Prätkällä Porvoossa

Vanhankaupungin reunalla prätkän puikoissa.

 

Kun lähtee Helsingistä mihin tahansa suuntaan, alkumatkan voi halutessaan ajaa moottoritietä. Tampereelle ja Turkuun pääsee koko matkan motaria. Jos on mieltynyt mutkateihin ja aikaa on enemmän, pikkuteitäkin on tarjolla.

Itse valitsen yleensä moottoritien, koska se on nopein, sujuvin ja turvallisin tapa edetä. Hirviaidat tien molemmin puolin ovat Etelä-Suomessa tarpeen. Toisaalta myös nykyinen pyöräni on tehty Saksan autobahneille ja se alkaa elää vasta moottoritievauhdissa. Pyrin ajamaan kuitenkin rajoitusten mukaan.

Vahattu saksalaiskaunotar.

Ennen matkaa pesin ja vahasin Bemarin. Vahaa se kaipaisi useamminkin, mutta kun ei aina kerkiä sitä laittamaan. Nyt tein homman pitkän kaavan mukaan eli vahasin myös mustat muoviosat mustavahalla, joten pinta on nyt näyttävä, vaikka itse sanonkin.

Laser-putkea tulee pidettyä, vaikka meteli on kyllä hieman kova.

 

 

Tällä kertaa retki suuntautui Porvoon suuntaan, koska muistin että Emäsalon sillan alta saisi hyviä kuvia. Saari on iso ja täynnä mökkejä, joten vapaita rantoja ei juuri ole. Syvemmällä saaressa on vierasvenesatama, mutta en ollut siis veneellä liikkeellä.

Emäsalossa on Tolkkisten satama ja taustalla näkyy Kilpilahti.

 

Emäsalon silta on 17,5 metriä korkea, 378 metriä pitkä ja sen molemmin puolin on varoitusmerkki kovasta tuulesta. Sillan piennar on niin kapea, etten viitsinyt pysäköidä siihen, vaikka maisemat molempiin suuntiin ovat komeat, katselin vain visiirin läpi.

Emäsalon silta ja K1200S.

Emäsalon siltaa vastapäätä toimii Rajavartiolaitos.

 

 

Sitten päätin suunnata Haikon kartanolle, jossa on joskus tullut romanttisesti yövyttyäkin. Outoa kyllä, Haikkoontiellä ei ole sinne opastetta, kun ajaa Emäsalosta päin. Mutta paikalliset kyllä tuntevat tien.

Kartanon pihassa oli väärin pysäköity, valkoinen Rolls Royce eli homma oli selvä. Häät. Kunnioitan ihmisten yksityisyyttä enkä tunkenut pihoille kuvaamaan, joten siitä ei siis kuvaa nyt ole tarjolla. Kartano on upea valkeassa loistossaan, ei tosin sisältä niin huikea kuin luulisi.

Ajoin siis saman tien Porvoon vanhaankaupunkiin, vaikka alun perin ei pitänyt. Porvoo on lähellä Helsinkiä, Kehä kolmelta kuutostien risteyksestä vain vartin ajomatkan päässä, mutta liian harvoin siellä tulee käytyä. Viimeksi oltiin kai kavereiden häissä vajaat vuosi sitten.

Tykki vanhankaupungin parkkipaikalla.

Ilma oli kerrankin tälle kesälle helteinen, mittarissa 26 C, joten en lähtenyt ajovarusteissa kiipeämään joen taakse upealle Tuomiokirkolle tai suklaakauppaan tms., vaan otin muutamat kuvat joen tältä puolelta ja palasin motaria takaisin Helsinkiin.

Sähköhydraulinen jousituksen säätö on hyödyllinen varuste.

Tuomiokirkko alkaa peittyä puiden taakse eli pitäisikö jo vähän raivata niitä?

Tunnelmallinen joenranta.

Kurtturuusut ja rantamakasiinit.

Porvoon tuomiokirkko näkyy tästä hieman paremmin.

Ne kuuluisat makasiinit.

Porvoo on niin hieno kohde, että kunnan pitäisi anoa sille asemaa Unescon maailmanperintöluettelossa. Eikun hakemus vetämään, niin edelleen edistäisi turismia. Ei sillä, etteikö erimaalaisia turisteja jo nyt ole siellä paljon, mutta varmasti mahtuu lisää.