Ajokauden päättäjäiset Haltialassa

 

Haltialan rivistössä oli myös oma BMW K1200S:ni.

 

Keskiviikkoisin Pohjois-Helsingissä, Haltialan tilalla on motoristien kokoontuminen. Eilen se oli viimeistä kertaa tänä kesänä eli syksy on tulossa tännekin.

Wanha Pehtoori -ravintola tarjosi ystävällisesti 200 ensimmäiselle ilmaiset makkarat. Vaikken suuri makkaran ystävä olekaan, niin pitihän sellainen käydä pokkaamassa.

Alkukesästä en juuri ehtinyt näihin keskiviikkokarkeloihin, mutta nyt loppukesällä olen ollut siellä kaksipyöräiselläni melkein joka kerta. Isoin ruuhka oli muutama viikko sitten, kun Kawasaki juhli 50 vuottaan Suomessa. Silloin pelkästään niitä oli kai 300-400 kappaletta plus muutama sata muuta pyörää. Melkein tila loppui ja ympäröivät autoparkitkin piti ottaa jo käyttöön.

Viikko sitten keskiviikkona taas oli lähes syyskuun ainoa sadepäivä Helsingissä ja meitä oli vain 15 pyörää, joten kaikki mahduttiin sisällä Pehtooriin turisemaan.

Siksi eilen oli kiva yllätys, kun pyöriä ja kuskeja saapui taas kiitettävästi nauttimaan toistensa hyvästä seurasta ja ihmettelemään toinen toistaan hienompia pelejä.

Laskin suunnilleen paikalla olleet ja tein pienen tilastonkin merkeistä, mutta siitä kirjoitan tarkemmin seuraavassa postauksessani. Eli pysy kanavalla, seuraa blogiani WordPressin tai sähköpostin kautta.

Maamoottorien jyrinää.

Olen kuullut maamoottoreista, mutten oikeastaan tiennyt, mitä ne ovat ennen eilistä. Eli 1920-40-luvuilla maalla ei ollut vielä traktoreita, joten pumppuja, sahoja, puimakoneita ja ties mitä myllyjä käytettiin maassa käyvän ison moottorin ja sen vauhtipyörän avulla. Aina oppii uutta, eikä totta!

Tällä kertaa en kuvannut Haltialassa yhtään filmin pätkää, joten niiden käyntiääni jää mielikuvituksesi varaan. Harvakäyntiset koneet olivat tosi sympaattisia, mutta varmuuden vuoksi paikan päällä oli myös paloauto. Neljä jyhkeää moottoria herättivät kuitenkin motoristien mielenkiinnon ja ihailun.

Välillä piti tietty juoda Wanhan Pehtorin perinteiset ja motoristiystävälliset munkkikahvit, yhteensä kolme euroa. Ne eivät petä koskaan.

Kawasaki Touring ja Z tai KZ1300:t.

Aamulla kun starttasin kahdeksan maissa keskustaa kohti, Bemarin ajotietokone näytti 4,5 astetta. Matkalla näin enää kolme muuta moottoripyörää, joten moni on jo pannut omansa talviteloille. Mp-parkissakaan ei siis ollut ruuhkaa.

Haltialan illassa lämpöä oli kuitenkin 11 C, joten mikään kiire talviteloille ei vielä olisi.

 

”Hieman” rakenneltu Honda Goldwing – tai sitten ei.

Aina joskus tulee eteen pyörä, josta ei vielä kahdellakaan vilkaisulla näe, mikä malli tai edes merkki on kyseessä. Ylläoleva on sellainen, mutta Hondaksi sen laskin. Saa korjata, jos olen väärässä. Eiköhän tuo ole bokserikutonen.

Motoristiblogin syksy siis saa, mutta vielä on hieman asiaa ja kuvia kirjoittaa seuraavaan blogiin, joten pysy kanavalla.

 

 

Kangasalan Mobiliassa

60-luvun pickup lienee Panhard tai Borgward.

Tampereen itäpuolella on Kangasalan kunta, jossa tulee varsin usein käytyä. Siellä asuu nimittäin useampikin sukulainen.

Kangasala tunnetaan hienoista harjuistaan, näkötorneistaan ja lukuisista järvistään. Siellä on myös merkittäviä museoita, joista tällä kertaa esittelen Mobilian.

Mobiliassa olen käynyt aiemmin vain kerran vuosia sitten. Olin silloin jonkin aikaa töissä Tielaitoksella ja teimme ekskursion tähän auto- ja tieliikennemuseoon. Sen näyttelyt vaihtuvat aika ajoin, joten paikalla kannattaisi käydä vähän useamminkin. Sama pätee muihinkin museoihin. Aina oppii jotain uutta.

1960-luvun Minin ralliversio.

Yleisnäyttelyn lisäksi Mobiliassa on heti alussa oma osastonsa rallin historialle. Ja se onkin suomalaisittain komeaa historiaa.

Rallia ovat viime vuosina hallinneet suvereenisti ranskalaiset, jotka pärjäävät niin asvaltilla kuin soralla. Myös tehdasmerkkien määrä on pudonnut hälyttävän alas. Vain pari merkkiä panostaa kunnolla ralliin, joten ralliurheilun arvostus ei mitenkään ole enää sama kuin aiemmin.

Lähivuosina tilanne ehkä muuttuu, kun moninkertaisen maailmanmestarin Tommi Mäkisen talli tulee taas mukaan MM-sarjaan.

Mobilian ralliosastolla oli hyvä katsaus Simo Lampisen ja Timo Mäkisen Mineistä Hannu Mikkolan Ford Escortin ja Michele Moutonin huikean Audi Quattron kautta Juha Kankkusen Toyotaan ja Ari Vatasen Peugeotiin.

Mobilia on onnistunut kokoamaan ison palan suomalaista ja kansainvälistä rallihistoriaa yhteen paikkaan. Noita autoja ja kuljettajia moni on ihaillut ja niellyt pölyä pikataipaleiden varrella. Asuin lapsena Pirkanmaalla yhden parhaista Jyväskylän suurajojen pikataipaleista varrella. Silloin ralli ajettiin osittain paljon etelämmässä kuin nykyään. Tai sehän on nykyään Neste Ralli, mutta kuitenkin.

Timo Mäkisen Ford Escort ja Michele Moutonin Audi Quattro.

Bloggari Tommi virtuaaliajossa.

Museoissa on usein mahdollisuus jotenkin itse kokeilla jotain laitetta tai osallistua johonkin, niin Mobiliassakin. Yksi ralliauto oli varustettu virtuaalilaseilla ja kuulokkeilla. Niiden kanssa pääsi ”ajamaan” 3-4 minuutin lumisen pikataipaleen. Kokemus oli hauska ja kuva pyöri sitä mukaa, kun päätä käänsi. Kartanlukijan nuotit kuuluivat korviin ja  niin sitä oli melkein kuin ralliautolla liikkeellä.

Toyota Celica ja Lancia muistetaan hyvin.

Volvo 142:n ralliversio.

Aikoinaan vanhemmilla oli oranssi Volvo 142. Samasta mallista oli värikkäästi teipattu ralliversio näytillä. Sen takana yläkuvassa on Isuzu Bellett GT. Myös ralliautot Saab 96 ja Talbot Sunbeam Lotus olivat nähtävillä.

Korsikan rallissa traagisesti kuolleelle Henri Toivoselle on omistettu oma nurkkauksensa.

Talbot Sunbeam Lotus ja Saab 96.

Dodge Adventurer oli aikansa nopein auto. Ei uskoisi pickupista.

Oldsmobilella on leveä hymy.

Mobilian päärakennuksesta pari sataa metriä sijaitsee erillinen halli, Auto Glym -klassikkojen kokoelma. Siellä autot ovat lasin takana, joten ne säilyvät siistimpinä. Niiden kuvaaminen on vaikeampaa varsinkin kännykällä, joten pahoittelen kuvien laatua. Lisäksi puhelimeeni tuli jokin ohjelmavirhe, joka aiheutti muutamiin kuviin raitoja. Kotona jouduin asentaman käyttöjärjestelmän uudelleen, jotta sain luurin taas toimimaan.

Museon vanhin auto on Ranskasta v. 1898. Siinä taisi olla 1000 kuutiota ja 1,5 hevosvoimaa.

Moottoripyöräpoliisin työkaluja oli museoitu useita, tässä BMW K1200RS.

Ehkä koko Mobilian helmi – ainakin minun mielestäni – on Urpo Lahtisen aikoinaan hankkima ja pojalleen Jepelle nyt kuuluva Mercedes-Benz 300SEL 6,3 litran V8 automaatti Waxenberger.

Mersu Waxenbergeriä tehtiin aikanaan vain viisi kappaletta, jotka kaikki ovat tuhoutuneet. Paitsi tämä museoitu suurharvinaisuus ja huhun mukaan myös Saksassa on vielä yksi alkuperäinen jäljellä.

Mercedes-Benz Waxenberger 300SEL.

Urpo Lahtinen ajeli mersullaan mm. Keimolan ja Ahveniston radoilla sekä kiihdytysajoa ja jäärataa. Aikamoinen nähtävyys tuo sedan-mersu kyllä on, iso ja painava, mutta äärimmäisen suorituskykyinen. Se oli oman aikansa nopeimpia autoja.

MB 300SEL 6,3 V8 Waxenberger.

Cadillac.

Mobilian vieressä on Keisarinharju, jossa oli vielä muutama vuosi sitten näkötorni. Se kuitenkin poltettiin ilkivaltaisesti ja nyt siellä on enää matala tasanne, josta ei juuri mitään näe. Ehkä jonain päivänä joku sponsoroisi siihen taas tornin, niin näkisi molempiin suuntiin järvet, kuten aiemmin.

Kangasalan jälkeen ajelin lyhyesti vielä vanhassa kotikunnassa Tampereella. Siellä on isot työmaat menossa, mm. rantatunneli Paasikiven-Kekkosentien vieressä ja ratikkasuunnitelmakin kai etenee.

Pyynikin näkötornilla oli joskus paljon motoristeja tiettynä iltana viikossa, mutta ne ajat ovat menneet. Olin vääränä päivänä eli sunnuntaina liikkeellä, joten lisäkseni ei ollut kuin pari pyörää, autoja sitäkin enemmän, joten munkkikahveille piti jonottaa.

Mutta niin hyviä Pyynikin munkit ovat, että pieni jonotus ei haitannut.

Pyynikin näkötorni, jossa alhaalla on munkkikahvila.

Oli tarkoitus ajella vähän pidempäänkin Tampereella, mutta tällä kertaa jätin ylimääräiset ajot väliin ja lähdin ajamaan kaatosateessa kohti Helsinkiä. Myös mennessä oli satanut koko ajan, joten ajovarusteiden kuidut olivat koetuksella.

Tankatessa ihmettelin, kun ajohanskat painoivat aika paljon. Otin ne pois ja niissä oli kummassakin noin puoli litraa vettä! Hansikkaat sinänsä pitävät vettä, mutta vesi valuukin hihoja pitkin alas ja täyttää pikku hiljaa hanskat, vaikka ne sulkisi nyöreillä miten tarkkaan. Onneksi oli kolmet hanskat mukana…

HMKP 2016 14.5. osa 3(3)

HMKP2016:n logo.

Mäntsälän Hymyilevän motoristin kevätpäivä viime lauantaina oli siis saavuttanut huipennuksensa jo edellisessä postauksessani. Odotetuin kohta oli moottoripyörien paraati läpi Mäntsälän kunnan Juustoportilta Suurlavalle.

Oman prätkäni ajoin sorakentälle yhdessä muutaman muun kanssa.

Kun paraati oli omalta kohdalta ohi, oli aika mennä vielä kadun varteen katsomaan, kun jonojen loppupää saapui paikalle. Siinä oli monenlaista kulkupeliä: saksalaisia laatubemareita, japanilaisia Hondasta Yamahaan, italialaisia Ducateja ja Moto Guzzeja, yhdysvaltalaisia Harley-Davidsoneita, brittipyöriä Nortoneista lähtien ja itäpyöriä Jawasta alkaen. Varmaan oli sellaisiakin, joita en edes tunnistanut.

Kaikki olivat yhtä perhettä pyörän merkistä, koosta, iästä ja mallista riippumatta. Juuri se on hienoa motoristigenressä nykyään, että ketään ei ylenkatsota, vaan kaikille on paikkansa ja kaikkien valintoja ymmärretään.

Jossain vaiheessa tuli nälkä ja oli aika katsastaa ruokatarjonta. Tarjolla oli mm. pyttipannua Suurlavan edessä, makkaraa ja muuta, mutta itse päädyin seisovaan pöytään Suurlavan terassilla. Kahdeksalla eurolla sai maukkaan paisti-makaronilaatikkoannoksen lisukkeineen. Lavalla oli A-oikeudet, mutta ruoaksi riitti vesi, kun oli kaksipyöräisellä liikkeellä.

BMW K1200S:ni kiilsi kilpaa muiden kanssa komeassa rivistössä.

Ruoan jälkeen ehti taas jutella tuttujen kanssa ja kävellä pysäköintialueita päästä päähän. Tokihan paraatin lisäksi tärkeää on se, että voi tutkia muiden pyöriä ja ehkä löytää rivistä kulkupelin, jonka mallisen itse on joskus omistanut. Ne muistot!

Honda CB500 Four.

Yksi bongaamistani nostalgiapyöristä on kuvassa ylhäällä. Se on kai mallia 1975-77, mutta melko sama kuin oma CB500:ni oli aikoinaan. Oma pyöräni oli vuosimallia 1979. Hieno ja joustava rivinelonen jäi mieleen. Huonoja puolia olivat helposti ruostuvat pakoputket, kuten monissa CB-malleissa.

Sorakenttää rinteestä kuvattuna.

Myös trikeja, sivuvaunuja ym. oli mukana.

Asvalttiparkissakin oli monenlaista menopeliä.

Yhdet munkkikahvitkin piti juoda ja niitä myi sopivaan kolmen euron yhteishintaan Vääpelikilta. Heidän telttakatoksensa alla meitä oli aika monta sadetta pitämässä ja ihailemassa ohi lipuvia prätkiä.

Vääpelikilta myi munkkikahveja ja hernekeittoa.

Suurlava näytti tältä.

Koiraväkeäkin oli mukana, yhdenmukaisesti varusteltuna.

Lavalla oli iltaohjelmaakin, mutta en voinut jäädä niin pitkäksi aikaa. Iltapäivällä lähdin kohtalaisessa sateessa kolmen pyörän muodostelmassa ajamaan kohti kaupunkia. Tähän päättyy raporttini tämän vuotisesta HMKP:stä. Ensi vuonna HMKP on ilmeisesti Turussa.