Koeajo: MV Agusta Brutale 1000 RR

Kesäkuun alkupuolella oli taas Suuri koeajopäivä Helsingissä. Kuten aiempinakin vuosina, tilaisuus oli järjestetty Messukeskuksen ympäristössä. Paikassa on paljon hyvää, kuten keskeinen sijainti ja hyvät palvelut, mutta itse koeajoon Pasila on hankala, kun pyöriä voi ajaa vain kaupunkinopeuksissa. Koeajopäiviä järjestetään muuallakin Suomessa, mutta käytännön syistä minulla ei ole ollut mahdollisuutta ajaa tuohon aikaan muille paikkakunnille.

Ollaan kuitenkin iloisia, että moottoripyörien maahantuojat ja jälleenmyyjät järjestävät tällaisia tilaisuuksia. Milloin muuten olisi mahdollista nähdä ja kokeilla 14:ää eri merkkiä ja kymmeniä malleja samalla kertaa, kuten Messukeskuksessa oli? Sähköpolkupyöriäkin oli näytillä, mutta en viitsinyt ruveta riisumaan ajovarusteita koeajaakseni niitä, vaikka nekin kyllä kiinnostavat.

Olen sen verran pitkään ollut mukana, että kaikki kiinnostavimmat merkit ja mallit olen jo koeajanut, joten etukäteen olin rekisteröitynyt ja valinnut 3-4 pyörää, joita aion koettaa. Nyt kävi niin, että jonoa koeajoille oli sen verran, että vain yhtä pääsin ajamaan. Muun muassa Ducati Diavel V4 jäi ensi kertaan, ja BMW M1000R:ää en nähnyt ollenkaan. Tein YouTube-kanavalleni kuitenkin koostevideon päivästä, jossa on myös tuon ainoan pikakoeajoni eli MV Agusta Brutale 1000 RR:n tyypit, ja useita muita still-kuvia ja videon pätkiä leikattuina noin kolmen minuutin videoksi. Pidä äänet päällä videossa!

Tommi ja hurja MV Agusta Brutale 1000 RR.

Kun olin menossa Pasilaan, niin piipahdin Kehä III:lla ja kuutostiellä, jossa oli tarkoitus kuvata action-kameralla yhtä muuta juttua omalla pyörälläni, kun sattui pieni haaveri. Kameran yhden kiinnikkeen ruuvi murtui, joten en pystynyt ollenkaan kuvaamaan valjailla tai muutenkaan ajoa kyydistä. Onneksi huomasin ruuvin hajoamisen hyvässä kohtaa, ettei koko kamera lentänyt asvaltille.

MV Agusta on itselleni merkkinä tuttu, mutta koskaan en mitään sen mallia ollut ajanut. Brutale 1000 RR on nimensä mukaisesti brutaali superpyörä, ja vaikka siinä on vakioputket, niin äänet ovat pyörän arvon mukaiset eli todella upeat.

MV Agusta Brutale 1000 RR ja eri suuntiin harottavat neljä pakoputkea.

1000-kuutioinen rivinelonen, vain 186 kg kuivapaino, 208 hevosvoimaa 13 000 kierroksella ja 116,5 Nm vääntö 11 000 kierroksella ovat sellaisia lukuja, että kovin moni valmistaja ei niihin pysty. Toki myös pyörän hinta, Italiassa noin 38 000 euroa ja Suomessa ehkä 49 000 euroa, rajoittavat ostajakuntaa. Minusta Brutale on helppo ajettava, mutta se sopii vain kokeneelle kuskille, joka ei käytä yli 300 km/h huippunopeutta (paitsi radalla) eikä juuri kiihdyttele 0-100 km/h 3,15 sekunnissa.

MV Agustassa on kuusi vaihdetta, ketjuveto ja kaikki sähköiset herkut, kuten neljä ajotilaa, 8-asentoinen luistonesto, keulimisenesto ja lähtöavustin, vakionopeussäädin sekä viiden tuuman TFT-näyttö. 200 mm takarengas kertoo, että voimaa on, ja Brembon 320 mm jarrut edessä pysäyttävät pyörän nopeasti. Öhlins-iskunvaimennus, molempiin suuntiin toimiva vaihtoavustin ja sivusiivekkeet edessä tuovat käytännöllisyyttä ajoon, siivekkeet tosin vasta reilusti yli 200 km/h nopeuksissa.

Vaikka viimeistely ja muotoilu ovat huippuluokkaa, niin vaihteisto takkusi koeajolla aika pahasti. Vaihtoavustin kyllä toimi, mutta vapaan löytäminen oli joka pysähdyksellä vaikeaa. Se voi kyllä johtua myös pyörän vähistä ajokilometreistä. Kun on paljon ajanut yli 250 kg ja jonkin verran kokeillut jopa yli 350-400 kg painavia pyöriä, niin Brutalen uskomaton 186 kg kuivapaino teki suuren vaikutuksen. Kun jossain Pitäjänmäellä pysähdyin hetkeksi kuvaamaan, niin oli todella helppo tehdä kapealla kadulla U-käännös. Ihan kuin mopoa käsittelisi.

Ja ne äänet! Kun itselläkin on ollut superpyörä, niin kyllähän isoa, pitkälle viritettyä rivinelosta on ilo kuunnella. Siihen vielä jokin tehoputki, niin korvatulpille on tarvetta, vaikka ääni vaikuttava onkin.

Välitykset ovat erittäin onnistuneet. Päällä taisi koko ajan minulla on sport-ajotila, mutta kuutosvaihteellakin moottori veti jo 50-60 km/h vauhdissa hienosti. Kaikkiaan Brutale on tyypiltään kuin aiemmin koeajamani Triumph Speed Triple 1200 RR, mutta vielä brutaalimpi. Molemmat ovat erittäin onnistuneita tuotteita omassa lajissaan. MV Agustan ajoasento on hieman, muttei liikaa etukeno, joten lyhyellä ajolla se ei rasittanut yhtään.

Arvioni: MV Agusta Brutale 1000 RR ****

Plussaa:

-tehokas ja väännökäs moottori sekä onnistuneet välitykset
-luistonesto, vakionopeudensäädin, ajotilat ym. elektroniikka
-kevyt paino
-upeat äänet vakioputkillakin
-tärinöiden puute.

Miinusta:

-pienet peilit tankojen päissä
-ei katteita, ei laukkuja
-ketjuveto.

Aiempia koeajojani voit lukea tästä blogista hakusanalla ”koeajo”. Niitä on jo kymmeniä. Kuvia ja videon pätkiä muista pyöristä vuoden 2023 tapahtumassa on siis YouTube-kanavallani Motoblogi sekä runsaasti aiempia koeajoja ja muuta kiinnostavaa. Myös autojuttuja on jonkin verran, mutta niistä tubetan nykyään lähinnä YouTube-kanavalla Klassikkoblogi.

MP23-messut

Kolmen vuoden pandemiatauon jälkeen viime viikonloppuna oli taas mahdollisuus nähdä ja kokea moottoripyöriä Helsingin Messukeskuksen näyttelyssä.

Patoutunutta tarvetta yleisöllä näyttikin olevan, sillä jo perjantai houkutteli paikalle ehkä 15 000 kävijää. Lauantai oli aivan mahdoton, ja silloin messuilla kävi kuulemma 31 000 paxia eli asiakasta. Vielä sunnuntainakin ihmisiä oli runsaasti.

Jotkut kuulemma ahdistuivat ruuhkista ja lähtivät pois tai eivät mahtuneet parkkihalleihin. Itse asioin tänäkin vuonna suosiolla kiskoliikenteen avustuksella. Ratikka tosin oli palatessa 20 minuuttia myöhässä, mutta siitäkin selvittiin.

Pientä jonottelua oli siis tiedossa narikasta lähtien, mutta olihan näitä messuja odotettu kolme vuotta. Edellisen kerran kirjoitin tähän blogiin MP-messuista 5.2.2020. Juttu on tässä linkissä. Artikkelissa on myös linkkejä aiempiin messupostauksiini.

Liitän tähän alkuun messuilla kuvaamani videon, jossa on retro- eli vanhempaa kalustoa ja näyttelypyöriä. Blogin lopussa on toinen video, jossa on näyttelyn uutta kalustoa.

Retrovideolla on muun muassa tämä hieno BMW K100RS vuodelta 1984. Keltainen väri kyllä sopii. Tätä tyyliä voi kai luonnehtia café raceriksi.

BMW K100RS vuodelta 1984.

Näytteillä oli myös uusi Royal Enfield 650 Interceptor, joka mallina toki on vuosikymmeniä vanha. Siksi sekin on retrovideossa.

Joku mestari oli askarrellut Volkswagen-mopon niin, että oli hitsannut Kuplan lokasuojia yhteen vierekkäin ja peräkkäin sekä lisännyt eteen ja taakse tupla-ajovalot ja vilkut. Lopputulos herätti hilpeyttä ja ihailua. Moottori jäi epäselväksi, enkä tavoittanut tekijää, mutta mopoksi tuotos oli rekisteröity. Siitä on videolla kuvia ja filmin pätkä.

Vakavampaa maailmantilannetta edusti Pappa-Tunturi, joka oli maalattu Ukrainan väreihin, ja Tunturi-teksti oli korvattu Ukraina-tekstillä ukrainaksi. Mopo huutokaupataan Ukrainan tukemiseksi sodassa Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi.

Japsistarat-yhdistys oli tuttuun tapaan paikalla, ja näytillä oli esimerkiksi Honda CB 750 Four K kullanvärisenä sekä hämäävästi samantapainen, mutta 1100-kuutioinen CB 1100 Four K11, joka lienee jippo. Japanilainen Whitehouse-yritys tietääkseni myy sellaisia valmiita sarjoja kyseiseen muutokseen. Hauska idea ja siisti toteutus!

Oudoimpia vintage-pyöriä oli Monowheel jostain 1900-luvun alusta. Siinä istutaan jättimäisen yksipyöräisen sisällä, jossa myös moottori sijaitsee. Videon lopussa on vielä sympaattinen Esso-mopo, joka lienee Honda Monkeysta rakennettu.

Retro- ja uutuuspyörien lisäksi messuilla oli Miss MP -tapahtuma, esillä oli varusteita ja vaatteita, matkakohteita motoristeille, poliisin ja vakuutusyhtiöiden osastot, jopa sähköpolkupyöriä ja niiden koeajorata. Viimeksi mainitut selittyvät sillä, että merkit Yamaha ja Harley-Davidson valmistajat myös polkupyöriä. Samoin vesiskoottereiden esilläolon syynä on sama maahantuoja kuin eräillä moottoripyörillä.

Varsinaista koeajorataa prätkille ei tänä vuonna ollut, mutta Motoball-rata tarjosi ennakkoon ilmoittautuneille ja motocross-varusteisille joukkueille mahdollisuuden yhdistää minimotoilla ajo jalkapallon pelaamiseen. Tästäkin on kuvamateriaalia videossani.

Ja pitihän sitä tänäkin vuonna ostaa Smoton arpa, jolla voi voittaa uuden moottoripyörän. Tai ainakin arvan hinta menee hyvään tarkoitukseen.

Itse ohitin sujuvasti kiinnostamattomat osastot, koska prätkiä oli kuitenkin todella paljon. Jos halusi kuvata, niin hyvää hetkeä tai koeistumista piti välillä odottaa. Pääosan kuvista olen siis koonnut YouTube-videoihin kanavallani Motoblogi.

Uusia pyöriä oli muun muassa Kawasaki Z900RS, kuva alla. Mahtavan kokoinen jäähdytin kiinnittää huomion, mutta tähänkin keltainen väri sopii yllättävän hyvin.

Kawasaki Z900RS

Saman merkin osastolla oli myös Ninja ZX10-R, joka oli näyttelyn tehokkaimpia pakkauksia: 213 hevosvoimaa. CFmotolla oli keskiluokan seikkailupyörä 800 MT kolmine laukkuineen. Itselle tuntemattomampi merkki, mutta joskus voisi sitäkin kokeilla.

Royal Enfieldiäkin taas myydään, ja onhan niissä kivan retro ilme hieman tekniikaltaan päivitettynä. Varsinkin 650 Interceptor oli omiin silmiini miellyttävä.

Suzukin osastolla oli nätti sininen GSX-S 1000 GT. Ei enää ihan uusi, mutta aina kiehtova GSX 1300 R Hayabusa eli Bussi tai Busa keräsi edelleen väkeä kuin kärpäsiä. Tätä uutta korimallia en ole vielä testannut. Viime keväänä piti ja olin jo sitä varten Tuusulassa liikkeessä. Mutta sitten iski ihme lumisade, joten jätin koeajon sillä kertaa väliin. Alla kuitenkin bloggaaja itse Busan puikoissa. Kuten näkyy, asento on eteen nojaava ja polvikulma tiukka, joten kaikille Hayabusa ei sovi.

Bloggaaja Tommi ja Suzuki GSX 1300 R Hayabusa.

Triumphin tiloissa oli upea, punainen Street Triple 765 RS. Siinä on jopa 130 hevosvoimaa, mikä kiehtoo kummasti niin pieneen moottoriin yhdistettynä. Lähes katteeton pyörä edustaa hyvin Trumpan nykytyyliä, jossa suorituskykyä on lisätty merkittävästi. Pitää varmaan tutkia sitä keväällä tarkemmin.

Messujen kallein pyörä oli kuulemma Ducati Superleggera V4, joka ilmeisesti ei ole myynnissä, mutta lapussa luki 143 150 euroa. Racing-putkistolla tehoa on 234 hevosvoimaa 15 500 kierroksella, mutta vääntöä ”vain” 119 Nm 11 750 kierroksella. Varsinainen kierroskone siis. Varsinainen jippo on tuotteen paino eli vain 152 kiloa.

Paljon sykähdyksiä aiheutti myös Ducati Diavel V4. Siinä oli ehkä parhaimman näköinen pakoputkisto, mitä olen koskaan nähnyt vakiopyörässä. Kuva alla kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tuosta voimacruiserista. 168 hevosvoimaa ja 126 Nm vääntö vievät uutuutta tarvittaessa ripeästi.

Ducati Diavel V4 ja uhkea putkisto.

Poliisi oli tuttuun tapaan myös paikalla, ja osastola näkin mm. Kawasaki H2 SX SE:n, jossa on mekaanisesti ahdettu moottori ja 200 hevosta. On laitteessa painoakin, kun on kaikki sähköiset tutkat ja muut vermeet kiinnitettyinä.

Paljon lisää still- ja liikkuvaa kuvaa on YouTube-videollani ”MP23-messujen uudet pyörät”, jonka tänään julkaisin. Sinne siis!

Koeajot Sportster S, Rocket 3R ja Speed Triple RR

Moottoripyörien Suuri koeajopäivä toteutui kolmen vuoden pandemiatauon jälkeen. Helsingissä se pidettiin 3.6.2022 ja sitä edellisinä päivinä Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa.

Aiempien vuosien koeajojani olen koonnut muun muassa vuoden 2019 koeajopäivästä tähän artikkeliin ja niitä löytää blogistani helposti sanalla ”koeajo” tai suoraan tuotteen nimellä. 2019 koeajopäivän jälkeisiä koeajojani on artikkeleissa Indian FTR 1200 S ja Honda CRF1100L Africa Twin. Tilastojen perustella arvioni ovat olleet blogin lukijoiden keskuudessa suosittuja, joten tässä siis lisää.

Koeajopäivän sää oli aurinkoinen, noin 15 astetta ja paikkana jo perinteisesti Pasilan Messukeskus. Se on sijainniltaan hyvä ja keskeinen, ja käytössä on WC:t ja julkiset liikenneyhteydet, mutta ongelma on sama kuin aina ennenkin. Motoristille tärkeää moottoritieajoa ei pysty tekemään, joten ajo-ominaisuuksista, suorituskyvystä ja tuulen vaikutuksesta ym. ei saa täyttä kuvaa.

Tunnelmia, ääniä ja lisää kuvia päivästä on oheisella YouTube-videollani: Suuri koeajopäivä 2022.

Onneksi tänä vuonna ajoaikaa oli nostettu puoleen tuntiin, niin halutessaan ehti kyllä Etelä-Haagaa pitemmälle. Ennakkoilmoittautuminen verkossa toimi hyvin, ja pandemian vuoksi jokainen ajoi omilla varusteillaan. Päällisin puolin katsottuna meitä kokeneita motoristeja olikin joukossa suurin osa, toki mukana oli myös nuoria kokeilijoita.

Tälläkin kertaa omat kiinnostuksen kohteeni painottuivat isoihin pyöriin ja uutuusmalleihin. Olin jo ennalta valinnut mukana olleista kymmenestä pyörämerkistä kaksi ja niiltä kolme mallia, joita haluan kokeilla. Ensin sain alle Harley-Davidson Sportster S:n, tuon 1200-kuutioisen uutuuden. Se on matala custom, joka on vetävästi muotoiltu, ja metallivihreänä ja paksupyöräisenä se tuntuu jotenkin armeijan kalustoon kuuluvalta. Renkaat ovat peräti 70-sarjan korkeaprofiiliset. Amerikassahan HD on ollut maavoimien kalustotoimittaja pitkään.

Harley-Davidson Sportster S 1200.

Ensimmäistä kertaa kun 1-2 vuotta sitten näin kuvia uudesta Sportsteristä eli ”Portsasta”, niin luulin että kyseessä on jonkinlainen nettimeemi, jossa joku on kuvankäsittelyohjelmalla lisännyt HD:hen isot pakoputket. Mutta samat putket on nyt siis pantu tuotantopyörään, eivätkä ne enää näytä niin pahoilta.

HD on nyt onnistunut tuotekehityksessä ja ylittää odotukseni varsinkin moottorin osalta. Tässä V2-moottorissa on kerrankin sekä tehoa että vääntöä ja sitkeyttä ihan toisella tavalla kuin aiemmin merkin tuotteissa. Alhaisilla kierroksilla jauhava mylly tarjoaa siis hyvin voimaa ja suorituskykyä.

Nestejäähdytteinen DOHC pitää kivaa, vähän viheltävää ääntä kiihdytettäessä, ja voima on käytössä pehmeästi, mutta päättäväisesti. Matala painopiste tuntuu hyvältä, ja jalat yltävät reilusti maahan, minkä takia custom sopii lyhyemmillekin. 121 hevosvoiman teho 7500 kierroksella ja 125 Nm vääntöä 6000 kierroksella ja vain 228 kg massaa vievät Harrikkaa mukavasti kaupungin vilinässä. Lisävarusteena saa pienen pleksin, matkustajan satulan ja -selkänojan, jolloin matka-ajokin on kivempaa.

Ajotiloja on kolme, Bluetooth-yhteydellä saa navigoinnin pieneen digitaalinäyttöön ja Portsassa on myös luistonesto, säädettävä jousitus, rengaspaineen valvonta ja vakionopeudensäädin. Eli Harley-Davidson tarjoaa jo samoja varusteita kuin moni muu merkki. Toisioveto on hihnalla. Jarrutehokin riittää, vaikka edessä on vain yksi levy.

Ajoasento on pystyhkö ja jalat ovat merkille ominaisesti kummallisesti edessä. Jos sattuu olemaan kaksimetrinen, niin edessä on ehkä kiva pitää jalkoja, mutta pyörän mataluudesta johtuen vaihtoehtoja ei muutenkaan ole. Muutenkin ergonomia on osin kyseenalainen. Vilkkunappi on piilotettu kokonaan näkyvistä, ja ennen kuin lähdin koeajolle, jouduin kysymään myyjältä, missä se oikein on. Nappi ei siis näy kuin kumartamalla ja se pitää tunnustella vasemman kahvan ajotietokoneen nappien alta. Ruudussa sentään näkyvät vilkkuvalot.

Ajossa ihmettelin HD:n legendaaristen tärinöiden täydellistä puutetta. Tosin kovempaa vauhtia ja pitempää matkaa ei ollut mahdollista ajaa, mutta HD on onnistunut hyvin vakauttamaan moottorin käytöstä. Sportsterin hinta metallivärisenä on 23390 euroa.

Arvioni: Harley-Davidson Sportster S 1200 ****

Plussaa:

• moderni muotoilu ja onnistunut kokonaisuus
• vahva moottori
• ajamista tukeva elektroniikka: luistonesto, navigaattorivalmius, vakionopeudensäädin, säädettävä jousitus, ajotilat ym.
• hihnaveto
• tärinöiden puute.

Miinusta:

• pienet peilit tankojen päissä
• ei katteita vakiona
• outo ajoasento ja ergonomiapuutteet.

Seuraavaksi otin alle todellisen mastodontin, Triumph Rocket 3R:n. Se on 2500 kuutiollaan moottoripyörämaailman suurin, vain Boss Hoss 6,2-7,4-litraisine V8:neen on isompi. Eli 3R on moottoriltaan luultavasti suurempi kuin 95 % nykyisistä henkilöautoista.

Triumph Rocket 3R 2500 cc.

30500 euron hintaan saa moottoripyörän, joka herättää huomiota koko olemuksellaan eikä vähiten äänillään. Liikkeelle lähdössä tapahtuu sama ihme kuin aina prätkällä eli tässä tapauksessa 291 kilon paino häipyy johonkin eikä meno tunnu enää yhtään raskaalta. Moottorijarrutuksessa on rivikolmoselle tyypillinen, mutta tavallista vahvempi jälkimöräys, joka kuulostaa upealta.

167 hevosvoimaa tulee ulos jo 6000 kierroksella eikä 221 Nm vääntö 4000 kierroksella lopu koskaan kesken. Ajotiloja on neljä ja kun kokeilin sport-tilaa, niin piti olla jo tosi varovainen, mutta hyvin iso R pysyi hanskassa. Kokemattomalle kuljettajalle 3R ei missään nimessä sovellu. Suorituskyky on siis vaikuttava.

Veto on tietenkin kardaanilla, ja Triumph tarjoaa power cruiseriinsa mm. digitaalisen mittarin, kallistuksen huomiovan ABS:n, luistoneston, mäkilähtöavustimen, vakionopeudensäädin ja led-valot. Lisävarusteena saa mm. laukut ja vaihdeavustimen sekä älypuhelimen Bluetooth-peilauksen kautta navigoinnin kuten uusissa autoissakin. Pieni kate kaksoislamppujen yläpuolella tuo hieman suojaa viimalta.

Kenelle 3R sitten sopii? Ehkä pitkälle ja painavalle kuljettajalle, jolle pienemmät ajopelit ovat jo tarjonneet kaiken. Tai sitten kakkospyöräksi nautiskeluun ja hiljaiseen kruisailuun, jossa voi nauttia mahtavasta väännöstä ja sinfonisista moottorijarrutusmurinoista. Hinta tosin rajoittaa useimmilla tämän Triumphin hankintaa kakkospyöräksi, mutta esimerkiksi moottoritieajoon on kyllä lukuisia parempia vaihtoehtoja.

Arvioni: Triumph Rocket 3R 2500 ***

Plussaa:

• huiman vahva moottori
• elektroniikka kuljettajan apuna: luistonesto, navigaattorivalmius, vakionopeudensäädin, mäkilähtöavustin, ajotilat ym.
• kardaaniveto
• näyttävä muotoilu, matala istumakorkeus ja alhainen painopiste
• hienot äänet jo vakioputkella.

Miinusta:

• pienet peilit tankojen päissä
• ei katteita
• iso kulutus ja päästöt.

Kolmas ja viimeinen pyöräni tällä kertaa oli samaa merkkiä eli Triumph Speed Triple 1200 RR. Se onkin sitten ihan reilusti superpyörä, vaikka se näyttää hieman vaatimattomalta varttikatteen takia. Kaukaa katsoen sitä voisi melkein luulla kevariksi, niin pahasti kesken katteet loppuvat.

Punaiset 1200-numerotkin näkyvät tosi huonosti mustalla alustalla, joten pitää mennä pyörän viereen tihrustamaan, että mikä café racer oikein on kyseessä. Sirous tuntuu kyllä positiivisesti eli RR painaa tankattuna vain 199 kiloa.

Triumph Speed Triple 1200 RR.

Kun istuu päälle ja käynnistää moottorin, superbiken luonne paljastuu. Aivan toisin kuin Sportster S:ssä, niin tässä on kyseessä kyykkypyörä, ja jalat ovat istumakohdan takana koukussa. Asento on varmasti monelle tuskallinen ja myös etunoja on melkoinen, mutta jälkiasenteisilla tangonnostajilla tai muilla ratkaisuilla ajoasento varmasti muuttuisi rennommaksi.

Asento on tehty suorituskyky ja ilmanvastus mielessä, ja voimaa RR tarjoaa 180 hevosvoimaa 10750 kierroksella, ja vääntöä on 125 Nm niinkin korkealla kuin 9500 kierroksella.

Triumphin omistaja saa nauttia 26300 euron hintaan mm. digitaalisesta mittaristosta, Öhlinsin sähkösäätöisestä ja semiaktiivisesta takajousituksesta, viidestä ajotilasta, säädettävistä ABS-jarruista ja kallistuksen huomioivasta, säädettävästä luistonestojärjestelmästä. Myös keulimisenesto ja avaimeton ajo sekä kahden suunnan quickshifter-vaihdeavustin miellyttävät kuljettajaa.

Kun on tottunut viime vuodet BMW:n alhaalta vääntäviin moottoreihin, niin isosta väännöstä huolimatta onnistuin jossain risteyksessä sammuttamaan Street Triplen. Sama ongelma on kyllä lähes kaikissa superpyörissä eli vääntöä joutuu joskus odottamaan kierrosten noustessa ja kytkintä luistattaessa. Enemmän pitäisin vahvemmasta alaväännöstä.

Ja kierroksista Triumph RR tosiaan pitää. Tangoissa ”roikkuessa” kuljettaja melkein kiljuu riemusta, mutta onneksi oli umpikypärä päässä, niin ei nolannut itseään. 1200-kuutioinen on hieman vajaasta alaväännöstä huolimatta lähes täydellinen tuote ja kuljettaja viihtyy sen puikoissa.

Moitetta joudun antamaan ihmeellisen tahmeasta vaihdelaatikosta. Syy on ehkä se, että kilometrejä oli RR:llä alla vasta noin 1300. Vapaata ei meinannut löytyä millään; aina meni silmään ykkönen tai kakkonen. Isommissa vaihteissa tätä vikaa en huomannut. BMW:n eri mallit tahmeine vaihteineen ovat usein tässä mielessä kehnoja, mutta Triumph ei pääse laatikkonsa kanssa edes niiden tasolle, puhumattakaan silkinpehmeistä japanilaisista vaihteistoista.

Motoblogin Tommin valinta näistä kolmesta on Triumph Street Triple 1200 RR.

Kaikesta huolimatta näistä kolmesta valitsisin Street Triplen, se tuo eniten hyvää mieltä.

Arvioni: Triumph Street Triple 1200 RR ****

Plussaa:

• upean voimakas ja miellyttävä moottori
• elektroniikka kuljettajan apuna: sähkösäädettävät jousitus, luistonesto ja ABS:it, vakionopeudensäädin, ajotilat, vaihdeavustin, avaimeton ajo ym.
• kevyt ja ketterä pyörä.

Miinusta:

• alimmat vaihteet takkuavat eikä vapaata tahdo löytyä
• ajoasento tiukka, etukeno ja jalat koukussa
• ketjuveto
• hieman vaatimaton ulkonäkö.

MP20-messuraportti

Iloista menoa KTM:n puikoissa.

Vuosi on vaihtunut, ja tänä vuonna Helsingin moottoripyörämessut oli 31.1.-2.2.2020. Nyt jo 12. vuotta putkeen olin taas Messukeskuksessa messuilemassa.

Aiempien vuosien messuraporttejani kuvineen voi lukea näistä linkeistä uusimmasta vanhimpaan:

https://motoblogi.wordpress.com/2019/02/02/mp19-messut/

https://motoblogi.wordpress.com/2018/02/07/mp18-messuilla/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/15/moottoripyoramessut-2017-22/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/02/05/moottoripyoramessut-2017-12/

https://motoblogi.wordpress.com/2017/01/27/moottoripyoramessut-ovella/

Vuosi sitten ihmettelin Helsingin lumen paljoutta, mutta tänä vuonna tilanne on ihan toinen. Tammikuu oli mittaushistorian lämpimin eli leudoin 175 vuoteen. Tammikuussa oli vain yksi pakkaspäivä. Koko talvena lunta on ollut noin neljänä päivän hetken, enintään ehkä 3 cm. Lumitöitä ei ole tarvinnut tehdä kertaakaan, ja taloyhtiö on säästänyt pitkän pennin, kun lämmityskulut ovat ennätyspienet.

Toisaalta ei ole päässyt pulkkamäkeenkään, hiihdosta puhumattakaan. Kaupungissa on kyllä pari lumetuslatua ja Kivikon hiihtohalli, joihin hiihtämään pääsisi. Enemmän haittaa kuitenkin, että ulos ei ole päässyt luistelemaan. Tekojäitä on noin kymmenen, mutta kaikkiin on hieman matkaa, joten olen siirtynyt luistelemaan pelkästään jäähallissa. Se on kivaa, ja jää on huippuluokkaa.

Mutta asiaan, messuihin. Jos ei ole käynyt aiemmin MP-messuilla, niin asiaan pätee ennenkin kirjoittamani, että siellä näkee ja voi koeistua uusia pyöriä, tapaa samanhenkisiä motoristeja, voi ihailla taidolla rakennettuja retro- ja vintagepyöriä, pystyy koeajamaan pyöriä sisätiloissa asvaltilla, saa ostettua uusia tai käytettyjä ajovarusteita, kykenee miettimään mp-matkakohteita maailmalla, saa vakuutuksista hyviä tarjouksia, tuurilla voi voittaa jossain arvonnassa, kuulee kivoista kokoontumispaikoista kesäksi, löytää pyöräänsä monenlaisia tarvikeosia, pääsee seuraamaan Miss MP:n valintaa ja huomaa, kuinka lähellä kevät jo on.

Honda CRF1100L Africa Twin on kauden merkittävimpiä uutuuksia.

Honda oli lisännyt seikkailupyöräänsä sata kuutiota, joten Africa Twin on nyt 1100-kuutioinen. Se on aika monen koeajolistalla tänä keväänä.

Messujen tunnelmia ja monet uutuudet näkyvät tässä reilun neljän minuutin videokoosteessani, jonka kuvasin messuilla.

Muita kiinnostavia uusia malleja oli muun muassa Triumph Rocket III -mallit GT ja R, joiden kone on 2500-kuutioinen. 221 Nm vääntöä tarjoava motti olisi kiva kokeilla kesällä. Pyörän ulkoasu näyttää olevan pelkkää moottoria.

 

Triumph Rocket III GT.

Tänä vuonna myös moottorirata Kymiring oli tehnyt oman osastonsa, kun ensi kesäksi on varmistunut Suomen ensimmäisen MotoGP-ajon ajankohta eli 10.-12.7.2020. Ostin itsekin lipun ko. tilaisuuteen, vaikka lippujen hinnat ovat aika kalliit, niin kannatuksen vuoksikin sinne on mentävä. Kunpa Suomi saisi vielä oman, kilpailukykyisen kuljettajan sarjaan. Eli Iitissä nähdään heinäkuussa.

 

BMW:n uutuus oli F900XR eli F-sarja tuntuu kasvavan kokoa. Harley-Davidson oli tuonut näytille LiveWiren. Kyseessä on sähköpyörä, jonka kantama on 158 kilometriä.

Harley-Davidson LiveWire.

Suzuki esitteli kilpailijan mm. Honda Africa Twinille eli V-Strom 1050:n. Siinä on lisää voimaa, uusi, kulmikas muotoilu ja paljon enemmän varusteita kuin aiemmin.

Suomen vastaus H-D:n sähkömoottoripyörälle on vielä prototyyppi, mutta tuotantoa ilmeisesti valmistellaan jo kovasti. Aiemmin nimellä RMK E2 suunniteltu Verge TS on huimat 1000 Nm tarjoava malli, joka tuo mieleen jotkin tieteiselokuvat. Sähkömallit todellakin erottuvat liikenteessä.

Verge TS on suomalainen tutkielma sähköisestä prätkästä.

Ducati Panigale V4 on kaunista muotoilua.

Ducatin osastolla oli runsaasti hienoa italialaista muotoilua. Poliisilla oli näytillä sinipukuisten kalustoa, joka näyttää nyt olevan Kawasaki-voittoista. Pähein niistä on ZZR 1400, jossa on 210 hevosvoimaa. Eikä H2 mekaanisine ahtimineen paljon jää jälkeen.

Poliisin Kawasaki ZZR1400.

Rakennettujen pyörien hallissa oli monenlaista tarjolla, mutta eniten mieleen jäi 125-kuutioinen, käsin tehty kaksipyöräinen. Siinä on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä. Aika hurjaa.

Eri osista koottu ja paljon käsityötä vaatinut 125-kuutioinen, jossa on sekä turbo, mekaaninen ahdin että ilokaasujärjestelmä.

Tällä kertaa MP-messuilla kävi yli 55 000 ihmistä, joten vilkasta oli taas. Kevään ajokautta ja uusia koeajoja odotellessa voit ihailla kuvaamaani koostevideota MP20-näyttelystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Suzuki Katana ja muita koeajoja

Helsingissä on jo pieni perinne, että kesäkuun alussa on Suuri koeajopäivä Pasilan Messukeskuksessa. Tänä vuonna se oli 7.6.2019. Aiempina vuosina olen kirjoittanut koeajoista tähän blogiin näin:

• Suuri koeajopäivä 2018
• 2017 Koeajopäivä: Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha
• Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 1(2)
• Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 2(2)

Tämän postauksen lopussa listaan kaikki blogini aiemmat koeajot, niin löydät helposti etsimäsi. Myös haku-toimintoa voi käyttää.

Itä-Pasilan Messukeskus on tavallaan hyvä, mutta toisaalta huono paikka tällaiselle tilaisuudelle. Siellä on tietenkin runsaasti pysäköintitilaa, moottoripyörille tapahtuman aikana jopa ilmaiseksi, hyvät wc-tilat ja ravintolat ym. Mutta se tärkein eli koeajo jää väkisin lyhyeksi. Ruuhkassa seisominen ja enimmäkseen 0-20 km/h tapahtuva ajaminen ei ole ihan sitä, mitä pitäisi. Kyllä moottoripyörää pitäisi päästä kokeilemaan myös moottoritiellä tai edes kehäteillä.

Kaikesta huolimatta kiitos järjestäjille ja maahantuojille. Luin juuri netistä, että Helsingissä tehtiin 850 koeajoa eli hyvä määrä!

Ensin otin koeajoon jo viime vuonna pariin kertaan ihmettelemäni Honda Monkey 125:n. Sen retro ulkomuoto on aika suoraan 1980-luvun Z50-Monkey-moposta, mutta nyt kyseessä on siis satapiikki moottoripyörä. Sen hinta on 3990 euroa.

Ennen liikkeelle lähtöä katsoin pyörän ympäri ja kokeilin hallintalaitteet. Kun vedin etujarrun pohjaan ja painoin keulaa, niin yllätys: se painui melkein pohjaan. Olen ihan keskipainoinen ja -pituinen, joten jousitus on todella veltto ja epämääräinen. Mittaristo on vaatimaton, edes vaihdenäyttöä tai kelloa ei ole. 1970-80-luvun kolmivaihteisen tilalla on nyt nelivaihteinen, kytkimellä varustettu vaihdelaatikko. Vanhahan oli jonkinlainen automaattikytkin eli kahvaa ei ollut.

Honda Monkey 125 on pirteä ilmestys.

Monkeyyn oli asennettu Yoshimuran pakoputki, joka piti kovaa papatusta ja teinin mielestä se ehkä lisää tunnelmaa, mutta aikuisen korvassa se kuulosti aika kauhealta. Suorituskyvyn suhteen en juuri mitään odottanutkaan, mutta kun palasin Hakamäentietä itään päin, niin olemattomassa ylämäessä Monkey alkoi jo hyytyä.

Nelitahtisessa Monkeyssä on edessä ABS-jarrut, polttoaineen ruiskutus ja led-valot. 11 Nm vääntö ja noin 9 hevosvoimaa eivät ole kovin hurjia, mutta Honda painaakin vain 107 kg. Muotoilu on onnistunut ja siitä Monkey saa toisen tähtensä arviossani. Teinille joka haaveilee mopon jälkeen oikeaa moottoripyörää, tämä voi olla juuri hyvä valinta. Itse en kuulu kohderyhmään, mutta kyllä aikuinenkin mökkitiellä tai pienessä kaupunkipyörittelyssä tälle käyttöä keksii. Pahin puute on horjuvuus, joka johtuu pienistä 12 tuuman pyöristä. Hyrrävoimien puuttuessa ajokki ei tunnu ollenkaan vakaalta.

Arvioni: Honda Monkey 125 **

Plussaa:

• retro muotoilu
• pieni kulutus
• asiallinen ajoasento
• keveys.

Miinusta:

• heikko suorituskyky
• mitoitus vain yhdelle
• pienten pyörien aiheuttama epävakaus.

Seuraava koeajettava olikin aivan eri tyyppinen, Suzuki GSX1000 Katana. Vuoden 2019 MP-messuilta jo kirjoitin siitä hieman. 1980-luvun 1100-kuutioista superpyörää on pienennetty 100 kuutiolla, tosin aiemmin oli myös pienempiä, mm. 650-kuutioisia Katanoita. On uudessa sentään 150 hevosvoimaa, kun kierroksia on 10 000 ja vääntöä 108 Nm 9500 kierroksella.

Suzuki GSX1000 Katana.

Katanassa on paljon samaa kuin 1980-luvun alun 1100-kuutioisessa, vaikka uuden muotokieli on 2010-lukua. Paino ajokunnossa on vain 215 kg. Brembon ABS-jarrut ovat asialliset ja muutenkin elektroniikka on tätä päivää. Koeajopyöräni musta väri pilasi Katanan kauniit muodot, alkuperäinen hopea on kyllä myös saatavissa.

Ajossa kone tuntuu pirteältä, vaikka mikään superpyörä ei enää olekaan kyseessä. Alavääntö on hieman heikko ja kerran onnistuin paikaltaan liikkeelle lähtiessäni kaistaa vaihtaessa jopa sammuttamaan vehkeen. Moottoritiellä Katana on varmasti parhaimmillaan ja pienet katteetkin suojaavat jonkin verran. Sateella meno on märkää. Bensatankki on vain 12 litraa, joten käyttösäde on pieni.

Motoblogi testasi myös Suzuki GSX1000 Katanan.

Arvioni: Suzuki GSX1000 Katana ****

Plussaa:

• retro muotoilu
• hyvä ajoasento
• vahva suorituskyky
• kuljettajaa avustava elektroniikka
• keveys.

Miinusta:

• pienet katteet
• ketjuveto
• pieni polttonestesäiliö.

Ajot jatkuivat ja otin alle Yamaha Tracer 900 GT:n. Olin testannut aiemmin samaa ilman GT-merkintää, mutta tässä eroa on siis lähinnä se, että GT:ssä on Yamahan omat sivulaukut.

Yamaha Tracer 900 GT on varustettu sivulaukuilla.

18 litran tankki on ihan sopivan kokoinen pyörälle, jolla ajetaan myös pitkää matkaa. Painoa Yamahassa on ajokunnossa 215 kg. Moottori on riittävän kokoinen matka-ajoon eli tarkkaan ottaen 847 kuutiota, tehoa on 115 hevosvoimaa 10 000:llä ja vääntöä 87,5 Nm 8500 kierroksella. Luistonesto, vaihdeavustin, lämpökahvat, vakionopeudensäädin, ABS-jarrut ym. herkut auttavat kuljettajaa. Hintaa tuotteella on noin 16 740 €. Jopa keskiseisontatuki on vakiona.

Ajossa Tracer tuntuu todella hyvältä. Moottorista puuttuu superpyörän repivyys, mutta vääntöä ja tehoa on tavalliseen ajoon riittävästi. Ja kuten aina japanilaisissa, niin kytkin ja vaihteet pelaavat hienon eleettömästi. TFT-värinäyttö tarjoaa hyvän informaation.

Kolmesylinterinen rivimoottori tekee pyörän kapeaksi ja käsiteltävyys on myös keveydestä johtuen hyvää. Ergonomiassa ei ole moittimista ja uskon, että tällä pelillä sujuvat useimmat käyttötilanteet niin kaupunkiin kuin moottoritielle.

Yamaha Tracer 900 GT ****

Plussaa:

• Keveys
• Ajotilojen säätö, vaihdeavustin, luistonesto, vakionopeudensäädin ym. varusteet
• Riittävän hyvä suorituskyky
• Keskiseisontatuki ja 18 litran bensatankki.

Miinusta:

• Ketjuveto
• Hieman vajaat katteet.

Viimeisenä ajoin Husqvarna Vitpilen 701:tä. Se on aika erikoinen tapaus, mutta muotoilultaan onnistunut valmistajalta, joka perinteisesti on tuottanut crossi- ja enduropyöriä. 693 kuutiosenttimetrin yksisylinterissä moottorissa on 75 hevosta 8500 kierroksella ja vääntöä on 72 Nm 6750 kierroksella.

Ajossa Vitpilen tuntui itselleni tosi oudolta, koska ajoasento on vahvasti eteenpäin nojaava, joten kädet rasittuvat aika nopeasti. Toisaalta koko ajan tuntui olevan väärä eli liian iso vaihde silmässä. Vääntöä ei oikein tuntunut löytyvän ja 6-vaihteista laatikkoa sai sohlata edestakaisin. Pieneen kaupunkiajoon Husqvarna ei sovi, mutta mutkatielle ja 80 rajoituksen maantielle se on ihan OK. Moottoritiellä voiman ja katteiden puute väsyttäisi nopeasti.

Husqvarna Vitpilen 701 erottuu muotoilultaan.

Hintaa on noin 13 705 euroa, jolla saa joukosta erottuvan pyörän. Ohjaamo on lähes tyhjä napeista, mutta pyörässä on silti ABS, luistonesto ja vaihdeavustin molempiin suuntiin. 12 litran tankilla ei pitkään aja, mutta kulutusta pienentää ja suorituskykyä parantaa vain 157 kg kuivapaino. Pyörästä on myös pienempi, 401-versio.

Arvioni: Husqvarna Vitpilen 701 **

Plussaa:

• onnistunut muotoilu
• kuljettajaa avustava elektroniikka
• keveys.

Miinusta:

• vaatimaton suorituskyky
• ei katteita
• ketjuveto
• pieni polttonestesäiliö
• etukeno ajoasento.

Koeajoista pitää aina muistaa, että mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Kuljettajan kokemus, käyttötilanteet, kuorman ja tavaroiden määrä, ajonopeudet jne. vaikuttavat suuresti arvosanoihin. Toisissa pyörissä sitä tuntee olevansa kuin kotonaan, toisissa taas ajo voi olla yhtä tuskaa.

Kokosin tähän myös kaikki aiemmat blogissani olleet koeajot aakkosjärjestykseen, jos haluat lukea lisää.

Aprilia Tuono 1100 V4 Factory

BMW R1200RS ja testin täydennys BMW R1200RS

BMW R1250R

BMW:n R NineT Urban G/S

BMW S1000XR

Ducati XDiavel 1300 Cruiser

Ducati Monster 1200

Honda CRF1000L Africa Twin

Honda GL 1800 Goldwing Tour

Honda Monkey 125 (tässä postauksessa)

Husqvarna Vitpilen 701 (tässä postauksessa)

Kawasaki 650 Vulcan S

Kawasaki Z 900 RS

KTM 1090 Adventure

Moto Guzzi Audace 1400

Suzuki GSX1000 Katana (tässä postauksessa)

Triumph Tiger 1200 XCA

Yamaha MT-09 Tracer

Yamaha MT-10

Yamaha Tracer 900 GT (tässä postauksessa)

Zero DS13.0 (sähköpyörä).

Lopuksi kolme kuvaa saman illan 7.6. Helsinki Cruising Night -tapahtumasta: Mercury Cougar, Dodge Charger R/T ja Ford Anglia. Kuvasin ja leikkasin Kauppatorilta myös videon, jossa tunnelmaa voi aistia. Seuraavaan kertaan!

Mercury Cougar Eliminator 1970.

Dodge Charger R/T 1960-70-luvun taitteesta.

Ford Anglia 1960-luvulta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suuri koeajopäivä 2018

 

Honda GL1800 Goldwing sai bloggaajankin suun hymyyn.

 

Messukeskus ja moottoripyörien maahantuojat ja myyjät järjestivät tänäkin vuonna suuren koeajopäivän, joka oli 8.6. Viime vuoden eli 2017 tapahtumasta bloggasin tänne. Silloin testissä olivat Aprilia, Ducati, KTM ja Yamaha.

Tänä vuonna tapahtuma oli ensin Tampereella ja Turussa, viimeisenä Helsingin Messukeskuksessa. Paikka on toisaalta hyvä eli sinne pääsee näppärästi julkisilla ja pysäköinti on tapahtuman aikana moottoripyörille ilmainen. Siihen hyvät puolet loppuvatkin. Varsinaiseen koeajoon ei ole yleensä aikaa kuin 20-30 minuuttia, joten syvällistä analyysia ei siinä ajassa tehdä eikä tärkeitä ominaisuuksia voi kovin tarkkaan eritellä. Tunnelmia koeajopäivästä on tällä videolla.

Kiitettävästi mp-merkkejä oli paikalla ajossa eli 16 ja pyöriä noin 100 kappaletta. Pääsin koeajamaan kolmesta haluamastani kaksi, ja vain Ducatin Multistrada 1260S:n puikkoihin en ehtinyt aikataulun ja jonojen takia.

 

Messukeskus houkutteli enemmän väkeä kuin vuoden 2017 kaamea keli, joten välillä oli pientä jonoakin.

 

Ensimmäisenä sain alle uuden Honda GL 1800 Goldwingin Tour-mallin. Se on yksi mp-maailman legendoja: iso, voimakas, kahdelle suunniteltu, pitkään matka-ajoon sopiva ja täysin varustettu pyörä. Hintaa uudella mallilla on 49 990 €.

 

Goldwing on iso, mutta silti paljon sirompi ja kevyempi kuin edeltäjänsä.

 

Ennalta hieman arvelutti, kun en erityisemmin tykkää ”ylipainavista” pyöristä. Uusi Goldwing on kuitenkin painoltaan noin 50 kg kevyempi kuin edellinen malli eli nyt se painaa ajokunnossa vain 383 kg. Kuten aina moottoripyörissä, heti pari metriä ajettua paino tavallaan katoaa ja tässä iso massa tuntuu vakaalta ja turvalliselta.

Goldwing on joka suunnasta katsottuna todella hyvännäköinen laite varsinkin perinteisenä Hondan punaisena. Edeltäjäänsä verrattuna se on suorastaan siro, minkä huomasin jo helmikuussa mp-messuilla. Siitä tapahtumasta kirjoitin tänne.

1800-kuutioinen bokseri on todellakin riittävä tähän pyörään, tehoa on 126,5 hevosvoimaa 5500 kierroksella ja vääntöä huimat 170 Nm 4500 kierroksella minuutissa. Myös äänet on onnistuttu rakentamaan jylhiksi; kun vääntää kaasua, niin mörähdys on komea. Yhdessä kohdassa kun väänsin kaasua hieman enemmän, niin ainakin kuvittelin, että keula nousi hieman ilmaan. Vääntöä siis oikeasti on.

 

Isosta Hondasta on vaikea keksiä mitään huomautettavaa.

 

Jousituksia voi vihdoin tässä Wingissä säätää sähköisesti. Esimerkiksi BMW K1200S:ssä se toteutettiin jo vuonna 2005 eli aika myöhässä japanilaiset ovat heränneet. Mutta lopputulos on hyvä eikä iso massa hötky ajossa, kun säädöt ovat kohdallaan. Tuulilasi nousee ja laskee sähköllä eli ilmavirrasta voi nauttia täysillä tai poistaa sen helposti melkein kokonaan.

Lisävarusteena koeajopyörässäni oli 7-vaihteinen DCT-automaattivaihteisto. Kytkinkahvaa ei siis ole ollenkaan. Liikkeelle lähdetään panemalla nappi D-asentoon ja sitten vain väännetään kaasua. Samantyyppisellä vaihteistolla olen ajanut autoillani vuodesta 2011 ja ollut erittäin tyytyväinen. Myös prätkässä ratkaisu toimii hienosti, tosin pieni viive liikkeellelähdössä on havaittavissa, mutta ehkä se on tehty turvallisuuden maksimoimiseksi ja renkaiden säästämiseksi. Toki Hondassa on luistonesto ja mäkilähtöavustin.

Goldwingin saa myös poljinvaihteilla kuusivaihteisena, mutta itse jos olisin sitä ostamassa, ottaisin DCT:n, niin vaivattomalta se tuntui. DCT-laatikossa on nerokas ryömintätoiminto sekä eteen- että taaksepäin. Avaimeton käynnistys ja keskuslukitus, turvatyyny, vakionopeudensäädin ja neljä ajotilaa – tour, sport, econ ja rain – ilahduttavat käyttäjää. Stereot, integroitu navigaattori ja monet sähköiset härpäkkeet tuovat Wingiin ylellisyyttä. Laukut ja bensiinitankki ovat pienemmät kuin vanhassa mallissa.

Ajossa Wing on automaisen helppo ja elektroniikka auttaa kuljettajaa keskittymään maisemiin. Moottorin ja jousituksen luonne sekä kaasuvaste muuttuvat ajotilojen mukaan, samoin kulutus.

Arvioni: Honda GL 1800 Goldwing Tour *****

Plussaa:

• mahtava voima jo tyhjäkäynniltä
• ajamisen helppous ja sitä tukeva elektroniikka: luistonesto, navigaattori, vakionopeudensäädin, sähkösäätöinen jousitus ja visiiri ym.
• upeat äänet
• kardaaniveto
• hyvät peilit ja jarrut.

Miinusta:

• vaihteiston pieni epäröinti liikkeellelähdössä
• hinta.

Seuraavaksi kävin BMW:n R NineT Urban G/S:n kimppuun. Se on ihan erilainen pyörä kuin Goldwing eli jäljittelee 1980-luvun alun yksinkertaista katuenduroa. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi pyörän keveyteen ja äärimmäiseen askeettisuuteen.

 

BMW R NineT Urban G/S on 80-luvun retrotyyliä.

 

1200-kuutioiseksi BMW painaa vähän eli 221 kg ajokunnossa. Tehoa on 110 hevosvoimaa 7750 kierroksella ja vääntöä 116 Nm 6000 kierroksella. Molemmat ovat laimennettuja lukemia periaatteessa samasta ilma-öljyjäähdytteisestä bokserista, joka on R 1200 GS:ssä ja RS:ssä. Niissä lukemat ovat 125 hv ja 125 Nm. Voimaa on kuitenkin Urbanissa sen verran, että ehkä alennettu teho on harkittu toimenpide soratiekäyttöön.

 

Nappularenkailla on varmasti käyttöä soratiellä.

 

Urbanissa on alla nimittäin nappularenkaat eli sillä voisi kuvitella huristavansa soratiellä tai metsäpolulla, mikä ei useimmilta nykypyöriltä onnistu. ABS:n ja luistoneston saa tarvittaessa pois päältä. Käsiä suojaavat maastossa suojukset. Hintaa on 17 990 €, ja pyörää voi varustella lisää vaikka pinnavanteilla, jos valuvanteet eivät miellytä.

 

R NineT:n pienet sivulaukut tuovat endurohenkeä.

 

Itse en tästä tuotteesta tykännyt. Ote tangosta on leveä ja ajoasento sinänsä hyvä, mutta jalkatapit osuvat aina jalkoja maahan laskiessa sääriin. Jalkatapeilla on toisaalta helppo seistä, kun ajaa metsäpolkua. Bokseri tärisee enemmän kuin sisarmallinsa ja pienistä peileistä ei näe mitään. Varusteet ovat niin perusmallia, että BMW:ssä en ole semmoisiin tottunut. Edes vaihdenäyttöä ei ole ja vilkkuvalojakin on mittaristossa vain yksi eli se vilkkuu molempiin suuntiin. Koeajoyksilössä oli kankaiset, pienet sivulaukut.

Arvioni: BMW R NineT Urban G/S **

Plussaa:

• keveys ja ketteryys
• hyvät kiihdytysäänet
• kohtuullinen suorituskyky, mutta laimennettu moottori
• nappularenkaat, jos aikoo soralle
• ABS ja luistonesto poiskytkettäviä.

Miinusta:

• tärinät
• onnettomat peilit
• mittaristo kuin 30-40 vuoden takaa, ei vaihdenäyttöä, kierroslukumittaria eikä oikein mitään muutakaan
• ajoasento osittain.

 

Koeajaja oli tyytyväinen päivän antiin.

 

Kun koeajopäivässä jäi yksi koeajo tekemättä aikataulun takia, niin lisään tähän muutamaa päivää aiemmin Kehä III:lla tekemäni kahden Kawasakin koeajot. Toivoisin että jatkossa prätkien maahantuojat miettisivät uudestaan koeajopäivän sijaintia, koska kyllähän moottoripyöriä olisi hyvä ehtiä käydä kokeilemassa myös moottoritiellä ja Kehillä, ei pelkästään Itä-Pasilan ja Etelä-Haagan välillä.

Kawasaki Vulcan S on 650-kuutioinen custom eli omiin koeajoihini harvinainen tapaus. Rivikakkonen moottori tuntuu vahvemmalta kuin 61 hevosta ja 63 Nm antaisivat ymmärtää. Lukemat tulevat ulos 7500 ja 6600 kierroksella minuutissa eli alhaalta vääntävä moottori jopa kiihdyttää ajokunnossa 228 kg painavaa pyörää yllättävän hyvin. Jarrut ovat ABS, tosin edessä on vain yksi levy.

 

Kawasaki Vulcan S on pienehkö ja matala custom.

 

Toisioveto on ketjulla ja kuusivaihteinen laatikko ja kytkin toimivat kevyesti, kuten aina japanilaisilla. Hihna olisi sopinut hyvin tähän pyörään. Tykkäsin takajousen paljaaksi jättävästä muotoilusta ja matala custom sopii hyvin myös lyhyemmille kuljettajille. Arrow:n pakoputki on lisävaruste ja tuo upeat äänet laitteeseen. Hintaa Vulcanilla on kohtuulliset 10 350 €.

 

Kawasakin 650-kuutioinen kone on ihan käypä kevyehköön pyörään.

 

Arvioni: Kawasaki Vulcan S ***

Plussaa:

• matala ja kevyehkö
• alhaalta vääntävä moottori
• nestejäähdytys
• Arrow-putkella hyvät äänet.

Miinusta:

• ketjuveto
• raskas ajaa moottoritiellä ilman katteita.

Lopuksi lainasin ajoon Kawasaki Z 900 RS:n. Sen 950-kuutioinen rivinelonen tarjoaa 111 hevosvoimaa 8500 kierroksella ja 98,5 Nm väännön 6500 kierroksella. Ne ovat hyviä lukemia ja ajossa Z tuntuu pirteältä ja tykkää kierroksista. Niin myös kuljettaja, koska vakiona oleva 4-1:een putki on suunniteltu kerta kaikkiaan hienosti: se on alhaisilla kierroksilla hiljainen, mutta kun kahvaa vääntää enemmän, äänet nousevat ujeltaviksi.

 

Kawasaki Z900RS edustaa tyyliltään 1970-luvun retroilua.

 

Ajoasento on väljä ja kuusivaihteinen vaihdelaatikko päättyy ketjuvetoon. Jarrut ovat riittävät ja painoa 215 kg voi sanoa kevyeksi. RS:n ulkonäkö on suoraan 1970-luvulta Z1-mallista ja erittäin sympaattinen. Värejä on useita ja myös Café-versio, jossa on pieni kate, löytyy valikoimista. Hintaa on 16 900 €.

 

Vihreässä RS:ssä moottorin koko on haluttu näyttää oikein isoin kirjaimin.

 

Uutta pyörässä on kaksiasentoinen luistonesto, joka 1970-luvulla olisi säästänyt monelta onnettomuudelta. Sen voi myös kytkeä pois.

Arvioni: Kawasaki Z 900 RS ***

Plussaa:

• pirteä moottori
• upeat ajoäänet vakiopakoputkella
• selkeä ja väljä ajoasento
• keveys
• luistonesto.

Miinusta:

• retrojen yleiset miinukset: ketjuveto, ei katteita.

Tällä videolla on vielä tunnelmia Suuresta koeajopäivästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MP18-messuilla

Honda GL 1800 Gold Wing

Moottoripyörämessut pidettiin taas Helsingissä 2.-4.2.2018. Vuodesta 2009 lähtien olen ollut joka vuosi paikalla, niin nytkin. Tunnelmia messuilta on tällä YouTube-videollani.

Jonkinlainen kevään aloitus messuista on muodostunut, vaikka edellisenä päivänä voimakas lumipyry toi Helsinkiin parikymmentä senttiä lunta. Mutta keväthän on henkinen olotila, vähän kuin Suomen kesäkin monta kertaa.

Mitä messuilla voi tehdä? Katsoa ja hypistellä mm.:

• uusia moottoripyöriä
• vaihtopyöriä
• kypäriä, saappaita, ajovaatteita ym. mp-tarvikkeita
• paitoja, työkaluja jne.
• leluja ja lehtiä.

Sen lisäksi voi ihmetellä

• ajosimulaattoreita
• vakuutustarjouksia
• moottoripyöriä 600 metrin sisäkoeajoradalla
• Miss MP -tyttöjä
• surmanajoa teräspallossa
• rakennettuja pyöriä.

Itselle tärkeintä ovat aina olleet uudet pyörämallit, niin tänäkin vuonna. Tottakai muukin tarjonta tuli katsastettua ja käytetytkin pyörät käytyä läpi. Messut on niin laaja tapahtuma, että neljä tuntia meni hurauksessa, vaikken edes koeajoja tai simulaattoreita ehtinyt kokeilla.

Tärkein mitä halusin nähdä, oli uusi Honda GL 1800 Gold Wing. Sama oli mielessä aika monella muullakin, koska ko. pyörän kuvaaminen ei meinannut onnistua sitten millään. Aina oli hirveä härdelli ihmisiä edessä.

Uusikin Gold Wing on massiivinen kokonaisuus.

GL:n ohjaamo on automaisen runsas nappuloineen ja pylpyröineen.

Uudessa Gold Wingissä on 1800-kuutioinen kuutosbokseri ja paljon uutta airbagia myöten. Jousitus on sähkösäätöinen ja malli on keventynyt kymmenillä kiloilla. Siroksi GL:ää ei voi kutsua, mutta kyllä rönsyjen karsiminen on tehnyt hyvää muotoilulle ja käytettävyydelle.

Uusi GL 1800 Gold Wing on hieno tuote.

Pitkään matka-ajoon Gold Wingillä ei paljon kilpailijoita ole. Varsinkin kaksi päällä ja tavarat mukana ajettavaksi se on hyvä valinta, jos 49 990 € hinta ei kirpaise. Vaihteisto on DCT eli portaaton automaatti, kytkinkahvaa ei siis ole. Pakki luonnollisesti on.

Yksi kova, kilpaileva tuote on BMW:n osastolla ensiesittelyssä ollut K1600 Grand America. Siinä on ”vain” 1600-kuutioinen rivikuutoskone, mutta BMW:n tapaan se on silti tehokkaampi (160 hevosvoimaa versus Hondan 125) ja voimakkaampi (BMW:ssä vääntöä on 175 Nm, Hondassa 170).

BMW K1600 Grand America perustuu Baggeriin.

Molempien paino liikkuu luokassa 360-385 kg eli ne eivät ole mitään keijukaisia. Myös BMW:ssä on peruutusvaihde, mutta vaihteisto on muuten tavallisempi kuusivaihteinen eli kytkinkin on. BMW:n hinta on perusvarustein noin 39 000 € paikkeilla.

Triumph Tiger 1200

Ihan ensimmäisenä messuilla juttelin itse asiassa uudesta Tiger 1200:sta Triumphin osastolla. Komeasti varusteltu iso enduro on kardaanivetoinen ja kilpailee vielä tehokkaampana mm. BMW R1200GS:n kanssa. Myös KTM:n 1290 Super Duke ja Adventure kilpailevat kovasti uuden Triumphin kanssa, mutta voittavat Triumphin tehossa. Pääsisipä isoa Tigeria koeajamaan kesällä.

Yamaha 850 Niken

MP18-messujen omituisimpia ratkaisuja oli Yamahan kolmipyöräinen, 850-kuutioinen rivikolmonen, jossa on kaksi kallistuvaa etupyörää. Hauskan näköistä peliä voisi olla sitäkin kiva kesällä koeajaa. Niken ei ehkä edusta mp-maailman tulevaisuutta, mutta pitää nostaa hattua suunnittelijoille, kun ovat onnistuneet luomaan jotain ihan uutta.

Benelli Sei 750

Veteraanipyörien joukossa silmiin osui harvinaisuus, josta en ole kuullut aiemmin. Rivikuutonen Benelli 1970-luvulta oli varustettu 2×3 pakoputkilla ja se on aikamoinen superpyörä ollut varmasti aikoinaan. Tämä yksilö oli upeasti entistetty.

Kawasaki Z900RS

Kawasakin osastolla oli ihan uusi, mutta retrotyylinen Z900RS, joka varsinkin ruskea-punaisena oli ihan kuin paluu leveälahkeisten vuosikymmenelle. Komea naku.

Honda CBX1000

Hondan paremmin tunnettu vastaus 1970-luvun Benellille oli Japsistarojen osastolla: ränttätänttä eli ilmajäähdytteinen, rivikuutonen CBX1000. Super.

Valvoline-beibeillä oli hienot korot.

Suzuki-tyttöjä ja jokin pyörä.

Suzuki ehkä GSX1000R ja Bike-neito.

Honda CBR1000 Fireblade tai jokin sellainen.

Messuilla oli kiva miettiä, että ensi kuun jälkeen on jo huhtikuu ja viimeistään silloin tämä blogi palaa oikeiden ajojen merkeissä. Kaikkiaan MP18-messuilla muuten kävi Messukeskuksessa 59 000 ihmistä.

Viime kuussa latailin kesällä ostettua akkuani ja ainakin kerran se pitää vielä tehdä ennen kuin ajokausi starttaa maalis-huhtikuun taitteessa. Yritän tällä saada akun kestoa pidennettyä, kun viimeksi ostamani BMW:n alkuperäisakku ei kestänyt kuin yhden kesän. Katsotaan, kuinka Motonetin tarvikeakulle käy.

Kevättä odotellessa tilaa YouTube-kanavani ja katso sieltä viime vuoden videoitani, kanava on myös nimeltään Motoblogi.

Koeajotapahtuma 29.4.2016, osa 1(2)

Messukeskuksessa oli perjantaina yksi kevään odotetuimpia tapahtumia, kun 17 merkiltä sai kokeilla ja koeajaa noin sataa moottoripyörää.

Tilaisuus kesti koko päivän ja se oli sikälikin hyvin suunniteltu, että motoristit saivat pysäköidä ilmaiseksi pysäköintihalliin. Normaalistihan se on 12 € per päivä.

Aikamoista vilskettä Pasilassa olikin, kun pyöriä lipui alueelta sisään ja ulos jatkuvana virtana. Lähikortteleissa oli myös sinipukuisia virkaihmisiä turvaamassa liikennettä, joten varovasti oli ajettava.

Pasila on paikkana sikäli hyvä tällaiseen tapahtumaan, että sinne on hyvät yhteydet myös julkisilla. Osa kävijöistä ei vielä ole moottoripyörän omistajia, joten heille järjestäjät tarjosivat lainaksi ajovarusteita. Hyvin ajateltu.

Huono puoli Itä-Pasilassa ja perjantaissa on se, että osa koeajoista typistyi viikonloppuruuhkassa mateluun. Yleensä koeajoaika oli vain 20 minuuttia ja siinä ei ehtinyt kuin Tuusulanväylän alkupäähän tai hieman Käpylän suuntaan. Toinen vaihtoehto oli ajaa Hakamäentietä länteen, Vihdintien alkuun.

Kokeilin molempia reittejä, joten pyörien maantieominaisuudet jäivät kokematta. Jonkinlaisen käsityksen sai toki pienellä katukierroksellakin.

BMW S1000XR

 

Ensimmäisenä kokeilin BMW S1000XR:ää, joka tuli viime vuonna markkinoille sen verran myöhään, että silloin ei tullut sitä kokeiltua.

Iso matkaenduro on taattua BMW-laatua. 2010-luvulla Bemari on siirtynyt jopa yhden nappulan vilkkuun, mikä on hyvä asia. Omassa K-sarjalaisessani on vielä kolme vilkkunappia, mikä aiheuttaa satunnaiselle koeajajalle aina suurta hämmennystä.

Annan BMW S1000XR:lle ****.

Plussaa

• väljä ajoasento
• erinomainen varustetarjonta, esimerkiksi vakionopeuden säädin
• riittävä suorituskyky 160 hv:n rivinelosmoottorilla
• hyvä näkyvyys korkean pyörän päältä.

Miinusta

• suuri istumakorkeus ei sovi lyhytjalkaisille, penkkiä ja jalkatappeja voi kyllä säätää
• suuri massa endurokäyttöön syö ketteryyttä.

Normaalisti pitäisin ketjuvetoa miinuksena, mutta enduroon se nyt on hyväksyttävissä.

Bemarin voi varustella laukuista vaikka vaihdeavustimeen eli shifteriin, joka muuten toimii ilman kytkintä sekä ylös- että alaspäin. Hieno peli kuin mikä ja sopii parhaiten sekalaiseen yleiskäyttöön.

BMW S1000XR on cityendurojen aatelia.

 

Seuraavaksi kokeilin vakavaa kilpailijaa, kauden uutuutta Honda CRF1000L Africa Twin:iä, joka on jo napsinut vertailuvoittoja.

Honda CRF1000L Africa Twin on kova kilpailija BMW:n XR:lle.

Pyöriä oli kaksi, joten otin koeajoon erikoisemman niistä, sen jossa on DCT-kaksoiskytkinautomaattivaihteisto.

Vaihteisto on kuin autossa ja sitä voi käyttää täysin automaattisena D- tai S-asetuksella, joista jälkimmäinen on urheilullisempi. S siis vaihtaa korkeammilla kierroksilla isommalle.

Nappivaihteet ovat myös monesta autosta tuttuja eli miinuksella pienempää, plussalla isompaa laatikkoon. Plussa-nappi on piilossa tangon takana ja muutenkin napit ovat aika pieniä hanskat kädessä käyttää. Ja hanskathan ovat aina kädessä, kun ajetaan.

Africa Twinin kajuutta.

Arvioin Honda CRF1000L Africa Twin:in **** arvoiseksi tuotteeksi.

Plussaa

• monipuoliset varusteet ja lisävarustepaketit
• väljä ja mukava ajoasento
• automaattivaihteistoon tottuu nopeasti ja se on vaivaton
• voima tulee nätin tasaisesti ulos.

Miinusta

• DCT vaihtaa täysautomaattina tosi myöhään alaspäin
• lyhytjalkaiselle suuri istumakorkeus, tässäkin sitä voi kyllä säätää.

DCT:hen on myös sellainen varuste, että kahvasta voi valita manuaalivaihteet ja käyttää vasenta poljinta vaihtamiseen. Poljin on tosin sähköinen, mutta tuntuma muistuttaa kuulemma pedaalipyörää. Itse en ominaisuutta kokeillut ja se lienee aika turha.

Kytkinkahvan paikalla on käsijarru, joka on tuttu maksiskoottereista. Se on ihan hyödyllinen pysäköitäessä. Kieltämättä koeajon aikana vasen käsi hamusi liikennevaloissa useamman kerran kytkintä, jota ei ole. Onneksi käsijarru on sijoitettu kauas ylös, että vahingossa sitä ei kyllä vedä.

Ketjuveto Hondassakin on, joten ketjuja saa sitten rasvailla ja kiristellä. Itse luovuin ketjuvetoisista pyöristä joskus v. 1989 enkä ole sellaisia enää kaivannut. Olen pärjännyt kardaani- ja hihnavetoisilla.

 

Honda CRF:n muotoilua.

 

Tässä siis kaksi ensimmäistä koeajoa Pasilan-päivästä. Seuraavina päivinä kirjoitan vielä parin muun pyörän ajokokemukset ja arvostelut. Pysy kanavalla, seuraa ja kommentoi!