Pyynikin ajot 2018

Katsojia Pyynikin rinteillä oli tuhansia.

Yksi Suomen legendaarisimmista moottoripyöräkilpailuista oli Pyynikin ajot tai Pyynikinajot, joka ajettiin sotavuosia lukuun ottamatta vuosina 1932-71 peräti 34 kertaa. 1960-luvulla se oli myös MM-osakilpailu. Kirjoitan blogin lopussa myös käynnistä Vehoniemen automuseoon.

Pyynikinharjun kauniissa maisemissa ajettua kisaa on muisteltu perinnejoilla neljä kertaa: 1991, 2000, 2015 ja 2018. Tänä vuonna ajot olivat kaksipäiväiset 25.-26.8.2018 ja paikkana siis Tampereen Pyynikin seutu.

Saavuin paikalle moottoripyörällä sunnuntaina puolen päivän jälkeen ja pyörin hetken aikaa Eteläpuiston pohjoispuolisia kortteleita, kun en tiennyt, mihin asti pyörällä voi ajaa. Vastaan tuli yhä useampia suljettuja katuja, joten Pyynikintiellä kysyin järjestysmiehiltä, miten toimitaan. Kuulin että vartin päästä katu avataan puoleksi tunniksi ja sillä välin voi ajaa mp-parkkiin Pyynikin rantaan.

Paikalla oli muitakin motoristeja ja hetken aikaa kuuntelimme ensimmäistä, kaksitahtisten näytösajoa, kunnes oli aika käynnistää omat moottorit ja kaartaa näkötornin ohi ylös ja alas Pyynikintietä.

Hotelli Rosendahlin ja rannan pysäköintialueet oli varattu tapahtumalle niin, että auton olisi joutunut jättämään Eteläpuistoon tai Särkänniemen parkkipaikalle, josta olisi ollut bussikuljetus.

Sain prätkäni mp-parkkiin lähelle Rosendahlia, jossa oli jo satoja pyöriä ja lisää tuli koko ajan. Pysäköinti maksoi viisi euroa ja sillä sai myös hienon Pyynikin ajot 2018 -tarran.

Mp-parkki alkoi täyttyä kello 13 jälkeen.

Pyynikki on itselle tuttua seutua, tulihan Tampereella joskus asuttua, opiskeltua ja työskenneltyä. Usein käyn munkkikahvilla näkötornilla, mutta sinne ei perinneajon vuoksi nyt voinut ajaa.

Lähellä on Varalan urheiluopisto, jossa yhdestä työpaikasta meillä oli vakituinen salibandyvuoro. Opistolta on kaunis näköala Pyhäjärvelle.

Ruusiksen pubissa taas tuli aikoinaan pelattua opiskeluaikoina Trivial Pursuitia ja Pyynikin rannassa on tullut uitua lukuisia kertoja, onhan se ehkä kaupungin paras ranta nurmikoineen ja hiekkarantoineen.

Nuorempana minulla oli yhdessä vaiheessa 3-sarjan BMW, siis auto. Ajoin silloisen tyttöystäväni kanssa kerran syksyisenä iltana salaa juuri tälle rannalle, mentiin ahtaalle takapenkille ja tehtiin sitä, mitä nyt nuoret parit illan hämärässä tekevät.

Vuoden 2018 perinneajo toimi siis niin, että ensin kaksi- ja sitten nelitahtiset pyörät ajoivat neljä ratakierrosta noin puolen tunnin sisällä. Sitten oli puoli tuntia aikaa ajaa sisään tai ulos mp-parkkiin ja asukkaille mahdollisuus tulla ja mennä.

Heti kun sain Pyynikin pysäköintipaikalla kypärän pois päästä, siihen tuli vanha yliopistoaikojen opiskelukaveri Jaana, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Tuli vaihdettua kuulumiset ja sitten olikin aika lähteä tutustumaan varsinaiseen tapahtumaan.

Kesäteatterin pysäköintipaikka oli varattu varikoksi, jossa oli tunnelmaa ihan kuin oikeissa kilpailuissa. Kuljettajat viiksineen ja aavistuksen liian pienine nahkapukuineen, upeat klassikkopyörät, joita oli mm. Honda, Yamaha, AJS, BSA, Norton, BMW, Triumph, Yamaha ja niin edelleen, ihailijat ympärillä, bensakanisterit, varaosat, kuljetusautot ja trailerit sekä teltat ja katokset loivat tunnelmaa.

Varikko oli tehty kesäteatterin viereen.

Ensin kiipesin pieneen, tilapäiseen katsomoon ihan Rosendahlin sisäänkäynnin kohdalla. Siitä näki hyvin radan alas, vasemmalle kaartuvan mutkan, pienen suoran ja oikealle kaartuvan toisen mutkan.

Hotellin kohdalla oli katsomo, josta näki molempiin suuntiin.

Tässä on tunnelmia videon muodossa YouTube-kanavaltani.

Vauhtia, mutta ei sentään vaarallisia tilanteita.

Tauon jälkeen oli aikaa tutustua varikon lisäksi pyörävalmistelijan osastoihin, joita oli paikalla ainakin BMW, Triumph ja Yamaha. Kyselin uudesta R1250:stä, mutta siitä Bemarin myyjä ei vielä osannut tai voinut juuri mitään sanoa.

Näytteillä oli ajossa olevien lisäksi muitakin klassikkopyöriä kahdellakin alueella. Hondan CB500K3 oli samanlainen kuin itsellä joskus, mutta vanhempaa mallia. Oli Tuutti eli CB750, kuvan harvinainen Benelli ja Hondan VFR750R. Minulla oli joskus Honda VF750S eli Sports, jota joissain maissa myytiin nimellä 750 Sabre.

Benelli 650 ja Honda VFR750R.

Teuvo ”Tepi” Länsivuoren Suzuki ja ajamassa taisi olla Tepi itse.

Kun 4-tahtiset lähtivät uudestaan varikolta Pyynikintielle, niin menin vähän ylemmäs rinteeseen katsomaan. Paikka oli vaarallisesti ulkokaarteessa, mutta kun kyseessä ei ollut kilpailu, niin siinä uskalsi olla. Jos joku olisi suistunut radalta, niin kiire olisi tullut, joten katsoin valmiiksi pakenemisreitin selkäni takaa!

Onneksi kukaan kuski ei lähtenyt hölmöilemään. Pyynikki on oikeasti paksuine mäntyineen ja olemattomine turva-alueineen liian vaarallinen kisaamiseen varsinkin kaksipyöräisille.

Kuva radan ylempää rinteestä.

Ja vielä toinen, vähän pidempi video Pyynikiltä YouTube-kanavaltani.

Vehoniemen automuseossa

Samalla matkalla kun kävin Pyynikillä, piipahdin Kangasalan Vehoniemen automuseolla. Se on suosittu taukopaikka muutama kilometri Kangasalan keskustasta Lahdentietä itään.

Juotiin ensin kaverin kanssa munkkikahvit ja sitten kierrettiin näyttely, joka on ilmainen. Edellisestä käynnistäni saattoi olla pari vuotta, joten autot ja pyörät olivat hieman vaihtuneet.

Bloggaaja piipahti myös Vehoniemen automuseossa.

Oldsmobile vm. 1921 tuo mieleen Aku Ankan. Sympaattinen peli.

Vehoniemen mp-kalustoon kuuluu mm. AJS 1938, sota-ajan Zündapp-sivuvaunu ja useita ratapyöriä. Ehkä niillä on ajettu Pyynikilläkin.

Tampereen-reissu oli tullut päätökseen ja kotiin Helsinkiin lähdin moottoritietä ennen kello 16:tta. Sääennuste lupasi sateita illaksi, mutta ehdin vain Riihimäelle, kun alkoi sataa.

Sateessa ajaminen on tuttua kaikille motoristeille, mutta useat inhoavat sitä. Eikä katteita ikinä tunnu olevan tarpeeksi. Parin tunnin ajon aikana hieman aina kastuu, vaikka kuituvaatteet ovat periaatteessa vedenkestäviä. Nytkin kun sade muuttui rankkasateeksi Nurmijärvellä, vesi valui jonkin ajan päästä hihaa pitkin hanskoihin, jotka turposivat palloiksi.

Jonon nopeus laski 120 km/h:stä välillä 70:ään, kun ei meinannut nähdä mitään. Ajaessa nimittäin vesi roiskuu kypärään, jonka visiiri on täynnä usvaa, jota sitten yrität kädellä pyyhkiä.

Omassa K1200S:ssä on kyllä katteet, mutta ne ohjaavat lähinnä ilmavirtaa, eivät niinkään suojaa isolta sateelta, kuten K-sarjan GTL, R-sarjan RT tai isot Harley-Davidsonit. Tänä kesänä sadetta ei ole juuri tullut, joten poutaa alkoi kaivata hyvin nopeasti. Panin jopa vähäksi aikaa lämpökahvat päälle, vaikka lämmintä oli 18 C. Mutta olipahan tullut nähtyä Pyynikin perinneajo, hieno tapahtuma.