60-luvun pickup lienee Panhard tai Borgward.
Tampereen itäpuolella on Kangasalan kunta, jossa tulee varsin usein käytyä. Siellä asuu nimittäin useampikin sukulainen.
Kangasala tunnetaan hienoista harjuistaan, näkötorneistaan ja lukuisista järvistään. Siellä on myös merkittäviä museoita, joista tällä kertaa esittelen Mobilian.
Mobiliassa olen käynyt aiemmin vain kerran vuosia sitten. Olin silloin jonkin aikaa töissä Tielaitoksella ja teimme ekskursion tähän auto- ja tieliikennemuseoon. Sen näyttelyt vaihtuvat aika ajoin, joten paikalla kannattaisi käydä vähän useamminkin. Sama pätee muihinkin museoihin. Aina oppii jotain uutta.
1960-luvun Minin ralliversio.
Yleisnäyttelyn lisäksi Mobiliassa on heti alussa oma osastonsa rallin historialle. Ja se onkin suomalaisittain komeaa historiaa.
Rallia ovat viime vuosina hallinneet suvereenisti ranskalaiset, jotka pärjäävät niin asvaltilla kuin soralla. Myös tehdasmerkkien määrä on pudonnut hälyttävän alas. Vain pari merkkiä panostaa kunnolla ralliin, joten ralliurheilun arvostus ei mitenkään ole enää sama kuin aiemmin.
Lähivuosina tilanne ehkä muuttuu, kun moninkertaisen maailmanmestarin Tommi Mäkisen talli tulee taas mukaan MM-sarjaan.
Mobilian ralliosastolla oli hyvä katsaus Simo Lampisen ja Timo Mäkisen Mineistä Hannu Mikkolan Ford Escortin ja Michele Moutonin huikean Audi Quattron kautta Juha Kankkusen Toyotaan ja Ari Vatasen Peugeotiin.
Mobilia on onnistunut kokoamaan ison palan suomalaista ja kansainvälistä rallihistoriaa yhteen paikkaan. Noita autoja ja kuljettajia moni on ihaillut ja niellyt pölyä pikataipaleiden varrella. Asuin lapsena Pirkanmaalla yhden parhaista Jyväskylän suurajojen pikataipaleista varrella. Silloin ralli ajettiin osittain paljon etelämmässä kuin nykyään. Tai sehän on nykyään Neste Ralli, mutta kuitenkin.
Timo Mäkisen Ford Escort ja Michele Moutonin Audi Quattro.
Bloggari Tommi virtuaaliajossa.
Museoissa on usein mahdollisuus jotenkin itse kokeilla jotain laitetta tai osallistua johonkin, niin Mobiliassakin. Yksi ralliauto oli varustettu virtuaalilaseilla ja kuulokkeilla. Niiden kanssa pääsi ”ajamaan” 3-4 minuutin lumisen pikataipaleen. Kokemus oli hauska ja kuva pyöri sitä mukaa, kun päätä käänsi. Kartanlukijan nuotit kuuluivat korviin ja niin sitä oli melkein kuin ralliautolla liikkeellä.
Toyota Celica ja Lancia muistetaan hyvin.
Volvo 142:n ralliversio.
Aikoinaan vanhemmilla oli oranssi Volvo 142. Samasta mallista oli värikkäästi teipattu ralliversio näytillä. Sen takana yläkuvassa on Isuzu Bellett GT. Myös ralliautot Saab 96 ja Talbot Sunbeam Lotus olivat nähtävillä.
Korsikan rallissa traagisesti kuolleelle Henri Toivoselle on omistettu oma nurkkauksensa.
Talbot Sunbeam Lotus ja Saab 96.
Dodge Adventurer oli aikansa nopein auto. Ei uskoisi pickupista.
Oldsmobilella on leveä hymy.
Mobilian päärakennuksesta pari sataa metriä sijaitsee erillinen halli, Auto Glym -klassikkojen kokoelma. Siellä autot ovat lasin takana, joten ne säilyvät siistimpinä. Niiden kuvaaminen on vaikeampaa varsinkin kännykällä, joten pahoittelen kuvien laatua. Lisäksi puhelimeeni tuli jokin ohjelmavirhe, joka aiheutti muutamiin kuviin raitoja. Kotona jouduin asentaman käyttöjärjestelmän uudelleen, jotta sain luurin taas toimimaan.
Museon vanhin auto on Ranskasta v. 1898. Siinä taisi olla 1000 kuutiota ja 1,5 hevosvoimaa.
Moottoripyöräpoliisin työkaluja oli museoitu useita, tässä BMW K1200RS.
Ehkä koko Mobilian helmi – ainakin minun mielestäni – on Urpo Lahtisen aikoinaan hankkima ja pojalleen Jepelle nyt kuuluva Mercedes-Benz 300SEL 6,3 litran V8 automaatti Waxenberger.
Mersu Waxenbergeriä tehtiin aikanaan vain viisi kappaletta, jotka kaikki ovat tuhoutuneet. Paitsi tämä museoitu suurharvinaisuus ja huhun mukaan myös Saksassa on vielä yksi alkuperäinen jäljellä.
Mercedes-Benz Waxenberger 300SEL.
Urpo Lahtinen ajeli mersullaan mm. Keimolan ja Ahveniston radoilla sekä kiihdytysajoa ja jäärataa. Aikamoinen nähtävyys tuo sedan-mersu kyllä on, iso ja painava, mutta äärimmäisen suorituskykyinen. Se oli oman aikansa nopeimpia autoja.
MB 300SEL 6,3 V8 Waxenberger.
Cadillac.
Mobilian vieressä on Keisarinharju, jossa oli vielä muutama vuosi sitten näkötorni. Se kuitenkin poltettiin ilkivaltaisesti ja nyt siellä on enää matala tasanne, josta ei juuri mitään näe. Ehkä jonain päivänä joku sponsoroisi siihen taas tornin, niin näkisi molempiin suuntiin järvet, kuten aiemmin.
Kangasalan jälkeen ajelin lyhyesti vielä vanhassa kotikunnassa Tampereella. Siellä on isot työmaat menossa, mm. rantatunneli Paasikiven-Kekkosentien vieressä ja ratikkasuunnitelmakin kai etenee.
Pyynikin näkötornilla oli joskus paljon motoristeja tiettynä iltana viikossa, mutta ne ajat ovat menneet. Olin vääränä päivänä eli sunnuntaina liikkeellä, joten lisäkseni ei ollut kuin pari pyörää, autoja sitäkin enemmän, joten munkkikahveille piti jonottaa.
Mutta niin hyviä Pyynikin munkit ovat, että pieni jonotus ei haitannut.
Pyynikin näkötorni, jossa alhaalla on munkkikahvila.
Oli tarkoitus ajella vähän pidempäänkin Tampereella, mutta tällä kertaa jätin ylimääräiset ajot väliin ja lähdin ajamaan kaatosateessa kohti Helsinkiä. Myös mennessä oli satanut koko ajan, joten ajovarusteiden kuidut olivat koetuksella.
Tankatessa ihmettelin, kun ajohanskat painoivat aika paljon. Otin ne pois ja niissä oli kummassakin noin puoli litraa vettä! Hansikkaat sinänsä pitävät vettä, mutta vesi valuukin hihoja pitkin alas ja täyttää pikku hiljaa hanskat, vaikka ne sulkisi nyöreillä miten tarkkaan. Onneksi oli kolmet hanskat mukana…
Motoblogi 