkoineen noin kello 6-21 ja takaisin olisin ajanut iltamyöhään, niin päätin hieman säästää itseäni.

Ensimmäinen testipäivä oli siis maanantai 19.8. ja toimitsijoille oli järjestetty kyyti Lahdesta ja Kouvolasta, koska parkkipaikat olivat vielä hieman kesken. Näin maksavat vieraat mahtuivat paremmin pysäköimään. Itse jätin autoni Kouvolaan, jossa Matkakeskuksessa on peräti 72 tunnin ilmaisia paikkoja.

Pian saatiin akkreditointirannekkeet ja kaulakortit ja sitten vain töihin. Toimipaikkani oli VIP-teltta, joka oli pystytetty lähtösuoran viereen. Katsomosta näki hyvin varikolta tulevat pyörät. Varsinkin KTM:n Mika Kallio varikolta kiihdyttäessään tervehti lämpimästi yleisöä.

Motoblogin Tommi Simon VIP-hommissa. Taustalla Ajo Motorsportin 600-kuutioinen kisa-Honda.

Hoidin VIP-teltassa lähinnä ääntä ja TV-monitorien kuvaa. Ruuduissa pyöri non-stoppina MotoGP-oikeudet omistavan Dorna Sportsin videoita aiemmista osakilpailuista, ajajaesittelyjä, Mika Kallion haastattelu ja radan koeajo ym. Autoin myös teltan muun toimivuuden kanssa, opastin vieraita ja ratkoin pieniä ongelmia. VIP-vieraat pääsivät ajajien lopettaessa käymään opastetusti varikolla, ja me vapaaehtoiset huolehdimme aikataulutuksesta, opastuksesta ja kiertokäyntien turvallisuudesta. Välillä myös siivottiin, koska hiekkaa tuppasi kantautumaan sisälle, koska radan ympäristö on edelleen työmaata ja rakennukset keskeneräisiä.

Lounaan kävin nauttimassa VIP-aluetta vastapäätä, takasuoran vieressä olevalla Fan Zone -alueella. Siellä oli useita ravintolakojuja, Lahden moottoripyörämuseon noin 30 vanhaa moottoripyörää, mainosautoja ynnä muuta nähtävää. Jonoja syntyi, mutta pärjättiin.

Päiväliput asiakkailta maksoivat noin 50 euroa, 7-17-vuotiailta noin 20 euroa ja A-istumakatsomon paikka toi siihen 10-20 euroa lisää. Myös kahden päivän lippuja sai ja VIP-paikat maksoivat 290 euroa. VIP-teltassa oli oma juontaja, Kimi Räikkösen vanhan Lotus Renault -Formula 1 -auton simulaattori, jolla saattoi maksutta ajaa virtuaalisia kierroksia Kymiringin radalla, tasokkaammat, tosin tilapäiset WC-tilat, hyvä buffet ym. lisää sekä mahdollisuus varikkokävelyyn ja ratakierrokseen bussissa.

Lotuksen Formula 1 -simulaattori oli hyvin suosittu.

Tunnelma radalla ja yleisöalueilla oli kaikkiaan erittäin hyvä. Radan ja rakennelmien keskeneräisyys ei juuri haitannut, koska kaikki ymmärsivät, että kyseessä oli vasta harjoitus ja testi tulevia, oikeita kisoja varten. Juttelin testipäivien aikana niin radan rakentajien, suunnittelijoiden kuin muiden vapaaehtoisten ja vieraiden kanssa. Ensi vuoden heinäkuu on ajankohta, joksi MotoGP-kilpailua eniten toivotaan, mutta myös elokuu tai kesäkuu varmaan tulisi kyseeseen. Suomen lomaillessa heinäkuussa ja kun ilmatkin ovat yleensä lämpöisimmillään, heinäkuu olisi paras kuukausi.

Ensimmäisenä testipäivänä vettä tihuutti useaan otteeseen, mutta välillä kuljettajat pääsivät ajamaan rataa, ja pitäähän sitä sadekelin renkaita ja säätöjäkin testata. Toinen päivä eli tiistai oli poutainen noin kello 15 asti, jolloin tulin juuri varikkokierrolta. Sitten tuli voimakas ukkoskuuro ja rankkasade eikä kisakoneilla ajamaan enää päässyt. Lopuksi VIP-väki pääsi vielä pikkubussissa ajamaan kierroksen radan ympäri, mikä olikin monelle kohokohta hyvien buffet-ruokien ja tuttavien tapaamisten ohella.

VIP-teltassa oli tyylikäs punainen matto ja mm. ruokaa tarjolla.

Kierroksia järjestettiin monta, jotta kaikki halukkaat ehtivät mukaan. Myös me vapaaehtoiset pääsimme lopulta kyytiin. Bussi ei kovin lujaa ajanut, mutta käsityksen radasta sai hyvin. Asvaltti on erittäin tasainen ja uskon, että tekninen eli vaikea Kymiring saa paljon ystäviä myös kilpailijoista. Tähän asti rataan on uponnut noin 20 miljoonaa ja ennen vuoden 2020 GP:tä siihen menee vielä noin 10 miljoonaa euroa lisää. Myös mahdollinen hotelli ja ravintola odottavat vielä rakentamistaan, joten alue kehittyy tästä paljon tulevina vuosina. Ehkä jo ensi vuonna myös Jyväskylän Suurajojen (Neste Rally) osakilpailu ajetaan Iitissä.

Nopeimmat huiput takasuoralla ajoi Ducatin italialainen Michele Pirro, 340 km/h ja nopeimman kierrosajan teki tietojeni mukaan Aprilian britti Bradley Smith 1.47,540 minuuttia. Uusi rata on vielä hieman hankala, kunnes se kuluu sopivasti eikä osittain sateen liukastama rata ja noin 16-21 C lämpötila ollut paras keli nopeammille ajoille.

Toisen testipäivän tunnelmaa voit katsoa tästä YouTube-videostani.

Mutta Kymiringistä kuullaan vielä. MotoGP tuonee sinne ensi vuodesta lähtien 50 000 – 100 000 katsojaa per osakilpailu. Oli hienoa olla osa sen ensimmäisiä testipäiviä. Kiitos rahoittajille, suunnittelijoille, rakentajille, Lahti Eventsille ja muille vapaaehtoisille, jotka teitte päivästä mahdollisen. Sekä tietenkin motoristeille ja muille asiakkaille, jotka saavuitte paikalle.

 

 

 

Suzuki Katana ja muita koeajoja

Helsingissä on jo pieni perinne, että kesäkuun alussa on Suuri koeajopäivä Pasilan Messukeskuksessa. Tänä vuonna se oli 7.6.2019. Aiempina vuosina olen kirjoittanut koeajoista tähän blogiin näin:

• Suuri koeajopäivä 2018
• 2017 Koeajopäivä: Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha
• Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 1(2)
• Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 2(2)

Tämän postauksen lopussa listaan kaikki blogini aiemmat koeajot, niin löydät helposti etsimäsi. Myös haku-toimintoa voi käyttää.

Itä-Pasilan Messukeskus on tavallaan hyvä, mutta toisaalta huono paikka tällaiselle tilaisuudelle. Siellä on tietenkin runsaasti pysäköintitilaa, moottoripyörille tapahtuman aikana jopa ilmaiseksi, hyvät wc-tilat ja ravintolat ym. Mutta se tärkein eli koeajo jää väkisin lyhyeksi. Ruuhkassa seisominen ja enimmäkseen 0-20 km/h tapahtuva ajaminen ei ole ihan sitä, mitä pitäisi. Kyllä moottoripyörää pitäisi päästä kokeilemaan myös moottoritiellä tai edes kehäteillä.

Kaikesta huolimatta kiitos järjestäjille ja maahantuojille. Luin juuri netistä, että Helsingissä tehtiin 850 koeajoa eli hyvä määrä!

Ensin otin koeajoon jo viime vuonna pariin kertaan ihmettelemäni Honda Monkey 125:n. Sen retro ulkomuoto on aika suoraan 1980-luvun Z50-Monkey-moposta, mutta nyt kyseessä on siis satapiikki moottoripyörä. Sen hinta on 3990 euroa.

Ennen liikkeelle lähtöä katsoin pyörän ympäri ja kokeilin hallintalaitteet. Kun vedin etujarrun pohjaan ja painoin keulaa, niin yllätys: se painui melkein pohjaan. Olen ihan keskipainoinen ja -pituinen, joten jousitus on todella veltto ja epämääräinen. Mittaristo on vaatimaton, edes vaihdenäyttöä tai kelloa ei ole. 1970-80-luvun kolmivaihteisen tilalla on nyt nelivaihteinen, kytkimellä varustettu vaihdelaatikko. Vanhahan oli jonkinlainen automaattikytkin eli kahvaa ei ollut.

Honda Monkey 125 on pirteä ilmestys.

Monkeyyn oli asennettu Yoshimuran pakoputki, joka piti kovaa papatusta ja teinin mielestä se ehkä lisää tunnelmaa, mutta aikuisen korvassa se kuulosti aika kauhealta. Suorituskyvyn suhteen en juuri mitään odottanutkaan, mutta kun palasin Hakamäentietä itään päin, niin olemattomassa ylämäessä Monkey alkoi jo hyytyä.

Nelitahtisessa Monkeyssä on edessä ABS-jarrut, polttoaineen ruiskutus ja led-valot. 11 Nm vääntö ja noin 9 hevosvoimaa eivät ole kovin hurjia, mutta Honda painaakin vain 107 kg. Muotoilu on onnistunut ja siitä Monkey saa toisen tähtensä arviossani. Teinille joka haaveilee mopon jälkeen oikeaa moottoripyörää, tämä voi olla juuri hyvä valinta. Itse en kuulu kohderyhmään, mutta kyllä aikuinenkin mökkitiellä tai pienessä kaupunkipyörittelyssä tälle käyttöä keksii. Pahin puute on horjuvuus, joka johtuu pienistä 12 tuuman pyöristä. Hyrrävoimien puuttuessa ajokki ei tunnu ollenkaan vakaalta.

Arvioni: Honda Monkey 125 **

Plussaa:

• retro muotoilu
• pieni kulutus
• asiallinen ajoasento
• keveys.

Miinusta:

• heikko suorituskyky
• mitoitus vain yhdelle
• pienten pyörien aiheuttama epävakaus.

Seuraava koeajettava olikin aivan eri tyyppinen, Suzuki GSX1000 Katana. Vuoden 2019 MP-messuilta jo kirjoitin siitä hieman. 1980-luvun 1100-kuutioista superpyörää on pienennetty 100 kuutiolla, tosin aiemmin oli myös pienempiä, mm. 650-kuutioisia Katanoita. On uudessa sentään 150 hevosvoimaa, kun kierroksia on 10 000 ja vääntöä 108 Nm 9500 kierroksella.

Suzuki GSX1000 Katana.

Katanassa on paljon samaa kuin 1980-luvun alun 1100-kuutioisessa, vaikka uuden muotokieli on 2010-lukua. Paino ajokunnossa on vain 215 kg. Brembon ABS-jarrut ovat asialliset ja muutenkin elektroniikka on tätä päivää. Koeajopyöräni musta väri pilasi Katanan kauniit muodot, alkuperäinen hopea on kyllä myös saatavissa.

Ajossa kone tuntuu pirteältä, vaikka mikään superpyörä ei enää olekaan kyseessä. Alavääntö on hieman heikko ja kerran onnistuin paikaltaan liikkeelle lähtiessäni kaistaa vaihtaessa jopa sammuttamaan vehkeen. Moottoritiellä Katana on varmasti parhaimmillaan ja pienet katteetkin suojaavat jonkin verran. Sateella meno on märkää. Bensatankki on vain 12 litraa, joten käyttösäde on pieni.

Motoblogi testasi myös Suzuki GSX1000 Katanan.

Arvioni: Suzuki GSX1000 Katana ****

Plussaa:

• retro muotoilu
• hyvä ajoasento
• vahva suorituskyky
• kuljettajaa avustava elektroniikka
• keveys.

Miinusta:

• pienet katteet
• ketjuveto
• pieni polttonestesäiliö.

Ajot jatkuivat ja otin alle Yamaha Tracer 900 GT:n. Olin testannut aiemmin samaa ilman GT-merkintää, mutta tässä eroa on siis lähinnä se, että GT:ssä on Yamahan omat sivulaukut.

Yamaha Tracer 900 GT on varustettu sivulaukuilla.

18 litran tankki on ihan sopivan kokoinen pyörälle, jolla ajetaan myös pitkää matkaa. Painoa Yamahassa on ajokunnossa 215 kg. Moottori on riittävän kokoinen matka-ajoon eli tarkkaan ottaen 847 kuutiota, tehoa on 115 hevosvoimaa 10 000:llä ja vääntöä 87,5 Nm 8500 kierroksella. Luistonesto, vaihdeavustin, lämpökahvat, vakionopeudensäädin, ABS-jarrut ym. herkut auttavat kuljettajaa. Hintaa tuotteella on noin 16 740 €. Jopa keskiseisontatuki on vakiona.

Ajossa Tracer tuntuu todella hyvältä. Moottorista puuttuu superpyörän repivyys, mutta vääntöä ja tehoa on tavalliseen ajoon riittävästi. Ja kuten aina japanilaisissa, niin kytkin ja vaihteet pelaavat hienon eleettömästi. TFT-värinäyttö tarjoaa hyvän informaation.

Kolmesylinterinen rivimoottori tekee pyörän kapeaksi ja käsiteltävyys on myös keveydestä johtuen hyvää. Ergonomiassa ei ole moittimista ja uskon, että tällä pelillä sujuvat useimmat käyttötilanteet niin kaupunkiin kuin moottoritielle.

Yamaha Tracer 900 GT ****

Plussaa:

• Keveys
• Ajotilojen säätö, vaihdeavustin, luistonesto, vakionopeudensäädin ym. varusteet
• Riittävän hyvä suorituskyky
• Keskiseisontatuki ja 18 litran bensatankki.

Miinusta:

• Ketjuveto
• Hieman vajaat katteet.

Viimeisenä ajoin Husqvarna Vitpilen 701:tä. Se on aika erikoinen tapaus, mutta muotoilultaan onnistunut valmistajalta, joka perinteisesti on tuottanut crossi- ja enduropyöriä. 693 kuutiosenttimetrin yksisylinterissä moottorissa on 75 hevosta 8500 kierroksella ja vääntöä on 72 Nm 6750 kierroksella.

Ajossa Vitpilen tuntui itselleni tosi oudolta, koska ajoasento on vahvasti eteenpäin nojaava, joten kädet rasittuvat aika nopeasti. Toisaalta koko ajan tuntui olevan väärä eli liian iso vaihde silmässä. Vääntöä ei oikein tuntunut löytyvän ja 6-vaihteista laatikkoa sai sohlata edestakaisin. Pieneen kaupunkiajoon Husqvarna ei sovi, mutta mutkatielle ja 80 rajoituksen maantielle se on ihan OK. Moottoritiellä voiman ja katteiden puute väsyttäisi nopeasti.

Husqvarna Vitpilen 701 erottuu muotoilultaan.

Hintaa on noin 13 705 euroa, jolla saa joukosta erottuvan pyörän. Ohjaamo on lähes tyhjä napeista, mutta pyörässä on silti ABS, luistonesto ja vaihdeavustin molempiin suuntiin. 12 litran tankilla ei pitkään aja, mutta kulutusta pienentää ja suorituskykyä parantaa vain 157 kg kuivapaino. Pyörästä on myös pienempi, 401-versio.

Arvioni: Husqvarna Vitpilen 701 **

Plussaa:

• onnistunut muotoilu
• kuljettajaa avustava elektroniikka
• keveys.

Miinusta:

• vaatimaton suorituskyky
• ei katteita
• ketjuveto
• pieni polttonestesäiliö
• etukeno ajoasento.

Koeajoista pitää aina muistaa, että mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Kuljettajan kokemus, käyttötilanteet, kuorman ja tavaroiden määrä, ajonopeudet jne. vaikuttavat suuresti arvosanoihin. Toisissa pyörissä sitä tuntee olevansa kuin kotonaan, toisissa taas ajo voi olla yhtä tuskaa.

Kokosin tähän myös kaikki aiemmat blogissani olleet koeajot aakkosjärjestykseen, jos haluat lukea lisää.

Aprilia Tuono 1100 V4 Factory

BMW R1200RS ja testin täydennys BMW R1200RS

BMW R1250R

BMW:n R NineT Urban G/S

BMW S1000XR

Ducati XDiavel 1300 Cruiser

Ducati Monster 1200

Honda CRF1000L Africa Twin

Honda GL 1800 Goldwing Tour

Honda Monkey 125 (tässä postauksessa)

Husqvarna Vitpilen 701 (tässä postauksessa)

Kawasaki 650 Vulcan S

Kawasaki Z 900 RS

KTM 1090 Adventure

Moto Guzzi Audace 1400

Suzuki GSX1000 Katana (tässä postauksessa)

Triumph Tiger 1200 XCA

Yamaha MT-09 Tracer

Yamaha MT-10

Yamaha Tracer 900 GT (tässä postauksessa)

Zero DS13.0 (sähköpyörä).

Lopuksi kolme kuvaa saman illan 7.6. Helsinki Cruising Night -tapahtumasta: Mercury Cougar, Dodge Charger R/T ja Ford Anglia. Kuvasin ja leikkasin Kauppatorilta myös videon, jossa tunnelmaa voi aistia. Seuraavaan kertaan!

Mercury Cougar Eliminator 1970.

Dodge Charger R/T 1960-70-luvun taitteesta.

Ford Anglia 1960-luvulta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

BMW R1250R:n koeajo ja Paippisten ajelu

Paippisten Shell Sipoossa on ymmärtääkseni ihan yksityinen ”museo” nykyään.

Tällä kertaa aiheenani on neljä asiaa: uuden bokseri-Bemarin koeajo, Haltialan kesäkauden avaus, Paippisten Shellillä käynti ja Honda-tapaaminen. Tässä artikkelissa on pari YouTube-videotakin noilta matkoilta.

Pari viikkoa sitten Vantaan Biketeamissä oli kevään avaus. Samalla kuulin, että Allrightin liike, joka on toiminut samoissa tiloissa BMW:n, Kawasakin, Triumphin ja muiden moottoripyörien myymälän yhteydessä, on sulkenut talven aikana ovensa. Aikoinaan ostin kaikki ajovarusteeni Allrightiltä, mutta verkossa se sentään jatkaa ja ilmeisesti muualla Vantaalla. Pitääpä joskus poiketa uudessa osoitteessa.

Biketeamin liikettä vastapäätä on peräti kaksi isoa mp-varusteliikettä, Storm Motor ja Eurobiker, joten kauaksi ei vieläkään tarvitse lähteä. Vilkaisin niiden tarjonnan lyhyesti, mutta tällä kertaa mielenkiintoni kohdistui BMW:n uuteen, entistä isompaan bokserimoottoriin, jota nyt pääsin ensimmäistä kertaa koeajamaan.

BMW R1250R on Bemarin uusi, iso bokseri. Pyörä on kooltaan siro verrattuna viereisiin K1600GT/GTL:ään ja Grand Americaan.

Mp-maailmassa on muutamia legendaarisia moottorityyppejä, kuten nelisylinteriset japanilaiset rivimoottorit, Harley-Davidsonin ja Moto Guzzin V2:t, Triumphin kolmesylinteriset ja BMW:n bokserit.

Viimeksi mainitut ovat kasvaneet pikku hiljaa kooltaan viime vuosikymmeninä. Jokin aika sitten ne olivat 1100-, sitten 1150- ja pitkään 1200-kuutioisia. Nyt markkinoille on tullut sarja R1250-pyöriä, joista Euroopan ostetuimpia on matkaenduro/yleispyörä R1250GS eli Gessu.

Samalla moottorilla varustettu, mutta ilman katteita oleva oli tällä kertaa koeajoni kohteena. Valitettavasti R1250RS:ää ei ollut koeajossa, koska kuulemma tehtaan kapasiteetti on niin täynnä, että niitä tulee Suomeen vasta syksyllä. Ilmeisesti tuotanto painottuu GS:ään, joka on tavallisempi malli Euroopassa.

R-malli vaikutti melkeinpä sirolta korkeiden Gessujen rinnalla ja onhan se paljon kevyempi ja painopiste alempana. Ajamani pyörä oli maalattu hienoilla sini-puna-valkoisilla HP-väreillä. Istuma-asento on pysty ja tanko leveä, joten meno on leppoisaa kaikilla nopeuksilla. Perushintaan 19699 € kuuluu monenlaista, kuten ABS-jarrut, luistonesto, Rain/Road-ajotilat, TFT-mittaristo bluetooth yhteydellä, mäkilähtöavustin ja kahvanlämmittimet.

Ajamassani mallissa oli vielä mm. Dynamic ESA -puoliaktiivinen jousitus, vakionopeudensäädin, keskijalka, avaimeton ajo, hälytin, rengaspainevalvonta, kaarre-ABS ja ajotilamoodi PRO. Lisävarustepakettien hinnat ovat 1481, 3725 ja 5336 €. Akrapovic-pakoputki maksaa 1284 €. Lisävarusteilla hinta kohoaa jo lähelle 30 000 € luokkaa.

R1250R:n näyttävä HP-väritys ja mallille tyypilliset ulkonevat sylinterit.

Ajossa moottoria voisi kuvailla sanalla eleetön. Voimaa on kuin pienessä kylässä, mutta kone ei melua eikä tee itsestään numeroa suurilla kierroksilla. Moottoritiellä 120 km/h mittarinopeudessa kierroksia oli 4000 ja punainen alkaa 9000:ssä. Tehoa aiemmassa, 1200-mallissa oli 125 hevosvoimaa, mutta tässä on 136 hv 7750 kierroksella. Vääntöä oli toissa vuoden 1200-mallissa 125 Nm, kun nyt on 143 Nm nyt 6250 kierroksella. Ne ovat lukemia, joita on näillä kierroksilla vaikea ylittää.

Käytännössä voima tulee ulos helposti, ja pyörä liikahtaa melkein kuin ammus. Superpyörä se ei varsinaisesti ole, kun kiihtyvyys 0-100 km/h:ssa jää noin 3,3 sekuntiin. Rajana pitäisin itse tuota vajaata kolmea sekuntia. Mutta Suomen ja kaikkien muidenkin maiden tieliikenteessä R:llä ehtii paremmin kuin hyvin.

BMW R1250R edestä.

Katteiden puuttuessa ainoa suoja kuljettajalle on mittaristo ja bokseri- eli vastaiskumoottorille ominaisesti ulkonevat sylinterit, jotka myös lämmittävät jalkoja kolealla kelillä, helteellä ehkä liikaakin.

Peilit ovat pienet ja ne on kiinnitetty ohjaustankoon, mutta silti ne eivät tärise. Muutenkin bokserit värinät on häivytetty jotenkin niin, että on melkein kuin rivinelosella ajelisi.

Kuljettajan ergonomia on hyvä ja muutama vuosi sitten myös BMW siirtyi vihdoin yhden vilkun systeemiin. Itsellä on K-sarjassa vielä kolmen vilkun systeemi, johon olen jo hyvin tottunut. Mutta uusi on mielestäni parempi. Ajotiloja tuli lyhyesti kokeiltua ja erinomaista, yhden sormen vakionopeudensäädintä. Kaiken kaikkiaan R on erinomainen tuote eli ostaisinko? No en, koska minun pyörässäni ja Suomen ilmastossa moottoripyörässä pitää olla katteet.

Arvioni: BMW R1250R ****

Plussaa:

• voimakas moottori ja pieni kulutus
• selkeä ja pysty ajoasento
• keveys moottorin kokoon nähden
• luistonesto, vakionopeudensäädin ym. sähköiset herkut
• kardaaniveto.

Miinusta:

• ei katteita
• pienet peilit
• hinta lisävarustein.

Haltialan tilan mp-kauden avajaiset olivat 15.5. Helsingin pohjoisosassa sijaitsevalla tilalla on kesäkeskiviikkoisin melkein aina 100-1000 moottoripyörää. Ehdin paikalle vasta kello 19 maissa ja vastaan tuli jo melko yhtenäisenä jonona pyöriä pois päin. Arvasin että väkeä on eivätkä kaikki edes mahtuneet pihaan. Yksi peltokin oli otettu parkkipaikaksi.

Ilma oli lämmin, bändi soitti rautalankaa ja Hurriganesia ja pääsin taas maistamaan motoristimunkkikahvit kolmen euron hintaan. Illan aikana paikalla kävi ainakin 700-800 kaksipyöräistä eli kauhea määrä.

Honda CBX1000. Että voi teräs olla kaunista.

Yksi herra oli entisöinyt vuoden 1986 kaksitahtisen Yamaha RD500 YPVS:n hienoon kuntoon. Se on kilpa-replica. Ääninäytteen tallensin oheiseen Yamaha RD500 -videoon.

Yamaha RD500 V4.

Pariin vuoteen en ole käynyt Sipoon Paippisissa, missä oli monta vuotta suosittu moottorikahvila. 18.5. kävin paikalla. Sinne pääsee Helsingin suunnasta Nikkilän kirkonkylältä, josta on mutkaista asvalttitietä viitisen kilometriä. Tien lisäksi vetonaula on 1930-luvulta peräisin oleva pikku huoltoasema ja bensamittari, jotka on suljettu jo vuonna 1969.

Bloggaaja Tommi, BMW K1200S ja Paippisten entinen Shell.

Hyvin nostalgista on katsoa vanhaa bensa- ja huoltoasemaa ja miettiä, millaista elämä maalla oli ennen sotia. Nykyään huoltoasemat ovat vähän erilaisia ja niin ovat kulkuneuvotkin. Hyvin sympaattinen pikku huoltis saa kaikki hyvälle tuulelle.

 

Mutkatieltä kuvasin action-kameralla vähän tunnelmia hiljakseen kruisaillessani. Ohessa on siitä YouTube-video.

Päätin Sipoon-matkani vanhalle kirkolle, joka on omistettu Pyhälle Sigfridille. Se on noin 1450-luvulta. Erikoista kirkossa on maalattia. Kellotapuli on vuodelta 1811.

BMW ja Sipoon vanha kirkko.

Palasin Haltialan tilalle tällä viikolla, kun siellä oli Honda CB750:n eli Tuutin 50-vuotisjuhlat. Pieni sateen uhka oli ilmassa, joten aika moni oli jäänyt kotiin. Ehkä vain 300-400 pyörää oli paikalla. Ensimmäisille oli luvattu jäätelötuutti (heh), joten niitä riitti osalle jopa kaksi.

Honda CB750 Tuutti eri värisinä versioina. Komea rivi.

Tällaista tällä kertaa, pysy kanavalla, kun taas ehdin raportoida ja kuvata jotain kivaa.

 

 

 

 

 

 

MP19-messut

Bloggaaja ja Yamaha MT10SP.

Kevät on sen verran pitkällä, että Helsingin moottoripyörämessut ovat tänä viikonloppuna. Tämä vuosi onkin 11. kerta putkeen, kun kävin näillä messuilla eli vuodesta 2009 lähtien siellä on tullut uskollisesti käytyä.

Aiemmista messuista olen kirjoittanut blogiini vuodesta 2017 alkaen, tässä artikkelien linkit uusimmasta vanhimpaan.

MP18-messuilla 7.2.2018

Moottoripyörämessut 2017 2/2 15.2.2017

Moottoripyörämessut 2017 1/2 5.2.2017

Moottoripyörämessut ovella 27.1.2017

Kun nyt katsoo ulos, niin ajokausi tuntuu olevan todella kaukana. Lunta on Helsingissä noin 45 cm ja lisää on pyryttämässä ennusteen mukaan huomenna. Silti MP-messujen ajankohta on hyvä, kun talven selkä on melkein jo taittunut ja valoa kohti mennään. Joka vuosi Messukeskuksessa käy noin 60 000 motoristia ja hengailijaa näillä messuilla.

Tällä kertaa olin ostanut lipun jo marraskuussa netistä, kun sen sai kympillä. Normaalihinta ovelta on 20 €. Olin ovella tulostamani lipun kanssa, mutta QR-koodi ei kelvannutkaan lukijalle, vaan minut ohjattiin lipunmyyjälle, joka taas ei osannut neuvoa, mitä lipun kanssa tehdään. Hän sentään ohjasi minut taas ihan eri puolelle aulaa, josta ystävällinen rouva päästi minut vihdoin sisään.

Narikan hinta oli noussut 50 % eli se oli nyt 3 euroa. Sisään päästyä jo helpotti, kun näki yleisömassat ja lukuisat kaksipyöräiset.

Ensin katsastin uutuudet ja muut uudet pyörät. Muutama kiinnitti sen verran huomiota, että osaan niistä pitää palata keväämmällä koeajon kanssa. Esimerkiksi Husqvarna Vitpilen 701 on kauniisti muotoiltu, yksisylinterinen keskikokopyörä. Siitä en ottanut kuvaa, mutta ”isolohkon” uuden Bemarin, R1250RS:n kuvasin eri suunnilta. Perinteinen 1200-kuutioinen kaksisylinterinen bokseri on tälle kaudelle isontunut 50 kuutiolla. Uudet teholukemat ovat 136 hevosvoimaa ja vääntöä 143 Nm.

 

BMW R1250RS oli saanut myös lisävarusteiset, alumiiniset venttiilinkopat.

 

Ducati Panigale 1100 V4 ja joku neito.

Panigalen muotoilija on ollut tehtäviensä tasalla eikä myöskään insinööriosastolla ole laiskoteltu. Tehoa on 214 hevosvoimaa ja tehoputkella kuulemma 226.

 

Ducati Diavel 1260.

Uusi Diavel on entistä isompi ja olen aina tykännyt sen väännökkäästä moottorista ja upeasta takavanteesta. Yksityiskohdilla on väliä.

Suzuki Katana oli 1980-luvulla jonkinlainen superien super. Jossain auto- tai mp-lehdessä otsikoitiin sen ensiesittelyssä legendaarisesti: ”Hätänen Katana”. Nyt siitä on tullut ihan uusi painos. Käytännössä sama 1000 kuution ja 150 hevosvoiman moottori näyttää olevan monessa muussakin uudessa Suzukissa, joten ihan vanhalle maineelle ei ole ehkä katetta. Vanhasta hyvästä harmaasta väristä on luovuttu, ainakin esillä ollut malli oli synkän musta. Netissä on kyllä kuvia harmaastakin mallista. Mutta kerron lisää, kun koeajo on tehty. 

 

Edessä uusi, takana vanha Suzuki GSX1100S Katana.

 

Indian FTR 1200.

FTR 1200 on upeimpia uusia customeja niiden ystäville. Cruisailuun sopivaan vehkeeseen täytyy myös tutustua tarkemmin.

 

Tommi ja Yamaha MT10SP, jossa on säädettävä jousitus.

MT10:iä voisi testata uudestaan, se on kevyt ja varsin pirteä ilmestys ihan asiallisella moottorilla.

Tässä yksi Honda.

 

 

Kawasaki Ninja H2 SX SE.

Hurjimpia teholukuja messuilla taisivat olla Kawasaki H2:n yli 200 hv, joidenkin tietojen mukaan jossain versiossa jopa paljonkin yli. Kyllä alkaa riittää.

 

Honda CB750 Tuutti ja sivuvaunu.

Yllä oleva sivuvaunu-Honda ja monta muuta kaunista yksilöä oli Japsistarojen osastolla. Samassa hallissa oli myös paljon rakenneltuja pyöriä. Sen sijaan myytäviä, käytettyjä pyöriä oli tällä kertaa tosi vähän.

 

Jarno Saarinen -nukke ja Yamaha TD250, jolla Jarno voitti pronssia TT-maailmanmestaruussarjassa.

Muutama tunti messuilla sai pään pyörälle, vaikka tälläkään kertaa en viitsinyt kokeilla sinänsä hyvää ideaa, asvaltoitua sisäkoeajorataa. Ohessa kuitenkin video siitä, joka on nyt YouTube-kanavallani.

 

 

 

 

 

 

Haltialan päätösilta ja Honda 70

Ennätyslämmin kesä on kääntymässä lopuilleen ja erilaisia kesäkauden päättäjäisiä on taas ollut runsain mitoin.

Helsingissä Haltialan tilalla oli 19.9. motoristikeskiviikkojen päätös. Samalla siellä juhlittiin 70-vuotiasta Hondaa. Syntymäpäivistä kerron hieman lisää blogin lopussa.

Kello 18.30 jälkeen piha oli vielä melkein tukossa. Tässä BSA- ja muita brittipyöriä.

Keväällä tuli hankittua action-kamera, jota olen vasta opetellut käyttämään. Siinä on pari ongelmaa. Erilaisia vipuja, imukuppeja ja kiinnityksiä kameraan on kymmeniä, mutta juuri mikään niistä ei kunnolla toimi. Parhaiten olen onnistunut kuvaamaan valjailla, jotka on ripustettu rinnan korkeudelle, jolloin kuva tulee hassusti visiirin läpi alhaalta. Hyvä puoli on se, että kameran linssiin ei lennä ötököitä.

Toinen huonon puoli on, että käytössäni ei ole mitään hyvää videonkäsittelyohjelmaa, ainoastaan ilmaisversio, joka kaatuu, jos käsittelee 4K:lla tai muulla hyvällä resoluutiolla kuvattua aineistoa. Niinpä kuvaan vähän alhaisemmalla laadulla.

Tässä on video saapumisesta moottoripyörällä Haltialaan Laamannintietä, kuvaus on tehty jo 29.8.2018.

 

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ajellut Haltialaan Tuusulanväylän ja Vantaanjoen kupeeseen monta kertaa, mutta koskaan en ole nähnyt sellaista määrää moottoripyöriä siellä kuin 19. päivä. Laamannintien koko pätkällä kaksipyöräisiä kiisi vastaan niin paljon, että mietin jo, onko koko tilaisuus peruttu, vai miksi kaikki ajavat sieltä pois.

Mutta ei, paikka oli niin täynnä pyöriä, että niitä oli pysäköity mitä ihmeellisimpiin koloihin. 18.30 jälkeen, kun ehdin paikalle, siellä oli arvioni mukaan vielä ainakin 700-800 pyörää ja eräiden mukaan koko iltana Haltialassa kävi 1200 prätkää. Komeat lukemat!

Kävijöille tarjottiin ilmaiset makkarat 500 ensimmäiselle, mutta se luku oli ylittynyt jo ennen kuin ehdin paikalle. Munkki- ja kahvijono kesti vajaat puoli tuntia, mutta ei se mitään, kun piha oli täynnä katseltavaa. Paikalle oli tuotu myös rokkibändi, joka soitteli taustalla, ilma oli melkein kesäinen, peräti 18,5 C ja oli muutenkin mukavaa.

Suzuki Hayabusa päärakennukseen päin kuvattuna. Pihalla on aina hauskasti myös traktoreita, auroja, peräkärryjä ja muuta maatilan kalustoa.

Kun sain kahvit ja munkit nautittua, kiertelin perinteisesti juttelemassa ihmisten kanssa ja tarkistin, mitä kaikkea kalustoa pihaan ja viereisille parkkipaikoille, jopa pellolle, oli ajettu. Olen pari kertaa aiemmissa blogipostauksissa tehnyt oikein laskelmia, minkämerkkisillä pyörillä ihmiset ajavat, mutta 19.9. nähtävää oli niin paljon, että jätän tältä vuodelta laskelman tekemättä. Palaan asiaan ensi keväänä.

Oma BMW K1200S ja tässä kuvasuunta on pois päin pihasta.

Pysäköinti tukki siis kaikki paikat Haltialan ympäristössä, mutta autoja tyhjään pihaan olisi mahtunut vain ehkä sata, niin paljon pienempään tilaan moottoripyörät saa pysäköidessä ”pakattua”. Olen kirjoittanut pysäköinnistä ja muista mp-asioista myös lausunnon valmisteilla olevaan LVM:n mopo- ja moottoripyörästrategiaan. Kirjoita sinäkin, vielä ehtii.

Kello 19.30 mennessä iso osa prätkistä oli jo ajettu pois alueelta.

Pihassa alkoi ruuhka hellittää puoli kahdeksan maissa illalla. Tässä on video piha-alueelta.

Koska auringonlasku oli kaunis ja aina on kiva kuunnella jyhkeiden moottorien jyrinää, niin tässä video Haltialasta poistuvista pyöristä, jonka kuvasin kännykkäkameralla tilan edustalta.

Osansa Haltialan ruuhkaan oli sillä, että siellä juhli samalla myös Honda 70 vuottaan moottoreiden maailmassa. Sitä en tiennyt etukäteen.

Vaikka nykyään ajankin saksalaisella laatumerkillä, niin olin vuosien ajan henkeen ja vereen Honda-mies. Itselläni on ollut 125-, 500- ja 750-kuutioinen Honda. Minulla oli joskus myös Honda-auto, Prelude.

Merkki oli vuosia Suomen myydyin moottoripyörä ja on sillä vieläkin laaja mallisto ja laadukkaat tuotteet. Nykyisistä malleista lähinnä omaa makuani on VFR1200F, joka on tehokas, muodoiltaan siro, tosin aika painava matkapyörä. Hyvää siinä on myös kardaaniveto, joka on Hondissa jostain syystä erittäin harvinainen.

Japsistarat-yhdistyksen jäsenet olivat tuoneet paikalle useita menneiden vuosikymmenten pyöriä ja maahantuoja Brandt esitteli uusia malleja, kuten Monkey 125:ttä. En ehtinyt itse sitä koeajaa, mutta asia pitää joskus korjata.

Honda 70 vuotta

Varsinaiset 70-vuotissyntymäpäivät Brandt järjesti 24.9., jolloin tuli kuluneeksi nuo pyöreät vuodet siitä, kun Soichiro Honda perusti Honda Motor Companyn. Vuosien kuluessa Hondalla on ollut iso vaikutus varsinkin kaksipyöräisten kehitykseen ja olihan sillä sodan jälkeen sellainen iskulausekin kuin Yout meet the nicest people on a Honda.

Kehä III:n liike tarjosi juhlan kunniaksi hyvät kinuski-kermakakkukahvit ja piipahdin siellä minäkin. Katsastin uusien ja vaihtopyörien valikoiman ja lyhyesti varustepuolen.

Honda CB1100.

Esillä oli mm. retro CB1100, jossa oli stereoperä, kahdet pakoputket, pinnavanteet ja moottori ja vaihteisto kauniisti esillä, kuten ennen. Epäilemättä tekniikka muuten on viimeisen päälle ja hiljaisiin nopeuksiin katteeton pyörä on varmasti ihan omiaan.

Honda Monkey 125.

Nyt oli Haltialaa paremmin aikaa katsella Monkeytä, joita oli pari kappaletta, tosin ne olivat myytyjä enkä nyt viitsinyt pyytää kolmatta paikalla ollutta koeajoon. Pitää katsoa keväällä uudestaan.

Uuden Monkeyn mittasuhteet ovat venytettyjä vanhasta 50-kuutioisesta nelitahtimoposta, mutta samaa henkeä siinä on ja varmasti vehje on hauska ajettava.

Tyytyväisenä palasin kotiin Helsinkiin, kun illan sadekin oli jo lakannut. Alkaa olla aika lopettaa kesäkauden kirjoitukset, tosin ajokausi vielä jatkuu muutaman viikon. Kommentoi tai lähetä sähköpostia, jos olet viihtynyt blogissani. Lisään vielä kanavalleni YouTubeen syksyllä joitakin videoita, mutta blogi palaa näillä näkymin helmikuun MP19-messuilla. Siihen asti moi!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pyynikin ajot 2018

Katsojia Pyynikin rinteillä oli tuhansia.

Yksi Suomen legendaarisimmista moottoripyöräkilpailuista oli Pyynikin ajot tai Pyynikinajot, joka ajettiin sotavuosia lukuun ottamatta vuosina 1932-71 peräti 34 kertaa. 1960-luvulla se oli myös MM-osakilpailu. Kirjoitan blogin lopussa myös käynnistä Vehoniemen automuseoon.

Pyynikinharjun kauniissa maisemissa ajettua kisaa on muisteltu perinnejoilla neljä kertaa: 1991, 2000, 2015 ja 2018. Tänä vuonna ajot olivat kaksipäiväiset 25.-26.8.2018 ja paikkana siis Tampereen Pyynikin seutu.

Saavuin paikalle moottoripyörällä sunnuntaina puolen päivän jälkeen ja pyörin hetken aikaa Eteläpuiston pohjoispuolisia kortteleita, kun en tiennyt, mihin asti pyörällä voi ajaa. Vastaan tuli yhä useampia suljettuja katuja, joten Pyynikintiellä kysyin järjestysmiehiltä, miten toimitaan. Kuulin että vartin päästä katu avataan puoleksi tunniksi ja sillä välin voi ajaa mp-parkkiin Pyynikin rantaan.

Paikalla oli muitakin motoristeja ja hetken aikaa kuuntelimme ensimmäistä, kaksitahtisten näytösajoa, kunnes oli aika käynnistää omat moottorit ja kaartaa näkötornin ohi ylös ja alas Pyynikintietä.

Hotelli Rosendahlin ja rannan pysäköintialueet oli varattu tapahtumalle niin, että auton olisi joutunut jättämään Eteläpuistoon tai Särkänniemen parkkipaikalle, josta olisi ollut bussikuljetus.

Sain prätkäni mp-parkkiin lähelle Rosendahlia, jossa oli jo satoja pyöriä ja lisää tuli koko ajan. Pysäköinti maksoi viisi euroa ja sillä sai myös hienon Pyynikin ajot 2018 -tarran.

Mp-parkki alkoi täyttyä kello 13 jälkeen.

Pyynikki on itselle tuttua seutua, tulihan Tampereella joskus asuttua, opiskeltua ja työskenneltyä. Usein käyn munkkikahvilla näkötornilla, mutta sinne ei perinneajon vuoksi nyt voinut ajaa.

Lähellä on Varalan urheiluopisto, jossa yhdestä työpaikasta meillä oli vakituinen salibandyvuoro. Opistolta on kaunis näköala Pyhäjärvelle.

Ruusiksen pubissa taas tuli aikoinaan pelattua opiskeluaikoina Trivial Pursuitia ja Pyynikin rannassa on tullut uitua lukuisia kertoja, onhan se ehkä kaupungin paras ranta nurmikoineen ja hiekkarantoineen.

Nuorempana minulla oli yhdessä vaiheessa 3-sarjan BMW, siis auto. Ajoin silloisen tyttöystäväni kanssa kerran syksyisenä iltana salaa juuri tälle rannalle, mentiin ahtaalle takapenkille ja tehtiin sitä, mitä nyt nuoret parit illan hämärässä tekevät.

Vuoden 2018 perinneajo toimi siis niin, että ensin kaksi- ja sitten nelitahtiset pyörät ajoivat neljä ratakierrosta noin puolen tunnin sisällä. Sitten oli puoli tuntia aikaa ajaa sisään tai ulos mp-parkkiin ja asukkaille mahdollisuus tulla ja mennä.

Heti kun sain Pyynikin pysäköintipaikalla kypärän pois päästä, siihen tuli vanha yliopistoaikojen opiskelukaveri Jaana, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Tuli vaihdettua kuulumiset ja sitten olikin aika lähteä tutustumaan varsinaiseen tapahtumaan.

Kesäteatterin pysäköintipaikka oli varattu varikoksi, jossa oli tunnelmaa ihan kuin oikeissa kilpailuissa. Kuljettajat viiksineen ja aavistuksen liian pienine nahkapukuineen, upeat klassikkopyörät, joita oli mm. Honda, Yamaha, AJS, BSA, Norton, BMW, Triumph, Yamaha ja niin edelleen, ihailijat ympärillä, bensakanisterit, varaosat, kuljetusautot ja trailerit sekä teltat ja katokset loivat tunnelmaa.

Varikko oli tehty kesäteatterin viereen.

Ensin kiipesin pieneen, tilapäiseen katsomoon ihan Rosendahlin sisäänkäynnin kohdalla. Siitä näki hyvin radan alas, vasemmalle kaartuvan mutkan, pienen suoran ja oikealle kaartuvan toisen mutkan.

Hotellin kohdalla oli katsomo, josta näki molempiin suuntiin.

Tässä on tunnelmia videon muodossa YouTube-kanavaltani.

Vauhtia, mutta ei sentään vaarallisia tilanteita.

Tauon jälkeen oli aikaa tutustua varikon lisäksi pyörävalmistelijan osastoihin, joita oli paikalla ainakin BMW, Triumph ja Yamaha. Kyselin uudesta R1250:stä, mutta siitä Bemarin myyjä ei vielä osannut tai voinut juuri mitään sanoa.

Näytteillä oli ajossa olevien lisäksi muitakin klassikkopyöriä kahdellakin alueella. Hondan CB500K3 oli samanlainen kuin itsellä joskus, mutta vanhempaa mallia. Oli Tuutti eli CB750, kuvan harvinainen Benelli ja Hondan VFR750R. Minulla oli joskus Honda VF750S eli Sports, jota joissain maissa myytiin nimellä 750 Sabre.

Benelli 650 ja Honda VFR750R.

Teuvo ”Tepi” Länsivuoren Suzuki ja ajamassa taisi olla Tepi itse.

Kun 4-tahtiset lähtivät uudestaan varikolta Pyynikintielle, niin menin vähän ylemmäs rinteeseen katsomaan. Paikka oli vaarallisesti ulkokaarteessa, mutta kun kyseessä ei ollut kilpailu, niin siinä uskalsi olla. Jos joku olisi suistunut radalta, niin kiire olisi tullut, joten katsoin valmiiksi pakenemisreitin selkäni takaa!

Onneksi kukaan kuski ei lähtenyt hölmöilemään. Pyynikki on oikeasti paksuine mäntyineen ja olemattomine turva-alueineen liian vaarallinen kisaamiseen varsinkin kaksipyöräisille.

Kuva radan ylempää rinteestä.

Ja vielä toinen, vähän pidempi video Pyynikiltä YouTube-kanavaltani.

Vehoniemen automuseossa

Samalla matkalla kun kävin Pyynikillä, piipahdin Kangasalan Vehoniemen automuseolla. Se on suosittu taukopaikka muutama kilometri Kangasalan keskustasta Lahdentietä itään.

Juotiin ensin kaverin kanssa munkkikahvit ja sitten kierrettiin näyttely, joka on ilmainen. Edellisestä käynnistäni saattoi olla pari vuotta, joten autot ja pyörät olivat hieman vaihtuneet.

Bloggaaja piipahti myös Vehoniemen automuseossa.

Oldsmobile vm. 1921 tuo mieleen Aku Ankan. Sympaattinen peli.

Vehoniemen mp-kalustoon kuuluu mm. AJS 1938, sota-ajan Zündapp-sivuvaunu ja useita ratapyöriä. Ehkä niillä on ajettu Pyynikilläkin.

Tampereen-reissu oli tullut päätökseen ja kotiin Helsinkiin lähdin moottoritietä ennen kello 16:tta. Sääennuste lupasi sateita illaksi, mutta ehdin vain Riihimäelle, kun alkoi sataa.

Sateessa ajaminen on tuttua kaikille motoristeille, mutta useat inhoavat sitä. Eikä katteita ikinä tunnu olevan tarpeeksi. Parin tunnin ajon aikana hieman aina kastuu, vaikka kuituvaatteet ovat periaatteessa vedenkestäviä. Nytkin kun sade muuttui rankkasateeksi Nurmijärvellä, vesi valui jonkin ajan päästä hihaa pitkin hanskoihin, jotka turposivat palloiksi.

Jonon nopeus laski 120 km/h:stä välillä 70:ään, kun ei meinannut nähdä mitään. Ajaessa nimittäin vesi roiskuu kypärään, jonka visiiri on täynnä usvaa, jota sitten yrität kädellä pyyhkiä.

Omassa K1200S:ssä on kyllä katteet, mutta ne ohjaavat lähinnä ilmavirtaa, eivät niinkään suojaa isolta sateelta, kuten K-sarjan GTL, R-sarjan RT tai isot Harley-Davidsonit. Tänä kesänä sadetta ei ole juuri tullut, joten poutaa alkoi kaivata hyvin nopeasti. Panin jopa vähäksi aikaa lämpökahvat päälle, vaikka lämmintä oli 18 C. Mutta olipahan tullut nähtyä Pyynikin perinneajo, hieno tapahtuma.