BMW K1200S pestynä ja lähtökuopissa – kohta mennään.
Kesä 2018 jää mieleen lähes ennätyshelteistä. Esimerkiksi Helsingissä heinä-elokuussa oli 32 päivänä peräkkäin hellettä. Hyviä ajokelejä siis, jos nauttii lämpimästä kesätuulesta.
Autolla ajaessa lämpöä on ollut sen verran, että ilmastointiakin on päässyt käyttämään. Mutta moottoripyöräillessä ajovarusteita ei ole kovin järkevää vähentää kuumallakaan ilmalla. Suojaus ja turvallisuus ennen kaikkea. Itse en edes ottanut lämpövuoria pois, ainoastaan raotin ajotakin vetoketjuja ja avasin ajohousujen ”ilmastoinnin” eli polvien alapuolella olevat tuuletusvetoketjut. Niiden ansiosta moottoritievauhdissa ajoviima on miellyttävä.
Mutta jos ajaisi tunnin vain keskustan tai kehäteiden ruuhkissa, niin silloin ottaisin kuivalla kelillä lämpövuorin takista pois, sen verran lämpöä moottori kehittää. Joka tapauksessa moottorin sähköflekti eli tuuletin käynnistyy vähän väliä. Jopa 32 C helteellä koneen lämpötila pysyy hyvin asteikon puolessa välissä hitaassa kaupunkiajossakin.
Monena vuonna olen käynyt Janakkalan Suvirannassa, mutta pariin vuoteen siellä ei ole ollut oikein mitään toimintaa, kun paikan omistaja vaihtui. Mutta 2018 se on taas auki ja motoristipäivä on torstai. Heinäkuun lopulla ajoin sinne. Matkaa Helsingistä kertyy tunti moottoritietä pitkin. Mutkaisempiakin teitä ja hitaammin voi mennä, mutta aikataulusyistä menin taas Hämeenlinnanväylää.
Helle oli kova ja matkalla ajoin pitkään muodostelmassa yksien BMW R1200GS:n ja Honda VFR1200F:n kanssa. En tuntenut motoristejä ennestään, mutta arvasin, että Suvirantaan niidenkin matka vie. Arvasin oikein ja perillä pantiin pyörät parkkiin.
BMW K1200S ja Honda ST 1300 Pan-European.
Tilaa pihassa oli runsaasti. Munkkia ja kylmää limonadia nauttiessa laskin, että vain muutamia kymmeniä pyöriä oli saapunut. Kaksipyöräisten määrä vaihtelee hirveästi ajankohdan, sään ym. suhteen, joten joskus on varmasti enemmänkin väkeä.
Janakkala on hyvällä paikalla, sama matka suunnilleen on ajaa sekä Helsingistä että Tampereelta ja Hämeenlinnasta vain pieni luikaus. Kun viimeksi olin paikassa ehkä kolme vuotta sitten, paikalla oli ainakin 300-400 pyörää. En siis kovin kauaa itsekään viihtynyt tarjoiluja nauttiessa, hikihän siinä tuli ajovarusteet päällä. Sisämaassa kun ei ollut edes tuulta yhtään.
Café Suvirannan kukkaistutuksia joen partaalla.
Suvirannan maisema on kaunis, kahvila on pienen joen varrella ja paikalliset tulevat sinne myös kävellen, polkupyörällä ja jopa veneellä, sen kun saa laituriin kahvilan viereen. Suviranta järjestää konsertteja ja tansseja ja monenlaista toimintaa.
Väkeä käy Suvirannassa myös veneillä ja vesiskoottereilla.
Polkaisin pian vaihteen ykköselle ja kiihdytin pikkutien kautta takaisin moottoritielle. Lyhyt lepohetki riitti tällä kertaa, oli aika ajaa takaisin kaupunkiin.
Kesällä törmäsin vahingossa netissä paikkaan nimeltä Tirmo. Se on Porvoossa oleva saaristokeskus, joka on Suomenlahden veneilijöille tuttu, mutta kaltaiseni maakrapu ei ollut siitä ennen kuullut. Elokuussa helteisenä päivänä päätin ajaa sinne moottoripyörällä lounaalle.
Ajoin kuutostietä itään ja Porvoon vanhan kaupungin tiehaaran jälkeen löysin liittymän 63, josta Tirmoon käännytään. Olin katsonut reittiä vain hatarasti kotona, kun luulin, että sinne olisi pian opasteet moottoritieltä käännyttäessä. Olin väärässä. Paikalliset varmasti tietävät paikan ja pian piti valita, kääntyykö vasemmalle Ilolaan vai oikealle Sannaisiin. Valitsin intuitiivisesti jälkimmäisen ja se oli oikea suunta. Sannaisten kartanon jälkeen tuli taas tenkkapoo eli Veckjärvi, Ylike vai Renum. Pysähdyin ja vilkaisin kännykän navigaattoria taskussa. Ylike oli oikea suunta.
Tie oli koko ajan asvalttia, tosin alkuun hyvin karkeapintaista. Nopeusrajoitus mutkaisella tiellä on 60-80 km/h eli hyvin ehti katsella kaunista maalaismaisemaa ja bongailla lisää kartanoita: Bosgård jne. Tien 1552 varrelle jäi myös liittymä Virvikin golfiin.
Yllättävän pitkä matka Tirmoon oli, taisi olla moottoritieltä mutkitellen 20-25 minuuttia. Lopulta tie päättyi sananmukaisesti mereen eli Pellingin lossiin. En ajanut sille asti, vaan jäin mantereelle. Myöhemmin katsoin kartasta, että Pellinkejä on Vähä-Pellinki ja isompi Suur-Pellinki. Ja voin kuvitella, että siellä on kivoja mökkejä.
Tirmon saaristokeskus. Ravintola ei näy kuvassa, mutta on vasemmalla.
Ja jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin Klovharun saari eli Haru on myös Pellingin saaristossa Porvoossa. Sehän oli kuuluisien kesäasukkaidensa, jo edesmenneiden Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän, kesäparatiisi kymmeniä vuosia. Siellä on muumeja kirjoiteltu ja muutakin taidetta tehty. Mutta sinne pitäisi olla se venekyyti.
Tirmossa nautin rauhassa lounaan ravintolassa, joka on ihan lossin mantereen puoleisessa päässä melko suojaisalla paikalla. Helteessä väkeä oli ihan kivasti ja palvelua sai sekä suomeksi että ruotsiksi. Viereisessä pöydässä kuulumisia vaihdettiin ruotsiksi, mikä lisäsi eksoottista tunnelmaa.
Tirmossa on useita laitureita, telttoja ja katoksia sekä pieni kauppa.
Söin savulohikiusauksen salaatteineen, mutta kuuma ilma ja hieman puristava ajopuku eivät oikein innostaneet syömään koko lautasellista tyhjäksi, vaikka ruoka hyvää olikin.
Puhtaalla BMW:llä on kiva ajaa. Ja on likaisellakin! Lossi Pellinkiin on taustalla.
En nytkään malttanut jäädä pitkäksi aikaa haahuilemaan, vaan otin muutaman kuvan ja nousin takaisin prätkän selkään suuntana Helsinki. Paluumatka mutkaista paikallistietä oli nautinto ajaa ja oli ilo nauttia K-sarjalaisen väännöstä.
Moottoritiellä huudatin hieman moottoria ja pian olinkin taas kotona. Sekä Suvirantaa että Tirmoa voi suositella Hämeen tai Uudenmaan päiväretkelle. Ensikertalaiselle pyörään integroitu navigaattori olisi hyvä, mutta sellaista ei ole tullut hankittua. Eihän sitä niin kiire ole, etteikö välillä voisi pysähtyä ja kaivaa kännykkää taskusta tai takalaukusta.
Motoblogi 