MotoGP-testit, Kymiring 19.-20.8.2019

Ensimmäisen kerran kuulin suunnitelmasta Kymiringin moottoriradaksi noin kymmenen vuotta sitten. Hanke lähti visiona liikkeelle jo vuonna 2007, ehkä aiemminkin.

Onhan noita toiveita ja suunnitelmia, moni ajatteli silloin. Niin olin itsekin epäilevä, koska täysimittaisen radan suunnittelu ja rakentaminen olisivat iso projekti. Vaadittaisiin aikaa, rahaa ja politiikkaa, jotta sinne saataisiin paitsi rata, myös kilpailuja.

YouTube-kanavallani on video ensimmäisen testipäivän tunnelmasta pääsuoran vierestä kuvattuna.

Vielä ei ole virallisesti päätetty vuodesta 2020 alkaen Kymiringillä ajettavasta MotoGP-kisasta, mutta elokuu 2019 toi unelman lähemmäksi kuin koskaan. Oli aika ajaa ensimmäiset viralliset, maksulliset testiajot. Aprilia, Ducati, Honda, KTM, Suzuki ja Yamaha olivat talleina paikalla.

IMG_20190820_152215

Osa vieraista pääsi tutustumaan varikkotunnelmaan. Tässä Kallio Racing Junior-teamin Yamaha.

Olin ajatellut joka tapauksessa mennä Kymiringin avajaisiin, mutta tulin keväällä 2019 valituksi myös noin 150 vapaaehtoisen joukkoon, joka auttaisi tilaisuuden järjestelyissä. Varsinainen radan rakennustyöhän oli tehty jo viime vuosien aikana, mutta nyt testattaisiin kisajärjestelyjä: asiakaspalvelua, pysäköintiä, akkreditointia, logistiikkaa, cateringia, VIP-palveluja, viestintää, selostuksia, markkinointia, lehdistösuhteita ja kaikkea muuta, mitä ison tapahtuman toteuttaminen vaatii. Kuljettajat ja tiimit keskittyisivät jousituksen, renkaiden ja muiden ajoon vaikuttavien seikkojen säätämiseen, koska jokainen rata ja ajo-olosuhde on aina erilainen.

Vapaaehtoiset rekrytoi ammattitaitoisesti Lahti Events, joka on tottunut muun muassa Lahden Salpausselän kisojen organisointiin. Elokuun alussa meillä oli vapaaehtoisten koulutus, jossa kuultiin tapahtuman taustoja, tavoitteita ja saatiin ohjeita toimintaamme. Kuulemma Kymiring on ensimmäinen uusi, korkeimman tason rata Euroopassa 15 vuoteen. Koulutuksessa pääsin itse ensimmäistä kertaa näkemään Iitin Tillolassa sijaitsevan radan. Olin paikalla moottoripyörällä, mutta ajamaan radalle ei sentään päässyt.

IMG_20190820_111513

Kymiring tilapäisestä VIP-katsomosta nähtynä.

Kymiringillä on kansainvälisen autoliiton FIA:n korkein Grade 1- ja kansainvälisen moottoripyöräliiton FIM:in korkein Grade A -luokitus. Tässä suhteessa se on Pohjois-Euroopan ainoa korkeimmat vaatimukset täyttävä GP-rata. Siellä voidaan ajaa kansainvälisiä kilpailuja niin kaksi- kuin nelipyöräisillä ja tuottaa ajokoulutusta ym. Nykyisiä tai tulevia lajeja ovat siis MotoGP, formulat, DTM, rallicross, motocross, speedway, jääspeedway, supermoto, karting ja enduro.

IMG_20190820_153005

Aprilian kuljetusauto, taustalla KTM:n. Nuo pilvet satoivat kohta – ja ukkostivat.

Kymiringin pituus on noin 4,6 kilometriä ja pää- eli takasuoran noin 1,2 kilometriä. Pääsuora on GP-ratojen pisin Euroopassa. Noin 12-20 metriä leveää rataa kierretään myötäpäivään. Korkeuseroa on 23 metriä eli aika paljon. Alue on kaikkiaan 180 hehtaaria. Lisätietoa radasta on Kymiringin sivuilla.

Varsinaiseen testitapahtumaan minun piti myös ajaa kaksipyöräisellä, mutta koska sadetta oli luvattu jonkin verran molemmille päiville ja vaihtovaatteita, sateenvarjo ym. olisi pitänyt pakata mukaan, ajoin tällä kertaa Helsingistä Iittiin ja takaisin molempina päivinä autolla. Päivät olivat myös erittäin pitkiä, matkoineen noin kello 6-21 ja takaisin olisin ajanut iltamyöhään, niin päätin hieman säästää itseäni.

Ensimmäinen testipäivä oli siis maanantai 19.8. ja toimitsijoille oli järjestetty kyyti Lahdesta ja Kouvolasta, koska parkkipaikat olivat vielä hieman kesken. Näin maksavat vieraat mahtuivat paremmin pysäköimään. Itse jätin autoni Kouvolaan, jossa Matkakeskuksessa on peräti 72 tunnin ilmaisia paikkoja.

Pian saatiin akkreditointirannekkeet ja kaulakortit ja sitten vain töihin. Toimipaikkani oli VIP-teltta, joka oli pystytetty lähtösuoran viereen. Katsomosta näki hyvin varikolta tulevat pyörät. Varsinkin KTM:n Mika Kallio varikolta kiihdyttäessään tervehti lämpimästi yleisöä.

IMG_20190819_153548

Motoblogin Tommi Simon VIP-hommissa. Taustalla Ajo Motorsportin 600-kuutioinen kisa-Honda.

Hoidin VIP-teltassa lähinnä ääntä ja TV-monitorien kuvaa. Ruuduissa pyöri non-stoppina MotoGP-oikeudet omistavan Dorna Sportsin videoita aiemmista osakilpailuista, ajajaesittelyjä, Mika Kallion haastattelu ja radan koeajo ym. Autoin myös teltan muun toimivuuden kanssa, opastin vieraita ja ratkoin pieniä ongelmia. VIP-vieraat pääsivät ajajien lopettaessa käymään opastetusti varikolla, ja me vapaaehtoiset huolehdimme aikataulutuksesta, opastuksesta ja kiertokäyntien turvallisuudesta. Välillä myös siivottiin, koska hiekkaa tuppasi kantautumaan sisälle, koska radan ympäristö on edelleen työmaata ja rakennukset keskeneräisiä.

Lounaan kävin nauttimassa VIP-aluetta vastapäätä, takasuoran vieressä olevalla Fan Zone -alueella. Siellä oli useita ravintolakojuja, Lahden moottoripyörämuseon noin 30 vanhaa moottoripyörää, mainosautoja ynnä muuta nähtävää. Jonoja syntyi, mutta pärjättiin.

Päiväliput asiakkailta maksoivat noin 50 euroa, 7-17-vuotiailta noin 20 euroa ja A-istumakatsomon paikka toi siihen 10-20 euroa lisää. Myös kahden päivän lippuja sai ja VIP-paikat maksoivat 290 euroa. VIP-teltassa oli oma juontaja, Kimi Räikkösen vanhan Lotus Renault -Formula 1 -auton simulaattori, jolla saattoi maksutta ajaa virtuaalisia kierroksia Kymiringin radalla, tasokkaammat, tosin tilapäiset WC-tilat, hyvä buffet ym. lisää sekä mahdollisuus varikkokävelyyn ja ratakierrokseen bussissa.

IMG_20190819_120508

Lotuksen Formula 1 -simulaattori oli hyvin suosittu.

Tunnelma radalla ja yleisöalueilla oli kaikkiaan erittäin hyvä. Radan ja rakennelmien keskeneräisyys ei juuri haitannut, koska kaikki ymmärsivät, että kyseessä oli vasta harjoitus ja testi tulevia, oikeita kisoja varten. Juttelin testipäivien aikana niin radan rakentajien, suunnittelijoiden kuin muiden vapaaehtoisten ja vieraiden kanssa. Ensi vuoden heinäkuu on ajankohta, joksi MotoGP-kilpailua eniten toivotaan, mutta myös elokuu tai kesäkuu varmaan tulisi kyseeseen. Suomen lomaillessa heinäkuussa ja kun ilmatkin ovat yleensä lämpöisimmillään, heinäkuu olisi paras kuukausi.

Ensimmäisenä testipäivänä vettä tihuutti useaan otteeseen, mutta välillä kuljettajat pääsivät ajamaan rataa, ja pitäähän sitä sadekelin renkaita ja säätöjäkin testata. Toinen päivä eli tiistai oli poutainen noin kello 15 asti, jolloin tulin juuri varikkokierrolta. Sitten tuli voimakas ukkoskuuro ja rankkasade eikä kisakoneilla ajamaan enää päässyt. Lopuksi VIP-väki pääsi vielä pikkubussissa ajamaan kierroksen radan ympäri, mikä olikin monelle kohokohta hyvien buffet-ruokien ja tuttavien tapaamisten ohella.

IMG_20190819_120833

VIP-teltassa oli tyylikäs punainen matto ja mm. ruokaa tarjolla.

Kierroksia järjestettiin monta, jotta kaikki halukkaat ehtivät mukaan. Myös me vapaaehtoiset pääsimme lopulta kyytiin. Bussi ei kovin lujaa ajanut, mutta käsityksen radasta sai hyvin. Asvaltti on erittäin tasainen ja uskon, että tekninen eli vaikea Kymiring saa paljon ystäviä myös kilpailijoista. Tähän asti rataan on uponnut noin 20 miljoonaa ja ennen vuoden 2020 GP:tä siihen menee vielä noin 10 miljoonaa euroa lisää. Myös mahdollinen hotelli ja ravintola odottavat vielä rakentamistaan, joten alue kehittyy tästä paljon tulevina vuosina. Ehkä jo ensi vuonna myös Jyväskylän Suurajojen (Neste Rally) osakilpailu ajetaan Iitissä.

Nopeimmat huiput takasuoralla ajoi Ducatin italialainen Michele Pirro, 340 km/h ja nopeimman kierrosajan teki tietojeni mukaan Aprilian britti Bradley Smith 1.47,540 minuuttia. Uusi rata on vielä hieman hankala, kunnes se kuluu sopivasti eikä osittain sateen liukastama rata ja noin 16-21 C lämpötila ollut paras keli nopeammille ajoille.

Toisen testipäivän tunnelmaa voit katsoa tästä YouTube-videostani.

Mutta Kymiringistä kuullaan vielä. MotoGP tuonee sinne ensi vuodesta lähtien 50 000 – 100 000 katsojaa per osakilpailu. Oli hienoa olla osa sen ensimmäisiä testipäiviä. Kiitos rahoittajille, suunnittelijoille, rakentajille, Lahti Eventsille ja muille vapaaehtoisille, jotka teitte päivästä mahdollisen. Sekä tietenkin motoristeille ja muille asiakkaille, jotka saavuitte paikalle.

 

 

 

Forssan 37. Pick-Nick 4.8.

Tänä vuonna Forssan Harrasteajoneuvo-Pick-Nick tai piknik oli jo 37. kerran, ja se pidettiin 4.8.2019. Motoblogin Tommi on ollut siellä ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla, jolloin tosin bloggaamisesta tai internetistä ei tiedetty vielä mitään.

Kolmen aiemman vuoden piknikistä olen kirjoittanut nämä tarinat:

Forssan picknick 2018

Forssan Pick-nick 2017

Forssan Picknick 2016

Konsepti on selvä eli kyseessä on Pilvenmäen raviradalla pidettävä, yksipäiväinen ja maksuton tapahtuma. Pysäköinti on autoille 10 euroa ja moottoripyörille 5 euroa. Lisää tietoa on tapahtuman verkkosivuilla. Piknikin järjestää SMCF eli Street Machine Club Forssa ry.

YouTubessa on pätkä videotani, josta voi vähän aistia piknikin tunnelmia.

IMG_20190804_113615

Väenpaljous oli ennennäkemätön. Etualalla Austin Healey Mark III.

Tapahtuma vetää ympäri Suomea ja ulkomaita myöten loppukesän Forssaan noin 2500 harrasteajoneuvoa ja yleisön käyttöajoneuvot päälle. Tänä vuonna ruuhka oli ennenkokematon. Tarkkaa osallistujien määrää en ole kuullut raportoidun, mutta varmaan yli 30 000 ihmisen päästiin.

Sisääntuloni aamupäivän kello 11 maissa oli taas kerran liian myöhään, koska silloin ruuhka oli pahimmillaan. Moottoripyörällä onneksi oli helppo ohittaa seisovat autojonot. Päivän mittaan ennätysyleisön harrasteautot tukkivat jo melkein raviradan hiekkauran, ja rinnakkaispysäköintiä siinä en ole ennen nähnytkään. Eli autoja oli oikeastaan kolmessa jonossa, mutta hyvin siinä vielä mahtui kulkemaan. Mutta pakkohan vehkeet johonkin oli pysäköidä ja minusta liikenteenohjaus, rahastus ym. toimet sujuivat järjestäjiltä jälleen hienosti.

Yleisön pysäköinti oli radan ulkopuolella, johon sekä tavalliset autot että suurin osa moottoripyöristä oli parkkeerattu. Eurooppalaisille harrasteautoille oli oma lohkonsa, mikä selkeytti niiden tarkastelua. Sieltä oli hyvä bongata muun muassa sellaisia menopelejä, joita itsellä tai omassa perheessä on aikoinaan ollut.

Oman pyöräni sain kivasti parkkiin radan keskelle, jossa ruohoalustalla oli paljon muitakin prätkiä. Koska nurmikko on hyvin pehmeä, niin sain järjestäjiltä huomaavaisesti sivujalan alle palikan, jolla pyörä pysyi pystyssä.

IMG_20190804_113520

Euroautojen alueella, rinteessä oli Austin Healey.

Grillien käyttö ym. avotulen teko on ollut viime vuodet kiellettyä, niin nytkin. Jos tällaisessa tapahtumassa tuli pääsisi irti, se olisi ihan katastrofi ahtaalla radalla sekä yleisön että kulkuneuvojen osalta. Yksi pakettiauto rataa kiertäessään savusi tai höyrysi kyllä näyttävästi, mutta ehkä se oli vain kiehuvaa jäähdytinnestettä eikä palokuntaa tarvittu.

Eli varsinaiset piknik-eväät olivat syötävien lisäksi oluita, siidereitä ym. ja kuljettajilla lähinnä limonadeja. Myös Pilvenmäen omat ravintolat ja monet kojut möivät virvokkeita. Oma lounaani koostui tällä kertaa kanawokista ja Jaffasta.

Mitään huippuhellettä ei tänä vuonna ollut, eli lämpö oli sopivasti 20 C tai vähän yli. Pieni ripaus vettä tuli päivän mittaan, mutta ilma on jotenkin kummasti aina suosinut Forssan piknikiä.

.IMG_20190804_115307

Dodge Challenger 440 on muskeliautokauden huipentuma-ajalta, 1960-70-lukujen taitteesta.

Leppoisa kesäpäivä Hämeessä alkoi kääntyä lopuilleen. Oli aika päräyttää oma kulkine käyntiin, mutta ensin katsastettiin vielä rompetori ja tietenkin moottoripyörärivistöt. Siellä oli mm. oheinen Moto Guzzi, johon oli tehty omia katteita. En kehdannut koputtaa niitä, mutta kyllä ne kai peltiä olivat, eivät muovia! Huima peli.

IMG_20190804_120229

Moto Guzzi oli tehty futuristiseksi ”kilpapyöräksi”.

Lopuksi vielä Chevrolet Chevy Bel Air noin vuodelta 1955, joka viimeistelyltään ja väritykseltään edustaa komeasti sitä, mistä piknikissä on kysymys: autokulttuurista, menneen maailman nostalgiasta ja kovasta työstä, jolla saadaan näyttävää jälkeä.

IMG_20190804_120015

Chevrolet Bel Air station wagon 1955.

Seuraavaksi on tulossa jotain ihan uutta. Elokuun 19.-20. päivä Iitin uudella Kymiringillä on MotoGP-testiajot ja olen siellä vapaaehtoistyössä. Raportoin niistä seuraavassa postauksessa.

 

 

 

Koeajossa Indian FTR 1200 S

Kesän matkat ja riennot ovat vieneet aikaa niin paljon, että blogin kirjoitustahti on vähän venynyt. Mutta täällä ollaan taas. Tällä kertaa esittelyssä on tähän blogiin uusi merkki Indian. Lopussa piipahdetaan Haltialan motoristikeskiviikossa.

Indian-merkkisiä pyöriä olen aiemminkin ajanut, mutta blogiini en niistä ole arvioita tähän asti tehnyt. Indianien muotoilu on omaperäistä, ja aiemmin olen kiinnittänyt huomiota muun muassa Scout-malliin. Se on matala custom, jonka hinnat alkavat noin 17 000 eurosta. Pitkittäiset V2-sylinterit ja vaakasuorat kaksoispakoputket ovat tyypillistä muotoilua Indianille.

Se malli, jota aiemmin koeajoin, taisi olla 1800-kuutioinen Chieftain. Paperilla siinä on suuri vääntö, mutta jotenkin ajossa se häviää johonkin noin 360 kilon kuivapainon alle. Aina tuntui olevan väärä vaihde silmässä, eikä voimaa oikein löytynyt. Myöskään mutkiin ei uskaltanut kunnolla kallistaa, kun lautamaiset jalkatuet tuntuivat helposti raapivan asvalttia.

Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun heinäkuisena päivänä sain alleni Indianin kauden uutuuden, FTR 1200:n. Ensinnäkin se ei ole custom, kuten luulin, vaan aika korkea malli, jonka satulasta vasta noin 180 cm pitkän ajajan jalat ylettyvät kunnolla maahan.

Ulkonäöltään Indian on onnistunut. FTR on nykyaikainen, mutta samalla jotenkin retro eli nykymuodin mukainen. Siinä oli lisävarusteena Akrapovicin tuplaputket styyrpuurin puolella ja mitkä äänet! Matala mörinä säesti menoa ja kiihdytyksissä äänet hivelivät korvia. Koeajokappale oli race replica -värityksellä ollut FTR1200S puna-valko-mustana, hinnaltaan noin 21 500 euroa, kun perusmalli FTR maksaa noin 19 000 €.

IMG_20190719_130800

Indian FTR1200S ja kunnon Brembon jarrut.

Ennen ajoa piti vähän tutustua eletroniikkaan, sillä tässä pyörässä sitä oli lähes saksalaiseen malliin runsaasti. LCD-näyttö Bluetooth-yhteydellä, ABS-jarrut, kolme ajotilaa, luiston- ja keulimisenesto, jopa vakionopeudensäädin oli ympätty kuljettajan avuksi. Tosin vaikka painelin ja kiertelin vakionopeussäätimen nappulaa, en saanut sitä ajossa päälle, että olisin voinut kokeilla sen toimintaa käytännössä. Intuitiivisuus oli siis erilaista kuin eurooppalaisessa tai japanilaisessa pyörässä.

1200-kuutioisessa nestejäähdytteisessä V2-moottorissa on ”vain” 123 hevosvoimaa 8250 kierroksella, mutta käytännössä FTR tuntuu huomattavan pirteältä kaikilla kierroksilla. Vääntöä on kohtuulliset 120 Nm 6000 kierroksella, mutta sekin tuntui suuremmalta. Voiman tunne ihmetytti ja ihastutti koeajon joka kohdassa enkä oikeastaan kaivannut yhtään enempää voimaa. Eli siis harvinainen tunne tämän blogin koeajoissa! Märkäpaino on onnistuttu saamaan vain 231 kiloon, joka on hyvä saavutus.

Ajoasento on pysty ja kädet melko leveällä ja hieman korkealla eli ainakin itselleni juuri sellainen kuin haluankin. Amerikkalaiset ovat hakeneet kuulemma inspiraatiota Scout FTR750-kilpapyörästä, joka minulle oli ennestään tuntematon suuruus. Sillä ajetaan flat trackiä, joka on yhdenlaista speedwaytä, mutta takajarrullisilla ja jousitetuilla pyörillä.

FTR 1200 S:n jousituksen esijännitystä ja palautusta pystyy säätämään, tosin siihen tarvitaan työkalu. Bensatankki on fiksusti satulan alla, mikä osaltaan laskee muutenkin alhaista painopistettä. Ajossa FTR on tasapainoinen ja kun kaasua vääntää, tapahtuu sitä mitä pitääkin. Kuusi vaihdetta ja kytkin toimivat hyvin, joten kuski voi keskittyä nautiskeluun.

Jarruja pitää erikseen kehua, ne ovat Brembon edessä 320-milliset tuplat ja takanakin on riittävä 260-millinen levy. Rengastus on erikoinen, sillä kumit ovat edessä 19- ja takana 18-tuumaisilla vanteilla. Normaalit koothan ovat molemmat 17-tuumaisia. Takakumi on vain 150-millinen. Toisioveto on ketjulla ja tankki vain 13 litraa eli pumpulla saa poiketa vähän väliä.

IMG_20190719_130816

Indian FTR1200S race replica -värityksellä.

Sivupeilit ovat pienet, joten päätä pitää käännellä vauhdikkaasti, kun vaihtaa kaistaa tai ohittaa. Mutta sehän on muutenkin turvallisin vaihtoehto, koska prätkän peilien näkyvyys on aina paljon huonompi kuin auton. Onneksi tärinöitä ei ihme kyllä ole, joten peilit pysyvät hyvin kirkkaina. Valot ovat ledit.

Indian onnistui yllättämään positiivisesti eikä huonoja puolia pyörässä juuri ollut. Nekin ovat makuasioita, mutta edelleen omassa pyörässäni pitää olla mm. katteita, tarvittaessa laukut ja kardaani tai hihna.

Indian FTR1200S ****

Plussaa:

  • erinomainen suorituskyky kaikilla kierroksilla
  • hyvä ajoasento
  • kuljettajaa avustava elektroniikka
  • keveys
  • onnistunut muotoilu.

Miinusta:

  • ketjuveto
  • todella pieni polttonestesäiliö
  • pienet peilit
  • ei katteita tai laukkuja.

Aiempia koeajojani listasin artikkeliin Suzuki Katana ja muita koeajoja.

Kesällä olen käynyt taas muutaman kerran Haltialan mp-kokoontumisissa. 24.7. siellä oli ehkä 600-800 pyörää. Kauniissa kesäillassa väki oli hyväntuulista ja bongasin jopa yhden, joka oli juuri ostanut tämän artikkelin koeajossa olleen mallisen pyörän, FTR1200:n.

IMG_20190724_184132

Vielä loppuillasta Haltialan piha oli melko täynnä.

IMG_20190724_184242

Keskiviikkoisin Haltialan täyttävät moottoripyörät.

Seuraavaksi kirjoitan raportin Forssan Harrasteajoneuvo-picknickistä, kunhan ehdin.