Koeajot Sportster S, Rocket 3R ja Speed Triple RR

Moottoripyörien Suuri koeajopäivä toteutui kolmen vuoden pandemiatauon jälkeen. Helsingissä se pidettiin 3.6.2022 ja sitä edellisinä päivinä Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa.

Aiempien vuosien koeajojani olen koonnut muun muassa vuoden 2019 koeajopäivästä tähän artikkeliin ja niitä löytää blogistani helposti sanalla ”koeajo” tai suoraan tuotteen nimellä. 2019 koeajopäivän jälkeisiä koeajojani on artikkeleissa Indian FTR 1200 S ja Honda CRF1100L Africa Twin. Tilastojen perustella arvioni ovat olleet blogin lukijoiden keskuudessa suosittuja, joten tässä siis lisää.

Koeajopäivän sää oli aurinkoinen, noin 15 astetta ja paikkana jo perinteisesti Pasilan Messukeskus. Se on sijainniltaan hyvä ja keskeinen, ja käytössä on WC:t ja julkiset liikenneyhteydet, mutta ongelma on sama kuin aina ennenkin. Motoristille tärkeää moottoritieajoa ei pysty tekemään, joten ajo-ominaisuuksista, suorituskyvystä ja tuulen vaikutuksesta ym. ei saa täyttä kuvaa.

Tunnelmia, ääniä ja lisää kuvia päivästä on oheisella YouTube-videollani: Suuri koeajopäivä 2022.

Onneksi tänä vuonna ajoaikaa oli nostettu puoleen tuntiin, niin halutessaan ehti kyllä Etelä-Haagaa pitemmälle. Ennakkoilmoittautuminen verkossa toimi hyvin, ja pandemian vuoksi jokainen ajoi omilla varusteillaan. Päällisin puolin katsottuna meitä kokeneita motoristeja olikin joukossa suurin osa, toki mukana oli myös nuoria kokeilijoita.

Tälläkin kertaa omat kiinnostuksen kohteeni painottuivat isoihin pyöriin ja uutuusmalleihin. Olin jo ennalta valinnut mukana olleista kymmenestä pyörämerkistä kaksi ja niiltä kolme mallia, joita haluan kokeilla. Ensin sain alle Harley-Davidson Sportster S:n, tuon 1200-kuutioisen uutuuden. Se on matala custom, joka on vetävästi muotoiltu, ja metallivihreänä ja paksupyöräisenä se tuntuu jotenkin armeijan kalustoon kuuluvalta. Renkaat ovat peräti 70-sarjan korkeaprofiiliset. Amerikassahan HD on ollut maavoimien kalustotoimittaja pitkään.

Harley-Davidson Sportster S 1200.

Ensimmäistä kertaa kun 1-2 vuotta sitten näin kuvia uudesta Sportsteristä eli ”Portsasta”, niin luulin että kyseessä on jonkinlainen nettimeemi, jossa joku on kuvankäsittelyohjelmalla lisännyt HD:hen isot pakoputket. Mutta samat putket on nyt siis pantu tuotantopyörään, eivätkä ne enää näytä niin pahoilta.

HD on nyt onnistunut tuotekehityksessä ja ylittää odotukseni varsinkin moottorin osalta. Tässä V2-moottorissa on kerrankin sekä tehoa että vääntöä ja sitkeyttä ihan toisella tavalla kuin aiemmin merkin tuotteissa. Alhaisilla kierroksilla jauhava mylly tarjoaa siis hyvin voimaa ja suorituskykyä.

Nestejäähdytteinen DOHC pitää kivaa, vähän viheltävää ääntä kiihdytettäessä, ja voima on käytössä pehmeästi, mutta päättäväisesti. Matala painopiste tuntuu hyvältä, ja jalat yltävät reilusti maahan, minkä takia custom sopii lyhyemmillekin. 121 hevosvoiman teho 7500 kierroksella ja 125 Nm vääntöä 6000 kierroksella ja vain 228 kg massaa vievät Harrikkaa mukavasti kaupungin vilinässä. Lisävarusteena saa pienen pleksin, matkustajan satulan ja -selkänojan, jolloin matka-ajokin on kivempaa.

Ajotiloja on kolme, Bluetooth-yhteydellä saa navigoinnin pieneen digitaalinäyttöön ja Portsassa on myös luistonesto, säädettävä jousitus, rengaspaineen valvonta ja vakionopeudensäädin. Eli Harley-Davidson tarjoaa jo samoja varusteita kuin moni muu merkki. Toisioveto on hihnalla. Jarrutehokin riittää, vaikka edessä on vain yksi levy.

Ajoasento on pystyhkö ja jalat ovat merkille ominaisesti kummallisesti edessä. Jos sattuu olemaan kaksimetrinen, niin edessä on ehkä kiva pitää jalkoja, mutta pyörän mataluudesta johtuen vaihtoehtoja ei muutenkaan ole. Muutenkin ergonomia on osin kyseenalainen. Vilkkunappi on piilotettu kokonaan näkyvistä, ja ennen kuin lähdin koeajolle, jouduin kysymään myyjältä, missä se oikein on. Nappi ei siis näy kuin kumartamalla ja se pitää tunnustella vasemman kahvan ajotietokoneen nappien alta. Ruudussa sentään näkyvät vilkkuvalot.

Ajossa ihmettelin HD:n legendaaristen tärinöiden täydellistä puutetta. Tosin kovempaa vauhtia ja pitempää matkaa ei ollut mahdollista ajaa, mutta HD on onnistunut hyvin vakauttamaan moottorin käytöstä. Sportsterin hinta metallivärisenä on 23390 euroa.

Arvioni: Harley-Davidson Sportster S 1200 ****

Plussaa:

• moderni muotoilu ja onnistunut kokonaisuus
• vahva moottori
• ajamista tukeva elektroniikka: luistonesto, navigaattorivalmius, vakionopeudensäädin, säädettävä jousitus, ajotilat ym.
• hihnaveto
• tärinöiden puute.

Miinusta:

• pienet peilit tankojen päissä
• ei katteita vakiona
• outo ajoasento ja ergonomiapuutteet.

Seuraavaksi otin alle todellisen mastodontin, Triumph Rocket 3R:n. Se on 2500 kuutiollaan moottoripyörämaailman suurin, vain Boss Hoss 6,2-7,4-litraisine V8:neen on isompi. Eli 3R on moottoriltaan luultavasti suurempi kuin 95 % nykyisistä henkilöautoista.

Triumph Rocket 3R 2500 cc.

30500 euron hintaan saa moottoripyörän, joka herättää huomiota koko olemuksellaan eikä vähiten äänillään. Liikkeelle lähdössä tapahtuu sama ihme kuin aina prätkällä eli tässä tapauksessa 291 kilon paino häipyy johonkin eikä meno tunnu enää yhtään raskaalta. Moottorijarrutuksessa on rivikolmoselle tyypillinen, mutta tavallista vahvempi jälkimöräys, joka kuulostaa upealta.

167 hevosvoimaa tulee ulos jo 6000 kierroksella eikä 221 Nm vääntö 4000 kierroksella lopu koskaan kesken. Ajotiloja on neljä ja kun kokeilin sport-tilaa, niin piti olla jo tosi varovainen, mutta hyvin iso R pysyi hanskassa. Kokemattomalle kuljettajalle 3R ei missään nimessä sovellu. Suorituskyky on siis vaikuttava.

Veto on tietenkin kardaanilla, ja Triumph tarjoaa power cruiseriinsa mm. digitaalisen mittarin, kallistuksen huomiovan ABS:n, luistoneston, mäkilähtöavustimen, vakionopeudensäädin ja led-valot. Lisävarusteena saa mm. laukut ja vaihdeavustimen sekä älypuhelimen Bluetooth-peilauksen kautta navigoinnin kuten uusissa autoissakin. Pieni kate kaksoislamppujen yläpuolella tuo hieman suojaa viimalta.

Kenelle 3R sitten sopii? Ehkä pitkälle ja painavalle kuljettajalle, jolle pienemmät ajopelit ovat jo tarjonneet kaiken. Tai sitten kakkospyöräksi nautiskeluun ja hiljaiseen kruisailuun, jossa voi nauttia mahtavasta väännöstä ja sinfonisista moottorijarrutusmurinoista. Hinta tosin rajoittaa useimmilla tämän Triumphin hankintaa kakkospyöräksi, mutta esimerkiksi moottoritieajoon on kyllä lukuisia parempia vaihtoehtoja.

Arvioni: Triumph Rocket 3R 2500 ***

Plussaa:

• huiman vahva moottori
• elektroniikka kuljettajan apuna: luistonesto, navigaattorivalmius, vakionopeudensäädin, mäkilähtöavustin, ajotilat ym.
• kardaaniveto
• näyttävä muotoilu, matala istumakorkeus ja alhainen painopiste
• hienot äänet jo vakioputkella.

Miinusta:

• pienet peilit tankojen päissä
• ei katteita
• iso kulutus ja päästöt.

Kolmas ja viimeinen pyöräni tällä kertaa oli samaa merkkiä eli Triumph Speed Triple 1200 RR. Se onkin sitten ihan reilusti superpyörä, vaikka se näyttää hieman vaatimattomalta varttikatteen takia. Kaukaa katsoen sitä voisi melkein luulla kevariksi, niin pahasti kesken katteet loppuvat.

Punaiset 1200-numerotkin näkyvät tosi huonosti mustalla alustalla, joten pitää mennä pyörän viereen tihrustamaan, että mikä café racer oikein on kyseessä. Sirous tuntuu kyllä positiivisesti eli RR painaa tankattuna vain 199 kiloa.

Triumph Speed Triple 1200 RR.

Kun istuu päälle ja käynnistää moottorin, superbiken luonne paljastuu. Aivan toisin kuin Sportster S:ssä, niin tässä on kyseessä kyykkypyörä, ja jalat ovat istumakohdan takana koukussa. Asento on varmasti monelle tuskallinen ja myös etunoja on melkoinen, mutta jälkiasenteisilla tangonnostajilla tai muilla ratkaisuilla ajoasento varmasti muuttuisi rennommaksi.

Asento on tehty suorituskyky ja ilmanvastus mielessä, ja voimaa RR tarjoaa 180 hevosvoimaa 10750 kierroksella, ja vääntöä on 125 Nm niinkin korkealla kuin 9500 kierroksella.

Triumphin omistaja saa nauttia 26300 euron hintaan mm. digitaalisesta mittaristosta, Öhlinsin sähkösäätöisestä ja semiaktiivisesta takajousituksesta, viidestä ajotilasta, säädettävistä ABS-jarruista ja kallistuksen huomioivasta, säädettävästä luistonestojärjestelmästä. Myös keulimisenesto ja avaimeton ajo sekä kahden suunnan quickshifter-vaihdeavustin miellyttävät kuljettajaa.

Kun on tottunut viime vuodet BMW:n alhaalta vääntäviin moottoreihin, niin isosta väännöstä huolimatta onnistuin jossain risteyksessä sammuttamaan Street Triplen. Sama ongelma on kyllä lähes kaikissa superpyörissä eli vääntöä joutuu joskus odottamaan kierrosten noustessa ja kytkintä luistattaessa. Enemmän pitäisin vahvemmasta alaväännöstä.

Ja kierroksista Triumph RR tosiaan pitää. Tangoissa ”roikkuessa” kuljettaja melkein kiljuu riemusta, mutta onneksi oli umpikypärä päässä, niin ei nolannut itseään. 1200-kuutioinen on hieman vajaasta alaväännöstä huolimatta lähes täydellinen tuote ja kuljettaja viihtyy sen puikoissa.

Moitetta joudun antamaan ihmeellisen tahmeasta vaihdelaatikosta. Syy on ehkä se, että kilometrejä oli RR:llä alla vasta noin 1300. Vapaata ei meinannut löytyä millään; aina meni silmään ykkönen tai kakkonen. Isommissa vaihteissa tätä vikaa en huomannut. BMW:n eri mallit tahmeine vaihteineen ovat usein tässä mielessä kehnoja, mutta Triumph ei pääse laatikkonsa kanssa edes niiden tasolle, puhumattakaan silkinpehmeistä japanilaisista vaihteistoista.

Motoblogin Tommin valinta näistä kolmesta on Triumph Street Triple 1200 RR.

Kaikesta huolimatta näistä kolmesta valitsisin Street Triplen, se tuo eniten hyvää mieltä.

Arvioni: Triumph Street Triple 1200 RR ****

Plussaa:

• upean voimakas ja miellyttävä moottori
• elektroniikka kuljettajan apuna: sähkösäädettävät jousitus, luistonesto ja ABS:it, vakionopeudensäädin, ajotilat, vaihdeavustin, avaimeton ajo ym.
• kevyt ja ketterä pyörä.

Miinusta:

• alimmat vaihteet takkuavat eikä vapaata tahdo löytyä
• ajoasento tiukka, etukeno ja jalat koukussa
• ketjuveto
• hieman vaatimaton ulkonäkö.

Helsinki Bike Show 2020

Bike Show on järjestetty pääkaupungissa nyt jo 16 kertaa. Aiempina vuosina se on ollut muun muassa Hietarannan uimarannan tuntumassa ja Kaivopuistossa. Ajankohta on yleensä ollut kesäkuun alkupuoli, mutta tänä vuonna koronan takia tilaisuus siirrettiin syyskuulle.

Tähän blogiini en ole aiemmin kirjoittanut Bike Show’sta, mutta panen tähän yhden kuvan toissa vuoden näyttelystä, joka oli 9.6.2018.

Café racereitä vuoden 2018 Helsinki Bike Show’ssa Kaivopuistossa.

Tänä vuonna tilaisuuden fiilis oli ihan toinen kuin ajokauden alussa kesäkuussa olisi ollut. Mutta ei voi mitään ja järjestävä taho Modified Motorcycle Association of Finland oli tehnyt parhaansa lyhyellä varoitusajalla tapahtuman toteuttamiseksi. Kyllä syksylläkin tilaisuus veti kaksipyöräisten harrastajia.

Ajoin paikalle Helsingin Suvilahteen puolen päivän korvilla 5.9., ja paikalla oli ehkä reilut pari sataa moottoripyörää. Näyttelypyöriä oli kai kolmisen kymmentä eli vähemmän kuin yleensä. Joskus on ollut 150:kin pyörää.

Raleigh 15 vuodelta 1927 on 250-kuutioinen.

Raleigh 15 oli entisöity huolellisesti, ja se on esiintynyt aiemminkin näyttelyissä. Rekisterissä se ei ole, kun ymmärtääkseni siitä puuttuvat esimerkiksi jarrut.

Pitkäkeulaisten chopperien rivistössä oli tämä oranssi kaunotar. Muotoilu on selkeää.

Oranssi chopper.

Erikoisimpia menopelejä oli trike eli kolmipyörä, josta aina voi keskustella, onko se moottoripyörä ollenkaan. Mutta se sopii hyvin esimerkiksi prätkän osien kuljettamiseen tai majoittumiseen, koska siinä on perävaunu. Cavalcus-niminen peli oli Fordin moottorilla varustettu, ja siinä oli mm. viiden kilon kaasupullo, takavalot ehkä 1959 Cadillacista, sukset ja muita varusteita.

Ford Cavalcus on trike.

Cavalcuksessa on Focuksen moottori.

Cavalcuksesta ja rakentajan muista projekteista saa lisätietoa netistä hakusanalla Kylähullu tai Cavalcus. Kannattaa tutustua.

Sportster oli kokenut muodonmuutoksen.

Matala custom Harley-Davidson Sportster oli muuttunut täysin. Lisäpisteet se saa siitä, että vaikea mallinimi oli kirjoitettu tankin kylkeen ihan oikein. Lieneekö maailman ainoa supermoto-Sportster, en tiedä. Kun vuodesta 1957 lähtien tuotannossa ollut mallisarjan edustaja on saatu näin erikoiseksi, se on vaatinut ihan miettimistä.

Yleisöpyörien joukossa oli muun muassa tämä 1950-60-lukujen taitteesta oleva H-D.

Moottoripyörien rakentelu, tuunaaminen ja virittely on osalle pyöräilijöistä se tärkein osa harrastusta. Jotkut esillä olleista pyöristä ovat käyttöpyöriä jokapäiväisiin ajoihin, mutta osa elää vain talleissa ja näyttelyissä. Hyvä että meitä motoristeja on monenlaisia ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat.

Ehkä ensi vuonna Bike Show on taas omalla paikallaan kesän alussa. Seuraa myös uutta harrasteautojen blogiani Klassikkoblogi.

MP20-messuraportti

Iloista menoa KTM:n puikoissa.

Vuosi on vaihtunut, ja tänä vuonna Helsingin moottoripyörämessut oli 31.1.-2.2.2020. Nyt jo 12. vuotta putkeen olin taas Messukeskuksessa messuilemassa.

Aiempien vuosien messuraporttejani kuvineen voi lukea näistä linkeistä uusimmasta vanhimpaan:

https://motoblogi.wordpress.com/2019/02/02/mp19-messut/

https://motoblogi.wordpress.com/2018/02/07/mp18-messuilla/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/15/moottoripyoramessut-2017-22/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/05/moottoripyoramessut-2017-12/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/01/27/moottoripyoramessut-ovella/

Vuosi sitten ihmettelin Helsingin lumen paljoutta, mutta tänä vuonna tilanne on ihan toinen. Tammikuu oli mittaushistorian lämpimin eli leudoin 175 vuoteen. Tammikuussa oli vain yksi pakkaspäivä. Koko talvena lunta on ollut noin neljänä päivän hetken, enintään ehkä 3 cm. Lumitöitä ei ole tarvinnut tehdä kertaakaan, ja taloyhtiö on säästänyt pitkän pennin, kun lämmityskulut ovat ennätyspienet.

Toisaalta ei ole päässyt pulkkamäkeenkään, hiihdosta puhumattakaan. Kaupungissa on kyllä pari lumetuslatua ja Kivikon hiihtohalli, joihin hiihtämään pääsisi. Enemmän haittaa kuitenkin, että ulos ei ole päässyt luistelemaan. Tekojäitä on noin kymmenen, mutta kaikkiin on hieman matkaa, joten olen siirtynyt luistelemaan pelkästään jäähallissa. Se on kivaa, ja jää on huippuluokkaa.

Mutta asiaan, messuihin. Jos ei ole käynyt aiemmin MP-messuilla, niin asiaan pätee ennenkin kirjoittamani, että siellä näkee ja voi koeistua uusia pyöriä, tapaa samanhenkisiä motoristeja, voi ihailla taidolla rakennettuja retro- ja vintagepyöriä, pystyy koeajamaan pyöriä sisätiloissa asvaltilla, saa ostettua uusia tai käytettyjä ajovarusteita, kykenee miettimään mp-matkakohteita maailmalla, saa vakuutuksista hyviä tarjouksia, tuurilla voi voittaa jossain arvonnassa, kuulee kivoista kokoontumispaikoista kesäksi, löytää pyöräänsä monenlaisia tarvikeosia, pääsee seuraamaan Miss MP:n valintaa ja huomaa, kuinka lähellä kevät jo on.

Honda CRF1100L Africa Twin on kauden merkittävimpiä uutuuksia.

Honda oli lisännyt seikkailupyöräänsä sata kuutiota, joten Africa Twin on nyt 1100-kuutioinen. Se on aika monen koeajolistalla tänä keväänä.

Messujen tunnelmia ja monet uutuudet näkyvät tässä reilun neljän minuutin videokoosteessani, jonka kuvasin messuilla.

Muita kiinnostavia uusia malleja oli muun muassa Triumph Rocket III -mallit GT ja R, joiden kone on 2500-kuutioinen. 221 Nm vääntöä tarjoava motti olisi kiva kokeilla kesällä. Pyörän ulkoasu näyttää olevan pelkkää moottoria.

 

Triumph Rocket III GT.

Tänä vuonna myös moottorirata Kymiring oli tehnyt oman osastonsa, kun ensi kesäksi on varmistunut Suomen ensimmäisen MotoGP-ajon ajankohta eli 10.-12.7.2020. Ostin itsekin lipun ko. tilaisuuteen, vaikka lippujen hinnat ovat aika kalliit, niin kannatuksen vuoksikin sinne on mentävä. Kunpa Suomi saisi vielä oman, kilpailukykyisen kuljettajan sarjaan. Eli Iitissä nähdään heinäkuussa.

 

BMW:n uutuus oli F900XR eli F-sarja tuntuu kasvavan kokoa. Harley-Davidson oli tuonut näytille LiveWiren. Kyseessä on sähköpyörä, jonka kantama on 158 kilometriä.

Harley-Davidson LiveWire.

Suzuki esitteli kilpailijan mm. Honda Africa Twinille eli V-Strom 1050:n. Siinä on lisää voimaa, uusi, kulmikas muotoilu ja paljon enemmän varusteita kuin aiemmin.

Suomen vastaus H-D:n sähkömoottoripyörälle on vielä prototyyppi, mutta tuotantoa ilmeisesti valmistellaan jo kovasti. Aiemmin nimellä RMK E2 suunniteltu Verge TS on huimat 1000 Nm tarjoava malli, joka tuo mieleen jotkin tieteiselokuvat. Sähkömallit todellakin erottuvat liikenteessä.

Verge TS on suomalainen tutkielma sähköisestä prätkästä.

Ducati Panigale V4 on kaunista muotoilua.

Ducatin osastolla oli runsaasti hienoa italialaista muotoilua. Poliisilla oli näytillä sinipukuisten kalustoa, joka näyttää nyt olevan Kawasaki-voittoista. Pähein niistä on ZZR 1400, jossa on 210 hevosvoimaa. Eikä H2 mekaanisine ahtimineen paljon jää jälkeen.

Poliisin Kawasaki ZZR1400.

Rakennettujen pyörien hallissa oli monenlaista tarjolla, mutta eniten mieleen jäi 125-kuutioinen, käsin tehty kaksipyöräinen. Siinä on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä. Aika hurjaa.

Eri osista koottu ja paljon käsityötä vaatinut 125-kuutioinen, jossa on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä.

Tällä kertaa MP-messuilla kävi yli 55 000 ihmistä, joten vilkasta oli taas. Kevään ajokautta ja uusia koeajoja odotellessa voit ihailla kuvaamaani koostevideota MP20-näyttelystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Forssan 37. Pick-Nick 4.8.

Tänä vuonna Forssan Harrasteajoneuvo-Pick-Nick tai piknik oli jo 37. kerran, ja se pidettiin 4.8.2019. Motoblogin Tommi on ollut siellä ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla, jolloin tosin bloggaamisesta tai internetistä ei tiedetty vielä mitään.

Kolmen aiemman vuoden piknikistä olen kirjoittanut nämä tarinat:

Forssan picknick 2018

Forssan Pick-nick 2017

Forssan Picknick 2016

Konsepti on selvä eli kyseessä on Pilvenmäen raviradalla pidettävä, yksipäiväinen ja maksuton tapahtuma. Pysäköinti on autoille 10 euroa ja moottoripyörille 5 euroa. Lisää tietoa on tapahtuman verkkosivuilla. Piknikin järjestää SMCF eli Street Machine Club Forssa ry.

YouTubessa on pätkä videotani, josta voi vähän aistia piknikin tunnelmia.

Väenpaljous oli ennennäkemätön. Etualalla Austin Healey Mark III.

Tapahtuma vetää ympäri Suomea ja ulkomaita myöten loppukesän Forssaan noin 2500 harrasteajoneuvoa ja yleisön käyttöajoneuvot päälle. Tänä vuonna ruuhka oli ennenkokematon. Tarkkaa osallistujien määrää en ole kuullut raportoidun, mutta varmaan yli 30 000 ihmisen päästiin.

Sisääntuloni aamupäivän kello 11 maissa oli taas kerran liian myöhään, koska silloin ruuhka oli pahimmillaan. Moottoripyörällä onneksi oli helppo ohittaa seisovat autojonot. Päivän mittaan ennätysyleisön harrasteautot tukkivat jo melkein raviradan hiekkauran, ja rinnakkaispysäköintiä siinä en ole ennen nähnytkään. Eli autoja oli oikeastaan kolmessa jonossa, mutta hyvin siinä vielä mahtui kulkemaan. Mutta pakkohan vehkeet johonkin oli pysäköidä ja minusta liikenteenohjaus, rahastus ym. toimet sujuivat järjestäjiltä jälleen hienosti.

Yleisön pysäköinti oli radan ulkopuolella, johon sekä tavalliset autot että suurin osa moottoripyöristä oli parkkeerattu. Eurooppalaisille harrasteautoille oli oma lohkonsa, mikä selkeytti niiden tarkastelua. Sieltä oli hyvä bongata muun muassa sellaisia menopelejä, joita itsellä tai omassa perheessä on aikoinaan ollut.

Oman pyöräni sain kivasti parkkiin radan keskelle, jossa ruohoalustalla oli paljon muitakin prätkiä. Koska nurmikko on hyvin pehmeä, niin sain järjestäjiltä huomaavaisesti sivujalan alle palikan, jolla pyörä pysyi pystyssä.

Euroautojen alueella, rinteessä oli Austin Healey.

Grillien käyttö ym. avotulen teko on ollut viime vuodet kiellettyä, niin nytkin. Jos tällaisessa tapahtumassa tuli pääsisi irti, se olisi ihan katastrofi ahtaalla radalla sekä yleisön että kulkuneuvojen osalta. Yksi pakettiauto rataa kiertäessään savusi tai höyrysi kyllä näyttävästi, mutta ehkä se oli vain kiehuvaa jäähdytinnestettä eikä palokuntaa tarvittu.

Eli varsinaiset piknik-eväät olivat syötävien lisäksi oluita, siidereitä ym. ja kuljettajilla lähinnä limonadeja. Myös Pilvenmäen omat ravintolat ja monet kojut möivät virvokkeita. Oma lounaani koostui tällä kertaa kanawokista ja Jaffasta.

Mitään huippuhellettä ei tänä vuonna ollut, eli lämpö oli sopivasti 20 C tai vähän yli. Pieni ripaus vettä tuli päivän mittaan, mutta ilma on jotenkin kummasti aina suosinut Forssan piknikiä.

Dodge Challenger 440 on muskeliautokauden huipentuma-ajalta, 1960-70-lukujen taitteesta.

Leppoisa kesäpäivä Hämeessä alkoi kääntyä lopuilleen. Oli aika päräyttää oma kulkine käyntiin, mutta ensin katsastettiin vielä rompetori ja tietenkin moottoripyörärivistöt. Siellä oli mm. oheinen Moto Guzzi, johon oli tehty omia katteita. En kehdannut koputtaa niitä, mutta kyllä ne kai peltiä olivat, eivät muovia! Huima peli.

Moto Guzzi oli tehty futuristiseksi ”kilpapyöräksi”.

Lopuksi vielä Chevrolet Chevy Bel Air noin vuodelta 1955, joka viimeistelyltään ja väritykseltään edustaa komeasti sitä, mistä piknikissä on kysymys: autokulttuurista, menneen maailman nostalgiasta ja kovasta työstä, jolla saadaan näyttävää jälkeä.

Chevrolet Bel Air station wagon 1955.

Seuraavaksi on tulossa jotain ihan uutta. Elokuun 19.-20. päivä Iitin uudella Kymiringillä on MotoGP-testiajot ja olen siellä vapaaehtoistyössä. Raportoin niistä seuraavassa postauksessa.

 

 

 

BMW R1250R:n koeajo ja Paippisten ajelu

Paippisten Shell Sipoossa on ymmärtääkseni ihan yksityinen ”museo” nykyään.

Tällä kertaa aiheenani on neljä asiaa: uuden bokseri-Bemarin koeajo, Haltialan kesäkauden avaus, Paippisten Shellillä käynti ja Honda-tapaaminen. Tässä artikkelissa on pari YouTube-videotakin noilta matkoilta.

Pari viikkoa sitten Vantaan Biketeamissä oli kevään avaus. Samalla kuulin, että Allrightin liike, joka on toiminut samoissa tiloissa BMW:n, Kawasakin, Triumphin ja muiden moottoripyörien myymälän yhteydessä, on sulkenut talven aikana ovensa. Aikoinaan ostin kaikki ajovarusteeni Allrightiltä, mutta verkossa se sentään jatkaa ja ilmeisesti muualla Vantaalla. Pitääpä joskus poiketa uudessa osoitteessa.

Biketeamin liikettä vastapäätä on peräti kaksi isoa mp-varusteliikettä, Storm Motor ja Eurobiker, joten kauaksi ei vieläkään tarvitse lähteä. Vilkaisin niiden tarjonnan lyhyesti, mutta tällä kertaa mielenkiintoni kohdistui BMW:n uuteen, entistä isompaan bokserimoottoriin, jota nyt pääsin ensimmäistä kertaa koeajamaan.

BMW R1250R on Bemarin uusi, iso bokseri. Pyörä on kooltaan siro verrattuna viereisiin K1600GT/GTL:ään ja Grand Americaan.

Mp-maailmassa on muutamia legendaarisia moottorityyppejä, kuten nelisylinteriset japanilaiset rivimoottorit, Harley-Davidsonin ja Moto Guzzin V2:t, Triumphin kolmesylinteriset ja BMW:n bokserit.

Viimeksi mainitut ovat kasvaneet pikku hiljaa kooltaan viime vuosikymmeninä. Jokin aika sitten ne olivat 1100-, sitten 1150- ja pitkään 1200-kuutioisia. Nyt markkinoille on tullut sarja R1250-pyöriä, joista Euroopan ostetuimpia on matkaenduro/yleispyörä R1250GS eli Gessu.

Samalla moottorilla varustettu, mutta ilman katteita oleva oli tällä kertaa koeajoni kohteena. Valitettavasti R1250RS:ää ei ollut koeajossa, koska kuulemma tehtaan kapasiteetti on niin täynnä, että niitä tulee Suomeen vasta syksyllä. Ilmeisesti tuotanto painottuu GS:ään, joka on tavallisempi malli Euroopassa.

R-malli vaikutti melkeinpä sirolta korkeiden Gessujen rinnalla ja onhan se paljon kevyempi ja painopiste alempana. Ajamani pyörä oli maalattu hienoilla sini-puna-valkoisilla HP-väreillä. Istuma-asento on pysty ja tanko leveä, joten meno on leppoisaa kaikilla nopeuksilla. Perushintaan 19699 € kuuluu monenlaista, kuten ABS-jarrut, luistonesto, Rain/Road-ajotilat, TFT-mittaristo bluetooth yhteydellä, mäkilähtöavustin ja kahvanlämmittimet.

Ajamassani mallissa oli vielä mm. Dynamic ESA -puoliaktiivinen jousitus, vakionopeudensäädin, keskijalka, avaimeton ajo, hälytin, rengaspainevalvonta, kaarre-ABS ja ajotilamoodi PRO. Lisävarustepakettien hinnat ovat 1481, 3725 ja 5336 €. Akrapovic-pakoputki maksaa 1284 €. Lisävarusteilla hinta kohoaa jo lähelle 30 000 € luokkaa.

R1250R:n näyttävä HP-väritys ja mallille tyypilliset ulkonevat sylinterit.

Ajossa moottoria voisi kuvailla sanalla eleetön. Voimaa on kuin pienessä kylässä, mutta kone ei melua eikä tee itsestään numeroa suurilla kierroksilla. Moottoritiellä 120 km/h mittarinopeudessa kierroksia oli 4000 ja punainen alkaa 9000:ssä. Tehoa aiemmassa, 1200-mallissa oli 125 hevosvoimaa, mutta tässä on 136 hv 7750 kierroksella. Vääntöä oli toissa vuoden 1200-mallissa 125 Nm, kun nyt on 143 Nm nyt 6250 kierroksella. Ne ovat lukemia, joita on näillä kierroksilla vaikea ylittää.

Käytännössä voima tulee ulos helposti, ja pyörä liikahtaa melkein kuin ammus. Superpyörä se ei varsinaisesti ole, kun kiihtyvyys 0-100 km/h:ssa jää noin 3,3 sekuntiin. Rajana pitäisin itse tuota vajaata kolmea sekuntia. Mutta Suomen ja kaikkien muidenkin maiden tieliikenteessä R:llä ehtii paremmin kuin hyvin.

BMW R1250R edestä.

Katteiden puuttuessa ainoa suoja kuljettajalle on mittaristo ja bokseri- eli vastaiskumoottorille ominaisesti ulkonevat sylinterit, jotka myös lämmittävät jalkoja kolealla kelillä, helteellä ehkä liikaakin.

Peilit ovat pienet ja ne on kiinnitetty ohjaustankoon, mutta silti ne eivät tärise. Muutenkin bokserit värinät on häivytetty jotenkin niin, että on melkein kuin rivinelosella ajelisi.

Kuljettajan ergonomia on hyvä ja muutama vuosi sitten myös BMW siirtyi vihdoin yhden vilkun systeemiin. Itsellä on K-sarjassa vielä kolmen vilkun systeemi, johon olen jo hyvin tottunut. Mutta uusi on mielestäni parempi. Ajotiloja tuli lyhyesti kokeiltua ja erinomaista, yhden sormen vakionopeudensäädintä. Kaiken kaikkiaan R on erinomainen tuote eli ostaisinko? No en, koska minun pyörässäni ja Suomen ilmastossa moottoripyörässä pitää olla katteet.

Arvioni: BMW R1250R ****

Plussaa:

• voimakas moottori ja pieni kulutus
• selkeä ja pysty ajoasento
• keveys moottorin kokoon nähden
• luistonesto, vakionopeudensäädin ym. sähköiset herkut
• kardaaniveto.

Miinusta:

• ei katteita
• pienet peilit
• hinta lisävarustein.

Haltialan tilan mp-kauden avajaiset olivat 15.5. Helsingin pohjoisosassa sijaitsevalla tilalla on kesäkeskiviikkoisin melkein aina 100-1000 moottoripyörää. Ehdin paikalle vasta kello 19 maissa ja vastaan tuli jo melko yhtenäisenä jonona pyöriä pois päin. Arvasin että väkeä on eivätkä kaikki edes mahtuneet pihaan. Yksi peltokin oli otettu parkkipaikaksi.

Ilma oli lämmin, bändi soitti rautalankaa ja Hurriganesia ja pääsin taas maistamaan motoristimunkkikahvit kolmen euron hintaan. Illan aikana paikalla kävi ainakin 700-800 kaksipyöräistä eli kauhea määrä.

Honda CBX1000. Että voi teräs olla kaunista.

Yksi herra oli entisöinyt vuoden 1986 kaksitahtisen Yamaha RD500 YPVS:n hienoon kuntoon. Se on kilpa-replica. Ääninäytteen tallensin oheiseen Yamaha RD500 -videoon.

Yamaha RD500 V4.

Pariin vuoteen en ole käynyt Sipoon Paippisissa, missä oli monta vuotta suosittu moottorikahvila. 18.5. kävin paikalla. Sinne pääsee Helsingin suunnasta Nikkilän kirkonkylältä, josta on mutkaista asvalttitietä viitisen kilometriä. Tien lisäksi vetonaula on 1930-luvulta peräisin oleva pikku huoltoasema ja bensamittari, jotka on suljettu jo vuonna 1969.

Bloggaaja Tommi, BMW K1200S ja Paippisten entinen Shell.

Hyvin nostalgista on katsoa vanhaa bensa- ja huoltoasemaa ja miettiä, millaista elämä maalla oli ennen sotia. Nykyään huoltoasemat ovat vähän erilaisia ja niin ovat kulkuneuvotkin. Hyvin sympaattinen pikku huoltis saa kaikki hyvälle tuulelle.

 

Mutkatieltä kuvasin action-kameralla vähän tunnelmia hiljakseen kruisaillessani. Ohessa on siitä YouTube-video.

Päätin Sipoon-matkani vanhalle kirkolle, joka on omistettu Pyhälle Sigfridille. Se on noin 1450-luvulta. Erikoista kirkossa on maalattia. Kellotapuli on vuodelta 1811.

BMW ja Sipoon vanha kirkko.

Palasin Haltialan tilalle tällä viikolla, kun siellä oli Honda CB750:n eli Tuutin 50-vuotisjuhlat. Pieni sateen uhka oli ilmassa, joten aika moni oli jäänyt kotiin. Ehkä vain 300-400 pyörää oli paikalla. Ensimmäisille oli luvattu jäätelötuutti (heh), joten niitä riitti osalle jopa kaksi.

Honda CB750 Tuutti eri värisinä versioina. Komea rivi.

Tällaista tällä kertaa, pysy kanavalla, kun taas ehdin raportoida ja kuvata jotain kivaa.

 

 

 

 

 

 

MP19-messut

Bloggaaja ja Yamaha MT10SP.

Kevät on sen verran pitkällä, että Helsingin moottoripyörämessut ovat tänä viikonloppuna. Tämä vuosi onkin 11. kerta putkeen, kun kävin näillä messuilla eli vuodesta 2009 lähtien siellä on tullut uskollisesti käytyä.

Aiemmista messuista olen kirjoittanut blogiini vuodesta 2017 alkaen, tässä artikkelien linkit uusimmasta vanhimpaan.

MP18-messuilla 7.2.2018

Moottoripyörämessut 2017 2/2 15.2.2017

Moottoripyörämessut 2017 1/2 5.2.2017

Moottoripyörämessut ovella 27.1.2017

Kun nyt katsoo ulos, niin ajokausi tuntuu olevan todella kaukana. Lunta on Helsingissä noin 45 cm ja lisää on pyryttämässä ennusteen mukaan huomenna. Silti MP-messujen ajankohta on hyvä, kun talven selkä on melkein jo taittunut ja valoa kohti mennään. Joka vuosi Messukeskuksessa käy noin 60 000 motoristia ja hengailijaa näillä messuilla.

Tällä kertaa olin ostanut lipun jo marraskuussa netistä, kun sen sai kympillä. Normaalihinta ovelta on 20 €. Olin ovella tulostamani lipun kanssa, mutta QR-koodi ei kelvannutkaan lukijalle, vaan minut ohjattiin lipunmyyjälle, joka taas ei osannut neuvoa, mitä lipun kanssa tehdään. Hän sentään ohjasi minut taas ihan eri puolelle aulaa, josta ystävällinen rouva päästi minut vihdoin sisään.

Narikan hinta oli noussut 50 % eli se oli nyt 3 euroa. Sisään päästyä jo helpotti, kun näki yleisömassat ja lukuisat kaksipyöräiset.

Ensin katsastin uutuudet ja muut uudet pyörät. Muutama kiinnitti sen verran huomiota, että osaan niistä pitää palata keväämmällä koeajon kanssa. Esimerkiksi Husqvarna Vitpilen 701 on kauniisti muotoiltu, yksisylinterinen keskikokopyörä. Siitä en ottanut kuvaa, mutta ”isolohkon” uuden Bemarin, R1250RS:n kuvasin eri suunnilta. Perinteinen 1200-kuutioinen kaksisylinterinen bokseri on tälle kaudelle isontunut 50 kuutiolla. Uudet teholukemat ovat 136 hevosvoimaa ja vääntöä 143 Nm.

 

BMW R1250RS oli saanut myös lisävarusteiset, alumiiniset venttiilinkopat.

 

Ducati Panigale 1100 V4 ja joku neito.

Panigalen muotoilija on ollut tehtäviensä tasalla eikä myöskään insinööriosastolla ole laiskoteltu. Tehoa on 214 hevosvoimaa ja tehoputkella kuulemma 226.

 

Ducati Diavel 1260.

Uusi Diavel on entistä isompi ja olen aina tykännyt sen väännökkäästä moottorista ja upeasta takavanteesta. Yksityiskohdilla on väliä.

Suzuki Katana oli 1980-luvulla jonkinlainen superien super. Jossain auto- tai mp-lehdessä otsikoitiin sen ensiesittelyssä legendaarisesti: ”Hätänen Katana”. Nyt siitä on tullut ihan uusi painos. Käytännössä sama 1000 kuution ja 150 hevosvoiman moottori näyttää olevan monessa muussakin uudessa Suzukissa, joten ihan vanhalle maineelle ei ole ehkä katetta. Vanhasta hyvästä harmaasta väristä on luovuttu, ainakin esillä ollut malli oli synkän musta. Netissä on kyllä kuvia harmaastakin mallista. Mutta kerron lisää, kun koeajo on tehty. 

 

Edessä uusi, takana vanha Suzuki GSX1100S Katana.

 

Indian FTR 1200.

FTR 1200 on upeimpia uusia customeja niiden ystäville. Cruisailuun sopivaan vehkeeseen täytyy myös tutustua tarkemmin.

 

Tommi ja Yamaha MT10SP, jossa on säädettävä jousitus.

MT10:iä voisi testata uudestaan, se on kevyt ja varsin pirteä ilmestys ihan asiallisella moottorilla.

Tässä yksi Honda.

 

 

Kawasaki Ninja H2 SX SE.

Hurjimpia teholukuja messuilla taisivat olla Kawasaki H2:n yli 200 hv, joidenkin tietojen mukaan jossain versiossa jopa paljonkin yli. Kyllä alkaa riittää.

 

Honda CB750 Tuutti ja sivuvaunu.

Yllä oleva sivuvaunu-Honda ja monta muuta kaunista yksilöä oli Japsistarojen osastolla. Samassa hallissa oli myös paljon rakenneltuja pyöriä. Sen sijaan myytäviä, käytettyjä pyöriä oli tällä kertaa tosi vähän.

 

Jarno Saarinen -nukke ja Yamaha TD250, jolla Jarno voitti pronssia TT-maailmanmestaruussarjassa.

Muutama tunti messuilla sai pään pyörälle, vaikka tälläkään kertaa en viitsinyt kokeilla sinänsä hyvää ideaa, asvaltoitua sisäkoeajorataa. Ohessa kuitenkin video siitä, joka on nyt YouTube-kanavallani.

 

 

 

 

 

 

Pyynikin ajot 2018

Katsojia Pyynikin rinteillä oli tuhansia.

Yksi Suomen legendaarisimmista moottoripyöräkilpailuista oli Pyynikin ajot tai Pyynikinajot, joka ajettiin sotavuosia lukuun ottamatta vuosina 1932-71 peräti 34 kertaa. 1960-luvulla se oli myös MM-osakilpailu. Kirjoitan blogin lopussa myös käynnistä Vehoniemen automuseoon.

Pyynikinharjun kauniissa maisemissa ajettua kisaa on muisteltu perinnejoilla neljä kertaa: 1991, 2000, 2015 ja 2018. Tänä vuonna ajot olivat kaksipäiväiset 25.-26.8.2018 ja paikkana siis Tampereen Pyynikin seutu.

Saavuin paikalle moottoripyörällä sunnuntaina puolen päivän jälkeen ja pyörin hetken aikaa Eteläpuiston pohjoispuolisia kortteleita, kun en tiennyt, mihin asti pyörällä voi ajaa. Vastaan tuli yhä useampia suljettuja katuja, joten Pyynikintiellä kysyin järjestysmiehiltä, miten toimitaan. Kuulin että vartin päästä katu avataan puoleksi tunniksi ja sillä välin voi ajaa mp-parkkiin Pyynikin rantaan.

Paikalla oli muitakin motoristeja ja hetken aikaa kuuntelimme ensimmäistä, kaksitahtisten näytösajoa, kunnes oli aika käynnistää omat moottorit ja kaartaa näkötornin ohi ylös ja alas Pyynikintietä.

Hotelli Rosendahlin ja rannan pysäköintialueet oli varattu tapahtumalle niin, että auton olisi joutunut jättämään Eteläpuistoon tai Särkänniemen parkkipaikalle, josta olisi ollut bussikuljetus.

Sain prätkäni mp-parkkiin lähelle Rosendahlia, jossa oli jo satoja pyöriä ja lisää tuli koko ajan. Pysäköinti maksoi viisi euroa ja sillä sai myös hienon Pyynikin ajot 2018 -tarran.

Mp-parkki alkoi täyttyä kello 13 jälkeen.

Pyynikki on itselle tuttua seutua, tulihan Tampereella joskus asuttua, opiskeltua ja työskenneltyä. Usein käyn munkkikahvilla näkötornilla, mutta sinne ei perinneajon vuoksi nyt voinut ajaa.

Lähellä on Varalan urheiluopisto, jossa yhdestä työpaikasta meillä oli vakituinen salibandyvuoro. Opistolta on kaunis näköala Pyhäjärvelle.

Ruusiksen pubissa taas tuli aikoinaan pelattua opiskeluaikoina Trivial Pursuitia ja Pyynikin rannassa on tullut uitua lukuisia kertoja, onhan se ehkä kaupungin paras ranta nurmikoineen ja hiekkarantoineen.

Nuorempana minulla oli yhdessä vaiheessa 3-sarjan BMW, siis auto. Ajoin silloisen tyttöystäväni kanssa kerran syksyisenä iltana salaa juuri tälle rannalle, mentiin ahtaalle takapenkille ja tehtiin sitä, mitä nyt nuoret parit illan hämärässä tekevät.

Vuoden 2018 perinneajo toimi siis niin, että ensin kaksi- ja sitten nelitahtiset pyörät ajoivat neljä ratakierrosta noin puolen tunnin sisällä. Sitten oli puoli tuntia aikaa ajaa sisään tai ulos mp-parkkiin ja asukkaille mahdollisuus tulla ja mennä.

Heti kun sain Pyynikin pysäköintipaikalla kypärän pois päästä, siihen tuli vanha yliopistoaikojen opiskelukaveri Jaana, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Tuli vaihdettua kuulumiset ja sitten olikin aika lähteä tutustumaan varsinaiseen tapahtumaan.

Kesäteatterin pysäköintipaikka oli varattu varikoksi, jossa oli tunnelmaa ihan kuin oikeissa kilpailuissa. Kuljettajat viiksineen ja aavistuksen liian pienine nahkapukuineen, upeat klassikkopyörät, joita oli mm. Honda, Yamaha, AJS, BSA, Norton, BMW, Triumph, Yamaha ja niin edelleen, ihailijat ympärillä, bensakanisterit, varaosat, kuljetusautot ja trailerit sekä teltat ja katokset loivat tunnelmaa.

Varikko oli tehty kesäteatterin viereen.

Ensin kiipesin pieneen, tilapäiseen katsomoon ihan Rosendahlin sisäänkäynnin kohdalla. Siitä näki hyvin radan alas, vasemmalle kaartuvan mutkan, pienen suoran ja oikealle kaartuvan toisen mutkan.

Hotellin kohdalla oli katsomo, josta näki molempiin suuntiin.

Tässä on tunnelmia videon muodossa YouTube-kanavaltani.

Vauhtia, mutta ei sentään vaarallisia tilanteita.

Tauon jälkeen oli aikaa tutustua varikon lisäksi pyörävalmistelijan osastoihin, joita oli paikalla ainakin BMW, Triumph ja Yamaha. Kyselin uudesta R1250:stä, mutta siitä Bemarin myyjä ei vielä osannut tai voinut juuri mitään sanoa.

Näytteillä oli ajossa olevien lisäksi muitakin klassikkopyöriä kahdellakin alueella. Hondan CB500K3 oli samanlainen kuin itsellä joskus, mutta vanhempaa mallia. Oli Tuutti eli CB750, kuvan harvinainen Benelli ja Hondan VFR750R. Minulla oli joskus Honda VF750S eli Sports, jota joissain maissa myytiin nimellä 750 Sabre.

Benelli 650 ja Honda VFR750R.

Teuvo ”Tepi” Länsivuoren Suzuki ja ajamassa taisi olla Tepi itse.

Kun 4-tahtiset lähtivät uudestaan varikolta Pyynikintielle, niin menin vähän ylemmäs rinteeseen katsomaan. Paikka oli vaarallisesti ulkokaarteessa, mutta kun kyseessä ei ollut kilpailu, niin siinä uskalsi olla. Jos joku olisi suistunut radalta, niin kiire olisi tullut, joten katsoin valmiiksi pakenemisreitin selkäni takaa!

Onneksi kukaan kuski ei lähtenyt hölmöilemään. Pyynikki on oikeasti paksuine mäntyineen ja olemattomine turva-alueineen liian vaarallinen kisaamiseen varsinkin kaksipyöräisille.

Kuva radan ylempää rinteestä.

Ja vielä toinen, vähän pidempi video Pyynikiltä YouTube-kanavaltani.

Vehoniemen automuseossa

Samalla matkalla kun kävin Pyynikillä, piipahdin Kangasalan Vehoniemen automuseolla. Se on suosittu taukopaikka muutama kilometri Kangasalan keskustasta Lahdentietä itään.

Juotiin ensin kaverin kanssa munkkikahvit ja sitten kierrettiin näyttely, joka on ilmainen. Edellisestä käynnistäni saattoi olla pari vuotta, joten autot ja pyörät olivat hieman vaihtuneet.

Bloggaaja piipahti myös Vehoniemen automuseossa.

Oldsmobile vm. 1921 tuo mieleen Aku Ankan. Sympaattinen peli.

Vehoniemen mp-kalustoon kuuluu mm. AJS 1938, sota-ajan Zündapp-sivuvaunu ja useita ratapyöriä. Ehkä niillä on ajettu Pyynikilläkin.

Tampereen-reissu oli tullut päätökseen ja kotiin Helsinkiin lähdin moottoritietä ennen kello 16:tta. Sääennuste lupasi sateita illaksi, mutta ehdin vain Riihimäelle, kun alkoi sataa.

Sateessa ajaminen on tuttua kaikille motoristeille, mutta useat inhoavat sitä. Eikä katteita ikinä tunnu olevan tarpeeksi. Parin tunnin ajon aikana hieman aina kastuu, vaikka kuituvaatteet ovat periaatteessa vedenkestäviä. Nytkin kun sade muuttui rankkasateeksi Nurmijärvellä, vesi valui jonkin ajan päästä hihaa pitkin hanskoihin, jotka turposivat palloiksi.

Jonon nopeus laski 120 km/h:stä välillä 70:ään, kun ei meinannut nähdä mitään. Ajaessa nimittäin vesi roiskuu kypärään, jonka visiiri on täynnä usvaa, jota sitten yrität kädellä pyyhkiä.

Omassa K1200S:ssä on kyllä katteet, mutta ne ohjaavat lähinnä ilmavirtaa, eivät niinkään suojaa isolta sateelta, kuten K-sarjan GTL, R-sarjan RT tai isot Harley-Davidsonit. Tänä kesänä sadetta ei ole juuri tullut, joten poutaa alkoi kaivata hyvin nopeasti. Panin jopa vähäksi aikaa lämpökahvat päälle, vaikka lämmintä oli 18 C. Mutta olipahan tullut nähtyä Pyynikin perinneajo, hieno tapahtuma.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Forssan picknick 2018

Cadillac convertible 1950-60-lukujen vaihteesta.

Tänä kesänä Forssan Pilvenmäellä pidettävä, yksipäiväinen harrasteajoneuvotapahtuma picknick tai piknik oli sunnuntaina 5.8.2018. Viime vuosien tapahtumista kirjoitin tänne postauksen kuvineen elokuulta 2017  ja elokuulta 2016.

Elokuun alkuun mennessä Helsingissä oli ollut jo kolmisenkymmentä hellepäivää putkeen, mutta viime viikolla sää hieman viileni. Onneksi, sillä Pilvenmäen rata on kuin laakso umpiaitojen takana ja helteellä todellinen pätsi.

Menomatkani taittui tavalliseen tapaan vilpoisasti omalla K-sarjan BMW:llä Kehä I:tä, Turunväylää ja kakkostietä ajaen. Tietyöt olivat jonkin verran edistyneet sitten viime kesän, mutta Forssan eteläpuolella oli edelleen noin 12 kilometrin pätkä, jolla oli alennettu 80 km/h rajoitus. Siinä kohtaa valtatietä levennetään ja työ sekä maalaukset olivat vielä kesken. Teiden korjaaminen on hyvä asia ja 2-tie on oikeasti tosi kapea 100 km/h ajettavaksi, sen verran vanha se on. Eli paljon tuo kohta ei matkaa hidastanut.

Tänä vuonna autojen pysäköinti maksoi 10 € ja moottoripyöriltä oli myös ensimmäistä kertaa pysäköinnistä veloitus eli 5 euroa. Niin iso tapahtuma on kyseessä, että hyvään tarkoitukseen ja laajoihin järjestelyihin nuo maksut uppoavat helposti. Kuitenkin vapaaehtoisilla on tapahtumassa iso merkitys ja tätäkin kautta taas kiitos järjestäjille! Mm. liikenteenohjaus sujui notkeammin kuin koskaan, vaikka olin paikalla vasta suurimpaan ruuhka-aikaan klo 12 pintaan.

Tänä vuonna hätyyteltiin ehkä jopa yleisöennätystä, kun viime kesän kolean kelin jälkeen nyt oli sopivat 22 C lämmintä. Pieni sade alkoi vasta kello 15 maissa. Piknik oli nyt 36. kertaa ja siinä 30 000 kävijän paikkeilla se veti. Harrastejenkkejä oli noin 2500 autoa ja 300-400 eurooppalaista ja japanilaista päälle plus satoja moottoripyöriä sekä yleisön kulkuneuvot lisäksi. Kyllä tuommoinen on pienen kunnan bensa-asemille ja ravintoloille hyvä piristysruiske.

Dodge Challenger R/T 1970-luvun alusta on muskeliautoja parhaimmillaan.

Piknik oli nyt 36. kerran ja itselläsi tuli kymmenes kerta peräkkäin täyteen tässä hienossa tapahtumassa. Kun oma ajokortti oli ihan tuore, Forssan tilaisuudessa tuli käytyä jo paljon aiemminkin, mutta sitten tuli pitkä tauko. Näin laajaa katsausta jenkkeihin ja hienoimpiin eurooppalaisiin ja japanilaisiin harrasteautoihin ei kovin monessa paikassa Suomessa ole, ellei lasketa mukaan Hämeenlinnan Linna Cruisingia, johon olen harkitsemassa osallistua tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Pienempiä harrasteautojen kokoontumisia on useinkin, muun muassa Helsinki Cruising Night joka kesäkuukauden ensimmäisenä perjantaina. Niistä olen blogannut useasti, viimeksi 6.7. illasta tänne.

3 X VW Kupla oli onnistunut kokonaisuus.

Cadillac oli kokenut jonkin verran kustomointia sitten tehtaalta pääsynsä.

1940-luvun Chryslerissä oli hauska väriyhdistelmä: mattasininen ja mirra-katto.

Bloggaaja Tommi oli tässä jo lähdössä pois. Paluumatkalla Karkkilassa ukkoskuuro oli todella raju, mutta ykköstie oli kuiva.

Pilvenmäki on vuosien varrella osoittanut olevansa tilaisuus, joka on sopivaan aikaan kesän lämmössä, järjestelyt toimivat, suosio on huima, sijainti keskellä Etelä-Suomea ja paikka on muutenkin sopiva. Kun ei jaksa enää kiertää rompetoria, näyttelyautoja ja -pyöriä, niin raviradan kaltevalla reunalla voi pysähtyä kuuntelemaan ohiajavien menopelien moottorien hörpötystä. Tällä YouTube-videollani on tunnelmaa raviradan reunalta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huoltoa ja avajaisia

Tällä kertaa kirjoitan Haltialan moottoripyöräkeskiviikon avajaisista, mutta sitä ennen vähän mp-huollosta – ja varustekaupasta.

Kovin paljon kilometrejä en valitettavasti ehdi ajokauden mittaan ajaa, hyvä jos muutama tuhat kilometriä. Aika paljon enemmän matkaa taittuu autolla, metrolla, raitiovaunulla ym. Mutta huhti-lokakuun välillä yritän käyttää prätkää niin paljon kuin mahdollista.

BMW:n K-sarjalaiseni kevätkuva on huhtikuun Kaivarin-reissulta.

Niinpä huoltoa ei tarvitse joka vuosi tehdä, kunhan katsoo ja säätää nestemäärät, jarrut, valot, renkaat ja muut tärkeät asiat itse silloin tällöin. Ilmanpainevalvonta-anturia pyörässäni ei ole, mutta autossa olen todennut sen hyödylliseksi varusteeksi. Sen sijaan K-sarjan BMW:ni on moottoripyöräksi sikäli edistyksellinen, että ajotietokoneesta näkee paitsi öljyn tai jäähdytysnesteen lämpötilan, myös öljyn oikean määrän OK-viestinä. Liikennevaloissa se tulee aika usein siis katsottua.

Tänä keväänä kilpailutin öljynvaihtohuollon Autojerry.fi:ssä, mutta yllätys yllätys, yhtään tarjousta ei tullut. Kyseinen sivusto on tehty varsinaisesti auton huoltoihin ym. ja niissä olen huomannut sen toimivaksi. Autojerryyn syötetään rekisteritunnus ja mitä palvelua halutaan, myös sijaintia ja aikataulua voi toivoa. Muutamassa päivässä tarjouksia tulee 2-3. Paitsi mp:n kanssa se ei näköjään tarjoa mitään.

Pyysin siis tarjouksen Kehä III:lta hyvin tuntemastani mp-liikkeestä. Tarjous oli kalliihko, mutta päätin hyväksyä sen, koska moottoriöljyn ja suodattimen lisäksi tällä kertaa halusin vaihtaa myös peräöljyt. Kardaanivetoisessa peräöljyt on hyvä vaihtaa 10-20 000 km välein, riippuen pyörästä ja käytöstä.

Olin sopinut että jään Kehän liikkeeseen odottamaan, koska operaation ei pitänyt kestää kuin pari tuntia. Kiertelin samalla kolmessa läheisessä varusteliikkeessä etsimässä uusia ajosaappaita, mutta niistä kohta lisää.

Kun pyörin liikkeiden tarjontaa katsomassa, niin huollon työnjohtaja tuli vetämään hihasta, että nyt tuli pieni ongelma. Kardaanin suojakumissa oli murtuma eikä osaa ollut hyllyssä. Sanoin että se pitää tietty vaihtaa. Osan saanti Ruotsista kestäisi viikon verran ja piti päättää, pyydänkö kokoamaan pyörän ja lähden rikkinäisellä osalla ajamaan. Vai jätänkö pyörän valohoitoon ja menen jollain vehkeellä kotiin.

Rikkoutunut osa eli kumihaitari näkyy BMW:n kardaanin loppupäässä oikealla.

Päädyin jälkimmäiseen ratkaisuun. Ystävällinen henkilökunnan jäsen heitti minut vielä reilun kilometrin päähän Aviapoliksen asemalle, kun kysyin, tietääkö kukaan, miten Vantaalta pääsee kaupunkiin ja hän oli menossa Aviapoliksen ohi.

En edes tajunnut, kuinka lähellä juna-asemaa huoltopaikka on, koska Kehärata on vasta avattu kesällä 2015. Sehän yhdistää näppärästi pääradan ja Vantaankosken radan. Jätin siis ajovarusteet huoltoliikkeeseen ja hyppäsin junaan. Kevätpäivä oli kaunis ja oli kiva katsella maisemia junan ikkunasta, kun se huristi Kivistöön 120 km/h ja siitä sitten mm. Malminkartanon ja Huopalahden kautta Helsinkiin.

Jouduin siis olemaan monta päivää ilman pyörää ja se on tuskaa näin hyvillä keleillä. Samalla oli kuitenkin aikaa tehdä loppuun ajosaapasostokset. Vanhat MP-asun saappaani olivat jo vuodelta 2009 eli hyvin ne olivat kestäneet, mutta nyt oli aika vaihtaa. Sopivien ajosaappaiden löytäminen on yksi vaikeimpia asioita varustekaupassa, jopa hankalampaa kuin hyvän kypärän löytäminen.

Olen jo parin vuoden ajan messuilla ja mp-varusteliikkeissä pyöriessäni kokeillut monen merkkisiä saappaita, mutta parhaita ei ole löytynyt. Kun vein BMW:tä huoltoon, olin jo melkein ostamassa Sweepit, mutta kauppa jäi kesken, kun jouduin jättämään pyörän ja muut varusteet huollon yhteyteen.

Lanternan lähellä Helsingissä olevasta kaupasta löysin vihdoin sopivat, Gaerne-merkkiset saappaat. En ole ennen edes kuullut ko. merkistä, mutta puolikorkeat bootsit tuntuivat heti kivoilta jalassa. Ne ovat italialaiset, tietenkin veden- ja tuulenpitävää nahkaa ja niissä on jopa heijastimet edessä ja takana.

Tällaiset Gaerne-saappaat tuli ostettua.

Olin matkoilla Tallinnassa, kun puhelin soi ja huollosta kerrottiin, että kardaanin kumihaitari olikin tullut luvattua nopeammin. En sinä iltana enää ehtinyt prätkää hakea enkä viikonloppunakaan, joten vasta maanantaina, kaksi päivää ennen arvioitua aikaa pääsin hakemaan menopelini. Kyllä oli hieno ajella uusilla öljyillä. Pitääpä seurata, laskeeko kulutus yhtään, kun moottorin sisäiset kitkat ovat nyt pienemmät.

16.5. oli Haltialan mp-iltojen avajaiset ja paikalla olikin arvioni mukaan noin 500 pyörää yhtä aikaa eli oikein hyvin.

19.30 paikkeilla oli jo väljempää, kun kello 18 maissa ei meinannut Haltialan pihaan mahtua.

Avajaisissa oli erikoisohjelmaa, muun muassa bändi soitti, oli kypäräesittelyä ja Harley-Davidsoneita ja Ducateja koeajossa. V4 Panigale olisi hieman poltellut koeajaa, mutta en nyt viitsinyt, onhan jotain Panigalea tullut aiemmin testattua.

Makkara oli hinnoiteltu 1 euron hintaiseksi, kuten myös motoristikahvi, jättikokoinen sokeririnkelimunkki irtosi 2 eurolla. Ja kylläpä se taas maistui hyvältä pitkän talven jälkeen.

Pyöriä oli laidasta laitaan, kuten aina. Täytyypä taas tehdä kesemmällä pieni laskelma käytössä olevista merkeistä.

Victory on suhteellisen harvinainen cruisailija.

Tämä taisi olla IC Planeta. Hyvin entisöity.

Möhkö-Kawasaki KZ1300:ia on aina useita, niissä on hieno rivikuutonen.

Kawasaki Z900 on Euroopan malli, KZ900 kai Amerikan. Melko samanlaiset veljekset kuitenkin ovat.

Tunnelmia avajaisista on videon muodossa YouTube-kanavallani Motoblogi.

MP18-messuilla

Honda GL 1800 Gold Wing

Moottoripyörämessut pidettiin taas Helsingissä 2.-4.2.2018. Vuodesta 2009 lähtien olen ollut joka vuosi paikalla, niin nytkin. Tunnelmia messuilta on tällä YouTube-videollani.

Jonkinlainen kevään aloitus messuista on muodostunut, vaikka edellisenä päivänä voimakas lumipyry toi Helsinkiin parikymmentä senttiä lunta. Mutta keväthän on henkinen olotila, vähän kuin Suomen kesäkin monta kertaa.

Mitä messuilla voi tehdä? Katsoa ja hypistellä mm.:

• uusia moottoripyöriä
• vaihtopyöriä
• kypäriä, saappaita, ajovaatteita ym. mp-tarvikkeita
• paitoja, työkaluja jne.
• leluja ja lehtiä.

Sen lisäksi voi ihmetellä

• ajosimulaattoreita
• vakuutustarjouksia
• moottoripyöriä 600 metrin sisäkoeajoradalla
• Miss MP -tyttöjä
• surmanajoa teräspallossa
• rakennettuja pyöriä.

Itselle tärkeintä ovat aina olleet uudet pyörämallit, niin tänäkin vuonna. Tottakai muukin tarjonta tuli katsastettua ja käytetytkin pyörät käytyä läpi. Messut on niin laaja tapahtuma, että neljä tuntia meni hurauksessa, vaikken edes koeajoja tai simulaattoreita ehtinyt kokeilla.

Tärkein mitä halusin nähdä, oli uusi Honda GL 1800 Gold Wing. Sama oli mielessä aika monella muullakin, koska ko. pyörän kuvaaminen ei meinannut onnistua sitten millään. Aina oli hirveä härdelli ihmisiä edessä.

Uusikin Gold Wing on massiivinen kokonaisuus.

GL:n ohjaamo on automaisen runsas nappuloineen ja pylpyröineen.

Uudessa Gold Wingissä on 1800-kuutioinen kuutosbokseri ja paljon uutta airbagia myöten. Jousitus on sähkösäätöinen ja malli on keventynyt kymmenillä kiloilla. Siroksi GL:ää ei voi kutsua, mutta kyllä rönsyjen karsiminen on tehnyt hyvää muotoilulle ja käytettävyydelle.

Uusi GL 1800 Gold Wing on hieno tuote.

Pitkään matka-ajoon Gold Wingillä ei paljon kilpailijoita ole. Varsinkin kaksi päällä ja tavarat mukana ajettavaksi se on hyvä valinta, jos 49 990 € hinta ei kirpaise. Vaihteisto on DCT eli portaaton automaatti, kytkinkahvaa ei siis ole. Pakki luonnollisesti on.

Yksi kova, kilpaileva tuote on BMW:n osastolla ensiesittelyssä ollut K1600 Grand America. Siinä on ”vain” 1600-kuutioinen rivikuutoskone, mutta BMW:n tapaan se on silti tehokkaampi (160 hevosvoimaa versus Hondan 125) ja voimakkaampi (BMW:ssä vääntöä on 175 Nm, Hondassa 170).

BMW K1600 Grand America perustuu Baggeriin.

Molempien paino liikkuu luokassa 360-385 kg eli ne eivät ole mitään keijukaisia. Myös BMW:ssä on peruutusvaihde, mutta vaihteisto on muuten tavallisempi kuusivaihteinen eli kytkinkin on. BMW:n hinta on perusvarustein noin 39 000 € paikkeilla.

Triumph Tiger 1200

Ihan ensimmäisenä messuilla juttelin itse asiassa uudesta Tiger 1200:sta Triumphin osastolla. Komeasti varusteltu iso enduro on kardaanivetoinen ja kilpailee vielä tehokkaampana mm. BMW R1200GS:n kanssa. Myös KTM:n 1290 Super Duke ja Adventure kilpailevat kovasti uuden Triumphin kanssa, mutta voittavat Triumphin tehossa. Pääsisipä isoa Tigeria koeajamaan kesällä.

Yamaha 850 Niken

MP18-messujen omituisimpia ratkaisuja oli Yamahan kolmipyöräinen, 850-kuutioinen rivikolmonen, jossa on kaksi kallistuvaa etupyörää. Hauskan näköistä peliä voisi olla sitäkin kiva kesällä koeajaa. Niken ei ehkä edusta mp-maailman tulevaisuutta, mutta pitää nostaa hattua suunnittelijoille, kun ovat onnistuneet luomaan jotain ihan uutta.

Benelli Sei 750

Veteraanipyörien joukossa silmiin osui harvinaisuus, josta en ole kuullut aiemmin. Rivikuutonen Benelli 1970-luvulta oli varustettu 2×3 pakoputkilla ja se on aikamoinen superpyörä ollut varmasti aikoinaan. Tämä yksilö oli upeasti entistetty.

Kawasaki Z900RS

Kawasakin osastolla oli ihan uusi, mutta retrotyylinen Z900RS, joka varsinkin ruskea-punaisena oli ihan kuin paluu leveälahkeisten vuosikymmenelle. Komea naku.

Honda CBX1000

Hondan paremmin tunnettu vastaus 1970-luvun Benellille oli Japsistarojen osastolla: ränttätänttä eli ilmajäähdytteinen, rivikuutonen CBX1000. Super.

Valvoline-beibeillä oli hienot korot.

Suzuki-tyttöjä ja jokin pyörä.

Suzuki ehkä GSX1000R ja Bike-neito.

Honda CBR1000 Fireblade tai jokin sellainen.

Messuilla oli kiva miettiä, että ensi kuun jälkeen on jo huhtikuu ja viimeistään silloin tämä blogi palaa oikeiden ajojen merkeissä. Kaikkiaan MP18-messuilla muuten kävi Messukeskuksessa 59 000 ihmistä.

Viime kuussa latailin kesällä ostettua akkuani ja ainakin kerran se pitää vielä tehdä ennen kuin ajokausi starttaa maalis-huhtikuun taitteessa. Yritän tällä saada akun kestoa pidennettyä, kun viimeksi ostamani BMW:n alkuperäisakku ei kestänyt kuin yhden kesän. Katsotaan, kuinka Motonetin tarvikeakulle käy.

Kevättä odotellessa tilaa YouTube-kanavani ja katso sieltä viime vuoden videoitani, kanava on myös nimeltään Motoblogi.