Moottoripyörämuseo, Lahti

Honda CB750 Tuutti ja muita japanilaispyöriä.

Sain kesällä Museokortin. Se on näppärä tuote, jolla pääsee moniin Suomen museoihin. Loppukesällä olen käynyt muun muassa kokemassa Ateneumin Ilja Repin -näyttelyn, pyörinyt kolme tuntia Seurasaaressa ja ihaillut Ismo Höltön valokuvia Hakasalmen huvilassa.

Jo pitkään on ollut mielessä piipahtaa Lahden Moottoripyörämuseossa. Itse asiassa kävin siellä viimeksi toiseksi edellisen prätkäni F800ST:n aikana eli 2015, koska muistan ottaneeni siitä sillä matkalla kuvan Vesijärven rannalla. Edellisellä K-sarjan BMW:lläni oli ilmeisesti aina niin vähän aikaa, että enpä käynyt sillä Lahdessa kertaakaan. Nykyisen R-sarjalaisen kävin kyllä keväällä hakemassa Lahden seudulta.

Monet motoristit välttävät moottoritietä melkein kuin ruttoa, ja tykkäävät ajella mutkaisia teitä mahdollisimman paljon. Tänä vuonna on ollut erityisen paljon hirvieläinonnettomuuksia, joten itse valitsin taas kerran suoran, tasaisen ja kieltämättä vähän tylsän Nelostien Helsingistä tuohon Euroopan ympäristöpääkaupunkiin. Moottoritiellä on turvallista ajella, kun on periaatteessa koko ajan hirviaitojen suojassa. Eiväthän ne sataprosenttisia ole, mutta liian moni tuttava on tänä vuonna ollut peuran, kauriin tai hirven kanssa nokakkain ja törmännytkin niihin.

Kurvasin siis reipasta vauhtia noin tunnissa Lahteen, ja olin kiinnittänyt oikein navigaattorin telineeseensä pyörän ohjaustangon tuntumaan. Moottoripyörämuseo sijaitsee keskustan ”takana” Suomen Hiivasta vielä eteenpäin. Loppukesän päivä oli lämmin, ajotietokoneen mukaan 21 C. Lounasaika oli käsillä, joten päätin syödä ennen museokierrosta sen yhteydessä olevassa Ace Caféssa hampurilaisen ranskalaisilla. Hyvää oli.

Vilautin kännykästäni Museokortti-sovellusta, ja astelin sisään. Museo on hyvin pieni, mutta siihen on joukkorahoituksella valmistunut hiljattain laajennusosa, jossa oli 1920-30-lukujen brittipyöriä. Osa niistä oli maailman harvinaisuuksia, kuten 500-kuutioinen Norton CS 1 vuodelta 1935, jota kyltin mukaan on vain 18 kappaletta koko maailmassa.

Norton CS 1 vuodelta 1935 on superharvinainen.

Museon näyttelyssä on viehättäviä mainos- ja lifestyle-kuvia vuosien varrelta sekä neonvaloja, ajovarusteita, latokrääsää, työkaluja, moottorisaha, mopoja, polkupyöriä, öljykannuja ja vaikka mitä. Jos pitää vanhoista esineistä ja niiden kulttuurihistoriasta, niin nähtävää riittää helposti tunniksi, kun nuuskii joka kolon. Itse tykkäsin, ja päänäyttelyhän vaihtuu vuoden välein.

Nämä hienot BSA:t ovat Goldstar 1957 ja Lightning Clubman 1964.

Kivaa museossa on myös se, että siellä pyörii parilla tietokoneen ruudulla prätkäaiheisia filmejä. Yhdessä Suurosen perhe ajaa surmanajoa tynnyrissä ja toisessa James Bond kurvailee BMW R1200C:llä elokuvassa Huominen ei koskaan kuole. Jarno Saarisen historiaa näkyy myös 1970-luvun alusta olevalla filmin pätkällä.

Moottoripyörämuseo on lavastettu upeasti, ja välillä tuntuu, kuin kävijä olisi jonkun autotallissa. Nurkat ovat ahtaita, mutta tavaraa ja yksityiskohtia riittää. Erityisesti jäi mieleen ehkä 1930-40-luvulta oleva, puhkiruostunut BMW, joka on varmasti vuosikymmeniä maannut sateessa, mutta sittemmin tuotu turvaan museoon.

Lisätietoa museosta ja Ace Cafésta on täällä. Myös ruokalistaa voi tarkastella Ace Cafén sivuilla, vähän harmi kun en ehtinyt nyt sitä munkkia maistaa.

Vaikka näyttely keskittyi brittipyöriin, paljon muidenkin maiden tuotantoa on esillä. Moto Guzzeja ja japanilaisia on useita. Imatranajoille on omistettu kokonainen nurkkaus.

Tällä YouTube-videollani on tunnelmia Moottoripyörämuseosta.

Pois päin ajelin keskustan kautta. Ajoin Vesijärvenkatua, jonka varrella siskoni joskus asui, ja Aleksanterinkatua, josta on tehty yksisuuntainen ja molemmin puolin hyvät kevyen liikenteen väylät sisältävä citykatu. Oman pyöräkuvani kävin tällä kertaa nappaamassa Pikku-Vesijärven puiston Vesiurkujen edessä.

Satama Sibeliustalon ympäriltä oli suljettu jonkin tilaisuuden takia, joten en päässyt ottamaan siinä perinteistä rantakuvaa. Tämä kuva on Vesiurkujen edustalta, jossa R1200RS:ni nojailee keskipäivän auringossa.

Automuseoita Suomessa on lukuisia, ja niissäkin on kaksipyöräisiä esillä, mutta Lahden Moottoripyörämuseolla on tärkeä rooli tuoda pääasiassa kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen historiaa esille. Suosittelen.

BMW R1200RS tuli taloon

Motoblogin Tommin uusi bokseri-Bemari, R1200RS.

Kun vaihdan jotain kulkuneuvoa tai teen muun ison hankinnan, niin tiedän seuraavan ostokohteen usein aika tarkasti jo 1-2 vuotta ennen hankintaa. Tällä kertaa eräs moottoripyörä kolahti tajuntaan niin perusteellisesti jo neljä vuotta sitten, että se piti nyt sitten hankkia.

Toukokuun lopulla vuonna 2017 satuin koeajamaan BMW:n uuden Reise Sport -luokan eli urheilumatkapyörän R1200RS:n, ja olin aivan ihmeissäni. Lue koeajoartikkelini tästä. Silloin minulla oli vielä edellinen pyörä K1200S, josta kirjoitin tähän blogiin kuukausi sitten. Neljän vuoden takaisessa koeajossani kirjoitin RS:stä muun muassa, että ”Tämän voisin ostaa”, ja annoin tuotteelle täydet viisi tähteä. Ja niin siinä sitten kävi, ja kerron nyt tarkemmin, miksi. Ensimmäistä koeajoa täydensin blogissani vielä huhtikuussa 2018. Juttu on tässä linkissä.

Oma moottoripyörähistoriani on sellainen, että ensin omistin peräkkäin kolme Hondaa: rivikakkosen, rivinelosen ja V4:n. Sitten harrastuksessa oli pitkä tauko, ja palasin motoristiksi hankkimalla 500-kuutioisen, yksisylinterisen maksiskootterin yhdeksi kesäksi. Koska ajaminen edelleen tuntui todella kivalta, ostin seuraavaksi BMW:n rivikakkosen F800ST:n. Sen vaihdoin rivineloseen superpyörään, K1200S:ään, joka oli alla peräti kuusi vuotta.

Jo viime syksynä eräs R1200RS-yksilö kiinnosti niin paljon, että tein sillä pitkän koeajoan, ja melkein jo kaupatkin. Päätin kuitenkin odottaa kevääseen ja katsoa vielä uudestaan markkinoita. Törmäsin tänä keväänä netissä yhdellä omistajalla olleeseen, vuoden 2016 malliin, joka siis juuri täytti viisi vuotta. Yksilöllä oli ajettu vain noin 25 000 kilometriä. Soitin heti myyjälle, joka oli yksityishenkilö, ja osasi kertoa pyörän historiasta kaiken tarpeellisen. Sain häneltä muutamia lisäkuvia ja pari videon pätkääkin pyörästä. Varusteet olivat juuri sellaiset kuin halusinkin ja jopa väri tuolle pyörälle paras eli sini-valko-musta.

Ongelma oli se, että pyörä oli Päijät-Hämeessä, ja juuri silloin suunniteltiin taas Uudenmaan sulkua. Toisaalta K-sarjalaiseni oli vielä myymättä. Päästiin R-sarjalaisen omistajan kanssa aika pian yhteisymmärrykseen hinnasta, ja maaliskuun lopussa hyppäsin junaan Helsingissä ja matkustin ajokamppeet kassissa Lahteen, josta myyjä poimi minut autoonsa ja vei autotallilleen. Tarkistin prätkän joka puolelta, tein koeajon ja kauppa oli selvä: tämä se on!

Motoblogin Tommin uusi moottoripyörä tässä vielä myyjän pihalla.

Niinpä huristelin uudella pyörälläni kotiin Helsinkiin, ja vasta siellä huomasin, että menipä matka äkkiä. Eli kesänopeusrajoitukset oli juuri vaihdettu, ja muutenkin matka meni rattoisasti, kun opettelin ajotietokoneen säätöjä samalla.

Olen nyt ajanut RS:llä sateessa, helteessä, viiden asteen lämmössä ja maantiellä, moottoritiellä ja kaupungissa. Siksi kirjoitan hankinnastani vasta nyt ja voin kertoa, että olen edelleen tyytyväinen siihen. Pyörä on vastannut sitä, mitä myyjä kertoi. Neljä vuotta sitten koeajossani moitin ainoastaan sitä, että sivupeilit ovat pienet ja (uutena ostaessa) lisävarusteet ovat kalliita. Ihmettelin myös vasemmalla olevaa nopeusmittaria, kun yleensä se on kaikissa pyörissä oikealla.

Ensimmäisiä startteja huhtikuisessa Helsingistä on YouTube-videollani, josta näkee myös pyörän ”ympärikävelyn” eli näkymiä eri puolilta, ja myös käyntiääntä.

Peilit olen sittemmin saaneet säädettyä ihan hyvään asentoon, ja BMW:n moniopuolinen ajotietokone on niinkin muokattava, että kierroslukumittarin saa paitsi graafisena, myös kokonaan pois näkyvistä. Bokseri on luonteeltaan sellainen, että kierroslukukumittaria ei juuri tarvitse seurata. Ja nopeusmittarin saa myös numeraaliseksi, jolloin se on oikealla paikalla eli oikealla. Sinänsä viisarinäyttöinen nopeusmittari on ihan selkeä. RS:n mittaristo on muokattava ja esimerkiksi kierroslukumittarin punainen alue riippuu siitä, onko moottori kylmä vai kuuma. Kylmällä se on jo 4000 kierrosta, kuumana vasta 9000.

Vaihteenvaihtoa varten on nuoli, joka kertoo suositellun vaihtoajankohdan, mutta esim. nelosella ja 4000 kierroksella se kehottaa vaihtamaan isommalle, joka moottorin äänestä ja käytöksestä päätellen on jo vedättämisen puolella. Niinpä poistin tietokoneen asetuksista ko. toiminnon kokonaan käytöstä. Ei se saksalainenkaan insinööri ihan kaikessa onnistu.

Sen sijaan olen iloinen, että RS:n 1. ja 2. vaihteen välitykset ovat tiheämpiä kuin K-sarjassa eli ruuhkassa ei tarvitse niin paljon luistattaa kytkimellä. Isot vaihteet 5 ja 6 ovat suunnilleen samanlaisia kuin edellisessä pyörässäni, mutta keskivaihteet 3 ja 4 harvempia kuin K:ssa. Mutta näihin välityksiin olen jo tottunut ja pystyn hyvin hyödyntämään mahtavaa alakierrosvääntöä. Matala painopiste ja pitkä akseliväli tekevät pyörästä myös erittäin vakaan ajettavan.

Yksi moite RS:ään on, että sen sivujalka on melko pitkä eli pyörä jää aika pystyyn asentoon. Pitää siis tosi tarkkaan katsoa, mihin sen pysäköi, ettei vehje kaadu. Voi myös tietty käyttää keskijalkaa, mutta sitä nyt ei tarvitse kuin tankatessa, pestessä tai renkaita vaihtaessa.

Mutta se moottori! Siinä on virallisesti 125 hevosvoimaa, mutta Tekniikan Maailma mittasi samalla koneella varustetusta R1200RT:stä 129 hevosta ja ilmoitetun 125 Nm sijaan vääntöä peräti 131 Nm. Parasta on, että voima tulee todella alhaisilla kierroksilla erittäin miellyttävästi ja eleettömästi. RS:ni pakoputki on vakio, mutta kromattu tehdaslisävaruste, ja ennen ostoa harkitsin vaihtavani sen tilalle jonkin tehoputken. Luultavasti kuitenkin pidän tämän putken, koska bokserin matala murina kyllä kertoo muulle liikenteelle, että iso moottori on tulossa eikä se muutenkaan ääneltään nouse sellaiseksi mylvinäksi kuin esimerkiksi K-sarja Laserin putkella. Eikä tarvitse välttämättä pitää korvatulppia edes moottoritiellä.

BMW R1200RS paapuurin puolelta katsottuna ja ilman laukkuja.

Erityisen paljon arvostan luistonestoa ja vakionopeudensäädintä. Koska RS:ssä on useita lisävarustepaketteja, niin muun muassa ajotiloja on neljä: Rain, Road, Dynamic ja User. Jälkimmäisen olen alkuun säätänyt niin, että luistonesto on täysillä eli pyörä ei periaatteessa sudi eikä keuli yhtään, ja kaasunvaste on Road eli hieman kevyempi kuin Dynamic-asennossa, joka onkin sitten todella urheilullinen.

Muita varusteita pyörässä on pitkä lista sähkösäätöisestä Dynamic ESA -alustasta BMW:n navigaattoriin ja rengaspainevalvonnasta huoltovälinäyttöön. Ja kun K-Bemari vei bensaa noin 5,5-7,2 litraa sadalla, niin RS:n ensimmäinen laskemani kulutus oli vain 4,9 litraa, ja tänään enimmäkseen kaupunkiajoa sisältänyt tankkausväli 5,03 litraa sadalla. Eli suorituskykyyn nähden kulutus on todella pieni.

Tämän pyörän seikkailut jatkuvat tässä blogissa. Olen nyt vaihtanut blogin ja YouTube-kanavani ylä- ja taustakuvat uuden pyöräni mukaisiksi. Pysytään kanavilla! Katso tästä vielä YouTube-video huhtikuiselta Kaivarin-ajelultani.

Avajaisia ja koeajoja

BMW K1200S ja Helsingin tuomiokirkko.

Viime postauksen jälkeen on jo tullut kurattua pyörää kevään vaihtelevissa keleissä, mutta kauhean kauaksi ei ole vielä tänä keväänä ehtinyt. Tällä kertaa koeajan Triumph Tiger 1200 XCA:n ja täydennän hieman aiempaa koeajoani BMW R1200RS:stä.

Huhtikuun lopulla monet moottoripyöräliikkeet Etelä-Suomessa pitävät kauden avajaisiaan ja niissähän pitää tietty käydä. Helsingissä ei juuri mp-liikkeitä nykyään ole, kun mm. Herttoniemen H-D- ja Triumph-putiikki House of Bikes meni jo vuosia sitten konkurssiin ja Eurobiker muutti viime vuonna Pitäjänmäeltä Vantaan Kehä III:n mp-keskittymään Pakkalaan.

Ensin isoista merkeistä ehti avajaisia pitää Hondan Bike World. Kuumaa makkaraa oli tarjolla, mutta tällä kertaa en tehnyt koeajoja. Viime perjantaina Yamaha Center aloitti kevätkauttaan, sekin Kehä III:n varrella. Sielläkään en tehnyt koeajoa, mutta juttelin kuitenkin myyjien kanssa syvällisiä yhdestä myynnissä olevasta mallista.

Yamaha YZF-R1M on omaan makuuni vähän liian kyykky, mutta teknisesti hieno pyörä. Juttelin niin tiiviisti sen ominaisuuksista, etten huomannut edes kuvaa ottaa, mutta tuoltahan se löytyy: https://www.yamaha-center.fi/vaihdokit/maalla/yamaha-yzf-r1-41203. Tai sitten: https://www.yamaha-motor.eu/fi/products/motorcycles/supersport/yzf-r1m.aspx. 1000-kuutioinen on käytännössä kilpapyörä, on luistonesto ja launch control eli lähtöautomatiikka, paljon magnesium- ja titaaniosia ym., jonka vuoksi painoa on vain 201 kg. Kun tehoa on samat 200 hevosta, niin aika äkkinäinen peli on varmasti kyseessä.

Erikoisinta Yamahassa on se, että sen moottorin ja alustan säädöt voi tehdä älypuhelimella tai tabletilla. Siis kuin Power Commander, mutta Yamahan oma säätö. Veikkaan että 3-5 vuoden sisällä tuollainen voisi yleistyä vähän tavallisemmissakin pyörissä. Ajokilometrejä on 156. Aivan, siis kilometriä. Mutta en siis jättänyt tarjousta.

Välillä kävin Helsingin niin sanotulla isolla kirkolla kääntymässä.

Apua, pyörästäni kasvaa tuomiokirkko!

Kaivopuiston rannoilla oli vielä viikko, pari sitten hiljaista kaksipyöräisten osalta. Mutterikahvilan mp-parkkia ei ollut vielä edes avattu talven jäljiltä, joten eipä sillä pätkälläkään ollut ketään. Nyt vappuna tilanne on jo toinen ja kesäkulkupelit alkavat kummasti tulla kaivetuiksi talleista ja takapihoilta.

BMW oli helppo pysäköidä, kun oli vielä hiljaista Kaivarin rannassa.

28.4. oli lauantai ja edellisen päivän sateet olivat onneksi ohi. Biketeam edustaa mm. BMW:tä, Kawasakia, Triumphia ja muutamaa pienempää merkkiä ja sielläkin oli avajaiset. Sijainti on edelleen Vantaan Pakkala, lähellä Tuusulan- ja Hämeenlinnanväylää.

Väkeä oli kivasti paikalla ja olin etukäteen miettinyt vain kaksi koeajoa. Jonottaa piti, mutta se oli sen arvoista. Ensin otin pakasta vedetyn Triumph Tiger 1200 XCA:n. Toissa kesänä testasin jo sen pikkusiskoa, Tiger 800 XCX:ää, jonka arvio on täällä. Sen kohdalla moitin lähinnä hieman vaatimatonta suorituskykyä – siis ollakseen Tiger-niminen pyörä.

1200-kuutioinen Tiikeri-Trumppi on todella upea ilmestys. Miehekkään kokoinen peli on aika korkea noin 180-senttiselle, mutta kapea satula antaa hyvin mahdollisuuden ylettyä jalkoineen maahan. Painoa on pudotettu tähän uuteen malliin niin, että sitä on nyt kuivana 248 kg. Ei mikään keiju siis, mutta monia kilpailijoita kevyempi. Lisätietoa: www.triumphmotorcycles.com.au/bikes/adventure-and-touring/tiger/2018/1200/variants/tiger-1200-xca.

Triumph Tiger 1200 XCA marine-vihreänä.

Käynnistys on avaimeton eli älyavain vain pannaan taskuun ja sitten voi napista tehdä käynnistyksen. Kun vilkaisee ensi kerran Tiikerin kojetauluun, niin huomaa: onpa grafiikkaa ja nappuloita. Koeajolla kaikkeen ei ehdi tutustua, mutta tässä on mm. vakionopeudensäädin, kallistuksen huomioonottava ABS, luistonesto, mukautuvat kaarreajovalot ja sähköisesti monipuolisesti säädettävä jousitus. Ajotiloja on peräti kuusi, mikä taitaa olla ennätys: Rider, Off Road Pro, Off Road, Rain, Road ja Sport.

Moottori on rivikolmonen ja siinä on tehoa 141 hevosvoimaa väännön ollessa 123 Nm. Käyntiääni on aika omituinen, kuin moottorissa olisi hiekkaa sisällä. Mutta ehkä äänet pehmenevät kun pyörä saa kilometrejä alle. Tai sitten asia johtuu Arrow’n pakoputkesta, joka on vakiona.

1200-kuutioisen Triumph Tigerin jarrut ovat kunnon Brembot.

Ajoasento on loistava, väljä, pysty, kädet vähän ylhäällä ja leveällä. Ajoasento on aina makuasia, mutta itse pidän juuri tällaisesta tämän tyyppisessä pyörässä. Visiiri suojaa hyvin, tosin sateella en nyt päässyt ajamaan. Ja voimaa, sitä on. Kiihtyvyys ei ole huiman terävä, mutta Suomen kaikissa oloissa Tigerilla kerkiää paremmin kuin hyvin. Voima tulee ulos miellyttävän eleettömästi.

Ajaessani penkinlämmitin oli ensin päällä, mutta otin sen pois, koska lämmintä oli 10 astetta. Mutta kahvanlämmittimien katkaisijaa en Hämeenlinnanväylää ajaessani löytänyt mistään. Käytettävyysongelma on yleensä valmistajan vika eli käyttöliittymä ei siltä osin ole intuitiivinen. Sormia siis lämmitti, muttei liian kovaa.

Molemmat koeajopyöräni: Triumph Tiger 1200 ja BMW R1200RS.

Kiihdytyksessä vanhanaikaisesti ohjaustankoon kiinnitetyt peilit tärisivät aika paljon, mutta kuva kirkastui kyllä heti, kun kierrokset tasaantuivat. Tämä ilmiö on niin monessa pyörässä, että lieneekö se vika ollenkaan. Hyvä että kuva on selvä edes tasakaasulla.

Triumphin elektroniikka ei näy tässä ilman virtaa -kuvassa, mutta sitä on paljon.

Vakionopeudensäädintäkin tuli kokeiltua, tosin en heti keksinyt, miten sen saa pois. Kaikissa laitteissahan se katkaistaan tarvittaessa kytkintä tai jarrua painamalla, mutta kai siihen on jokin muukin menetelmä. BMW:n vastaava toteutus on tässä suhteessa intuitiivisempi. Mutta kaikkiaan Triumph on hyvä vaihtoehto BMW R1200GS:lle ja esimerkiksi KTM 1290:lle.

Arvioni: Triumph Tiger 1200 XCA****

Plussaa:

• voimaa riittävästi kaikkiin olosuhteisiin
• luistonesto, ajotilat, vakionopeudensäädin, sähköinen jousituksen säätö ja molempiin suuntiin toimiva vaihtoavustin ym. varusteet
• kardaaniveto
• hyvä kate.

Miinusta:

• peilien tärinä kiihdytyksessä
• käyttöliittymän pienet erikoisuudet
• mittarivalojen himmeys auringonpaisteessa.

Toisena pyöränä otin alle BMW R1200RS:n, jota olen jo aiemminkin koeajanut. Aiempi arvioni on täällä. Nyt oli kiva kokeilla sitä myös Kehä III:n ruuhkassa ja Hämeenlinnanväylällä moottoritievauhdissa.

BMW R1200RS oli varustettu Bemarin omilla sivulaukuilla.

BMW:n Reise Sport eli urheilumatkapyörä on hämmentävä ajettava jopa loistavan Triumphin jälkeen. Äskeisen 1200 kuution Triumphin huipputeho 141 hevosta tulee kierroksilla 9350 / min ja vääntö 123 Nm 7600 kierrosta minuutissa. BMW:n kaksisylinterinen bokseri antaa 125 hevosvoimaa 7750:llä kierroksella ja vääntää 125 Nm 6500 kierroksella. Lisätietoa pyörästä on esimerkiksi tässä.

Numerot eivät ehkä suoraan kerro, mutta BMW:n mukit vääntävät käytännössä tyhjäkäynniltä täysin puhtaasti ja koko ajan tuntuu, kuin voimaa olisi paljon enemmän kuin paperilla. Usein niin onkin, sillä saksalaiset tehtaat ovat monissa testeissä osoittautuneet pyöristävänsä teho- ja vääntölukemia jostain syystä alaspäin, kun taas joissakin maissa tehdään toisin päin.

 

BMW R1200RS:ssä on paljon toimintoja ajajalle opiskeltaviksi.

 

Pitkä akseliväli ja äärimmäisen matala painopiste yhdessä vahvan moottorin kanssa tekee ajamisesta melkein naurettavan helppoa. Peilit on kiinnitetty katteisiin, joten ne eivät tärise, muutenkin bokserin värinät on häivytetty johonkin ja pysykööt siellä. Kun panee vakionopeudensäätimen päälle, ajaminen on tasaista ja helppoa, vähän jo liikaakin. Säätimen ylös-alas-säätö on helppoa ja pois päältä sen saa pienellä sormen siirrolla.

 

Kirjoittaja Tommi ajoi varakypärällään, kun piti kokeilla uutta visiiriä.

 

Dynaaminen ESA eli sähköinen jousituksen säätö on tässäkin BMW:ssä, luistonesto ja Brembon ABS-jarrut, kolme ajotilaa, rengaspaineiden valvonta, avaimeton käynnistys ja molempiin suuntiin toimiva vaihtoavustin.

Annan edelleen tälle Bemarille ***** eli täydet viisi tähteä. Se aiempi koeajo on siis täällä ja moitin nyt lähinnä liian pieniä sivupeilejä, vasemmalla olevaa nopeusmittaria ja temppuilevaa vilkkukytkintä. Se nimittäin toimi vain noin joka kolmannella kerralla oikealle päin kääntyessä. Aiemmin myös BMW R1200RT:ssä olen törmännyt samanlaiseen ongelmaan. Huolestuttavaa, kun kyseessä on kuitenkin tärkeä turvaväline.

 

Punainen runkoputkisto parantaa näkyvyyttä valko-mustassa pyörässä.

 

RS:n visiiriä voi säätää vain käsin ja kahteen asentoon.

 

R1200RS:n pysäyttävät varmasti 320 mm:n tupla-Brembot.

Tästä se kevät ja ajot taas tiivistyvät. Yritän jossain vaiheessa saada tänne myös action-kameralla kuvattuja videoita liikenteestä, jos jotakuta kiinnostaa. Palataan!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koeajossa BMW R1200RS

 

BMW R1200RS on Sports touring -luokan maantiennielijä.

Viikonloppuna Vantaalla, Kehä III:lla oli perinteikkäät Hemmon päivät mp-varusteliike AllRightissa ja sen viereinen moottoripyöräkauppa Biketeam oli mukana järjestelyissä. Kun ajankohta päiville on kivasti toukokuun lopussa ja vielä helatorstai oli pyhä, niin väkeä oli jo perjantaina aamukymmenestä lähtien runsaasti.

Oli tarkoitus koeajaa useampiakin yksilöitä, mutta Hemmon päivien suosio aiheutti sen, että joka paikkaan oli jonoa ja haluamiani pyöriä sai odottaa. Katsastin odottaessa uusien ja vaihtopyörien valikoiman, join kupin kahvia ja ihmettelin Prätkäpajan tehomittauspisteellä, millaisia lukemia tehopenkistä tulee. Meteli ainakin oli kova, kun kierroksia nostettiin punaisen rajalle, että dynamo sai mitattua arvot.

Tarjousteltoilla oli saappaita, takkeja, kypäriä ym. ja sisällä lisää. Itse asiassa uudet saappaat pitäisi jossain vaiheessa hankkia, joten hieman katselin niitä sillä silmällä. Piipahdin myös samalla kadulla olevassa Storm Motorissa ja ihan hiljattain Pakkalaan muuttaneessa Eurobikersissa, olisiko niissä sopivia ajosaappaita. Mutta vielä ei löytynyt.

Tällä hetkellä olen täysin tyytyväinen omaan K1200S:ääni, mutta ainahan sitä pitää pohtia, arvioida ja haaveilla, minkä pyörän seuraavaksi voisi ehkä ostaa. Tässä on monta jossia ja itsellä ajankäyttö on syy, miksi kilometrejä en ehdi kauheasti kerryttää ja kun autokin on oltava, niin välitöntä tarvetta pyörän vaihtoon ei heti ole.

Pihalla oli myös naku BMW R1200R.

Pihassa oli kymmenien koeajopyörien seassa myös yllä oleva katteeton R1200R, mutta juuri siitä syystä en sitä edes halunnut koeajaa. Ajan sen verran myös maantiellä ja moottoritiellä, että katteethan on oltava suojana. Ajan myös sateella ja kaikissa oloissa, joten naku ei muutenkaan sovellu omaan käyttööni.

Teen näitä arvioita ja koko blogia itsenäisesti ja riippumattomana, sponsoreitakaan en ole blogille hankkinut. Joten voin kirjoittaa miten haluan ja arviot ja tähdet ovat aina omiani.

Niin, otan nyt käyttöön tähtiluokituksen  yhdestä viiteen eli huonoin * ja paras *****. Lisään jossain vaiheessa myös aiempiin koeajoihini tähdet. Ja lisää koeajoja tulee jo ensi viikolla.

R1200RS kaupassa sisällä puna-valkoisena.

R1200RS edestä eli siinä on kohtuullisen kokoinen kate, jonka visiiri on säädettävissä kahteen asentoon.

Hyppäsin siis Bemarin tankoihin ja kiihdytin Kehä III:lle. Huomio kiinnittyi 1200-kuutoisen bokserin matalaan, hyvään painopisteeseen ja hiljaiseen ääneen vakioputkella. Voima tulee todella alhaisilla kierroksilla ja kuin itsestään, mitään huudatusta ei tarvita. Onpa miellyttävä moottori, ajattelin.

Nostin vauhtia ja ajoin jonkin matkaa Hämeenlinnanväylää pohjoiseen. Moottoritiellä kokeilin vakionopeudensäädintä ja sehän on aivan upea varuste. Se puuttuu nykyisestä pyörästäni ja juuri motarilla tai hiljaisessa liikenteessä se olisi jokaiselle hyödyllinen. Se myös säästää kaasukättä ja pelastaa turhilta sakoilta.

BMW R1200R:n ohjaamo. Tangon napit eivät kuvassa näy, mutta niitä on paljon!

Bemarin käyttöliittymä on tuttu aiemmista koeajoistani ja omasta pyörästäni, joten siinä ei ole muuta ihmeellistä kuin kolmen vilkkunapin (vasen, oikea ja palautus) vaihtuminen näissä uudemmista malleissa yhden vilkkunapin systeemiin. Muutos on pelkästään positiivinen.

Tässä RS:ssä oli lisävarusteita paljon, vakionopeudensäätimen lisäksi mm. rengaspaineen valvonta, ajotilat eli moodit sadekelille ja normaalille, luistonesto, sähköinen jousituksen säätö, keskijalka, avaimeton käynnistys ja vaihtoavustin, joka toimii sekä ylös että alas.

Olen hirveän kriittinen pyöriä kohtaan, koska haluan että ne toimivat juuri niin kuin haluan ja ne on varustettu riittävästi ja hyödyllisin varustein sekä turvallisuuden että käytettävyyden kannalta. Kun kyseessä on uusi pyörä, sen kanssa ei kannata paljon tehdä kompromisseja. Tietysti hinta on aina tärkeä tekijä ja BMW:t eivät varsinkaan runsain lisävarustein ole niitä halvimpia pyöriä, päinvastoin.

Bokserin kaksi sylinteriä tursuavat katteista ulos, mutta ne myös suojaavat ja lämmittävät jalkoja.

RS on matkapyöräksi jopa kevyt, ajovalmiina eli märkäpainoltaan vain noin 236 kiloa. Sen painopiste on alhaalla ja se on siksi helpompi käsitellä paikallaan kuin esimerkiksi painavammat R1200RT, jossa on paljon isommat katteet tai korkea enduro R1200GS.

Suorituskyky ei ihan yllä nopeimpien BMW:n superpyörien tasolle eli kun mm. K1200S, K1300S ja S1000RR kiihtyvät 0-100 km:iin tunnissa noin 2,8 sekuntia, niin R1200RS kelaa siihen 3,3 sekuntia. Ei ole hidasta senkään kyyti. RS:n huippunopeus ei yllä 280-300 km:iin tunnissa, mutta Suomessa aivan riittäväksi kuitenkin.

R1200RS:n keula on perinteinen teleskooppi, hidastimet Bemarin tapaan Brembon huippujarrut.

BMW R1200RS on todella miellyttävä ajaa, jarrut ja varusteet ovat huippuluokkaa ja lisävarusteena hienouksia saa paljon lisää. Tehoa (125 hv) ja vääntöä (125 Nm) on riittävästi ja todella alhaisilta kierroksilta lähtien.

Annan BMW R1200RS:lle täydet *****.  Tämän voisin ostaa.

Plussaa:

• Voima tulee hienosti jo alhaisilta kierroksilta ulos ja suorituskykyä riittää.
• Turva- ja mukavuusvarustelut loistavia: mm. luistonesto, ajomoodit, vakionopeudensäädin, sähköinen jousituksen säätö ja vaihtoavustin.
• Suojaavat katteet vakiona ja laukut saa myös.
• Kardaaniveto.
• Säädettävä visiirin korkeus.

Miinusta:

• Pienet sivupeilit.
• Lisävarusteiden hinta.

Päivitin tähän listaa aiemmista koeajoistani aakkosjärjestykseen ja lisäsin niihin tähdet.

BMW S1000XR ****

Ducati xDiavel 1300 Cruiser ***

Honda CRF1000L Africa Twin ****

Moto Guzzi Audace 1400 **

Triumph Tiger XCX800 ***

Yamaha MT-10 ****

Zero DS 13.0 **